Suomi rap

  • 770 134
  • 3 814
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Koitin kattella mutta ei osunu ainakaan mun silmään tälläista ketjua.
Eli suomi räppi olisi aiheena. Nuorempana tullut kuunneltua enempi, mutta vieläkin toimii erittäin hyvin. Erityisesti seitsämää veljestä on tullut kuunneltua todella paljon, unohtamatta Mc taakibörstaa, Ritarikuntaa, Flegmaatikkoja, Steeniä ja Skandaalia.

Itelle "kolahti" aivan täysillä Fintelligenssin Voittamaton, nauhotin biisin kasetille ja se oli sitten siinä. Fintelligenssin kolme ensimmäistä levyä löytyy hyllyltä, uudemmista en niin välitä, toki niistäkin hyviä biisejä löytyy mutta ei niin paljon että levyn ostaisin. Elastisen ja Iso-H:n kaikki soololevyt löytyvät myös kotoota. Näistä pakko sanoa sen verran, että Iso-H:n levyltä löytyy enemmän hyviä biisejä kuin Elastisen kaikilta soololevyiltä yhteensä.

Kapasiteettiyksikön päiväst toiseen levy on kyllä yksi suomi räpin parhaita. Siitä se sitten jotenki lähti vaan alaspäin levyjen taso, kaksi ensimmäistä levyä löytyy sekä neljäs (tuli ostettua humalassa keikalta). KY:n lyötyä hanskat naulaan ei ole tullut kuunneltua miehiä lähes lainkaan. Yhden Uniikin biisin videota, siis jotain uutta, katsoin noin minuutin mutta ei helvetti mitä paskaa mies tekee nykyään.

Avain,aza,Asamasa. Punainen tiili levy on myös yksi omasta mielestä suomi räpin parhaita. Miehen kahta ensimmäistä levyä on tullut kuunneltua todella paljon, sen jälkeen muutama levy ei oikein iskenyt meikäläiseen, mutta Via Karelia sekä Jou jou ovat oikein hyviä. Ehdottomasti yksi parhaita räppäreitä tässä maassa.

Jussi Valuutta..aivan huikeita featteja mutta missä on miehen omat biisit? Todella kovia riimejä tällä miehellä! Kenelläkään mitään tietoa miehestä, onko vielä musiikin parissa? Jotenkin täysin kadonnut vaikkei koskaan mitenkään erityisesti esillä ollutkaan.

Vielä sen verran Skandaalista että tämä mies on myös yksi taitavimmista lyyrikoista mitä olen kuullut. Miehen ensimmäisistä levyistä ja niiden biiseistä vaan jäänyt jotenki sellanen kuva että mies räppää pelkästään panemisesta, mutta esimerkiksi Skandaali - Onnelliset ihmiset ja Alusta kertovat että osaa se mies jotain muutakin jauhaa, ja todella hyvin.

Tässä pieni listaus omista lempi artisteista, toki joku varmasti unohtui, mutta tässä ovat ne jotka soivat useiten meikäläisen hiacessa. Listaan voisi hyvin lisätä myös Ezkimon (vain ja ainoastaan miehen ensimmäinen levyn takia) sekä Trilogian.

2000-luvun alku oli todellakin suomi räpin kulta-aikaa, lavoille nousi jos jonkun näköistä ja kuulosta miestä. Mutta mikä on tilanne nyt? Onko suomi räppi enää sitä mitä se oli kymmenen vuotta sitten? Vai onko se vaan sitä kaupallista sontaa, samaa mitä vanha kunnon jenkkiräppi on nykyään?
Onko tilanteeseen tulossa muutosta? Onko Puhuva Kone esimerkki siitä mihin ollaan menossa? Flegmaatikot - Steelo, antaa edes vähän toivoa.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itsehän tutustuin noin vuosi sitten tähän paljon parjattuun musiikkigenreen ja iski kyllä heti. Kuula, Teflon Brothers, Ruger Hauer, Pyhimys jne. Noita pidän enemmän suomiräppinä, kun tuota kaupallista paskaa, jossa haetaan vain rahaa ja julkisuutta.

Loistavia lyriikoita ja biittejä osasta biiseistä löytyy ja ehkä tykkään enemmän tuosta synkemmästä räpistä, iskee jotenkin paremmin.

Loistava aloitus vaikka siitä jäikin hyviä räppäreitä pois.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tätä eilen pohdinkin kun näin sen Cheekin idolsilla hoilaamassa jotain fiksua.

Eli siis miten suomiräpissä menee tätä Amerikan east coast / west coast / southern yms mitä näitä nyt on jaottelua vastaava jako, vai onko sellaista edes? Musiikillisesti tai alueellisesti. Miten esimerkiksi Fintelligens, Cheek, Paleface, Asa, Petri Nygård, JVG yms asettuvat tässä? En ymmärrä kyllä ulkomaisestakaan räpistä mitään, eli sori vaan, jos kysymys on tyhmä.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Kai se ainakin fanien keskuudessa menee tällä Underground vs. Rähinä Records mentaliteetilla. Tästä aika vahvan kuvan antaa youtuben aina niin laadukkaat kommentit rap-videoissa.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
En ole oikein kärryillä, mutta käsittääkseni suomiräpissa hommia tehdään tietyllä kaveriporukalla ja on sitten enemmän tai vähemmän sattumaa, ketä muita räppäreitä siihen sattuu kuulumaan. Kyllähän nuo toisiaan dissaavatkin sillöin tällöin. Pyhimys esimerkiksi avautuu useammassakin biisissään kaupallisen räpin pahuudesta.

Musiikillisesti suomiräp on minusta jakautunut karkeasti neljään tyylilajiin:

1. Bileräppi
- ns. suuri yleisö luulee, että tämä on ainoaa räppiä, koska vain tämä saa media-aikaa
- ug-hemmot tykkäävät dissata tätä lajia
- esimerkkejä: Cheek, Nygård, Elastinen, Ruudolf, Kapasiteettiyksikkö

2. Gangstaräppi
- uhotaan Ämeriikan malliin
- ei kovin isossa roolissa Suomessa
- esimerkkejä: OG Ikonen, osa Heikki Kuulan matskusta, vanhempi Iso H:n ja Elastisen tuotanto, Lappi itsenäiseksi, Steen1

3. Melankolinen räppi
- mielestäni suomiräpin helmi, kruununjalokivi, peruste suomiräpin olemassaololle
- Pyhimys, Heikki Kuula, Huge L, Steen1, Ruger Hauer, Leijona

4. Yhteiskunnallinen räppi
- melankolisen sektorin edustajat puuttuvat tähänkin puoleen aika hyvin
- lisäksi: Asa, Paleface

Siinä minun genrejakoni. Oikeasti ug-nimistä minulla on hävettävän vähän tietoa.

***

Hienoa, että suomiräpille pykättiin ihan oma ketju. Laji on sen ansainnut.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Just kuuntelen läpi Liekehtivä Sikiön (Steen1) plattaa ja tämähän on kovaa kamaa. En ole pitkään aikaan tätä levyä kuunnellut ja muistelin, ettei tämä levy ole kummoinen, mutta muistin väärin. Hyvää shittiä.

Myös Fintelligensin vanhaa matskua olen tässä viime päivinä fiilistelyt, melko nostalgista tavaraa.

Suomirapista en yleisesti ottaen juurikaan pidä, mutta kyllä sieltä kovaakin shittiä tulee. Jenkkirap on enempi sydämellä, mutta se onkin jo toisen aiheen juttuja...
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Kemmuru, Asa ja Petri.N. Siinä ainoat joilta minä tiedän "useita" hyviä biisejä. Sitten niitä muita joilta löytyy yksi tai kaksi hyvää; Ruudolf, Lähiörotat, Edu, Pale... En silti tunnusta/koe sinänsä kuuntelevani ks. genreä.
 
En kyllä käsitä miten moni jaksaa tuota melankolista räppiä kunnella, kun se ei musiikillisesti tarjoa juuri mitään. Yleensähän tosin huumeiden käyttö kuuluu asiaan tämän genren kuuntelijoille ja toteuttajillekkin.

Kovasti olen näitä Pyhimyksiä ja Huge L:iä yrittänyt kuunnella, mutta siis ihan väkinäistä paskaahan tuo on. Joissain ihan nokkelia sanoituksia, mutta jos haluan nähdä hauskaa sanoittelua katson hyvän leffan tai luen sitten hyvän kirjan. Musiikin kanssa tuolla ei ole tekemistä, eikä tuo tarjoa kuuntelijalleen mitään viihdettä.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arizona Coyotes
Vaikken rapin suuri ystävä olekaan, niin pakko nostaa esille Pikku G. Hänen tuotantonsa on täynnä hyviä ja opettavaisia sanoituksia, joissa on oikeasti jotain järkevää sanomaa. Tarkoitan tällä siis Pikku G:n vanhempaa tuotantoa.

Nykyisinhän hän on vaihtanut taiteilijanimekseen Gee:n ja taso on laskenut todella alas ja sanoitukset ovat nykyään turhanpäiväistä uhoilua ja gangstailua. En kyllä tiedä onko enään aktiivinen.

Ja kun näitä vertaa niin huomaa huomattavan eron:

Pikku G - miks

Pikku G - valta lapsille

vs

Gee - mestari on takas

Niimpä.
 
Viimeksi muokattu:

trap

Jäsen
Huge L:n Herra Huu -nimellä tekemät pari uutukaista ja Tommishockin suomenkielinen soolodebyytti(?) Uhanalainen muukalainen oli vähän aikaa sitten vielä kovassa soitossa, nyt vähään aikaan ei ole tullut hirveästi kuunneltua mitään. Mut toi melankolinen ja yhteiskunnallinen räp KiVin ansiokkaasta listauksesta pääasiassa sitä mitä tulee kuunneltua. Bile-/hassutteluräpistä JVG:tä tuli kuunneltua pari vuotta sitten jonkin verran kun tekivät ekoja biisejään ja vielä vuosi sitten julkaistulla levylläkin oli jotain ihan kovia (Raiders). Katotaan minkälainen on kevään uusi levy, en kyllä aio ostaa mutta jotain kautta täytyy kai sekin kuunnella läpi. Cheekit ja Nygårdit saa kyllä vaihtamaan heti kanavaa jos kuuntelee autossa radiota levyjen sijaan.

e. Ilosetkin biisit toki uppoaa, kuten esim. mainittu Amerikankotka liitää. Punainen tiili on yhä timanttia.
 
Viimeksi muokattu:
En kyllä käsitä miten moni jaksaa tuota melankolista räppiä kunnella, kun se ei musiikillisesti tarjoa juuri mitään. Yleensähän tosin huumeiden käyttö kuuluu asiaan tämän genren kuuntelijoille ja toteuttajillekkin.

Kovasti olen näitä Pyhimyksiä ja Huge L:iä yrittänyt kuunnella, mutta siis ihan väkinäistä paskaahan tuo on. Joissain ihan nokkelia sanoituksia, mutta jos haluan nähdä hauskaa sanoittelua katson hyvän leffan tai luen sitten hyvän kirjan. Musiikin kanssa tuolla ei ole tekemistä, eikä tuo tarjoa kuuntelijalleen mitään viihdettä.

Komppaan 100 %. Ei pysty kuuntelemaan, silkkaa paskaa josta tulee vain vihaiseksi. Suuri osa alkuperäisestä räpistähän taisi olla juuri jenkkien eriarvoisen yhteiskunnan huono-osaisimpien avautumista siellä mustien slummeissa, joka suomeksi sitten kääntyy tähän "vittu mutsi on alkoholisti ja maailma on paska, joten makaan sossun rahoilla himassa ja kuosaan, vaikka sossukin on kyl paska" -muotoon. Helppo ymmärtää tuon suosio, kohdeyleisöhän on nämä meidän sadat tuhannet syrjäytyneet nuoret.

Mä oon aina tykänny ilosesta räpistä, pari hyvää viime aikoina julkaistua esimerkkiä, linkit youtube:
Karri Koira - Amerikankotka Liitää feat.Ruudolf
Konala Cartelli - Jep Jep Joo ( feat. Solonen )

Ja tietenkin myös poliittinen sanailu miellyttää. Punainen tiili, Helsinki shangri-la, yms...
 
Kyllä, kyllä! Kuin suoraan huuliltani tuli harton teksti. Kaikki sanoitukset ovat tyyliin; "Vittu on depis, tää maailma on epis.. Sossusta rahat ja erikeepperiä nenään, mutsi kuoli, faija delas.."

Näihinhän aina törmää facebookkissa, kun jotkut näitä biisejä linkittelevät ja jotenkin vaan on ihan "hassua", että näiden linkittelijöiden elämä ei ole ihan balanssissa. Hassua, että jopa nämä esiintyjät haukkuvat "raharäppäreitä", vaikka samalla juurikin yrittävät netota rahaa tällä vastaanasettelulla.

Itseenikin puree tuollainen hyvä fiilistely ja välillä ihan aggressiivinen meininki, mutta melankolia paskaa ei kyllä jaksa viittä levyä putkeen kuunnella.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ymmärrän, ettei melankolia tipu kaikille, mutta on sanottavana vielä selvennyksenä, miksi pidän sitä suomiräpin helmenä. Sen mitä olen kuunnellut jenkkiräppiä, bile-, yhteiskuntakriittinen ja etenkin gangstaräppi on hyvin edustettuna. Jos haluan kuunnella hyvän mielen räppiä tai kunnon uhoamista, niin käännyn tuolle sektorille. Mutta eihän siellä herranen aika sentään ole minkäänlaista itsesäälissä pyörimisen perinnettä! Ei kansakunta, joka elää "can be done" -asenteella voi osata tehdä lohdutonta musiikkia.

Markus Kajo on todennut erinomaisen hienosti: "Suomalainen mies on onnellisimmillaan, kun hän omassa saunassaan, pienessä humalassa miettii, miten muut surevat hänen hautajaisissaan." Tuosta samasta perisuomalaisesta asenteesta kumpuaa melankolisen räpin henki mielestäni. Täällä on kovat synkistely- ja itsemurhaperinteet.

Jostain syystä saan kieroa mielihyvää siitä, kun kuuntelen mahdollisimman matalalla lentävää räppiä. Pitäis ehkä tykittää hihaan vähemmän tai jotain.

***

Törmäsin vähän aikaa sitten oikeasti chilliin suomiräbään. Onhan tämä vanha kuin taivas, mutta toimii! Liisanpuisto - Siistii räppii
Petri Nygårdin uuden tulemisen ensimmäinen albumi, Kaikkee pitää olla (2009), on muuten minusta parasta suomalaista bileräppiä. Jätkä on vetänyt niin yli, että ei voi kuin hymyillä läpi koko albumin. Yhä hyvä.
EDIT: Irtokommenttien jatkoksi vielä. Ruger Hauer on tekemässä uutta levyä. Tuleva pakkopoisto siis.
 
Viimeksi muokattu:

IceTool

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs ja Marlies
JVG, Gasellit, Juno, SMC, Ruger Hauer, Ruudolf, Karri Koira, GG Caravan, Paleface, Stepa, Kemmuru, Julma-Henri, Stigg Dogg, Notkea Rotta, Asa, Saurus, Konala Cartelli, Steen1, Kymppilinja, Chebaleba, Petri Nygård.
Siinä on kaikki suomiräppi mitä mä kuuntelen.
 
Eikö se ole lähinnä ymmärrettävää, että eri syistä ahdinkoon tippuneet nuoret hakevat voimaa samaistuttavista tarinoista? Joillekin tuon kaltainen musiikki voi toimia herätyskeinona tai arjen mielekkyyttä vahvistavana elämyksenä, parhaimmassa tapauksessa jopa auttajana ylös kuopasta.
Toisaalta suurimmalle osalle se, että vaikutusvaltainen henkilö (oh, the irony :DDD) käyttäytyy, tai ainakin esittää käyttäytyvänsä, samalla tavalla kuin itse, vain vahvistanee kapeakatseista maailmankuvaa. Arjen mielekkyyttähän se kuitenkin varmasti lisää, jonka pitäisi tietysti olla se kaikista tärkein päämäärä kun tällä pallolla nyt kerran satutaan palloilemaan. Kulttuurista pääomaa se on Julma-Henrikin monille! Mutta enemmän se syrjäytyneitä työttömiä sekakäyttäjiä siellä kuopassa pitää kuin ylös auttaa.

Ketjun lukeminen tuotti kyllä melkoista myötähäpeää. Kaupallisuus, underground ja Pikku G mainittu.
Joo, yllätyin että noita Leijonia, MC Maneja sun muita joku kuunteleekin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Suomessa on ollut vain yksi rap-yhtye, ja sekin on ollut kuopattuna jo 8 vuotta. Sen yhtyeen nimi oli Tulenkantajat. Tosin siitä kehkeytyneet sivuprojektit kuten Anno Fallo ja Joku Roti Mafia ovat nekin erinomaisia. Muuta Suomi-rappia ei ole.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Olen henkeen ja vereen hevimiehiä mutta välillä tulee hetkiä milloin on hauska/hyvä kuunnella vanhan koulukunnan räppimättöjä. Ne kylläkin ovat aina jenkkiläisiä. Enkä nyt yritä edes aloittaa mitään kovin syventävää juttua koska tällä suomi rap linjalla olen todella heikoilla jäillä.

Oikeasti kun tässä miettii niin ellen olisi ylempiä viestejä lukenut niin en olisi pystynyt nimeämään juuri ollenkaan suomi räppiläisiä. Suomessa tämä varmaan vaatii asiaan syventymistä jotta löytää näitä. Niin ja mitä v*ttua mä täällä ketjussa teen? No oli vain fiilistä tulla kertomaan omaa suhdetta kyseiseen genreen.
 

Kgz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia
Pyhimykseltä hieno video hienosta biisistä.

[url="http://www.youtube.com/watch?v=D7BQjU0qRmc]Pyhimys - Nyt[/url]

Istelle toimii Pyhimys oikean bändin kanssa ja hänen uudempi matsku mutta vanha matsku jostain syystä ei oikein uppoa. En tiedä mistä kiiskastaa mutta osa syyllinen varmasti tämä tyylin muutos. Onneksi näin niin on Pyhimykseenkin materiaalin käsiksi jollain tasolla. Pitäisi vaan runtata läpi hänen vanhempikin matsku vielä kerran..
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
No niinhän siinä kävi että todella moni jäi mainitsematta tossa alotuksessa, noi alussa mainitut nyt soivat muita useammin. Pakko mainita Memmy posse, oikeen hyviä biisejä löytyy tältä kokoonpanolta, Helpus- jopa yllättävän hyvä Huomenna levy, sen jälkeen ilmeisesti tämä porukka lopettanut yhteistyön? Stepalta löytyy hyviä biisejä, oikeen mukavan letkeen kuulosta. Urbaanilegenda, myös pakko mainita. Rivien välistä levy löytyy kotoota, todella hyvää settiä.

KiVi laittoikin pientä listausta ylempänä, siihen gangsta ryhmään pakko lisätä Opaali.

Itelle muutama uusi tuttavuus myös mainittu täällä, lisää vain noita "pienempiä" nimiä esille.
 
Suosikkijoukkue
B&B&B&B
Itsellä suomi rapin kuuntelu alkoi siinä 96-97 aikoihin ja vieläkin tulee kuuneltua kohtalaisen paljon. Välillä saattaa kyllä olla semmosia jaksoja ettei jaksa kuunella melkein ollenkaan, tosin niin mulla on kaiken muunkin kuuntelemani musiikin puolesta.

Suomi rap oli alkuunsa ehkä parasta mitä se on ollut, sitten tuli suvantovaihe ja nyt taas aletaan menemään parempaan suuntaan, tai on menty jo joitakin vuosia.

Ketjun lukeminen tuotti kyllä melkoista myötähäpeää. Kaupallisuus, underground ja Pikku G mainittu.

Tähän on kyllä pakko yhtyä.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Kaucas vielä mainitsematta, nyt on virhe korjattu.

Sillon tällön tulee kuunneltua suomalaista räppiä, enemmän varmaan jenkkipoikien tuotantoja. Jotkut Cheekit ja Asteet yms pistää kyllä enemmän vihaksi, mutta ainahan on laatutavaraa kuunneltavaksi, eikä nyt tarvitse kauhean uugeetä alkaa metsästämään. Kaikkihan nyt asat, pyhimykset jne tietää...
 
JVG, Gasellit, Juno, SMC, Ruger Hauer, Ruudolf, Karri Koira, GG Caravan, Paleface, Stepa, Kemmuru, Julma-Henri, Stigg Dogg, Notkea Rotta, Asa, Saurus, Konala Cartelli, Steen1, Kymppilinja, Chebaleba, Petri Nygård.
Siinä on kaikki suomiräppi mitä mä kuuntelen.

Julma-Henrin Al-qaida finland kolahti joskus nuoruusvuosina aika kovastikin, oikeastaan harvaa suomi rappia, mitä jaksoi kuunnella. Silloinkin naureskeli sille teennäiselle poliisivihalle ja kaikki on niin perseestä asenteelle. Mutta on siellä hyviäkin juttuja kun vähän suodattelee ja makustelee. Kemikaali-Keijo eli Puukko-allu eli Panama Rayo (vittu mitä nimiä) on kyllä varmaan paras tekemään taustoja (biittejä (?)), mitä tiedän.

Asaa arvostan ehkä eniten näistä suomi rap jampoista, kuitenkin aika monipuolisesti on tehnyt musiikkia.

Vituttaa räppäreiden tapa varastaa (ei lainata) muiden biisejä ja heittää siihen sitten jotakin omia "läppiä". Kyllähän niistä hyviäkin löytyy kuten tämäkin, mutta missä oma luovuus?

linkki : heikki kuula - paskannan sieluusi, youtube.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Asaa arvostan ehkä eniten näistä suomi rap jampoista, kuitenkin aika monipuolisesti on tehnyt musiikkia.

Asalle nousee kyllä hattu päästä täältäkin. Suomiriimiä on tullut diggailtua ihan siitä saakka, kun suomeksi sanailu rupesi puskemaan pois kellareista. Muut ovat jääneet vähän taka-alalle, mutta Asa pyörii jatkuvasti itselläni soitossa. Parhaiten kolisee peräkkäin vuosina 2007-2009 ilmestynyt kolmikko Terveisiä Kaaoksesta, Foetida-Pro Bono, Loppuasukas. Asan riimailut on sen verran moniulotteista runoutta, että vielä useammankin vuoden jälkeen noista saa vieläkin uusia juttuja irti. Jätkäjätkien kanssa Asa on taasen tehnyt useamman vuoden jo sitä, mikä nyt alkaa nousta oikein kunnolla radiosoittoon (esim. GG Caravan, Elokuu, Kuningasidea). Suomiräbän edelläkävijöitä ja itselleni ehkä se 2000 -luvun "meikän musiikin" isoin artisti.

Ps. Tulenkantajien ensimmäinen on kyllä yksi kovimpia lättyjä mitä Suomessa tällä alalla on tehty, varsinkin kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan ja sen kuin lastenkengissä koko homma vielä silloin oli. Toki eihän tuo mitään täysin puhdasta räbäytystä ole, mutta silti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös