Suomalaiset Triple Gold Clubissa

  • 16 460
  • 82

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Naurettavaa, että tämmöselle voi ihan pokkana tehdä oman osionsa, mutta voi vittu, tässä se nyt on.

29.5.2022 oli historiallinen päivä, kun Valtteri Filppula lunasti ensimmäisenä suomalaisena piljettinsä tähän ennen niin saavuttamattomalta tuntuneeseen ryhmään. Detroitissa 2008 saadun Stanley Cupin rinnalle Filppulalle pompsahti 2022 sekä MM- että olympiakulta, ja nyt siellä on Filppula Forsbergien, Jagrien, Crosbyjen ja Sakicien kanssa juttelemassa mukavia kultaisissa takeissaan.

Vuoteen 2021 mennessä suomalaisista ainoastaan Jere Lehtinen oli päässyt klubin oven lähelle, MM-95 ja Dallasin Stanley Cupin lisäksi Jere oli 2006 katselemassa Torinossa Saku Koivun mailan katkeamista, ja paria vuotta aiemmin myös sitä kuinka Raimo Summanen oli huljutellut Janne Niinimaan päätä vessanpöntössä Suomen kakkossijaan päättyneessä World Cupissa. Mutta sisään asti Jereä ei päästetty, ehkä se siitä vittuuntuneena sitten on nyt sitten piiskannut kulisseista käsin Leijonat Jalosen kanssa semmoseen liitoon että vittu aina vaan tulee voitto kaikesta mahdollisesta! Siitäs saitte!

Ja nyt sitten näitä suomalaisia oven takana pyörijöitä, joilta puuttuu klubin jäsenyydestä enää Stanley Cup, on jo saatana vino pino, kuten oheisesta Wikipediasta kopsatusta taulukosta voi nähdä:

Melko iäkästähän ryhmää tuossa suurimmaksi osaksi on, monelta on varmasti NHL:n ovet jo säpissä, ainakin Hietanen, Komarov, Ohtamaa, Pesonen ja Anttila taitaa olla jo aika varmoja uloskirjoitettuja kortteja ikänsä takia. Rajala on 31-vee, ei vielä ihan ikäloppu mutta vaikea kuvitella häntä enää NHL:ään.

Mutta näkisin että noista nimistä Björnisellä ja Mäenalasella voisi käyttöä NHL:n puolella vielä olevan, Lindbohm jollain taikatempulla itsensä sinne jo muilutti, ja miksei maitojunamiehet Vatanen ja Lehtonenkin sinne sopivassa saumassa pääsisi vielä ujuttautumaan, jos vaan kiinnostaa lähteä vielä kokeilemaan. Säteri ja Olkinuorakin voisivat vielä oikeilla peliliikkeillä ja tuurilla päästä osaksi Stanley Cup -jengiä. Hartikainen ja Manninenkin ovat pelaajia joiden voisi kuvitella NHL:ssä ihan OK-tasolla pärjäävän, nuo kun saisi jotenkin muovattua yhteen niin siinä olisi aika täydellinen pelaaja, mutta kun toiselta puuttuu kokoa ja toiselta pelitaitoja sen verran että voi olla vaikeeta päästä sisälle. Friman, Pokka, Ojamäki, heilläkin on vielä pelivuosia jäljellä, tällä hetkellä on vaikea kuvitella ketään noista NHL:ssä, mutta vitustako sitä tietää. On siellä joku Sampo Rantakin, ja mikä lie Christopher Gibson kellunut jo monta vuotta.

Frans Tuohimaa on tuosta taulukosta näköjään unohdettu, se olisi mainiota jos hän vielä onnistuisi jonnekin NHL-jengiin kakkos/kolmosvahdiksi ujuttautumaan, ja voittaisi Stanley Cupinkin katsomossa ja vaihtoaitiossa istuen. Sitten vaan pokkana kultatakki päällä Kolmen Kullan Klubiin, ensimmäisenä maalivahtina, sieltä voisi sitten lällätellä ikkunan takana murjottaville Brodeureille ja Hasekeille että miksi vitussa te ette täällä ole hä?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Frans Tuohimaa on tuosta taulukosta näköjään unohdettu, se olisi mainiota jos hän vielä onnistuisi jonnekin NHL-jengiin kakkos/kolmosvahdiksi ujuttautumaan, ja voittaisi Stanley Cupinkin katsomossa ja vaihtoaitiossa istuen. Sitten vaan pokkana kultatakki päällä Kolmen Kullan Klubiin, ensimmäisenä maalivahtina, sieltä voisi sitten lällätellä ikkunan takana murjottaville Brodeureille ja Hasekeille että miksi vitussa te ette täällä ole hä?
Pelkkä kolmosvahtina oleminen ei virallisesti riitä Stanley Cupiin, pitää olla vähintään puolet runkosarjan peleistä kokoonpanossa tai sitten vaihtoehtoisesti yhdessä finaalissa. Eli Tuohimaan pitää tonyahardingoida joukkueen kakkosvahti nancykerrigan.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pelkkä kolmosvahtina oleminen ei virallisesti riitä Stanley Cupiin, pitää olla vähintään puolet runkosarjan peleistä kokoonpanossa tai sitten vaihtoehtoisesti yhdessä finaalissa. Eli Tuohimaan pitää tonyahardingoida joukkueen kakkosvahti nancykerrigan.
Eli Tuohimaa jonnekin christophergibson-tapaiseksi kolmosmaalivahdiksi, sitten finaaleissa jengin kakkosmaalivahdille vaikka sen verran flunssaa että Tuohimaa pääsee luukkua availemaan yhteen peliin, ja sit taas äkkiä katsomoon karkuun. Eikös maalivahdeille riitä että on varamaalivahtina, sit on niinku mukamas pelaavassa kokoonpanossa?

Se olisi oikein.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Ville Pokalla olisi aika komea suora mestaruuksia jos olisi aikanaan päässyt Chicagossa kentälle asti. Mutta ehkä voitetut mestaruudet junnuissa, aikuisten mm, OK, KHL ja Liigassa vähän lohduttavat. Ja eihän sitä tiedä vaikka lähtisi vielä hakemaan seiskapakin paikkaa rapakon takaa.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Villeltä taitaa sormus löytyä joka tapauksessa, eli palkintokaappi on kuosissa tälläkin hetkellä.
 
Joo riittää. Vähän sama kuten seiskapakki tai 13. hyökkääjä jotka eivät saa sekuntiakaan peliaikaa.

Tosin NHL:ssä noita ei juuri näe, sillä kokoonpanoon voi nimetä vain 18 kenttäpelaajaa, useimmiten 12+6. Harvoin jos koskaan NHL:ssä kenttäpelaaja on kokoonpanossa, mutta ei pelaa sekuntiakaan.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Stanley Cup on noista varmaan vaikein ja epätodennäköisin saavuttaa, joten täytyy muistaa että suomalaisista aktiivipelaajista Teuvo Teräväinen, Olli Määttä ja Antti Raanta ovat saaneet jo sen plakkariin. Vaikeamman viralliseen Kolmen kullan klubiin pääsemisestä tekee kuitenkin NHL:n mahdollinen poissaolo olympiakisoista ja MM-kisat ovat taas NHL-pelaajille toissijaista kauden ulkopuolella.

Teräväinen ja Määttä ovat toki kertaalleen vahvistaneet Leijonia NHL-pelaajina MM-kisoissa. Määttä oli edellisenä keväänä loistovahvistus MM-kisoihin, jotka jäivät kuitenkin hopeaan. Hän oli myös tulokkaana mukana Sotshin NHL-olympialaisissa saavuttamassa pronssia.

Suomen voittajajoukkueissa on rimaa hipoen NHL-tason pelaajia, jotka voivat tietyin reunaehdoin siirtyä tai palata Stanley Cup-jahtiin, kuten Sami Vatanen. Mikko Lehtonen purki jo kertaalleen halvemman yhden suunnan sopimuksen paremman roolin perässä. Esim. Saku Mäenalanen, Sakari Manninen, Hannes Björninen ja Teemu Hartikainen tuskin saavat kalliita tarjouksia, mutta voisivat mahdollisesti halutessa taistella vielä paikasta. Petteri Lindbohm ja Harri Säteri saivat ainakin lyhyet sopimukset NHL:ään, mutta jatko ei ole varmaa. Maalivahtien primevuodet ovat kolmekymppisinä, joten Jussi Olkinuora voisi olla jokerikortti jollekin NHL-seuralle.

Pelkästään maailmanmestareista Miro Heiskanen ja Esa Lindell voivat saavuttaa urallaan vielä paljon hyviä asioita, kuten Stanley Cupin Dallasissa tai muualla, varsinkin ensimmäisenä mainittu 23-vuotias. Ilman tämän kaltaisia kausia heidät nähtäneen maajoukkueessa vain parhaiden pelaajien turnauksissa, jollaisen myös tarvittavan olympiaturnauksen tulisi olla. Myös Mikael Granlundista ja Joel Armiasta on vielä vuosiksi iloa NHL:ään ja tarvittaessa maajoukkueeseen, mutta ei Dallasin kaksikon tasolla. Juho Lammikko on rajatapaus, joka pelasi päättyneissä kisoissa sopimuksensa ollessa katkolla.
 
jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Ketkä olis lähimpänä 4 golden clubia, eli vielä u20-kulta tähän? Kakko, Teräväinen, Mäenalanen ainakin mahdollisia.
 
Buster

Jäsen
Ketkä olis lähimpänä 4 golden clubia, eli vielä u20-kulta tähän? Kakko, Teräväinen, Mäenalanen ainakin mahdollisia.
Henri Jokiharjulla puuttuisi olympiakulta ja Stanley Cup, taskussahan on jo myös U-18 kulta - eli saman tien viiden kullan klubiin. Liekö kellään vielä historiassa samaa suoraa, koska kanukeilta puuttuu lähes järjestäinsä U-18 kullat ja Getzlafilta taas MM-kulta. Ja tuota U-18 MM-turnausta on pelattu vasta 90-luvun lopusta, joten ei oo vanhemmilla ukoilla ollut edes mahdollisuutta. Viittä kultaa toki löytyy porukoilta jos aletaan World Cupia laskea mukaan, että Jokiharju voisi sitten saman tien painaa kuuteen jos nuo loppukesän harjoituspelit järjestetään. Saa suorittaa.

Niko Mikkolallakin jo U-20 ja maailmanmestaruus taskussa, sekä sama Lammikolla ja Lindellillä.

Stanley Cupia vajaa neljän kullan kerhoon (ja viralliseen Triple Gold Clubiin) liittyminen: Mikko Lehtonen, Ville Pokka, Saku Mäenalanen ja Jukka Jalonen.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Stanley Cup on noista varmaan vaikein ja epätodennäköisin saavuttaa, joten täytyy muistaa että suomalaisista aktiivipelaajista Teuvo Teräväinen, Olli Määttä ja Antti Raanta ovat saaneet jo sen plakkariin.
Paitsi, että Antti Raanta ei taida olla virallisesti Stanley Cup -voittaja.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Paitsi, että Antti Raanta ei taida olla virallisesti Stanley Cup -voittaja.
Ei ole ei. Ei tarpeeksi pelejä runkosarjassa, ei myöskään kokoonpanossa pleijareissa.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Uskon että Petteri Lindbohm tuon vielä saavuttaa jos vaan kykenee roikkumaan Floridan rosterissa ja Florida taasen kykenee oppimaan voittamaan.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Ei ole ei. Ei tarpeeksi pelejä runkosarjassa, ei myöskään kokoonpanossa pleijareissa.
Mä muistelin, että jossain lehtijutussa mainittiin että oli riittävä määrä puettuja runkosarjapelejä, saatan olla väärässäkin. Elite Prospectsin mukaan ei ole voittaja.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Henri Jokiharjulla puuttuisi olympiakulta ja Stanley Cup, taskussahan on jo myös U-18 kulta - eli saman tien viiden kullan klubiin. Liekö kellään vielä historiassa samaa suoraa, koska kanukeilta puuttuu lähes järjestäinsä U-18 kullat ja Getzlafilta taas MM-kulta.
Sama Kaapo Kakolla ja tuollahan tuo NHL- pudotuspeleissä voittomaaleja syöttelee.

Ei kuulu varsinaisesti kolmen kullan klubiin, mutta onkohan miten realistista et ainakin osa seuraavasta porukasta voittais edes sen aikuisten maailmanmestaruuden, jokaisella siis U18- ja U20 -kultaa.

Eeli Tolvanen
Anton Lundell
Rasmus Kupari
Sami Moilanen
Urho Vaakainen
Anttoni Honka
Toni Utunen
Ukko-Pekka Luukkonen
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Suomi
Tekee mieli hieman jossitella. Jossittelen, että Leo Komarov oli yhden NHL-voiton päässä tripla-klubia. Viime NHL-kaudella hävisivät seiskapelin tulevaa mestaria Tampa Bayta vastaan. Uskon, että jos Komarovin Islanders olisi tuon pelin voittanut, olisivat he voittaneet myös Montrealin SC-finaaleissa.

Nyttemmin NHL-juna on Leksalta lopullisesti mennyt.

Eeli Tolvanen
Anton Lundell
Rasmus Kupari
Sami Moilanen
Urho Vaakainen
Anttoni Honka
Toni Utunen
Ukko-Pekka Luukkonen
Näistä ensimmäisenä pompsahtaa Sami Moilanen mieleen, jonka taso on kauimpana MM-tasoa. Hankala nähdä myös Honkaa tai Utusta ihan lähivuosina kisoissa.

Lundell nyt menisi heittämällä seuraavien vuosien MM-joukkueesiin. Tolvanen aika lähellä, Luukkonen kun kehittyy niin voisi olla hyvä mahdollisuus, Kupari ja Vaakanainen vaatii vielä hieman kehittymistä.
 
Tarasov

Jäsen
Tuon tähän vielä yhden tulokulman lisää. Kukaan suomalainen ei vielä kuulu Four Golden Clubiin eli voittanut edellä mainittujen mestaruuksien lisäksi KHL: n mestaruutta.
Leo Komarov, Atte Ohtamaa ja Ville Pokka ovat voittaneet olympiakultaa, maailmanmestaruuden ja KHL: mestaruuden eli Triplan!!!
 
Suosikkijoukkue
KalPa

Ketä kiinnostaa kremlin korruptio liiga?
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivotaan mahdollisimman nopeasti uusia suomalaisia voittajia. Sydäntä raastaa jo etukäteen Filppulan itkuiset avautumiset, kun on järjestellyt Triple Gold Clubin Suomen osaston vuosijuhlaa, eikä ketään muuta tule paikalle. "Ei oo jätkät hei enää ollenkaan kivaa tää tällanen. Mä oon nähny taas hirveesti vaivaa juhlien eteen, mutta yksinpä sai tänäkin vuonna bilettää..."
 
Mun mielestä on ihan OK että Valle painaa joka vuosi yksin limusiinilla pitkin Mannerheimintietä, sormus sormessa ja pari mitalia kaulassa kattoluukusta ohikulkijoille vilkutellen. Poliisisaattue tottakai ympärillä turvaamassa matkaa. Taaempana tulee joku ränsistynyt miljoonan kilometrin vanha koulubussi, jossa kahden kullan kaverit silmät hohkaten katsoo, että joku päivä vielä...

Aiheeseen liittyen, Vallehan on kaikista kolmen kullan kavereista kuitenkin kovin, koska kukaan muu ei oo Stanley Cupin, Olympiakullan ja MM-kullan lisäks voittanu Seksikkäin leijona -äänestystä! Vapiskaa Niedermayerit ja Forsbergit!
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Valle teki myös Suomen edellisen World Cupin ainoan maalin, että johonkin Speciaali Clubiin tuosta vielä voisi kuulua.

Joku Lauri Marjamäki World Cup super effort goal club -tuo voisi olla.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Valle teki myös Suomen edellisen World Cupin ainoan maalin, että johonkin Speciaali Clubiin tuosta vielä voisi kuulua.
Itse pidän nimenomaan tuota että on tehnyt kaikki Suomen maalit yhdessä turnauksessa Vallen uran kovimpana suorituksena.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Valle teki myös Suomen edellisen World Cupin ainoan maalin, että johonkin Speciaali Clubiin tuosta vielä voisi kuulua.

Joku Lauri Marjamäki World Cup super effort goal club -tuo voisi olla.
@FASlapsi ?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Itse pidän nimenomaan tuota että on tehnyt kaikki Suomen maalit yhdessä turnauksessa Vallen uran kovimpana suorituksena.

Ja kaikenlisäksi vielä Suomen kaikki World Cup -maalit viimeisen 17 vuoden historiassa.

Edellisen maalin oli tehnyt Tuomo Ruutu 14.syyskuuta 2004, tasoittaessaan finaalin 2.erän lopulla.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös