Suomen Idols 2012

  • 130 765
  • 595

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Torstenille myös peukku ylös, sillä oli hyvä tänään.

Eikä ollut, vaan ihan paska. Aivan käsittämättömän epävireistä laulamista ja suurimpana ongelmana sällin ääni ei "soi", vaan se joutuu puskemaan sitä kähinää koko ajan. Torstenille on myös kehittynyt pahoja maneereja, mm. jokaisen sanan lopettaminen kesken sellaiseen ähkäisyyn: "I'mAHHH bulletproofAHH, I'mAHHH TitaniumHHH".

Torsten oli totaalisurkea, huonompi jopa kuin edellisellä kierroksella, jolloin oli myös heikko.

Ihan oikeat kilpailijat menivät finaaliin, mutta Idolsin/Maikkarin porukka saa kiittää onneaan, että Diandra Flores löytyi tähän skabaan. Muuten olisi tullut Voicelta vielä pahemmin kuokkaan kuin nyt tuli eikä ketään kiinnostaisi. Diandralla on kuitenkin niin huikeat lahjat, ettei edes Idolsin kökkökoneisto pysty (toivottavasti) tuhoamaan niitä.

Koska noita Diandroja ilmestyy Suomen kokoiseen maahan kerran vuosikymmenessä jos silloinkaan, kannattaisi Idols oikeasti pistää tämän jälkeen tauolle ja miettiä mitä ja milloin seuraavaksi tehdään. Muuten ilkkajääskeläisiä ja arikoivusia alkaa olla kohta niin paljon, ettei edes niitä kahta oikeasti kiinnostunutta katsojaa pian kiinnosta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oli kyllä kaikki aika heikkoja tänään, liekö jännitti kovasti tai tuo ihmeen huutotsemppaus vetänyt entistä enemmän kipsiin. Torsten joka tapauksessa aivan kaamea ja onneksi tippui pois. Viikko viikolta ruvennut enemmän ja enemmän ärsyttämään tuo jannu opetellun äänensä ja englantinsa kanssa.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Diandralla on kuitenkin niin huikeat lahjat, ettei edes Idolsin kökkökoneisto pysty (toivottavasti) tuhoamaan niitä.

Äläs sano. Risto Asikainen kaivetaan naftaliinista tekemään Diandralle biisejä ja ei aikaakaan kun se jo laulaa kauppakeskus Jumbossa 9 vee pikkutytöille "etsit muijaa seuraavaa..."

Ot, mutta tuli muuten mieleen Asikaisesta tämä huikea ohjelmaformaatti Popstars ja erityisesti se "toinen tuotantokausi". On varmaan kaikkien aikojen surkein tuotos mitä on ikinä nähty missään. Erityisesti se leiriviikonloppu. "Nyt on virehässäkkää kaikilla" oli aika usein kuultu lause. No älä helvetissä, eihän siellä kukaan osannut edes laulaa.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Kyllähän eilisen perusteella on nyt kaksi oikeaa henkilöä finaalissa. Torstenilta se Coldplay veto oli oikeastikkin hyvä, itse ainakin Coldplay fanina kyllä tykkäsin. Titanium taas oli sellaista kuraa että huhhuh. Susannalta Power of Love oli hemmetin kova ja se varmaan saattoi finaalipaikankin pelastaa. Ja Diandra nyt on diandra, varma huippuhyvä suorittaja ja ollut finaaliainesta jo alkumetreiltä asti.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Didi on kova laulaja, mutta pop-tähdeksi itseni on häntä vaikea mieltää. Ainakaan vielä, muutaman vuoden kuluttua kun lapsenpyöreys alkaa häipyä, voisi palata asiaan. Tällä hetkellä minulle tulee hänestä mieleen viaton tenavatähti tai Anita Hirvonen nuorempana. Eilinen haalari oli jäätävä.
 

Perushoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Jokerit, Spurs
Didi on kova laulaja, mutta pop-tähdeksi itseni on häntä vaikea mieltää. Ainakaan vielä, muutaman vuoden kuluttua kun lapsenpyöreys alkaa häipyä, voisi palata asiaan. Tällä hetkellä minulle tulee hänestä mieleen viaton tenavatähti tai Anita Hirvonen nuorempana. Eilinen haalari oli jäätävä.

Kyllähän esim. tuo toinen veto oli kaikkea muuta kuin tenavatähteä. En yhtäkään noin mahtavalla äänellä varustettua suomalaista naislaulajaa ole kuullut, ja Diandralle voi helposti povata menestyksekästä uraa musiikin parissa. Mielenkiinnolla odotan perusteluja biisien tenavatähtimäisyydestä.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Kyllähän esim. tuo toinen veto oli kaikkea muuta kuin tenavatähteä. En yhtäkään noin mahtavalla äänellä varustettua suomalaista naislaulajaa ole kuullut

Minä olen - oopperalavalla, kun olin oopperassa töissä.

Mutta onhan tuo Diandran ääni sellainen, että on mielenkiintoista nähdä, mitä sen ympärille rakennetaan. Susannalle on paljon helpompi kuvitella biisejä kuin Diandralle.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jotenkin luulen, että Susannasta tässä leivotaan Idols-voittaja ja Diandra toiselta sijalta pääsee vapaammin tekemään levyä ja menestymään. Voin toki olla väärässä, mutta tuollainen haju on asiasta.

Noh, ainakin tulee naispuolinen voittaja, joka onkin sitten ensimmäinen sitten Hanna Pakaraisen.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Kyllähän esim. tuo toinen veto oli kaikkea muuta kuin tenavatähteä. En yhtäkään noin mahtavalla äänellä varustettua suomalaista naislaulajaa ole kuullut, ja Diandralle voi helposti povata menestyksekästä uraa musiikin parissa. Mielenkiinnolla odotan perusteluja biisien tenavatähtimäisyydestä.

Niin kuin sanoin: Didi on loistava laulaj, mutta olemus on tenavatähden. Omissa silmissäni en näe hänessä poplaulajan karsimaa.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Ihan vähän ohi aiheesta, mutta kyseiset haalarit ovat kovaa huutoa muotimaailmassa. Mitenkään kantaa ottamatta , niiden " muodikkuuteen" :)

Hyvä pointti, en tiennyt että ne ovat nyt muotia. Ihmettelinkin, että ei saatana, kuka on käskenyt vetää kurahaalarit päälle vai tuliko suoraan hiekkalaatikolta. Nyt ymmärrän, miksi ne olivat päällä.

Mutta oli muotia tai ei, vaikutelma on hieman erilainen, jumppaako noissa trikoissa Suomen läskein tenavatähti Didsu vai telluksen ihkuin misu tyyliin Rihanna.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan hyvä vaan, että Diandra on tuollainen aavistuksen muodokkaampi tyttö, eikä mikään pulkannaru. Saa nuoriso vähän terveempiä roolimalleja. Eikä tuo tyttö nyt mikään läski todellakaan ole.

Tässä sen taas näkee, että tuollainen olemus tyrmätään heti (kuten edellinen kirjoittajaa sanoillaan osoittaa) ja sitten mietitään miksi ihmisillä on niin epäterveet kauneuskäsitykset.

Itse diggaan tuollaisista Didin mallisista naisista, niissä on sitä jotain. Muutenkin todella nätti ja persoonallinen ilmestys. Näitä tarvitaan.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin kuin sanoin: Didi on loistava laulaj, mutta olemus on tenavatähden. Omissa silmissäni en näe hänessä poplaulajan karsimaa.

Täsmälleen sama. Esim. jos vertaa Diandraa Voice of Finlandissa laulaneeseen Eveliina Tammenlaaksoon, joka kai on vielä nuorempi, niin jää kyllä selkeästi kakkoseksi. Siis tuossa laulajan olemuksessa. Paras laulajahan Diandra on selvästi ja voittaa koko kisan, mutta jos tästä nyt ruvetaan vetämään levy-yhtiön taholta kaikki tänne heti... tyylillä niin metsään menee.

Mitä tulee eiliseen esitykseen, niin olihan paska esitys ja suuri osa meni sovituksen puolelle. Kyseessähän on aivan törkeän hyvä kappale, josta tehtiin nyt sellainen Baltic Princess-bilebändimäinen läpilauluversio, joka vedettiin ihan liian kovalla tempollakin. Kyllä oli pahemman luokan raiskaus. Sen takia täytyy loppuun linkittää orginal versio.

http://www.youtube.com/watch?v=eH3giaIzONA

Kasarimusiikkia parhaimmillaan. Tuo paljon muistoja.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan hyvä vaan, että Diandra on tuollainen aavistuksen muodokkaampi tyttö, eikä mikään pulkannaru. Saa nuoriso vähän terveempiä roolimalleja. Eikä tuo tyttö nyt mikään läski todellakaan ole.

Ihan samaa mieltä. Mutta se pitää kyllä sanoa tuosta eilisestä asusta että jos on vähän muodokkaampi niin pinkki ei ole ystäväsi...

Mutta se sitä aiheesta. Diandra on kyllä ikäisekseen hämmästyttävän hyvä laulaja mutta myös minulla on vähän ongelma ottaa häntä tosissaan poptähtenä kun on olemukseltaan jotenkin niin pentumainen. Jotenkin tulee sellainen tenavatähti-fiilis tuosta Diandrasta niin loistava kuin hän onkin. En tiedä johtuuko se tuosta pentumaisuudesta vai mistä mutta ei tuossa Diandrassa minusta hirveästi kuitenkaan sellaista lavakarismaa ole, mitä esim. tuosta jo mainitusta Eveliina Tammenlaaksosta löytyi valtavasti.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Diandra voisi olla Suomen oma Selena Gomez ja sitten se voisi mennä Suomen oman Justiinin kanssa(Roobin Packalen) ja sitten ne olisi niin söpö pari.
 

Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
En tiedä johtuuko se tuosta pentumaisuudesta vai mistä mutta ei tuossa Diandrassa minusta hirveästi kuitenkaan sellaista lavakarismaa ole, mitä esim. tuosta jo mainitusta Eveliina Tammenlaaksosta löytyi valtavasti.

Asiat voi nähdä niin eri tavalla. Eveliina oli ehdottomia suosikkejani Voicessa juuri tuon lavasäteilyn vuoksi mutta ei mielestäni Diandra jää siinä juurikaan jälkeen. On vaan erilainen mutta todella persoonallinen joka kerta esiintyessään. Laulajana sitten aika eri tasoa vaikka Eveliina ei missään nimessä ollut huono, hänellä myös kiva ääni.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Väärin. Toki virheitä tuli mutta kummassakin biisissä, varsinkin toisessa onnistui tuomaan persoonallisen äänensä hyvin esiin. Huomattavasti parempi kuin pari edellistä esitystä. Nyt ei ollut vaisu.

Tunnetko sällin vai miksi puolustat selkeästi huonoa suoritusta? Ihan rehellisesti ihmettelen, sillä Torsten oli eilen tasolla jolla ei kuuluisi mennä edes alkukarsinnoista jatkoon. Coldplay oli "ihan jees", mutta sekin kuulosti sellaiselta keskivertoa paremmalta karaokelaululta. Titanium taasen oli ihan karmaiseva raiskaus, oikein pahaa teki kuunnella. Kertoo toki formaatista jotain, että tuomarit senkin esityksen jälkeen keskittyivät lähinnä kehumaan kloppia siitä juoksentelusta eivätkä puuttuneet siihen polttavaan seikkaan, ettei Torstenin ääni riittänyt edes vähää alusta.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Jos Idols jatkuu vielä seuraavanakin vuonna VoF:in pyöriessä samoihin aikoihin, on formaatti suomessa jo käytännössä kuollut. Se voitaisiin pelastaa kuitenkin vielä parilla liikkeellä:

-Uudet tuomarit. Ninan potkiminen pois oli jo hyvä alku, mutta se ei lopulta auttanut mitään, koska muut tuomarit ottivat täsmälleen saman roolin. Nyt siellä on ajoittain neljä turhaa tyyppiä tekemässä paskasta konvehteja.

-Eri genreihin panostaminen. Se ei auta potentiaalista pop-laulajaa vittuakaan, että hevimies Jone Nikula antaa hänelle palautetta äänialoista. Tuomaristossa pitäisi olla syvyyttä ja leveyttä. Rock-laulajiin panostaa Ismo Alanko, Pop laulajiin Paula Vesala, Iskelmässä neuvoo puolestaan Teppo Ruohonen. Siten saataisiin jo hyvä alku, tuomareissa olisi auktoriteetteja jotka voisivat oikeasti antaa hyviä vinkkejä ja kehittää raakileista tähtiä.

-Parin vuoden tauko. Ei vaan jaksa, taso tippuu joka ikinen vuosi. Ehkä Idolsia osaisi odottaakin kovemmalla innolla jos olisi jotain odotettavaa.

-Kilpailun tahti hitaammaksi. Nykyinen tahti on syvältä anaalista kun huomioi vaikka kolmen viide kauden tason, laulukisa voisi olla vaikka kahden vuoden välein. 2012, 2014, 2016 jne...

-Rehellisyys. Nykyiset tuomarit suoltavat pelkkää paskaa. Jätkä laulaa päin helvettiä metal- kappaleen ja saa ylistystä herkästä tulkitsemisesta ja vertailuja Loiriin. Mikä meni vikaan?

-Leri Leskinen. Koko formaatin turhin jätkä. Tilalle joku, joka osaa asiansa.

-Duettoihin jotain järkeä. Millä perusteella ne tällä kaudella muuten valittiin? Mielestäni huutava/kirkuva nainen ja matalalta laulava finninaama poika eivät muodosta hyvää duettoa, eivät sitten millään. Duetossa osapuolien pitäisi täydentää toisiaan, ei hajoittaa harmoniaa sirpaleiksi.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
-Uudet tuomarit. Ninan potkiminen pois oli jo hyvä alku, mutta se ei lopulta auttanut mitään, koska muut tuomarit ottivat täsmälleen saman roolin. Nyt siellä on ajoittain neljä turhaa tyyppiä tekemässä paskasta konvehteja.

-Eri genreihin panostaminen. Se ei auta potentiaalista pop-laulajaa vittuakaan, että hevimies Jone Nikula antaa hänelle palautetta äänialoista. Tuomaristossa pitäisi olla syvyyttä ja leveyttä. Rock-laulajiin panostaa Ismo Alanko, Pop laulajiin Paula Vesala, Iskelmässä neuvoo puolestaan Teppo Ruohonen. Siten saataisiin jo hyvä alku, tuomareissa olisi auktoriteetteja jotka voisivat oikeasti antaa hyviä vinkkejä ja kehittää raakileista tähtiä.

Tästä samaa mieltä että tuomarit vaihtoon. Liimatainen heittelee jotain latteita kiekkotermejä kuin oranssitakki-Juti pahimmillaan, Nikulan maine suorasanaisena ja rehellisenä heviäijänä on pelkkä myytti ja muutenkin tuo Jonen hidastempoinen jankkaus on niin raskasta kuunneltavaa että vaihto alkaisi olla paikallaan, sen sijaan Voutilainen on sen alun ylimielisen paskan jälkeen ollut ihan OK.

Uuteen tuomaristoon pitäisi minun mielestäni saada ainakin yksi kovan luokan tuottaja joka olisi hyvin ajan hermoilla ja tuntisi tämän päivän musiikkimarkkinat kuin oma taskunsa, ja omaisi siten näkemystä siitä kenessä kilpailijoista olisi potentiaalia lyödä läpi myös kilpailun ulkopuolella. Lisäksi mukana olisi hyvä olla laulunopettaja/laulaja jolla olisi korvaa kuunnella kilpailijoiden laulua ja mahdollisia virheitä, ja vielä munaa sanoa suoraan jos niitä virheitä huomaa.


-Parin vuoden tauko. Ei vaan jaksa, taso tippuu joka ikinen vuosi. Ehkä Idolsia osaisi odottaakin kovemmalla innolla jos olisi jotain odotettavaa.

-Kilpailun tahti hitaammaksi. Nykyinen tahti on syvältä anaalista kun huomioi vaikka kolmen viide kauden tason, laulukisa voisi olla vaikka kahden vuoden välein. 2012, 2014, 2016 jne...

Tämäkin voisi tehdä hyvää ohjelmalle jos tahtia harvennettaisiin.

-Rehellisyys. Nykyiset tuomarit suoltavat pelkkää paskaa. Jätkä laulaa päin helvettiä metal- kappaleen ja saa ylistystä herkästä tulkitsemisesta ja vertailuja Loiriin. Mikä meni vikaan?

Minä kirjoitinkin tästä jo eilen, että jotenkin tuosta hommasta paistaa sellainen että yritetään väkisin luoda sellaista "vittu kun on hyvä meininki!" -fiilistä vaikka oikeasti koko tämä kausi on ollut täydellinen floppi. Juontajat ja tuomarit kehuu kilpaa kilpailijoita, bändiä ja koko ohjelmaa ja yritetään väkisin luoda illuusiota että taso olisi hyvä.

-Leri Leskinen. Koko formaatin turhin jätkä. Tilalle joku, joka osaa asiansa.

Leri Leskinen on kyllä ammattilainen, mutta tuntuu että hän on ollut mukana jo liian pitkään ja joko suurin into on hävinnyt tai sitten on "liian sisällä" tuossa hommassa ettei enää huomaa miten pahasti polkee paikallaan. Lerin tilalle joku innostuneempi kaveri joka saisi puhallettua tuohon sinänsä hyvin ammattimaiseen mutta aika hengettömäksi käyneeseen bändiin vähän lisää virtaa, ja pystyisi myös tuomaan uutta rohkeutta sovitusten rakenteluun ja rohkaisisi kilpailijoita hakemaan rohkeampia ja vähän erilaisia sovituksia.

Ja oikeastaan samat sanat pätee myös Hanna-Riikka Siitoseen joka käsittääkseni vastaa kilpailijoiden laulunopetuksesta ym. musiikillisesta opastuksesta. Tilalle parempi laulunopettaja joka auttaisi kilpailjoita myös esiintymispuolessa (kun Siitosen omaa esiintymistä katsoo niin ei oikein osaa kuvitella että hän pystyisi kilpailijoita siinä asiassa auttamaan).

Lisäksi ehdottaisin vielä ainakin sitä että toinen juontajista pois (ja tilalle vaikka kokonaan uusi), noihin väkinäisiin sketseihin ja mukahassutteluihin alkaa olla jo totaalisen kyllästynyt. Juontajat vievät vähän liikaa aikaa ohjelmasta, varsinkin noissa koelaulujaksoissa.

Ja sitten myös tuon teatteriviikonlopun voisi minusta uudistaa ihan täydellisesti. Acapella-lauluja ja rivilauluja vähemmäksi ja heti vaan kilpailijoita yksin bändin kanssa lavalle niin nähdään kenestä löytyy lavakarismaa ja kykyä oikeasti esiintyä ja laulaa mikrofonin kanssa bändin säestyksellä. Nuo lyhyet acapella-pätkät kun ei kovin paljoa kerro varsinaisesta laulutaidosta vaikka vähän osviittaa antavatkin. Myös noiden ryhmätehtävienkin tarpeellisuus on minusta vähän niin ja näin kun tässä kuitenkin haetaan solistia eikä lauluyhtyettä.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Uuteen tuomaristoon pitäisi minun mielestäni saada ainakin yksi kovan luokan tuottaja joka olisi hyvin ajan hermoilla ja tuntisi tämän päivän musiikkimarkkinat kuin oma taskunsa, ja omaisi siten näkemystä siitä kenessä kilpailijoista olisi potentiaalia lyödä läpi myös kilpailun ulkopuolella.

Asko Kallonen oli ihan kusipää jätkä, mutta hänet näkisin mieluusti seuraavalla kaudella. Vaikuttaa musiikki-alalla ja voisi olla se kova jätkä tuomaristossa. Myös Kim Kuusi saisi palata takaisin. Sitten kun kolmanneksi lenkiksi heittää vielä yhden nimen jonka kaikki tietävät, vaikka jonkun tällä hetkellä menestyvän nimen(ei Lauri Tähkää) ja vieralevat tuomarit valitaan muilla perusteilla kuin että laulaa The Rasmuksessa ja omistaa oudon hiuspehkon, alkaa paketti olla jo suhtkoht hyvä.

Lisäksi ehdottaisin vielä ainakin sitä että toinen juontajista pois (ja tilalle vaikka kokonaan uusi), noihin väkinäisiin sketseihin ja mukahassutteluihin alkaa olla jo totaalisen kyllästynyt. Juontajat vievät vähän liikaa aikaa ohjelmasta, varsinkin noissa koelaulujaksoissa.

Yksi juontaja riittää ihan loistavasti. Juuri se mitä sivusit on ihmetyttänyt myös minua, juontajat vievät jokaisessa suomalaisessa ohjelmassa hirveän siivun ajasta. Talentissa niitä kahta hinuria kuvataan verhojen takaa kesken lauluesityksen ja Idolssissa on nähty vuosien mittaan Janne Katajan pingviini-tanssia sekä Heikki Paasosen mukahauskuuksia. Missä menee raja? Kummatkin nykyiset tuomarit hiuksista vittuun ja joku nouseva kyky tilalle. Kadonneen jäljillä -juontaja Antero Vartia on sopivan hillittty ja mummoja miellyttävä nuorukainen joka voisi vetää yksin tuotantokauden läpi.

Acapella-lauluja ja rivilauluja vähemmäksi ja heti vaan kilpailijoita yksin bändin kanssa lavalle niin nähdään kenestä löytyy lavakarismaa ja kykyä oikeasti esiintyä ja laulaa mikrofonin kanssa bändin säestyksellä. Nuo lyhyet acapella-pätkät kun ei kovin paljoa kerro varsinaisesta laulutaidosta vaikka vähän osviittaa antavatkin.


Vahva sama. Miten ihmeessä voi kukaan odottaakkaan, että finaalissa nähdään parhaat laulajat jos koelaulut noudattavat tätä kaavaa:

-Jannu astelee tuomareiden eteen
-Jone sanoo "laula meille jotain niin nähään vähän mistä suhun oikeen on"
-Jannu laulaa 30 sekuntia
-Liimatainen keskeyttää laulun ennen huipentumista aloittaen sanoilla "Ihan kiva mut..."
-Laulaja joka olisi voinut menestyä hyvin, lähtee pois kyyneleet silmissä ilman lappua
-Uusi jannu ilmaantuu paikalle
-Jone toistaa fäärinsä.
-Jannu huutaa 20 sekuntia
-Liimatainen keskeyttää laulun ja aloittaa sanoilla "Ihan uskomaton veto, sä pääset pitkälle"
-Laulaja joka on umpipaska poistuu paikalta lapun kanssa.



edit. Ei sittenkään mitään vitun Askoa, jätkä sanoo Wiskarin Arttua hyväksi.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sitten yksi juttu mitä minä haluaisin Idolsissa muuttaa, on se että kilpailijoita mieluummin rohkaistaisiin "muusikkouteen" ja esiintymään instrumenttien kanssa sen sijaan että pyritään saamaan heidät vieroitettua esim. kitarasta. Esim. tällä kaudella koelauluissa tuomarit marmattivat jatkuvasti niille kilpailjoille jotka halusivat esiintyä vaikkapa kitaran kanssa, että nämä eivät ota tarpeeksi kontaktia yleisöön tai "piiloutuvat" instrumenttinsa taakse. Mutta ei se minun mielestäni paha juttu ole jos homma vaan toimii ja laulaja tuntee olevansa lavalla luontevammin sen instrumentin taakse. Onhan tämä maailma täynnä loistavia laulajia jotka soittavat lavalla instrumenttia mutta saavat silti kontaktin yleisöön. Kaiken A ja O olisi että kilpailija tuntisi olonsa lavalla luontevaksi eikä häntä yritetä pakottaa mihinkään tiettyyn muottiin.

Vaikka tämä periaatteessa laulukilpailu onkin niin minun mielestäni se ei ole mitenkään siitä laulusta pois jos kilpailija osaa soittaa ja haluaa säestää itseään.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Yksi mitä haluaisin nähdä olisi että ikäraja nostettaisiin vaikkapa 20 tietämille, nykyään Idolsiin hakee aivan liikaa näitä alaikäisiä ja heitä on finaalissakin puolet, ei sillä etteivätkö he olisi hyviä, mutta jotenkin se taso sitten vain laskee isommassa kaavassa. Kappaleista kokonaisen pitusia ja kaikki muu sälä hittoon. Ei se palvele ketään että ohjelma-aikaa on puolitoista tuntia ja itse suorituksia siitä näkee sen 10 minuuttia.

Vierailevat tuomarit ovat olleet finaaleissa aivan floppeja, ei mitään tarjottavaa. Ainoat hyvät tuomarit ovat olleet se ruotsalainen ja Toni Wirtanen alkukarsinnoissa. Päätuomareista Voutilainen on ollut paras, osaa myös jakaa kritiikkiä ja opastaa kilpailijoita, Jonella olisi potentiaalia nousta ensimmäisten kausien tasolle, mutta jokin(tuotantoyhtiö?) selvästi pidättelee ja joutuu siis hieman himmailemaan. Liimatainen on kyllä ollut taas sitten aivan syvältä.

Juontajista Herala ainakin kuuseen, ei ole mitään tarjottavaa. On niin kylmän oloinen ja lunttaa papereista vähän väliä ja ne mukahassuttelut eivät hänen kohdallaan toimi. Heikki yksinään voisi menetelläkkin jos sketsiosuudet jäisivät pois.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Jonella olisi potentiaalia nousta ensimmäisten kausien tasolle, mutta jokin(tuotantoyhtiö?) selvästi pidättelee ja joutuu siis hieman himmailemaan.

Ihmekkös tuo. Jos sanoo huonoksi niin tippunut kilpailija on vinkumassa lehdistölle ikuisista traumoista jne.. Jone-setä sanoi pahasti ja nyt itkettää. Nykytasollaan Jonelle ei ole mitään käyttöä, mutta tyon himmailun kyllä ymmärtää kun siinä on työpaikka kuitenkin kyseessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös