Suomi rap

  • 765 462
  • 3 789

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kerro jos yllätti. Itse skippaan ihan suosiolla tämän ja kuuntelen vaikkapa pari Yebon biisiä. On luonut hyvin vastenmielisen julkikuvan ja kukaan ei kyseenalaista edes puhtaita valheita.

Kauhanen on vinkunut valkoisen miehen etuoikeudesta ja osti ihan sukkana Yebo-kohun. Brädi on harvoin mitään mieltä mistään.

Eli tuohon jaksoon voisi melkein heittää omanlaisen pitkävedon.

No vielä puolen tunnin kohdalla ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Vähän Yeboyahin taustaa käsitelty. Myöhemmin mennnään kyllä Yeboyahin aloittamiin keskusteluihin. Tässä kun ottaa muutaman juoman alle, niin ehkä jaksaa kuunnella pienissä.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
No tuossa 1h 25 min kohdalla alkoi se keskustelu tuohon Yeboyahin "aloittamaan " keskusteluun, jota ei omasta mielestään ole aloittanut. Oli samat asiat jo monta kertaa edellisenä kesänä postannu(en muista, voi olla). Hämmentävää ja huvittavaa oli kuulemma, kun nyt valkoihoisia alkoi kiinnostamaan, niin siitä voidaan puhua. Kuulemma keskityttiin valkoihoisen miehen tunteisiin taas, kun musta nainen halus puhua rasismista. Maria Veitolan keskusteluun ei päässyt, kun oli Lapissa. No oli kuulemma ehdottanut Haabenia ja Graciasta ohjelmaan ja Graciashan siellä olikin. Olivat kuulemma isommassa ryhmässä delegoineet, että kuka menee mihinkin puhumaan asiasta ja ettei keskustelu kohdistu Yeboyahiin, koska ei ole kyse hänestä. Sitten Yeboyah kertoi, että oli kaverinsa kanssa fiittaamassa biisissä, jossa oli mukana artisti joka oli ilmeisesti sekaantunut seksuaalirikokseen, jonka jälkeen selvitti, että pitääkö asia paikkaansa. Ja sitten otti levy-yhtiöön yhteyttä, että biisi pitää poistaa, koska ei halua olla tuollaisessa mukana. Oli kuulemma myös puhunut ennen kohua Pyhimyksen ja Kalifornia Keken kanssa asiasta ja Kalifornia Keke oli kuulemma sanonu, että näillä äijillä ei oo kiinnostusta poistaa biisiä(viitataan siis Ruger Hauer yhtyeen kappaleeseen). Sitten vasta, kun nosti sen somessa esiin, niin asia alkoi kiinnostamaan. Oli käynyt tätä keskustelua ja pitkään monen kanssa ja sitten nämä tyypit on uhriutunut nyt asiasta, vaikka keskustelua on käyty vuodet. On kuulemma uhkailtu lakijutuilla jne(en tiedä ketkä). "Vitun n-sana" viestejä tullu sähköpostiin, johon kauhanen totesi "Mitä vittua?". Tuntunu, että koko maailma kääntyny vastaan eikä oo ollu tukea, vaan on syytelty, että miksi se ei jatka keskustelua vaan lähti johonkin. Aloittanu kuulemma mielenterveyslääkityksen tuon kohun jälkeen. Tämän jälkeen Kauhanen totesi, että on pahoillaan että Yeboyah on kokenut tämän. Yeboyah ei myöskään halua puhua rasismista, mutta joutuu tekemään sitä. Brädi toteaa, että on surkea juttu, kun asia otetaan sillä tavalla, että valkoinen ei saa räpätä, vaikka pointti ulostulossa oli se, joka on loputtoman väsynyt puhumaan ja vastaamaan epäkohtiin. Heitetään "verkot vesille", että valtaväestökin rupeaa puhumaan tästä eikä vähemmistöt joudu aina. Tämä oli se pointti Yeboyahinkin mielestä. Yeboyahin tarkoitus meni läpi, että keskustelu alkoi ja jollain tavalla jäänyt elämään ja herättänyt ajatuksia. Kuulemma monella räppiäijillä on siistejä ajatuksia asioista, mutta ei uskalla olla julkisesti mieltä ja ovat sitten soittaneet ja kysyneet, että onko tämä ja tämä loukkaavaa. Yeboyah kokee olevansa skenessä "mamma" joka auttaa ja juttelee asioista. Kauhanen sanoi, että 30 % seuraajista lähti, kun toi esille, että jos arvot on tasoa rasisti, niin ei halua niitä. Brädi totesi, että vaikka keskustelu on tosi väsyttävää ja on tosi pahoillaan, että Yeboyah joutu käymään syvällä tuon ryöpyn takia. Kuitenkin omassa piireissään ja sonnin taaccan sohvalla on käyty tosi hyviä keskusteluja asiasta ja vieraat on tarkastaneet asioita. Sitten puhuttiin BML-jutusta ja Brädi on astunut "ansaan", kun on mennyt vähemmistön edustajalta kysymään, että onko tälläinen biisi-idea ongemallinen vai hyvä, mutta tajunnut että sekin on tälle vähemmistön edustajalle väsyttävää. Yeboyah oli sitä mieltä, että kannattaa ite tehdä koulutus ja googlettaa asioita ja opiskella itse. Yeboyah ei kuitenkaan koe, että jaksaisi ilmaiseksi kouluttaa random ihmisiä asioista. Noin kymmenen valkoista ihmistä tulee kuulemma kysymään instassa neuvoa johonkin asiaan päivittäin. No suunta on kuitenkin parempaan päin tällä hetkellä kaikkien mielestä. Cancel-kulttuuria ei oo Yeboyahin mielestä olemassa. Yeboyah kysyi, että ovatko koskaan nähneet ihmistä, joka on tehnyt jotain ja sitten se olisi canceloitu kokonaan. R-Kellyn otti esimerkiksi, joka pitäisi canceloida, mutta tyypillä on paljon faneja ja vaikka mitä edelleen. Tosin tuumivat yhdessä, että yksi salakuvaaja on canceloinut itsensä. Sitten Yeboyah mietti, että tuomitaanko musta ihminen pahemmin, mutta ei tiedä. Kuulemma valkoihoisten kohdallla ei leimata kaikkia valkoisia, jos tekevät rikoksen, mutta mustan ihmisen kohdalla voi olla näin.

Kauhanen ja Brädi ei ainakaan ollu yhtään eri mieltä Yeboyahin kanssa tässä asiassa ja eikä oikeen missään. Kelasin toki sen, kun puhuttiin Yeboyahin uudesta albumista ja jos en väärässä ole, niin käytiin vähän joka biisiä läpi. Eipä tuossa nyt mitään maata mullistavaa siis mun mielestä kyllä ollut ja Yeboyah ei todellakaan ollu niin rasittava näin, kun mitä vois ajatella.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kiitos koosteesta @Fiftie.

Eli aika odotettua settiä sieltä on tuolta pohjalta valunut ulos. Fiiliksellä mennään, mikään ei ole omalla vastuulla ja tuo koulutuskulma kuulosti enemmän kuin sopivalta tuohon yhtälöön.

Rasismin, seksuaalirikollisuuden ja kaiken noihin liittyvän oheisen tuomitsen minäkin. Tämä todettava valkoisena heteromiehenä tähän väliin.

Tuo case Veitola vaikutti maagiselta. "Olin Lapissa". Onkohan Yeboyah kuullut koskaan puhelimesta tai netistä? Ovat nimittäin vuosikymmeniä sitten jo soitelleet radiosta ihmiselle joka ei pääse vaikkapa paikalle. Nykyään saa jopa videopuhelun aikaan ja radiolähetyksiäkin kuvataan.

Yeboyahin kannattaa myös muistaa että Suomi ei ole hänen haluamansa rasistinen maa. Täällä yksilö pääsee vastaamaan sanomisistaan jos asenne on tuo. Tämä koskee Yeboyahia ja ihan vaikkapa persuja. Löydät itsesi kohujen keskeltä jos niin haluat toimia.

"Cancel-kulttuuria ei ole olemassa". Eli eikö MeToon lähdettyä liikkeelle olekaan toimittu siten että somepaineen vuoksi taiteilija on menettänyt vaikkapa työmahdollisuuksia tai olemassaolleet duunit? Ja vaikkapa virallisen tuomion myötä todettu syyttömäksi? Ihan tiukka kannanotto musiikkia tekevältä ihmiseltä kun katsotaan Tomi Metsäkedon suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:

Big Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, IPK, Manchester United, San Jose Sharks, NFL
Sitten Yeboyah kertoi, että oli kaverinsa kanssa fiittaamassa biisissä, jossa oli mukana artisti joka oli ilmeisesti sekaantunut seksuaalirikokseen, jonka jälkeen selvitti, että pitääkö asia paikkaansa. Ja sitten otti levy-yhtiöön yhteyttä, että biisi pitää poistaa, koska ei halua olla tuollaisessa mukana. Oli kuulemma myös puhunut ennen kohua Pyhimyksen ja Kalifornia Keken kanssa asiasta ja Kalifornia Keke oli kuulemma sanonu, että näillä äijillä ei oo kiinnostusta poistaa biisiä(viitataan siis Ruger Hauer yhtyeen kappaleeseen). Sitten vasta, kun nosti sen somessa esiin, niin asia alkoi kiinnostamaan. Oli käynyt tätä keskustelua ja pitkään monen kanssa ja sitten nämä tyypit on uhriutunut nyt asiasta, vaikka keskustelua on käyty vuodet.

Tämä ei nyt ihan auennut minulle. Onko siis joku Ruger Hauerin jäsenistä sekaantunut johonkin seksuaalirikokseen vai tajuanko väsyneillä aivoillani nyt koko tekstin ihan väärin?
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Tämä ei nyt ihan auennut minulle. Onko siis joku Ruger Hauerin jäsenistä sekaantunut johonkin seksuaalirikokseen vai tajuanko väsyneillä aivoillani nyt koko tekstin ihan väärin?

No oli niin sekavasti mun taholta selitetty, että ei ihme jos et ymmärtäny. :D

Siis Ruger Hauerista kukaan ei oo tietääkseni syyllistynt mihinkään seksuaalirikokseen. Tämä kyseinen artisti joka vastaavaan oli syyllistynyt, niin oli muistaakseni joku ulkomaalaistaustainen artisti, joka ei todellakaan ollut mikään iso nimi. Muistan jotenkin hämärästi sen ajan, kun Yeboyah oli tästä instagramiinsa päivittänyt ja tosiaan oli pyytänyt poistamaan kyseisen biisin missä oli vieraana. Mielestäni kyllä tämä liittyi johonkin juttuun, jossa oli monta osapuolta mukana ja ne tyypit oli tyyliin tappanu jonkun ihmisen. En nyt muista ihan tarkkaan, joten voin olla väärässäkin.

Ruger Hauerin juttu liittyi taas siihen niiden biisiin, jossa käytetään n-sanaa. Kalifornia Keken mukaan bändin jäsenet ei ollut halukkaita poistamaan ensin biisiä. Vasta sitten, kun Yeboyah toi asian julkisuuteen, niin oli eri ääni kellossa.
 
Kiitos selvennyksestä. Tosta ensimmäisestä keissistä en itse mitään pahemmin tiedä. Tuon kohun Rugerin Poloniumista muistan hyvin ja näköjään se on spotifysta poistettu.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

En kyllä Ahtia hirveemmin fanita, mutta tämä dissauksen kohde on kyllä harvinaisen typerä ja lapsellinen kaveri lopulta.

Kyseinen striimaaja on kyllä melkoisen daijun maineen kerännyt ja melkein olisin Ahdin asemassa jopa jättänyt känniääliölle tiputtelun väliin. Taisi tämä striimaaja kommentoida vielä vielä itseensä viitaten "RIP". Eli sai lopulta lisähuomiota itselleen.

En kuitenkaan pidä pahana että Ahti puuttuu kiusaamiseen. Tuo on erittäin relevantti aihe.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kyseinen striimaaja on kyllä melkoisen daijun maineen kerännyt ja melkein olisin Ahdin asemassa jopa jättänyt känniääliölle tiputtelun väliin. Taisi tämä striimaaja kommentoida vielä vielä itseensä viitaten "RIP". Eli sai lopulta lisähuomiota itselleen.

En kuitenkaan pidä pahana että Ahti puuttuu kiusaamiseen. Tuo on erittäin relevantti aihe.

Siis en nyt oo Nyyssölän noita nykyisiä striimi juttuja ihan hirveästi kattonu, niin kiusaako se sitten ihan hemmetisti niissä porukkaa? Oli joskus ihan järkevä, kun ei tehny noita casino-striimejä. Tämä nyt näin sinänsä räppiin mitenkään liittymätön asia.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

Miks PME teki diilim Gettomasa kopion kaa?

Tuossa pitkässä "Are-dokkarissa" Rekami teki aika selväksi että konkurssista opittu ja nyt myös halutaan tajuta bisneskulmaa. Puhui alustasta mitä halutaan tarjota nuorillekin tehdä juttuaan ja Arekin komppasi.

Vielä erikseen puhuivat Gettomasan menestyksestä, eli miksipä ei kokeilla tehdä myös rahaa jos joku tyyppi haluaa kokeilla voiko tehdä masat. Resepti toimi kerran ja tuskinpa tuossa pahasti otetaan bisneksenä turpaan jos homma kusee.

Onhan tässä havaittavissa jo Rähinä-Liiga-Pme -yhteyttäkin, eli laajennetaan pelikenttää eikä vain vetäydytä poteroihin "aitouspäissään". Kyllä ne omat lafkat pitävät imagonsa vaikka olisi yhteistyötäkin.
 
Joo lähinnä vaan kun tässä Costissa ei ainakaan ole vielä mitään omaa. Kaikki kuulostaa ja jopa näyttääkin Gettomasalta. No ehkä tulevaisuudessa löytyy vähän enempi sitä omaa juttua.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Joo lähinnä vaan kun tässä Costissa ei ainakaan ole vielä mitään omaa. Kaikki kuulostaa ja jopa näyttääkin Gettomasalta. No ehkä tulevaisuudessa löytyy vähän enempi sitä omaa juttua.

En siis itsekään pistäisi pinkkaa keskelle kaverin puolesta. Se on sen sijaan fine että tarjotaan mahdollisuus esimerkiksi Rekamin toimesta kun aikoinaan ei ollut nykytason alustoja saati mahdollisuuksia.

Kyllähän räppikenttä muutenkin odottaa uuden sukupolven Punaista Tiiltä tai Putkaradiota. Tällä Asan ja Skandaalin heitolla haen sitä että homma erottuu vahvasti ja jopa riskillä. Ja noin syntyy selkeästi omanlaiset artistipersoonat.

Nyt on jotenkin kovin sisäsiistiä menoa kun välillä vanhat jäärät uhoaa ja nostalgioi ja nuoret hengittää tuota pikaruokakulttuuria soundin ja räppityylin osalta.

Tämä toki kärjistetysti sanottu, myönnän.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En ole jaksanut seurata Vain Elämää -kuvioita, mutta tsekkasin Pyhimyksen vedot. Pakko kyllä lyödä herraa vastapalloon kun kuittaili Cheekille kun tämä lopetti. Kaikki oli annettu eikä Jare nähnyt itseään riimittelemässä nelikymppisen äijän kuvioista. Pyhimyksen mielestä aiheita oli loputtomiin.

Nyt on helppo todeta että Pyhiltä on bensa loppunut jo aikaa sitten ja tuo VE on toinen toistaan hirveämpää paskaa. Kelan päivän Ilves on jotain mihin sanat ei riitä.

Pyhimyksen oivaltavuus ja siihen yhdistetty ok-tason teknisyyskin on oikeasti "vastaa, rakastaa" -tasoa enää. Tuo hänen suojakännimäinen muka kryptisyys ja teflareiden muka ironia ei mene ainakaan minulle enää läpi. Vaikka jotkut hc-fanit selittävätkin asioita parhain päin.

Räpätä saa luonnollisesti niin kauan kuin huvittaa, mutta hirveän sukelluksen kaveri on tehnyt. Ehkäpä olisi kannattanut vetäytyä levysedäksi kun kassavirratkin maksimoitu hänen tasolleen. Suojaduuniin Voiceen ja nelosen johonkin kykykisoihin.

Pyhimys jää hyväksi esimerkiksi siitä mitä tapahtuu kun ei osaa lopettaa ajoissa.

Ja sitten on toki niitä jotka iästä riippumatta ovat vielä tasokkaita. Kalle Kinos on hyvä esimerkki.
 
Teflareiden muka ironia ei oo kahden ekan levyn jälkeen kyllä enää menny juu läpi. Ihan tarkoituksellista listahumppaa se on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös