Suomi - Kanada 12.5.2008

  • 32 660
  • 152
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Leijonat, Oulun Kärpät
Suomi saa vastaansa tämän illan ottelussa siis Kanadan ja panoksena on mikäpä muukaan, kuin lohkovoitto. Kanada lähtee pienoisessa ennakkosuosikin asemassa liikkeelle, siitä ei ole epäilystäkään.

Muutamia tärkeitä seikkoja voidaan taas laittaa vastakkainasetteluun:

Maalivahtipeli
Nicklas Bäckström vs. Cam Ward/Pascal Leclaire
-Erittäin mielenkiintoinen taistelupari on kyseessä. Sekä Suomen että Kanadan maalivahtityöskentely on ollut ensiluokkaista tähän mennessä, enkä näe estettä sen jatkuvuuden kannalta.

Erikoistilannepelaaminen
-Suomi sai eilisessä pelissä vihdoinkin ylivoimapelinsä toimimaan, kun palattiin ns."normaaliin" käytäntöön eli kolmeen hyökkääjään ja kahteen puolustajaan. Toivottavasti Shedden ottaa tämän käyttöön loppupeleihin. Myös Kanadan ylivoima on ollut tehokasta, joten voimme nähdä monta YV-maalia tässä ottelussa. Erikoistilanne pelaamiseen tämä ottelu ratkeaa, sitä ei ole kieltäminen.

Suomelta pois Olli Jokinen ja Anssi Salmela ottelurangaistuksien vuoksi. Tämä saattaa tulla helpotuksena kentällisten tekoon, sillä ainakin OJ on ollut aivan kuutamolla näissä kisoissa. Jussi Jokinen 2.ketjuun, Antti Pihlström 3.ketjuun ja Sean Bergenheim 4.ketjuun.

Tuossa ylempänä tulikin jo kaksi avainasiaa, joilla tämä peli tullaan voittamaan. Ja otteluhan alkaa kello 22.30 Suomen aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Leijonat, Oulun Kärpät
Eikai pelirangaistuksen takia tarvi seuraavasta matsista olla pois? Vai onko mm-turnauksessa tältä osin jotenkin poikkeukselliset säännöt?

Pahoittelen virhettäni :) Ottelurangaistuksien vuoksi siis sivussa, ei pelirangaistuksen.

Onko muuten kellään tietoa Kanadan pelaavasta maalivahdista?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pahoittelen virhettäni :) Ottelurangaistuksien vuoksi siis sivussa, ei pelirangaistuksen.
Mutta saivatko he todella ottelurangaistuksen? Teksti-tv:ltä olen matsin statsit katsonut ja sen mukaan sekä Jokinen että Salmela saivat 5+20 min, mikä ainakin Suomessa merkkaa nimen omaan PELIrangaistusta, kun taas ottelurangaistus ilmoitetaan tilastoissa tyyliin 25 min.

Iltalehti tosin uutisoi omassa jutussaan kyseisten jätkien olevan sivussa seuraavasta matsista, mutta siihen roskalehteen en ole ennenkään luottanut, joten joku jolla on varmempaa tietoa voisi vahvistaa tämän asian suuntaan tai toiseen.
 

Teloch

Jäsen
"Jokinen and Salmela will be lost for Finland's next game against Canada to decide the winner of Group F."

Näin sanotaan IIHF:n sivuilla eilisen pelin otteluraportissa.
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Mutta saivatko he todella ottelurangaistuksen? Teksti-tv:ltä olen matsin statsit katsonut ja sen mukaan sekä Jokinen että Salmela saivat 5+20 min, mikä ainakin Suomessa merkkaa nimen omaan PELIrangaistusta, kun taas ottelurangaistus ilmoitetaan tilastoissa tyyliin 25 min.

Virallisissa tilastoissa (www.iihf.com > statistics >..) Olli Jokiselle ja Anssi Salmelalle on merkitty ottelurangaistus eli tuo 25min.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Mielenkiintoinen matsi tulossa sitä ei varmasti käy kiistäminen. OJ pois kokoonpanosta! Onko se sitten hyvä vai huono juttu? Toivottavasti Lepistöä käytettäisiin enemmän yv:ssä ja Luomaa ei ollenkaan. En usko, että olen yksin mielipiteeni kanssa.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eilisen kaltaista taisteluilmettä ja nöyrää puolustuspeliä kaivataan tänäänkin, jos voitosta aiotaan kamppailla. Kiekko pitää saada omassa päässä nopeasti liikkeelle, koska Suomen kokemattomaan pakistoon isketään varmasti kovaa painetta.

Lisäksi oman pään maalineduspeliä pitää pystyä petraamaan. Eiliset USA:n maalitkin olivat ainakin osittain pakkiemme heikon pelinluvun tai muutoin huonojen ratkaisujen syytä. Salmela pelasi itsensä pihalle konttausblokillaan ensimmäisessä maalissa ja Niemi puolestaan ryntäsi myöhässä Kesselin laukaukseen tehden Bäckströmille pahan maskin.

Ilo on kuitenkin huomata, että pakistomme on kasvanut harppauksin turnauksen edetessä ja mm. Jokela on yllättänyt positiivisesti pysyessään NHL-miestenkin kyydissä.

Saku tarjoili eilen kolme avopaikkaa, joista vain Selänne onnistui ratkaisemaan. Nämä paikat pitää pystyä käyttämään tehokkaammin hyväkseen - vaikka sitten laukomalla kierteellä sivuverkon läpi.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
mielenkiiintoinen peli, jos norja sattuisi voittamaan usa:n.

Niin tämän tapahtuessa jos kysyttäisiin Suomen pelaajilta, että lähdettekö tosissanne voittamaan, niin vastaus olisi: "Totta kai aina lähdetään voittamaan jokaista ottelua, ja mietitään tulevia vastustajia vasta myöhemmin".

Mutta voisihan se olla, että 0-0 tilanteessa lähdettäisiin laukomaan rankkareita. Kuka sitten uskaltaisi ampua kiekon maaliin ja lopettaa pelin?

Olisi kieltämättä varsin mielenkiintoinen lähtökohta illan otteluun.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin tämän tapahtuessa jos kysyttäisiin Suomen pelaajilta, että lähdettekö tosissanne voittamaan, niin vastaus olisi: "Totta kai aina lähdetään voittamaan jokaista ottelua, ja mietitään tulevia vastustajia vasta myöhemmin".

Onhan noita tahallisiksi syytettyjä tappioita nähty aivan lähiaikoinakin, mutta "epäurheilijamaisesti" voitetuista kultamitaleista ei juurikaan ole jälkikäteen pidetty meteliä.
http://blogit.hs.fi/torino2006/?p=138
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Suomi on uusi Ruotsi. "Maali, joka ei ollut maali" on tietysti omassa luokassaan, mutta sitten nämä kaksi ottelurangaistusta, joilla saadaan joukkuetta häiritsemästä sen kaksi heikointa lenkkiä, yksi puolustuksesta ja yksi hyökkäyksestä. Ei tuollaista tuuria ole olemassakaan.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kysytään nyt täälläkin:

Mitäs jäähyjä siinä USA-matsin lopussa on todellisuudessa annettu? A-J Niemi on nimittäin saanut ajassa 60.00 seuraavan rangaistuksen ( http://stats.iihf.com/Hydra/132/IHM132F40_74_4_0.pdf )

Penalty 60:00 60:00 FIN 4min. 7 NIEMI AJ - Players Leaving the Penalty Bench
Penalty 60:00 60:00 FIN 20min. 7 NIEMI AJ - Game Misconduct

Tarkoittaako tuo että Niemi olisi tullut tuohon hässäkkään vaihtopenkiltä ylimääräisenä pelaajana, ei se ainakaan jäähyltä tullut. Jos näin tuomitaan niin kuinka pitkä istunto on odotettavissa? Samaa koskee muuten yhtä jenkkiäkin.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Tarkoittaako tuo että Niemi olisi tullut tuohon hässäkkään vaihtopenkiltä ylimääräisenä pelaajana, ei se ainakaan jäähyltä tullut. Jos näin tuomitaan niin kuinka pitkä istunto on odotettavissa? Samaa koskee muuten yhtä jenkkiäkin.
Game Misconduct on - kuten minulle eilen kerrotiin, kun sekoitin termit keskenään - suomeksi pelirangaistus, eli Niemi on mukana tänään. Sen sijaan Jokinen ja Salmela saivat ottelurangaistukset, eli Match Penaltyt, ja ovat ulkona.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Penalty 60:00 60:00 FIN 4min. 7 NIEMI AJ - Players Leaving the Penalty Bench
Penalty 60:00 60:00 FIN 20min. 7 NIEMI AJ - Game Misconduct
Sekä Greene että Niemi saivat tuon rangaistuksen. Sääntöjen mukaanhan se kuuluisi vain ensimmäiselle kentälle tulleelle (jos olen oikein ymmärtänyt), seuraaville sitten vain 10 min.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu, noinhan nuo peli-/ottelurangaistukset ovat. Ajattelin vaan heidän saaneen tuomionsa siitä että tulivat loppuhässäkkään kentälläolijoiden ulkopuolelta (Players Leaving the Penalty Bench). Ja koska Niemi ei ainakaan ollut jäähyllä, niin ainoa vaihtoehto olisi vaihtoaitiosta kentällä tulo.

Eikös siitä tule aina isommat sanktiot?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mielenkiintoinen pelit tiedossa ja panoksena lohkovoitto. Tosin Norjan voitto toisi oman mausteensa tähän soppaan.

Suomi pelasi eilen kovat minuutit alivoimaa ja se saattaa heijastua tähän peliin, vaikka toisaalta voito jenkeistä ja tuolla tavalla nostaa varmasti taistelutahtoa ja uskoa omaan pelaamiseen.

Maalivahtipelin on kuitenkin onnistuttava täydellisesti, jos Kanadan aikoo voittaa, sillä sen verran kovalla prosentilla Kanada on aiemmissa peleissä maalipaikkansa käyttänyt.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Eilisen taistelun jälkeen voidaan varmaan unohtaa ainakin puheet joukkuehengen särkymävaarasta sun muista. Uskon, että tuollainen kokemus hitsaa joukkueen hyvin yhtenäiseksi, mikä varmasti näkyy kemioiden toimimisessa myös pelissä.

Toki hyvinkin suorittava Suomi voi jäädä hurjan Kanadan jalkoihin, mutta toivotaan ja uskotaan parasta. Missään nimessä olo ei ole ihan niin epätoivoinen kuin mitä se oli ennen USA-peliä. Eilen pelattiin, eikä vain höntsätty päättömästi. Erikoistilannepelaaminen loksahti kohdilleen. 5 vs. 5-pelissä vielä hieman petrattavaa, mutta eiköhän se tästä.

Tasainen peli tulossa.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Johtoon Kanadaa ei saa päästää, tai ei ainakaan 2 maalin karkumatkalle. Siinä tilanteessa kanukit kyllä osaavat pelata jäätävästi. Sen sijaan Suomen täytyisi päästä johtoon, mieluiten joku 2-0 tai 3-0, koska siinä vaiheessa kanadalaisilta hajoaa aina kasetti ja peli menee isotteluksi.

Toki täytyy nyt ensin toivoa, että jenkit onnistuvat voittamaan Norjan.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
On muuten vallan mielenkiintoinen peli. Suomi pelasi eilen rasittavan pelin Jenkkejä (hamekangasta, kiitos) vastaan, kun taas Team Canada, joille Jumalakin puhuuu, on vastassa. Uskon, että jätkät löytyy sen taisteluilmeen myös tähän peliin, mutta selväähän on, että Kanada lähtee suosikkina illan taistoon.

Nyt kannattaa Teukan ja muidenkin kahella pikkasen, ketä vastaan alkaa haastamaan. Kanadalta löytyy tukku tiejyriä, isoja sällejä, jotka osaavat myös tanssipuolen(?). Tämän takia vaadin jo ennen kuin kisat edes alkavat, että Sami Helenius kannataa ottaa kisoihin ja leimata passi kisojen edetessä. Eli voi olla tänäänkin kiihkeä peli tiedossa. Muuten, Kuka on ottelun päätuomari?


OJ on nyt helvetissä ja Suomen YV:hän lähti (aika ironista) käyntiin heti, kun Outsei oli lähetetty suihkun puolelle. Koistinen ja Lepistö näyttävät toivon mukaan tänäänkin, miten kaverit ratsastaa.

3-3 varsinaisen sodan jälkeen... jatkoajalla Pillu vetää sellaisen Niitin, jota sopii ihailla, kohteena on Nääässi ja siitä "puhalluksesta" lähtee kanukkikolossin ilmat pihalle. Tässä kohtaa nähdään Tamin kuuluisa momentum ja tämän jälkeen Mikko Koivu ratkaisee ottelun komealla soolollaan.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Suomella on tänään hyvät saumat pärjätä, kun O "Mälli tota huuleen tota" J on pelikiellossa. YV:t vaan normaaleilla ketjuilla ja 2 pakilla, niin homma toimii. Sakun laittaminen viivamieheksi oli yhtä hyvä idea kuin laittaisi O "Mälliä tota lisää tota" J:n selostajaksi. Toivottavasti O "Mulla on tota iso pää" J saa vielä lisäsanktioita vaikka 3:n pelin verran..

Bäckström torjuu tänään Suomelle voiton. JA:lla se maistuisi vieläkin makoisammalta. Selänne Koivun syötöstä ajassa 64.45 3 - 2 ...
 

Yorgos

Jäsen
Suomelta pois Olli Jokinen ja Anssi Salmela ottelurangaistuksien vuoksi. Tämä saattaa tulla helpotuksena kentällisten tekoon, sillä ainakin OJ on ollut aivan kuutamolla näissä kisoissa.
Tosiaan, enemmän kuin OJ:n puuttuminen Kanada pelistä tässä harmittaa jo etukäteen, että OJ palaa takaisin juuri ratkaisupeliin hämmentämään ketjuja. Ei siksi, että OJ olisi paska vaan siksi, että yhteispeli ketjuissa ei ole toiminut.
 

janóz

Jäsen
Oletan, että USA pelaa kunnolla ja voittaa Norjan. Siispä tässä pelissä panos olisi lohkovoitto ja helpohko puolivälierävastus. On sanomattakin selvää, että sillä on ainakin suomalaisille väliä onko vastassa USA vai Norja/Latvia. Mahtavan pelinhän Suomi eilen pelasi ja ei jenkeistäkään näyttäysi vastusta olevan, mutta se on taas sitten ihan eri peli tuo kuolemanottelu. Jenkithän pelasi eilen turnauksen huonoimman pelinsä ja Leijonat parhaansa.

Mutta tästä pelistä pari pointtia:

1) Suomi ei yleensä ole pelillisessä ahdingossa Kanadaa vastaan vaan turpiin on otettu joko puolustuksen virheillä tai maalivahdin huonolla pelillä. Nämä kun vältetään tänään niin voittoon on täydet mahdollisuudet. Kanadalla on nimittäin kyky voittaa huonollakin pelillä kun vastustaja on vähänkään mokaillut. Suomella tätä kykyä ei ole koskaan isoja maita vastaan ollut..

2) Suomella on nyt h..vetin hyvä henki päällä. Kantaako se ja usko omaan peliin voittoon asti? Voi olla, kunhan ylilatautumista vältetään ja pysytään pois jäähypenkiltä.

3) Luoma on varmaan Suomen historian kankein MM-tason pelaaja. Häntä en haluaisi enää peleissä nähdä. Tämä peli mentäisiin kuudella pakilla kun Salmela on pois. Luottaisin silloin pakkkeihin jo paljon enemmän.

En olisi yhtään yllättynyt, että Suomi veisi laukaukset n. 35 - 25, mutta silti mennään jatkoajalle ja sen jälkeenhän kaikki on auki. Jotenkin on kuitenkin kutina, että hyvän pelin jälkeen jää paskan maku suuhun. Pelataan nyt ja toivotaan parasta. Ja voisihan tuo "allekirjoitukseni" nyt toteutua.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Ruotsalaiset tuomarit, olikos se Lärkin tms. ja Vinnerborg. Sopii varmaan Suomelle.

Hmm... jotenkin jäänyt mieleen, että Pupet ovat tuomaroineet Suomen otteluissa ihan hyvin. Pääasia kuitenkin se, että veli-igor ei pääse pyörittämään Venäläistä rulettia, niin kuin eilen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös