Suomi-sarjan pelaajasiirrot ja sopimukset 2023–2024

  • 126 588
  • 325

The Rock

Jäsen
Muik Hockey on perinteidensä mukaisesti jo hyvissä ajoin rakentamassa tulevaa kautta, sillä uusikaarlepyyläiset julkistivat facebook-sivuillaan päävalmentajansa Michael Ringbergin jatkavan joukkueen peräsimessä kevääseen 2025 saakka ulottavalla sopimuksella.
 

The Rock

Jäsen
Pyry tiedottaa kotisivuillaan päävalmentajansa vaihtuvan tulevalle kaudella. Nokialaisia kaksi vuotta luotsannut Sakari Salmela siirtyy Suomi-sarjaa korkeammalle sarjatasolle, joten Pyryllä on näin ollen uuden pääpiiskurin etsinsä edessä.
 

The Rock

Jäsen
Pyry tiedottaa kotisivuillaan päävalmentajansa vaihtuvan tulevalle kaudella. Nokialaisia kaksi vuotta luotsannut Sakari Salmela siirtyy Suomi-sarjaa korkeammalle sarjatasolle, joten Pyryllä on näin ollen uuden pääpiiskurin etsinsä edessä.
Salmelan ensi kauden työnantajaksi paljastui Mestiksen pohjoisin seura eli RoKi.
 
Porvoon Hunters kertoo sivuillaan valmentaja Pekka Siikalan jatkavan Huntersin piiskurina seuraavat kaksi kautta.

Lisäksi kuusi pelaajasopimusta tulevalle kaudelle julkistettiin, Nuoria paikallisia pelaajia, jotka tällä kaudella ovat pelanneet ensimmäiset miesten pelit.

 

The Rock

Jäsen
Muik Hockey on perinteidensä mukaisesti jo hyvissä ajoin rakentamassa tulevaa kautta, sillä uusikaarlepyyläiset julkistivat facebook-sivuillaan päävalmentajansa Michael Ringbergin jatkavan joukkueen peräsimessä kevääseen 2025 saakka ulottavalla sopimuksella.
Muik Hockey tiedottaa facebook-sivuillaan, jotta Michael Ringbergin reilut puolitoista kuukautta takaperin solmima kaksivuotinen jatkosopimus sekä käynnissä olevan kauden diili siihen päälle on purettu yhteisymmärryksessä, eikä ruotsalaisluotsia näin ollen enää sittenkään vastaisuudessa nähdä uusikaarlepyyläisten vaihtopenkin takana.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kyllähän tuo joukkue ansaitsi ihan oikean valmentajan ensi kaudeksi.
 

The Rock

Jäsen
Keski-Uusimaa (maksumuuri) lehden uutisen mukaan Haukkojen luotsi ensi kaudesta lähtien on Mikko Juutilainen (linkki Eliteprospect). Sopimus on mallia 2+1-vuotta.
Haukkojen johtoportaalta erittäin oiva peliliike, sillä Juutilainen on laatukoutsi, joka varmasti saa järvenpääläisistä muovattua entistä kovemman jengin Suomi-sarjaan.
 

The Rock

Jäsen
Suomi-sarjaan ensi kaudeksi palaava SaPKo on sanomalehti Itä-Savon mukaan solminut päävalmentajasopimuksen Savonlinnassa jo entuudestaan tutun Juho Nykäsen kanssa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Sanomalehti Raahen Seutu kertoi tänään, ettei Olli-Aleksi Pietilä jatka ensi kaudella Raahe-Kiekon penkin takana. Ratsumiehillä on siis uuden päävalmentajan haku edessä.
 

The Rock

Jäsen
S-Kiekko on instagram-tilinsä päivityksen mukaan solminut ensi kauden kattavat pelaajasopimukset seinäjokisten U20-miehistöstä edustuksen riveihin ponnistavien maalivahti Juho Ristaniemen, puolustaja Tommi Huhtasaaren sekä hyökkääjä Oliver Heikkilän kanssa.
 

The Rock

Jäsen
Hyökkääjä Mattias Märijärvi jatkaa S-Kiekon instagram-tilin mukaan seinäjokisten riveissä myös tulevalla suomisarjakaudella 2023–2024.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös