Suomalaisten huippujuniorien fyysiset ominaisuudet rapakunnossa?

  • 32 752
  • 72

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Idea tällaisen ketjun avaamiselle syntyi, kun törmäsin palkitun urheilujournalistin Pekka Holopaisen twiittiin, jossa hän toi esille Suomen U20-MM-leiriryhmän surkeat tulokset hapenottokykytestissä. Joukkueen keskiarvo oli noin 50 "milliä" (ml/kg/min), kun se vielä joitakin vuosia sitten on kuulemma ollut yli 60. Nykyinen taso on niin alhainen, ettei se käytännössä mahdollista kovaa huipulle tähtäävää harjoittelua, koska siitä ei voi palautua noin huonolla aerobisella kunnolla. Monella peruskuntoilijallakin on parempi hapenottokyky kuin Suomen suosituimman lajin kirkkaimmilla junioritähdillä.

Se on jo pitkän aikaa ollut selvää, että suomalaiset huippujunnut ovat voimassa ja räjähtävässä nopeudessa usein jäljessä kanadalaisia, ruotsalaisia, jenkkiläisiä tai venäläisiä ikätovereitaan vastaan, mutta homma muuttuu todella vaikeaksi, jos vielä kestävyysominaisuudetkin ovat retuperällä. Suomalaisessa junnulätkäkeskustelussa on viime vuosina paljon painotettu yksilötaitojen kehittämistä, mutta nyt pitäisi hälytyskellojen soida myös urheilullisten ominaisuuksien suhteen.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Asiahan on ollut jo pitkään tiedossa. Suomalaiset ovat järjestäen näissä ennen drafteja järjestettävissä testeissä kaikista huonokuntoisempia. Pelkkä PA-kulttuuri ei tota selitä, koska ruotsalaiset pärjäävät kyseisissä testeissä erinomaisesti.

Suomalaisilla on pitkään ollut joku ihmeellinen illuusio siitä, että juuri meillä treenataan kovaa. Liigaakin on puolusteltu juuri sillä argumentilla, että täällä mukamas harjoitellaan erittäin laadukkaasti. Sitten lähes jokaisen lupauksemme yksi suurimmista ongelmista on Pohjois-Amerikkaan siirtymisessä on fyysikan heikkous tavalla tai toisella. Joko ollaan voimatasoissa aivan helvetisti jäljessä (Teräväinen) tai ollaan ollaan rapakunnossa ja läskejä (Vatanen). Ristolainenkin pudotti painoaan aivan helvetisti, kun sitä läskiä oli vähän turhan paljon kropassa. Pitää kyllä ihmetellä, että tässä mukamas treenaajien huippumaassa perusasiatkin ovat ihan retuperällä. Tai sitten ne asiat oikeasti jopa tiedetään, mutta ei uskalleta neuvoa ja sanoa kultapojille pahasti.
 

vilho

Jäsen
Lainaan itse itseäni tuolta menneitä U20-kisoja käsittelevästä ketjusta.
Suomen pelaajatuotannon ongelmat eivät parane sillä, että SM-liigassa kaukaloita pienennetään systemaattisesti. Se on lyhytnäköinen ratkaisu, mikä vain puurouttaisi pelin, kun taitotaso ei riitä. Vaatimustason on noustava jo junioireissa ja pelaajien taso saatava yleisesti paremmaksi. Kun pelaat parempia vastaan, kehityt enemmän. Tämä ei tapahdu vuodessa eikä kahdessa, mutta parempaan suuntaan ollaan jo menossa laihojen vuosien jälkeen. Videolla sanotaan myös, että suomalainen systeemi ei ole antanut Granlundille mitään. Myöskin Lehterä pääsi NHL:ään vasta, kun alkoi itse valmentamaan itseä. Miten nyky-yhteiskunnassa voisi pakottaa pelaajan hankkimaan voimaa ja lihasta, jos hän ei itse sitä tajua? Karttakepillä sormille? Heittää pelireissulla bussista pihalle 10 kilometriä ennen hallin pihaa? Ei. Kyllähän se on nuoresta kasvavasta ihmisestä (ja hänen vanhemmista) kiinni, miten aikansa käyttää.
Vaatimustasoa on nostettava jo nuoremmista junnuista. Sä voit pärjätä pelkillä lahjoilla tonne C tai sanotaan B-ikään asti ja voimatreeni on korvattu tyttöjen naurattamisella. Jos pärjäät ja voitat joukkueen sisäisen pistepörssin ilman todellista työntekoa, et sä ala treenaamaan ylimääräistä. Sitten A:ssa tuleekin Pera ja seittemän muuta, jotka on tehny edes vähän enemmän töitä kun sä ja löydätkin ittes kolmosketjun laidalta. Sitten homma ehkä alkaa vähän kiinnostamaan.

Lyhyesti: juniorikiekon taso on vielä liian alhainen. Toivottavasti parempaan suuntaan ollaan menossa. Tähän vaikuttaa tietysti myös epäsuorasti se, että Venäjälle on avautunut paljon pelipaikkoja ja ehkä SM-liigaan on päässyt nuoria hieman liian helposti. Tämä laskee taas A-nuorten tasoa jnejne..

Suomalaisilla on pitkään ollut joku ihmeellinen illuusio siitä, että juuri meillä treenataan kovaa. Liigaakin on puolusteltu juuri sillä argumentilla, että täällä mukamas harjoitellaan erittäin laadukkaasti.
Tämä. Esimerkiksi Ilves. Monta vuotta pelaajat puhuivat, että mentiin kesä kovasti ja nyt on joukkue huippukunnossa. No, tuli (tammikuu 2013) Kalpasta pois potkittu Tuomas Tuokkola ja huomasi samantien, että joukkue on ihan helvetin huonokuntoinen. Seuraan palkattiin keihään parissa hyvää työtä tehnyt fysiikkavalmentaja Petteri Piironen. Meni ensimmäinen kausi ja alkoi tulla kommentteja, että on otettu pikkuhiljaa muita liigajengejä fysiikkapuolella kiinni. Yksi pelaaja nousi sillä kaudella ylitse muiden ja valittiin SM-liigan runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi (Michael Keränen - taitoa oli aiemminkin, mutta fyysiset valmiudet eivät riittäneet). Hommia jatkettiin kesällä ja nyt syksyllä on valmennukselta kuultu, että enää homma ei jää fysiikasta kiinni. Se on näkynyt myös kentällä, kun kolmannessakin erässä on saatettu painaa vielä rinnalle ja ohi ja kolme pistettä jäänyt tupsukorville.

Sitten lähes jokaisen lupauksemme yksi suurimmista ongelmista on Pohjois-Amerikkaan siirtymisessä on fyysikan heikkous tavalla tai toisella. Joko ollaan voimatasoissa aivan helvetisti jäljessä (Teräväinen) tai ollaan ollaan rapakunnossa ja läskejä (Vatanen). Ristolainenkin pudotti painoaan aivan helvetisti, kun sitä läskiä oli vähän turhan paljon kropassa. Pitää kyllä ihmetellä, että tässä mukamas treenaajien huippumaassa perusasiatkin ovat ihan retuperällä. Tai sitten ne asiat oikeasti jopa tiedetään, mutta ei uskalleta neuvoa ja sanoa kultapojille pahasti.
Nii-i, toisaalta hankala on antaa nyky-yhteiskunnassa enää raippaakaan. Toisaalta noi jätkät pelaa 15-vuotiaasta lähtien maaotteluita kanadalaisia ja jenkkejä ja ruotsalaisia ym. vastaan ja sen luulisi vähän avaavan silmiä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tämä. Esimerkiksi Ilves. Monta vuotta pelaajat puhuivat, että mentiin kesä kovasti ja nyt on joukkue huippukunnossa. No, tuli (tammikuu 2013) Kalpasta pois potkittu Tuomas Tuokkola ja huomasi samantien, että joukkue on ihan helvetin huonokuntoinen.

Tuokkolan aisapari Sami Hirvonen oli haastateltavana taannoin. Hirvonenhan oli Tapparan päävalmentajana (ja Kalpassa kakkosena) tätä ennen. Hirvonen kertoili, että kun tuli Ilvekseen ja näki ensimmäiset pelaajatesti, kauhistui. Niin paljon oltiin jäljessä Tapparaa. Tuolloin aloitetiin lihasvoiman ja peruskunnon kanssa työ, ja tosiaan tänä syksynä on joukkue sitten samalla tasolla kuin Tappara aikaisemmin (pre kahvakorpi, joten ehkä se ero on taas olemassa). Ilvesläinen neppailukulttuuri on syvällä, kun esimerkkejä pelkällä taidolla pärjäämisestä on historia täynnä. Luulisi Niinimäen esimerkin kertoneen, että tuo tie on väärä. Toivottavasti organisaatio otti opikseen, eikä palata vanhaan heti kun nykyvalmennus poistuu kuvioista.
 
Se on jo pitkän aikaa ollut selvää, että suomalaiset huippujunnut ovat voimassa ja räjähtävässä nopeudessa usein jäljessä kanadalaisia, ruotsalaisia, jenkkiläisiä tai venäläisiä ikätovereitaan vastaan, mutta homma muuttuu todella vaikeaksi, jos vielä kestävyysominaisuudetkin ovat retuperällä. Suomalaisessa junnulätkäkeskustelussa on viime vuosina paljon painotettu yksilötaitojen kehittämistä, mutta nyt pitäisi hälytyskellojen soida myös urheilullisten ominaisuuksien suhteen.

Yksilötaitojen kehittämiseen fysiikka ja urheilullisuuskin nivoutuu. Pelaajien oman vastuun/asenteen ja murrosiästä (C-junnut ja siitä ylöspäin) asti järkevällä kuormituksella nostettavan kestävyys-, voima- ja nopeustreenin lisäksi tässä tullaan taas kerran siihen, mitä siellä jäällä harjoituksissa ja peleissä tehdään.

Niinkin perusjuttuja kuin suoraa voimaluistelua, lähtönopeutta, suunnanmuutoksia, vääntövoimaa kaksinkamppailuissa jne. jne. ei opi kunnolla, jos niitä ei harjoiteta alle 20-vuotiaana. Treeni, peli ja vuosi toisensa jälkeen, (myös) oikeissa jään tason tilanteissa.
Sadannen kerran: pitää mennä kehitysvaihe ja sen tarpeet, ei teoria ja aikuisten pelitavat edellä. Kyse ei ole näiden vastakkaisuudesta, vaan pahasti vinoutuneen hierarkian oikaisemisesta; juniorien kehityskaaresta, pelin prioriteeteista ja jääkiekon perusteista.
Tämän viikon Veikkaajan samaa aihetta käsitelleessä jutussa oli osuva kiteytys: junnukisoissa ja NHL:ssä näkee, kuinka suomalaiset nuoret pelaajat eivät siellä pääsekään "peliä pakoon" tilan, ajan ja voiman loppuessa kesken (toisin kuin kotikaukaloissa kaarrellessa). Nimenomaan pakoiluksi se on pahimmillaan mennyt - ja tilanne ei varsinaisesti ole junnuista itsestään lähtöisin.

Jään ulkopuolella em. fyysisten ominaisuuksien treenaaminen on periaatteessa se helpoin homma - ja se, missä valmennuksen lisäksi nimenomaan nuoret pelaajat pitää saada katsomaan peiliin. Pässit, kuka tahansa osaa treenata kovaa:) siis periaatteessa.
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Jäsen
Jos mennään junnujoukkueen pukukoppiin ja otetaan kaikilta paita pois niin kuinka monella näkyy sixpackin kaikki kuusi palaa? Eihän mitään tuloksia voi saada aikaan jos ei edes elä niin kuin urheilijan kuuluu elää.
 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Jos mennään junnujoukkueen pukukoppiin ja otetaan kaikilta paita pois niin kuinka monella näkyy sixpackin kaikki kuusi palaa? Eihän mitään tuloksia voi saada aikaan jos ei edes elä niin kuin urheilijan kuuluu elää.
Riippuu pitkälti junnujen iästä. Tärkeämpänä näkisin lihasmassan olemassa olon kuin sen että jätkät ovat rantaleijonia, mutta ymmärrän pointtisi.

Henkilökohtaisesti mielestäni luotetaan liikaa pelaajien kykyyn/motivaatioon treenata itsenäisesti näitä vähemmän mukavia osa-alueita. 10-11-vuotiaasta lähtien jätkille tehdään kuntoiluohjelmia joita ei noudateta. Treeneissä ei keksitytä niin paljoa fysiikkatreeneihin vaan enemmän itse peliin Tämä ainakin on oma kokemukseni eri urheilulajeja pelanneena ja vierestä seuranneena.

Lisäksi suomalainen juomiskulttuuri näkyy ehkä vähän liiankin paljon nuorten elämässä, alkoholia juodaan kerralla liikaa ja lupaavimmatkin nuoret viettävät usein perjantai-illat mieluummin baanalla kuin treenatessa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Jos mennään junnujoukkueen pukukoppiin ja otetaan kaikilta paita pois niin kuinka monella näkyy sixpackin kaikki kuusi palaa? Eihän mitään tuloksia voi saada aikaan jos ei edes elä niin kuin urheilijan kuuluu elää.

Ei kiekkoilijan vältämättä tarvitse olla ihan nollarasvoissa, mutta kyllähän tämä nykyinen kebab-sukupolvi syö ihan miten sattuu, jos tavoite on mennä huipulle. Ja en nyt tarkoita, etteikö välillä voisi käydäkin mäkkärissä, mutta jos ruokatotuttomukset koostuvat pelimatkoilla nautituista ABC:n purilaisista ja muusta roskaruuasta niin aika heikosti menee.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Suomessa on eräänlainen julkinen salaisuus liittyen noihin ehdottomiin superjunnuihin. Nimittäin, heille ei uskalleta sanoa mitään, koska kyseessä saattaa olla ja usein onkin ainutlaatuinen lahjakkuus, jota ei tahdota menettää.

Kari Jalonenhan tunnusti SM-Liigan olevan kehittäjän sijaan eräänlainen heikentäjä, kun mietitään junnuja ja heidän siirtymistään P-Amerikkaan. Täällä pelataan melkoisen hidastempoista kiekkoa, joka ei kehitä nuorisoa NHL:ää varten. Mutta mikä järkyttävintä, kotoisen Liigamme fyysinen vaatimustaso on heikko, Vatanen taisi tästä puhua myöntäen samalla vanhat virheensä.

Kattokaa nyt jotakin Lehterää, vasta Venäjälle muutto ja miehelle tapahtunut henkinen kasvu nostivat hänet nykyiselle tasolleen.
 

Glove

Jäsen
Ensin pitäisi laittaa elämä semmoiseen järjestykseen, että voi tulla urheilijaksi. Ihan perusasiat, kuten ruokailu ja lepo on monella ihan mitä sattuu. Tokihan se on tiettyyn ikään asti ihan siitä kiinni mitä sapuskaa vanhemmat kotiin kantaa. Onko jääkaapissa odottamassa Atrian hamppari ja puolen litran kola vai kenties ruisleipää ja maitoa? Toiseksi nuoret datailee netissä usein pitkällekin yöhön ja nukkuvat muutaman tunnin ja sitten päristään energiajuomien voimalla koulupäivä läpi. Viikonloppuisin valvotaan sitten puoli yötä jos ei satu olemaan peliä ja pistetään rytmit ihan sekaisin. Pitäisi kouluttaa sekä vanhemmat että urheilijat siihen, että huippu-urheilu vaatii oman elämäntapansa. Kaikilta se ei varmasti onnistu ja osa ei sitä edes halua. Kun sen pienenä oppisi niin sen vanhana taitaisi.
 

Pekkis

Jäsen
Ensin pitäisi laittaa elämä semmoiseen järjestykseen, että voi tulla urheilijaksi. Ihan perusasiat, kuten ruokailu ja lepo on monella ihan mitä sattuu. Tokihan se on tiettyyn ikään asti ihan siitä kiinni mitä sapuskaa vanhemmat kotiin kantaa. Onko jääkaapissa odottamassa Atrian hamppari ja puolen litran kola vai kenties ruisleipää ja maitoa?

Oltiin aikoinaan jossain päin Espoota futispelissä. En nyt muista tarkkaa paikkaa, mutta oli puitteet futikselle, jääkiekolle ja tais olla vähän kaikelle muullekin urheilulle. Keskellä tätä urheilun suorituspaikkojen keskittymää pönötti, no, tottakai hampurilaisravintola. Siinähän on sitten turnauspäivänä pelaajat helppo ruokkia.
 

Kiekura

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos mennään junnujoukkueen pukukoppiin ja otetaan kaikilta paita pois niin kuinka monella näkyy sixpackin kaikki kuusi palaa? Eihän mitään tuloksia voi saada aikaan jos ei edes elä niin kuin urheilijan kuuluu elää.

Tää nyt on aika naurettavaa. Varsinkin jos puhutaan ikäluokista 11-15v junnut joissa joillakin on murrosikä alkanut jo ajat sitten ja joillakin ei ole. Lisäksi niiden jääkiekkoilijen ei tarvitse olla missään nolla rasvoissa. Toki nyt ei mitään uimarengasta pidä olla siinä vyötäröllä. Siinä olen kyllä samaa mieltä, että valmentajien pitäisi enemmän painottaa miten kuuluisi syödä ja ylipäänsä elää myös kentän ulkopuolella.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jääkiekkoilijalla rasvat tulisi pyöriä siellä 8 - 10 välillä. Pitkä suoritus kuitenkin kaiken kaikkiaan ja kyllä sitä vararavintoa olisi hyvä olla. Koko ottelutapahtuma kun kestää sen melkein 4 tuntia. Ei millään 2-3 rasvoilla vedetä 3-4 peliä viikossa. Toki varmasti pitää panostaa treenamisen laatuun enemmän, mutta vertailut joihinkin kastävyyurheilulajeihin voisi kyllä lopettaa. Yleensäkin lajien väliset vertailut ovat hanurista, sillä ne vaativat harrastajiltaan välillä täysin eri ominaisuuksia. Ei kannata vertailla maratoonaria painonnostajaan jne.
Lajin sisällä ne vartailut pitää tehdä ja selkeästi nyt näyttää siltä, että Suomi-poika on perässä kansainvälisesti verrattuna. Pitkään on kaikenmaailman työryhmiä istuskellut lajien äärellä kehittämässä ja tutkailemassa parempaa tulevaisuutta, mutta tuntuu siltä, että tässä akatteemikkojen ja korkeasti koulutettujen luvatussa maassa ei löydy sieltä pöydän takaa riitävästi järkeä. Raakaa työtä tässä vaaditaan, mutta kääntöpuoli on aina se rahoitus. Kokpäivätoimisesti näitä valmentamisia ja valmentautumisia pitäisi tehdä, mutta mistä rahat. Nuorempana pitäsi myös se urheilijan elämä alkaa, mutta ne koulut sun muut...
 
Toki varmasti pitää panostaa treenamisen laatuun enemmän, mutta vertailut joihinkin kastävyyurheilulajeihin voisi lopettaa. Yleensäkin lajien väliset vertailut ovat hanurista, sillä ne vaativat harrastajiltaan välillä täysin eri ominaisuuksia. Ei kannata vertailla maratoonaria painonnostajaan jne.
Lajin sisällä ne vartailut pitää tehdä ja selkeästi nyt näyttää siltä, että Suomi-poika on perässä kansainvälisesti verrattuna.
...
Nuorempana pitäsi myös se urheilijan elämä alkaa, mutta ne koulut sun muut...

Asiaa, paitsi että viimeinen lause on jääkiekkoilijan ajankäytön osalta hevonpaskaa. Peruskoulutuksen (lukio tai ammattikoulu) hankkiminen ei estä yhdenkään junnun nousua huipulle - etenkään nykyisin, kun erinäisiä räätälöityjä koulutuksia löytyy toiselta asteelta aikuisopiskeluun asti, monet seurat järjestävät oppisopimusdiilejä jne. Väittäisin, että koulusta syntyvä järkevä päivärytmi voi jopa edistää sitä huippu-urheilijan elämäntapoihin tottumista, kun koko maailma ei pyöri oman navan ja pukukoppielämän lätinöiden ympärillä ja aikaa seota ns. vääriin juttuihin on vähemmän.

Tavoitteellisenkin juniorin päiviin jää tuntikausia aikaa hoitaa kouluhommat, jos vain viitsitään tehdä muutakin kuin pelata pleikkaa ja lojua äidin passattavana. Lisätiedot esim. Valtteri Filppula, Tuomo Ruutu tai Mikael Granlund.

Mutta joo: se, että Suomessa pyörii jo neljäs sukupolvi näitä peruskoulupohjaisia "must tulee änäristara" ex-kiekkoilijoita ongelmineen, on jo vähän toisen ketjun aihe.
 
Viimeksi muokattu:

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Oltiin aikoinaan jossain päin Espoota futispelissä. En nyt muista tarkkaa paikkaa, mutta oli puitteet futikselle, jääkiekolle ja tais olla vähän kaikelle muullekin urheilulle. Keskellä tätä urheilun suorituspaikkojen keskittymää pönötti, no, tottakai hampurilaisravintola. Siinähän on sitten turnauspäivänä pelaajat helppo ruokkia.

Tämä saattaa mennä jo aiheen ohi kun vastaan, mutta tulee mieleen joko a)Matinkylän urheilupuisto, jossa on pari jäähallia, pari tekonurmikenttää, ja koko keskuksen laidalla yksi pieni snägäri. Toki Iso-Omena (kauppakeskus) on suhteellisen lähellä ja sieltä varmaan saisi jotain hamppareita parempaa välipalaa, mutta kyllähän tuo snägäri vähän ehkä vaikuttaa ravitsemusasioihin. Toinen olisi sistten b)Tapiolan urheilupuisto, jossa on useampi jalkapallokenttä, Barona-areena, Ratiopharm (entinen Esport) Arena, sekä pienen kävelymatkan päässä MacDonalds. Ja TUPissahan ei oikeastaan ole helppo löytääkään noita ruokailupaikkoja, kun Ratiopharm-areenallakin taitaa palvella vain Hesburger.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Tavoitteellisenkin juniorin päiviin jää tuntikausia aikaa hoitaa kouluhommat, jos vain viitsitään tehdä muutakin kuin pelata pleikkaa ja lojua äidin passattavana. Lisätiedot esim. Valtteri Filppula, Tuomo Ruutu tai Mikael Granlund.

Mutta joo: se, että Suomessa pyörii jo neljäs sukupolvi näitä peruskoulupohjaisia "must tulee änäristara" ex-kiekkoilijoita ongelmineen, on jo vähän toisen ketjun aihe.

En tiedä tarkemmin, miten nämä kouluhommat on nykyään järjestetty, mutta maalaisjärjellä ajateltuna lukion ja huippu-urheilun yhteensovittaminen on kyllä hankalaa. Tero Lehterä kommentoi alle 20-vuotiaiden MM-kisojen yhteydessä tätä, että meillä ollaan paljon jäljessä Ruotsia koulun ja jääkiekon yhteensovittamisessa.
Lukio on Suomessa ympärivuorokautista duunia. Normaalilla ohjelmalla ja ilman mitään erikoisräätälöintejä harrastuksen suhteen, millainen tahansa harrastaminen tulee jo hankalaksi, kun poliittinen osasto on laskenut, että lukiolainen ehtii käydessään lukiota läpi kolmessa vuodessa, nukkumaan kuusi tuntia vuorokaudessa koulutöiden suorittamisen jälkeen. Siinä ei vapaa-aikaa harrastuksiin jää, ellei ole valmis lohkaisemaan sitä niistä kuuden tunnin yöunistaan.
Jotkut huippujääkiekkoilijat ovat käyneet lukion kolmessa vuodessa läpi ja se on kyllä mielestäni aika kova suoritus, mutta varmasti pois jääkiekolta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mm Tampereella on luokaton urheilulukio, jossa voi koulua käydä urheilun ehdoin. Näitä on Suomessa 15. Turku, Tre, Hki (2), Oulu, Lahti, Muonio, Rovaniemi, Kittilä, Kuopio, Pori, Sotkamo, ylitornio, Kuortane ja Jyväskylä

Noihin kaupunkeihin on syytä muuttaa lajista riippuen (eri lajien painotuksia mm Kittilässä alppihiihto) jos huipulle tähtää.
 
Maalaisjärjellä ajateltuna lukion ja huippu-urheilun yhteensovittaminen on kyllä hankalaa. Tero Lehterä kommentoi alle 20-vuotiaiden MM-kisojen yhteydessä tätä, että meillä ollaan paljon jäljessä Ruotsia koulun ja jääkiekon yhteensovittamisessa.
Lukio on Suomessa ympärivuorokautista duunia. Normaalilla ohjelmalla ja ilman mitään erikoisräätälöintejä harrastuksen suhteen...

Ei ole mikään pakko suorittaa kolmessa vuodessa, ja urheilulukio tai ainakin urheilupainotteisia luokkia löytyy jo pienemmiltäkin paikkakunnilta. Ja sori nyt vaan, mutta pitää olla aika avuton tapaus, jos jostain lukiosta saa "ympärivuorokautisen duunin" (siis ilman hillitöntä aineiden haalimista, pingottamista ja 8 laudaturin tms. tavoitetta - joka kokemuksen mukaan on aika harvan kiekkoilijan tapa käydä koulua:).
Lukio ei liioin ole se ainoa vaihtoehto, tosin joustovara on siellä suurempi kuin monissa toiseen asteen käytännön koulutuksissa. Myös seurat tekevät yhdessä sekä nuorempien että vanhempien pelaajien ja oppilaitosten kanssa suunnitelmia, miten voi opiskella niin, että tunnit riittävät eikä pääduuni kärsi. Ainakin JYP ja JYP-Akatemia ovat olleet tässä edelläkävijöitä.

Kestävyyslajit, joissa jo pelkkä raaka perusharjoittelu vie 6-8 tuntia päivästä, ovat erikseen. Jääkiekko ei kuulu niihin. Kun esim. taitoluistelun kaltaisessa hyvin varhaisen erikoistumisen ja isojen tuntimäärien lajissa huippu-urheilijoilla ei ole mitään vaikeuksia vedellä huippupapereita lukiosta ja opiskella yliopistotasolla asti, on lähinnä noloa, jos edes auttavan peruskoulutuksen hankkimisen velvoitteita syytetään junnukiekon puutteista.
 
Viimeksi muokattu:

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
En tiedä tarkemmin, miten nämä kouluhommat on nykyään järjestetty, mutta maalaisjärjellä ajateltuna lukion ja huippu-urheilun yhteensovittaminen on kyllä hankalaa. Tero Lehterä kommentoi alle 20-vuotiaiden MM-kisojen yhteydessä tätä, että meillä ollaan paljon jäljessä Ruotsia koulun ja jääkiekon yhteensovittamisessa.
Lukio on Suomessa ympärivuorokautista duunia. Normaalilla ohjelmalla ja ilman mitään erikoisräätälöintejä harrastuksen suhteen, millainen tahansa harrastaminen tulee jo hankalaksi, kun poliittinen osasto on laskenut, että lukiolainen ehtii käydessään lukiota läpi kolmessa vuodessa, nukkumaan kuusi tuntia vuorokaudessa koulutöiden suorittamisen jälkeen. Siinä ei vapaa-aikaa harrastuksiin jää, ellei ole valmis lohkaisemaan sitä niistä kuuden tunnin yöunistaan.
Jotkut huippujääkiekkoilijat ovat käyneet lukion kolmessa vuodessa läpi ja se on kyllä mielestäni aika kova suoritus, mutta varmasti pois jääkiekolta.

Eiköhän se Lukion sovittaminen harrastuksiin ole juuri sitä että Lukion voi vaikka suorittaa neljässä vuodessa, ja totta kai huippu-urheilijaksi pyrkivän ei välttämättä kannata lukea lääkiskomboa (pitkää matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa) jos tavoite on siis selkästi elättää itsensä urheilijana.

Itsehän olen tällä hetkellä lukiossa (ei edes urheilulukio, mutta lukio jossa on opiskellut parikin kansainvälisen tason kiekonliikuttajaa), ja harrastan jalkapalloa aktiivisesti seuratasolla 3-5 kertaa viikossa. Aikaisemmin olen myös osallistunut lukioni järjestämiin aamutreeneihin. Niitä järjestetään muuten minun lukiossani (suuri PK-seudun lukio) monessa eri lajissa, mukaan lukien jalkapallo, jääkiekko, salibandy ja kestävyysurheilu. Nämä ovat siis kaksi aamua viikossa, ja niillä saa suoritettua kursseja yhdestä kahdeksaan kappaletta lukion aikana. Niille joille suomalainen lukiojärjestelmä ei ole tuttu, niin lukiossa on suoritettava 75 kurssia, joista 47-51 (riippuen siitä ottaako pitkän vai lyhyen matematiikan) on kaikille pakollisia. Näistä pakollisista saa kahdeksan pois jos on päässyt erikoistehtävän saaneen lukion erikoislinjalle (esim. urheilulinja, musiikkilinja, jne.), josta tosin yleensä seuraa lisää pakollisia kursseja omasta erikoistumisesta. Tämä kaikki siis nykyisen opetussuunnitelman mukaan, saa nähdä mitä seuraava tuo tullessaan.

Ja tuo on puuta heinää että tavalliselle lukiolaiselle ei kouluhommien vuoksi jäisi aikaa nukkua kuin kuusi tuntia. Kotiläksyjen suoritusaika ja määrä riippuu niin oppilaasta kuin opettajastakin, ja kaikilla on omat tottumukset ja tavoitteet. Itse käytän kouluhommiin erittäin vähän aikaa koulun ulkopuolella, ja saan vietettyä ilman suuria vaikeuksia vielä 7-9 tunnin yöunet lähes joka päivä. Keskiarvo on pysynyt koko lukion ajan siinä 8,5 yläpuolella, ja lääkiskomboa ollaan lukemassa. Tämä on totta kai erittäin yksilöllistä että miten helposti koulussa pärjää, ja jos viikolle ottaisi vielä ne pari ylimääräistä treeniä/peliä mukaan, niin aikataulu tiukentuisi selvästi. Siitä huolimatta, jos lukion on valinnut oikein (joskus se voi edellyttää kotoa pois muuttamista) ja tavoitteet ovat sopivat niin koulun kuin urheilunkin osalta, niin kyllähän sitä saa lakin päähän urheilunkin ohella, ilman että kumpikaan kärsii liikaa.

Siitä miten asia on hoidettu länsinaapurissa, ei minulla ole tietoa.

Olen vahvasti sitä mieltä että jokaisen huippu-urheilijaksi pyrkivänkin olisi hyvä suorittaa joko ammatillinen tai ylioppilastutkinto, koska koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja kyllä se on silti kova suoritus että pystyy suorittamaan lukion kolmessa vuodessa hyvillä arvosanoilla ja päästä sen jälkeen pelaamaan kiekkoa maailman kovimpaan liigaan. Mielestäni vaativampi juttu Granlundilta kuin se ilmaveivi.

TL;DR Mielestäni suomalainen toisen asteen koulutus ei ole syy siihen miksi juniorimme ovat fysiikassa muiden maiden huippuja jäljessä, vaan syitä on etsittävä muualta. Saa kysyä jos jokin jäi askarruttamaan tai asiasta on erilaisia mielipiteitä.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Ei ole mikään pakko suorittaa kolmessa vuodessa, ja urheilulukio tai ainakin urheilupainotteisia luokkia löytyy jo pienemmiltäkin paikkakunnilta. Ja sori nyt vaan, mutta pitää olla aika avuton tapaus, jos jostain lukiosta saa "ympärivuorokautisen duunin" (siis ilman hillitöntä aineiden haalimista, pingottamista ja 8 laudaturin tms. tavoitetta - joka kokemuksen mukaan on aika harvan kiekkoilijan tapa käydä koulua:).

Niin, jos nyt puhutaan lukiosta yleensä, eikä vaan urheilijoista, niin voihan sen lukion hyvin velmuilla neljässä vuodessa läpi 6.5 keskiarvolla, jolloin aikaa jää jo muuhunkin, kuin koulunkäyntiin. Ammattijääkiekkoon tähtäävä voi hyvin noin toimiakin, eikä hänelle ole niillä arvosanoilla välttämättä niin suurta merkitystä.
Taannoin tuli juttua jostain Ilveksen kirjoilla olevasta pelaajasta, joka kävi lukiota läpi viidessä vuodessa(nimeä en sen tarkemmin tässä ota esille), mutta tarina kertoi, että teki tiukkaa jopa se viiden vuoden plaani.
Kyllä se jääkiekkokin vaatii aika kovaa päivittäistä panostusta, jos puhutaan huipputason nuorista ja siihen, kun lyödään päälle koulu, niin tosiaan sitä yhteensovittamista vaaditaan.
Lukio vie todella paljon aikaa, jos sen suorittaa kolmessa vuodessa, eikä vedä sitä täysin velmuiluksi. Kyl mä sen muistan sekä omalta kohdalta, että kavereiden kohdalta, että kaikkien tuttujen kohdalta, että niitä kuuden öitä on vedelty normaalisti, eikä vapaa-aikaa ole viikolla(maanantai-torstai) pahemmin ollut, eikä näistä kukaan ole pahemmin laudatureja kirjoitellut. Aina löytyy toki niitä, jotka näitä kouluja vähättelevät ainakin jälkikäteen, mutta se on vain vähättelyä se.


Kestävyyslajit, joissa jo pelkkä raaka perusharjoittelu vie 6-8 tuntia päivästä, ovat erikseen. Jääkiekko ei kuulu niihin. Kun esim. taitoluistelun kaltaisessa hyvin varhaisen erikoistumisen ja isojen tuntimäärien lajissa huippu-urheilijoilla ei ole mitään vaikeuksia vedellä huippupapereita lukiosta ja opiskella yliopistotasolla asti, on lähinnä noloa, jos peruskoulutuksen hankkimista syytetään junnukiekon puutteista.

Varmasti riippuu paljon juuri siitä, millaisessa koulussa urheilija on ja, kuinka paljon siellä koulun päässä ollaan valmiita joustamaan. Riippuu myös varmasti paljon lajista, mitä harrastaa. Jääkiekon kohdalla monissa kouluissa on onneksi joustovaraa hyvin.
Joissain tapauksissa, joissa lupaava ammattilaisuraa tekevä jääkiekkoilija on käynyt lukion kolmessa vuodessa läpi, on mielestäni kuitenkin täysin varmaa, että koulunkäynti, tai keskittyminen koulunkäyntiin noinkin vahvasti on ollut jääkiekolta pois. Tällaista tilannetta voidaan verrata vaikkapa Barkoviin, joka ei käy koulussa, vaan pelaa änärissä ja on kokopäiväinen jääkiekkoilija.
 
Taannoin tuli juttua jostain Ilveksen kirjoilla olevasta pelaajasta, joka kävi lukiota läpi viidessä vuodessa(nimeä en sen tarkemmin tässä ota esille), mutta tarina kertoi, että teki tiukkaa jopa se viiden vuoden plaani.
Kyllä se jääkiekkokin vaatii aika kovaa päivittäistä panostusta, jos puhutaan huipputason nuorista ja siihen, kun lyödään päälle koulu, niin tosiaan sitä yhteensovittamista vaaditaan.
Varmasti riippuu paljon juuri siitä, millaisessa koulussa urheilija on ja, kuinka paljon siellä koulun päässä ollaan valmiita joustamaan. Riippuu myös varmasti paljon lajista, mitä harrastaa. Jääkiekon kohdalla monissa kouluissa on onneksi joustovaraa hyvin.

No eipä yllätä että teki, kun kyseessä on Ilv... anteeksi:).
Huonot herjat sikseen. Totta kai vaatii panostusta, yhteensovittamista ja keskittymistä, mutta ilman niitä ei siitä huippu-urheilijan urastakaan tule mitään. Siirtymä P-Amerikkaan tai mihin nyt ikinä on muutenkin helpompi, jos on jo nuorena ottanut jotain vastuuta elämästään ja itsestään, hankkinut esim. kielitaitoa eikä vain vetelehtinyt vapaa-ajat kaverien kanssa (jolle on toki sillekin paikkansa, ettei pää leviä, mutta silti) ja/tai kotona passattavana.
On sitten erikseen, jos peruskoulupaperit ovat lähtökohtaisesti kutosen luokkaa, jolloin lukio ei ole järkevä vaihtoehto - urheilulla tai ilman.
Mutta edelleen: tässä maassa tarjotaan niin paljon mahdollisuuksia sovittaa koulu ja kiekkoilijan kehityskaari, että siitä on turha etsiä syitä urheilullisuuden tai fysiikan puutteisiin. Varsinkin kun yhä useampi kiekkoilijanalku skippaa koko koulun - eikä kaikista varsinaisesti tule Pikku-Barkoveita.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Ja tuo on puuta heinää että tavalliselle lukiolaiselle ei kouluhommien vuoksi jäisi aikaa nukkua kuin kuusi tuntia. Kotiläksyjen suoritusaika ja määrä riippuu niin oppilaasta kuin opettajastakin, ja kaikilla on omat tottumukset ja tavoitteet. Itse käytän kouluhommiin erittäin vähän aikaa koulun ulkopuolella, ja saan vietettyä ilman suuria vaikeuksia vielä 7-9 tunnin yöunet lähes joka päivä. Keskiarvo on pysynyt koko lukion ajan siinä 8,5 yläpuolella, ja lääkiskomboa ollaan lukemassa. Tämä on totta kai erittäin yksilöllistä että miten helposti koulussa pärjää, ja jos viikolle ottaisi vielä ne pari ylimääräistä treeniä/peliä mukaan, niin aikataulu tiukentuisi selvästi.

En tiedä, miten sä lasket tuon "kotiläksyihin" menevän ajan, mutta ainakin omien muistikuvieni mukaan ne seuraavalle tunnille annetut kotiläksyt oli vain osa niitä kotiin tulevia hommia. Enempi osa ajasta meni erinäisten esitelmien ja tutkielmien kasaamiseen ja koeviikon lähestyessä enenevissä määrin satasivuisen koealueen pänttäämiseen useampaan eri aineeseen. Siinä on edessä se tietty määrä duunia, olit sitten kuinka hyvä tahansa koulussa. Et sä voi maratoniakaan juosta kymmeneen kilometriin.
Minusta suomalaisessa lukiosysteemissä on ollut pidemmän aikaa se ongelma, että se perustuu valtavaan työmäärään sen sijaan, että panostettaisiin esim. sisällön älylliseen vaativuuteen. Lukiohan ei ole enää pariin-kolmeenkymmeneen vuoteen vaatinut henkisellä puolella paljoakaan, mutta sitä duunia se on vaatinut senkin edestä. Lukiota on muutettu tähän suuntaan sitä myöten, kun yhä suurempi osa nuorista on alkanut suorittamaan lukion. Tänä päivänähän prosentti on ollut päälle 60.
Se on ehkä jotenkin osa sellaista suomalaista kulttuuria tämä lukiossa duunimäärään panostaminen... jääkiekossa pelaajien on pitänyt perinteisesti olla kaikkien sitä kolmosketjun duunarityyppiä jne. lukiossa pitää sitten tehdä paljon duunia ja mahdollisimman nopeasti ja jättää aivot narikkaan ja ajattelu viisaammille.


Varsinkin kun yhä useampi kiekkoilijanalku skippaa koko koulun - eikä kaikista varsinaisesti tule Pikku-Barkoveita.

Tämä on kyllä huolestuttava suunta sinänsä. Sillä saattaa taasen olla jotain tekemistä sen kanssa, että erityisesti kokoomuksen toimesta toisen asteen opiskelupaikkoja on huomattavasti vähennetty. Näin ollen jääkiekkoon paljon panostaneet ja kouluun ei niinkään panostaneet nuoret eivät välttämättä saa oikein minkäänlaista opiskelupaikkaa. Tuossakin näkyy tavallaan sellainen kilpailutus ja vaatimus siihen työntekoon koulun suhteen.

Lukiosta voisi vielä kommentoida sen verran, että jos suomalaista lukiota verrataan ulkomaille, niin Yhdysvalloissa lukio oli ainakin viime vuosikymmenen puolessa välissä samaa tasoa työmäärältään ja henkiseltä vaativuudeltaan, kuin Suomessa oli ylä-aste. Tämä nyt tässä esille sen vuoksi, että voidaan verrata vaikkapa amerikkalaisten urheilijoiden tarvetta panostaa koulunkäyntiin.
 
Viimeksi muokattu:

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
En tiedä, miten sä lasket tuon "kotiläksyihin" menevän ajan, mutta ainakin omien muistikuvieni mukaan ne seuraavalle tunnille annetut kotiläksyt oli vain osa niitä kotiin tulevia hommia. Enempi osa ajasta meni erinäisten esitelmien ja tutkielmien kasaamiseen ja koeviikon lähestyessä enenevissä määrin satasivuisen koealueen pänttäämiseen useampaan eri aineeseen. Siinä on edessä se tietty määrä duunia, olit sitten kuinka hyvä tahansa koulussa. Et sä voi maratoniakaan juosta kymmeneen kilometriin.

Totta tämä kaikki. Siitä huolimatta aikaa jää yli. Jokaisesta aineesta ei tarvitse pyrkiä saamaan kympin arvosanoja, ja siten voi jättää aina jotain tekemättä tai tehdä jotain ehkä vähän sillein 80%:sti. Varaa hommaan aikaa, eikä stressaa jos ei tullut täydellistä esitelmää siihen ainoaan psykologian pakolliseen kurssiin josta riittää arvosanaksi 6. Cooperin juoksee jokainen kahteentoista minuuttiin.

Minusta suomalaisessa lukiosysteemissä on ollut pidemmän aikaa se ongelma, että se perustuu valtavaan työmäärään sen sijaan, että panostettaisiin esim. sisällön älylliseen vaativuuteen. Lukiohan ei ole enää pariin-kolmeenkymmeneen vuoteen vaatinut henkisellä puolella paljoakaan, mutta sitä duunia se on vaatinut senkin edestä. Lukiota on muutettu tähän suuntaan sitä myöten, kun yhä suurempi osa nuorista on alkanut suorittamaan lukion. Tänä päivänähän prosentti on ollut päälle 60.
Se on ehkä jotenkin osa sellaista suomalaista kulttuuria tämä lukiossa duunimäärään panostaminen... jääkiekossa pelaajien on pitänyt perinteisesti olla kaikkien sitä kolmosketjun duunarityyppiä jne. lukiossa pitää sitten tehdä paljon duunia ja mahdollisimman nopeasti ja jättää aivot narikkaan ja ajattelu viisaammille.

Olisi kiva tietää mihin tämän perustat. Oletko opiskellut tai opettanut lukiossa niin pitkään että tästä aiheesta on läheinen käsitys, vai onko kenties jälkikasvua ollut lukiossa opiskelemassa jo pidemmän aikaa? Tyydyn vastaamaan tähän että olen asiasta eri mieltä; lukio ei ole pelkkää pänttäämistä ja työntekoa, vaan vaatii myös henkiseltä puolelta osaamista ja itsenäistä ajattelua. Tiedot perustuvat omiin kokemuksiin.

En tiedä miten jääkiekon osalta tuollainen suomalainen kulttuuri heijastuu, mutta en kiellä ettetkö voisi olla oikeassakin. Aika paljon meillä on duunariosaston pelaajia maalintekijöihin nähden, vaikka maalintekopelihän tuo jääkiekko on. Useammalla junnulla on ollut Teemu Selänne se suurin idoli, eikä ehkä joku Tuomo Ruutu. Se tosin saattaa olla enemmänkin vahinko kuin tarkoitus, että duunareita tulee enemmän kuin maalipyssyjä.


Lukiosta voisi vielä kommentoida sen verran, että jos suomalaista lukiota verrataan ulkomaille, niin Yhdysvalloissa lukio oli ainakin viime vuosikymmenen puolessa välissä samaa tasoa työmäärältään ja henkiseltä vaativuudeltaan, kuin Suomessa oli ylä-aste. Tämä nyt tässä esille sen vuoksi, että voidaan verrata vaikkapa amerikkalaisten urheilijoiden tarvetta panostaa koulunkäyntiin.

Itse taas myös Yhdysvalloissa vuoden High Schoolia käyneenä voisin todeta olevani asiasta jopa vastakkaista mieltä. Työnteko oli itse osaamista arvostetumpi ja arvostelussa merkitsevämpi osa koulunkäyntiä kuin mikään muu. Läksyjä annettiin moneksi tunniksi päivässä, ja varsinkin hyviä arvosanoja tavoittelevien oppilaiden vapaa-aika arkisin meni pitkälti läksyjen ja muiden kouluhommien parissa. Henkiseltä vaativuudeltaan High School ehkä onkin lähempänä suomalaista yläastetta. Tämän katsoisin johtuvan enemmänkin siitä että High Schoolissa opiskelijat ovat 14-18-vuotiaita, ja suomalaisessa lukiossa taas 16-20 vuotiaita (pääosin), ja sama näkyy myös koulun sisäisessä ilmapiirissä, meno on oikeastaan enemmänkin tasoa suomalainen yläaste, kuin lukio.

Vertaaminen Yhdysvaltojen tapaan tehdä asioita on aika vaikeaa, sillä siellä kaikki on järjestetty eri tavoin. Suurin osa urheilusta tapahtuu koulun joukkueissa, ja yleensä kouluissa on käytäntö, että yksi F tai kaksi D:tä evää mahdollisuuden edustaa koulua peleissä. Arvosanat siis pysyvät kohtalaisina näillä urheilijalupauksillakin. Lisäksi urheilutreenit on usein ajoitettu parempiin aikoihin kuin Suomessa (Suomessa usein treenit lukioikäisillä kahdeksan tai yhdeksän jälkeen illalla, Yhdysvalloissa alkoivat yleensä viimeistään seitsemältä). Lisäksi eroa tuo se, että yliopistoon saattaa päästä ilmaiseksi olemalla hyvä omassa urheilulajissaan. Jos säästää kymmeniä, tai jopa satoja tuhansia dollareita sen avulla, että malttaa keskittyä urheilijan elämään ihan kunnolla, niin siinä onkin hieman eri tason motivaatiota kuin Suomessa.

Tiivistelmä: Olen edelleen vahvasti sitä mieltä että Suomen toisen asteen koulutusjärjestelmä ei ole esteenä huippu-urheilijaksi pyrkivälle. Parannuksiakin voitaisiin tosin tehdä, ei olisi väärin että myös ammatilliseen oppilaitokseen suuntautuvilla olisi samanlaiset mahdollisuudet saada aamutreenejä ja yleensäkin hlepotuksia koulunkäyntiin, eikä pelkästään urheilulukioon päässeillä.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eihän tästä ole, kuin vajaat viisi vuotta, kun Jukka Jalonen, silloinen päävalmentaja, totesi 2010 MM-kisojen jälkeen, että Suomen pelaajisto oli huomattavasti huonommassa kunnossa, kuin kärkimaiden pelaajat. Tätä lausuntoa ihmeteltiin, mutta J. Jalonen sai asialleen tukea suomalaisilta kollegoiltaan. Kyllähän ensin tuo lausunto ihmetyttikin, koska oli ollut uskomus, että Suomessa harjoiteltiin laadukkaasti.

Sinänsä tämä nyt esille tullut asia nuorten maajoukkueen pelaajien fyysisen harjoittelun puutteesta ei enää yllätä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös