Suomen presidentinvaali 2018

  • 300 547
  • 2 333

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Jos Niinistö olisi Haukion kummi - ja kuten väitetään, virallisten asiakirjojen kertomana - olisi todella helppo tuoda asiakirjat julkisuuteen. Sama väite on noin 15 eri sivulla vähän eri tavalla, ja osassa viitataan asiakirjoihin ja Suomen lakiin: Suomen laki ja kirkon kummivanhempien vala pitää sisällään seuraavan asian: "Kummi ei saa olla seksisuhteessa kummilapseensa".

Kun kerran vihjaillaan, olisi helppo tuoda esille asiakirja tai todistaja. Kertomaan, kuinka lakia ja valaa rikotaan.

Noinkin voi olla, en tiedä miten helposti tuo onnistuu ulkopuoliselle. Kirkkokin salaa omia tietojaan.

Olihan se Obamakin syntynyt USA:n ulkopuolella.

Obama häpesi? syntyperäänsä niin että vasta Trumpin luoma paine onnistui saamaan dokumentin julkiseksi. Pointti oli Obaman epäamerikkalaisuudessa. Samalla tapaa Niinistön tausta herättää kysymyksiä. Joku salaliittoteoreetikko voisi jopa väittää, että ns. vaalivauva on palomuuri kummityttö-syytteitä vastaan.

Tästäkin sulla siis on tunne, mutta et pysty linkkiä laittamaan? Et.

Ei mun varmaan tarvitse erikseen linkata ketjun paria viimeistä sivua. Sinä puhut tunteesta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Et niin mutta koska kampanja olisi jotakin henkilöä vastaan, on vaikea kuvitella että kampanja olisi ketään muuta vastaan kuin Sauli Niinistöä. Koska kenelläkään muulla ei ole mitään mahdollisuuksia tulla valituksi. Niin kauan kun Niinistö on ehdolla ja onhan se. En ymmärrä miksi kenenkään kannattaisi käynnistää kampanjaa vaikka Matti Vanhasta vastaan, joka ei kuitenkaan menesty. Hänen menestymättömyyttä ei tarvitse "varmistaa" lokakampanjalla. Voit tietysti kertoa ketä vastaan kampanjoidaan jos ei Niinistöä.

Tässä tulee esille suomalainen sinisilmäisyys. Jos kuvitellaan, että Niinistö valitaan ja Venäjän hänet siihen postiin haluaa, ei kai mikään estäisi Venäjää nostamasta jotain paskajuttua julkisuuteen, jos se niin haluaisi. Toimisi muistutuksena tulevalle pressalle, mitä Venäjä voi tehdä. Vähän kuten Venäjän rajan yli heittämät turvapaikanhakijat.

pääpainoni oli siinä että Venäjä-korttia pelataan turhankin helposti. Aina silloin kun vaikka äänestys ei mene kuten itse toivoisi, syylliseksi kaivetaan Venäjä. Ihmiset jotka puhuu Venäjän informaatiovaikuttamisesta toteaa että porukat noi yleensä ovat alttiita informaatiovaikuttamiselle ja heillä ei ole omaa kykyä arvioida asioita itse, toisin kuin tämän väitteen esittäjällä omasta mielestään on. Kuulostaa ylimieliseltä mutta kaipa tuolle ylimielisyydelle on vankat perustelut.

Ei kai kukaan ole Venäjää kaivanut syylliseksi, kun äänestys ei ole mennyt putkeen? Sen sijaan on erilaisten tutkimusten perusteella todettu, että Venäjä pyrki vaikuttamaan mm. USA:n ja Ranskan pressanvaaleissa.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Tässä tulee esille suomalainen sinisilmäisyys.

Ei kai kukaan ole Venäjää kaivanut syylliseksi, kun äänestys ei ole mennyt putkeen? Sen sijaan on erilaisten tutkimusten perusteella todettu, että Venäjä pyrki vaikuttamaan mm. USA:n ja Ranskan pressanvaaleissa.

Jotkut taas näkee Venäjän kaikkialla ja syypäänä kaikkeen. Outo maailmankuva, lievästi sanottuna. Länsi pyrki myös vaikuttamaan Venäjän vaaleihin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei mun varmaan tarvitse erikseen linkata ketjun paria viimeistä sivua.

Käsienheilutteluksi siis meni. En siis ole esittänyt, etteikö ao. sukulaissuhdetta ole. Mutta olen kyllä pyytänyt sinulta faktaa tai edes yhtä linkkiä, joka olisi kohtuullisen luotettavan uskomuksesi taakse. Samoin olen todennut, että tieto vuodettaisiin kirkon piiristä, jos näin suuri synti olisi tehty. Ehkä joudumme sitä odottamaan, kunnes historiaa kirjoitetaan, mutta faktoja ei ole käsillä yhtään kappaletta.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Käsienheilutteluksi siis meni.

Katsos nyt, "tunteeni" ateismistasi taisi olla sittenkin oikea...

En siis ole esittänyt, etteikö ao. sukulaissuhdetta ole.

No hyvä että selvensit edelleen kantaasi.

Mutta olen kyllä pyytänyt sinulta faktaa tai edes yhtä linkkiä, joka olisi kohtuullisen luotettavan uskomuksesi taakse. Samoin olen todennut, että tieto vuodettaisiin kirkon piiristä, jos näin suuri synti olisi tehty. Ehkä joudumme sitä odottamaan, kunnes historiaa kirjoitetaan, mutta faktoja ei ole käsillä yhtään kappaletta.

Ei sinun tarvitse uskoa arviotani asiasta. Minä taas en usko etteikö presidentin (itsenäistä!) vaimoa asia häiritsisi sen verran, että korjaisi harhaluulon pois.
Faktoja meillä kyllä on, se mitä ne kertovat on eri asia. Käyttämäsi taktiikka eli maininta faktoista on hyvin tyypillinen paitsi ateisteille myös nykymedian propagandalle.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei sinun tarvitse uskoa arviotani asiasta. .

Vaikka uskosi muuttui nyt arvioksi, se on tyypillinen trollin väite. Mitään faktaa tai lähdettä ei ole, mutta asia vaan on niin.

.Käyttämäsi taktiikka eli maininta faktoista on hyvin tyypillinen paitsi ateisteille myös nykymedian propagandalle.

Näinhän se on. Kyllä rajussa väitteessä tulee aina faktaa olla ja mielellään useita, luotettavia lähteitä. Tämän kaiken voi sivuuttaa tavallasi käydä keskustelua. Siinä ei faktoja tarvita. Ja jos joku pyytää faktaa sinulta, trolllimaisesti nostat käänteistodistustaakan esille: esitä fakta, että näin ei ole.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Eli ei ole tietoa, mutta vaikuttaa että on totta. Heh! Jos asia olisi kuten väitetään, kirkon piiristä löytyisi 100 varmasti henkilö, joka suuren synnin tekijän paljastaisi medialle faktoineen ja kuvan kera.

Miksi kuvittelit, että minulla olisi jotain varmaa tietoa kyseisestä asiasta? Mitään sellaista en ole edes vihjannut.

Et toki kysynyt minulta, mutta vastaan silti tuohon yllä olevaan kysymykseen lainaamalla aiemmin tänään kirjoittamaasi viestiä, joka alla.

Jos ei tuo alla oleva lainaus ole esitetty siinä muodossa, että sinulla on asiasta varsin varmaa tietoa, niin taidan olla paavi. Et spekuloi asialla lainkaan vaan tiedät varmana, että maikkarin uutinen noiden kahden tapaamisesta on valeuutinen ja tosiasiassa olisivat tavanneet jo kastetilaisuudessa.
Esim. tämä maikkarin ja muiden valeuutinen, jossa aivan suoraan valehdellaan Niinistön ja Haukion tapaaminen. Miksi? Onhan jo tullut tietoon, että he tapasivat toisensa jo jälkimmäisen kastetilaisuudessa!

Aiemmin luulin sinun olevan pelkkä urpoja mielipiteitä omaava kirjoittelija, mutta nyt paluusi jälkeen olet siihen malliin suoltanut tuubaa ja virheellisiä väitteitä, että taidat tosiaan olla oikea trolli. Valheesta kiinni jäädessäsi kiemurtelet lähes yhtä paljon kuin entinen palstakirjoittaja Zalmonella. Ja sen sijaan, että myöntäisit mitään virhettäsi, lisäät vaan vettä myllyyn ja kirjoittelet mitä kummallisimpia mielikuvituksen tuotteita totuutena. Mikäs se osoitteesi siellä Pietarissa olikaan?
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Tässä tulee esille suomalainen sinisilmäisyys. Jos kuvitellaan, että Niinistö valitaan ja Venäjän hänet siihen postiin haluaa, ei kai mikään estäisi Venäjää nostamasta jotain paskajuttua julkisuuteen, jos se niin haluaisi. Toimisi muistutuksena tulevalle pressalle, mitä Venäjä voi tehdä. Vähän kuten Venäjän rajan yli heittämät turvapaikanhakijat.
En ihan ymmärrä mitä tässä haluat kertoa. Väitätkö esim sellaista että Venäjä niin halutessaan voisi jollakin likaisella tempulla estää Niinistön valinnan? En huomaa miten koko lokakampanjointi liittyy rajan yli päästettyihin turvapaikanhakijoihin tai mistä ihmeestä se tässä yhteydessä todistaa. Rakentelen tässä illan edetessä foliohatun ja kaipa sitten asiat selviävät minullekin.

Ei kai kukaan ole Venäjää kaivanut syylliseksi, kun äänestys ei ole mennyt putkeen? Sen sijaan on erilaisten tutkimusten perusteella todettu, että Venäjä pyrki vaikuttamaan mm. USA:n ja Ranskan pressanvaaleissa.
No aivan varmaan on pyritty vaikuttamaan mutta kyllä noissa todisteissa on myös niin paljon paskaa etten jaksa seurata mitä on todistettu ja mitä ei. USA:n pressanvaalien jälkeen mediassa Trump-vastaiset tahot kirjoitteli että Trumpin äänestäjät ovat sellaisia juntteja punaniskoja jotka ei edes seuraa internetiä ja seuraavana päivänä samat kaverit vakuuttelee että Trumpin voitto oli Venäjän informaatiovaikutuksen tulos. No en minä mikään Trumpin kannattaja ole, jos en Clintoninkaan, mutta huomaahan tuossa hitaampikin että ei nuo osatodistukset ihan linjassa ole. Jotta asiasta voisi olla jotakin mieltä pitäisi sekä perehtyä asioihin paremmin sen lisäksi että media todistellessaan käyttäisi jonkinlaista harkintaa ja lopettaisi paskan puhumisen. ja kaikenlainen paska oli myös Ylen Brexit-äänestyksen jälkianalyyseissa, jolla koittivat todistaa että tämänkin tuloksen syy oli Venäjä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Aiemmin luulin sinun olevan pelkkä urpoja mielipiteitä omaava kirjoittelija, mutta nyt paluusi jälkeen olet siihen malliin suoltanut tuubaa ja virheellisiä väitteitä, että taidat tosiaan olla oikea trolli.
Älkää kommentoiko tuon urpon viestejä, sillä se innostaa häntä suuresti. Nämä keskusteluketjut pysyisivät silloin luettavampina.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En ihan ymmärrä mitä tässä haluat kertoa. Väitätkö esim sellaista että Venäjä niin halutessaan voisi jollakin likaisella tempulla estää Niinistön valinnan? En huomaa miten koko lokakampanjointi liittyy rajan yli päästettyihin turvapaikanhakijoihin tai mistä ihmeestä se tässä yhteydessä todistaa. Rakentelen tässä illan edetessä foliohatun ja kaipa sitten asiat selviävät minullekin.

Miksi Venäjä haluaisi estää Niinistön valinnan? Miten päädyt toistuvasti samaan väitteeseesi, vaikka lainaat minun tekstiäni? Voinko selventää joitakin tekstini sanoja tai lauseita, jos hyvin helppotajuinen teksti tuottaa ongelmia?

No aivan varmaan on pyritty vaikuttamaan mutta kyllä noissa todisteissa on myös niin paljon paskaa etten jaksa seurata mitä on todistettu ja mitä ei.

Tiedät aivan varmasti, että USA:n ja Ranskan vaalien Venäjä-todisteissa on paljon paskaa, vaikka et jaksa seurata mitä on todistettu, mitä ei.

Heh-heh, eipä muuta sinulle.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Älkää kommentoiko tuon urpon viestejä, sillä se innostaa häntä suuresti. Nämä keskusteluketjut pysyisivät silloin luettavampina.

Lupaan, etten enää kommentoi. Trolli vain innostuu niistä ja trollaa entistä enemmän.

Tähän tosin tietyssä mielessä pätee se sama, mitä vlad aikanaan kirjoitti Zalmonellasta. Tietyt trollin väitteet pitäisi hyvällä argumentaatiolla ja faktoilla ampua alas, muutoin joku voi jäädä siihen luuloon, että niissä paskapuheissa onkin jotain perää. Tai jotain tuon suuntaista. Se riski siinä jää, jos antaa trollin häärätä rauhassa.

Mutta, nythän tuo meinaa onnistua meidän kanssa juurikin siinä samassa, mitä aiemmin itsekin kirjoitin, että miksi kummassa se netissä oleva paskapuhe pitäisi todistaa vääräksi, kun todistustaakka on oikeasti sillä hörhöväitteen esittäjällä. Niin kauan kuin hörhö ei esitä mitään todisteita väitteelleen, niin se on hörhöpuhetta ja siihen ei pitäisi reagoida. Siten, en kommentoi enää.

Kiitos muistutuksesta penaz.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Miksi Venäjä haluaisi estää Niinistön valinnan? Miten päädyt toistuvasti samaan väitteeseesi, vaikka lainaat minun tekstiäni? Voinko selventää joitakin tekstini sanoja tai lauseita, jos hyvin helppotajuinen teksti tuottaa ongelmia?
No kaipa tämä kaikki alkoi siitä että kommentoin asiaa jossa Venäjä yrittäisi vaikuttaa Suomen pressanvaaleihin. Jotenkin noin se muistaakseni meni. Edelleenkään mielikuvitukseni ei riitä keksimään mitä muuta jäynää tuossa oltaisiin tekemässä kuin vahingoitetaan Niinistöä. Sori olen laiska kelaamaan ylöspäin mutta ainakin tarkoitukseni oli kysyä että mitä muuta Venäjän informaatiovaikuttaminen Suomen pressanvaaliyhteydessä voisi tarkoittaa.

Tiedät aivan varmasti, että USA:n ja Ranskan vaalien Venäjä-todisteissa on paljon paskaa, vaikka et jaksa seurata mitä on todistettu, mitä ei.

Heh-heh, eipä muuta sinulle.
Noinko ymmärsit sanomani? No Ranskan vaaleja en seurannut yhtään ja mikään kommenttini ei liity niihin. Jotakin kuitenkin liittyy USA:n pressanvaaleihin (sekä Brexit-vaaliin josta sinä et ole puhunut mutta jonka senkin tuloksen on väitetty johtuneen Venäjän informaatiovakuttamisesta). Mitään tutkimuksia asiaan liittyen en ole lukenut mutta olen lukenut satunnaisia artikkeleita mediasta joiden pyrkimyksenä on todistaa Venäjän vaikutus. Noissa artikkeleissa on kerrottu aika hassuja juttuja joista osa on ristiriidassa keskenään. Tietenkin noistakin jutuista voi koittaa poimia vain ne järkevät osat ja sivuuttaa typerät osuudet pois, ikäänkuin niitä ei edes olisi olemassa. Tämä nyt kuitenkin antaa aika arveluttavan kuvan Venäjä-vastaisista tahoista noin ylipäätään: vaikka osa kertomuksista olisi totta, osa ei millään ole josta syystä sanoin että Venäjä-kortti vedetään hihasta vähän turhankin innokkaasti. Tämän kaiken voin sanoa ilman että olisin lukenut yhtään asiaan liittyvää tutkimusta joka on eri asia kuin joku uutisartikkeli, jossa puidaan asiaa.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Vaikka uskosi muuttui nyt arvioksi,

Tuo on oma arviosi. Arvioon voi sisältyä myös uskoa jne. Ts. jatkat leimaamista.

se on tyypillinen trollin väite. Mitään faktaa tai lähdettä ei ole, mutta asia vaan on niin.

No mehän jo puhuttiin että katseltiin samoja lähteitä, joita itsekin kerroit olevan useita. Sisälsivät ne faktaa tai ei, aiheesta saatiin keskustelu, joka parhaassa tapauksessa oikaisee asioita. Ja taas jatkuu leimaus, aina merkki siitä että on häviämässä.

Näinhän se on. Kyllä rajussa väitteessä tulee aina faktaa olla ja mielellään useita, luotettavia lähteitä. Tämän kaiken voi sivuuttaa tavallasi käydä keskustelua. Siinä ei faktoja tarvita. Ja jos joku pyytää faktaa sinulta, trolllimaisesti nostat käänteistodistustaakan esille: esitä fakta, että näin ei ole.

Leimauksesi on systemaattista, siis aitoa. Fakta nyt vaan on se että todistustaakka toimii molempiin suuntiin, jos se ylipäänsä on jokin lähtökohta.
Jos arvioni osoitetaan vääräksi, muutan sitä toki. Toistaiseksi niin ei vaan ole käynyt, kyseessä on toki spekulatiivinen asia johon myös aiemmin viittasin - jätinhän pois paljon raflaavampiakin väitteitä joita oli useita, toisin kuin sinä mutta... kukaan ei väitä sinun trollanneen, vai pitäisikö?
 

Tuamas

Jäsen
Eli minä kaivan netistä väitteen, että nimimerkki @Klose16 on bottom-homoseksuaali, joka on mennyt naimisiin aasialaisen transpuolisonsa kanssa, on tämä ihan validi väite joka on totta kunnes joku sen kumoaa ja pääasia on että asiasta saadaan keskustelu.

Ja minua ei voi leimata trolliksi, koska en tuonut keskusteluun väitettä siitä, että @Klose16:n puoliso olisi alaikäinen.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Et toki kysynyt minulta, mutta vastaan silti tuohon yllä olevaan kysymykseen lainaamalla aiemmin tänään kirjoittamaasi viestiä, joka alla.

Jos ei tuo alla oleva lainaus ole esitetty siinä muodossa, että sinulla on asiasta varsin varmaa tietoa, niin taidan olla paavi. Et spekuloi asialla lainkaan vaan tiedät varmana, että maikkarin uutinen noiden kahden tapaamisesta on valeuutinen ja tosiasiassa olisivat tavanneet jo kastetilaisuudessa.

Aiemmin luulin sinun olevan pelkkä urpoja mielipiteitä omaava kirjoittelija, mutta nyt paluusi jälkeen olet siihen malliin suoltanut tuubaa ja virheellisiä väitteitä, että taidat tosiaan olla oikea trolli. Valheesta kiinni jäädessäsi kiemurtelet lähes yhtä paljon kuin entinen palstakirjoittaja Zalmonella. Ja sen sijaan, että myöntäisit mitään virhettäsi, lisäät vaan vettä myllyyn ja kirjoittelet mitä kummallisimpia mielikuvituksen tuotteita totuutena. Mikäs se osoitteesi siellä Pietarissa olikaan?

Sääli, että pahoitit mielesi kun jäit alakynteen muissa ketjuissa, etkä perustellut niissä vaikka useaan kertaan siitä mainitsin. Nyt sitten sinäkin leimaat.
Erikoista, ettei käsitetä vivahde-eroja. Eihän kaikki tieto suinkaan ole varmaa, tai muuten tiedettäkään ei olisi jne. En leimaa sinua kuitenkaan paaviksi.

Katsos kun minä pidän kiinni urpoista mielipiteistäni, jos niitä vastaan ei perustella kunnolla. Syytöksesi naurattivat melko hyvin. Pietarissa tekisi mieli käydä.

Lupaan, etten enää kommentoi. Trolli vain innostuu niistä ja trollaa entistä enemmän.

Tähän tosin tietyssä mielessä pätee se sama, mitä vlad aikanaan kirjoitti Zalmonellasta. Tietyt trollin väitteet pitäisi hyvällä argumentaatiolla ja faktoilla ampua alas, muutoin joku voi jäädä siihen luuloon, että niissä paskapuheissa onkin jotain perää. Tai jotain tuon suuntaista. Se riski siinä jää, jos antaa trollin häärätä rauhassa.

Mutta, nythän tuo meinaa onnistua meidän kanssa juurikin siinä samassa, mitä aiemmin itsekin kirjoitin, että miksi kummassa se netissä oleva paskapuhe pitäisi todistaa vääräksi, kun todistustaakka on oikeasti sillä hörhöväitteen esittäjällä. Niin kauan kuin hörhö ei esitä mitään todisteita väitteelleen, niin se on hörhöpuhetta ja siihen ei pitäisi reagoida. Siten, en kommentoi enää.

Kiitos muistutuksesta penaz.

Tämäkin on tyypillistä. Kun ei enää itse koeta pärjäävän keskustelussa, haetaan taustatuki jolloin toiseen keskustelijaan kohdistetaan ryhmänä leimausta eli pelaa ns. kiusaajan logiikka. Miten tämä eroaa trolleista?

Meidän ero on se että sinä et perustele, minä perustelen jatkuvasti mitä sanon. Trollin ja asiakirjoittajan eroja.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Kuvaavaa, että palstan asiakirjoittajiin kuuluva Cobol ei ollenkaan vastaa kysymyksiin kuten voittiko Trump vain Venäjän tuella tai että länsi on pyrkinyt myös vaikuttamaan esim. Venäjän ja Ukrainan yhteiskuntiin. Hän näyttää olettavan että vastaus kaikkeen on Venäjä. Vahvistusvääristymä? Kuka tietää, jos hän ei vastaa. Joka tapauksessa on naiivi ajatus etteikö Suomessa olisi kriittisiä toimijoita saatika ettei niitä pitäisi olla. Täällä ei saisi kyseenalaistaa.

Mitä tulee itse aiheeseen niin saattaahan se tulla vielä esiin kampanjan aikana, toivoisin näin että asiaan saataisiin selvyys. Senkin toki selvästi ilmaisin etten sen suhteen takia tänne linkkiä laittanut vaan median todennäköisen valehtelun. Venäjän trollina minulla on aiheesta tietoa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuvaavaa, että palstan asiakirjoittajiin kuuluva Cobol ei ollenkaan vastaa kysymyksiin kuten voittiko Trump vain Venäjän tuella tai että länsi on pyrkinyt myös vaikuttamaan esim. Venäjän ja Ukrainan yhteiskuntiin. .

Miksi ihmeessä minun tulisi näin typeriin kysymyksiin vastata, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä kirjoitin? Toistaiseksi mulle on riittänyt, että käsittelin sitten Niinistöä, Trumpia, pressanvaaleja, Suomen energiapolitiikkaa, Venäjää tai mitä hyvänsä, kerron näkemykseni, ja jos se poikkeaa monien muiden näkemyksistä, mukana tulee taatusti linkki, jossa on jonkin suht luotettavan tahon arvio samasta asiasta.

Venäjän suhteen reagoin hieman yli. Tarkoituksella. Pyrin osaltani haastamaan ja ärsyttämään Venäjä-trolleja siihen asti, että sanomiset menevät niin ristiriitaisiksi, että uskottavuus menee. Voin muistaa väärin, mutta yhtään Venäjään liittyvää väitettäni Venäjän menneistä tekosista, ei toistaiseksi ole kukaan kumonnut. Se ei ole ansiotani vaan niiden ansiota, jotka ovat Venäjää perinpohjaisesti tutkineet ja julkaisseet tutkimuksensa tai artikkelinsa. En suoraan sanoen muista yhtään väitettä Venäjän toimista, jota en olisi pohjannut jonkun tutkimaan tietoon. Pidän riman näissä todella korkealla, mutta silti voi toki tulla virheitä.

Tässä mielessä jonkun Venäjä-myönteisen sivuston (kuten MV ja SM) kirjoittelut ovat täyttä ilmaa, elleivät nämä sivut esitä luotettavia lähteitä. Sellaistakin sattuu, ja esimerkiksi turvapaikanhakijoista MV julkaisi jossain alkuvaiheessa 2015 vyöryä faktapohjaista tietoa ymmärtääkseni mm. poliisin kertomana. Nyt puheena olevassa asiassa sivustot eivät ole mitään faktaa esittäneet.

Kun ei ole faktaa millään tasolla, en itse laske tällaisia linkkejä muuksi kuin suoraksi sonnaksi.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Miksi ihmeessä minun tulisi näin typeriin kysymyksiin vastata, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mistä kirjoitin?

Sinä väität jatkuvasti että kyseessä on Venäjä, oli kyse milloin mistäkin. On paljon esimerkkejä miten länsi toimii samoin. No hyvä että ilmaisit miksi et vastannut, vielä voisit eritellä miksi kysymykset ovat typeriä. Ei kai siksi kun niitä ei näy Suomi-mediassa?

Toistaiseksi mulle on riittänyt, että käsittelin sitten Niinistöä, Trumpia, pressanvaaleja, Suomen energiapolitiikkaa, Venäjää tai mitä hyvänsä, kerron näkemykseni, ja jos se poikkeaa monien muiden näkemyksistä, mukana tulee taatusti linkki, jossa on jonkin suht luotettavan tahon arvio samasta asiasta.

Ahaa, no ymmärrät varmaan että kun kantasi on jatkuvasti niin selkeän yksipuolinen niin se voi herättää kysymyksiä muissa keskustelijoissa, miksi näin. Ei sinun pakko siitä ole keskustella mutta ainakaan keskustelu ei ole silloin avointa.

Venäjän suhteen reagoin hieman yli. Tarkoituksella. Pyrin osaltani haastamaan ja ärsyttämään Venäjä-trolleja siihen asti, että sanomiset menevät niin ristiriitaisiksi, että uskottavuus menee. Voin muistaa väärin, mutta yhtään Venäjään liittyvää väitettäni Venäjän menneistä tekosista, ei toistaiseksi ole kukaan kumonnut. Se ei ole ansiotani vaan niiden ansiota, jotka ovat Venäjää perinpohjaisesti tutkineet ja julkaisseet tutkimuksensa tai artikkelinsa. En suoraan sanoen muista yhtään väitettä Venäjän toimista, jota en olisi pohjannut jonkun tutkimaan tietoon. Pidän riman näissä todella korkealla, mutta silti voi toki tulla virheitä.

No tässä vastasitkin tuohon paremmin. Edelleen, muitakin toimijoita on kuin Venäjä. Paljon tällä palstalla muuten on näkemyksesi mukaan Venäjä-trolleja ja osaatko kenties nimetä niitä tarvittaessa?

Tässä mielessä jonkun Venäjä-myönteisen sivuston (kuten MV ja SM) kirjoittelut ovat täyttä ilmaa, elleivät nämä sivut esitä luotettavia lähteitä. Sellaistakin sattuu, ja esimerkiksi turvapaikanhakijoista MV julkaisi jossain alkuvaiheessa 2015 vyöryä faktapohjaista tietoa ymmärtääkseni mm. poliisin kertomana.

Niin kauan kun valtamedia ei kerro asioista riittävällä avoimuudella ja etenkin tarkkuudella, on vaihtoehtoisia medioita kertomassa, meni syteen tai saveen.
Eikö tätä nyt ole aika luonnollista pitää ennemmin valtamedian ongelmana? Valitusta sensuurilinjasta joudutaan maksamaan oma hintansa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sinä väität jatkuvasti että kyseessä on Venäjä, oli kyse milloin mistäkin. On paljon esimerkkejä miten länsi toimii samoin. No hyvä että ilmaisit miksi et vastannut, vielä voisit eritellä miksi kysymykset ovat typeriä. Ei kai siksi kun niitä ei näy Suomi-mediassa?

Missä väitän jatkuvasti, että kyseessä on Venäjä, milloin mistäkin? Tuo tuollaista höttöä höpinää. Miksi et ota niitä konkreettisia väittämiä, ja kumoa niitä faktoillasi?

Palataan sitten, kun jotain faktaa löydät. Vaikka niiden omien juttujesi taakse. Sitä ennen en juttuihisi enää reagoi.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edellä on sen verran jonnin joutavaa urpoilua jotten jaksa katsoa olisiko asia mainittu jo kertaalleen. Sauli on eilen twiitissään kertonut että hänellä on lihapäivä vain kerran viikossa. Saa nähdä millaisen joukkopaon kannattajista lihaa syövät heteromiehet nyt tekevät... Sataako tämä suoraan kreationistin laariin?
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Sauli on eilen twiitissään kertonut että hänellä on lihapäivä vain kerran viikossa. Saa nähdä millaisen joukkopaon kannattajista lihaa syövät heteromiehet nyt tekevät...


Syön lihaa kun siltä tuntuu. Ajan omalla autolla kun siltä tuntuu. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka eivät juurikaan syö lihaa tai käyttävät joukkoliikennettä. Minä en siihen pysty.
 

scholl

Jäsen
Syön lihaa kun siltä tuntuu. Ajan omalla autolla kun siltä tuntuu. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka eivät juurikaan syö lihaa tai käyttävät joukkoliikennettä. Minä en siihen pysty.

Minä en tiedä mitä arvostamista siinä on, ettei syö lihaa. Itse en kyllä usko, että presidentti Niinistö hakisi mitään homosympatioita tuolla kannanotollaan. Hän on niin iäkäs ja kuluttaa vähän, joten kenties se on hyväkin syödä lihaa harvemmin ja kanaa sekä kalaa sitten muina päivinä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
kenties se on hyväkin syödä lihaa harvemmin ja kanaa sekä kalaa sitten muina päivinä.

Kana on lihaa, vegaanien laskennassa myös kala...

Lihantuotanto rasittaa ympäristöä huomattavasti, joten kyllä perusteet lihan syönnin vähentämiselle on. Samoin lihan liikakulutus (nykynen länsimainen taso) on tutkitusti karsinogeenistä näissä määrissä.

HeGe:n linjoilla... arvostan niitä jotka niin tekee, itse en tee.

.. merkitys pressanvaalien kannalta? murto-osaprosentteja varmaan
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Kummius ei merkitse mitään. Se ei ole sukulaissuhde. Kirkon kirjoihin vain nimi, mikä ei merkitse mitään, ei yhtään mitään. Jenni Haukio kävi aikuisena rippikoulun kun meni naimisiin Niinistön kanssa. Tällöin tarvitaan kummi kirkonkirjoja varten, täten Niinistö voi hyvinkin olla Haukion kummi. Joka taas ei merkitse yhtään mitään, eikä sitä tarvitse kommentoida mitenkään. Aika yleinen tapa jos aikuisena liittyy kirkkoon/käy rippikoulun mennäkseen naimisiin. Kirkkolain mukaan pitää siunattaessa olla siis kaksi kummia.

Vielä kerran, kummina oleminen kirkonkirjoissa ei merkitse yhtään mitään.

Vitun idiootit.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös