Suuri SM-liigan Nippelitietovisa 2006

  • 4 082
  • 30

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Nyt on vuorossa suuren suuri eli kaiken kaikkiaan 50 kysymyksen Nippelitietovisa koskien SM-liigaa. Kaikki kysymykset ovat ajankohtaisia, eli tarkoitetaan lähinnä viime kautta tahi nykyistä, ellei toisin mainita. Mutta korostan: ennen kaikkea lukekaa kysymys tarkkaan. Huomioikaa siis nämä seikat.

Jokaisesta joukkueesta on kolme kysymystä ja lopussa on vielä yleisesti SM-liigasta kahdeksan kysymystä. Lisäksi armoa ei anneta, vaan jokainen vastaus pitää olla tismalleen oikein, niin saavuttaa yhden (1) pisteen. Enempää pisteitä tehtävistä ei ole annettavissa.

Vastausaikaa on runsaasti.


Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki?
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla?
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa?
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi?
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä?
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa?
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin?
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa?
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983?
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä?
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa?
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista?
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä?
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä?
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka?
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983?
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt?
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta?
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson?
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella?
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20?
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä?
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle?
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua?
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua?
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka?
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla?
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä?
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka?
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella?
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua?
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi?
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22?
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on?
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä?
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa?
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka?
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä?
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero?
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa?
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua?
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero?
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka?
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka?
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa?
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen?
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa?
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa?
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa?
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi?
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? Kymmenes
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Samuli Suhonen, Jaakko Uhlbäck
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1980
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Cory Murphy
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 38
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Pattijoki
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Juha Alén
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 35
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Raimo Helminen
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 122 minuuttia
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Jani Rita
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Hattula
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Eerikki Koivu
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Tampere
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? 2
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 30
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Juha Alastalo
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Tommi Paakkolanvaara
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? 11.
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Kalle Sahlstedt
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Toni Dahlman
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Göteborg
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 70-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? Kaksi
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Lahti
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Toni Sihvonen
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Kimmo Koskenkorva
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1979
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Henrik Petré
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? Neljäs
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Tommi Nikkilä
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? Ei
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Tampere
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Jussi Makkonen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 28
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 6+7=13
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Toni Häppölä
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 80
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Timo Favorin
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Tampere
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 73
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? Kuudes
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raimo Helmisellä
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Valeri Krykov
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? JOKP
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Petri Varis
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisi nyt ollut edes yksi kysymys Mestiksestä...

1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? - Winnipeg
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? - 11.
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? - Hemuli Suhonen ja Jaakko Uhlbäck
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? -1981
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? - Jere Karalahti
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? - 18
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? - Sotkamosta
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? - no ei oo
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? - Ville Leino
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? - Kudroc
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? - 35
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? - Vesa Viitakoski
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? - tasan sata minuuttia
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? - Jani Rita
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? - Hämeenlinna
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? - Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? - Seinäjoki
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? - yksi
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? - Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? - 20
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? - Kyle Peto
22. Kuka on syntyjään Iistä? - Jouni Loponen
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? - 9.
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? - Kalle Sahlstedt
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? - Erik Hämäläinen
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? - Oulu
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? - seitsktluku, peitskytluku
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? - 8
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? - Seinäjoki
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? - Jantusella
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? - Kimmo Koskenkorva
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? - 1976
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? - Joni Tuominen
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? - 8.
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? - Marko Kauppinen
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? - onse
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? - Eura
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? - AP Berg
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? - 17
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? - 10+10
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? - Marko Toivonen
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? - 17
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? - Markku Kruus
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? - Espoo
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? - 60
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? - kolmas
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? - Raipella
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? - Erik Hämäläisellä
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? - JoKP
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? - en tiiä, mutta sillä oli varmasti Suomen ruskein kieli.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Blues
1. Vancouver
2. 10.
3. Jaakko Uhlbäck ja Samuli Suhonen
HIFK
4. 1981
5. Cory Murphy
6. Nyt pitää kysyä kuinka nippeliksi mennään? #28, mutta Salmelainenhan ei IFK:ssa tällä hetkellä pelaa.
HPK
7. Sotkamosta
8. Ei ole.
9. Ville Leino
Ilves
10. Kristian Kudroc
11. 28:ssa
12. Raimo Helminen
Jokerit
13. 116 min
14. Jani Ridan
15. Hämeenlinna
JYP
16. Ossi Louhivaara
17. Jos hyvin nippelitietoa väännetään, niin arvaan että sairaalassa. En kuitenkaan usko, joten vastaan Tampereella.
18. 2
KalPa
19. Matt Davidson
20. 12
21. Juha Alastalon
Kärpät
22. Juhamatti Aaltonen
23. Kymmenes
24. Kalle Sahlstedt
Lukko
25. Toni Dahlman
26. Kalajoki
27. 70-luvulla
Pelicans
28. 3
29. Seinäjoki
30. Toni Sihvosella
SaiPa
31. Pauli Levokarilla
32. 1979
33. Pauli Levokarin
Tappara
34. Viides
35. Marko Kauppinen
36. Kyllä
TPS
37. Tampere
38. Aki(-Petteri) Berg
39. 28
Ässät
40. 8+12
41. Toni Häppölä
42. 44
SM-liiga yleisesti
43. Sami Partanen
44. Viiala
45. 81
46. Kuudentena
47. Raimo Helmisellä
48. Aleksander Barkovilla
49. Lukko
50. Doug Shedden & Hjallis Harkimo
 

Boomhauer

Jäsen
Blues
1. Kanata
2. 10.
3. Samuli Suhonen, Ismo Kuoppala
HIFK
4. 1981
5. Janne Laakkosen
6. 28
HPK
7. Siilinjärveltä
8. Ei
9. Mikko Mäenpää
Ilves
10. Marko Anttila
11. 40 pelissä
12. Vesa Viitakoskella
Jokerit
13. 88 minuuttia
14. Arto Kukin
15. Tampere
JYP
16. Ilari Filppula
17. Tampereella
18. 2
KalPa
19. Martin Sonnenberg
20. 29 minuuttia
21. Jermu Piston
Kärpät
22. Mika Pyörälä
23. 9.
24. Viktor Ujcik
Lukko
25. Shayne Toporowski
26. Tampere
27. 1980-luvulla
Pelicans
28. 3
29. Hämeenlinna
30. Toni Sihvosella
SaiPa
31. Joonas Vihkolla
32. 1983
33. Henrik Petrén
Tappara
34. viides
35. Teemu Aalto
36. kyllä
TPS
37. Tampere
38. Jussi Makkosen
39. 44
Ässät
40. 38p.
41. Marko Kivenmäki
42. 44
SM-liiga yleisesti
43. Markku Kruus
44. Turku
45. 91p.
46. 3.
47. Raimo Helmisellä
48. Pertti Lehtosella
49. Lukko
50. Mika Toivola
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki?
Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla?
Yhdestoista
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa?
Jaakko Uhlbäck, Samuli Suhonen
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi?
1981
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä?
Cory Murphy
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa?
34
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin?
Sotkamo
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa?
Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983?
Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä?
Marko Anttila
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa?
35
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista?
Pasi Määttänen
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä?
170 minuuttia
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä?
Jani Rita
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka?
Nurmo
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983?
Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt?
Lempäälä
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta?
Ei yhtään
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson?
Martin Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella?
36
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20?
Juha Alastalon
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä?
Tommi Paakkolanvaara
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle?
Yhdeksäs
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua?
Viktor Ujcik
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua?
Shayne Toporowski
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka?
Ii
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla?
1970-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä?
3
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka?
Seinäjoki
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella?
Sihvonen
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua?
Kimmo Koskenkorva
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi?
1976
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22?
Joonas Rönnberg
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on?
Kuudes
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä?
Marko Kauppinen
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa?
On
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka?
Tampere
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä?
Aki Berg
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero?
28
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa?
7+6
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua?
Toni Häppölä
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero?
42
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka?
Mielestäni niitä on kaksi: Jyri Rönn ja Tuomo Sorakangas
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka?
Pori
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa?
81
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen?
Kuudes
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa?
Kimmo Pikkarainen
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa?
Pasi Kuivalainen
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa?
Lukko
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi?
Olli Jokinen
 

Naughty_S

Jäsen
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? 11.
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Jaakko Uhlbäck, Samuli Suhonen
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1979
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Janne Laakkonen
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 26
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Sotkamo
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Jussi Pesonen
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 38
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Pasi Määttänen
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 128 min
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Jani Rita
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Nurmo
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Jyväskylässä
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? Nolla
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 34
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Kuusisto
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Juhamatti Aaltonen
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? Kahdeksas
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Ujcik
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Toni Dahlman
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Oulunsalo
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 70-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 2
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Lahti
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Koskenkorva
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1976
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? O-P Grönholm
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? Neljäs
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Marko Kauppinen
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? Ei
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Rauma
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Jussi Makkonen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 28
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 14+21=35
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Toni Häppölä
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 47
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Tero Toivola
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Tampere
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 72
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? 8.
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Helmisellä.
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Valeri Krykovilla
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Reipas/Pelicans
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Varmaan Hjallis.
 

wilberto

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Blues
1. Vancouver
2. 11.
3. Samuli Suhonen & Jaakko Uhlbäck
HIFK
4. 1981
5. Cory Murphy
6. #28
HPK
7. Sotkamo
8. No ei ole.
9. Ville Leino
Ilves
10. Marko Anttila
11. 32
12. Vesa Viitakoski
Jokerit
13. 106min
14. Jani Rita
15. Nurmo
JYP
16. Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt?
18. 4
KalPa
19. Martin Sonnenberg
20. 12min
21. Matti Kuusisto
Kärpät
22. Juhamatti Aaltonen
23. 8.
24. Viktor Ujcik
Lukko
25. Toni Dahlman
26. Oulu
27. 1980-luvulla
Pelicans
28. 3
29. Heinola
30. Marko Jantusella
SaiPa
31. Kimmo Koskenkorva
32. 1978
33. Pauli Levokari
Tappara
34. 4.
35. Marko Kauppinen
36. Ei ole.
TPS
37. Tampere
38. Aki Berg
39. #28
Ässät
40. 11+16
41. Kristian Kuusela
42. #43
SM-liiga yleisesti
43. Aleksi Rantala
44. Vammala
45. 75
46. Viides
47. Raimo Helmisellä
48. Erik Hämäläiselä
49. Lukko
50. Matikaisen Pentti
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
1. Vancouver
2. Kahdeksas
3. Samuli Suhonen ja Jaakko Uhlbäck
4. 1983
5. Jere Karalahden
6. Ei pelaa HIFK:ssa
7. Kiteeltä
8. Ei ole
9. Tuomas Immonen
10. Raimo Helminen
11. 12
12. Pasi Petriläinen
13. 98min
14. Jani Ridan
15. Hämeenlinna
16. Johannes Alanen
17. Kotkassa
18. 0
19. Sonnenberg
20. 12
21. Ei kenenkään
22. Jukka-Pekka Laamanen
23. 8
24. Hannes Hyvönen
25. Eepi
26. Oulu
27. 1970-luvulla
28. 5
29. Helsinki
30. Toni Sihvosella
31. Kimmo Koskenkorvalla
32. 1983
33. Harri Tikkasen
34. 5
35. Tommi Nikkilä
36. Ei ole
37. Rauma
38. Aki Bergin
39. 33
40. 12+10=22
41. Marko Kivenmäki
42. 9
43. Japa Levonen
44. Espoo
45. 58
46. 9
47. Raimo Helmisellä
48. Valeri Krykovilla
49. Lukko
50. Kalervo Kummola
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? 12.
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Jaakko Uhlbäck ja Samuli Suhonen

HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? -81
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Janne Laakkonen.
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 7

HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Seinäjoki?
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei.
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino.

Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Jussi Pesonen.
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa?43.
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Jussi Pesosella?
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 74 minuuttia.
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Jani Rita?
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Nurmo.

JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Jyri Marttinen?
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Jyväskylässä.
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? Ei yhtään.

KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Davidson.
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 44.
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Matti Kuusiston.

Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä?Oskari Korpikari?
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? 12.
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Kalle Sahlsted.

Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Kari Martikainen.
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Jääli.
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? -70.

Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 4.
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Helsinki?
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Soosilla.
SaiPa

31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Kimmo Koskenkorvalla.
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi?-78?
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Kalle Kaijomaa?

Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? 5.
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Marko Kauppinen.
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? On.

TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Tampere.
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Matti Aho.
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 28.

Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 4+5.
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Mave.
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero?8.

SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Teemu Salminen.
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Helsinki.
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa?72.
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? Kolmas.
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Timo Wilmannilla.
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Vallu Krykovilla.
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Pelicans.
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi?Minkä? :D
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Aika pahoja laitoit, varmastikin yli puolet on ihan puhtaita arvauksia.


Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? 12.
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Uhlbäck ja Suhonen
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1981
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Jere Karalahti
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 28
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Sotkamo
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Jyrki Lumme
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? Ei yhdessäkään (?)
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Vesa Viitakoskella
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 99
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Jani Rita
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Hattula
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Jaa-a
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Pietarsaaressa
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? yksi
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 44 min
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Matti Kuusisto
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Jari Viuhkola
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? 12.
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Kalle Sahstedt
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Erik Hämäläinen
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Oulu
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 70
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? Kolme
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Helsinki
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Ville Snellmannilla
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1976
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Levokari
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? viides
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Teemu Aalto
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? Ei
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Rauma
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Aki Berg
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 24
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 10+10=20
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Kuusela
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 42
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Jyri Rönn ainakin
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Lahti
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 64
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? kolmas
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raimo Helmisellä
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Valeri Krykov
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Ässät
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Jaa-a, Porin Ässät
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
!

Blues
1.Moscow
2.23:s
3.C.Ruuttu ja J.Davidsson

HIFK
4.1900
5.Pate Lostedt
6.0

HPK
7.Helesinki
8.Ströbä who? Ei ole
9.Mäkkäri

Ilves
10.Raipe
11.25
12.Perttu Lindgren

Jokerit
13.Ei yhtään, herrasmiespelaaja
14.Pierre Dagenaisin
15.Kempele

JYP
16.Ilari Filppula
17.Synnytysosastolla
18.0

KalPa
19.Matti
20.150
21.Samuli Suhonen

Kärpät
22.Tuomas Tarkki
23.2
24.Oskari Korpikari

Lukko
25.Josef Straka
26.Lima
27.1970-luvulla

Pelicans
28.500
29.Alavieska
30.Jarnalla

SaiPa
31.Henrik Petre
32.1969
33.Henrik Petre

Tappara
34.2
35.Janne Ojanen
36.Ei ole

TPS
37.Naantali
38.Kai Nurminen
39.69

Ässät
40.33+44
41.Rontti
42.10

SM-liiga yleisesti
43.Hendrikson
44.Alavus
45.13
46.1
47. Kimmo Rintanen
48.Pasi Saarinen
49.KalPa
50.Petteri Sihvonen

And we have a winner! Palkinnot jakoon.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? 11
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Uhlbäck ja Suhonen

HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1983
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Cory Murphy
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? Ei pelaa

HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Vimpeli
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Totta helvetissä
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino

Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Juha Alen
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 27
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Mikko Peltola

Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 148 min
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Jani Rita
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Turenki

JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Tampereella
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? Ei yhtään

KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 24
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Jermu Pisto

Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Juhamatti Aaltonen
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? 9
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Kalle Sahlstedt

Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Tommi Hannus
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Oulu
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 70´s

Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 3
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Hämeenlinna
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Sihvosella

SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Kimmo Koskenkorva
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? -83
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Harri Tikkanen

Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? Kuudes
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Marko Kauppinen
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? On

TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Tampere
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Jussi Makkonen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 28

Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 16
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Marko Kivenmäki
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 42

SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Levonen
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Jyväskylä
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 83
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? 10
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raipe
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Postimies Krykov
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Epäilemättä Lukko
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Pena
 

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
vastaukset

BLUES
1. Vancouver
2. 11.
3. Samuli Suhonen & Kimmo Peltonen

HIFK
4. -83
5. Cory Murphy
6. 71

HPK
7.Sotkamo
8. ei
9. Ville Leino

ILVES

10. Joonas Rönnberg
11. 47
12.Vesa Viitakoski

JOKERIT

13. 74
14. Tomek Valtonen
15. Nurmo

JYP

16. Ossi Louhivaara
17. Jyväskylä mlk
18. Ei yhtään

KALPA

19. Martin Sonnenberg
20. 22
21. Juha Alastalo

KÄRPÄT

22. Juhamatti Aaltonen
23. 10.
24. Hannes Hyvönen

LUKKO

25. Toni Dahlman
26. Göteborg
27. 1970-luvulla (79?)

PELICANS

28. 6
29. Seinäjoki
30. Toni Sihvosella

SAIPA

31. Kimmo Koskenkorvalla
32. -84
33. Pauli Levokari

TAPPARA

34. 5.
35.
36. On

TPS

37. Helsinki
38. Aki-Petteri Berg
39. 22

ÄSSÄT

40. 5+9
41. Toni Häppölä
42. 47

MUUT

43. Sami Partanen
44. Tampere
45. 62
46. 6.
47. Raimo Helmisellä
48. Pertti Lehtonen
49. Ilves
50. Mika "Kale" Toivola
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? 7
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Ismo Kuoppala ja Jaakko Uhlbäck
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? -83
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Kimmo Kuhta.
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 23.
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Sotkamo.
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? On.
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino.
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Kristian Kudroc.
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 18
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Jyrki Lumme.
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 182min.
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Jani Rita.
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Normio.
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Ossi Louhivaara.
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Tampere.
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? 0.
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Davidson.
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 12min.
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Juha Alastalo.
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Jari Viuhkola.
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? 7.
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Michal Bros.
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Pekka Saarenheimo.
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Pori.
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 80-.
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 7.
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Oulu.
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Sihvosella.
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Kimmo Koskenkorva.
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? -81.
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Levokari.
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? 4.
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Marko Kauppinen.
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? Ei.
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Karjaa.
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Jussi Makkonen.
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 23.
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 29.
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Jesse Joensuu.
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 23
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Aleksi Rantanen.
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Outokumpu.
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 81.
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? 13.
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raimo Helminen.
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Alexei Barkov.
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? SaiPa.
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Jukka Jalonen.
 

Miguel

Jäsen
yksi vastaus unohtui

Kai tällä itsensä pystyy nolaamaan? Kokeillaan nyt siis.

Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? - Winnipeg
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? - Yhdeksäs
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? - Samuli Suhonen ja Jaakko Uhlbäck
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? - 1982
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? - Cory Murphyn
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? - 62
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? - Pattijoelta
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? - Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? - Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? - Raipe
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? - 35 pelissä
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? - Pasi Määttäsellä
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? - 112 minuuttia
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? - Jani Ridan
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? - Kalvola
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? - Tuomas Vänttinen
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? - Lempäälässä
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? - Kaksi
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? - Davidson
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? - 26 minuuttia
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? - Juha Alastalon
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? - Ei näitä Jänkä-Joonaita erota... Tommi Paakkolanvaara
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? - Yhdestoista
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? - Teemu Normio
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? - Kari Martikainen
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? - Kempele
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? - 80-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? - Kaksi
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? - Seinäjoki
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? - Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? - Kimmo Koskenkorvalla
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? - 1976
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? - Joonas Rönnbergin
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? - Neljäs
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? - Tommi Nikkilä
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? - Kyllä
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? - Eurajoki
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? - Arttu Virtasen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? - 28
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? - 25 pistettä
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? - Toni Häppölä
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? - 38
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? - Tämän pitäisi olla helppo, mutta nyt ei sytytä.
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? - Muurame
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? - 78
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? - Yhdeksäs
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? - Kimmo Pikkaraisella
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? - Valeri Krykovilla
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? - TPS
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? - Kale itse
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Arnold [b kirjoitti:
Blues[/b]
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Laval
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? Kahdeksas
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Suhonen, Uhlbäck
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1982
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Kimmo Kuhta
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 27
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Sotkamosta
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Joni Lappalainen
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Teemu Jääskeläinen
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 18:sta
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Raipella
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 122
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Kim Hirschovits
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Nurmo
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Jyväskylässä
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? 0
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Davidson
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 2
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Matti Kuusisto
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Juha-Matti Aaltonen
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? Kahdeksas
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Hannes Hyvönen
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Toporowski
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Göteborg
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 1980-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 2
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Oulu
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Kimmo Koskenkorvalla
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1980
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Harri Tikkasen
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? Neljäs
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Teemu Nurmi
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? On
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Tampere
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Jesse Saarisen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 17
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 5+9
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Kristian Kuusela
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 11
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Jyri Rönn
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Rauma
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 81
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? Viidestoista
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raipella
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? TPS:llä
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Pelicans/K-reipas
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Erkka Westerlund
 

Viktor Ulk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Inter Milan, St.Kilda Saints, VF
Arnold kirjoitti:
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? 11.
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Suhonen, Viitaluoma?
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1980
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? J.Laakkonen
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 36
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Koskenkorva
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? V.Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Raipe
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 49
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Peltola
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 186
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Tomek Valtonen
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Nurmo
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? JKL
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? 2
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? M.S.
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 31
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? M.Kuusisto
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? J.Pesonen
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? 9.
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Bros
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Dahlman
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Oulu
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 80-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 3
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Heinola
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Ville Snellman
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1983
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Ei hajua
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? 4.
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? T.Nikkilä
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? On
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Ylöjärvi
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Aki Berg
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 28
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 3+6
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Kuusela
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? (hra) 47
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Jyri Rönn
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Vammala
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 78
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? 12.
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? R.Helminen
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? V.Krykov
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Lahden joukkueet
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Kerho
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki?
Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla?
11
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa?
Suhonen ja Uhlbäck
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi?
1982
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä?
Kimmo Kuhta
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa?
16
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin?
Sotkamosta
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa?
On
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983?
Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä?
Raimo Helminen
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa?
50
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista?
Mikko Peltola
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä?
113
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä?
Ridan
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka?
Nurmo
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983?
Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt?
Tampereella
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta?
1
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson?
Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella?
36
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20?
Kuusiston
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä?
Paakkolanvaara
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle?
9.
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua?
Bros
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua?
Saarenheimo
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka?
Kiiminki
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla?
1970
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä?
4
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka?
Kouvola
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella?
Jantusella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua?
Koskenkorvalla
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi?
1976
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22?
Levokari
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on?
6.
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä?
Marko Ojanen
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa?
On
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka?
Tampere
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä?
Jesse Saarinen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero?
28
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa?
18
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua?
Häppölä
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero?
47
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka?
Rönn
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka?
Pori
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa?
47
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen?
12.
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa?
Helmisellä
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa?
Jaakko Uhlbäckillä
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa?
lukko
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi?
Teemu Selänne
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Caps, Barca
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki?
Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla?
12
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa?
Suhonen ja Uhlbäck

HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi?
1981
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä?
Murphy?
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa?
28

HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin?
Sotkamosta
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa?
Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983?
Ville Leino

Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä?
Alén
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa?
jaa'a... 20?
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista?
Peltolalla

Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä?
182
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä?
Jani Rita
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka?
Nurmo

JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983?
Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt?
Jyväskylässä
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta?
Ei yhtään

KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson?
Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella?
88
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20?
Hansson

Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä?
Alikoski
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle?
8
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua?
Bros

Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua?
Saarenheimo
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka?
Tampere
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla?
1980
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä?
3
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka?
Seinäjoki
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella?
Sihvosella

SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua?
Kimmo Koskenkorvalla
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi?
1979
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22?
Petrén

Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on?
4
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä?
Nikkilä
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa?
Ei

TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka?
Rauma
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä?
Makkosen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero?
28

Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa?
14+17
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua?
Kivenmäki
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero?
26

SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka?
Rönn
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka?
Savonlinna
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa?
Paljon
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen?
8.
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa?
Raimo HELMISELLÄ
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa?
Erik Hämäläisellä
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa?
Joku joka ei enää pelaa liigaa
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi?
Minkäs takia tämmönen palkinto jaetaan? Veikataan vaikka Jutila
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Arnold kirjoitti:
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Toronto
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? 7.
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Samuli Suhonen, Jaakko Uhlbäck
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1981
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Cory Murphy
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 37
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Sotkamo
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ei tietoa.
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Jussi Pesonen
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 21
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Pasi Määttäsellä
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 112 minuuttia
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Tomek Valtonen
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Jurva
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Ei tietoa
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Tampereella
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? 2
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 20 min
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Matti Kuusisto
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Juhamatti Aaltonen
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? 9.
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Kalle Sahlstedt
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Pekka Saarenheimo
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Göteborg, Ruotsi
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 1970-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 4
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Kouvola
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Kimmo Koskenkorvalla
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1985
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Ei voi tietää.
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? 4.
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Teemu Laine
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? Ei
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Rauma
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Jussi Makkonen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 20
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 5+7
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Kivenmäki
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 38
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Tuomo Sorakangas
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Tampere
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 61
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? 3.
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raimo Helmisellä
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Erik Hämäläisellä
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Ilves
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Evt.
 

Thoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masokistien ja pessimistien suosikki=SaiPa
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Vancouver
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? Kahdeksas
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Samuli Suhonen ja Jaakko Uhlbäck
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1985
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Jere Karalahti
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 37
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Sotkamo
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Toni Koivisto
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 35
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Tomi Hirvonen
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 60
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä?
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Nurmo
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Tampereella
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? 8
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Davidson
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella?
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Jermu Pisto
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Janne Pesonen
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? Yhdeksäs
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Mika Pyörälä
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Erik Hämäläinen
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka?
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 1970-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 3
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Tampere
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Koskenkorvalla
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1976
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Pauli Levokari
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? Viides
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Marko Kauppinen
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? On
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Helsinki
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Arttu Virtanen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 42
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 25
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Kristian Kuusela
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 25
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka?Aleksi Rantala
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Helsinki
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 81
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? Viides
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raimo Helminen
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Valeri Krykov
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Lukko
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Juti?
 

Welton

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Halifax
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? Kymmenes
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Jaakko Uhlbäck, Samuli Suhonen
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1982
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Cory Murphy
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 29
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Sotkamosta
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Jussi Pesonen
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 28
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Mikko Peltola
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 154
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Jani Rita
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? Nurmo
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Jyväskylän maalaiskunta
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? Ei yhtään (0)
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Davidson
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 16
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Matti Kuusisto
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Tommi Paakkolanvaara
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? Yhdeksäs
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Victor Ujcik
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Shayne Toporowski
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Kempele
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 1970-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 2
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Lahti
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Toni Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Kimmo Koskenkorva
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1979
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? -
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? Viides
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Marko Kauppinen
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? Ei
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? Uusikaupunki
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Jussi Makkonen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 28
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 5+4
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Tapio Sammalkangas
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 28
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Jyri Rönn
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? Heinola
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 74 tehopistettä
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? Kahdeksas
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raimo Helminen
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Valeri Krykov
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Rauman Lukko
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? -
 
Arnold kirjoitti:
Blues
1. Mikä on Martin Kariyan syntymäkaupunki? Calgary
2. Kuinka mones liigakausi nykyinen kausi on Kari Kaltolla? 10
3. Nimeä kaksi Kuopiossa syntynyttä Bluesin pelaajaa? Samuli Suhonen ja Jaakko Uhlbäck
HIFK
4. Mikä on Ilkka Pikkaraisen syntymävuosi? 1983
5. Kenen HIFK:n pelaaja saldo ennen tätä kautta SM-liigassa: 203 peliä 50+68 tehopistettä? Janne Laakkonen
6. Mikä on Tobias Salmelaisen pelinumero HIFK:ssa? 12
HPK
7. Miltä pesäpallosta paremmin tunnetulta paikkakunnalta Risto Korhonen on kotoisin? Ulvila
8. Onko Mika Strömberg tehnyt ennen kauden alkua liigaurallaan 100 maalia runkosarjassa? Ei ole
9. Kuka on syntynyt Savonlinnassa 6.10.1983? Ville Leino
Ilves
10. Kuka ilvesläinen keräsi viime kaudella 104 minuuttia jäähyjä? Vesa Viitakoski
11. Kuinka monessa pelissä Tuukka Rask on pelannut (huom: ei pukenut) ennen kauden alkua liigassa runkosarjassa? 12
12. Kenellä Ilveksen pelaajalla on kolmanneksi eniten sarjakausia takana SM-liigassa nykyisistä pelaajista? Mikko Peltola
Jokerit
13. Paljonko Markus Kankaanperä keräsi viime kaudella jäähyjä? 123 minuuttia
14. Kenen hyökkääjän saldo SM-liigassa ennen kauden alkua: 196 peliä 35+33 tehopistettä? Markus Kankaanperä
15. Mikä on Jyrki Louhen syntymäpaikka? paikka sairaala, kaupunki Vantaa
JYP
16. Kuka on syntynyt Kotkassa 31.8.1983? Ossi Louhivaara
17. Missä Johannes Alanen on syntynyt? Kangasalalla
18. Viisi JYP:n kenttäpelaajaa oli pelannut ennen kauden alkua yhteensä 19:ssa A-maajoukkuepelissä. Kuinka monta maalia oli syntynyt yhteensä heidän toimesta? ei yhtään
KalPa
19. Kumpi on vanhempi: Martin Sonnenberg vai Matt Davidson? Sonnenberg
20. Paljonko Kimmo Kapanen keräsi jäähyminuutteja viime kaudella? 34 minuuttia
21. Kenen puolustajan pelinumero on 20? Matti Kuusisto
Kärpät
22. Kuka on syntyjään Iistä? Janne Pesonen
23. Kuinka mones alkanut kausi on Ilkka Mikkolalle? 10
24. Kuka on toiseksi vanhin kärppähyökkääjä nykyisistä pelaajista ennen kauden alkua? Hannes Hyvönen
Lukko
25. Kuka oli Lukon pelaajista kolmanneksi tehokkain SM-liigassa ennen kauden alkua? Erik Hämäläinen
26. Mikä on Henrik Juntusen syntymäpaikka? Oulu
27. Onko Toni Dahlman syntynyt 1970- vai 1980-luvulla? 1980-luvulla
Pelicans
28. Sami Heleniuksen ottelumäärä runkosarjassa SM-liigassa ennen kauden alkua oli 199. Kuinka monta maalia hän oli tehnyt näissä peleissä? 2
29. Mikä on Toni Sihvosen syntymäpaikka? Oulu
30. Kummalla on enemmän A-maajoukkuepelejä: Toni Sihvosella vai Marko Jantusella? Toni Sihvosella
SaiPa
31. Kenellä nykypelaajista oli ainoana A-maajoukkuekokemusta ennen kauden alkua? Rob Zepp
32. Mikä on Jaska Vilenin syntymävuosi? 1982
33. Kenen puolustajan pelinumero on 22? Joni Tuominen
Tappara
34. Kuinka mones SM-liigakausi Juha Kiilholmalle nykyinen on? 6
35. Kuka on syntynyt Mikkelissä? Marko Kauppinen
36. Onko Mika Viinanen pelannut A-maajoukkueessa? ei ole
TPS
37. Mikä on ex-TPS Teemu Kesän syntymäpaikka? paikka sairaala, kaupunki Pori
38. Kenen tehot SM-liigassa ennen kauden alkua: 59 ottelua 8+10 tehopistettä? Arttu Virtanen
39. Mikä on Ville Vahalahden pelinumero? 29
Ässät
40. Mitkä olivat Jesse Joensuun tehopisteet yhteensä ennen kauden alkua liigassa? 21
41. Kuka toinen Pasi Peltosen lisäksi nyky-Ässistä on pelannut A-maajoukkueessa ennen kauden alkua? Marko Kivenmäki
42. Mikä on Tapio Sammalkankaan pelinumero? 20
SM-liiga yleisesti
43. Nykyisistä päätuomareista Reijo Ringbomin lisäksi toinen aloitti liigassa linjatuomarina, kuka? Jyri Rönn
44. Mikä on Jukka Favorinin syntymäpaikka? paikka sairaala, kaupunki Tampere
45. Kuinka monta tehopistettä Jan Caloun saavutti kaudella 1998-99 runkosarjassa? 68
46. Kuinka mones Roman Vopat on kaikkien aikojen jäähytilastossa runkosarjan suhteen? 10
47. Kenellä on yhden ottelun jäähyennätys SM-liigan runkosarjassa? Raimo Helmisellä
48. Kenellä on pisin katkeamaton ottelusarja SM-liigan runkosarjassa? Pertti Lehtosella
49. Mikä joukkue on päästänyt eniten maaleja omiinsa runkosarjassa ennen kauden alkua kaikkien aikojen tilastossa? Ilves
50. Kuka voitti Kalen Kannun kauden 2005-06 päätteksi? Jokerit
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös