Suomen Kuvalehti - Onko Suomessa laatujournalismiakin?

[Hippi Hiiri]

Haluan perustaa ketjun Suomen Kuvalehdelle, koska lehti käsittelee ajankohtaisia ja perustavanlaatuisia asioita politiikan, tieteen ja taiteen saralta, ja minusta heidän artikkeliensa pohjalta olisi mielenkiintoista käydä jatkokeskustelua.

Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä (SK/23) on erinomainen artikkeli "Miksi Matti lyö?", joka käsittelee suomalaisten miesten väkivaltaisuutta. Uusien tutkimustulosten mukaan 3-4 % suomalaisväestöä on geenivirhe, joka altistaa impulsiivisen väkivaltaiseen käytökseen. Geenivirhe ilmenee kuitenkin ainoastaan miesten käytöksessä ja aiheuttaa riskin väkivaltaisuuteen, jos siihen yhdistyy voimakas alkoholinkäyttö. Geenivirhe selittää noin kahdeksan prosenttia humalaväkivallasta.

Mielenkiintoisesti kun 20-vuotias ja 40-vuotias juovat saman verran alkoholia, riski väkivaltaiseen käytökseen on nuoremmalla yli kuusi ja puoli -kertainen. Myös sokeritasosta voidaan mitata riskiä väkivaltaiseen käytökseen. Matala lihassokeritaso ennustaa tehokkaasti väkivaltarikoksen uusimisriskiä tutkimuksen mukaan. "Lihavat on lepposia" ei siis ole tuulesta temmattu fraasi.

Jutussa on myös faktaa vankeusrangaistusten kehityksestä Suomessa. Elinkautistuomiot ovat kolminkertaistuneet kymmenessä ja viisinkertaistuneet kahdessakymmenessä vuodessa. Vuosina 92-09 vapautuneista 52 elinkautisvangista 2 on tehnyt uuden henkirikoksen vuoteen 2011 mennessä. Pitäisikö heitä tosiaan istuttaa vankilassa loppuikänsä?

***

Politiikan saralla SK käsitteli Kokoomuksen ja SDP:n suhdetta. Lehdellä tuntuu olevan varsin hyvät syväkurkut puoluekentällä, koska politiikkajutuissa ollaan paljon syvemmällä kuin peruspäivälehdissä, ja asiat ovat pääosassa henkilöiden sijaan.

Toimittajista on nostettava esiin Risto Lindstedt taidokkaan kielellä leikittelynsä vuoksi ja Jukka Ukkola huikein takasivun irvailukolumninsa ansiosta. Jutun huomaa Lindstedtin kirjoittamaksi yleensä ensimmäisestä virkkeestä. Hän käyttää sanoja, joiden en tiennyt olevan olemassakaan.

Lehti on pakko ahmaista kerralla joka perjantai.

 

[Realcowboy]

Edellinen keskustelu tästä aiheesta jäi lyhyenpuoleiseksi.

 

[Hippi Hiiri]

Edellinen keskustelu tästä aiheesta jäi lyhyenpuoleiseksi.

Näköjään. Olisikohan Jatkoaika muuttunut kymmenessä vuodessa vastaanottavaisemmaksi Kuivalehden sanomalle? Jäädään jännityksellä odottamaan.

 

[Bird]

Suomen Kuvalehti on tullut sivullekirjoittaneen talouteen likimain katkeamatta muistaakseni vuodesta 2007 lähtien. Sitä ennen viikonlopun lukemistona toimi muuten Urheilulehti, mutta vaihdosta ei ole tarvinnut katua hetkeäkään. Urheilulehdessä riitti loppuaikoina kiinnostavaa lukemista enää hyvä jos vartiksi, SK:n parissa menee helposti monta tuntia.

Kaikkiaan varsin laadukas ja kiinnostava lehti on kieltämättä kyseessä. Jos vaan aikaa riittää, niin yleensä tulee luettua reippaasti yli puolet jutuista. Ainoastaan lehden loppupäässä (kulttuuri, ruoka yms. aiheet) on lähinnä juttuja, jotka eivät useinkaan suuremmin kiinnosta. Jyvät ja akanat, Ukkolan kolumni ja sellaiset toki luetaan sieltä hänniltäkin.

Viime aikoina on ilahduttanut erityisesti tämä tiedetoimittaja Marko Hamilon oma aukeama. Jatkuvasti hyvinkin mielenkiintoisia juttuja aiheista, joista ei ole välttämättä koskaan ennen kuullutkaan.

Toimittajista on nostettava esiin Risto Lindstedt taidokkaan kielellä leikittelynsä vuoksi.

Tästä jokseenkin eri mieltä. Esimerkiksi tuoreimman numeron juttu vanhojen autojen ym. entisöijistä oli melkoisen rasittavaa luettavaa, vaikka aihe sinällään kiinnostikin. Itse asia tuntui jäävän pahasti Lindstetin kikkailun ja egotrippauksen alle. Mutta makuasioistahan sopii kiistellä, itse en vain tykkää näin reippaasti minä-muodossa kirjoitetusta tyylistä reportaaseissakaan.

Tässäpä nyt jotain ajatuksia. Toivottavasti aihe herättää Jatkoajassa keskustelua enemmän kuin kymmenen vuotta sitten!

 

[benicio]

Hei koitetaan nyt pitää tuo "Kuivalehti" vähintään joka viestissä. Kuivalehti.

Tuleehan se edelleen luettua, vaikka ei kotiin enää tulekaan. Silloin kuin asuin vielä kotonakotona, niin paskalla istuessa luin aina SK:ta. Erinomainen tähän tarkoitukseen, lukemista riittää sopivasti viikon tarpeisiin.
Lisäksi suosittelen Kuivaa kaikille abiturienteille ja muille vastaaville tapauksille, jotka haluavat sivistää itseään ajankohtaisilla asioilla ja parantaa kirjallista ilmaisutaitoaan esimerkiksi ylioppilaskokeita varten.

 

[Pavlovin Koira]

Onhan se kieltämättä Suomen mittakaavassa laadukkaimpia, ehkä jopa laadukkain. Poliittiset jutut ovat ihan OK, kunhan osaa lukea niitä kriittisesti (silläkin lehdellä kun on omat värilasinsa).

Itse pidän tasokkaimpina lehden loppuosan "keskustelua" -osioita. Eriyisesti Osmo Soininvaaran ja Paavo Lipposen tarkoituksella provoavat jutut olivat mieleeni - kumpikaan ei taida tällä hetkellä olla lehden vakiokirjoittajia? Myös "Hän" -sarjan henkilökuvat ovat usein mielenkiintoisia.

Kaikkein paras osa lehdestä on kuitenkin - ja ollut jo kymmenien vuosien ajan - viimeisen sivun Jyviä ja Akanoita -palsta. Niille nauraessa on mukava käynnistää viikonloppu perjantai-iltapäivänä.

 

[Miguel]

Lukaisin keväällä päätoimittaja Tapani Ruokasen päiväkirjamerkinnöistä 2008-10 koostuvan "Hauki salkussa" -kirjan. Suosittelen lämpimästi tämän ketjun lukijoillekin. Ei siellä mullistavaa tietoa ole, mutta hyvä läpileikkaus suomalaisen kärkilehden päätoimittajan arjesta: kokouksia, pääkirjoitusten pohdintaa, tapaamisia, illallisia - ja mökkireissuja kotipuoleen Rovaniemelle, luonnon tarkkailua. Osa kuvailluista kokkareista ns. Chatham House -periaatteella eli keskusteluja ei ole lupa julkaista missään. Siinä on tietysti porkkanaa salaliittoteoreetikoille, mutta jokainen ajatteleva ihminen tajuaa, että ilman näitä tapaamisia asiantuntemus lehtitaloissa olisi ohutta. Juttuja tehtäisiin enemmän arvailujen ja anonyymien vihjeiden perusteella.

Vaikkei Ruokanen sitä kirjassa suoraan sanokaan, selvä viesti on, että objektiivinen journalismi on mahdotonta. Ei kukaan huipputason (pää)toimittaja voi olla ihmisistä riippumaton erakko. Jos uutisaiheena on esimerkiksi Ruokasen hyvä ystävä Alpo Rusi tai arkkipiispanvaalissa ollut Miikka-veli, on mahdoton saada suhtautumista täysin neutraaliksi. Sitä varten tarvitaan terävät alaiset.

Kirjasta selviää myös, että Ruokanen työstää elämäkertakirjaa Martti Ahtisaaresta.

 

[Hippi Hiiri]

Itse asia tuntui jäävän pahasti Lindstetin kikkailun ja egotrippauksen alle. Mutta makuasioistahan sopii kiistellä, itse en vain tykkää näin reippaasti minä-muodossa kirjoitetusta tyylistä reportaaseissakaan.

Tämä on tosiaan vaakakupin toisella puolella. Haastateltavan asia uhkaa hukkua Lindstedtin omien mielenkiemuroiden sekaan. Lisäksi Lindstedt valitsee usein aiheita, jotka eivät kiinnosta ainakaan minua tippaakaan. Mutta hänen kielenkäyttönsä on jotain niin nautittavaa, että kestän moiset puutteet.

Aloitusviestissäni unohdin mainita Media-kolumnipalstan, jossa toimittajat vuorollaan kirjoittavat kritiikin eri mediumien toimintatavoista, uutisoinneista etc. Sieltä löytyy usein tiukkaa asiaa. Melkein aina kirjoittaja tuntuu olevan nuori vihainen toimittaja, mistä lie tämä sitten kertoo.

 

[kiljander]

SK

Itselleni ei tule kuin SK, TE ja Taloustaito.

SK on kyllä ns "laatulehti" mutta jokainen numero keskittyy 2-3 pääjuttuun, joista vähemmän kuin puolet ovat todella itseäni kiinnostavia, joten en nyt ihan varauksettoman innostunut ole.

No yhtä kaikki, eipä tule mieleeni muita lehtiä tilata (No TE ja TT tulevat jäsenmaksun kylkiäisenä anyway).

Edit: ja legendaariset viimeiset sivut ovat edelleenkin SKn parhaita anteja (joo, on siellä ollut jo jopa 40v syntymäpäiväilmoituksia, kymmenien vuosien odotuksen jälkeen :-))

 

[Snakster]

Kyllähän Kanava on nimenomaan se lehti, jota kannattaa Suomessa lukea, jos haluaa laadukasta ja syvällistä journalismia, joka pureutuu pikkuisen pintaa syvemmälle päivän polttaviin tai muuten yleissivistäviin asioihin. Kanava ilmestyy tosin vain kahdeksan kertaa vuodessa, joten ihan samalla tavalla se ei voi olla ajan hermolla kuin SK. Mutta yhtä kaikki ihmiset: tilatkaa Kanava!

 

[Hippi Hiiri]

Ensimmäistä kertaa luin SK:stä kolumnin, jonka kirjoittaja on minusta yksinkertaisesti väärillä jäljillä. Olen ollut aiemminkin eri mieltä kolumnistien kanssa, mutta silti pitänyt heidän ajatuskulkujaan oikeista faktoista lähtevänä. Laura Koljonen kuitenkin perustaa argumentointinsa siihen, että nyrkkeily (ja muu urheilu) eivät sovi naisen perinteiseen rooliin ja aiheuttavat siksi kielteisiä reaktioita. Ainakaan Wahlströmin tapauksessa kyse ei minusta ole todellakaan tuosta, vaan siitä, että urheilusuorituksen taso oli huono. Myös siteerattu Pekka Mäki oli selvästi samaa mieltä. Tuon vuoksi en viitsi katsoa muutakaan naisurheilua, en sen vuoksi, että naisten olisi jotenkin sopimatonta vaikka painia.

Edes naisten lentopallo ei iske, vaikka siellä onkin hyvärunkoisia murakoita, koska eiväthän raasut pääse edes kunnolla lattiasta irti. Naisten heikompien fyysisten ominaisuuksien vuoksi heidän suoritustensa taso vain on urheilussa huonompi kuin miesten. Feministien on turha vetää siitä hernettä nenään tai alkaa sotimaan jonain naisen alistamisena. Jos lentopallossa ei jakseta ponnistaa tai nyrkkeilyssä tyrmätä, sitä voi vähätellä pätevin perustein.

 

[Fordél]

Ensimmäistä kertaa luin SK:stä kolumnin, jonka kirjoittaja on minusta yksinkertaisesti väärillä jäljillä. Olen ollut aiemminkin eri mieltä kolumnistien kanssa, mutta silti pitänyt heidän ajatuskulkujaan oikeista faktoista lähtevänä. Laura Koljonen kuitenkin perustaa argumentointinsa siihen, että nyrkkeily (ja muu urheilu) eivät sovi naisen perinteiseen rooliin ja aiheuttavat siksi kielteisiä reaktioita. Ainakaan Wahlströmin tapauksessa kyse ei minusta ole todellakaan tuosta, vaan siitä, että urheilusuorituksen taso oli huono. Myös siteerattu Pekka Mäki oli selvästi samaa mieltä. Tuon vuoksi en viitsi katsoa muutakaan naisurheilua, en sen vuoksi, että naisten olisi jotenkin sopimatonta vaikka painia.

Olen ihan samaa mieltä. Kolumni on ilmeisesti suunnattu juuri miehille toitottamaan, että kyllä naisetkin saavat urheilla lajissa kuin lajissa. Itsekään en usko, että enää ajatellaan kovinkaan paljoa ettei joku laji sopisi naisen perinteiseen rooliin. Tällainen ajattelu oli aikanaan hyvin yleistä ihan urhuilujohtajista alkaen, mutta en näe sen enää olevan yleistä. Olli Mäkikään näin tuskin ajattelee, joten kolumnistin on ihan turha edes vihjailla siihen suuntaan.

Sen sijaan moni kyllä ajattelee juuri noin kuin toteat eli naisten urheilun taso ei ole monestikaan hääppöinen, minkä takia moni ei viitsi sitä katsoa. Näin on esimerkiksi naisten jalkapalloilussa. On hyvin vaikea kuvitella, että menisin katsomaan naisten SM-sarjan futisottelua, koska se on pelinä aika heikkotasoista yksilöiden taitotasosta aina joukkuepelaamiseen asti.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Ensimmäistä kertaa luin SK:stä kolumnin, jonka kirjoittaja on minusta yksinkertaisesti väärillä jäljillä. Olen ollut aiemminkin eri mieltä kolumnistien kanssa, mutta silti pitänyt heidän ajatuskulkujaan oikeista faktoista lähtevänä. Laura Koljonen kuitenkin perustaa argumentointinsa siihen, että nyrkkeily (ja muu urheilu) eivät sovi naisen perinteiseen rooliin ja aiheuttavat siksi kielteisiä reaktioita. Ainakaan Wahlströmin tapauksessa kyse ei minusta ole todellakaan tuosta, vaan siitä, että urheilusuorituksen taso oli huono. Myös siteerattu Pekka Mäki oli selvästi samaa mieltä. Tuon vuoksi en viitsi katsoa muutakaan naisurheilua, en sen vuoksi, että naisten olisi jotenkin sopimatonta vaikka painia.

Nyrkkeilyottelun tai minkä tahansa kaksinpelin tai joukkuelajin mittelö voi olla kiinnostavaa seurattavaa, vaikka osapuolet eivät absoluuttisesti ottaen ihan parhaimmistoa olisikaan. Kuten naisten lajit, niin myös miesten eri lajien alasarjojen pelit ja vaikka maakuntasarjan nyrkkeilijöiden matsit voivat tarjota katsojille kiinnostavia penkkiurheilukokemuksia, jos hyvä kamppailu antaa tähän edellytykset.

Siinä Koljonen vetää kyllä vesiperän, ettei muutamien urheilulajien vetovoimaisuuden vähäisyys naisten urheilemina liity näillä leveyksillä ihmeemmin sukupuolisiin vastakkainasetteluihin ja ns. perinteisiin sukupuolikäsityksiin. Eiköhän lajin harrastuksen laajuus ja sitä kautta taso sanele suurelta osin sen, mikä arvostus ja kiinnostus lajiin kohdistuu. On ihan selvää että nyrkkeilyn taso on naisten puolella valovuoden miehiä perässä. Harrastajamäärissä on tietenkin valtava ero. Kilpailu pitää huolen siitä että millä tahansa rankingtasolla mies- ja naisnyrkkeilijöiden taitoerot ovat kaikilla mittareilla miesten hyväksi, ottamatta vielä mitenkään esiin miesten etumatkaa fyysisessä suorituskyvyssä. Sama juttu jossakin naisten mäkihypyssä, joka on miesten vastaavaan lajiin verrattuna hyvin pienten piirien toimintaa. Jos halutaan nähdä osaavinta ja superlatiivisinta nyrkkeilyä tai mäkihyppyä, niin silloin huomio on syytä keskittää miesten huipputasolle. Tämän ei tarvitse vielä arvoa pois naisten vastaavilta lajeilta. Näin käy kuitenkin väistämättä, mikäli naisten nyrkkeilylle tai naisten mäkihypylle halutaan saada väkipakolla sama arvostus kuin miesten lajeille. Naisten lajien soisi kehittyvän rauhassa sille tasolle mihin lajien yleistyminen ja sitä kautta tason kehittyminen antavat mahdollisuuden.

 

[Kaivanto]

Laura Koljonen kuitenkin perustaa argumentointinsa siihen, että nyrkkeily (ja muu urheilu) eivät sovi naisen perinteiseen rooliin ja aiheuttavat siksi kielteisiä reaktioita. Ainakaan Wahlströmin tapauksessa kyse ei minusta ole todellakaan tuosta, vaan siitä, että urheilusuorituksen taso oli huono.

Tämä naisten heikompi taso aiheuttaa parranpärinää vain niissä urheilulajeissa, joissa naisten sarjat eivät ole mediassa ja/tai katsojien kokemusmaailmassa vakiintuneita.

Esimerkiksi tenniksessä, yleisurheilussa, hiihdossa tai uinnissa puheenvuoroja katsomiskelvottomasta tasosta ei kuulla, vaikka naisten taso on niissä miehiin verrattuna aivan kelvoton.