Suomi – holhouksen synnyinsija

  • 126 183
  • 874

Wolves

Jäsen
Nyt alkaa ihan oikeasti, suoraan sanottuna vituttamaan suomalaisen yhteiskunnan holhous. Milloin on kristillisdemokraattien höperömummo selittämässä, että laitetaanpa kapakat muutamaa tuntia aiemmin kiinni, kun jurripäiset asiakkaat aiheuttaa töitä poliisille ja milloin mitäkin. Nyt alkaa mitta olla täynnä, jos tuleva ehdotus Alkoholilain uudistuksista menee läpi.

Nyt ollaan poistamassa anniskeluoikeudet kaikenlaisista tilaisuuksista, mukaanlukien jääkiekko-otteluista perustuen lakikirjaukseen lapsen oikeudesta alkoholittomaan ympäristöön, huvipuistoista, sekä alkoholin myynti kiellettäisiin viikonloppuna siinä sinunkin lähikaupassa.

Omasta mielestäni, koko alkoholi-saaga alkaa saada jo absurdeja piirteitä.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Holhousta maassamme talon puolesta varmasti on, mutta en pitäisi sitä mitenkään supisuomalaisena ilmiönä, kaukana siitä. Alkoholipolitiikassa "aina kaikessa parempi" länsinaapurikin on tiukempi, koska edes keskiolutta ei saa myydä kuin Systembolagetissa.

Kukkahattutätejä on kaikissa maissa. Joka maassa lienee tapana miettiä, että tässäpä juuri meille tyypillinen ilmiö.

Olen sitä mieltä, että yleensä Suomessa tapahtuu ilmiöitä siksi, että suomalaiset ovat ihmisiä. Ei siksi että olemme nimenomaan suomalaisia ihmisiä tai että täällä tapahtuu pahaa tai hyvää vain siksi, että nämä asiat sattuvat Suomi-nimisessä valtiossa.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika jännää kuinka osa jengistä katsoo asiakseen päättää mikä on oikein ja mikä ei. Arvatenkin kaikki on syytä kieltää minkä kieltäminen ei itseä häiritse.

Tästähän oli joku lehtijuttu joku aika sitten. Siinä kysyttiin eri asioista, että olisiko tämä syytä kieltää. Liki kaikkia olisi kieltämässä noin 70% vastanneista. Heti perään kysyttiin, että onko nykyään liikaa kieltoja, niin edelleen tämä 70% on sitä mieltä, että liikaa on kieltoja. No shit Sherlok, mistähän johtuu.

Aluksi tolta porukalta, joka ei anna ihmisten hoitaa omia asioitaan, voisi viedä äänioikeuden. Siitä olisi selvästi vähemmän haittaa yhteiskunnalle kun siitä, että ne nyt saavat äänestää.

Tosin noista esitetyistä kielloista nyt itseä häiritsisi eniten se, että terassit aukeaisivat myöhemmin. Ehkä pari kertaa vuodessa joutuisi pettymään. Se, että kaljaa ei myytäisi viikonloppuisin kaupasta, ei haittaisi lainkaan. Itsellä on varastoa aina yli viikonlopun tarpeisiin, vaikka tulisi kavereitakin kylään.

Silti, olen sitä mieltä, että kaljaa ja kaikkia muitakin alkoholijuomia pitäisi olla saatavana 24/7, jos joku haluaa ostaa ja joku toinen myydä. Omapahan on asiansa.
 

Wolves

Jäsen
Silti, olen sitä mieltä, että kaljaa ja kaikkia muitakin alkoholijuomia pitäisi olla saatavana 24/7, jos joku haluaa ostaa ja joku toinen myydä. Omapahan on asiansa.

Tämä on juuri se asia, jota itsekkin ihmettelen. Kävin reilu vuosi takaperin elämäni ensimmäistä kertaa Tanskassa, jossa täysi-ikäiselle ihmiselle myydään mihin aikaan vuorokaudesta tahansa mitä tahansa alkoholia kioskeissa & kaupoissa. Sikäli siis kun kioskien ja kauppojen itse päättämät aukioloajat antavat myöden. Taisin itsekkin hakea olutta yhden aikaan aamuyöstä, kun baarinvaihto oli edessä. Hyllyille jäi mm. pullollinen hyväksi tietämääni viskiä, jonka olisin kantanut mielelläni kämpille, mutta baari vei voiton.

Miksi, ihan puhtaana esimerkkinä, tälläinen järjestely ei esim. toimisi suomessa? Olemmeko niin persoja viinalle? Alkon monopoli pitää ehdottomasti säilyttää? Valtio pystyy kontrolloimaan ihmisten viinankulutusta keinotekoisilla lailla, pitämällä diktaattorimaisesti huolen siitä, että alkoholin ostaminen tehdään kansalaisille mahdollisimman vaikeaksi? Mistä?

Hynynen on kanssani samoilla linjoilla. En mustanutkaan, että tuo samainen laki koskee myös Rock-festivaaleja. Noh, kai sekin kielletään kohta. Rock-musiikki, sekin kun on keskiaikaisten oppien mukaan saatanasta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Alkoholipolitiikassa "aina kaikessa parempi" länsinaapurikin on tiukempi, koska edes keskiolutta ei saa myydä kuin Systembolagetissa.
Mutta Suomessa sovelletaan ruotsalaista holhouspolitiikkaa aina rusinat pullasta periaatteella. Ruotsissa kuitenkin on huomattavasti alhaisempi olutvero kuin Suomessa, näin ainakin sen n. 5.2 prosentin vahvuisen oluen hinnasta päätellen.

Joitain vuosia sitten oli puhetta alaikäisten ulkonaliikkumiskiellosta yöaikaan. Vastustajien mielestä tämä olisi kuitenkin ollut "holhoamista". Eli Suomessa saa kyllä holhota, kunhan kohteena on täysi-ikäinen.

Sanottakoon, että omaa elämääni tuo nykyinen oluen myyntikielto aamuisin ei juuri haittaa. Kerran olen aamuseitsemältä kaljaa käynyt ostamassa. Vuosi 2004 ja yökänni World Cup finaalia juhlistaakseni. Pääsi oluet loppumaan kesken. Mutta silti täysin järjetön käytäntö jo nykyiselläänkin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kaikkein eniten tässä kaikessa ottaa päähän se, että ei yhtään, siis ei yhtään viitsitä mennä esim. sen baariyrittäjän, lähikaupan pitäjän, tapahtumanjärjestäjän, tai ravintolatyöntekijän nahkoihin, vaan puolhuolimattomasti heitellään noinkin radikaaleja ehdotuksia siinä uskossa, että kaikki asiat vaan lutviutuvat kun nuo pykälät saadaan voimaan. Kukaan ei kärsi, eikä varsinkaan työpaikkoja menetetä. Kuitenkin luulisi mm. hallituksen olevan kiinnostunut suomalaisesta yrittäjyydestä ja työpaikoista. Ainahan voidaan toki iskeä pöytään se vakiomantra "kukaan ei ole pakottanut ryhtymään tälle alalle". Vi*** joo.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Tamperelainen.fi
Valvira esittää lisäksi yhtenä vaihtoehtona, että tilapäisistä anniskeluluvista luovutaan. Koko alkoholihallinto suhtautuu kielteisesti tapahtumiin ja tilaisuuksiin myönnettäviin lupiin.

Ymmärränkö oikein että esimerkiksi festareiden olisi ihan turha kuvitella tulevaisuudessa myyvänsä alkoholia?
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tamperelainen.fi


Ymmärränkö oikein että esimerkiksi festareiden olisi ihan turha kuvitella tulevaisuudessa myyvänsä alkoholia?

Joku toki voi korjata, mutta näin mäkin tän ymmärtäisin, että kaikkiin one off-eventeihin pitää ne luvat hakea joka kerta erikseen vaikka bileet olisivatkin joka vuosi samaan aikaan. Eli rokkifestaritkaan eivät toimi millään jatkuvilla luvilla.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Tamperelainen.fi


Ymmärränkö oikein että esimerkiksi festareiden olisi ihan turha kuvitella tulevaisuudessa myyvänsä alkoholia?

Käytännössä kyllä ja sama sitten vielä eri urheilutapahtumiin myös. Voin jo kuvitella Räsäsen hehkuvan onnesta kosteana, jos tämä menee oikeasti läpi. Helppoa on myös kuvitella ne partaansa nauravat kaappijuopot virkamiehet jotka tätä touhua ajavat..
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
"Lapsen oikeus alkoholittomaan ympäristöön" No mitä vittua? Pakottaako joku siellä lätkäottelussa menemään sinne anniskelualueelle. Vai kielletäänkö tässä nyt kokonaan alkoholin käyttö, ettei humalassa saa näyttäytyä missään missä voi olla lapsia. Täytyykin jättää vastedes risteilyt ja baarireissut väliin ja pitää tiukasti kalsarit jalassa. Jos otan lätkäpelissä yhden tai kaksi kaljaa niin mitä väliä sillä edes on? Miten se vaikuttaa kenekään elämään? Yhtä hyvin voin ottaa pari lasia viiniä jossain ravintolassa, täysin sama asia. Todennäköisesti myös jossain ruokaravintolassa klo 16.30 lauantai-iltapäivällä on lapsia. Jääkiekko-ottelun voin ja yleensä olenkin ilman alkoholia ainakin arkisin, koska tulen luonnollisesti omalla autolla aina hallille. Viikonloppuisin jossain vähän isommassa porukassa tulee joskus naukkailtua jotain, mutta yleensä sekin menee niin, että otetaan jo ennen peliä ja pelin jälkeen suoriltaan johonkin baariin tai jonkun luokse jatkamaan. Ei siellä jääkiekko-ottelussa kukaan juo kännejä hallilla. 6,50 maksavat bulkkioluet muovimukista ovat Pekka Perusjuntinkin mielestä perseestä ja kallista. Mieluummin menee sitten Pekkakin juomaan kulmapubiin 2 euron hanoja happy hourista.

Ja ei tuo alkoholin myyntikielto kyllä minuakaan yhtään haittaa. Pari kertaa vuodessa kun tekee Viron reissun niin alkoholia tulee Suomesta ostettua ehkä kerran kuukaudessa. Kuten yksi työkaverikin sanoi niin jos vähänkään juo viinaa ja sitä ostaa Suomesta niin täytyy olla joko helvetin rikas tai helvetin tyhmä.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tamperelainen.fi


Ymmärränkö oikein että esimerkiksi festareiden olisi ihan turha kuvitella tulevaisuudessa myyvänsä alkoholia?

Tämä on niin pöyristyttävä ehdotus, etten viitsi uhrata juuri aikaa tämän kommentoimiseen. Mutta jo nykyinen suomalainen käytäntö, jossa eri tapahtumissa kaikki anniskelu tapahtuu ihmisiä nöyryyttävissä aidatuissa karsinoissa, on käsittämätön. Ja nyt yritetään vielä tiukentaa nykyistä puhtaaseen holhoukseen perustuvaa systeemiä tuntuvasti.

Se on tosin valitettavasti fakta, että varsin suurelle osalle tästä kansasta sivistynyt alkoholin käyttö on edelleen ja tulee vielä monen sukupolven yli olemaan täysin vieras käsite, joten mikä toimii Keski-Euroopassa ei toimi välttämättä meillä. Mutta onhan se kohtuutonta, että normaali väestö joutuu kärsimään tämän junttimaisen (retale)porukan takia, joita ei yksinkertaisesti voi päästää juomaan muualle kuin johonkin karsinaan joidenkin steroidikimppujen vartioivan silmän alle. Ja nyt sitten jotkut tylsään elämäänsä kyllästyneet virkamiehet ovat päättäneet, ettei tämäkään ole enää hyväksyttävää.

Mutta tällaiset esitykset takaavat sen, ettei Suomessa pystytä suhtautumaan alkoholiin terveellä ja luonnollisella tavalla. Kun se demonisoidaan tällä tavoin, kaikilla lapsiin liittyvillä argumenteilla ym., niin tyhmä kansa pitäytyy tavassaan, että jos alkoholia nautitaan, niin sitten vedetään perseet.
 
Kiinnitin Tanskassa samaan asiaan huomiota. Lidlistä pystyi ostamaan viinaa. Toisaalta, en havainnut epämääräistä örinää, tappeluita, kadullekuseskelua enkä muita Suomessa tuttuja alkoholin käytön lieveilmiöitä. Ehkä oli poikkeuksellinen hetki tai sitten tanskalaiset osaavat kännissä käyttäytyä suomalaisia paremmin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihmeellinen argumentti tuo "lapsella on oikeus alkoholittomaan ympäristöön". Samalla logiikalla voitaisiin minusta sitten säätää niin, että esimerkiksi häissä ja muissa vastaavissa sukujuhlissa ei saa enää tarjoilla alkoholia, jos vieraana on alaikäisiä.

Silloin joskus 1980-luvulla kun minä olin lapsi, noudatettiin sellaista käytäntöä, että jos lapsi jostain syystä joutui näkemään humalaisen sedän tai tädin, tilanteen jälkeen selitettiin lapselle sedän tai tädin olleen humalassa, ja lisättiin vielä sellaisen olevan typerää. Nykyajan vanhemmilla ei ilmeisesti ole kykyä tällaiseen. Paskahousut.

Minun kohdallani tuo ei aiheuttanut traumoja. Tosin minusta ei myöskään tullut absolutistia. Ehkä olisi tullut, jos en olisi nähnyt 12-vuotiaana mummuni ja pappani kultahäissä heidän sammunutta naapuriaan...
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Ihmeellinen argumentti tuo "lapsella on oikeus alkoholittomaan ympäristöön". Samalla logiikalla voitaisiin minusta sitten säätää niin, että esimerkiksi häissä ja muissa vastaavissa sukujuhlissa ei saa enää tarjoilla alkoholia, jos vieraana on alaikäisiä.
Kannattaa odotella mikä lopullinen muoto tälle kaikelle keksitään mutta niinhän se menee, että tuolla lausekkeella kielletään myös saunakaljat ja kaikenlainen alkoholin nauttiminen kotona mikäli henkilöllä on lapsia. Toisin sanoen perheenäidit ja -isät ryhtyvät synnytyssairaalasta poistuessaan absolutisteiksi siihen asti kunnes piltti muuttaa pois kotoa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Silti, olen sitä mieltä, että kaljaa ja kaikkia muitakin alkoholijuomia pitäisi olla saatavana 24/7, jos joku haluaa ostaa ja joku toinen myydä. Omapahan on asiansa.

Tässä olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla kanssasi. Alkuun voitaisi sallia alkoholin myynti kaupoissa ja muissa liikkeissä niiden aukioloaikana eli pikkukaupat, jotka ovat auki vaikkapa kymmenen illalla saisivat myydä alkoholia niin kauan kunnes kauppa menee kiinni ja sama tietty aamulla, kun kauppa aukeaa niin alkoholin myynti on sallittua siitä hetkestä lukien. Tästä kaikesta voidaan tietty päätellä se, että kannatan huoltoasemien rajoittamatonta myyntioikeutta eli 24h/vrk auki oleva ABC saa myydä alkoholia vuorokauden jokaisena hetkenä.

Jatkossa jos suurempien kauppojen oikeutta pitää ovensa auki laajennetaan (eikös sitä nyt rajoiteta), niin niidenkin oikeutta myydä alkoholia aukioloaikana tulee laajentaa koskemaan koko aukioloaikaa. Tästä kaikesta voidaan edetä hiljalleen tilanteeseen jossa alkoholin myynti on vapaata vuoden jokaisena päivänä jos vain kauppa/liike on auki.

Asiaa sivuten, olen myös sitä mieltä, että Alkon nettisivuilla tulisi sallia kaikkien myynnissä olevien alkoholijuomien "mainostaminen" tai tuote-esittelyt, myös väkevien. Kuinka turhauttavaa se onkaan kun ei pääse tekemään ennalta vertailua jos on aikomuksena ostaa väkeviä. (Toki netistä löytyy sivuja joille on koottu Alkon hinnastot mutta silti minusta myös Alkon sivuilla tuote-esittelyiden tulisi olla sallittua).

Vaikka en itse urheilutapahtumissa alkoholia juuri kuluta, ehkäpä yhden tai kaksi siideriä voin nauttia jos kelvollisia juomia on tarjolla, silti minusta on melkoista holhoamista jos alkoholin myynti esim. kiekko-otteluissa kielletään tyystin. Ei niitä lapsia ole pakko viedä anniskelualueiden lähelle jos se aiheuttaa ahdistusta. Häiriökäyttäytymiseen tulee tietty puuttua mutta antaa muuten ihmisten nauttia pelitapahtumista haluamallaan tavalla.

vlad.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kielletäänkö alkoholin tarjoilu myös teattereissa ja vaikkapa oopperassa? Eiköhän siellä pidä väliaikakonjakit saada.
Mielenkiintoista nähdä mihin mahdollinen raja tullaan vetämään.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kannattaa odotella mikä lopullinen muoto tälle kaikelle keksitään mutta niinhän se menee, että tuolla lausekkeella kielletään myös saunakaljat ja kaikenlainen alkoholin nauttiminen kotona mikäli henkilöllä on lapsia. Toisin sanoen perheenäidit ja -isät ryhtyvät synnytyssairaalasta poistuessaan absolutisteiksi siihen asti kunnes piltti muuttaa pois kotoa.

Juurikin näin. Lopullista muotoa odottelen. Pointtini oli se, että jos tuo mediassa mainittu lasten suojelu alkoholilta on tässä argumenttina, niin se ei todellakaan ole sitten riittävästi, jos alkoholin myynti kielletään jääkiekko-ottelussa tai rokkifestareilla. Etenkin kun jälkimmäisissä noita lapsia ei kauheasti taida muutenkaan olla...

Omaa lehmää ei minulla ole tässä ojassa, koska en tykkää juoda kaljaa jääkiekko-otteluissa. Rokkifestareillakin voin olla kuivin suin, koska tarjolla on yleensä vain kehnolaatuista suomalaista bulkkilageria. Pärjään ilmankin.

Mitenkäs uskovaisten mukaan Jeesus sanoi? "Sallikaa lasten tulla minun tyköni? Mitenkähän tämä lakiesitys sitten suhtautuu sen kanssa, että kirkossa tarjoillaan alkoholipitoista ehtoollisviiniä...
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mutta onhan se kohtuutonta, että normaali väestö joutuu kärsimään tämän junttimaisen (retale)porukan takia, joita ei yksinkertaisesti voi päästää juomaan muualle kuin johonkin karsinaan joidenkin steroidikimppujen vartioivan silmän alle.

Ja sehän siinä kaikista absurdeinta onkin, että tämä kyseinen lössi löytää kyllä tapansa vetää perseet olalle ja örveltää, vaikka kuinka karsittaisiin vastuullisemmin asiaan suhtautuvien ja aikuismaisten ihmisten tyyliä.

Juuri tuossa oltiin Itävallassa ja paikallisessa ostarissa myytiin päivittäisruokatarvikkeiden ohessa Jägermeisteria alennuksessa ja 80-volttista Strohia.

Örveltäjiä sai hakea kissojen ja koirien kanssa katukuvasta. Ihmiset istuivat tyynesti tuoppostensa ääressä keskellä päivää terasseilla ja häiriökäyttäytymistä ei tullut vastaan.

Pitäisiköhän alkaa noiden eurooppalaisten esimerkkien perusteella ajatella, että liberaalimpi suhtautuminen johtaa parempiin lopputuloksiin. Kyllä ko. maissakin on alkoholiongelmaa ja viinasta johtuvaa häiriökäyttäymistä, niin kuin aina on ja tulee olemaan, kaikille viina ei vain sovi ja se ei kansalaisuutta katso, mutta yleisellä tasolla tätä nakit silmille-kulttuuria näkee kyllä vähemmän.
 

Wolves

Jäsen
Kiinnitin Tanskassa samaan asiaan huomiota. Lidlistä pystyi ostamaan viinaa. Toisaalta, en havainnut epämääräistä örinää, tappeluita, kadullekuseskelua enkä muita Suomessa tuttuja alkoholin käytön lieveilmiöitä. Ehkä oli poikkeuksellinen hetki tai sitten tanskalaiset osaavat kännissä käyttäytyä suomalaisia paremmin.

Samoin. Olin 10 päivän reissulla, enkä nähnyt yhtäkään örisevää katujuoppoa. Sama koski myös baarin aukioloaikoja. Pubi meni silloin kiinni, kun baarimikko päättää/omistaja soittaa, että "laitas pulju kiinni". Ensimmäisessä köpisläisessä pubissa jossa kävin, lyötiin vasta valomerkkiä siinä kohtaa, kun baarimikko oli sen verran tukevassa humalassa, että oli parempi sulkea paikka. Seuraava paikka, johon menin, oli kadun toisella puolella ja se oli auki, niin kauan kun asiakkaita riitti, tarvittaessa kellon ympäri.

Itse hankin tuona samaisena yönä juotavani lähikioskista, josta olisi vodkasta lähtien voinut ostaa ihan mitä ikinä kurkku kaipasi.

Pitääkin lähteä uudelleen vierailulle, jos Suomessa ruvetaan asioita kieltämään.
 
Kyllä suomalaisia nyt koetellaan. Ensin moralisoidaan pilvenpolttoa, sitten Viking Line ilmoitti että uudella ruotsinlaivan taxfreestä ei saa viinaa kuin paluumatkalla ja nyt tämä aamukaljoja uhkaava kielto. Ei siinä, ihan hauskaa seurattavaahan tämä on.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
"Alkoholihallinto katsoo, ettei tästä aiheutuisi merkittävää taloudellista haittaa ravintoloille."

Lainaus Hesarin uutisesta Valvira: Alkoholin aamumyynti lopetettava - Alkoholi - Kotimaa - Helsingin Sanomat

Eihän tälläistä toivoisi lukevansa vuonna 2013, mutta eihän tuo Valviran ja muun puupääjengin toiminta enää yllätä mitenkään.

"Hyllyiltä poistuisi myös osa nykyisistä tuotteista, sillä myynti sallittaisiin vain entistä miedommille juomille. Nykyinen raja on 4,7 tilavuusprosenttia. Toteutuessaan raja koskisi myös ravintoloiden mietojen juomien anniskelulupia."

Tuo yhdistettynä siihen, ettei B-lupia enää myönnetä tarkoittaa sitä että keskiolutkuppilat kuopataan. A-lupia niille tuskin tullaan myöntämään, joten lapun voivat laittaa luukulle jos tämä toteutuu. En oikein osaa kuvitella että kukaan jaksaisi sita mellanöliä kiskoa baarissa, jos vaihtoehtona on kiskoa kotona Viron tuliaisia tai mennä johonkin muuhun baariin juomaan vahvempia. Tuohon kun lisättäisiin kahden tunnin nipistys aukioloajasta, niin en usko että kovin moni yrittäjä sitä kestäisi. Juu, ei merkittävää haittaa, eihän noita keskiolutkuppiloita enää paljon olekaan, ihan sama jos laittavat kiinni puljunsa.

Ei helvetti, en ymmärrä miten tässä taloudellisessa tilanteessa on varaa edes ehdottaa, että alettaisiin rajoittamaan kulutusta ja ihmisten mahdollisuutta ansaita elantonsa. Varsinkin kun ne ongelmakäyttäjät eivät vittujakaan näistä välitä, kun brenkku haetaan Virosta tai sitten ostetaan kossua alkosta riittävästi.

Väliaikaisten lupien poistoon en keksi edes mitään järkevää syytä, toivottavasti avaavat jossain vaiheessa jos sieltä jotain järkevää tulisi. En mitenkään usko että esim. festarien anniskelua oltaisiin kieltämässä, siinä ei vaan olisi yhtään mitään järkeä.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Omasta mielestäni, koko alkoholi-saaga alkaa saada jo absurdeja piirteitä.

Minähänlainen maa Suomi olisi, jos holhous lopetettaisiin kokonaan ja suomalaisille alettaisiin tyrkyttämään alkoholia joka luukussa josta löytyy kassakone? Voisiko enää missään tilaisuudessa tallustella, ilman että joku örisee ja pelottelee lapsia?

Mielestäni alkoholi ei ole todellakaan jokaisen oma asia, niin kauan kun sen vaikutuksen alaisena voi vapaasti hillua ja häiriköidä.

Suomi ei ole vielä kypsä tilaan, jossa holhousta ei tarvita. Ikävä kyllä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minähänlainen maa Suomi olisi, jos holhous lopetettaisiin kokonaan ja suomalaisille alettaisiin tyrkyttämään alkoholia joka luukussa josta löytyy kassakone? Voisiko enää missään tilaisuudessa tallustella, ilman että joku örisee ja pelottelee lapsia?

Minkähänlainen Jatkoaika olisi, jos kirjoittajat ymmärtäisivät, että ääripäiden välille mahtuu välimuotojakin...

Minusta hyvä alku olisi, jos mentäisiin vaikkapa jollain 2000-luvun alun politiikalla, eikä tehtäisi näitä nyt suunniteltuja kieltoja. Keskitettäisiin tarmo sen ongelmaryhmän sivistämiseen, eikä tehtäisi niiden nytkin alkoholia oikein käyttävien ihmisten elämää vaikeammaksi, tai tärkeämpää: hankaloitettaisi turhaan rehellisten yrittäjien elämää.

Toimii se Tanskassakin. Olemmeko me täällä Pohjolan perukoilla niin sivistymätöntä barbaarikansaa, ettei tällainen vain toimi...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Suomi ei ole vielä kypsä tilaan, jossa holhousta ei tarvita. Ikävä kyllä.
No, milloin se sitten on kypsä? Ja millä metodeilla se kypsyysvaihe saavutetaan? Kasvavilla rajoituksilla? Ihmiset niiden kautta oppii kohtuukäytön ja tietämään omat rajansa ja olemaan juomatta liikaa?

Paskan marjat.

Historiaa katsoen kieltolaista ei ollut yhtikäs mitään hyötyä, se vain pahensi asiaa. Toki hurskastelijat ja kaiken maailman uskikset oli tyytyväisiä sen myötä saippuakuplamaailmoissaan.

Nämä uudet linjaukset on kyllä silkkaa omaan kinttuun ampumista ja aivan taatusti nostaa kaikenlaisia lieveilmiöitä pintaan. Pelkästään lauantaimyynnin kiellolla rupeaa pimeää lestiä liikkumaan kaduilla ja aiemmin viikolla tajutonta hamstraamista. Ihminen ei suuremmin iloitse ja nauti siitä, että asetetaan rajoituksia, varsinkaan sivistysvaltiossa moinen ei mene läpi mukisematta.

No, ehkä jotkut päättäjät saa itselleen paremman omatunnon, kun ongelmat on lakaistu maton alle. Pois silmistä, pois mielestä... jepjep.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta hyvä alku olisi, jos mentäisiin vaikkapa jollain 2000-luvun alun politiikalla, eikä tehtäisi näitä nyt suunniteltuja kieltoja.

Muistan kuinka silloin vuonna 2003 tai 2004, kun veroa laskettiin, silloinen peruspalveluministeri tai vastaava sossutantta uhosi, että olkaahan nyt ihmisiksi, äkkiä me tehdään ryhtiliike jos alatte örveltämään. Peli oli menetetty saman tien, hillitön hamstraus ja "pahan päivän varalle" ryyppääminen alkoi.

Ja olisi jossain niissä Ylen viinakeskusteluohjelmissa kiva nähdä jonkun kuseniinan ilme, kun ehdotettaisiin sosiaalidemokraattisen tasapuolisuuden nimissä myös viinien laimentamista 3,5 prosenttiseksi.

Mutta unohdin tuossa aiemmin, että Norjassahan tilanne taitaa olla vielä huonompi, alkoholi on kalliimpaa ja saatavuutta rajoitettu tarkemmin. Tosin tämä ehdotettu laki kuroisi etumatkaa Suomen "eduksi".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös