Suomen Big Brother 2020

  • 312 489
  • 1 821

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mitä tarkoitat? Aikoo siis maksaa talosta päästyään 300€ Julialle ihan oikeaa rahaa? Mahtaakohan edes löytyä tililtä moisia summia.
Näin se meinasi. Kävivät Artun kanssa huutokauppaa Julian oluesta, kun olivat juoneet jotain kolme olutta. Hinta nousi kuparipannun hintoihin.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sirviö, Snow ja kumppanit ovat nyt kyllä ylittäneet itsensä. On tässä tällä kaudella ennenkin ollut tylsiä viikkotehtäviä mutta tämä nykyinen on kyllä ihan omassa luokassaan. 24/7:aa en ole tainnut jaksaa kymmentä minuuttia pidempään katsoa koko viikolla, hyvä kun koosteet jaksaa katsoa. Edes niissä ei tapahdu oikeastaan mitään. Mennään kuitenkin toiseksi viimeistä viikkoa, eli menon pitäisi periaatteessa olla parhaimmillaan.

Siitä voisi saada edes vähän viihdettä, että antaisi rankkua oikein kunnolla Vilille noista lukuisista sääntörikkomuksista mutta eihän se käy, kun vaan "tarkkaillaan mihin tilanne kehittyy". Virtanen on kanssa aivan farssi.

Lyökää se kolkyt donaa nyt vaan sovinnolla Joelin povariin vaikka heti ja sitten vaan viimeinen sammuttaa valot. Ensi kautta ei tarvitse tehdä, ellei tehdä samalla jotain radikaaleja muutoksia tuotannon henkilöstöön.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Veikkaan että ensivuonna tekevät jonkinlaisen julkkis BB jossa käy samat kilpailijat jotka pyörinyt jo nyt sanomien eri ohjelmissa. Sama tuotantotiimi ja yhtä jännittävät tehtävät :D
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Sirviö, Snow ja kumppanit ovat nyt kyllä ylittäneet itsensä. On tässä tällä kaudella ennenkin ollut tylsiä viikkotehtäviä mutta tämä nykyinen on kyllä ihan omassa luokassaan. 24/7:aa en ole tainnut jaksaa kymmentä minuuttia pidempään katsoa koko viikolla, hyvä kun koosteet jaksaa katsoa. Edes niissä ei tapahdu oikeastaan mitään. Mennään kuitenkin toiseksi viimeistä viikkoa, eli menon pitäisi periaatteessa olla parhaimmillaan.

Siitä voisi saada edes vähän viihdettä, että antaisi rankkua oikein kunnolla Vilille noista lukuisista sääntörikkomuksista mutta eihän se käy, kun vaan "tarkkaillaan mihin tilanne kehittyy". Virtanen on kanssa aivan farssi.

Lyökää se kolkyt donaa nyt vaan sovinnolla Joelin povariin vaikka heti ja sitten vaan viimeinen sammuttaa valot. Ensi kautta ei tarvitse tehdä, ellei tehdä samalla jotain radikaaleja muutoksia tuotannon henkilöstöön.

Jotenki VIrtasen sanomisista tuli mieleen että ne odottaa että toisilla palaisi enemmän käpy Viliin kun se rikko sääntöjä. Ainoa vaan että aihauttaakseen isosti vitutusta ja reaktiota muissa siitä pitäisi rangaista, kaikkia. Jos taas haluttaisiin testata Vilin sipulia niin pitäisi rangaista vain häntä. Nyt ei tehdä mitään ja jäljelle jää muiden naureskelu sohvalla makoillen "hehe, nukkuukohan se taas". Hienoa Virtanen!
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Eiköhän tämä taas ensi kaudella jatku, jos vaan tuotanto on päässyt taloudellisiin tavoitteisiinsa. Eli jos ohjelma on plussalle jäänyt, niin sama (tai entistä tylsempi) meininki jatkukoon taas ensi syksynä.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Epäsuorasti jo luvattiin jatko, kun tuotanto vieraili ohjelmassa. Sanoivat myös, että ääniä annetaan tuhansia per lähetys, eli arvailut noin 3000-5000 äänestä lienevät lähellä totuutta. Manipulaatioon sanoivat sen, mikä jo käytännössä olikin selvää, eli ihan lopussa tulee merkittävä osa noista äänistä.

Subilla oli paljon mielivaltaisia rankkuja ja epäreiluja häätöön laittoja, hyvä että ne ovat nyt poissa, mutta vastavuoroisesti nyt ei tehdä mitään. Kuka keksii viikkotehtävät? Taso on niissä laskenut Subin ajoista todella paljon. Missä vaativat tehtävät henkisesti ja fyysisesti? Saisivat ostaa edes kaljaa muovipusseissa voittorahoilla, niin kuin ennen.
 
pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Ymmärrän kyllä, että uusia viikkotehtäviä on koko ajan vaikeampi keksiä, ettei tulisi samoja mitä männä vuosina. Mutta kiistatonta on se, että onhan nuo "pukeudutaan merirosvoiksi hou hou", "pukeudutaan eläimiksi ihhahhaa" ja "guru valomieli töttöröö" naamiaistouhut aivan täyttä paskaa. Jotenkin vain tulee semmoinen päiväkodissa naamiaiset-meininki väkisin mieleen. Kaikki voi tietysti olla montaa mieltä, onko ylipäätään Big Brotheriin hakevat ja pääsevät sitten oikeastikkin päiväkoti-tasoa ajattelultaan ja älyykkysosamäärältään, mutta olisihan tässä formaatissa niin helkkarin paljon potentiaalia. Kun se taivas on kuitenkin rajana, mitä noille asukkaille voisi keksiä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Epäsuorasti jo luvattiin jatko, kun tuotanto vieraili ohjelmassa. Sanoivat myös, että ääniä annetaan tuhansia per lähetys, eli arvailut noin 3000-5000 äänestä lienevät lähellä totuutta. Manipulaatioon sanoivat sen, mikä jo käytännössä olikin selvää, eli ihan lopussa tulee merkittävä osa noista äänistä.

Tuo on tosiaan aika jännä jos puhutaan vain tuhansista äänistä ja kohde on myös vedonlyönnissä kuitenkin , vuosi vuodelta kuitenkin varmasti liikevaihtokin kasvanut joten jonkinverran saa sisään ja taitaa olla ainakin 3 -4 yhtiötä kuitenkin mistä voi vetoa lyödä vaikka yhdessä ei saisikaan kun pari euroa niin toisesta taas enemmän. En ole kyllä nyt yhtään seurannut BB pariin viikkoon mutta alkaako O-P tosiaan olemaan Joelin pahin uhkaaja vai onkohan juuri jonkinlaista liikehdintää ollut ja porukka lyönyt O-P voittoa vähän isommin?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Muut suunnittelee, Perttu rakentaa tjsp.

Vähän kuin dominoidessaan ensimmäistä kautta. Muut kiusasivat ja vittuilivat, Perttu naureskeli ja korjasi voittopotin.

Näiden uusien kausien myötä kyllä korostuu avauskauden kovuus. Joel esimerkiksi on tämän kauden voittajasuosikki ja aikoinaan tuollainen turhake olisi lähtenyt hyvissä ajoin talosta.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Eiköhän tämä taas ensi kaudella jatku, jos vaan tuotanto on päässyt taloudellisiin tavoitteisiinsa. Eli jos ohjelma on plussalle jäänyt, niin sama (tai entistä tylsempi) meininki jatkukoon taas ensi syksynä.
Vaikea kuvitella, kuinka olisi edes mahdollista, että tuotanto ei olisi tehnyt hyvää voittoa tällä kaudella. Rahallinen panostus on ollut täysin nollissa, tehtävät ollaan toteutettu niin mimimibudjetilla kuin mahdollista ja lähes kaikki tehtävät ovat toimineet enemmänkin jonkun yhteistyökumppanin mainoskanavana.

Epäsuorasti jo luvattiin jatko, kun tuotanto vieraili ohjelmassa. Sanoivat myös, että ääniä annetaan tuhansia per lähetys, eli arvailut noin 3000-5000 äänestä lienevät lähellä totuutta. Manipulaatioon sanoivat sen, mikä jo käytännössä olikin selvää, eli ihan lopussa tulee merkittävä osa noista äänistä.

Tuo äänestystilanteiden jatkuva esittely suorassa lähetyksessä kyllä vääristää todellisuutta ihan helvetisti. Kansan tahto näytetään lähetyksen aluksi, jonka jälkeen viimeisinä olevat saavat aivan suhteettoman paljon ääniä siihen nähden, kuinka suosittuja oikeasti ovat. Tätä jatkuu koko lähetyksen ajan, kunnes 2min varoituksen aikana viimeisenä oleva pelastuu varmasti. Tämä siis näissä, joissa äänestyksessä on yli 2 henkilöä.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Vähän kuin dominoidessaan ensimmäistä kautta. Muut kiusasivat ja vittuilivat, Perttu naureskeli ja korjasi voittopotin.

Näiden uusien kausien myötä kyllä korostuu avauskauden kovuus. Joel esimerkiksi on tämän kauden voittajasuosikki ja aikoinaan tuollainen turhake olisi lähtenyt hyvissä ajoin talosta.
Miten tuo ensimmäinen kausi muuten meni? Seurasin todella satunnaisesti tuota kautta ja ainoa mitä muistan on se, että Perttu oli suunnilleen jokaisessa äänestyksessä mukana. Miksi sitä kiusattiin ja vittuiltiin? 2006 kaudesta lähtien seurasinkin todella aktiivisesti muutaman seuraavan kauden, kunnes jossain vaiheessa homma lässähti totaaliseksi ja BB oli muuttunut Temppareiksi.

Joelista tulee asukkaana hieman mieleen 2006 kauden Mika, joka lopulta heitettiin talosta ulos tämän kännihyväksikäyttösekoilun jälkeen. Hän joka tapauksessa tuli taloon aikoinaan sillä ajatuksella, että pääsee vihdoin kunnolla nukkumaan, sillä unirytmit olivat baarimikon hommien vuoksi täysin sekaisin. Ensimmäisinä viikkoina kaveri ei tainnut juuri makuuhuoneesta poistua, vietti kaiken aikansa nukkuen. Lopulta hänestä kuoriutui varsin hyvä asukas, vaikka ei mikään äänekkäin hahmo ollutkaan, joelmaisesti sutkautteli aina osuvia heittoja sopiviin väleihin. Oli muistaakseni yksi tuon kauden suurimmista voittajasuosikeista tuon häätönsä kohdalla.

Viime kauden Krisu oli poikkeus, mutta noin muuten ei näillä myöhemmillä kausilla sellaista kunnon heittäytyvää show-miestä ole asukkaana ollut a'la Perttu tai Kaki. En tiedä onko vika enemmän tehtävissä vai asukkaissa, mutta lähes kaikki asukkaat ovat mukana huonolla asenteella, ikään kuin heidät olisi pakotettu tuonne "aikuisten päiväkotiin", kuten Arttu asian ilmaisee. Toinen juttu sitten on se, että tehtävän epäonnistuminen ei merkkaa oikeastaan enää nykyään muuta kuin yhden karkkipäivän peruuntumista. Aiemmin nuo ihan aidosti kärsivät vedettyään makaronia 3 viikkoa putkeen. Nyt syövät aina herraskaisesti, onnistui tehtävä tai ei. Kaiken lisäksi tehtävät onnistuvat, mikäli vain joku jaksaa yrittää vähän sinne päin edes pari tuntia päivässä. Mikään näistä ei varsinaisesti lisää motivaatiota heittäytyä ja yrittää.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@LikainenLegenda

Pertun sankaritarina alkoi niin että ensimmäisinä hän ja Jani muka pudotettiin talosta. Eli muut asukkaat hyvästelivät, kuvittelivat kummankin pudonneen ja kaksikko poistui peekoohon. Siellä kerrottiinkin että vain toinen putoaa ja Jani sai lähteä yleisön äänillä.

Perttu palasi shokkina taloon ja tuossa kohdin syntyi nk. sohvakoulukiusaajat, eli Iina, Hanna ja Minna. Timo myös liittyi jengiin ja vastaavasti Antti A tajusi hyvissä ajoin lojua muuallakin kun sohvalla. Hän toki oli viides jäsen.

Tuo sohvaporukka ei kyennyt sietämään Pertun huumoria ja erityisesti Iina oli aivan kypsänä. Tuolla voimalla Perttua grillattiin ulos ja Perttu pudotteli päitä viikko viikon perään. Tuo case Iinahan oli klassikko kun lopulta he kohtasivat Pertun kanssa häädössä. Inhokkia äänestettiin ja pudotuksessa kolmantena oli Cathy. Iina keräsi about 85% äänistä ja Perttu muistaakseni 3%. Iina keräsi tuolloin ihan jäätävää vihaa osakseen.

Iina lähdön jälkeen oli jopa runollista nähdä kun Perttu tuhosi sohvaporukan yksitellen ja lopulta voitti oikeasti kovatkin asukkaat.

Eli Pertun persoona ja huumori ei toiminut kuin muutamalle kanssa-asukille. Katsojana oli ihan silkkaa priimaa seurata menoa. Mr. Jämävitsien kaatopaikka, ainoa oikeasti voittonsa ansainnut.

Ps. Tuolta 2005 kaudelta voisi heittää useamman kilpailijan muille kausille ja olisivat voittaneet taatusti. Antti A, Mika ja Tiina A nyt alkuun.

Muutenkin tuo avauskausi kuvasti hienosti miten katsojat eivät palkinneet koulumaailman hengessä pelkästään ns. suosittuja vaan erilaiset(Tiina A ja Terhi, sijat 2. ja 4.) sekä ulkopuoliset(Perttu, voittaja) saivat tilaa itselleen.

Edit. YouTube näköjään tarjoaa kattavan otannan tuosta kaudesta. Hakuun vain bb 2005.
 
Viimeksi muokattu:

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen

Millä tavalla tuota Perttua grillattiin ja kiusattiin? Oliko seläntakana puhumista vai ihan avointa vittuilua? Onko verrattavissa tämän vuoden Krisseen?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Millä tavalla tuota Perttua grillattiin ja kiusattiin? Oliko seläntakana puhumista vai ihan avointa vittuilua? Onko verrattavissa tämän vuoden Krisseen?

Jauhettiin paskaa selän takana ja itseasiassa tehtiin jo epäsuoria nimeämispäätöksiä. Nuo kiusaajat eivät olleet mitään in-your-face vaan juurikin sitä kierointa tasoa. Oltiin olevinaan ns. väleissä jos miehelle puhuttiin.

Ja tuo Pertun grillaaminen kantoi ihan hänen "talofrendeihin" saakka. Mika erityisesti. Peli oli tuolloin heti törkeän kovaa, mutta kiusaajat olivat riittävän fiksuja ettei koko ajan kuuluteltu sääntörikkeitä.

Tuolloin 2005 edettiin vielä niin että sunnuntaina ilmoitettiin häädössä olevat ja vasta seuraavana sunnuntaina häädettiin. Teki pelistä todella rumaa sekä kiinnostavaa. Oli reilusti aikaa taktikoida ja moni yrittikin olla kaveri Pertulle.

Tuo 2005 vuosikerta on muuten kevyesti älykkäin rosteri. Kaikki olivat pelaamassa ja jopa rumasta pelistä annettava krediittiä. Ainoa miinus oli ettei monikaan tajunnut ulkomaailman reagointia kun vasta liian myöhään.

Kristiina on hyvä verrokki siihen mitä itse olen katsonut tätä kautta.
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Olen nyt tuota 2005 vuotta hehkuttanut ja heitän pari vertausta tänne.

Kristiinassa on vahvoja Perttu-kaikuja äänestyksiin joutumisen pohjalta ja tuo häntä vastaan oleminen ei ole fiksua enää.

Joel on laimea versio Mikasta, eli mukavalta vaikuttava äijä ja myös aika neutraali. Ei myöskään äänestyksissä ole kahlannut. Yllätys jos voittaa tuolla oleilulla.

En tiedä tarkalleen miten paljon Kristiinan kimpussa on oltu, mutta hänen kannaltaan hyvä jos näinkin loppumatkalla tapahtuu paskan puhumista jne. Kunhan oma kasetti ei petä.

Joelille vinkki: Ala puolustamaan Krisseä näkyvästi. Ja heti.
 
Krissen kasetti ei ole missään vaiheessa pettänyt. Hän ei välitä mistään. Kristiinan kiusaaminen on ollut juurikin tuota paskan puhumista seläntakana, ja hänenkin nimeämisestä on tehty tiettyjä sanattomia sopimuksia. Jostain syystä Krisse otettiin aika nopeasti silmätikuksi kun mökki ja talo yhdistyivät. Ei oikein löytänyt paikkaansa ja ei ehkä sopeutunut porukkaan niin hyvin kuin muut. Lisäksi hänen tapansa ärsyttivät muita, ja lopulta pienimmistäkin jutuista jauhettiin muiden toimesta yöpartiossa tunteja putkeen. Roope ja Ella olivat nähmä pahimmat. Myös Kati, Marko ja Kessu on osallistunut tähän, paikoittain myös OP. Se, että hän teki ruokaa vain itselleen eikä koko porukalle, oli kova pala purtavaksi Markolle ja Kessulle. Se, että hän hengasi vain makkarissa Joelin ja Artun kanssa, ei käynyt päinsä talon "kaikkien kaveri", hassunhauskalle jekuttajalle Katille. Ja Roope ja Ella nyt kommentoi kaikkea mitä Krisse teki, oli se sitten hammasrautojen käyttö tai hampaiden pesu, tai tofun toivominen ja ostaminen kaupasta.

Ironisinta oli, kun televisiosta alettiin näyttämään näitä seläntakana puhumisia, ja Ellan video lävähti ruudulle. Siinä sai Kristiina kyytiä kahden minuutin edestä. Ella sitten videon jälkeen paniikissa alkoi selittelemään jotain, Krisse vain kohautti olkapäitään ja jatkoi matkaansa kohti finaalia. Kommentoi vain että "jollain on jäänyt jotain näköjään hampaan koloon." ja hymyili päälle. Tämän jälkeen Ella, Paula ja OP olivat varmoja siitä että Kristiinan video tulee olemaan kaikista pahin. Noh, Kristiinasta ei edes saatu kokonaista videota, vaan oltiin tehty yksi yhteinen video Timon (joka ei myöskään koskaan puhunut pahaa kenestäkään) ja Vilin ja Julian kanssa, jotka olivat tulleet taloon vasta viikkoa aiemmin, eikä heistä täten ollut paljon materiaalia vielä kertynyt. Tämä oli iso pettymys Ellalle ja Paulalle. Mutta tämäkin oli tietenkin vain suosimista tuotannolta ja jätetty pahimmat jutut pois. Eipä ollut.

Mitä Joeliin tulee, niin Joel on kyllä puolustanut Kristiinaa, mutta Joppe ei ole niin suorasanainen siinä. Ne ovat lähinnä olleet sellaisia pieniä piikkejä muille. Esimerkiksi kerran saunassa otettiin taas Kristiinan jatkuva hampaiden pesu puheeksi (Krisse ei tietenkään ollut paikalla), ja tähän Joel heitti että "kyllä on puheenaiheet teillä vähissä kun jatkuvasti pitää Krissen tekemisiin keskittyä" tms. Joel on myös moneen otteeseen ilmaissut Kristiinan olevan hänen suosikki asukas (yhdessä Timon kanssa). Kerran ainakin kännissä vessassa, kun tämä tilannekomiikan mestari ja talon tarkkaavaisin tyyppi kertoi analyysinsä jokaisesta asukkaasta. Paikalla oli tällöin Krisse, Arttu, Marko ja Kati. On kehunut Krisseä myös Julialle yöpartiossa. Sanoi hienosti, että "Kristiina on kaikille kiltti, mutta ei anna kenenkään hyppiä silmille". Oli loistavasti kiteytetty Krissen luonne yhteen lauseeseen.

En tiedä pitäisikö mun huolestua, kun olen katsonut tänä vuonna BB:tä ihan vitusti, vaikka kausi itsessään on ollut lähinnä turhauttava ja puuduttava. Toinen hieman huolestuttava asia on myös se, kuinka paljon symppaan Kristiinaa. Voisin sanoa, että jos Krisse olisi tippunut, niin varmaan olisi oma katseleminen loppunut siihen. Viime kaudella oli monia hyviä asukkaita, eikä yhtään selvää suosikkia, mutta tällä kaudella ensimmäisestä viikosta lähtien suosikkina on ollut Kristiina. Jotain samaistuttavaa hänessä on, ja hänen aitoutensa sekä itsevarmuutensa on ihailtavaa, varsinkin kun on talon nuorempana joutunut useaan kertaan pitämään puoliaan talossa kun aikuiset miehet eivät osaa käyttäytyä. Inspiroiva tyyppi.

Lisäksi haluan uskoa ja toivoa, että kiltteydellä ja hyvyydellä voi nykyään pärjätä, joten siksi ainoa toive tälle kaudelle enää on se, että Kristiina ja Joel kävelee käsikkäin viimeisinä ulos talosta, ja Kristiina kruunataan voittajaksi.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Taisin tituleerata Kristiinaa pissikseksi avausjakson esittelyn aikana. No, se luonnehdinta on mennyt niin metsään kuin vain mennä voi. Hän on oikeasti todella fiksu tyyppi, hänellä on terve itsetunto ja hän suhtautuu muihin ihmisiin lähtökohtaisesti myönteisesti. Selvästi myös on sinut sen kanssa, että kaikkien kanssa ei vaan kemiat kohtaa. Joelin kanssa ehdoton voittajasuosikki.

Niin ja tämä siis vain noiden koosteiden perusteella tehty päätelmä. Eikä niitä koosteitakaan ole viime viikkoina paljoa tullut enää katsottua.
 
Näin se muuttuu. Itsekin sain Kristiinasta todella rasittavan kuvan esittelyvideon perusteella, mutta väärässä olin. Taas havahtui siihen, kuinka helposti tuomitsee ihmisiä tuntematta heitä lainkaan, tai vain lyhyen ensi-vaikutelman perusteella.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Oli pakko googlata BB-Iina, hän oli kyllä todella jäätävä tapaus. En ollut Perttu-fani (se junttius rasitti mua) mutta ansaitsihan hän voiton sen höykytyksen päätteeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös