Suomalaisurheilijat Venäjällä

  • 43 848
  • 258

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kai voi olla mahdollista, että hän on ihan oikeasti tykästynyt Venäjään ja siellä asumiseen ja työskentelyyn. Siis kyllä näitäkin löytyy, vaikka Ville Haapasaloa myöten tekivät 24.2 ainoan oikean ratkaisun.
Aina löytyy joku riittävän rahanahne ja lyhytnäköinen idiootti että sen pystyy ostamaan mannekiiniksi vaikka minkälaiselle terroristiorganisaatiolle. Pulkkisen tosin turha ehkä ihmetellä jos ei ole uran jälkeen pelkkää selkääntaputtelua kun yhtä hyvin voisi tatuoida nykypäivän version hakarististä otsaansa ja kantaa jotain "moja pretsidjent" -paitaa. Voihan se toki jäädä itäpaskaan asumaan loppuiäkseen, ehkä sopisi paremminkin sinne omiensa joukkoon.

Todellakin toivon että (taloudellinen) maariski kosahtaa jokaisen rahanahneuttaan itäpaskan mannekiiniksi lähteneen kohdalla. Ei oikein sellaista selitystä pysty keksimään millä tuonne tunkiolle natsilipunheiluttajaksi lähdön voi hyväksyä kun aika harvalla länkkärillä on lähisukulaisiakaan itäpaskan armoilla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Oksettava tyyppi. Maaliskuussa selitteli Z-muodostelmassa luistelemista, että ei tiennyt mistä on kyse. Oli varmaan paskapuhetta.

Enää ei kommentoi Venäjän sotaretkeä millään tavalla. Ei ihme, Venäjällä kannattaa olla tarkkana mitä päästelee julkisuuteen

"Iltalehti kysyi Määtältä, mitä ajatuksia Venäjän hyökkäyssota hänessä herättää, yrittikö hän purkaa sopimustaan tai kävikö sopimuksen purkaminen mielessä, sekä kokeeko hän tukevansa Venäjän hyökkäyssotaa pelaamalla maassa.

– Enää ei löydy kommentoitavaa, Määttä vastasi."

Tuamas

Jäsen
Pulkkinen on vuodesta 2018 lähtien pelannut Venäjällä/Valko-Venäjällä, joten oletettavimmin "maan tavat" ovat tullee jo tutuiksi, mitä tulee palkanmaksuun ja muihin erityispiirteisiin arjessa.

Sinänsä länkkärivaluuttojen akuutiksi muuttunut puute, aiempaa laajemmat pakotteet ja muut sodan aiheuttamat riskit ovat melkoisesti suuremmat kuin edellisillä kierroksilla.

Ts. vaikka on sattunut homma toimimaan edellisillä kierroksilla, mikään ei takaa että niin olisi myös tällä kertaa.
 
Kyle

Jäsen
En yhtään ihmettelisi jos nämä Kermiset, Määtät ja Pulkkiset eläisi omassa Venäläisessä kaupungissaan ns. supertähtielämää. Oma pikku kupla. On hienoa seuran sponsorimaa asuntoa, urheiluautoa, vähän pintaliitokaveria, firman tarjoamaa kaviaari&shamppania illallista ja eri naista joka viikolle. Todellisella palkalla ei niin just väliä jos elintason pystyy pitämään sillä tasolla, että tuntevat itsensä kuolemattomina.

Siinä on vajaan kolmekymppisen vaikea ajatella rationaalisesti pitkäntähtäimen suunnitelmalla. Jos toinen vaihtoehto olisi tulla elämään hyvää, mutta keskivertoelämää johonkin "Tampereelle" "Pieksämäellä" tai "Luulajaan", jossa edes naapurin it-koodaari ei katso sinua ylöspäin.
 
Fordél

Jäsen
Kai voi olla mahdollista, että hän on ihan oikeasti tykästynyt Venäjään ja siellä asumiseen ja työskentelyyn.
Ei pitäisi riittää mitenkään selitykseksi. Kuten ei myöskään se, että Venäjältä on saatavissa ihan eri tason palkka kuin muualta.

Arvot täytyy olla pahasti vinoutuneet, jos urheilija menee kaiken tämän jälkeen Venäjälle urheilemaan ja olemaan osa sen maan koneistoa. Ihan turha selitellä mitään, että urheilu on vain urheilua tai että ura on lyhyt ja pitää pystyä maksimoimaan sen aikaiset tulot. Lähes kaikilla tai varmaankin kaikilla näillä Venäjälle menevillä urheilijoilla on tarjolla muita hyviä vaihtoehtoja tienata hyvää palkkaa ja joidenkin asioiden pitäisi olla niin pyhiä, että niiden takia ei vain itseä myydä. Aivan käsittämätöntä, jos omatunto sallii pelaamisen Venäjällä.
 
Viimeksi muokattu:

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Melkoisen riskin ottavat, jos tässä nyt valtioiden välit kärjistyvät jostain triviaalista syystä, niin saattaa päästä grineriksi Grinerin paikalle. Kun tässä tilanteessa tuonne menevät, niin periaatteessa saisivat operoida omalla riskillä ja kustannuksella, jos jotain ikävää sattuu. Toki valtion pitää tiettyyn pisteeseen asti auttaa omia kansalaisiaan, mutta tässä pitäisi kyllä olla jo urheilijallakin riskit tiedossa, vaikka ei haluakaan sekoittaa urheilua ja politiikkaa. Jossain muualla, joku muu voi sen tehdä. Toivottavasti Siperia ei opeta.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enää ei kommentoi Venäjän sotaretkeä millään tavalla. Ei ihme, Venäjällä kannattaa olla tarkkana mitä päästelee julkisuuteen

"Iltalehti kysyi Määtältä, mitä ajatuksia Venäjän hyökkäyssota hänessä herättää, yrittikö hän purkaa sopimustaan tai kävikö sopimuksen purkaminen mielessä, sekä kokeeko hän tukevansa Venäjän hyökkäyssotaa pelaamalla maassa.

– Enää ei löydy kommentoitavaa, Määttä vastasi."

En ole hetkeen pyöritellyt päätäni niin paljoa kuin tuota juttua lukiessani. Täysin uskomatonta touhua. En ymmärrä mitään koko hommasta nyt. Mikä jumalauta näitä jätkiä vaivaa?
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Surullista on oman lempilajin tämän hetken parhaan miespelaajan ja pelaajan ylipäätään toimet. Ei voi enää käsittää miten miettii menemistä vielä Venäjälle pelaamaan. Mikään välkyin kaveri ei ole koskaan ollut tokikaan. Ei liity tähän mitenkään, mutta oma isä kuitenkin hankki nuorena pelaajana joukkueeseen pelaamaan Mestaruusliigaa. Ei sillä, että eikö olisi päässyt jo silloin moneen muuhunkin joukkueeseen.

Toivottavasti siis Lauri Kerminen tulet järkiin ja et mene Venäjälle. Pääset kyllä pelaamaan muuallekin, kun pelitaidot on niin hyvät. Olisi nyt oman itsensä kannaltakin ollut jo järkevää olla sanomatta tuosta Venäjä mahdolllisuudesta mitään. Ja agentti Nisse Huttunen nyt olisi voinut ainakin ohjeistaa tässä somepelissä, että miten toimia ja takoa järkeä päähän ettei sinne enää tai sitten ihan oma lähipiiri. No voi olla, että omassa lähipiirissä on yritettykkin. En tiedä mitä mieltä muut maajoukkuepelaajat on, koska tiedän että siellä on monta Kermisen hyvää kaveria.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Siinä on vajaan kolmekymppisen vaikea ajatella rationaalisesti pitkäntähtäimen suunnitelmalla. Jos toinen vaihtoehto olisi tulla elämään hyvää, mutta keskivertoelämää johonkin "Tampereelle" "Pieksämäellä" tai "Luulajaan", jossa edes naapurin it-koodaari ei katso sinua ylöspäin.
Tämä ei muuten oikeasti liene mitenkään pieni juttu - ainakaan Pulkkisen kohdalla. Pulkkinen on katsonut, kuinka hänelle hyvin tutut Granlund, Vatanen, Donskoi, Teräväinen to name a few ovat rakentaneet itselleen miljoonaomaisuuden ja voivat jätkien WA-ringissä esitellä Ferrareitaan. Samaan aikaan Pulkkinen jätti NHL-unelmaansa jahdatessaan isoja summia pöydälle istuakseen bussissa. Nyt on takaisinmaksun aika ja ainakin taloudellisella puolella hänen tavoitteensa saattavat toteutua.

En siis missään nimessä sano, että se on oikein, koska se ei ole. Vaatii melkoista tyhmyyttä jäädä osaksi Venäjän propagandaa. Ja vaikka siltä sulkisikin silmänsä, niin riskit tuolla ovat suuret. 300 bruttokiloa Ruotsista tulisi varmasti näppiin jossain muodossa, Venäjällä saattaa tulla rautaa käsiin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Pulkkinen on vuodesta 2018 lähtien pelannut Venäjällä/Valko-Venäjällä, joten oletettavimmin "maan tavat" ovat tulleet jo tutuiksi, mitä tulee palkanmaksuun ja muihin erityispiirteisiin arjessa. Inhottava tapaus kuitenkin kaikkinensa, eikä lieventäviä asianhaaroja ole. Sveitsissä, Saksassa, Ruotsissa tai vaikka kotoisessa Liigassamme Pulkkiselle olisi varmasti löytynyt työnantaja, joka olisi maksanut kyseisen liigan parhaimpiin kuuluvaa liksaa ja painolastia ei olisi ollut. Nyt Z-miehen leima tulee seuraamaan läpi elämän.
Ei tulkutkaan Selänteen manttelinperijää, tuli Putinin perseennuolija.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Tämä ei muuten oikeasti liene mitenkään pieni juttu - ainakaan Pulkkisen kohdalla. Pulkkinen on katsonut, kuinka hänelle hyvin tutut Granlund, Vatanen, Donskoi, Teräväinen to name a few ovat rakentaneet itselleen miljoonaomaisuuden ja voivat jätkien WA-ringissä esitellä Ferrareitaan. Samaan aikaan Pulkkinen jätti NHL-unelmaansa jahdatessaan isoja summia pöydälle istuakseen bussissa. Nyt on takaisinmaksun aika ja ainakin taloudellisella puolella hänen tavoitteensa saattavat toteutua.

En siis missään nimessä sano, että se on oikein, koska se ei ole. Vaatii melkoista tyhmyyttä jäädä osaksi Venäjän propagandaa. Ja vaikka siltä sulkisikin silmänsä, niin riskit tuolla ovat suuret. 300 bruttokiloa Ruotsista tulisi varmasti näppiin jossain muodossa, Venäjällä saattaa tulla rautaa käsiin.
En tiedä sopparin yksityiskohtia ja mihin valuuttaan palkkiot on sidottu, mutta joka tapauksessa Pulkkisella on n. vuosi sitten solmittu kahden vuoden sopimus ja sen purkamisesta koitunee n. miljoonan euron sopimussakko. Sama tilanne on myös Kermisellä ja Määtällä eli välttämättä ei ole kyse pelkästään tulevan kauden korvauksesta, vaan siitä, että sopimusta ei saa taloudellisesti järkevällä tavalla purettua.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Sen enempää nyt noihin sopimuksista kiinni pitämisiin ja sovituista sanktioista kiinni pitämisiin tuolla venäjän maalla kantaa ottamatta, niin Määtällä oli käsittääkseni optio seuraavasta kaudesta, jonka itse päätti käyttää.
 
Eiköhän force majeure- pykälät myös toteudu, jos maa on sotatilassa. Olkoonkin, että siellä puhuisivat mistä operaatioista tahansa. En usko, että ikinä menisi mitään sanktioita maksuun, kun rahaa ei tuohon suuntaan edes voi helposti lähettää.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
En tiedä sopparin yksityiskohtia ja mihin valuuttaan palkkiot on sidottu, mutta joka tapauksessa Pulkkisella on n. vuosi sitten solmittu kahden vuoden sopimus ja sen purkamisesta koitunee n. miljoonan euron sopimussakko. Sama tilanne on myös Kermisellä ja Määtällä eli välttämättä ei ole kyse pelkästään tulevan kauden korvauksesta, vaan siitä, että sopimusta ei saa taloudellisesti järkevällä tavalla purettua.
Määttä teki uuden sopimuksen Venäjälle, ja Kerminen ilmeisesti on päätymässä samaan ratkaisuun. Pulkkisella on joo pahvi, mutta niinpä taisi ihan armeijan joukkueeseen olla Komarovilla ja Lehtosella. Molemmat saivat purettua sopimuksensa, kunhan vaan hoitivat pelivelvoitteensa viime kauden osalta. Samoin Putinin kunniamerkkilistalle päätynyt Sammelvuo sai sovittua asiansa.

Määttä ja Kerminen antoivat ymmärtää pelanneensa keväällä kautensa loppuun, jotta pääsevät Venäjältä ongelmitta pois. Nyt näyttää käyneen aivan päinvastoin: pelasivat jotta näyttävät uskollisuutensa venäläisille.

Ymmärrän sen, että suomalaiset viettivät pari kuukautta Venäjällä sodan alettua, jos se avasi ongelmattoman poispääsyn. Venäjälle nyt jääviä tai palaavia en sen sijaan ymmärrä lainkaan. Ei voi olla niin, että lauma ulkomaalaispelaajia on päässyt Venäjältä länteen sopimustilanteesta huolimatta, mutta joku yksittäinen Teemu Pulkkinen ei muka pääsisi.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Myös kys. kolme suomalaispelaaja onnistuivat pääsemään 1.5. julkistetuista KHL-sopimuksistaan eroon. En jaksa uskoa, että Pulkkinen olisi tilanteessa, jossa sopimuksesta eroon pääseminen olisi ollut suhteettoman vaikeaa verrattuna muiden suomalaispelaajien (Lehtonen, Metsola, Komarov, Jokipakka, Aaltonen jne.) tilanteisiin.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Määttä teki uuden sopimuksen Venäjälle, ja Kerminen ilmeisesti on päätymässä samaan ratkaisuun. Pulkkisella on joo pahvi, mutta niinpä taisi ihan armeijan joukkueeseen olla Komarovilla ja Lehtosella. Molemmat saivat purettua sopimuksensa, kunhan vaan hoitivat pelivelvoitteensa viime kauden osalta. Samoin Putinin kunniamerkkilistalle päätynyt Sammelvuo sai sovittua asiansa.
Olin siinä ymmärryksessä, että myös Kermisellä oli voimassa oleva sopimus. Määttä teki uuden sopimuksen jo viime tammikuussa.

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Mua kiinnostais tietää, että miten nää sopimusrikkomusmiljoonat meinataan periä? Kuka ja miten sen rahan tulee perimään?
 
444

Jäsen
Venäjä ja sopimukset. Melkoinen oksymoron, ettenkö paremmin sanoisi.
Kevään osalta ymmärrän sen, että jotkut eivät välttämättä kokeneet turvalliseksi yrittää lähteä maasta. Nyt henkilöt, jotka tuonne menevät tekevät sen täysin vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan. Ahneita ja kylmiä ihmisiä.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Jalkapallossa FIFA teki päätöksen, että pelaajat saavat irtautua sopimuksistaan ilman pelkoa sopimusrikkeistä jo maaliskuussa ja tehdä vapaasti sopimuksen muualle. En tiedä onko muissa lajeissa tehty vastaavia päätöksiä.

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen viihdyttävin pelitapa & Ukraina
Mua kiinnostais tietää, että miten nää sopimusrikkomusmiljoonat meinataan periä? Kuka ja miten sen rahan tulee perimään?
Sellainen nahkatakkinen Igor soittaa ovikelloa porakone kädessä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jalkapallossa FIFA teki päätöksen, että pelaajat saavat irtautua sopimuksistaan ilman pelkoa sopimusrikkeistä jo maaliskuussa ja tehdä vapaasti sopimuksen muualle. En tiedä onko muissa lajeissa tehty vastaavia päätöksiä.

IIHF taisi sanoa että ei ala tukemaan pelaajia oikeudessa sopimusrikkomustapauksissa. Eli jääkiekkoilijat joutuvat itse säätämään asiassa agenttiensa kanssa ilman tukea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös