Suomi-sarja 2020–2021

  • 43 717
  • 125

The Rock

Jäsen
Suomi-sarjan pelaamistapa kauden 2020–2021 osalta on päätetty:

Nopealla katsannolla käy ilmi, että ottelumäärä laskee, sillä enää ei ylempiä ja alempia loppusarjoja pelata, vaan ne on korvattu välisarjalohkoilla. Täten runkosarjassa pelataan 30 ottelua (viime kaudella loppusarjoineen 37).

Pudotuspeleihin pääsee ennätykselliset 12 joukkuetta, joista neljä parhaiten sijoittunutta saa suoran puolivälieräpaikan, kun taas sijoille 5.–12. runkosarjassa sijoittuneet pelaavat villi kortti –kierroksen, jonka voittajat pääsevät puolivälieriin.

Pudotuspelit pelataan lisäksi ratkaisuun saakka, mikä on mielestäni loistava juttu, sillä onhan se ollut aika hölmöä lopettaa kauden kiimaisimmat pelit välieriin. Uskoisin, että etenkin finaalisarja tulee sinne pääseville joukkueille olemaan toivottavasti ainakin jonkinmoinen ”rahasampo” yleisömäärien ja niistä saatavien eurojen suhteen.

Kerta pudotuspeleihin pääsee 12/14 joukkuetta, on runkosarjassa kahdelle heikoimmin sijoittuvalle luvassa aina yhtä kiusalliset karsinnat 2. divisioonasta ylöspäin yrittävien kanssa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pudotuspelit pelataan lisäksi ratkaisuun saakka, mikä on mielestäni loistava juttu, sillä onhan se ollut aika hölmöä lopettaa kauden kiimaisimmat pelit välieriin. Uskoisin, että etenkin finaalisarja tulee sinne pääseville joukkueille olemaan toivottavasti ainakin jonkinmoinen ”rahasampo” yleisömäärien ja niistä saatavien eurojen suhteen.
Todella hullua olisi ollut tulevalla kaudella jättää finaalit pois kun ei ole karsintoja ylöspäin. Silloinhan sarjassa ei olisi oikeastaan pelattu mistään. Tuo finaalien pelaamattomuus on ollut ymmärrettävää kun se ensijainen mistä pelataan on ollut karsintapaikka ja vasta toissijaisena on ollut sarjan mestaruus. Toisaalta nyt myöskään karsinnat eivät ole finaalien tiellä. Veikkaan että seuraavalle kaudelle siirrytään "vanhaan" malliin.
 
Nyt menee sarja jännäksi runkosarjan osalta. Siinä saa esim. Pyry ja JHT jännittää pääsevätkö pudotuspeleihin vai karsintoihin.
 

The Rock

Jäsen
Todella hullua olisi ollut tulevalla kaudella jättää finaalit pois kun ei ole karsintoja ylöspäin. Silloinhan sarjassa ei olisi oikeastaan pelattu mistään.

Niin... en tainnut kirjoitella ihmetteleväni finaali- ja mitalipelien paluuta, vaan olevani erittäin iloinen, että ne todellakin palaavat Suomi-sarjan pudotuspeliohjelmaan. Toki tuo Mestiksen sulkeminen ja karsintojen poistaminen tarjosi tälle todella hyvän sauman ja hyvä, että siihen tartuttiin, sillä kuten kirjoitit niin hulluahan se olisi ollut jollei näin olisi toimittu.

Kyseiset kamppailut ovat omasta ja varmasti myös aika monen muunkin mielestäni koko touhun suola ja voittamisen takia tätä touhua tehdään, pelataan, seurataan sarjatasosta riippumatta.

Tuo finaalien pelaamattomuus on ollut ymmärrettävää kun se ensijainen mistä pelataan on ollut karsintapaikka ja vasta toissijaisena on ollut sarjan mestaruus.

Suomi-sarjasta ylöspäin pyrkiville seuroillehan tuo mestaruus on ollut jokseenkin toissijainen asia kun fokus on Mestis-paikan tavoittelussa, mutta entäpä sitten ne seurat, joilla ei oikeasti ole resursseja nousta tai edes tavoitella nousua Mestikseen ja joille Suomi-sarja on toiminnan puolesta ylin mahdollinen sarjataso?

Nyt tällaisilta seuroilta, joita Suomi-sarjassa on selkeästi nousuhalukkaita enemmän, on edellisten kausien aikana käytännössä lähes täydellisesti pelattu pois mahdollisuus mestaruuteen, kun runkosarjasijoitukset lopulta ratkaisevat kuka saa pytyn omakseen. Eli jollet sijoitu runkosarjassa neljän parhaan joukkoon, niin mestaruutta ei ole enää mahdollista voittaa, vaikka välierät hoituisivatkin kotiin.

Tämä pudotuspelimallihan on täysin Mestis-seurojen halun mukaan räätälöity, etteivät Mestiksestä karsintoihin valikoituvat joukkueet joutuisi odottelemaan pelien alkamista, kun Suomi-sarjassa mitellään vielä pudotuspelejä. Asia, joka minua on suoranaisesti vituttanut jo pitkään.

Toki nyt joku toteaa, että menestyisivät sitten runkosarjassa paremmin, jottei tarvitsisi voivotella jälkikäteen, mutta kyllä se vain pitkässä juoksussa lähestulkoon aina tuppaa etenkin Suomi-sarjassa menemään niin, että suuremmilla resursseilla operoivat pärjäävät laadukkaamman perustasonsa -ja tekemisensä avulla pitkässä runkosarjassa pienemmillä pelinappuloilla pelaavia paremmin.

Pudotuspeleissä taas yllätysmomentti on selkeästi suurempi, koska siellä kunnon flow'n päälle saamalla voi paperilla selkeästi heikompi nippu liidellä vaikka kuinka pitkälle ja iskeä isompiaan kanveesiin.

Veikkaan että seuraavalle kaudelle siirrytään "vanhaan" malliin.

Tämä on hyvinkin paljon mahdollista ja samalla myös ottelumäärä tullee luultavasti palaamaan lähemmäs 40:tä, mutta se vaatii sitä, että Mestis avautuu jälleen alapäästä puhtaalle kilpailulle.

Sitä kun ei oikeasti tiedä, vaikka Mestis-seurat ja Jääkiekkoliitto ykskaks päättäisivätkin, etteivät karsinnat enää palaakkaan, jotta Mestiksestä saataisiin elinvoimaisempi itse seuroille (eli samaa paskajargonia, mitä Liigan puolella jauhetaan).
 

The Rock

Jäsen
Suomi-sarjajoukkueiden sopimustilanteet 1.6.2020 mennessä:

Ajattelin jatkaa neljän edelliskauden perinnettä ja kasata jälleen yhteen nippuun jokaisen Suomi-sarjaan osallistuvan joukkueen sopimustilanteen niin pelaajien kuin valmennuksenkin osalta, jotta nähdään missä kukin jengi noin kahta kuukautta ennen oletettavaa jääkauden alkua (mikäli koronatilanne sen meille suo) menee.

Joukkueiden julkaisemista sopimusmääristä huomaa kyllä hyvin koronan vaikutukset, sillä muutamaa joukkuetta lukuunottamatta miehistöjen kasaus sekä niistä maailmalle ilmoittaminen ovat olleet varsin varovaista touhua, minkä kyllä tässä epävarmuuden tilassa ymmärtää erittäin hyvin.

Virheitä tai mahdollisia puutteita saattaa alle tulevasta listauksesta taas kerran löytyä, joten korjatkaa ihmeessä. Hakasulkujen sisällä olevat pelaajat ovat joko mukana harjoitusryhmässä tai try-outilla kyseisessä joukkueessa.

D-Kiekko

Valmennus: Jari Tapper & Ville-Veikko Pohjanvirta (mv)
Pelaajat: 19 sopimusta (2 maalivahtia, 6 puolustajaa & 11 hyökkääjää [+1])

Haukat

Valmennus: Jarmo Räihä
Pelaajat: 9 sopimusta (1 maalivahti, 4 puolustajaa & 4 hyökkääjää)

HC Giants

Valmennus: ?
Pelaajat: 7 sopimusta (0 maalivahtia, 3 puolustajaa & 4 hyökkääjää)

HCIK

Valmennus: ?
Pelaajat: 0 sopimusta (0 maalivahtia, 0 puolustajaa & 0 hyökkääjää)

Hunters

Valmennus: Mikko Juutilainen & Vili Mustonen
Pelaajat: 11 sopimusta (2 maalivahtia, 3 puolustajaa & 6 hyökkääjäö)

JHT

Valmennus: Jesper Jalonen
Pelaajat: 9 sopimusta (2 maalivahtia, 2 puolustajaa & 5 hyökkääjää)

Karhu HT

Valmennus: Aki Joensuu, Saku Järvinen & Timo Kiviluoma (mv)
Pelaajat: 17 sopimusta (2 maalivahtia, 4 puolustajaa & 11 hyökkääjää)

Laser HT

Valmennus: ?
Pelaajat: 5 sopimusta
(1 maalivahti, 1 puolustaja & 3 hyökkääjää)

Muik Hockey

Valmennus: Niklas Svensson
Pelaajat: 7 sopimusta (1 maalivahti, 3 puolustajaa & 3 hyökkääjää)

Pyry

Valmennus: Niko Raiskio, Janne Ojanen, Ville Tolvanen, Mikko Jukkola (mv) & Jacob Hyde (fys)
Pelaajat: 10 sopimusta (2 maalivahtia [+1], 5 puolustajaa [+4] & 3 hyökkääjää [+6])

Raahe-Kiekko

Valmennus: Joni Hannuksela
Pelaajat: 22 sopimusta (2 maalivahti [+1], 7 puolustajaa & 13 hyökkääjää)

Riemu

Valmennus: Jussi Peltonen
Pelaajat: 0 sopimusta (0 maalivahtia, 0 puolustajaa & 0 hyökkääjää)

S-Kiekko

Valmennus: Pasi Määttänen
Pelaajat: 3 sopimusta (0 maalivahtia, 1 puolustaja & 2 hyökkääjää)

Titaanit

Valmennus: Mika Iltola
Pelaajat: 12 sopimusta
(1 maalivahti, 4 puolustajaa & 7 hyökkääjää)

  • Selkeästi lähimpinä valmista palettia (= 25–27 pelaajaa) ovat tällä hetkellä kovia satsauksia tehnyt Raahe-Kiekko, vahvaa jengiä jälleen kasaava D-Kiekko sekä hieman jopa yllättäen Karhu HT, joka on aiempina vuosina nukkunut tähän aikaan ”talviunta”.

  • Kärkikolmikon jälkeen tulee tasainen ”keskikasti”, johon kuuluvat Titaanit, Hunters, Pyry, Haukat, JHT, HC Giants ja Muik Hockey ovat julkaisseet noin kahden kentällisen verran sopimuspelaajia.

  • Pahnan pohjimmaisina ovat puolestaan muutaman sopimuksen julkituoneet S-Kiekko ja Laser HT sekä täysin vailla pelaajasopimusjulkistuksia kesäkuun alkuun kulkeneet HCIK ja Riemu.

  • Päävalmentajan nimet ovat tähän mennessä kertoneet kaikki muut paitsi HC Giants, HCIK ja Laser HT, jonka lisäksi osalla joukkueista on myös muun valmennusryhmän nimiä jo tiedossa.

  • Onneksi tässä on kuitenkin vielä aikaa runkosarjan alkuun, joka luojan niin suodessa tapahtuu toivottavasti aiempien kausien malliin syyskuun puolenvälin jälkeen, sillä sehän tarkoittaisi suoraan sitä, että koronapandemia olisi ainakin osittain voitettu vastustaja.
 

RetroRenttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarjasta riippuen
Ymmärrän kyllä että tulevan kauden pelaamistapa on tehty seurojen ja pandemian ehdoilla, mutta miksi runkosarjan merkitys on pitänyt lytätä täysin? Olisihan tuo runkosarja jo kutkuttavampi pelkästään jos playoffit järjestettäisiin Liigan mallin mukaisesti 10 joukkueella ja karsimaan joutuisivat 4 viimeistä joukkuetta.
 

The Rock

Jäsen
Jääkiekkoliitto on tulospalvelusivustollaan julkaissut Suomi-sarjan runkosarjan alustavan otteluohjelman kaudelle 2020–2021 ja avausviikonlopun (18.–20.9.) kamppailut näyttävät tältä:

PE 18.9.
JHT – Muik Hockey
Laser HT – Raahe-Kiekko
Titaanit – Hunters

LA 19.9.
Haukat – Titaanit
HC Giants – D-Kiekko
Pyry – HCIK
S-Kiekko – JHT

SU 20.9.
Riemu – HC Giants
Karhu HT – Pyry


Varsin rauhalliseen tahtiin siis startataan pelit, sillä ainoat urakoimaan (eli kahdesti tositoimiin) pääsevät joukkueet ovat HC Giants, JHT, Pyry ja Titaanit.
 

The Rock

Jäsen
Suomi-sarjajoukkueiden sopimustilanteet 1.7.2020 mennessä:

Tasan kuukausi edellisestä tilannekatsauksesta, joten tutkitaanpa miten hommat ovat edenneet eri puolilla Suomenmaata ja missä jamassa Suomi-sarjajoukkueet oikein makaavat pelaajakatraidensa sekä valmennusryhmiensä osalta.

Useimmiten kesäkuun aikana framilla paistattelivat Haukat ja Muik Hockey yhdeksällä (9) sekä Hunters seitsemällä (7) pelaajasopimusjulkistuksellaan, kutakuinkin tuplaten näin omien miehistöjensä päämäärän.

D-Kiekko ja HC Giants julkaisivat puolestaan neljä (4), kun taas JHT, Karhu HT, Raahe-Kiekko ja Riemu kolme (3) sekä S-Kiekko ja Titaanit kaksi (2) pelaajasopimusta.

HCIK, Laser HT ja Pyry viettivät sitä vastoin joukkueen kasausrintamalla ”kesälomaa”, pitäen mahdolliset sopimustietonsa ominaan tulevia päiviä varten.

Virheitä tai mahdollisia puutteita saattaa alle tulevasta listauksesta taas kerran löytyä, joten korjatkaa ihmeessä. Hakasulkujen sisällä olevat pelaajat ovat joko mukana harjoitusryhmässä tai try-outilla kyseisessä joukkueessa.

D-Kiekko

Valmennus: Jari Tapper & Ville-Veikko Pohjanvirta (mv)
Pelaajat: 23 sopimusta (2 maalivahtia, 7 puolustajaa & 14 hyökkääjää [+1])

Haukat

Valmennus: Jarmo Räihä
Pelaajat: 18 sopimusta (2 maalivahtia, 5 puolustajaa & 11 hyökkääjää)

HC Giants

Valmennus: ?
Pelaajat: 11 sopimusta (2 maalivahtia, 4 puolustajaa & 5 hyökkääjää)

HCIK

Valmennus: ?
Pelaajat: 0 sopimusta (0 maalivahtia, 0 puolustajaa & 0 hyökkääjää)

Hunters

Valmennus: Mikko Juutilainen & Vili Mustonen
Pelaajat: 18 sopimusta (2 maalivahtia, 6 puolustajaa & 10 hyökkääjäö)

JHT

Valmennus: Jesper Jalonen
Pelaajat: 12 sopimusta (3 maalivahtia, 4 puolustajaa & 5 hyökkääjää)

Karhu HT

Valmennus: Aki Joensuu, Saku Järvinen & Timo Kiviluoma (mv)
Pelaajat: 20 sopimusta (2 maalivahtia, 6 puolustajaa & 12 hyökkääjää)

Laser HT

Valmennus: ?
Pelaajat: 5 sopimusta
(1 maalivahti, 1 puolustaja & 3 hyökkääjää)

Muik Hockey

Valmennus: Niklas Svensson
Pelaajat: 16 sopimusta (2 maalivahtia, 6 puolustajaa & 8 hyökkääjää)

Pyry

Valmennus: Niko Raiskio, Janne Ojanen, Ville Tolvanen, Mikko Jukkola (mv) & Jacob Hyde (fys)
Pelaajat: 10 sopimusta (2 maalivahtia [+1], 5 puolustajaa [+4] & 3 hyökkääjää [+6])

Raahe-Kiekko

Valmennus: Joni Hannuksela
Pelaajat: 25 sopimusta (2 maalivahtia [+1], 7 puolustajaa & 16 hyökkääjää)

Riemu

Valmennus: Jussi Peltonen
Pelaajat: 3 sopimusta (0 maalivahtia, 1 puolustaja & 2 hyökkääjää)

S-Kiekko

Valmennus: Pasi Määttänen
Pelaajat: 5 sopimusta (0 maalivahtia, 1 puolustaja & 4 hyökkääjää)

Titaanit

Valmennus: Mika Iltola
Pelaajat: 14 sopimusta
(2 maalivahtia, 5 puolustajaa & 7 hyökkääjää)

  • Lähes valmis paletti (= 25–27 pelaajaa) löytyy tällä hetkellä Raahe-Kiekolta (25 sop.), D-Kiekolta (23 sop.) ja Karhu HT:lta (20 sop.).

  • Reilun kentällisen verran pelaajia tarvitsevat Hunters (18 sop.) ja Haukat (18 sop.), kun taas Muik Hockeylta (16 sop.), Titaaneilta (14 sop.), JHT:lta (12 sop.), HC Giantsilta (11 sop.) ja Pyryltä (10 sop.) puuttuu 23 kentällistä pelimiehiä.

  • S-Kiekolla (5 sop.), Laser HT:lla (5 sop.), Riemulla (3 sop.) sekä HCIK:lla (0 sop.) joukkueen julkistus on vielä varsin alkutekijöissään.

  • Päävalmentajat (ja osalla myös valmennusryhmät) löytyvät edelleen kaikilta muilta paitsi kolmikolta HC Giants, HCIK ja Laser HT.

  • Reilu kuukausi on siis vielä aikaa ennen kuin jääharjoittelukausi alkaa, joten eipä tässä nyt edelleenkään mikään kiire ole, mutta heinäkuun aikana pitäisi kuitenkin tapahtua vähän siellä sun täällä, jotteivät joukkueet joutuisi kovin vajailla ryhmityksillä kaukaloon hyppäämään.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tällä haavaa vaikuttaa siltä, että Raahessa joukkue näyttää todella iskukykyiseltä. Porissa tehty kovia värväyksiä ja Kalajoenkin tilanne vaikuttaa lupaavalta. Porvoossa taas peruskova joukkue jalkeilla. Mielenkiintoinen taistelu mestaruudesta luvassa.
 

The Rock

Jäsen
Tällä haavaa vaikuttaa siltä, että Raahessa joukkue näyttää todella iskukykyiseltä. Porissa tehty kovia värväyksiä ja Kalajoenkin tilanne vaikuttaa lupaavalta. Porvoossa taas peruskova joukkue jalkeilla. Mielenkiintoinen taistelu mestaruudesta luvassa.

Omaan silmään pelkkiä pelaajalistoja katsomalla kärkinelikko on Raahe-Kiekko, D-Kiekko, Karhu HT ja Hunters, joiden jälkeen taistelu pudotuspelipaikoista tullee olemaan todella tiukkaa sekä tasaista.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Tässä vaiheessa vähän aikasta huudella, mutta Raahe-Kiekko on ainakin panostanut koronaseasoniin ihan huolella. Operoi varmasti isommalla budjetilla mitä esim. Mestis-Hermes.

JHT on varmasti yksi kärkiporukoista, samoin kuin Karhu HT, D-Kiekko, Hunters ja Pyry. JHT on tälle vuotta hyvin liikkuva ja nälkäinen porukka, joka tähyää kohti mestaruutta. Alkaispa jo kausi!

Tämä vuosi on se milloin tuulee pohjosesta! Odotellen jo HT vs Raahe peliä!
 

The Rock

Jäsen
Liikunnan Riemu on sorvannut pelaajaliikennesopimuksen Mestiksessä pelaavan KeuPa HT:n edustus- ja U22-joukkueen kanssa.

Onkohan kyseinen Suomi-sarja–Mestis-symbioosi alkavalla kaudella ainoa laatuaan, vai ovatko esim. aiemmilta vuosilta tutut parivaljakot HCIK & TUTO Hockey, HC Giants & Peliitat tai sitten Karhu HT & Ässät viritelleet minkäänlaisia yhteistyökuvioita?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekko on solminut yhteistyösopimuksen Ylivieskan Jääkarhujen ja Pyhäjoen Joki-Kiekon kanssa taatakseen peliaikaa niille pelaajille, jotka eivät mahdu Suomi-sarjajoukkueen rosteriin.

 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Hieno ennakko Raahen sivuilla. Mitkäs on tämän vuoden voimasuhteet palstalaisten mielestä?
Itse roiskaisen reisille seuraavanlaisen lottorivin.

1. Raahe-Kiekko
2. Karhu HT
3. D-Kiekko
4. JHT
5. Hunters
6. Pyry
7. S-Kiekko
8. Riemu
9. HCIK
10. Titaanit
11. HC Giants
12. Laser HT
13. Haukat
14. Muik Hockey

Itse asiassa ei juuri mitään hajua marssijärjestyksestä kuuden ensimmäisen joukkueen jälkeen... Raahe ja Karhu kenties kovimmat voittajasuosikit runkosarjaan? Muikkelit taas ennakkoon sementoitu vakiopaikalleen.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Heitetään nyt omakin veikkaus:

1. Karhu HT
2. D-Kiekko
3. Raahe-Kiekko
4. Hunters
5. JHT
6. Pyry
7, S-Kiekko
8. Laser HT
9. Riemu
10. Titaanit
11. Haukat
12. HCIK
13. HC Giants
14. Muik Hockey

Sarja on kuitenkin tasainen ja hyvänä päivänä kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa, kuten harjoituspeleissäkin on nähty. Raahe-Kiekon ja Muikin väliset ottelut tästä hyvänä esimerkkinä.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
En liikaa tunne SS:n porukoita, mutta puhtaasti pelkkää hyökkäystä katsomalla KHT tulee olemaan todella korkealla. Kun ynnätään yhtälöön puolustus, niin pudotuspeleihin mennään kyllä, mutta kärkikaksikkoon en uskaltaisi joukkuetta veikata, varsinkin kun uskon sen kokeneemman kaartin välttelevän matkapelejä. Puolustus on KHT:n akilleen kantapää. Elo on hyvä varsinkin ylivoimalla, mutta sitten tapahtuu roima pudotus tasossa.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Veikkaillaanpa itsekin illan ratoksi:

1. Karhu HT
2. JHT
3. Pyry
4. D-Kiekko
5. Raahe-Kiekko
6. S-Kiekko
7. Hunters
8. Titaanit
9. Haukat
10. HC Giants
11. Riemu
12. Laser HT
13. HCIK
14. Muik Hockey

Runkosarjan voitosta lähtökohtaisesti taistelevat omissa papereissani Karhu HT, JHT, Pyry, D-Kiekko, Raahe-Kiekko ja Hunters (Heitin yllätysvalmiin S-Kiekon vielä sinne väliin). Se missä järjestyksessä nämä joukkueet ovat on täysi kysymysmerkki, mutta uskon viime kausilta tuttujen Suomi-sarjan kärkijoukkueiden plus Kotkaniemen piiskamien Karhujen olevan vahvoilla. Muista joukkueista ei sitten mitään käryä, mutta Haukat vaikutti ihan ok-nipulta treenipeleissä ja HCIK ja Muik Hockey tuntuvat heikoimmilta.

Mutta niin kuin täälläkin on jo todettu niin sarja on tasainen ja kuka vaan voi voittaa kenet vaan. Yllätyksiä tullaan varmasti näkemään eikä mikään joukkue todennäköisesti saa hurjaa kaulaa kerättyä itselleen kärjessä.

Ainoa joukkue, josta voin oikeasti jotain kommentoida on oma joukkueeni Pyry. Joukkueen valmennus on vahvistunut ja on todella motivoitunut viemään joukkuetta eteenpäin varmasti. Joukkue on nuori, mutta kokemustakin löytyy ja taitoa varmasti senkin edestä. Huhujen mukaan myös lisävahvistusta vielä tulossa, joten saa nähdä millainen rykmentti on lopulta kasassa. Joka tapauksessa Pyry tulee varmasti olemaan kovasti töitä tekevä joukkue, joka antaa kovan haasteen kelle vain joukkueelle!
 

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
Puhdas veikkaus! Titaanit varmaan parantaa viime kaudesta. Muutamia yllätyksiä tullut harkkapeleissä. Karhu HT:n sijoitus riippuu paljolti siitä kuinka hyvin pelaajat sitoutuvat lähtemään vierasotteluihin.

1. Raahe-Kiekko
2. D-Kiekko
3. JHT
4. Pyry
5. Titaanit
6. Hunters
7. Karhu HT
8. Riemu
9. S-Kiekko
10. Haukat
11. HCIK
12. Laser HT
13. Muik Hockey
14. HC Giants
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Pakkohan se on itekki pistä veikkaus pystyyn.

1. Raahe-Kiekko
2. JHT
3. D-Kiekko
4. Karhu HT
5. Pyry
6. Hunters
7. Titaanit
8. Laser HT
9. Riemu
10. HCIK
11. S-Kiekko
12. HC Giants
13. Haukat
14. Muik Hockey
 

The Rock

Jäsen
Itse en taaskaan lähde tarkempia sijoituksia veikkailemaan, vaan teen jaon eri koreihin, joissa joukkueet ovat aakkosjärjestyksessä:

1. kori – D-Kiekko, Hunters, Karhu HT & Raahe-Kiekko
2. kori – HCIK, JHT, Pyry, S-Kiekko & Titaanit
3. kori – Haukat, HC Giants, Laser HT, Muik Hockey & Riemu
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Muik Hockey tulee olemaan sarjan viimeinen, ellei joku mene konkurssiin. Väärä sarjataso tänäkin vuonna. Huntersin uskon taas olevan kärkikahinoissa... eikös ne ole aina siellä? Haukat ja Karhu HT parantavat viime kaudesta eniten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös