Työkykyisyys ei auta, koska yrittäjä arvioi kokonaisuutta. Hän ei ole valmis ottamaan riskiä ja palkkaamaan epäilyttävää.
(Aikaisemmat) mielenterveysongelmat, pitkät aukot työhistoriassa, heikko työkokemus, heikko itseluottamus puuttuvien onnistumisten ja puuttuvan kokemuksen vuoksi, koulutuksen puute ja niin edespäin eivät tarkoita samaa kuin (täydellinen) työkyvyttömyys.
Koska yrittäjät eivät ole halukkaita tarjoamaan horjuville mutta ainakin osatyökykyisille ihmisille mahdollisuutta, ratkaisuksi on muodostunut pyörittää byrokratiaa ja jakaa veronmaksajien rahoja näennäistyöllistämiseen eli käytännössä yritysten tukemiseen.
Ihmiset, jotka vaativat kaikkein voimakkaimmin työttömiä töihin, ovat usein samoja, jotka osoittavat kaikkein vähiten inhimillistä ymmärrystä heikosti pärjääviä kohtaan.
Ratkaisu on inhimillisempi ja ihmisläheisempi kulttuuri, johon mahtuvat myös heikommilla eväillä liikkeellä olevat.
Ajatus, että työttömät vain yhtäkkiä päättäisivät ryhtyä tehokkaiksi yhteiskunnan jäseniksi, on lapsellinen. Sellaista ei tule tapahtumaan.