Suomi-sarjan playoffs 2020

  • 15 680
  • 74
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Nyt on sitten lopulliset sijoitukset selvillä. Hienoa, että saatiin Hunters ja Pyry vastakkain. Vanha taistelupari ottaa jälleen yhteen. Kerran on aikaisemmin kohdattu pudotuspeleissä ja se tapahtui keväällä 2017. Silloin vielä Liiga-konkarien tähdittämä Pyry vei sarjan nimiinsä voitoin 3-0, Teppo Antilan ratkaistua kolmas ottelu jatkoerissä.

No se vanhoista. Nyt on melkeinpä täysin uudet miehet kehissä. Pyryn viime aikojen vire ei ole päätä huimannut, ja jos peli tuollaisena jatkuu, niin kovavireinen Hunters pyyhkii nokialaisilla lattiaa. Mutta potentiaalia nokialaisilla on niin paljon parempaan kuin mitä nyt on nähty, että sarjasta tulee luultavammin todella tasainen ja jännittävä. Ja onhan Pyry vienyt jokaisen joukkueiden kolmesta kohtaamisesta tällä kaudella nimiinsä. Kaksi ensimmäistä tosin alkukaudesta, jolloin porvoolaisten koneella oli käynnistymisvaikeuksia, mutta viimeisimmästä Porvoon ryöstöreissusta ei ole aikaa kuin reilu viikko. Mielenkiintoinen puolivälierävaihe luvassa!
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Villi kortti-kierroksen parit ovat HC Giants - Karhu HT ja Raahe-Kiekko - S-Kiekko. MIelenkiintoisia pareja molemmat. S-Kiekko on aina paha vastus pudotuspeleissä eikä Raahe-Kiekko tule helpolla pääsemään. Näiden parien voittajat kohtaavat puolivälierissä Kiekko-Espoon ja FPS:n.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Mielenkiintoa on kyllä ilmassa. Eiköhän se kevät kiima pikkuhiljaa oo valmis alkaan. Ite nostasin KarhuHT:n ehdottoman varmaksi jatkajaksi. Uskon myös että Karhut voi Ässä miehien kans pistää jopa Espoota ahtaalle. Sanon että se on todellinen mustahevonen. Toivon myös että Raahe jatkaa S-Kiekko parista, sillä se on yllättänyt positiivisesti minut tässä sarjassa ja valmennus siellä on eliittiä.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Kokeillaan veikata...

HC Giants - Karhu HT 0-2
Raahe-Kiekko - S-Kiekko 2-1
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kokeillaan veikata...

HC Giants - Karhu HT 0-2
Raahe-Kiekko - S-Kiekko 2-1
Aika samoilla linjoilla omine arvauksineni. Tosin pidän tota jälkimmäistä paria ensimmäistä selvempänä, joten:

HC Giants - Karhu HT 0-2
Raahe-Kiekko - S-Kiekko 2-0

Näin Kiekko-Espoon kannattajana toivoisin kuitenkin Giantsin hoitelevan Karhut. Ihan vaan siksi, että Hollola on niin paljon lähempänä ja sinne voisi onnistua jopa fanibussin järjestäminen keskiviikkona. Ja olisi se joukkueellekin helpompaa kun peli on lähellä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mites nää playoffit nyt menee? Mulla ei ole oikeestaan mitään käryä kuka pelaa ja ketä vastaan, eikä Suomi-sarjan sivuiltakaan löydy mitään järkevää taulukkoa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mites nää playoffit nyt menee? Mulla ei ole oikeestaan mitään käryä kuka pelaa ja ketä vastaan, eikä Suomi-sarjan sivuiltakaan löydy mitään järkevää taulukkoa.
En tidä onko tämä se mitä haet, mutta linkki vie Leijonat sivustolle
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mites nää playoffit nyt menee? Mulla ei ole oikeestaan mitään käryä kuka pelaa ja ketä vastaan, eikä Suomi-sarjan sivuiltakaan löydy mitään järkevää taulukkoa.

Ja tuossa on ohjelma.

Villi kortti .-kierros

TI 25.02.2020
klo 18:30 HC Giants - Karhu HT -
klo 18:30 RaaheK - S-Kiekko -

KE 26.02.2020
klo 19:00 S-Kiekko - RaaheK -
klo 19:15 Karhu HT - HC Giants -

PE 28.02.2020
klo 18:30 HC Giants - Karhu HT -
klo 18:30 RaaheK - S-Kiekko -


Puolivälierät

SU 01.03.2020
klo 16:00 Hunters - Pyry -
klo 16:30 D-Kiekko - JHT -
klo 17:00 FPS - vk 1. -

MA 02.03.2020
K-Espoo - vk 2. -

TI 03.03.2020
vk 1. - FPS -
klo 18:30 JHT - D-Kiekko -
klo 18:30 Pyry - Hunters -

KE 04.03.2020
vk 2. - K-Espoo -

TO 05.03.2020
klo 18:30 FPS - vk 1. -
klo 18:30 D-Kiekko - JHT -
klo 18:30 Hunters - Pyry -

PE 06.03.2020
K-Espoo - vk 2. -

LA 07.03.2020
vk 2. - K-Espoo -
vk 1. - FPS -
klo 16:00 JHT - D-Kiekko -
klo 17:00 Pyry - Hunters -

SU 08.03.2020
klo 16:00 Hunters - Pyry -
klo 17:00 FPS - vk 1. -
klo 18:15 D-Kiekko - JHT -

MA 09.03.2020
K-Espoo - vk 2. -


Välierät

TI 10.03.2020
pv 1. - pv 4. -
pv 2. - pv 3. -

TO 12.03.2020
pv 4. - pv 1. -
pv 3. - pv 2. -

LA 14.03.2020
pv 1. - pv 4. -
pv 2. - pv 3. -

SU 15.03.2020
pv 4. - pv 1. -
pv 3. - pv 2. -

TI 17.03.2020
pv 1. - pv 4. -
pv 2. - pv 3. -


Kursivoidut tarvittaessa. VK-kierros paras kolmesta, muut paras viidestä.
 
Viimeksi muokattu:

Johnny K

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko,HIFK, Detroit Red Wings, SJK
Paitsi, jos S-Kiekko kairaakin itsensä jatkoon, niin K-Espoo kohtaakin S-Kiekon.
 

The Rock

Jäsen
Villi kortti-kierros starttaa siis tänään, kun Karhu HT matkustaa HC Giantsin vieraaksi Hollolaan ja S-Kiekko tekee saman tempun matkailemalla Raahe-Kiekon taistelupariksi Raaheen.

Mitä tulee itse ottelupareihin, niin veikkaan Karhu HT:n kävelevän varsin kivuttomasti seitsemän ottelun mittaisessa tappioputkessa seilaavan ja etenkin pakkikalustostaan siipirikkoisen HC Giantsin yli voitoin 2-0. Porin peli keskiviikkona voi jopa repsahtaa varsin suurinumeroiseksi kotivoitoksi.

Raahen ja Seinäjoen välinen kylätappelu tulee taas olemaan tiukempi, mutta uskoisin tiiviimmin puolustavan Raahe-Kiekon menevän kyseisestä parista jatkoon niin ikään voitoin 2-0. Helpolla S-Kiekko ei kuitenkaan tule vastustajaansa päästämään ja ainakin toinen otteluista mennee jatkoeriin.

Jos ja kun ennustukseni Villi kortti-kierroksen jatkajista pitävät kutinsa, ovat puolivälieräparit seuraavat: Kiekko-Espoo – Karhu HT, FPS – Raahe-Kiekko, D-Kiekko – JHT sekä Hunters – Pyry.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jos ja kun ennustukseni Villi kortti-kierroksen jatkajista pitävät kutinsa, ovat puolivälieräparit seuraavat: Kiekko-Espoo – Karhu HT, FPS – Raahe-Kiekko, D-Kiekko – JHT sekä Hunters – Pyry.

Tossa onkin mielenkiintoiset parit. Karhu on yllätysvalmis, jos Ässät päättää auttaa. Forssa ja Raahe perustavat menestyksensä pelitapaan. Kaksi muuta paria ovat erittäin tasaisia näin etukäteen katsottuna.
 

The Rock

Jäsen
Tossa onkin mielenkiintoiset parit. Karhu on yllätysvalmis, jos Ässät päättää auttaa.

Karhu HT:n ja Ässien yhteistyösopimus taisi runkosarjan ja alemman loppusarjan aikana poikia nallelaumaan vain yhden lainapelaajan patapaitojen A-nuorten SM-ryhmästä (Arttu Paakki), joten tuskinpa sieltä enää on kuluvan kauden aikana lisäapuja tulossa.

Karhu HT:n hyökkäyskalusto ei kalpene mielestäni kovin paljoa edes Kiekko-Espoon vastaavan kanssa, kunhan vain kaikki parhaat ovat kehissä, mutta suurin ero tulee esiin puolustus- ja maalivahtiosastolla, joissa selkeä etu on espoolaisten hyväksi.

Pelejä ei kuitenkaan pelata edelleenkään paperilla, joten Kiekko-Espoo saanee varmasti pistää parastaan pöytään jos ja kun Karhu HT puolivälierissä vastaan asettuu. Porilaisten kun on ensin kuitenkin kepitettävä HC Giants, joka sekään ei poissaoloistaan huolimatta ole pelkkä pala kakkua pureskeltavaksi.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Villit kortit pöydässä. Hyvät parit siellä on. Eipä taitaisi olla ihme, jos voitot olisivat tasan kahden pelin jälkeen. Korttilaiset väsyttävät itsensä sopivasti puolivälieriin Espoon ja Forssan ruoaksi. Toisaalta pelituntuma on kohdallaan heti ensimmäisessä puolivälieräottelussa.
 

The Rock

Jäsen
Villit kortit pöydässä. Hyvät parit siellä on. Eipä taitaisi olla ihme, jos voitot olisivat tasan kahden pelin jälkeen.

Erittäin vaikea uskoa ensimmäisen pelin jälkeen, että ainakaan HC Giants – Karhu HT-otteluparissa voitot olisivat kahden taiston jälkeen tasan.

Sen verran paljon parempia porilaiset Hollolassa olivat, että (liian) iso vuori on Jäteillä keskiviikkona Porissa kiivettävänä, mikäli meinaavat saada kaudelleen jatkoa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Erittäin vaikea uskoa ensimmäisen pelin jälkeen, että ainakaan HC Giants – Karhu HT-otteluparissa voitot olisivat kahden taiston jälkeen tasan.

Sen verran paljon parempia porilaiset Hollolassa olivat, että (liian) iso vuori on Jäteillä keskiviikkona Porissa kiivettävänä, mikäli meinaavat saada kaudelleen jatkoa.

Minäkin arvioin ennen peliä, että Giantsin oljenkorsi on tässä ensimmäisessä pelissä. En usko, että pystyvät kotitappion jälkeen nousemaan voittoon Porissa. Vaikka siellä toki on nyt "kaikki tai ei mitään" -tilanne.

Toisen parin arvioin sitten pieleen. Seurailin tuota Raahen peliä Ruudusta ja näytti tosiaan siltä, että kotijoukkue oli hallitsevampi, mutta hermoili itselleen tyhmiä jäähyjä. Huomenna heilläkin on varmasti kaikki pelissä.
 

The Rock

Jäsen
Minäkin arvioin ennen peliä, että Giantsin oljenkorsi on tässä ensimmäisessä pelissä. En usko että pystyvät kotitappion jälkeen nousemaan voittoon Porissa. Vaikka siellä toki on nyt "kaikki tai ei mitään" -tilanne.

Sepä se... ja varsinkin kun Karhu HT saanee vielä erittäin suurella todennäköisyydellä huomiseen kotiotteluunsa mukaan tänään kokoonpanosta poissaolleet hyökkääjät Samuli Virkkusen ja Tuomas Huhtasen, niin kovin suuria mahdollisuuksia en HC Giantsin vierasvoitolle lähtisi enää povaamaan.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Kuinka näissä pelataan jatkoajat? Maaliin saakka vai ammutaanko rankkareita 20min jälkeen?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekko siirsi ratkaisun perjantaille hakemalla 4-3-jatkoaikavoiton Seinäjoelta. Hieno sarja saa ansaitsemansa huipennuksen.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jesse Häkkinen ei saanut eilisessä S-Kiekko-ottelussa sattuneesta polvitaklauksesta pelikieltoa ja on näin ollen pelikelpoinen huomisessa kolmannessa ottelussa.
 

The Rock

Jäsen
Kuten tuolla otteluseurantaketjussa jo Raahe-Kiekon selkeän johtoaseman myötä ennakoin, ovat kevään 2020 pudotuspelien puolivälieräparit seuraavat:

Kiekko-Espoo (1.) (vk 2.) Karhu HT
FPS
(2.) (vk 1.) Raahe-Kiekko
D-Kiekko
(3.) (6.) JHT
Hunters
(4.) (5.) Pyry

Veikkailemaan kun totta kai pitää lähteä, niin ennustan Kiekko-Espoo menevän välieriin voitoin 3-0, FPS:n ja Huntersin voitoin 3-1, kun taas D-Kiekko kampeaa JHT:n lauluun voitoin 3-2.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Kiekko-Espoo - Karhu HT 3-0
FPS - Raahe-Kiekko 3-2
D-Kiekko - JHT 3-1
Hunters - Pyry 3-1

Vähän vaikeampi ennustaa tämä, mutta ehkäpä jotenkin noin.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Kiekko-Espoo - Karhu HT 3-0
FPS - Raahe-Kiekko 3-0
D-Kiekko - JHT 1-3
Hunters - Pyry 2-3

Omat veikkaukset on tälläiset. K-Espoolle ja FPS:lle riittää yksi vierailu Porissa ja Raahessa. Espoossa ja Forssassa homman pitäisi taas olla kohtuu selvää ennakkosuosikkien eduksi.

JHT on aina ollut kova pudotuspelijoukkue ja hienon runkosarjan pelanneet jyväskyläläiset saavat kokea sen. Sitten viimeisessä parissa on käytetty hieman punaisia laseja päässä ja toivottu Pyryn pelaamisen tason roimaa nousua. Huntersin ja Pyryn kohtaaminen on luultavasti sarjoista tasaisin ja ainakin historiaa joukkueiden väliltä löytyy enemmän kuin muista sarjoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös