Suomi-sarja 2020–2021

  • 43 722
  • 125

Zigismund

Jäsen
Joko se tänään alkoi. Laitetaan omakin veikkaus ilmoille.

1. Raahe-Kiekko
2. JHT
3. D-Kiekko
4. Pyry
5. S-Kiekko
6. Karhu HT
7. HCIK
8. Hunters
9. Riemu
10. HC Giants
11. Titaanit
12. Laser HT
13. Haukat
14. Muik Hockey
 

The Rock

Jäsen
Jääkiekkoliiton alaisissa sarjoissa sarjataulukkojen sijoitukset määräytyvät käynnissä olevalla kaudella 2020–2021 jatkossa ensisijaisesti pistekeskiarvon mukaan eli koskee muun muassa Suomi-sarjaa:

Mielenkiintoinen muutos ja miksiköhän asiasta ei päätetty saati tiedotettu jo ennen monien sarjojen runkosarjapelien alkua, kun jo silloin oli kotimaan tilanne epävarma koronaviruksen ansiosta?

Noh... parempi kuitenkin näin, kuin että ilmoitus muutoksesta oli tullut siinä vaiheessa, kun pelejä on keväällä runkosarjassa pelaamatta enää muutama ja esimerkiksi yhtäkkiä jonkun joukkueen sijoitus valahtaakin vaikkapa 4. sijalta varman puolivälieräpaikan ulkopuolelle tai 12. sijalta karsintoihin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jarno Palolalle tänään 300 Suomi-sarjan peliä täyteen, kun Raahe-Kiekko kohtaa JHT:n Kalajoella.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ja mikäs sen mukavampaa kuin Kalajoella! =) Aijai. Tottahan toki @oiler99 vaivautuu paikan päälle?

Edit: Huhujen mukaan raahelaiset varanneet kaikki VIP-tilat. Tulee huikea peli-ilta!

Paikan päälle en ehdi, mutta Ruutu-palvelusta on tarkoitus peli katsoa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jääkiekkoliiton alaisissa sarjoissa sarjataulukkojen sijoitukset määräytyvät käynnissä olevalla kaudella 2020–2021 jatkossa ensisijaisesti pistekeskiarvon mukaan eli koskee muun muassa Suomi-sarjaa:

Mielenkiintoinen muutos ja miksiköhän asiasta ei päätetty saati tiedotettu jo ennen monien sarjojen runkosarjapelien alkua, kun jo silloin oli kotimaan tilanne epävarma koronaviruksen ansiosta?

Noh... parempi kuitenkin näin, kuin että ilmoitus muutoksesta oli tullut siinä vaiheessa, kun pelejä on keväällä runkosarjassa pelaamatta enää muutama ja esimerkiksi yhtäkkiä jonkun joukkueen sijoitus valahtaakin vaikkapa 4. sijalta varman puolivälieräpaikan ulkopuolelle tai 12. sijalta karsintoihin.
Tässähän mikään ei muutu lopullisten sijoitusten suhteen ellei korona aiheuta sitä ettei kaikki joukkueet ehdi pelata täyttä ottelumäärää mikä ei tietenkään ole toivottava skenaario. Sikäli kun kaikilla on sarjan lopussa yhtä monta pelattua ottelua on pisteiden ja pistekeskiarvon mukaan järjestetyt taulukot täysin identtiset.

Minusta ihan hyvä kuitenkin varautua siihen että osa peleistä jää pelaamatta ja se määrä voi toisilla joukkueilla olla enemmän kuin toisilla jos karanteeneja tulee.
 

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Kaikki siirretyt näköjään vaihdettu vieraspeleiksi. Ennen joulutaukoa S-Kiekolle merkitty 3 kotipeliä.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Suomi-sarjaan näytti tulevan myös maskipakko. Astuen voimaan tänään 9.10.2020. Mielestäni varsin hyvä juttu, ettei tuo koronan prkle ota meitä kaikkia väkisin. Toivottavasti kausi saadaan pelattua läpi turvallisesti.
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Suurkiitokset ja kunnioitus pitkään Suomi-sarjaa tahkonneille joukkueille. Sarja vaatii pelaajilta, valmentajilta, huoltajilta ja seuran taustahenkilöiltä uhrautumista jääkiekon eteen. Valitettavasti viheliäinen korona on tullut sotkemaan tämän kauden kuvioita. Osa joukkueista on jo saanut kärsiä koronarajoituksista ja ottelusiirroista. Yleisökin tuntuu pelkäävän jäähallin vetoisuutta. On siinä seurojen talousvastaavilla miettimistä.

Sarjajärjestelmän mukaan keväällä taistellaan Suomi-sarjan mestaruudesta, ei noususta mihinkään. Peräti 12 joukkuetta pääsee pudotuspeleihin – hyvä niin.

EHDOTUS 1.: Kahdelta viimeiseltä joukkueelta pelit päättyvät runkosarjaan.

Perustelu: arvaamattoman koronan vaikutukset joukkueiden kokoonpanoihin ja pelirytmitykseen.

EHDOTUS 2.: 2. divisioonan lohkovoittajat (6/halukkaat) pelaavat karsintasarjan ja kaksi parasta nousee seuraavaksi kaudeksi Suomi-sarjaan. Tällä tavoin Suomi-sarja olisi alkuperäisessä 16 joukkueen muodossa.
 

The Rock

Jäsen
On kyllä jännä nähdä kyetäänkö koko runkosarjaa pelaamaan läpi etukäteen suunnitellulla tavalla, sillä jo nyt on tullut sen verran paljon ottelusiirtoja, ettei enää kovin montaa voida ihan jo pelipäivien puutteen ja joukkueiden kotipaikkakuntien välimatkojen vuoksi heitellä vuoden 2021 paremmalle puolelle, jollei sitten runkosarjan päättymispäivää (7.3.) siirretä myöhemmäksi.

Etenkin Vaasan alueen soten määräämä kielto yli 50 hengen tapahtumien järjestämisestä marraskuun loppuun saakka (vai oliko sittenkin vain lokakuun loppuun?) on sekoittanut pakkaa, kun S-Kiekko ja Muik Hockey ovat joutuneet perumaan kotiotteluitaan ja siirtelemään niitä Jääkiekkoliiton avustuksella toisiin ajankohtiin.

Voisin melkein veikata, että jos samanlainen käsky tulisi Jyväskylän tai vaikkapa Länsirannikon alueelle, olisivat vitsit aika vähissä.
 
Nyt moni joukkue pelaa vain yhden pelin viikossa, joka on kyllä aika vähän, että pystyy pitämään pelituntumaa, joka laskee mielestäni pelien tasoa, joten ohjelmaa voisi tiivistää, että ehdittäisi pelaamaan vielä, kun pelaaminen edes jossain on mahdollista.
 

The Rock

Jäsen
Nyt moni joukkue pelaa vain yhden pelin viikossa, joka on kyllä aika vähän, että pystyy pitämään pelituntumaa, joka laskee mielestäni pelien tasoa, joten ohjelmaa voisi tiivistää, että ehdittäisi pelaamaan vielä, kun pelaaminen edes jossain on mahdollista.

Tämä on myös erittäin hyvä pointti, jota olen itsekin pohdiskellut.

Kyllähän se on joukkueiden ja pelaajien kannalta todella huono asia, ettet pääse välittömästi 24 tunnin sisään kuittamaan huonosti sujunutta peliä tai jatkamaan hyvää virettä, vaan joudut odottelemaan/harjoittelemaan aina viikonpäivät ennen seuraavaa ottelua.

Tokihan näin harva pelitahti mahdollistaa monella paikkakunnalla laadukkaamman harjoittelun, mutta kyllä se niin vain on, että pelit on ne, jotka pelaajia parhaiten kehittävät. Nyt Suomi-sarja on vähän kuin 2. divisioona, mutta paljon pidemmillä matkoilla höystettynä, joka toki johtuu juurikin olosuhteiden (= korona) pakosta.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Nyt moni joukkue pelaa vain yhden pelin viikossa, joka on kyllä aika vähän, että pystyy pitämään pelituntumaa, joka laskee mielestäni pelien tasoa, joten ohjelmaa voisi tiivistää, että ehdittäisi pelaamaan vielä, kun pelaaminen edes jossain on mahdollista.

Raahe-Kiekon peliotteissa tämä on kieltämättä välillä vähän näkynytkin. Joukkue ei ole ainakaan vielä pelannut ihan sillä tasolla, mitä tuolta rosterilta on lupa odottaa, vaikka sarjaa johtavatkin. Onneksi nyt alkaa olla enemmän tuplapeliviikonloppuja luvassa, eiköhän se pelikin siitä parane.
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Onneksi Ruutu+ on olemassa! Pitihän tietenkin katsoa ainoa miesten sarjaottelu lepopäivänä. Jälleen kerran tuli todistettua Suomi-sarjapelaajien "Rakkaudesta lajiin -asenteen" Porin sunnuntain ottelussa.

S-Kiekon hävittyä edellisiltana suurinumeroisesti Raahessa oli odotettavissa muutaman tunnin nukkumisen jälkeen vaikea peli nimekästä Karhu HT:a vastaan. Sisukas ja yllättävän nopeajalkainen seinäjokelaisryhmä taisteli kuitenkin itselleen sarjapisteen. Sarjaohjelman mukaan S-Kiekolla on ensi viikonvaihteessa ottelut Kotkassa ja Porvoossa!

Onhan kyseessä valtakunnansarja akselilla Kotka-Oulu. @Onnenpyörä edelleen ihmettelee, mistä rahat revitään etenkin näissä poikkeusoloissa? Toivottavasti sarja saadaan pelattua loppuun tavalla tai toisella.
 

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Suomi-sarja jatkuu lauantaina 21.11. viidellä ottelulla. Uusimaan alueelle on merkitty Haukat-S-Kiekko sekä Hunters-D-Kiekko väliset kamppailut. Korona kolkuttelee kyseistä aluetta pahemman kerran . Ottavatko joukkueet riskin ja saapuvat paikkakunnalle ? Jääkiekkoliiton pitäisi reagoida asiaan mahdollisimman nopeasti.
Onnenpyörä on mielenkiinnolla seurannut keskustelua Suomi-sarjan tulevaisuudesta poikkeusolojen jälkeen.- Ruotsista ei kaikissa asioissa tarvitse ottaa mallia. Naapurimaassa kuitenkin Ruotsin Mestari on kuitenkin SHL:n voittaja ilman kaikenlaisia "mandaatteja". ( Miten meillä? Jokerit seikkailee "Ihmemaassa", SM-liiga on suljettu, Mestiskin tällä pelikaudella suljettu(jotenkin vielä menettelee), U 20-vuotiailla on Liiga-seuroilla ikuisuustakuu..) SUOMI-SARJAN VOITTAJA nouseekin kilpaurheilun kannattajan arvoasteikossa erittäin korkealle! U 18- vuotiaat käyvät myös kaikki portaat läpi saavuttaakseen Suomen Mestaruuden.
Muistin virkistämiseksi vielä Ruotsin ja Suomen sarjat: SHL/ SM-Liiga,Allsvenskan/Mestis ,Hockey Ettan(4 lohkoa)/ Suomi-sarja,Hockey Tvåan(alueellinen/2-divisioona.
 
Suomi-sarja jatkuu lauantaina 21.11. viidellä ottelulla. Uusimaan alueelle on merkitty Haukat-S-Kiekko sekä Hunters-D-Kiekko väliset kamppailut. Korona kolkuttelee kyseistä aluetta pahemman kerran . Ottavatko joukkueet riskin ja saapuvat paikkakunnalle ?
Eipä tuo korona ole täällä Porvoossa riehunut kovinkaan paljoa, Uusimaan tartunnat ovat HKI, Espoo ja Vantaa alueella pääosin ja ei ne sieltä tänne jaksa yskiä tartuntoja.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Uudet rajoitukset vaikuttavat heti Suomi-sarjaankin. Pyry tiedottaa kaikkien seuraavien kolmen viikon otteluidensa siirtyneen myöhempiin ajankohtiin. Ennen joulua joukkue käy enää pohjoisessa 19. – 20.12., ja Nokialla pelataan seuraavan kerran ensi vuoden puolella. Harmittavaa, mutta totta.

Toivottavasti saadaan sarja sitten vietyä loppuun, kun se joskus taas alkaa.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
JHT – HCIK-ottelu on näköjään peruttu, ainakin jos uskominen on Finhockeyn tulospalvelua. Lauantaina piti olla matsi, mutta eipä näy enää tulevissa otteluissa.

Onko jollakin tarkempaa tietoa miksi? Haiskahtaa koronahommilta...
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
JHT – HCIK-ottelu on näköjään peruttu, ainakin jos uskominen on Finhockeyn tulospalvelua. Lauantaina piti olla matsi, mutta eipä näy enää tulevissa otteluissa.

Onko jollakin tarkempaa tietoa miksi? Haiskahtaa koronahommilta...

HCIK tiedotti Facebook-sivuillaan siirtäneensä kolme seuraavaa otteluaan ensi vuoden puolelle. Tähän kuuluvat tulevan viikonlopun vieraspelit sekä 5.12. pelattavaksi aiottu kotiottelu Raahe-Kiekkoa vastaan. Myös Karhu HT:n ja Raahe-Kiekon välinen ottelu seuraavalta päivältä on peruttu. Varsinais-Suomen reissun sijasta Raahe-Kiekko suuntaa itsenäisyyspäivän aattona Uusikaarlepyyhyn Muik Hockeyn vieraaksi.

Karhu HT on myös ilmoittanut Facebook-sivuillaan peruneensa molemmat tulevan viikonlopun kotiottelunsa. Lauantain kotiottelu Haukkoja vastaan siirtyy Isomäki Areenalla pidettävän konsertin vuoksi, sunnuntain Pyry-ottelu on peruttu Pirkanmaan koronavirustilanteen vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Onnenpyörä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi-sarjajoukkueet
Onnenpyörällä alkaa olla heti aamutuimaan pää sekaisin suosituksista ja rajoituksista! Suomi-sarjassa pelattaisiin sunnuntaina vain Riemun ja Titaanien välinen ottelu. Mikäli olen mediasta oikein ymmärtänyt, niin Jyväskyläkin on koronan leviämisen suhteen kiihtymisvaiheessa?

Ota nyt sitten kaikista tiedoituksista, ohjeistuksista ja rajoituksista selvää – Suomessa taitaa armeija olla ainoa paikka, jossa tehdään niin kuin sanotaan.

Eilinen Raahe-Kiekon ja Laser HT:n peli oli todella mielenkiintoinen, kuten Suomi-sarjan ottelut tuppaavat olemaan. Laserin vahvistukset vaikuttivat antaneen sopivasti itseluottamusta oululaisille. Raahe on satsannut tämän pelikauden joukkueeseen ja jälki on sen mukaista. Jos pelaajille aukeavat opiskelu- tai työpaikat, niin kaikki on ok. Keväällä Suomi-sarjan mestaruustaistoon saattaa vielä ilmaantua yllättäviäkin joukkueita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös