Suomen poliisi kriisissä?

  • 639 091
  • 5 550

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Näköjään osui sinulla tunteisiin Oskalan järkipuhe. Suomessa pieni vähemmistö (= osa vassareista ja vihreistä) katsoo, että pääliikenneväylän voi sulkea vaikka vuorokaudeksi ellei viikoksi, ja vaikeuttaa monien joukkoliikennettä käyttävien ja muiden elämää sen lisäksi, että samalla aiheutetaan lisäsaasteita kiertoreittien vuoksi (sis. henkilöautot). Me muut, reipas enemmistö, kannatetaan mielenosoitusoikeutta viimeisen päälle, mutta vähemmän joukkoliikennettä, henkilöautoilua ja muuta liikkumista haitaten.

Tautiin näyttää kuuluvan hyvin ylimielinen suhtautuminen muita kohtaan. Ne, jotka ovat eri mieltä kanssasi, ovat tunteilijoita tai öyhöttäjiä, vaikka juuri he suhtautuvat järkiperäisesti asiaan mm. sinun vetäessä tunteella.

Ei suinkaan. Huuhkajien tappio Venäjälle meni minulla tunteisiin ja se näyttää aivan erilaiselta. Valitettavasti tuosta tunnereaktiostani on jälkiä palstalla asiaan kuuluvissa ketjuissa :-)

Tarkoitukseni ei ole riidellä, vaan osoittaa, että tämä meni tasan tarkkaan lakipykälien mukaan. Ne, jotka mekastivat niputtamisesta ja vastaavasta, tai vaativat sisäministeriä vastuuseen poliisin lainmukaisesti suorittamasta operaatiosta, olivat väärässä. Se kannattaisi heidän myöntää ainakin itselleen, jos eivät julkisesti tahdo.

Anteeksi sanavalintani. Tuo viesti tosiaan - uudelleen sen luettuani - kuulostaa ylimieliseltä ainakin tuon öyhöttämisen suhteen. Öyhötystä toki tapahtui, mutta tarkoitus ei ollut leimata kaikkia minun kanssani eri mieltä olleita öyhöttäjiksi.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Muualla maailmalla vesitykki on aikas suosittu ratkaisu. Miksei meillä?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei suinkaan. Huuhkajien tappio Venäjälle meni minulla tunteisiin ja se näyttää aivan erilaiselta. Valitettavasti tuosta tunnereaktiostani on jälkiä palstalla asiaan kuuluvissa ketjuissa :-)

Tarkoitukseni ei ole riidellä, vaan osoittaa, että tämä meni tasan tarkkaan lakipykälien mukaan. Ne, jotka mekastivat niputtamisesta ja vastaavasta, tai vaativat sisäministeriä vastuuseen poliisin lainmukaisesti suorittamasta operaatiosta, olivat väärässä. Se kannattaisi heidän myöntää ainakin itselleen, jos eivät julkisesti tahdo.

Anteeksi sanavalintani. Tuo viesti kuulostaa ylimielisesti ainakin tuon öyhöttämisen suhteen. Öyhötystä toki tapahtui, mutta tarkoitus ei ollut leimata kaikkia öyhöttäjiksi.

OK, ja kuitti!

Kirjoitin aiemmin, että poliisi tulkitsee tilanteen, ja niin se on. Ja tosiaan, erilaiset näkemykset kulkevat tässä vihervasemmiston sisälläkin. Osa ei pidä siitä, että joukkoliikennettä häiritään ja vaikeutetaan mm. työhön menoa tuloa.

Keskusta-oikeistossa sitten asenteet ovat ymmärtääkseni lähes täysin sillä suunnalla, että tuetaan 100 % nuorten ja muiden mielenosoitusoikeutta, mutta voihan sen tehdä pääkatua sulkematta vuorokaudeksi.

Katsellaan seuraavaa, en usko, että ihan vuotta tarvitsee odottaa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tunnen kyllä lain tältä osin. Mielenkiintoista onkin tässä se, mitä viimeksi tapahtui saman porukan kanssa. Silloinkin yritettiin neuvottelemalla saada porukka pois tietä tukkimasta, ei onnistunut. Mitä keinoja poliisille olisi jäänyt nyt, jos telttakansa ei olisi suostunut neuvottelemalla poistumaan?

Ja itse olisin lähtenyt tuon siirtämään heti silloin ensimmäisenä iltana, kaupungin kadut kun eivät ole nukkumiseen tarkoitettuja.

Siitä edellisestä episodista on monia virkarikostutkimuksia käynnissä. Varmaankin voimme olla yhtä mieltä siitä, että se ei mennyt niin, kuin oikeusvaltiossa pitäisi, vaan siinä tapahtui virhearvio. Poliisi toimi nyt eri tavalla virheestä oppineena.

@Cobol kirjoitti aiemmin tuosta poliisin ohjeistuksesta mielenosoituksiin puuttumisessa ja siitä, että sitä mahdollisesti voisi hieman tiukentaa ja selkeyttää ilman, että se olisi Euroopan neuvoston linjausten vastainen. Jos näin on, minusta se olisi ok, jos näin päätetään toimia.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Mutta nyt kuulisinkin mielelläni sinun näkemyksen, mitä poliisin olisi pitänyt nyky lainsäädännön puitteissa tehdä, jos neuvottelut eivät olisi tuottaneet tulosta? Tie kuitenkin piti saada auki, tavalla tai toisella...
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mutta nyt kuulisinkin mielelläni sinun näkemyksen, mitä poliisin olisi pitänyt nyky lainsäädännön puitteissa tehdä, jos neuvottelut eivät olisi tuottaneet tulosta? Tie kuitenkin piti saada auki, tavalla tai toisella...

Minun mielipiteeni ei taida sinällään olla oleellinen, mutta spekuloidaan erikseen pyydettäessä :-)

Miten olettaisin asiassa käyneen mielenosoituksen pitkittyessä: ehkäpä mielenosoituksen olisi tuolla kyseisellä paikalla jossakin vaiheessa todettu estävän muiden perusoikeuksien (läh. liikkumisvapaus) toteutumista, jolloin se olisi voitu määrätä siirrettäväksi. Mutta todennäköisesti tuotakin olisi hyvin vaikeaa perustella.

Kokoontumisvapaus on demokraattinen perusoikeus, minkä takia sen aiheuttamia mahdollisia haittoja joutuu tavallaan korostetun paljon sietämään.
 
Viimeksi muokattu:

ijuka

Toisaalta, Helsingissä on koronapandemia kiihtymisvaiheessa ja satojen ihmisten telttaretki on omiaan levittämään sitä. Eikös kokoontumisvapausta ole muutenkin sen perusteella rajoitettu?

Niin, ja veikkaan että kokoontumisvapaus ei koske esim. autotien keskellä kokoontumista.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Porissa poliisilla jämäkämpi ote.

Saattoi olla vääränlainen protestiasia eikä muutenkaan tuollaista kannata lähteä vain 3 ihmisellä toteuttamaan. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä miten olisi toimittu 300 äänekkään ja fanaattisen mielenosoittajan kanssa. Ei olisi ilman painimista siltaa avattu.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Saattoi olla vääränlainen protestiasia eikä muutenkaan tuollaista kannata lähteä vain 3 ihmisellä toteuttamaan. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä miten olisi toimittu 300 äänekkään ja fanaattisen mielenosoittajan kanssa. Ei olisi ilman painimista siltaa avattu.

Perusoikeuksien yhtä parhaista asiantuntijoista, dosentti Pauli Rautiaista kannattaa kuunnella. Hän totesi HS:ssa:

”Jos mielenosoittajasta tuntuu, että hän tarvitsee mielipiteensä ilmaisemiseen vaikkapa loppuelämänsä, hänellä on oltava siihen mahdollisuus. Mielenosoittaja ei kuitenkaan saa istua loppuelämäänsä esimerkiksi jonkun oven edessä ja haitata näin kulkua, mutta oven viereen siirtyneenä tai siirrettynä hän saa olla vaikka kuinka pitkään".

”Koska olemme poliittisten perusoikeuksien ytimessä, tätä haittaa on siedettävä yhteiskunnassa hyvin merkittävästi. Rautiaisen mukaan juuri se, että tällaiset yleiset kokoukset [Mansku] ovat demokratiakäsitteen ytimessä, estää poliisia puuttumasta niiden kulkuun samalla lailla kuin yleisötilaisuuksissa".

Maallikkona sanoisin, että poliisi tekee päätöksen ensin siitä, onko kyseessä mielenosoitus jonkun asian puolesta vai tarkoitus tukkia katu tai silta. Tämä on ratkaiseva asia sen osalta, miten poliisi toimii.
 
molari

Sekin kai on tulkintakysymys, onko nyt kyseessä majoittuminen vai mielenosoitus. Jos voi nyt ja jatkossa toimia majoittumalla kadulle, periaatteessa voi mielenosoituksen nimissä majoittua mihin vain (julkisilla paikoilla) ennalta määrittelemäksi ajaksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sekin kai on tulkintakysymys, onko nyt kyseessä majoittuminen vai mielenosoitus. Jos voi nyt ja jatkossa toimia majoittumalla kadulle, periaatteessa voi mielenosoituksen nimissä majoittua mihin vain (julkisilla paikoilla) ennalta määrittelemäksi ajaksi.
Tulkintaa näissä on. Ja varmasti poliisin sisällä pohdintaa, koska seuraava mediahuomion saama tapahtuma Helsingin ydinkeskustaan saattaa olla jo valmisteilla.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itsehän en ole osallistunut koskaan yhteenkään mielenosoitukseen enkä todennäköisesti osallistukaan, mutta jos vaatimattoman mielipiteeni tähänkin keskusteluun annan (vaikka sen joku saattaa 26s kuluttua dumatakin, ei haittaa, en aio jatkaa keskustelua koska 29c juoksulenkin jälkeen suihku, olut, F1 ja Italian peli), niin...

... mun mielestä juuri nyt voisi kukin tahoillaan osoittaa vaikka koko Juhannusviikon mieltä ja aiheesta riippumatta. Ja juuri niin, että leiriytyy kaupunkien pääväylille. Ainakin niin kauan kuin linjataan päättävien tahojen kautta ettei tuo ole millään lailla hyväksyttävä tapa toimia. Jopa lain vastaista.

Koska eihän se niin voi tässä rakkaassa, koko ajan tasa-arvoisemmassa Suomessa mennä, että asia X on tärkeämpi kuin asia Y ja että yksittäinen poliisimies (kenttäpäällikkö ?) saa määrittää mikä asia on toista tärkeämpi. Samat säännöt kaikille aiheesta ja mielenosoittajien määrästä riippumatta.

Jos ei sitten puhuminen auta niin kaasua tai vesitykein... tai sitten annetaan kaikkien leiriytyä kaikkialle. Aina ja iankaikkisesti.

Se on muuten Bottaksen päivä tänään ja Italiakin vie. Meneepä ihan päätyyn asti. Hyvää alkavaa Jussiviikkoa kaikille. Pysykää hengissä.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Rikkooko toi elokapinasakki muuten lakia kun sinne näyttäs olevan tielle kyhätty telttoja? Saatan olla väärässä mutta eikö jokin laki kiellä majoittumisen muilla kuin niille erikseen määrätyillä alueilla?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Jos osoittaa mieltä saa rikkoa lakeja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Itsehän en ole osallistunut koskaan yhteenkään mielenosoitukseen enkä todennäköisesti osallistukaan, mutta jos vaatimattoman mielipiteeni tähänkin keskusteluun annan (vaikka sen joku saattaa 26s kuluttua dumatakin, ei haittaa, en aio jatkaa keskustelua koska 29c juoksulenkin jälkeen suihku, olut, F1 ja Italian peli), niin...

... mun mielestä juuri nyt voisi kukin tahoillaan osoittaa vaikka koko Juhannusviikon mieltä ja aiheesta riippumatta. Ja juuri niin, että leiriytyy kaupunkien pääväylille. Ainakin niin kauan kuin linjataan päättävien tahojen kautta ettei tuo ole millään lailla hyväksyttävä tapa toimia. Jopa lain vastaista.

Koska eihän se niin voi tässä rakkaassa, koko ajan tasa-arvoisemmassa Suomessa mennä, että asia X on tärkeämpi kuin asia Y ja että yksittäinen poliisimies (kenttäpäällikkö ?) saa määrittää mikä asia on toista tärkeämpi. Samat säännöt kaikille aiheesta ja mielenosoittajien määrästä riippumatta.

Jos ei sitten puhuminen auta niin kaasua tai vesitykein... tai sitten annetaan kaikkien leiriytyä kaikkialle. Aina ja iankaikkisesti.

Se on muuten Bottaksen päivä tänään ja Italiakin vie. Meneepä ihan päätyyn asti. Hyvää alkavaa Jussiviikkoa kaikille. Pysykää hengissä.
Kuin myös.
 
redpecka

Jäsen
Tämän livekuvan perusteella en sanoisi, että Poliisi on kriisissä. Enemmän pitäisi miettiä palkkausta ja sellaisia. Jos nuo ovat rivipollareita jotka kantavat anarkisteja autoon pienellä palkalla niin huhhuh ja kaikki kuvataan ja tulee olee ikuisesti netissä.

Hyvin ammattimaisesti hoitaa poliisi toimeaan. Kriisi peruttu.
 
Hexa

Jäsen
No niin. Poliisi ei jaksa enää pelleillä ja lähteä leikkiin mukaan. Nyt aletaan jo ottamaan kiinni mielenosoittajia ja tarjotaan kyyti laitokselle, jos ei muuten uskota ohjeita ja määräyksiä. Toista kertaa Mannerheimintietä ei suljeta anarkistien takia.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
HS haastattelee parhaillaan komisario Jorma Heinosta Manskulla ja tuo nauha kannattaa kuunnella. Hän käy läpi perusteet, milloin poliisi toimii ja milloin ei.

Ja Heinonen tuo avoimesti näkemyksen, minkä itsekin nostin esille aiemmin: poliisi ei tiedä, mitkä keinot ovat sallittuja mitkä eivät. On hyvä, että asia tuli esille ja samalla pallo taas kerran ohjeistuksen uudistamiselle.

Linkki alkuperäiseen tässä:

Alba

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Packers, Ukraina
Muualla maailmalla vesitykki on aikas suosittu ratkaisu. Miksei meillä?

Veikkaan syyksi, että vesitykit on Suomessa brankkareilla, eikä brankkarit halua olla mukana poliittisessa toiminnassa. Toiminnan tarkoitus on auttaa aina ja kaikkia. Luottamus kansaan on helppo menettää ja vaikea saavuttaa.

Poliisi voisi silti minun mielestäni hajoittaa tämän mielenosoituksen mikäli eivät suostu siirtymään paikkaan, jossa siitä ei olisi haittaa. En ymmärrä miksi miekkarin pitäisi saada olla keskellä tietä. Saman asian voi kertoa tien sivussakin.
 
Aapee79

Luuletko sinä, että niillä vesitykeillä ampuu aina mellakoissa palomiehet? Sitten vielä pienin pieni juttu, että: Kerrotko semmoisen lakikohdan, missä lukee, että palomiehet voivat Suomessa ampua vesitykeillä ihmisjoukkoa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös