tällainen otsikko oli viime viikolla himaan automaattisesti tulevan Vartti-lehden kannessa. Ensimmäistä kertaa historiassa avasin ko. lehden ja innostuin jutusta suunnattomasti. Siis jos Sydneylla on oopperatalonsa, Bilbaossa Guggenheim-museonsa, Pariisissa Eiffel-torninsa jne. niin miksei meillä voisi olla aivan kuten lehti ehdottaa "poikkeuksellinen rakennus, joka houkuttelisi turisteja kaupunkiin." Tuskin suurin osa Bilbaon kävijöistäkään sinne paikallista Baski-kulttuuria menevät katsomaan, vaan kyllä se on se talo, joka vetää porukkaa. Helsingin matkailutoimiston markkinointipäällikkö Kari Halonen sanoo, että "esimerkiksi Bilbaon Guggenheim-museo houkuttelee ihmiset ulkonäöllään paikalle ja museo on sitten plussaa." Samalla tavalla se pitäisi olla mielestäni Helsingin ikonin suhteen. Jotain käsittämättömän mahtipontista, missä sisältö voisi olla toissijaista. Sääli, että oopperatalosta tehtiin tylsä betonibunkkeri.
Ja mitä tulee rakennuksen sijaintiin niin lehdessä oleva kuva, jossa Sydneyn oopperatalo oli sijoitettu rantaan Palacen edustalle on aivan upea. Tuo alue, joka on Makasiiniterminaalin ja Kauppahallin välissä ja tulee hieman enemmän merelle päin, on käsittämättömän ankeata aluetta ja joku mahtava rakennus ihan rannassa, jota voisi ihailla merenkin puolelta (sightseeing kukoistaisi, samoin ehkä venetaksit), olisi hieno asia.
Toivotaan, että tuohon Etelärantaan tulisi joku todella hieno rakennus ja Suomi saisi lisää matkailijoita. On aivan lottovoitto, jos muiden ponnistelujen lisäksi joku rakennus pelkästään muotoilullaan saa ihmisiä pyhiinvaeltamaan ko. kaupunkiin. Ja kun lukee, mitä muut kaupungit satsaavat niin Helsinginkin pitäisi tehdä jotain. Emme ole Tukholma, joka vetää valtavasti turisteja Gamla Stanilla ja kuninkaallisilla, vaan nyt pitäisi räväkästi panostaa kunnon full luksukseen. Maksoi mitä maksoi.
Itselläni on kyllä sellainen tunne, että Ilaskiven Ramin jälkeen on nyt ensimmäistä kertaa sellainen ylipormestari, joka hoitaa homman himaan. Yritysjohtaja Pajunen liittää Länsi-Sipoon Helsinkiin, rakentaa jotain mahtavaa keskustaan, laittaa järjestyshäiriöt sekä roskaamisen kuriin ja palauttaa Helsingin oikein kunnolla Euroopan kartalle. Siinä on vähän toisenlainen Rudy Giuliani, joka ei sönkötyksiä kuuntele. Jos kaikki mikkelit menevät siinä sivussa kyykkyyn niin ei voi mitään. Pääasia, että Helsingistä otetaan kaikki potentiaali irti. Tämän kesän hienot säät ovat omalta osaltaan mahdollistaneet varmasti hyvää pr:ää.
Jussi, rakenna se Helsingin ikoni Etelärantaan.