Sebastian on kyllä vänkä tyyppi.
Kieltämättä. Tuollaiset "tiukkisuskovaiset" yleensä lähinnä ärsyttävät minua mutta tämä Sebastian on jollain tavalla erilainen tyyppi. On tavallaan todella naiivi joissakin ajatuksissaan ja mielipiteissään, mutta välillä kuulostaa kypsemmältä kuin muu porukka yhteensä. On kyllä hyvinkin tiukka uskossaan mutta ei toisaalta ei taas tuputa sitä väkisin muille. Kertoo kyllä mielipiteistään ja uskostaan jos kysytään mutta ei yritä väkisin käännyttää muita tai ohjata muiden käyttäytymistä liikaa mitä nyt välillä on puuttunut tuohon jatkuvaan panojuttujen kertomiseen ja jatkuvaan juomiseen, mutta nuo nyt jo kyllästyttäisi välillä ei-uskovaistakin. On siis aika ristiriitainen persoona monessakin suhteessa ja sen takia minusta erittäin hyvä lisä ohjelmaan. On hyvä että talossa on jonkinlainen "vastavoima" näille bilettäjille ja panojutuilla retostelijoille. Ohjelman kannalta olisi aika hyvä juttu jos Sebastian menisi mahdollisimman pitkälle koska varmasti tulee vielä monta samanlaista tilannetta vastaan kuin mitä oli se "kyrpä otsassa -episodi".
Itse asiassa ohjelman kannalta parasta olisi jos joko Sebastian tai Salar voittaisi tuon finaaliviikkoäänestyksen, tai molemmat menisi joka tapauksessa ihan finaaliviikolle asti. Salar vaikuttaa sen verran kyrvältä jätkältä ja niin patologiselta valehtelijalta että tulee vielä kiristämään muiden hermoja oikein kunnolla kunhan nuo valheet alkaa menemään ristiin ja selviämään muille. Ja varsinkin jos voittaa tuon finaaliviikkoäänestyksen ja se kerrotaan hänelle niin käytös saattaa muuttua aika sietämättömäksi muiden kannalta. Ja Sebastian saisi tosiaan säilyä talossa ihan tuon "vastavoima-efektin" takia.