Sveitsin NLA ja NLB kaudella 2012–2013

  • 5 206
  • 33

Nummelin

Jäsen
EV Zug saa kovan vahvistuksen kun Henrik Zetterberg saapuu myöhemmin tällä viikolla Sveitsiin ja ensi viikon alussa päässee jo tositoimiin.
 

Nummelin

Jäsen
Nyt on tuomio annettu tästä Andres Ambühlin telomisesta ja Zug'in Yannick Blaser sai tekosestaan seitsemän ottelun pelikiellon.Tuomiosta voi valittaa viiden päivän aikana.

Kuinkahan paljon Suomessa olisi mätkäisty pelikieltoa ?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Aika napakka tuomio ja ei mitenkään ylireagoitu. Eiköhän SM-liigassa olisi tullut aika pitkälti samankaltainen kakku, koska tuossa taklaus kohdistetaan vain ja ainoastaan päähän.
 

Nummelin

Jäsen
ZSC Lionsin Andreas Ambühl palasi eilen joukkueensa kokoonpanoon vajaat kaksi viikkoa sitten tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen.

Paikallisvastustaja Kloten oli ottelussa maalein 3-2 parempi ja nousi samalla viimeiselle playoff sijalle kahdeksanneksi. Zürich on häviöstä huolimatta edelleen sarjassa toisena.
 

Nummelin

Jäsen
Ari Sulanderin poika,Santtu Sulander 19, oli näkyvässä roolisssa tiistaina kun hänen seuransa GCK Lions voitti Oltenin 4-1 ja Santtu Sulander teki kaksi maalia NLB-liigaa kuuden pisteen erolla johtavan Oltenin verkkoon.

Voitosta huolimatta GCK Lions on sarjassa yhdeksäntenä ja playoff viiva on vielä 14 pisteen päässä.Sulanderin lisäksi joukkueessa pelaa myös Timo Koskela ja päävalmentajana on mm. Kärppien ja HPK:n valmentajana toiminut Matti Alatalo.
 

Nummelin

Jäsen
Loui Eriksson Sveitsiin.

Davos saa kovan luokan vahvistuksen kun Dallasin Loui Eriksson liittyy Davosin kokoonpanoon ja debyytti on perjantaina kotiottelussa Luganoa vastaan.
 

Nummelin

Jäsen
Luganon kanadalainen lockout-apu,Patrice Bergeron palaa Spengler Cupin jälkeen kotiin Quebeciin koska hän uskoo vahvasti että NHL-pelit alkavat lähiviikkoina ja haluaa senvuoksi olla nopeasti saatavilla kun Bostonin harjoitusleiri alkaa.

Jos nyt kuitenkin kävisi niin että NHL pelit eivät alkaisikaan niin siinä tapauksessa paluu Luganoon saattaisi olla mahdollinen.

No hyvä että on ainakin yksi joka vielä uskoo että tälläkin kaudella pelataan.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Klotenin eilinen häviö ZSC Lionsille sai aikaan muutoksia valmennuspuolella.Uusi päävalmentaja on Felix Hollenstein ja apulaisvalmentajaksi on kutsuttu Kimmo Rintanen.

Kun runkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta Kloten on viimeisellä playoff paikalla kahdeksantena,eroa yhdeksäntenä olevaan Bieliin 2 pistettä.

http://www.kloten-flyers.ch/content...rticleId=094e2653-b241-40d4-8101-a16b00ba2696
NLA:n runkosarja on kauden 2012-13 osalta pelattu, ja Kloten jäi yhdeksännelle sijalle sekä playouteihin. Kirjoitin tuonne TPS-osioon jotain soopaa NLA:n tämän kauden playouteista lähinnä Brian Willsien (Kloten) innoittamana. Postaan nyt saman viestin tännekin - saattaa olla, että asia kiinnostaakin jotakuta, joka ei välttämättä TPS-osiossa piipahda.
Brian Willsie 1+5=6 viiteen peliin käkikellomaassa.

Willsien saldo on mallia "toivottavasti purkupykälää ei ole". Elämme mielenkiintoisia jne. jne.
Ai niin, Willsien varsinainen urakka Sveitsissä päättyi eilen, kun NLA:n runkosarja päättyi. Tehot pelaamassaan kuudessa ottelussa nuo samaiset 1+5=6.

26.02.2013 - Biel schiesst sich in die Playoffs

Kloten jäi siis sarjassa pudotuspelien ulkopuolelle eli yhdeksänneksi. Viimeisellä kierroksella lentokenttäkaupungin pojat olisivat jo tarvinneet vähän muidenkin apuja selvitytyäkseen jatkoon. Niitä ei kuitenkaan ollut tulossa. Biel jyräsi viimeiselle pudotuspelipaikalle voittamalla viimeisellä kierroksella kotonaan sarjakolmosen Zugin 3-0. Samalla Kloten käytännössä varmisti häviämällä rankkareilla Luganolle 2-1. Petteri Nummelinkaan ei muuten Luganon kokoonpanoon mahdu.

Klotenin ja Willsien urakka Sveitsissä jatkuu playout-matseilla. Eli lyhimmillään Willsien Sveitsin-pesti kestää enää neljä ottelua. Runkosarjan 9 ja 12 pelaavat keskenään paras seitsemästä sarjan, kuten myös runkosarjan 10 ja 11. Tällä kaudella nuo parit ovat:

Kloten - Langnau
Ambri-Piotta - Rapperswil-Jona

Muutama sananen playout-joukkueista ja kenties tutuista pelaajista.

Kloten Flyers: Ensinnäkin Kloten on pikkukaupunki Zürichin yhteydessä. Muun muassa Zürichin lentokenttä sijaitsee Klotenin puolella - joten kyseessä on hieman kuten Vantaa hellsinkiläisille. Lentokenttäkaupunki-status käy ilmi vaikkapa joukkueen nimestäkin. Klotenissa pelaa muutamia tuttuja nimiä: Brian Willsien lisäksi Tommi Santala. Marcel Jennin (39) nimi on varmasti tuttu useimmille suomalaisille - Sveitsin versio Ville Peltosesta. Muita SM-liigassa esiintyneitä pelaajia ovat mm. Kamil Kreps ja Emil Lundberg.

SCL Tigers: Langnau on pikkukaupunki Bernin kantonissa, joka sijaitsee ehkä Sveitsin kauneimman maalaismaiseman ympäröimänä. Jo kaupungin koko nimestäkin (missä laaksossa tämä kyseinen Langnaun kunta sijaitsee) voi päätellä pääasiallisen elinkeinon ja sen, mitä alueella tuotetaan: Langnau im Emmental. SCL Tigers ja SC Bern ovat ikiaikaisia verivihollisia - vähän Rauman ja Porin tyyliin. Tammikuussa 2007 (14.01.2007) järjestettiin Sveitsin ensimmäinen nykyaikainen stadion-lätkämatsi, kun nämä kiistakumppanukset kohtasivat toisensa sadannen kerran. 30.076 katsojan edessä SCB voitti ottelun lukemin 5-2.

14.01.2007 - SC Bern - SCL Tigers

Langnaun nykyjoukkueessa ei pelaa suomalaisia, ja ainoastaan raumalaisille erittäin tuttu Kurtis McLean taitaa olla pelannut SM-liigassa.

EDIT: ai niin... pari viikkoa sitten NLA:n siirtorajan kynnyksellä (15.02.2013) Langnaun joukkueeseen liittyi myös jenkkipuolustaja Bryce Lampman - hänhän teki jo TPS:n kanssa sopimuksen kaudesta 2007-08, mutta käytti sopimuksessaan olleen NHL-pykälän. Lampmanin tehdessä "oharit" TPS:lle tie oli avoin Lee Sweattille.

05.06.2007 - Bryce Lampman TPS:n puolustukseen
15.02.2013 - Die SCL Tigers verpflichten Bryce Lampman

HC Ambri-Piotta: nyt mennään jälleen tuonne Tessinin italiankieliselle alueelle, josta mulla ei ole lähes mitään tietoa. Sinivalkoiset ("Bianco-Blu") on joka tapauksessa Luganon paikallisvastustaja. Koko Quinton kunnassa ei ole kuin noin tuhat asukasta, joten halli täyttyy lähiseudun asukkaiden voimin. Naapurikuntien asukkaiden apuja tarvitaankin, jotta tuo 7.000-paikkainen (2.000 istumaan/5.000 seisomaan) jäähalli saataisiin täyttymään noin tuhannen asukkaan kunnassa. Vuonna 1959 rakennettu Ambri-Piottan kotiareena "Pista la Valascia" onkin paikallisten suuri ylpeydenaihe - se on nimittäin päädyistä avoin eli kyseessä on puolittainen avohalli.

Pista la Valascia

Ambri-Piottan joukkue on melko nimetön. Kirkkaimpana tähtenä tosin on tälle kaudelle NHL:sta hankittu Jason Williams. Mies, joka hurmasi koko Porin kaudella 2004-05 edellisen NHL-työsulun aikana. Williams on takonut tällä kaudella piste per peli (44 24+20=44) tahtia NLA:ssa. Toinen tutuhko nimi on tsekkipuolustaja Zdenek Kutlak. EHT-höntsistä varmasti tuttu mies, mutta olisiko jollain SM-liigaseuralla ollut joskus jotain virityksiä Kutlakin suuntaan?

Rapperswil-Jona Lakers: Rapperswilin kaupunki sijaitsee Zürich-järven "toisessa päässä" eli itäpuolella, kun vastaavasti Zürich sijaitsee samaisen järven pohjoispäässä (järvihän muistuttaa muodoltaan bumerangia tai croissantia). Kantoni on nimeltään St.Gallen, joka on yksi vapaamielisimmistä sveitsiläiskantoneista mm. marijuanan suhteen. Lakersin joukkueessa pelaa 16 ottelua (kaudella 2006-07) TPS:ssakin pelannut Teemu Kesä, jonka Ilves vuokrasi kevätkaudeksi Sveitsiin. Muita tuttuja nimiä ovat nivustyrästä toipuva maalivahti David Aebischer sekä slovakkihyökkääjä Juraj Kolnik.

EDIT: yksi unohdus
 

ParkTudor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Sveitsin B -liigassa on tapahtunut valitettava tapaturma, jonka seurauksena Ronny Keller on halvaantunut. Näitä tapahtumia ei toivoisi näkevän jääkiekossa enää ollenkaan.

Alla vielä linkki kyseiseen uutiseen ja videolinkkiin tapahtumasta.
Ronny Keller halvaantuu

Edit: Joku oli kerennyt näköjään laittamaan tämän myös tuonne "veti surulliseksi ketjuun" ,mutta pidetään se silti täälä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Olipas ahdistavaa matskua tuo Kellerin loukkaantuminen. Ja vielä videon lopussa se käsiään heilutteli ja nyt sitten neliraajahalvaus vaikka varmaan luuli jo selvinneensä säikähdyksellä. Karmivaa...
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Noin viikko sitten naputtelin TPS-osioon pienen tarinan keski-Eurooppalaisesta playoffs-huumasta tai paremminkin puolivälierien lippujen hankinnasta. En tiedä kuinka paljon tätä palstaa luetaan tai kiinnostavatko mölinäni ketään, mutta ajattelin nyt postata saman stoorin tännekin. Lisäsin tarinaa myös tämänpäiväisestä välierälippujen hankinnasta. Ehkä näistä kokemuksistani saattaa olla hyötyä jollekin, joka aikoo matkata Sveitsiin kevään korvilla ja päättää samalla käydä tarkastamassa paikallisen lätkän tason.

Viertelfinals Spiel 7 SCB-GSHC 16.03.2013 19:45 CET

Torstaina 14.03.2013 SC Bern kukisti Servetten NLA:n kuudennessa puolivälieräottelussa. Ottelu päättyi noin puolen yön aikoihin paikallista aikaa. Tämä voitto varmisti sen, että lauantaina 16.03.2013 pelattiin Bernin PostFinance-Arenalla legendaarinen Game Seven paikallisen luistinkerhon ja geneveläisten välillä. Liput kyseiseen matsiin tulivat myyntiin perjantaiaamuna kello 10.

Perjantaiaamuna lähdin liikenteeseen vähän ennen kahdeksaa. Noin 08:15 olin paikallisen ennakkomyyntipiste Universal Sportin oven edessä mukanani termospullollinen kahvia. Mitään ruuhkaa ei noihin aikoihin vielä ollut - muutama paikallinen hörhö siellä maleskeli mun lisäkseni. Homma näytti sen verran hyvältä, että hain Burger Kingistä vielä Double Whopper Menun aamiaiseksi. Puoli yhdeksän jälkeen mä olin jo takaisin ovella mussuttamassa hampurilaistani. Edelläni seisoi ehkä noin 10-15 ihmistä. Liike avasi ovensa yhdeksältä, mutta matsilippuja alettiin myydä vasta kymmeneltä. Siinä sitä sitten seistiin jonossa kuin tönkkösuolatut muikut ja taakseni ilmaantui koko ajan enemmän ja enemmän porukkaa.

Kello 10:09 odotukseni vihdoin palkittiin ja havittelemani tikettipino oli karvaisessa kourassani. Takaisinpäin lähtiessäni en voinut kuin pyöritellä päätäni katsellessani sitä jonoa. Pari-kolmesataa metriä tuskin riitti kiemurtelevan jonon pituudeksi ja ihmisiä oli kolme-neljä rinnakkain. Ihmettelen, jos sieltä jonon hänniltä oltiin kassalla puoleen päivään mennessä. 10:37 mä sain viestin, jossa yksinkertaisesti todettiin, että internetin kautta lippuja on aivan mahdotonta saada. Joskus yhdentoista pintaan mä sain puhelun toisaalta, että tunnin soittorumba paikallisen lippupalvelun numeroon ei tuonut toivottua tulosta. Siinä vaiheessa alkoi povitaskussani pullottavien 27 frangin (~22EUR) seisomapaikkalippujen arvo nousta eksponentaalisesti. Onneksi niitä tuli hankittua muutama ylimääräinenkin kappale. Kyllä sitä reilun 17.000 katsojan jäähallikin saadaan näemmä myytyä hetkessä loppuun.

Halbfinals Spiel 5 SCB-EVZ 28.03.2013 19:45 CET

Torstaina 21.03.2013 pelattiin välierien toinen osaottelu Zugissa. Bern voitti ensimmäisen matsin todella surkealla pelillä jatkoerässä numeroin 4-3 oltuaan jo kahdesti tappiollakin (0-1 ja 1-2). Toisessa matsissa Zug näytti kaapin paikan ja paukutti 3-0 kotijohdon jo ensimmäisessä erässä lisäten johtoaan vielä maalilla toisessa erässä. Kolmanteen erään lähdettiin Zugin johtaessa 4-0, mutta SCB kavensi tilanteeksi 4-2 kahdella salamamaalilla Jussi Markkasen selän taakse 56 sekunnissa heti kolmannen erän alkuun. Tässä vaiheessa näytti jopa siltä, että tästähän tulee vielä todellinen kamppailu. Kiekko pomppi kolmannen kerran jo Zugin maalikehikoissakin.

Ajassa 46:54 Bernin takaa-ajo katkesi hetkeksi rangaistukseen. Kaksiminuuttisen ollessa puolivälissä tuomarin käsi nousi jälleen pystyyn toisen SCB-rangaistuksen merkiksi. SCB:n kultapoika Joel Vermin ei halunnut koskea kiekkoon välittömästi, vaan ennemmin kuluttaa muutaman sekunnin tulevasta 3-5 alivoimasta oman maalinsa kulmilla. HPK-paidastakin tuttu Josh Holden nappasi pelivälineen Verminin jalkojen välistä ja napautti tyylipuhtaan vanhanaikaisen hölmistyneen Marco Bührerin selän taakse. Ajassa 47:53 tilanne oli 5-2 ja peli oli taputeltu. EVZ hakkasi taululle vielä rumat 8-2 lukemat ja voitot ottelusarjassa ovat 1-1. Tämä varmisti samalla myös sen, että pääsiäistorstaina pelataan viides osaottelu Bernissä.

Perjantaiaamuna (eli tänään 22.03.2013) en erinäisistä syistä johtuen päässyt lippujen ennakkomyyntipaikalle aivan yhtä ajoissa kuin tuohon seitsemänteen puolivälieräotteluun. Olin kuitenkin paikalla noin varttia yli yhdeksän eli lipunmyynnin alkuun olisi vielä noin 45 minuuttia. Ihmetykseni oli suuri, kun kassalla ei ollut yhtään asiakasta. Kyselin sitten kassatytsyltä, että kymmeneltäkö niitä viidennen matsin lippuja alat myydä. Hämmästykseni kasvoi entisestään, kun hän vastasi, että eihän niitä vielä - eihän se matsi vielä ole edes varma. Heiltä saa ainoastaan kolmanteen eli lauantaiseen matsiin lippuja.

Noh, siinä sitten suomalainen juntti ja kuvankaunis sveitsiläinen urheiluliikkeen blondi alkoivat laskea: "diensti", "donnsti", "sammsti", "äis", "zwöi", "drü" - taisi sieltä myös jokunen "schiss" päästä tytöltä suomalaisten perkeleitten joukkoon. Vihdoin ja viimein päästiin yhteisymmärrykseen, että viidennen matsin liput tulevat myyntiin reilun puolen tunnin kuluttua kymmeneltä. Homman vihdoin selvittyä heiteltiin siinä vielä pikkuflirttiä puolin ja toisin - kyllähän Suomi-poika sentään jotain lätkästä ymmärtää. Mä jäin sitten sinne liikkeeseen pyörimään ja odottelemaan paikallisen lippupisteen palvelun avautumista. Muutama vanhempi herrasmies pääsi siihen lippujonoon sitten ennen mua sillä aikaa kun mä pyörin siellä verskatakkien seassa ja wanhana perverssinä en saanut silmiäni irti siitä kassatytsyn todella piukasta aerobic-pepusta.

Suurin piirtein 10:03 mä kuitenkin sain sen havittelemani lippunivaskan käteeni. Tällä kertaa mukavuudenhaluisena tuli sijoitettua oikein istumapaikkalippuihin. Välierissä istumapaikkaliput kustantavat sen 62CHF kappaleelta (~51EUR). Seisomakatsomon hinnatkin olivat nousseet reippaasti 42 Frangiin (~34EUR). Puolivälierissä seisomaan pääsi 27CHF (~22EUR) ja istumaan 52CHF (~43EUR). Kaikissa lippuhinnoissa on jo tämä kahden frangin toimitusmaksu mukana. Yhteenveto:

Puolivälierät:
25CHF - seisomaan - (~21EUR) + 2CHF (toimitusmaksu)
50CHF - istumaan - (~41EUR) + 2CHF (toimitusmaksu)

Välierät:
40CHF - seisomaan - (~33EUR) + 2CHF (toimitusmaksu)
60CHF - istumaan - (~49EUR) + 2CHF (toimitusmaksu)

Suurin ihmetykseni on kuitenkin paikallisten täydellinen laskutaidottomuus pudotuspelien varmistumisesta. Ennen tuota toista matsiakin mä jouduin useammankin kerran selvittämään juurta jaksain, että jos kahden matsin jälkeen voitot ovat tasan 1-1, niin viides ottelu on varma. Sama toistui vielä tänä aamunakin siellä lippupisteessä sekä liikkeellä oli niin vähän lipunostajia (vrt. puolivälierät), että oletettavasti ihmiset eivät vain yksinkertaisesti tienneet, että kyseiset liput tulevat myyntiin jo tänään.

Tuo pääsiäistorstai on muutenkin lähes täydellinen päivä tuollaiselle lätkämatsille. Kaupat ja liikkeet menevät kiinni viimeistään neljältä iltapäivällä - suurin osa ei enää puolen päivän jälkeen avaa oviaan ja perjantai on erittäin harvoille työpäivä. Samaten yleisenä TV-matsina tullee lähetys tuosta toisesta välieräparista FG-ZSC (normaalisti TV-matsit alkavat puoli tuntia myöhemmin 20:15). Mökki tullee olemaan tuolloin täynnä (17.131 katsojaa), joten ihmeellisen helposti nuo liput pystyin tänään hankkimaan.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Antti Törmänen

Kovaa jälkeä tekee maailmanmestari Törmäsen Antti kiekkovalmentajana. Aikuisten joukkueen päävalmentajana kahdessa joukkueessa kolmen kauden aikana, ja saldona kolme finaalipaikkaa. Sportissa tuli mestaruus ja viime vuonna Bernissä hopeaa. Saas nähdä, onko uudestaan kultamitaleiden vuoro. Ennen näitä urakoita sitten myös A-junnutasolta SM-kultaa Bluesin luotsina. Minkälaisiin saavutuksiin mahtaakaan Törmänen vielä koutsina yltää...?
 

Nick Neim

Jäsen
Kovaa jälkeä tekee maailmanmestari Törmäsen Antti kiekkovalmentajana. Aikuisten joukkueen päävalmentajana kahdessa joukkueessa kolmen kauden aikana, ja saldona kolme finaalipaikkaa. Sportissa tuli mestaruus ja viime vuonna Bernissä hopeaa. Saas nähdä, onko uudestaan kultamitaleiden vuoro. Ennen näitä urakoita sitten myös A-junnutasolta SM-kultaa Bluesin luotsina. Minkälaisiin saavutuksiin mahtaakaan Törmänen vielä koutsina yltää...?

Kovaa jälkeä, kieltämättä.

Tämänkin vuoden pleijareissa Bern oli jo 1-3 tappioasemassa runkosarjan 7. sijoittunutta Genevea vastaan, mutta sieltä vain Törmäsen jengi kampesi itsensä välieriin. Liian helpoksi ei välieriäkään tehty, vaan Bern rynnisti jälleen tappioasemasta jatkoon Sheddenin luotsaamaa Zugia vastaan. Otteluvoitot siis olivat viiden pelin jälkeen Zugille 2-3. Zug voitti ensimmäisen kotipelinsäkin murskaavasti 8-2, mutta niin se Bern sai koottua itsensä.

Vastaanhan finaaleissa asettuu runkosarjan voittanut Fribourg, joka pudotti välierissä Zürichin voitoin 4-1, ja pääsee enemmän levänneenä aloittamaan finaalisarjan.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Kovaa jälkeä tekee maailmanmestari Törmäsen Antti kiekkovalmentajana.
Tämänkin vuoden pleijareissa Bern oli jo 1-3 tappioasemassa runkosarjan 7. sijoittunutta Genevea vastaan, mutta sieltä vain Törmäsen jengi kampesi itsensä välieriin. Liian helpoksi ei välieriäkään tehty, vaan Bern rynnisti jälleen tappioasemasta jatkoon Sheddenin luotsaamaa Zugia vastaan. Otteluvoitot siis olivat viiden pelin jälkeen Zugille 2-3. Zug voitti ensimmäisen kotipelinsäkin murskaavasti 8-2, mutta niin se Bern sai koottua itsensä.

Vastaanhan finaaleissa asettuu runkosarjan voittanut Fribourg, joka pudotti välierissä Zürichin voitoin 4-1, ja pääsee enemmän levänneenä aloittamaan finaalisarjan.
Itse asiassa olin jo aiemmin jotain kirjoittelemassa tästä ja yleisesti SCB:n menosta. Jäi sitten kirjoittamatta, kun jotenkin vaikutti siltä, että ei täällä hirvittävästi lukijoita/kiinnostusta ollut höpinöilleni. Noh, ehkä täällä kuitenkin vähän kiinnostusta on?

Neljännesfinaalit - SC Bern (2.) vs. Genf Servette (7.)

Ottelupari alkoi 02.03.2013 SCB:n kotiluolassa tyylipuhtaalla 4-0 voitolla. Seuraavan matsin Servette voitti Genevessä 5-2. Kahden ottelun jälkeen tilanne sarjassa tasan 1-1.

Kolmas ottelu päättyi varsinaisen peliajan jälkeen 5-5. Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa SCB oli jopa 2-5 tappiolla. SCB kampesi kuitenkin itsensä tasoihin kolmessa minuutissa (56-58) Christoph Bertschyn, Joel Verminin ja Ivo Rüthemannin maaleilla. Voin vain kuvitella berniläisten pettymyksen, kun jatkoerän ensimmäisellä minuutilla Juraj Simek upotti Servetten kuudennen maalin Marco Bührerin selän taakse. Lopputulos 5-6JA ja Servette siirtyi sarjassa 2-1 johtoon vieden samalla SCB:lta kotiedunkin Genevejärven rannalle.

Neljäs ottelu ei pahemmin hienouksia tarjonnut - Servette väänsi sen pakollisen kotivoittonsa 2-1 lukemin siirtyen samalla ottelusarjassa jo 3-1 johtoon. Antti Törmäsen ja SCB:n kesäloma oli jo enemmän kuin lähellä.

Ottelusarjan viides ottelu päättyi Bernissä varsinaisella peliajalla lukemiin 1-1. SCB:n ykkössentteri Byron Ritchie nousi kuitenkin kotijoukkueen sankariksi upottamalla kiekon verkkoon jatkoerän yhdeksännellä minuutilla. Ottelusarja kaventui tämän osuman ansiosta lukemiin 3-2. Tämän ottelun aikana itse asiassa istuin lentokoneessa ja junassa matkalla Suomesta kohti Berniä.

Kuudennessa ottelussa SCB:lla ei ollut panoksena enempää eikä vähempää kuin vääntää se menetetty kotietu takaisin Genevestä. Vierasvoitto tai kesäloma - siinä oli Antti Törmäsen joukkueen vaihtoehdot. Ensimmäinen erä oli huimaa kiekkoilua: tasatilanteessa 0-0 mentiin viimeisellä minuutille saakka, kunnes SCB:n Petr Sykora kiskaisi todellisen pukukoppimaalin ja SCB otti vierasjohdon 1-0 ensimmäiselle erätauolle. Tämä maali ei kuitenkaan paljoa auttanut pääkaupunkilaisia toisessa erässä. Servette siirtyi toisen erän aikana 3-1 johtoon ja SCB:n kesäloma näytti enemmän kuin todennäköiseltä.

Kolmanteen erään Törmänen/Leuenberger kaksikko sai kuitenkin jostain loihdittua sen taistelutahdon. Tämän ilmentymänä henkilöityi edellisen ottelun sankari Byron Ritchie. Kolmannessa erässä Ritchielta kaksi maalia Servetten verkkoon ja ottelupari oli valmis siirtymään jo kolmannen kerran kuudessa ottelussa jatkoerään. Jatkoerässä ei ratkaisua nähty, joten voittaja haettiin rankkareilla. Kyllä - Sveitsin NLA:ssa pelataan yksi 20min jatkoerä! Jos sen aikana ei ratkaisua synny, haetaan voittaja rangaistuslaukauksilla. Ensin laukovat viisi ampujaa molemmista joukkueista, jonka jälkeen siirrytään tarvittaessa laukomaan pareittain.

Ennen rankkarikisan alkamista sanoin, että haluaisin nähdä SCB:lta numeron 40 laukovan. En muistanut tuossa vaiheessa edes pelaajan nimeä, mutta hän oli selkeästi "kuuma pelaaja". Kymmenestä laukojasta numero 40 - Daniel Rubin - olikin loppujen lopuksi ainoa onnistuja. SCB voitti ottelun tuolla maalilla, ottelusarja oli nyt tilanteessa 3-3 ja Game Seven pelattaisiin SCB:n kotiluolassa Bernissä. Paikalla olisi takuuvarmasti täysi tupa - 17.131 katsojaa - joiden joukossa toivottavasti jopa yksi umpihullu turkulainenkin.

Game Seven oli, noh, seitsemäs peli. Itse asiassa Geneven pojat vaikuttivat jo etukäteen hieman alistuneilta eikä SCB:n avausmaali ensimmäisessä erässä helpottanut asiaa. Toisessa erässä SCB lisäsi johtoaan lukemiin 4-0 eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Juraj Simekin kolmannessa erässä tekemä 4-1 kavennusmaali oli enää pelkkää kosmetiikkaa. SCB oli tehnyt mahdottomasta mahdollisen Servette oli matkalla kesälomalle ja Antti Törmäsen joukkojen taival jatkuisi välieriin.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Semifinaalit - SC Bern (2.) vs. EV Zug (3.)

Ensimmäinen ottelu pelattiin 19.03.2013 Bernissä. Ottelu oli erittäin tuskainen SCB:lle ja maalin tekeminen Jussi Markkasen selän taakse näytti olevan lähes mahdotonta. SCB oli ottelussa kaksi kertaa (0-1, 1-2) jo tappioasemissakin. Ensin kapteeni Martin Plüss kuitenkin tasoitti tilanteeksi 1-1. Jatkossa SCB:n maalinteosta vastasivat hieman tuntemattomammat nimet Michael Loichat (2-2) ja Alain Berger (3-2). Zugin erittäin pienikokoinen Lino Martschini kuitenkin tasoitti illan toisella maalillaan tilanteeksi 3-3 ja jälleen kerran SCB oli menossa jatkoerään. Jatkoerässä SCB:n sankariksi nousi kapteeni Plüss. Neljäs maali Markkasen selän taakse ja SCB piti kotietunsa - 1-0 johto ottelusarjassa.

Toinen ottelu Zugissa jatkui oikeastaan mistä ensimmäinen alkoi. Zug vei berniläisiä kuin litran mittaa. Kahden erän jälkeen taululla oli kotijohto 4-0 ja ottelu näytti jo olevan pelattu. Jälleen kuitenkin kolmanteen erään Törmänen/Leuenberger oli syöttänyt jotain käärmekeittoa pelaajilleen ja kolmas erä alkoi SCB:n tahdeissa. Kahdella pikamaalilla tilanteeksi oli kaventunut jo 4-2 ja lisäksi kiekko pomppi Zugin maalinkehyksissäkin. Zugin viides maali Joel Verminin hirvittävän henkilökohtaisen virheen jälkeen katkaisi kuitenkin SCB:n selkärangan ja loppulukemat olivat todella rumat 8-2 Zugille. Ottelusarja oli tasatilanteessa 1-1.

Kolmas ottelu Bernissä ei pahemmin tuonut muutosta joukkueiden voimasuhteisiin. SCB aloitti hieman paremmin ollen ottelun puolivälissä 2-0 johdossa. Josh Holden ja Corsin Casutt toivat kuitenkin Zugin tasatilanteeseen toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla. Kolmannen erän ollessa maaliton SCB oli jo viidennen kerran tänä keväänä menossa jatkoerään. Tällä kertaa kotijoukkueen sankariksi nousi joukkueen ykköspakki Travis Roche. Hirvittävä pommi siniviivalta Jussi Markkasen selän taakse ja SCB 2-1 johtoon ottelusarjassa.

Neljäs ottelu jatkoi edellisten linjalla - SCB:lla ei ollut pahemmin jakoa, vaikka loppulukemat 5-2 Zugille olivatkin edellistä Zugin matsia kauniimmat. Zugin maalintekijöinä kunnostautuivat kahdella maalillaan Reto Suri sekä Fabian Sutter. Viimeisen naulan niittasi erittäin kovassa kevätkunnossa oleva Josh Holden. Viimeistään tässä ottelussa ruotsalainen Linus Omark menetti ykkössentterin tittelinsä Holdenille. Zugin päävalmentaja Doug Shedden hyllyttikin ruotsalaistähtensä seuraavaan otteluun tehden ehkä sen valmentajan pahimman virheen: voittavaa joukkuettahan ei pitäisi vaihtaa. Ottelusarja oli kuitenkin tilanteessa 2-2 ja Zug oli ollut jo kahdesti erittäin lähellä sitä "Big Stealia" - voittoa Bernin kotikaukalossa, joka sen pitää ottaa jossain vaiheessa joka tapauksessa mennäkseen jatkoon.

Viidennessä ottelussa se sitten tapahtui. SCB hallitsi kenttätapahtumia ajoittain jopa mielinmäärin, mutta pelaajat eivät saaneet millään ilvelläkään limppua Jussi Markkasen selän taakse. Vanha kiekkototuus nosti taas päätään: kun et hallinnasta huolimatta tee maalia, niin kaveri sen sitten tekee. Linus Omarkin seuratessa omiensa esityksiä pipo päässä kaukalon reunalla tahtipuikkoa heiluttivat Josh Holden (1+0) sekä Lino Martschini (1+2). Ottelun jälkeen Antti Törmänen kävi erittäin kuumana tuomarilinjasta, mutta mikään ei kuitenkaan auttanut. Zug haki vierasvoiton Bernistä, siirtyi ottelusarjassa 3-2 johtoon ja tarkoituksena lähettää pääkaupunkilaiset kesälomille kotihallissaan Zugissa. Kaksi selvää tappiota Zugissa kärsinyt SCB oli jälleen tiukan paikan edessä.

Kuudennessa ottelussa vaihtoehdot olivat jälleen vierasvoitto tai kesäloma. Heti alkuminuuteilta lähtien SCB oli maalin tappioasemassa. Tasoitus syntyi vielä ensimmäiseen erään, mutta ottelun puolivälissä oltiin jälleen 1-2 tappiolla. Toiselle erätauolle siirryttiin kuitenkin tasatilanteessa 2-2 Ryan Gardnerin onnistuessa ohittamaan Markkasen. Kolmannen erän alkuun puolustaja Geoff Kinrade kiskaisi SCB:n ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Zug sai kuitenkin tilaisuutensa ylivoimalla. SCB:n kapteeni Martin Plüss oli asiasta eri mieltä, pinkaisten laidasta läpiajoon ja laukoen SCB:n 4-2 johtoon puolustajan sekä Markkasen jalkojenvälistä. Riemua kesti kuitenkin vain 19 (?) sekuntia, kun Björn Christen teki todellisen tahtomaalin saman ylivoiman aikana ja tilanne oli SCB:n johto 3-4. Aivan järjettömästä painostuksesta huolimatta SCB:n Marco Bührer ja koko puolustuslinja kestivät ja nämä jäivät myös loppulukemiksi. SCB oli jälleen tehnyt mahdottomasta mahdollisen. Se oli tiukassa paikassa hakenut vaadittavan vierasvoiton. Tilanne ottelusarjassa oli 3-3 ja oli jälleen aika siirtyä Berniin ja Game Seveniin.

Seitsemäs ottelu poikkesi täysin edellisistä. Nyt mentiin tiukalla puolustuksella, kumpikin joukkue tiesi, että yksikin virhe saattaa maksaa finaalipaikan. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiinkiin 0-0 lukemissa. Toisen erän alkuun Zug käytti mahdollisuutensa ja siirtyi aikamoisella pomppumaalilla 1-0 johtoon. Vieläkö Antti Törmäsen joukoissa olisi energiaa nousta tappioasemasta tasoihin ja voittoon?

Jo vain! Toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla Christoph Bertschy tasoitti tilanteeksi 1-1. Näistä lukemista siirryttiin myös toiselle erätauolle. Oma uskoni SCB:n finaalipaikkaan oli jo tässä vaiheessa erittäin vahva. Kolmannen erän alkuun Byron Ritchie pelasikin maalin takaa puolustaja Travis Rochen niin vapaaseen tekopaikkaan b-pisteiden väliin, että puukätisempikin puolustaja olisi siitä onnistunut. Lähestulkoon seuraavasta hyökkäyksestä ikinuori taistelija Ivo Rüthemann - paikallinen Ville Vahalahti - tykitti 2-1 hyökkäyksen päätteeksi Martin Plüssin passista onetimerin suoraan yläpeltiin. SCB oli siirtynyt kotihallissaan 3-1 johtoon eikä mikään voinut enää estää sen vyörymistä finaaleihin. Zugin pojat eivät onnistuneet enää Marco Bühreria ohittamaan ja viimeisen viiden minuutin aikana yhdeltä jos toiseltakin pelaajalta paloivat käämit. Parhaimmillaan Zugin jäähypenkkiä taisi kuluttaa viisikin miestä yhtäaikaa. Jussi Markkanenkin otti kymppiminuuttisen jostain poskensoitosta tuomarille. Byron Ritchie viimeisteli vielä viimeisellä minuutilla 4-1 loppulukemat kahden miehen ylivoimalla. Voitot ottelusarjassa 4-3 ja SCB pelaa viime kevään tapaan jälleen finaaleissa.
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Fribourg Gotteron - SC Bern 3. finaali

Toisen erän puolivälissä Fribourgin Shawn Heins loukkaantui helvetin pahannäköisesti. Tapahtuma toi mieleeni hieman jopa Jaroslav Otevrelin loukkaantumisen.

SCB:n maalin edessä Heins sai pienen poikittaisen mailan selkäänsä ja liukui pää edellä päin omaa pelaajaa. Päät kolahtivat vastakkain. Heins retkahti saman tien jään pintaan - käsi näytti tipahtavan jäähän täysin tunnottomana. Häntä hoidettiin jäällä varmaan ~10-15min kunnes vietiin paareilla pois kentältä. Erityisen pahaksi tämän teki se, kuinka hänen kätensä ja jalkansa olivat teipattuja ilmastointiteipillä - ei pienintäkään liikettä. Yhdessä vaiheessa näytettiin jopa lähikuvaa kuinka hoitohenkilöstö riisui Heinsin pelihanskat pois käsistä - täysin liikkumattomista käsistä.

Täytyy vain toivoa parasta! Päivittelen, kun kuulen tapahtuneesta jotain uutta.

EDIT: Heins on tällä hetkellä sairaalassa ja on menossa magneettikuvauksiin (?).
Viimeisin kuulemani tieto TV-lähetyksessä oli, että käsissä ei olisi paljoakaan tuntoa.

Kuvamateriaalia tapahtuneesta SRF:n sivuilta.
 
Viimeksi muokattu:

badgeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Detroit Red Wings

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Shawn Heinsin tilanteesta: paranemaan päin ja näillä näkymin pahimmalta vältyttiin.
20 Minuten: Heins spürt seine Hände noch nicht ganz

"Heins ging sofort zu Boden und blieb dort minutenlang liegen. Er spürte seine Beine nicht mehr.
- - -
Heins sei wieder bei vollem Bewusstsein und ansprechbar. Er spüre zwar alle Körperteile und habe keine Probleme mit der Wahrnehmung mehr, aber die Gefühlsstörungen in den Händen seien noch nicht vollumfänglich weg.
"

...eli jotakuinkin...

Heinsin maatessa jäällä hänellä ei ollut tuntoa jaloissaan.
- - -
Nyt Heins on kuitenkin jälleen tajuissaan ja reagoi normaalisti. Hänellä on tunto kaikissa ruumiinosissaan eikä havaintokyvyssä ole enää suurempia ongelmia, mutta käsissä on edelleen tietynlaista tunnottomuutta.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
NLA finaalit: Fribourg Gotteron - SC Bern

Vastaanhan finaaleissa asettuu runkosarjan voittanut Fribourg, joka pudotti välierissä Zürichin voitoin 4-1, ja pääsee enemmän levänneenä aloittamaan finaalisarjan.
SC Bern haki tänä iltana jo toisen vierasvoittonsa Fribourgista maalein 3-2. Viiden pelin jälkeen SCB johtaa finaalisarjaa otteluvoitoin 3-2 ja pääsee pelaamaan paikallisesta kannusta tiistai-iltana kotiyleisönsä edessä. NLA Finals Game 6 PostFinance-Arenalla siis tiistaina 16.04.2013 klo 20:15 (CET) - 21:15 Suomen aikaa.

Pienellä riskillä jätettiin ostamatta liput toiseen finaalimatsiin. Neljänteen meillä ei ollut muuten vain mahdollisuutta mennä, mutta nyt näyttää helvetin hyvältä. Kuudenteen finaalimatsiin on liput povitaskussa. Häkki on takuuvarmasti täynnä - toisin sanoen 17.130 sveitsiläistä jääkiekon ystävää + yksi umpihullu turkulainen. K-katsomo, rivi 11, paikka 11214... :) Finaalilippujen hinnat olivat muuten 72CHF istumaan ja 52CHF seisomaan (~59EUR ja ~43EUR).

Viimeisin livenä näkemäni mestaruus on jo seitsemäntoista vuoden takaa - 04.04.1996 olin katsomassa, kun Jokerit voitti TPS:n Turkuhallissa 4-1 ja vei Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3-1. Tätä ennen kannattamani joukkue on vienyt mestaruuden silmieni edessä livenä viimeksi 22 vuotta sitten - 24.03.1991 TPS kaatoi viidennessä finaalissa KalPa:n luvuin 7-2 ja otti Suomen mestaruuden otteluvoitoin 4-1. Näiden jälkeen en ole ratkaisevia finaaleita paikan päällä nähnyt. Toivottavasti ensi tiistain jälkeen edellinen lause ei enää pidä paikkansa.

Elämäni ensimmäiset jääkiekon pudotuspelit ulkomailla: nähtynä on jo neljännesfinaaleiden Game 7 sekä semifinaaleiden Game 5. Nyt tulevana tiistaina vuoroon tulee siis finaaleiden Game 6 - ottelu, jossa mestaruus on katkolla kotijoukkueelle. Kotijoukkueen suomalaisvalmentaja - Antti Törmänen - tulee ainakin itselleni tähän pienenä bonuksena - vähän niin kuin kirsikka kermakakun päälle.
Toisen erän puolivälissä Fribourgin Shawn Heins loukkaantui helvetin pahannäköisesti.
- - -
Täytyy vain toivoa parasta! Päivittelen, kun kuulen tapahtuneesta jotain uutta.
Shawn Heins oli muuten viidennessä finaalimatsissa Fribourgissa katsomossa puku päällä. Toisella erätauolla häntä haastateltiinkin, mutta valitettavasti en ehtinyt kuulemaan yhtään kyseistä haastattelua. Nähtävästi kaikesta tästä hässäkästä selvittiin sittenkin pelkällä säikähdyksellä.
 

Nick Neim

Jäsen
Tuli lueskeltua noi sun viestit kännykällä, ja tarkoitus oli tulla kommentoimaan myöhemmin koneelta.. No sehän sitten vähemmän yllättäen unohtui. Finaaleja en ole valitettavasti katsonut ainuttakaan, joten kommentit peleistä ovat enemmänkin kuin tervetulleita! Muutenkin mielenkiinto Euroopan kiekkosarjoja kohtaan on nousussa, kun SM-liigan käyrä osoittaa vastaavasti alaspäin.

Tunnelma tuossa tiistaisessa kotimatsissa on varmasti aivan mahtava, erityisesti jos Bern pääsee ottelussa johtoon.. Hieman olen kateellinen sinulle Fox, jossain aviisissahan Bernin yleisöä hehkutettiin Euroopan ylivoimaiseksi ykköseksi.

Toivotaan Törmäselle ja Bernille mestaruutta! Ja mikäs sen hienompaa olisi kuin ratkaista se kotona, täyden hallin edessä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
NLA finaalit: Fribourg Gotteron - SC Bern

Tuli lueskeltua noi sun viestit kännykällä, ja tarkoitus oli tulla kommentoimaan myöhemmin koneelta.. No sehän sitten vähemmän yllättäen unohtui. Finaaleja en ole valitettavasti katsonut ainuttakaan, joten kommentit peleistä ovat enemmänkin kuin tervetulleita! Muutenkin mielenkiinto Euroopan kiekkosarjoja kohtaan on nousussa, kun SM-liigan käyrä osoittaa vastaavasti alaspäin.
Hauska kuulla, että edes joku on kiinnostunut näistä mun höpinöistäni. Yritän nyt tehdä tällaisen pikaisen yleiskatselmuksen viidestä ensimmäisestä finaalimatsista. Kuten edellisistä viesteistäni voi varmasti päätellä, niin en ole yhtään matsia nähnyt vielä paikan päällä. Jokainen on kyllä tullut seurattua televisiosta.

Ennen finaalipelejä oli mediassa arvioita, että SCB on jo varma mestari. Joidenkin juttujen mukaan Fribourg oli jopa "peloissaan" saadessaan SCB:n vastaansa. Nämä kommentit hämmästyttivät mua jonkin verran, sillä ainakin runkosarjassa ottelut olivat kohtuullisen tasaisia. Joukkueet kohtasivat toisensa kuudesti runkosarjassa seuraavin tuloksin:

15.09.2012 SCB-FG 4-1
02.10.2012 FG-SCB 3-1
30.10.2012 SCB-FG 6-2
02.12.2012 FG-SCB 4-3
11.01.2013 FG-SCB 0-6
19.01.2013 SCB-FG 2-3 VL

Eli wanhan kaavan mukaan otteluvoitot SCB:lle 3-1-2 - maalit 22-12

Lehdissä ja mediassa on ollut usein kuitenkin puhetta siitä, että Fribourgin voitto olisi nimenomaan jääkiekkoilun voitto. Useammankin arvion mukaan Antti Törmänen peluuttaa Ant(t)i-Hockeya. Toisin sanoen SCB:n peli on liian puolustusvoittoista, ei näyttävää, ei hyvää jääkiekkoa. Tavallaan Suomi-valmentajasta voin hyvin tuollaisen uskoakin, mutta ainakaan omaan silmääni SCB:n peli ei ole lähellekään mitään tyypillistä SM-liigan kahvakiekkoa.

Törmäsen edeltäjä Larry Hurashan sai nimenomaan potkut siitä syystä (syksyllä 2011?), että hänen kiekkonsa ei ollut riittävän näyttävää. Se oli liian puolustusvoittoista - vaikkakin voitollista. SCB:n omistusportaan mukaan 17.000 berniläistä ei jaksa tulla katsomaan kotipelejä, jos niissä ei tapahdu mitään. Kansalle pitää tarjota olutta, leipää ja sirkushuveja! Mä tykkään tuosta asenteesta. En muista oliko se nyt ennen finaaleita vai finaaleiden aikana tosin jopa SCB:n legendaarinen maalivahti Renato Tosio sanoi toivovansa Fribourgin voittoa - nimenomaan jääkiekkoilun kannalta ajateltuna.

Noh, ensimmäinen finaalipeli Fribourgissa lähti käyntiin aika mitäänsanomattomasti. Ensimmäisessä erässä SCB ei päässyt kontrolloidusti keskialueen yli oikeastaan ollenkaan. Fribourg puolusti todella ärsyttävästi ja löi keskialueen todella tukkoon. Pelityyli yhdistettynä puna-mustiin pelipaitoihin toi erehdyttävästi mieleen SM-liigasta JYP:n paskakiekon. Lisäksi Fribourgin vastahyökkäykset ja ylivoima (1kpl ensimmäisessä erässä) olivat todella vaarallisia. Siellä on Andrei Bykovia ja Simon Gamachea pyörittämässä ylivoimaa - vastaavasti Julien Sprungeria, Benjamin Plüssia ja Greg Mauldinia takomassa kiekot reppuun. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin 0-0 lukemista.

Toiseen erään SCB sai todella tärkeän avausmaalin. Wanha herra Ivo Rüthemann kiskaisi limpun verkon perukoille näyttävästä vastahyökkäyksestä. Ottelun puolivälissä SCB:n kultapoika Joel Vermin tekaisi tilanteeksi jo 2-0 Byron Ritchien syötöstä ja johan alkoi Fribourgin kilpikonnapuolustuskin aueta. Heidät yksinkertaisesti pakotettiin hyökkäämään. Ottelu näytti jo ratkeavan kolmannen erän alussa, kun NLB:sta pudotuspeleihin nostettu Jeff Campbell teki jo ratkaisevan tuntuisen 3-0 osuman. Fribourg oli vielä kerran eri mieltä, ja kolmannen erän puolivälissä Julien Sprunger teki kavennusosuman. Paljoa tämän lähemmäksi Fribourg ei kuitenkaan ottelussa päässyt. Lopussa vielä SCB:n kapteeni Martin Plüss (Fribourgin Benjamin Plüssin veli) teki vielä tyhjiin loppulukemat 4-1.

Aivan kolmannen erän viimeisillä sekunneilla aloitettiin vielä oikein kunnon nyrkkihipatkin. Ajassa 59:57 Fribourg laittoi kentälle sellaisia pelaajia, jotka eivät ikinä kuuluisi kentälle ottelun ratkaisuvaiheissa. Oliko siellä peräti joku puolustaja aloittamassakin? Kovimpina nyrkkisankareina Fribourgista kunnostautuivat Shawn Heins ja Sebastian Schildt. Koulutettavana oli eritoten SCB:n Tristan Scherwey ensimmäisen erän tapahtumista (seuraava kappale). Melkoisen huvittava näky oli mm. se, kun SCB:n Pascal Berger ei suostunut millään tiputtamaan hanskojaan Schildtin uhitellessa ja takoessa. Uskomatonta itsehillintää! Lopputulos: Schildt 2+20min, Berger 2min. Tappelutuomiot ovat ilmeisesti hieman erilaiset kuin Suomessa - Schildt ainakin tiputti hanskansa, mutta Berger ei. Miten tuo olisi Suomessa mahdettu merkitä?

Ottelun puhuttavin tapahtuma sattui kuitenkin jo ensimmäisessä erässä. SCB:n Tristan Scherwey taklasi keskialueella puun takaa Benjamin Plüssia osuen osittain päähänkin. Olin aivan varma, että tuosta tulee ulosajo, mutta mitä vielä... ei edes kahden minuutin rangaistusta. Jälkeenpäin Scherwey sai kuitenkin yhden ottelun pelikiellon taklauksestaan. Juuri ennen kolmatta matsia luin, että hänelle oli langetettu vielä yhden ottelun pelikielto. Neljännessä matsissa ihmettelin kesken matsin, että miksiköhän Scherwey ei ole tänäänkään kokoonpanossa: hänelle oli langetettu vielä kaksi ottelua pelikieltoa. Eli ottelussa ei edes kakkosta; sitten jälkikäteen 1+1+2 ottelun ottelurangaistukset. Osataan sitä näemmä muuallakin kuin Suomessa...

Toinen finaalipeli Bernissä alkoi aivan eri tavalla kuin ensimmäinen Fribourgissa. SCB oli kaikessa parempi ja jo neljän peliminuutin jälkeen taululla olivat kotijoukkeen 2-0 lukemat. Maalintekijöinä kunnostautuivat Jeff Campbell ja Ryan Gardner. SCB:lla oli todellinen lentokeli koko ensimmäisen erän ajan. Näytti jo vahvasti siltä, että tämä sarja pistetään neljällä pelillä poikki. Toiseen erään sitten osat vaihtuivat täydellisesti. Fribourg hallitsi peliä mielinmäärin ja alle kymmenessä minuutissa 0-2 tappioasema vaihtui 3-2 johtoasemaksi. SCB:n maalivahti Marco Bührerilla ei todellakaan ollut mikään paras erä, mutta eipä sitä kenttäpelaajiltakaan mitään apuja tullut. Vain pari minuuttia Fribourgin johto-osuman jälkeen kapteeni Martin Plüss tempaisi todella tärkeän tasoitusmaalin 3-3. Näistä lukemista lähdettiin myös toiselle erätauolle.

Fribourgin Julien Sprunger otti toisen erän loppuun todella typerän hyökkäyspään kostojäähyn poikittaisesta mailasta. Kosto tuli heti kolmannen erän alkuun, kun SCB:n Philippe Furrer lämäsi kiekon siniviivalta verkon perukoille ylivoimalla. Finaalisarja oli tilanteessa 2-0 SCB:lle ja Fribourg näytti lyödyltä.

Ottelusarjan kolmas ottelu pelattiin jälleen Fribourgissa. Tämä oli varmasti tylsin näkemäni jääkiekko-ottelu Sveitsissä. Fribourgin strategia onnistui täydellisesti, ja SCB pääsi ensimmäisten 25min aikana hädin tuskin hyökkäyssinisen ylitse. Tämä oli mielestäni pahinta anti-hockeya, jota olen nähnyt, mutta sitä ei esittänyt SCB vaan Fribourg. Sitten tapahtui jotain. Kesken Fribourgin pitkähkön pyörityksen SCB:n Franco Collenberg antoi todella pienen poikittaisen Fribourgin Shawn Heinsin selkään aivan Marco Bührerin maalin edustalla. Heins ajoi pää edellä yhteen joukkuetoverinsa Greg Mauldinin kanssa ja retkahti jäähän. Pitkälliset (~10-15min) hoitotoimenpiteet kentällä ja Heins vietiin täysin liikkumattomana paareilla pois kentältä. Collenberg sai tilanteesta 5min ja ulosajon. Jälkeenpäin kaikki ovat kritisoineet Fribourgin valmentajasta lähtien, että kyseessä ei todellakaan ollut mikään ulosajon arvoinen temppu. Tuomarit vain yksinkertaisesti paskoivat housuunsa.

Heinsin epäselvästä tilanteesta ja silminnähden vakavasta loukkaantumisesta johtuen Fribourgin peli kuitenkin sekosi aivan täysin. 5min ylivoimalla vaarallisemmat paikat tulivat ehdottomasti SCB:lle ja ylivoima jopa loppui todella tarpeettomaan estämisrangaistukseen (Joel Kwiatkowski). SCB ei saanut kuitenkaan momentumiaan hyödynnetyksi, vaan kolmanteen erään lähdettiin 0-0 lukemista. SCB:n painostuksesta huolimatta Fribourg teki jatkuvasti vaarallisia vastahyökkäyksiä. Parhaimmat paikat siunaantuivatkin Julien Sprungerille sekä nenänsä ensimmäisessä ottelussa murtaneelle Benjamin Plüssille, joka pelaa tärskynsä jälkeen kokomaskilla. Hieman ennen kolmannen erän puoliväliä Sprunger sitten sai survottua kiekon Marco Bührerin selän taakse. Tiukasta painostuksesta huolimatta SCB ei saanut kaivattua tasoitusta aikaiseksi ja näin lopputulokseksi jäi 1-0 Fribourgille. Finaalisarja oli tilanteessa 2-1 SCB:lle, ja kaikki oli jälleen auki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös