Sydänsairaus

[JASKA-80]

Moi,

En löytänyt pumppuvikoihin liittyvää ketjua täältä, ni ajattelin tehdä sellaisen.
Johtuu varmaan siitä, että täällä keskimäärin sen ikäistä porukkaa, että sydänsairaudet eivät ole ajankohtaisia :D

Mutta kysellään nyt kuitenkin, että onko täällä kenelläkään mitään sydänsairautta?

Kerron tiivistetyn kertomuksen omasta elämästä viimeisen viikon ajalta
Tai aloitetaan sen verran viime torstailta, että olin kattomassa Jokereitten peliä Tiksissä Kiekko-Vantaata vastaan ja kaikki oli hyvin, Jokerit voitti ja muutenkin fiilis katossa tästä Jokereitten meiningistä..

Sitten peliä seuraavana aamuna, eli viime perjantaina 25.8 heräsin ja lapaluiden välissä oli ikävä tunne, koitin makoilla tennispallon päällä ja ottaa lihasrelaksanttia, kun selkähän tässä vain jumissa on, ajattelin. Heitin muksun eskariin ja olin jo lähdössä ajelemaan duuniin, mutta sen verran heikotti, että päätin jäädä etätöihin.

Tämä tunne ei mennyt ohi, tuli huono olo ja oksensin.. Soittelin vaimollekin töihin, että outo olo.. Sehän tietysti heti sanoi, että pitäisiköhän käydä lekurissa? No enkai mä nyt tällaisen takia mihinkään lääkäriin mene. Vaimo oli soittanut mun mutsille ja se paukahti sisään, kun asuu samalla paikkakunnalla. Silloin olin jo ottanut paidan pois, kun oli vähän kuuma ja hengästyttikin oudosti. Mutta mutsin huolesta huolimatta sanoin, että en kyllä lähde lääkäriin, kun on duunejakin niin paljon hoidettavana yms.. No siitä olo vain meni pahemmaksi ja mutsi soitti 112. He haastattelivat mua ja sovittiin, että mennään paikalliseen TK:hon varmuuden vuoksi.

Siellä pääsin nopeasti EKG:hen, sydänfilmissä oli muutoksia.. Tässä vaiheessa sanottiin, että ei tässä mitään, "viedään sut tuohon Hyvinkäälle varmuuden vuoksi tsekattavaksi" No ensihoito tuli hakee mua ja he sanoivat heti, että täytyy ottaa EKG kytkentöjä myös selän puolelta.
Sieltä löytyi ns. ST-nousu, joka tarkoittaa totaalitukosta sepelvaltimossa.

Kiireetön matka Hyvinkäälle vaihtui pillit päällä reissuksi Meilahteen. Siellä suoraan leikkaussaliin jossa tehtiin ensin varjoainekuvaus ja heti perään pallolaajennus vasemman puolen haaraan ns. LOM haara, joka siis totaalitukossa. Samassa huomattiin, että sydämen oikeanpuoleinen päähaara ns. RCA suoni on 95% tukossa. Se sitten operoitiin tämän viikon maanantaina. Diagnoosina siis sepelvaltimotauti. Ikää on 42v.

Nyt olen ollut pari päivää himassa ja ei tässä oikein vieläkään tajua, että näin voi käydä itselle ja vielä näin nuorena. Fyysisesti olen mielestäni toipunut ihan hyvin, mutta henkisesti tämä tuntuu olevan kovempi paikka ainakin näin alkuun. Itseasiassa sairaalassa oli vielä jotenki voittajafiilis ja suurin piirtein heittelin yläfemmoja, mutta kyllä nyt on hieman mieliala laskusuunnassa..

Kirjoittelin tänään toiseen ketjuun, että harmitti kun sattui eräs operaatio maanantaille samaan aikaan, kun Jokereitten ennakkoliput tuli myyntiin.. Siinä vaiheessa oikeesti mietin sellaisia asioita, tuntuu ehkä erikoiselta.. Mutta sain liput kuitenkin :D

No mutta summa summarum, kaikkea voi tapahtua ja kannattaa kaikkien arvon jatkoaikalaisten käydä jossain vaiheessa tarkistuttamassa omat veriarvot, verenpaineet yms, varsinkin jos on sukurasitetta niin kuin minulla esimerkiksi on.

Lääkkeitä on niin paljon, että en tiiä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun hain niitä Meikun apteekista sairaalasta lähtiessäni. No niitä sitten loppu ikä ja siihen päälle tiukka ruokavalio ja muutenkin liikunnallinen elämäntapa on tärkeää.. Jospa tällä kombolla ei ihan heti tartteisi mennä suonien rassaukseen uudelleen :D

Jos löytyy kohtalotovereita, niin vertaistuki ei olisi haitaksi tässäkään tapauksessa.

Tuli varmaan liian pitkä ja sekava sepustus, mutta halusin vaan vähän avata tätä vikaantunutta sydäntä.. Paljon enemmänkin olisi varmasti asiaa tähän liittyen, mutta jätetään tällä kertaa tähän.

Hyvää kiekkokauden odotusta kaikille!

 

[ultrar]

Tsemppiä vain ja hyvä, että pääsit nopeasti hoitoon. Ymmärrän hyvin tuon pienen masennuksen, mikä syntyy varmasti, mutta mieliala helpottuu ajan myötä ja ne lääkkeet ovat loppujen lopuksi pieni paha. Vaikeinta on varmasti mahdolliset elintapojen muutokset ja tietysti vaivaa pitää seurata ja kontrolloida.

Sen tarkemmin omiin sydänvaivoihini menemättä, mutta noin 12 vuotta niiden kanssa on eletty, sairaalassa oltu todella todella usein ja tehty myös pari kertaa vähän isompia toimenpiteitä, joista ensimmäisen kerran jälkeen oli hyvä tuuri siinä mielessä, että olin sydänseurannassa ja hoitajat vieressä huomasivat kompikaation syntymisen, itse en olisi pystynyt edes hälyyttämään apua enää siinä vaiheessa. Nyt koputan puuta, mutta on ollut paras vuosi pitkään aikaan ja annan tunnustuksen meidän terveydenhuollolle, joskus on raskasta juosta kokeissa, mutta olen mielestäni saanut apua ja on hienoa, että tulee tunne sinun vaivoistasi välitettävän.

Hiukan joutuu rajoittamaan tekemisiä, mutta kun oppii tunnistamaan, mitä pitää välttää, niin elämä on kuitenkin hyvin normaalia. Lääkkeet eivät aiheuta sivuvaikutuksia ainakaan kohdallani ja suurin ongelma on varmaan se, kun joskus joutuu taas sairaalaan ja sieltä sitten kotiutuu, niin henkisesti on aika loppu, mutta kuten sanoin siihenkin tottuu. Yhden neuvon ehkä uskaltaisi antaa. Kardiologit ovat aika hiljaisia, vähäsanaisia ja usein jäin itsekin miettimään, että onko kaikki ok jne, mutta ei uskaltanut kysellä riittävästi tai edes osannut kysellä. Tämän jälkeen alkaa pyöritellä helposti omia harhaisia ajatuksiaan ja sitä kautta syntyy pelkotiloja. Kannattaa siis kysyä rohkeasti, kyllä ne vastaavat, jos heiltä kysytään.

Ei muuta kuin jaksamisia ja urheilemaan sekä liikkumaan, itse teen sen toki lähinnä golfin merkeissä enää välttäen rajuja ja nopeita sykkeennousuja, joiden koen olevan kohdallani riskitekijä. Mutta jokaisella on oma ehkä hiukan erilainen vaivansa ja pitää vain opetella tuntemaan, mikä sopii kellekin ja nauttia elämästä.

 

[Joe Plop]

Hyvä ja tärkeä kirjoitus, ja muistutus siitä että oireet kannattaa ottaa vakavasti. Tsemppiä kuntoutukseen... Itsellä verenpainetta faijan verenperintönä, ehkä niistä sitten paremmalla ajalla... Paineet huomattiin hyvin rutiininomaisessa tarkastuksessa suunnilleen samanikäisenä kuin @JASKA-80 mutta niitä olikin sitten sen verran rajusti että lanssia alkoivat myös ehdotella... Herättää kyllä tehokkaasti miettimään omia elintapoja...

 

[JASKA-80]

Tsemppiä vain ja hyvä, että pääsit nopeasti hoitoon. Ymmärrän hyvin tuon pienen masennuksen, mikä syntyy varmasti, mutta mieliala helpottuu ajan myötä ja ne lääkkeet ovat loppujen lopuksi pieni paha. Vaikeinta on varmasti mahdolliset elintapojen muutokset ja tietysti vaivaa pitää seurata ja kontrolloida.

Sen tarkemmin omiin sydänvaivoihini menemättä, mutta noin 12 vuotta niiden kanssa on eletty, sairaalassa oltu todella todella usein ja tehty myös pari kertaa vähän isompia toimenpiteitä, joista ensimmäisen kerran jälkeen oli hyvä tuuri siinä mielessä, että olin sydänseurannassa ja hoitajat vieressä huomasivat kompikaation syntymisen, itse en olisi pystynyt edes hälyyttämään apua enää siinä vaiheessa. Nyt koputan puuta, mutta on ollut paras vuosi pitkään aikaan ja annan tunnustuksen meidän terveydenhuollolle, joskus on raskasta juosta kokeissa, mutta olen mielestäni saanut apua ja on hienoa, että tulee tunne sinun vaivoistasi välitettävän.

Hiukan joutuu rajoittamaan tekemisiä, mutta kun oppii tunnistamaan, mitä pitää välttää, niin elämä on kuitenkin hyvin normaalia. Lääkkeet eivät aiheuta sivuvaikutuksia ainakaan kohdallani ja suurin ongelma on varmaan se, kun joskus joutuu taas sairaalaan ja sieltä sitten kotiutuu, niin henkisesti on aika loppu, mutta kuten sanoin siihenkin tottuu. Yhden neuvon ehkä uskaltaisi antaa. Kardiologit ovat aika hiljaisia, vähäsanaisia ja usein jäin itsekin miettimään, että onko kaikki ok jne, mutta ei uskaltanut kysellä riittävästi tai edes osannut kysellä. Tämän jälkeen alkaa pyöritellä helposti omia harhaisia ajatuksiaan ja sitä kautta syntyy pelkotiloja. Kannattaa siis kysyä rohkeasti, kyllä ne vastaavat, jos heiltä kysytään.

Ei muuta kuin jaksamisia ja urheilemaan sekä liikkumaan, itse teen sen toki lähinnä golfin merkeissä enää välttäen rajuja ja nopeita sykkeennousuja, joiden koen olevan kohdallani riskitekijä. Mutta jokaisella on oma ehkä hiukan erilainen vaivansa ja pitää vain opetella tuntemaan, mikä sopii kellekin ja nauttia elämästä.

Kiitos neuvoista ja muutenkin omasta tarinastasi. Mulla oli juuri tuo, että en oikein osannut kysellä kaikkea tarvittavia asioita siellä osastolla, vaikka siinä sitä fyssaria, sydänhoitajaa ja lääkäriä pyörikin. Mutta sanoivat, että aina voi soittaa suoraan sinne osastollekin ja kysellä.

Unohdin tuossa avauksessa mainita ja kiittää kuinka hienosti meidän terveydenhuolto tosiaan toimii ja hoito oli aivan huippuluokkaa. jos nyt about klo 9 menin terveyskeskukseen, niin siitä noin 2,5 h päästä mut oli jo hoidettu ja olin Meikun sydänvalvonnassa, vaikka välimatkaa terkkarin ja Meilahden välillä on yli 60km.
Joskus on tullut kirottua tätä suomalaista verotusta, mutta tämmöisen tapauksen jälkeen osaa kyllä arvostaa, että mihin niitä verorahoja käytetään. Jäi vilpittömästi sellainen tunne, että välitetään ja tehdään aina 100% potilaan hyväksi. Kiirehän niillä on, mutta ei se näkynyt siinä tilanteessa.

 

[JASKA-80]

Hyvä ja tärkeä kirjoitus, ja muistutus siitä että oireet kannattaa ottaa vakavasti. Tsemppiä kuntoutukseen... Itsellä verenpainetta faijan verenperintönä, ehkä niistä sitten paremmalla ajalla... Paineet huomattiin hyvin rutiininomaisessa tarkastuksessa suunnilleen samanikäisenä kuin @JASKA-80 mutta niitä olikin sitten sen verran rajusti että lanssia alkoivat myös ehdotella... Herättää kyllä tehokkaasti miettimään omia elintapoja...

Elintavoista vielä sen verran, että mä lopetin röökin polton viime vuoden lokakuussa. Sitä ennen poltin yli 20v. Lääkäri sanoi, että suurin syy tähän mun sairauteen on todennäköisesti tupakka. Tässä ainakin yksi esimerkki, miksi kannattaa yrittää lopettamista ja mikä tärkeintä ei kannata koskaan aloittaa.
Mutta kenelläpä sitä sepelvaltimotauti tulee mieleen, kun tupakoinnin aloittelee :D

 

[Creed Bratton]

@JASKA-80 ihan mielenkiinnosta, oletko minkälaisessa kunnossa? Yllä mainitsit tupakasta, mutta kiinnostaa oletko liikkunut, onko ylipainoa, alkoholinkäyttöä, stressiä? Lähinnä jotta osaan pohtia omaa tilannettani.

 

[JASKA-80]

@JASKA-80 ihan mielenkiinnosta, oletko minkälaisessa kunnossa? Yllä mainitsit tupakasta, mutta kiinnostaa oletko liikkunut, onko ylipainoa, alkoholinkäyttöä, stressiä? Lähinnä jotta osaan pohtia omaa tilannettani.

Hyvä kysymys, koska lähtökohtaisesti ajatellaan, että ylipaino, viina yms.. taustalla.

Minulta löytyy itsestä riippumattomia riskitekijöitä. Kolesteroli ja lievästi kohonnut verenpaine. Mutta näihin olen syönyt lääkkeitä ja ovat niillä hallinnassa. Lisäksi aiemmin mainitsema sukurasitus.

Itse olin ja olen kohtalaisessa fyysisessä kunnossa. Olen hoikka, syön suht normaalisti, sillon tällön bisseä, lähinnä saunabisset ja kesällä nyt saattaa välillä mennä tissutteluksi, jos hyvät kelit.. Nykyään tosin liian vähän tullut liikuttua, eli paremmassa kunnossa pitäisi kyllä olla..

Vielä ennen koronaa voin laskea itseni hyväkuntoiseksi, koska harrastin aktiivista liikuntaa "kilpatasolla" asti (veteraani yleisurheilua 35-40 vuotiaiden sarjassa), mutta tämä jäi kun koronan takia kaikki oli niin hankalaa ja sitten vaan ei saanut enää aikaiseksi treenata.

Sanoisin, että vaikka olisit huippukuntoinen, niin neljänkympin jälkeen kannattaa olla viimeistään tietoinen omista rasva-arvoista ja verenpaineesta.

 

[Creed Bratton]

Kiitos @JASKA-80 . Kävin koronavuosina verikokeissa työterveyden kautta ja silloin oli nuo kolesterolit hieman koholla. Vajaan vuoden aikana muutin hieman elintapoja (lisäsin liikuntaa, vähensin punaisen lihan syöntiä) ja aloin juomaan päivittäin benecol juomia niin sain nuo arvot korjattua. Parin vuoden sisällä pääsee 40-vuotistarkastukseen niin silloin tulee taas tsekattua missä mennään.

 

[JASKA-80]

Kiitos @JASKA-80 . Kävin koronavuosina verikokeissa työterveyden kautta ja silloin oli nuo kolesterolit hieman koholla. Vajaan vuoden aikana muutin hieman elintapoja (lisäsin liikuntaa, vähensin punaisen lihan syöntiä) ja aloin juomaan päivittäin benecol juomia niin sain nuo arvot korjattua. Parin vuoden sisällä pääsee 40-vuotistarkastukseen niin silloin tulee taas tsekattua missä mennään.

Vielä sellainen tipsi, että kannattaa seurata sitä LDL kolesteroli arvoa, eli ns. "huono kolesteroli".
Periaatteessa sillä kokonaiskolesteroli arvolla mistä yleensä puhutaan ei tee mitään. Saattaa olla kokonaiskolesteroli vaikka normaalin rajoissa 5, mutta siitä onkin huonoa 4, niin ollaan jo vaarallisilla vesillä. Toisaalta kokonaiskolesteroli voi olla 6, mutta huonon osuus onkin alle 3 ja voidaan lähteä vihellellen lääkäristä :D
Välillä edelleenkin kiinnitetään huomiota liikaa siihen kokonaiskolesteroliin.

Eli siis LDL kolesteroli ei saisi olla yli 3. Itsellä jatkossa sydäntautisena sen arvon pitää olla alle 1,4

 

[Ränse]

On tullut pumppuvaivojen takia rampattua lääkärillä monia kertoja. Ikinä ei ole mitään löytynyt. On rasitustestejä tehty, EKGeita otettu lukuisia ja pumppu myös kuvattu. Pitäisi olla terve ku pukki mutta edelleen kärsin rytmihäiriöistä ja ikävistä tuntemuksista useasti. Sukurasitettakin on, joten huolettaa tietysti. Mutta mitään ei löydy.

Kolesterolilääkkeitä toki syön koska arvot olivat melko tanakat. Suvussa menee toikin, kaikilla meistä tuntuu olevan kolesterolit koholla.

 

[ultrar]

On tullut pumppuvaivojen takia rampattua lääkärillä monia kertoja. Ikinä ei ole mitään löytynyt. On rasitustestejä tehty, EKGeita otettu lukuisia ja pumppu myös kuvattu. Pitäisi olla terve ku pukki mutta edelleen kärsin rytmihäiriöistä ja ikävistä tuntemuksista useasti. Sukurasitettakin on, joten huolettaa tietysti. Mutta mitään ei löydy.

Kolesterolilääkkeitä toki syön koska arvot olivat melko tanakat. Suvussa menee toikin, kaikilla meistä tuntuu olevan kolesterolit koholla.

Nuo rytmihäiriöt ovat sellaisia, ettei niihin liity välttämättä mikään kolestroli tai edes verenpaine. Salakavala vaiva, jota on syytä kyllä tarkkailla ja rasitustesti on hyvä suorittaa säännöllisesti, kuten ehdottaisin muutenkin jo keski-ikäisille. Toinen vaihtoehto on varata aika vaikka Mehiläisestä varjoainekuvaukseen, jonka itse maksoin jo nuorempana, kun ensimmäinen oire ilmaantui. Halusin vain varmistuksen nopeasti, ettei ole tukkeutumia.

Rytmihäiriö on sinällään "hyvä" vaiva, että jos sen osaa tunnistaa ja hoitaa rytmin nopeasti kuntoon, niin sen kanssa pystyy elämään ja siihen on myös hoitomuotoja, joilla saadaan kohtuullisen hyvillä prossilla jopa parannusta, ei toki kaikille. Samoin niitä kohtauksia pystyy estämään tunnistamalla syitä, kuinka ne syntyvät ja yleisesti niihin löytyy yhdistäviä tekijöitä, jotka kyllä vaihtelevat henkilöstä toiseen.

 

[444]

Ei nyt omakohtaista kokemusta, mutta faijan osalta voinen kirjoittaa vähän.
Syksyllä 2018 olin lompsimassa oopperaan, into piukassa ja etukäteen jo fiilistellen. Systeri soitti, mitä tekee aika harvoin, ja kertoi faijan olevan Oulussa sairaalassa, pallolaajennuksesta toipumassa. Vähän meni fiilis illan koitoksesta, ajatukset ihan vähän harhaili.
Hänellä oli siis päivän mittaan ollut samanlaista olotilaa ja vähän tavallista kovempaa ”närästystä”. Ei sitten viitsinyt kuitenkaan yrittäjänä lähteä mihinkään lääkärihommiin, meneehän se ajan kanssa ohi. No ei mennyt, vaan aamulla sitten nöyrtyi ja ajoi itse paikalliseen terveyskeskukseen, kun vähän alkaa tuo närästys nyppiä. Siellä jotkin testit ja matka jatkui vähemmän kiireettömästi 130 kilometrin päähän yliopistolliseen sairaalaan ja leikkauspöydälle.

Ikää tuolloin 63 vuotta. Aina on liikkunut päivittäin hyvinkin ahkerasti ja kiertää mm. valmisruoat kaukaa. Ei tupakoi ja alkoholia kuluu muutama annos vuodessa. Tuon jälkeen kunto on kuin varjo entisestä ja esim. portaiden nouseminen pistää hengästyttämään kovasti. Viime keväänä sitten käväisi lääkärissä, kun oli taas vähän heikko olo. Keuhkoista tyhjennettiin 8 litraa nestettä. Eli hoitotasapaino ei ollutkaan ihan sitä. Itsehän hän ei asiasta puhu mitään - ainakaan minulle - edes kysyttäessä, mutta äitini toki kertoo asiat myös minulle.

Omista isovanhemmista on 2/4 elossa; ensimmäinen kuoli 89-vuotiaana, seuraava 93-vuotiaana. Elossa olevat ovat molemmat 90. Äitini puolella sepelvaltimotautia on esiintynyt, ja elossa oleva äitini äiti on myös käynyt läpi pallolaajennuksen. Muutama vuosi sitten diagnosoitiin myös rintasyöpä, jota hoidetaan lääkkeillä. On myös 95% sokea, mutta elämäniloa löytyy. Nämä nyt eivät toki liity ketjun aiheeseen mitenkään. Isäni puolella mitään sydänsairauksia ei ole ollut, joten tulihan tuo yllätyksenä. Malttaisi nyt kuitenkin syödä ne lääkkeensä ja elää ihmisiksi. Tai ainakin kuuntelisi äitiäni asiassa.

 

[hege]

Itse jouduin yllättäen pallolaajennukseen toukokuussa, työpaikka lääkärille valitin muun käynnin yhteydessä että intervallityyppisessä treenissä (ja hötsafudiksessa) tuntuu vähän oudolta rinnassa. Hän sitten oli skarppina ja sanoi, että otetaan varuilta EKG sekä katsotaan kolestrolit. Itse en ollut mitenkään huolissani kun olen liikuntaa harrastava ja suhteellisen terveellisesti elävä 5-kymppinen kaveri ja kolestrolitkin olleet alhaiset, oma ajatus oli että olisiko joku infektio tms. vaan iskenyt.

No EKG:ssa ei näkynyt mitään ja kokonaiskolestroli oli jotain luokkaa 3,9 mistä huonoa oli 1,4 eli sekään ei näyttänyt pahalta mutta verenpaine sitten oli hieman koholla ja heilui myös (lääkäri törkkäsi mittarin mukaan ja käski mittailla hänen luona käynnin ja labrojen välissä). Lääkäri sanoi, että laitetaan lähete kuitenkin rasituskokeeseen ja ota aika yksityiseltä kun työnantaja maksaa siitä 75% kuitenkin.

Rasituskokeessa tulema oli sitten selvä ja sieltä kiireellinen lähete Meilahteen varjoainekuvaukseen, tässä kohtaa kuitenkin edelleen oltiin sitä mieltä että "varmuuden vuoksi" kun rasitustaso oli aika korkea millä oireita tuli. Meilahdessa sitten varjoainekuvauksessa todettiin massiivinen tukos vasemmalla puolella ja samantien pallolaajennus joka oli erittäin näppärä toimenpide. Operaatio jälkeen kardiologi tuli ensin mittaaman sydämen EF-% ja tulema oli 58% eli ihan hyvä jonka jälkeen kaveri totesi, että sydän oli onnistunut kompensoimaan hyvin tukosta siihen asti mutta hyvin todenäköisesti ennen syksyä olisin ollut osastolla ambulanssi kyydillä jos yleensäkään olisi ollut tarvetta ja olin onnistunut tulemaan hoitoon sopivasti ennen sydänkohtausta.

Nyt sitten läjä lääkkeitä ja pientä fiksausta ruokavalioon niin huonon kolestrolin arvo pyörinyt 0,7-0,9 välillä ja verenpaine lähes normalisoitunut. Olo on ollut hyvä mutta ja harrastuksiin palattu pois lukien fudis ja sekin poissa vain tuon ohennuslääkkeen takia mitä toistaiseksi joutuu syömään. Lääkärit varoittivat kuitenkin, ettö outoja tuntemuksia voi olla reilun puolen vuoden ajan kunnes elimisto on ehtinyt taas tottua nopeasti muuttuneeseen tilaan ja sen myötä verenpaine voi edelleen laskea.

 

[UnenNukkuja]

Ilmoitanpa itseni ketjuun, koska elän sydänsairaan kanssa. Avopuolisollani siis sepelvaltimotauti, joka todettu, kun herra oli 39-vuotias (itse asiassa vielä 38). Sukurasite, kun noin nuoren miehenkin yllätti. Alkuun riitti pallolaajennus, alle vuoden jälkeen pitikin käydä läpi ohitusleikkaus. Näistä nyt muutamia vuosia.

Hänelläkään ei liian helposti osattu tulkita ensimmäisiä oireita, mutta kerran lenkillä tuupertui ja työterveyskin tajusi laittaa lähetettä rasituskokeisiin, joissa vika heti näkyikin.

Häntä onneksi kontrolloi työterveys, kun julkisella ei vuosikausiin aikoja ole saanut.

 

[Shardik]

60+ v. isälläni oli muutama vuosi sitten hengenahdistusta rasituksessa. Tätä varten oli tulossa rasituskoe TK:ssa asian selvittelynä. Koetta edeltävänä iltana yksin kotonaan ollut isäni soitteli minulle ja valitteli kuinka hengenahdistusta ja rintakipuakin oli nyt levossakin ja paheni kun vähänkään käveli. Ajatteli kuitenkin odotella seuraavan päivän kokeisiin. Patistin soittamaan ambulanssia paikalle. No, ei soittanut. Lähti kuitenkin käymään autolla paikallisessa päivystyksessä. Siellä todettiin sydäninfarkti ja tunnin sisällä isä oli matkalla sairaalaan pallolaajennukseen. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin, mutta onneksi sentään soitteli mulle kun oireet pahenivat.

 

[Con Tsales]

Moro kohtalotoverit. Sairastin infarktin ollessani 44- vuotias. Tupakkaa paloi sen 1,5 askia päivässä ja muutenkin sukurasitteet olivat kohdillaan. Ongelmat alkoivat sienimetsällä ja olo heikkeni kotiin tullessa. Mittasin verenpaineen ja lukemat 225/150 kertoivat, että nyt on kehossa ongelmia. Siitä vaimon kyydillä sairaalaan, ensiapua ja Meilahteen. Pallolaajennus ja olo helpotti kummasti. Nyt reippaat 10-vuotta ilman röökiä ja muutenkin vähän skarpannut elämäntavoissa ja elämä maistuu. Terveydenhuollollemme annan arvosanan 10++. Niin kertakaikkisen upeaa ja ammattitaitoista palvelua kaikilta. Hyvä huolenpito on jatkunut tähän päivää saakka, josta olen yhteiskunnalle äärimmäisen kiitollinen. Sanonta "on lottovoitto syntyä Suomeen" pitää kohdallani täysin paikkansa. Tsempit kaikille muillekin sydänsairaille.

 

[Joe Plop]

Tässä ketjussa jo useamma kohdalla pistänyt silmään myös omat kokemukset eli terveydenhuollon tehokkuus sitten kun laitetaan ns. iso pykälä silmään. Sit muuten mennään eikä meinata. Ei ehdi kantapäät maata viistää. Toki siinä järjestelmässä on omat ongelmat ja vaikeudet ja joskus hoitoon pääsy on vaikeaa. Mutta sitten kun se päätös tulee niin sit tapahtuu oikeasti ja vauhdilla.

 

[JASKA-80]

Moro kohtalotoverit. Sairastin infarktin ollessani 44- vuotias. Tupakkaa paloi sen 1,5 askia päivässä ja muutenkin sukurasitteet olivat kohdillaan. Ongelmat alkoivat sienimetsällä ja olo heikkeni kotiin tullessa. Mittasin verenpaineen ja lukemat 225/150 kertoivat, että nyt on kehossa ongelmia. Siitä vaimon kyydillä sairaalaan, ensiapua ja Meilahteen. Pallolaajennus ja olo helpotti kummasti. Nyt reippaat 10-vuotta ilman röökiä ja muutenkin vähän skarpannut elämäntavoissa ja elämä maistuu. Terveydenhuollollemme annan arvosanan 10++. Niin kertakaikkisen upeaa ja ammattitaitoista palvelua kaikilta. Hyvä huolenpito on jatkunut tähän päivää saakka, josta olen yhteiskunnalle äärimmäisen kiitollinen. Sanonta "on lottovoitto syntyä Suomeen" pitää kohdallani täysin paikkansa. Tsempit kaikille muillekin sydänsairaille.

Tässä sairaudessa elämäntavat ovat tärkeässä roolissa. Kuitenkin noin 30% hoitaa tätä sairautta huonosti ja noin 10% ei ollenkaan. Se tuntuu itsestä todella oudolta. Tämä on siinä mielessä hämäävä sairaus, kun pallolaajennuksen tai ohitusleikkauksen jälkeen saattaa tuntua, että on elämänsä voimissa, kun veri kiertää niin kuin pitääkin eikä ajatella, että kyseessä on parantumaton sairaus ja suonet on helposti uudestaan tukossa ilman lääkkeitä ja oikeanlaisia elämäntapoja. Itse ainakin haluan tehdä kaiken mihin itse voin vaikuttaa, kuitenkin elämä pelissä.. Toki sekään ei aina riitä.

Urheilutermein "Tehdään se mitä osataan ja katotaan mihin se riittää"

 

[Iitee]

On tullut sivustaseuraajana pistettyä merkille, että diabetes kakkoseen tai sepelvaltimotautiin sairastuneet eivät useinkaan hoida ruokavaliotaan asianmukaiseen kuntoon. Ei ole kauan, kun taas pysähdyin tämän havahduttavan kokemuksen äärelle, että tällaiseen sairauteen diagnoosin saanut kaveri, jolla on sukurasitetta ainakin jossain määrin, itse asiassa käy syömässä oikein kunnon roskamättöä paljon useammin kuin minä.

Oikeastaan tämä on suorastaan ilmiö kaveripiirissäni. Eivät ne hoida asianmukaisesti sairauttaan, vaikka melko pienin säädöin ruokavalio olisi muutettavissa asialliseksi ja melko pienikin määrä liikuntaa riittäisi.

Olisiko se sairaanhoidon ohjeistus ja ohjaus, tai motivointi, sittenkin jollain tapaa puutteellista?

Ymmärrän kyllä tosin hyvin miten näennäisesti ohjeistusta saaden ja tiedollisesti oikein varustettuna voi siltikin päätyä omalta kannalta vääränlaiseen toimintaan. Itse tuhosin hammaskalustoani aikoinaan toimimalla välinpitämättömästi. Kyllähän sitä joka hammaslääkärikäynnillä sai kuulla, miten olisi toimittava. Nyt kun viimein olen läksyni oppinut ja toimin oikein, niin tilanne on jo todennäköisesti se, että jossain kohtaa keski-iässä väännetään proteesiruuvia leukaperiin, kun esimerkiksi isälläni ei päälle 80 vuoden iässä niitä ole vieläkään. En ole mikään sanomaan, että tehkää elintapamuutos, se on yksinkertaista ja helppoa. Ihmisillä joku ihmeen taipumus passiiviseen rappeutumiseen, että tulee mitä tulee, ei kohtaloaan voi muuttaa.

 

[Kiekoton]

Voisin tähän kohtaan varoittaa aortan laajentumasta. Salakavala tauti jota välttämättä ei havaita ennenkuin poksahtaa. Silloin onkin hoitoonpääsyssä kyse ennemmin minuuteista kuin tunneista. Itselläni vaiva havaittiin onneksi ajoissa, jolloin kontrollikuvauksilla riski pysyy kurissa. Kunhan elintavat ovat kohtuulliset.
Tähän pitäisi kyllä saada seulonnat yli 50-vuotiaille.

 

[kyykäärme]

Minulla oli keväällä pahasti työuupumusta, ja pääsin työterveyden kautta sydänfilmiin ja verikokeisiin. Verenpaine oli n. 150/110, sydänfilmissä oli jotain hämärää ja veriarvot aika pielessä. Kokonaiskolesteroli oli 7,3 ja triglyseridit yli 6, kun saisi olla n. 2.

Muutin hiukan syömistä (einekset pois, karkit ja sipsit pois, viikottainen olutpullollinen pois, 1/3 pienemmät ruoka-annokset ja salaattia tilalle, Benecol rasvaksi ja kalaöljykapseleita pari päivässä), aloin liikkua enemmän (lisäsin crosstrainerilla polkemista ja kevyiden painojen nostelua) ja sain lääkkeet.

Verenpaine on nykyään normaali, sydänfilmissä ei näkynyt enää mitään ja kolesteroli on 3,3. Paino on pudonnut 7 kiloa, se oli 93 kg kun aloitin. Ainoastaan tuo triglyseridi on edelleen liian korkea, 2,2. Siihen ja korkeaan kolesteroliinkin minulla on ilmeisesti vahva sukurasite. Meidän suvuissa ei kukaan ole tietääkseni kuollut syöpään tai vastaavaan, vaan kaikilla on sydän tai verenkierto ennemmin tai myöhemmin pettänyt.

 

[UnenNukkuja]

Toki siinä järjestelmässä on omat ongelmat ja vaikeudet ja joskus hoitoon pääsy on vaikeaa. Mutta sitten kun se päätös tulee niin sit tapahtuu oikeasti ja vauhdilla.

Näin juuri.

Ja tuolla toisella puoliskollanikin tosiaan meni niin, että päivystykseen kun vietiin, eteni kyllä tehokkaasti. Mutta näin kun itsellä on sairauksiin säännölliset kontrollit, kaipaan tuollaisen helppoutta kaikkien pysyvien sairauksien kohdalla. Jonoja varmasti on tällaisten kansantautien kanssa, mutta jonkinlaista kehitystä systeemeihin kaipaisi. Vaikkei varsinaista huolta sairauden kanssa olisi, pysyisi jonkinlainen ylläpito ja omahoito hyvänä.

Nyt kun ehdin muiden tarinoita paremmin lukea, mietin, että avokillanikin tupakointitaustaa, mutta on lopettanut tuon ennen kuin tapasimme. Eli yli 10v sitten. Hänellä tosiaan isällä ja isoveljellä on sepelvaltimotauti, eli tuossahan ne juuret. Siksi itselle herää ajatuksia, miksi tällaisia joitain rankaistaan heikommilla lääkekorvauksilla (vaikkei lääkkeet kalliita olekaan). Miehelläkin toki varaa lääkkeisiin, mutta jonkilaista tarkkuutta toivoisi päätännänkin puolelta näihin. Samaan aikaan pitää ruokia ostaa tarkemmin, eikä ne broilerit ja kasvikset aina halvimpia ole. Joo, itselle muodostunut oman sairastamishistorian kanssa vahvojakin mielipiteitä, mutta koitan noissa huomioida vähän jokaisen lokeron.

Tuolla miehelläni siis myös 2-tyypin diabetes. Yleinen yhdistelmähän nämä taitaa olla.

 

[hege]

Lääkkeiden syönti on isossa roolissa, kardiologi sanoi että 95% todennäköisyydellä emme näe jos vain muistan syödä lääkkeet ja jatkaa liikuntaa.
Erittäin tärkeää olisi mennä ajoissa tutkimuksiin koska jos sitten saa sydänkohtauksen niin on aina riski siitä että EF jää kohtauksen nuorella ja hyväkuntoisella kaverilla sinne 40% tai alle tasolle ja sitten tulee harrastamiseen huonolla tuurilla ylimääräisiä mutkia.

 

[SilentMan]

Sain sepelvaltimotautidiagnoosin vuonna 2013, alle nelikymppisenä. Varjoainekuvauksen jälkeen Meilahteen, jossa pääsuonen 70 % tukos hoidettiin kuntoon pallolaajennuksella. Yö sairaalassa ja ukko kotiin, elinikäinen lääkitys seuranaan.

Olihan tuo ehkä odotettavissa, vaikka kukapa uskoo omalle kohdalle osuvan. Röökin olin lopettanut jo aiemmin, mutta kakarana sen olin aloittanut ja yli 20 vuotta ehdin sauhutella pitkälti yli askin verran päivässä. Makkaraa mässäsin minkä jaksoin, enkä liiemmin pitänyt kirjaa syömisestäni. Jostain kumman syystä lopetin kuitenkin lihansyönnin muutamaa kuukautta ennen diagnoosia. En ole katunut kumpaakaan päätöstä.

Tästä on nyt kymmenen vuotta. Vaikka painoa on hieman yli sallitun, olen pysynyt kunnossa kaikki nämä vuodet. Yritän kuntoilla eli juosta, pyöräillä ja hiihtää fiiliksen mukaan ja joskus nostella vähän painojakin. Uskon vakaasti, että etukäteen tehdyt elämäntapamuutokset ovat olleet onnistumiseni takana, koskaan mitään ei tarvinnut muuttaa lääkärin määräyksestä tai muustakaan pakosta.

 

[JASKA-80]

Sain sepelvaltimotautidiagnoosin vuonna 2013, alle nelikymppisenä. Varjoainekuvauksen jälkeen Meilahteen, jossa pääsuonen 70 % tukos hoidettiin kuntoon pallolaajennuksella. Yö sairaalassa ja ukko kotiin, elinikäinen lääkitys seuranaan.

Olihan tuo ehkä odotettavissa, vaikka kukapa uskoo omalle kohdalle osuvan. Röökin olin lopettanut jo aiemmin, mutta kakarana sen olin aloittanut ja yli 20 vuotta ehdin sauhutella pitkälti yli askin verran päivässä. Makkaraa mässäsin minkä jaksoin, enkä liiemmin pitänyt kirjaa syömisestäni. Jostain kumman syystä lopetin kuitenkin lihansyönnin muutamaa kuukautta ennen diagnoosia. En ole katunut kumpaakaan päätöstä.

Tästä on nyt kymmenen vuotta. Vaikka painoa on hieman yli sallitun, olen pysynyt kunnossa kaikki nämä vuodet. Yritän kuntoilla eli juosta, pyöräillä ja hiihtää fiiliksen mukaan ja joskus nostella vähän painojakin. Uskon vakaasti, että etukäteen tehdyt elämäntapamuutokset ovat olleet onnistumiseni takana, koskaan mitään ei tarvinnut muuttaa lääkärin määräyksestä tai muustakaan pakosta.

Tuon pääsuonen nimi on muuten yleiskielessä "leskentekijä".. Aika kylmäävä nimi ja kertoo kuinka vaarallista hommaa on, kun se tukkeutuu.