Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2019–2020

  • 584 172
  • 1 488

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Äkkiä sitä tottuu hyvään. Jos viisi vuotta takaperin oltais ennen kautta sanottu, että 5 suomalaista pelaa noin pinna per peli tahtia, kun reilut 50 matsia on pelattu, olisin ottanut tarjouksen riemusta kiljuen vastaan. Vaan nyt tuntuu hieman pettyneeltä. Rantanen veti käytännössä pinna per peli tahtia, mutta tuntui vaisulta. Barkov on yli pinna per peli tahdissa, meno tuntuu vaisulta. Laine on tehnyt hyvin pisteitä, ehkä vähän vähemmän maaleja kuin oletin, mutta hän on ollut positiivinen yllätys tälle vuodelle. Aho ja Teräväinen pelaavat molemmat helvetin hyvin ja kovaa pistetahtia ja Aholla yllättäen todella kova maalitahti. Mutta silti jotenkin tuntunut vaisulta kaudelta suomalaisittain. Hyvin meillä silti oikeasti menee.
Itse katson sitä lähinnä siltä kantilta, että NHL:ssä aika moni takoo kovia numeroita nyt, jolloin ne omatkin odotukset näiltä suomen huipuilta on jopa yli PPG, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Barkov on jotain 15 pinnaa Huberdeauta jäljessä, tuo on omassa mielessä vähän pettymys.

Juu, sanokaa että odotan liikoja, varmaan odotankin. Onneksi on materiaalia jolta voi odottaa.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Juu, sanokaa että odotan liikoja, varmaan odotankin. Onneksi on materiaalia jolta voi odottaa.
No tämäpä. Odotukset on itselläkin korkealle, mutta aihettakin moiseen on annettu. Ja kaiken kukkuraksi tuota materiaalia tulee lähes vuosittain lisää vaikka käynnistysvaikeuksiakin on (Kakko, Kotkaniemi).

Rantasesta sen verran, että itse laskin jo miehen kauden pelatuksi. Iltasanomissa oli kuitenkin uutinen, että loukkaantuminen ei ollutkaan niin paha kuin pelättiin. Magneettikuvissa oli käynyt ja solisluu ei ollut murtunut ja ilmeisesti muitakaan murtumia ei havaittu. Epäilivät miehen palaavan tositoimiin jo ennen runkosarjan päätöstä.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän sitä itsekin on myönnettävä, että pieni pettymyksen maku tästä kaudesta, vaikka asiat hyvin ovatkin. Barkovin suhteen odotukset olivat, että ainakin tuon 90 pisteen rajan rikkoisi toistamiseen. Nyt tulee tiukkaa tekemään ja joukkuekaveri Huberdeau on ollut Panthersin selvä ykkösmies hyökkäyspäähän. Aho on kyllä yllättänyt maalien suhteen, mutta kokonaispisteissä voisi olla vieläkin lähempänä terävintä kärkeä. Laineen peli on mennyt eteenpäin, mutta lievä pettymys ettei taistele Rocketista. Kakolta tuli odotettua huomattavasti parempaa tulokaskautta.

Jääpähän petrattavaa hyvistä lähtökohdista ensi kaudelle. Ja voihan tuosta vielä monella tahti kiihtyä runkosarjan loppua kohden. Mukava olisi kuitenkin nähdä sinivalkoisia useampi kappale pistepörssin kärkikahinoissa. Näin ne odotukset ovat muuttuneet, että sitä itsekin odottaa useamman kaverin yltävän yli piste per peli -tehoihin kauden aikana.
 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Viime kaudella kuitenkin Barkov ja Rantanen keikkuivat ihan siellä Ylen teksti-tv:n sivun 238 ensimmäisen välilehden kärkisijoilla/kärkikymmenikössä parhaimmillaan, tällä kaudella joutuu vetämään suomalaispörssiin nähdäkseen suomalaisnimiä (poislukien Aho tällä hetkellä). Toisaalta olen erittäin tyytyväinen siihen, että jos potentiaalia on niinkin paljon kuin mitä viime kaudella nähtiin, ja tämä on sellaista keskivahvaa menoa, niin hyvin on asiat. Ja kuka tietää, ehkä meillä on ensimmäistä kertaa joku Conn Smythe voittaja suomalaisissa, tai muuten vain keväällä heräilevää porukkaa joka takoo pudotuspeleissä ratkaisevia pisteitä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ymmärrän pointin näissä edellisissä viesteissä, mutta samalla ihan hauska homma, että ei kovinkaan kauaa ole, kun useampi n. piste/peli tahdissa pelannut jannu sekä 40+ ja 30+ maaleihin yltävät pelaajat olivat aivan utopiaa. Hyvä kun oli 40+ ja 30+ pistettä. En minäkään pistäisi pahakseni hartia, artia ja 50+ maalia, mutta ei tämä kausi kyllä erityisemmin masenna.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Eihän tämä kausi ole hirveästi uutta tarjonnut, mutta Laineen kokonaisvaltainen pelaaminen on hieno juttu. Toivottavasti Jets pääsee pudotuspeleihin ja Laine alkaisi itse ottaa sitä tahtipuikkoa vielä vahvemmin käsiinsä.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Aleksi Saarela teki muutama minuutti sitten uransa ensimmäisen NHL-maalin Floridan paidassa!

 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Hieno homma. Toivottavasti pystyy osoittamaan vielä, että ansaitsee vähintään 3. ketjun minuutteja. Nelosketjun paikat on tunnetusti aika tuulisia ja sieltä on vaikeaa pitkää NHL-uraa luoda. Kyllä muutenkin Aleksilla pitäisi taitoa olla sen verran, että pystyy tuottamaan tehojakin. Parhaimmillaan tässä voisi tuollainen Artturi Lehkosen tyylinen rooli olla otettavissa, jos homma rupeaa nyt kulkemaan
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Hieno homma. Toivottavasti pystyy osoittamaan vielä, että ansaitsee vähintään 3. ketjun minuutteja. Nelosketjun paikat on tunnetusti aika tuulisia ja sieltä on vaikeaa pitkää NHL-uraa luoda. Kyllä muutenkin Aleksilla pitäisi taitoa olla sen verran, että pystyy tuottamaan tehojakin. Parhaimmillaan tässä voisi tuollainen Artturi Lehkosen tyylinen rooli olla otettavissa, jos homma rupeaa nyt kulkemaan
Ja tolla Saarelan laukauksella sanoisin, että kyseessä voisi olla vielä potentiaalisempi pelaaja kuin Lehkonen. Saarelan kuti ei ihan kauheasti kalpene NHL:n parhaimmillekaan laukojille. Toivotaan että tulee peliaikaa.
 
Mikko Koivulla on peliminuutit tippuneet selvästi. Alkukaudesta pelasi vielä yli 18 minuuttia ja nyt ollaan lähempänä kymmenen minuutin peliaikoja. Roolikin on ollut nelosen keskellä. Toki alivoimavastuuta tulee hyvin edelleen.

Jännä nähdä, treidataanko mies johonkin joukkueeseen kannujahtiin ja jatkuuko ura ylipäätään tämän kauden jälkeen.
 

Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Tällänen uutinen koskien Mikko Koivua osui silmiin, jutun mukaan Koivun vaimo vahvistaa tapahtumat. Linkki vie suomikiekon sivuille

 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Itse kun seurailee suomalaisten otteita lähinnä maali- ja pistetehtailun kautta, siis en kovinkaan laaja-alaisesti, niin osaako palstan asioista tietävä osasto veikata, että kuka suomalaisista voisi olla lähimpänä kannua tällä kaudella, jos kenkään?
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Itse kun seurailee suomalaisten otteita lähinnä maali- ja pistetehtailun kautta, siis en kovinkaan laaja-alaisesti, niin osaako palstan asioista tietävä osasto veikata, että kuka suomalaisista voisi olla lähimpänä kannua tällä kaudella, jos kenkään?

En kuulu mainitsemaasi osastoon, mutta osaan kuitenkin stetsonistani heittämällä arvata että Riikola on lähimpänä.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja tolla Saarelan laukauksella sanoisin, että kyseessä voisi olla vielä potentiaalisempi pelaaja kuin Lehkonen. Saarelan kuti ei ihan kauheasti kalpene NHL:n parhaimmillekaan laukojille. Toivotaan että tulee peliaikaa.

Muistan, kun tuli Saarelan ensipiirtoja liigajäille seurattua suurella mielenkiinnolla, sillä olihan hän nuorena todella paljon hypetetty lupaus hurjien junnutehojensa myötä. Millä osa-alueilla tällä hetkellä mahtaa eniten olla tehtävää, jotta NHL:ssa isompaa roolia saisi? Mitään kovin rakettimaista kehitys ei ole ollut, mutta nousujohteista sentään kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tällänen uutinen koskien Mikko Koivua osui silmiin, jutun mukaan Koivun vaimo vahvistaa tapahtumat. Linkki vie suomikiekon sivuille

Selittänee osaltaan myös peliesityksiä. Ehkei tuossa aivan fokus ole kohdallaan, toki sen lisäksi, että ikä alkaa tulla vastaan. Mutta toisaalta, hyvä että jossain luistaa!
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Älkää sitten pettykö, kun Aho ei yllä 50 maaliin vaan lopputulema on mitä tahansa 40-45 maalin väliltä. Vähän yritän ennakolta pienentää tuskaa.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kaikki yli 40 maalin on jo yli odotusten. Laineen ja Ahon statsit voisi vaihtaa päikseen, niin oltaisiin niin sanotusti normissa.

Ja mikä hehkutus olisikaan menossa, jos Laine olisi tykitellyt maaleja tähän tahtiin. Toki Ahokin huomionsa saa, mutta aika rauhassa saa tehdä maaleja. En tässä nyt yritä dissata Lainetta, mutta se on jännä, miten paljon sillä on merkitystä, kuka tehoilee. Teräväinen nyt suurimpana esimerkkinä saa olla miltei ihan rauhassa.
 

Manner

Jäsen
Teräväisestä puheen ollen, niin huhheijaa minkälaisen klinikan pisti taas pystyyn ylivoimalla viime yönä. Lähti useampi raketinluja nappisyöttö kavereille, mutta tällä kertaa eivät niistä laittaneet sisään. Hienon näköistä ja tehokkaan oloistakin oli yv, kun ainoat variaatiot ei olleet onetimer pointilta tai pakin veto viivasta, niin kuin useimmilla joukkueilla tuntuu olevan, vaan kiekko ja miehet liikkuu hurjaa vauhtia. Ehkä parhaana vastakohtana Jetsin yv, joka tuntuu olevan täysin Wheelerin nappisyöttöjen varassa.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ens kierroksella se tulee! Dallas ei pelaa, mutta melkein taitaa muut kivat suomalaisjengit pelailla. 20 pistettä!
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ens kierroksella se tulee! Dallas ei pelaa, mutta melkein taitaa muut kivat suomalaisjengit pelailla. 20 pistettä!
Lähtölaukaus historialliselle illalle saadaan, kun prime timessa Laine pääsee mättämään maaleja idän huumoripuolustusta vastaan ja Riikola latoo surkeaa Sabresiä vastaan ainakin neljä pinnaa, kun hänet nostetaan alkulämmöillä loukkaantuvan John McEchl:n tilalle Crosbyn laitaan.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös