Ilmoitukset

Nimimerkki BlackWolf on viikon ajan poissa muonavahvuudesta kirjoitettuaan henkilökohtaisen hyökkäyksen "Liigan yleisömäärät kaudella 2018-2019"-ketjuun.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin g0447u on saanut pysyvän pelikiellon. Olimme huomauttaneet häntä sekä heikosta sisällöstä että huonosta kieliasusta, ja edellisyön todennäköisesti humalatilassa kirjoitetut turhat viestit olivat meille viimeinen pisara.

Sulje ilmoitus

Nimimerkit Huikko ja KooJii_#1 kirjoittivat hyvän maun vastaisen viestin, ja tämän vuoksi he ovat seuraavan viikon ajan kokoonpanon ulkopuolella.

Nimimerkkiä Ippenator ei puolestaan nimetä pelaavaan kokoonpanoon seuraavan kahden viikon aikana offtopicin ja itsemoderoinnin vuoksi. Aiempi rikehistoria vaikutti päätökseemme.

Sulje ilmoitus

Torstain otteluseuranta tuotti lukuisia pelikieltoja.

Nimimerkit Mensonge ja Eric Rooslind saivat viikon pelikiellon henkilökohtaisista hyökkäyksistään.

Nimimerkki Tifosi puolestaan sai viikon pelikiellon mauttomasta ja hyvän maun vastaisesta viestistä.

Nimimerkki Roger Moore huilaa viikon ajan provosointiensa ja turhailujensa vuoksi.

Lisäksi nimimerkki Äksönn kuittasi itselleen viikon pelikiellon provosoituaan Mika Pyörälän loukkaantumisella sekä otteluseurannassa että otteluketjussa.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Päätykiekko opettelee seuraavat kolme kuukautta käytöstapoja katsomon puolella, sillä hänen antinsa Pelicans-osiossa oli silkkaa flametusta ja pään aukomista. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Katajanokan spanieli saa miettiä seuraavan viikon ajan, pitäisikö myös otteluseurannassa kirjoittaa asiallisesti.

Nimimerkki Mike on saanut viikon pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä SKA Pietari - Jokerit -ketjussa.

Nimimerkki Finlandi_36 hakee seuraavan viikon ajan sisältöä viesteihinsä vaihtopenkiltä.

Nimimerkin Fernando viime aikojen tuotanto on ollut silkkaa provosointia ja pään aukomista, viimeisimpänä esimerkkinä hänen viestinsä Jesse Puljujärven ketjuun. Mittavan rikehistorian vuoksi palkitsimme hänet urakastaan kuukauden huilitauolla.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki VilleLeino on kirjoittanut viime aikoina useita huonoja viestejä ja kärsivällisyytemme loppui tällä erää Real Madridin ketjuun kirjoitettuun provosointiin. Pitkän rikehistorian vuoksi kyseinen nimimerkki on asetettu kuukauden pelikieltoon.

Sulje ilmoitus

Suomi-sarjapaikkakuntien pääsylippujen hinnat 2018–2019

Viestiketju osiossa 'Suomi-sarja' , aloittajana The Nikkari, 23.09.2018 klo 09.41.

  1. The Nikkari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kiekko-Espoo, BJR
    Minkälaisia hintoja lipuista maksetaan muilla paikkakunnilla? Espoossa seisomaan pääsee 8€:llä ja istumaan 12,5 - 15€:lla. Suurin osa paikoista on istumapaikkoja. Espoossa kapasiteetti on 611 tai 668. Mietin vaan, että pystytäänkö tuota hallin pientä kokoa kompensoimaan hinnoittelulla vai annetaanko tässä muille tasoitusta?
     
  2. Vanhaukko Jäsen

    Järvenpäässä Haukoilla liput olivat 10€ tyyliin istu minne vaan. Kotkassa Titaaneilla hintana on sama 10€ ja molemmilla joukkueilla on tarjolla lapsi-, eläkeläis- ja varusmiesliput halvemmalla. Kotkassa halliin sopii lähes parituhatta henkeä ja Järvenpäässä reilu 1300.
    Joku antaa siis tasoitusta!
     
  3. kumikiekko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HOKKI
    Kajaanissa lippujen hinnat 5-15€ riippuen paikasta. Halliin mahtuu vajaa puolitoista tuhatta ihmistä. Loppuunmyytynä halli taisi Mestis-aikana olla tasan yhden kerran. Sen jälkeen ei lähelläkään sitä. Jos tuon vajaa 700 ihmistä Espoossa saa joka pelissä halliin niin eihän se ongelma ole, nostaa vaan lippujen hintaa niin kauan että halli ei enää täyteen tule ja hakee siitä maksimaalisen tuottosuhteen sitten :D
     
  4. Petofani Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Boston Bruins, Jokerit, Raahe-kiekko,
    Raahessa liput 10€ Aikuiset ja 7€ Opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet.
     
  5. Linnankundi Jäsen

    Porvoossa liput aikuiset 10€, muut 5/3€. Kausikortti maksoi 100€ ennakkomyynnissä ja myöhemmin 125€. Jos pääsen ennakkoon ostetulla kausikortilla katsomaan kaikki pelit, tulee pelille hintaa alle 5€/peli.
     
  6. Tuleva mestari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pyry & Tappara
    Nokialla aikuisten liput 10€ ja muut 5€. Ennakkoon netistä ostettuna 9€/4,5€.
     
  7. The Nikkari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kiekko-Espoo, BJR
    Aika näyttää, mutta Espoossa voisi olla mahdollista nostaa hintoja hieman (ok, vasta yksi ottelu takana). Tällä olisi hintajouston perusteella mahdollista tehdä enemmän rahaa. Toisaalta taas korkeammat yleisömäärät merkitsevät korkeampaa oheismyyntiä, joten ihan suoraviivaista tämä ei ole. Myös tunnelma hallissa on pidettävä korkealla ja siihen auttaa mahdollisimman täysi tupa.
     
  8. Espoonmies Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kiekko-Espoo
    Eiköhän noi Espoon hinnat ole aika kohdallaan. Tupa oli ensimmäisessä pelissä täysi ja ulkopuolelle jäi ihmisiä. Suomalainen ihminen on sellainen, että kun kerran jää ulkopuolelle, niin ei helposti tule uudelleen yrittämään vaikka asian voisi ratkaista helposti ostamalla lipun ennakkoon. Jos ihmiset saisi opetettua ostamaan lippunsa netistä, niin hyvässä lykyssä voisi ilmoittaa jo ennen ovien aukeamista nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa, että halli on loppuunmyyty, ei kannata tulla yrittämään.

    Laskeskelin tuossa, että kun otetaan huomioon kannattajille myydyt edullisemmat kausikortit, niin lipun keskihinnaksi tulee aika tarkkaan kymppi. 600 katsojalla se tekee siis 6000 euroa. Siitä ALV pois, niin jää reilut 5000 euroa. Lippuautomaatin provikasta ei ole mitään hajua, mutta varmaan sinnekin satasia menee per peli. Siinä alkaa oheismyynnin tulot olemaan jo ihan merkittävä osa kokonaispaketista.

    Lisäksi on vielä sekin kulma, että Espoonlahden halli on auttamatta liian pieni Mestikseen jos sinne jossain vaiheessa päästään nousemaan. Vaikka ollaankin maltillisia, niin lienee selvää, että pidemmässä juoksussa se on pakko olla tavoitteena. Espoossa ei ole Mestikseen sopivaa hallia, mutta useampikin halli on suunnitteilla. Siksi nyt on hyvä näyttää kaupungin päättäjille täysillä halleilla, että johonkin uuteen halliin olisi syytä rakentaa sellaiset 1500-2000 katsojaa vetävät katsomot. Ne olisivat varmaan aika sopivat myös kansallisen tason taitoluistelukisoja varten.
     
  9. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    Millä hinnalla Laserin peliin pääsee? Kaveri kyseli mukaan huomisen peliin Espoota vastaan, joten olisi kiva tietää rriittäkö mun kymppi lippuun ja makkaraan vai pelkkään lippuun.
     
  10. Janatuine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pohjoinen
    Laserin lippu on muistaakseni 8e