Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 1 953 608
  • 11 995

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Itsekin olen ihmetellyt maski päässä yksin ajavia, niitä on itse asiassa paljon liikenteessä.

Veikkaisin, että mukana on aika paljon kotihoitoa ja -sairaanhoitoa. Ajellaan vanhukselta toiselle ja ohje on yksioikoisesti, että maskiin ei saa koskea. Toki varmaan paljon muitakin syitä pitää maskia yksin ajellessa, mutta tämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Tapahtui tänään Tampereen ja Hämeenlinnan välisellä moottoritiellä. Ajelin kaikessa rauhassa vakkari päällä suurinta sallittua kohti etelää. Muuta liikennettä ei paljoa ollut. Pirkanhovin ohitettuani näin taustapeilistä, kun joku tuli sieltä kiihdytyskaistalta taakseni ehkä parinsadan metrin päähän. Tuo kuski otti ehkä minuutin jälkeen aika tiukan kiihdytyksen, ajoi rinnalleni, ja rinnalla tööttäsi. Kun katsoin kuskia, niin sekä kuski että matkustaja ojensivat keskisormensa suuntaani. Ilmeeni taisi muuttua siinä muutaman sekunnin aikana aidoksi tonnin setelin ilmeeksi, kun mietin, että mitähän hittoa tässä tapahtuu, kunnes kuskin ilme ikäänkuin venähti. Samalla hän lopetti sormensa näyttämisen ja sanoi matkustajalle jotakin, joka myös lopetti sormensa näyttämisen. Sen jälkeen raju kiihdytys ja poistuminen pian eteen tulleesta Valkeakosken liittymästä.

Kaikenlaista sitä onkin. Ehkä minulla on samanlainen auto kuin jollain, joka on kaveruksille aiheuttanut oikein pahan mielen. Olen tottakai tilanteesta juuri niin pahoillani kuin minun kuuluukin olla.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jees, osa varmasti ihan aidosti ja vilpittömästi on saattanut unohtaa maskin päähänsä, mutta yksin autossa, puhelin kädessä ja maski päässä... Ok. Kai tuostakin ego pönkittyy ja se pari sekuntia pidempään saa olla perillä.
Olen ajanut kehälläkin maski päässä. En tosin päässyt poliisin kuvaan, joten siitä se sitten vissiin johtuu, ettei egoni lainkaan pönkittynyt. Syynä maskin pitämiseen oli hyvin arkinen eli parin minuutin siirtymä kaupasta toiseen. Jos nyt muutama sankari päättääkin suojautua kameroilta pitämällä maskia, niin en nyt tuota ihan massiivisena ongelmana pidä enkä minkään uutisen arvoisena, mutta Pasterstein nyt pyrkii tuomaan 0-tason juttunsa julkisuuteen keinolla millä hyvänsä.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.

En epäile yhtään sitä, etteikö suurin osa maski päässä ajajista varsinkin kaupunkialueella tekisi niin ihan mainitsemastasi käytännön syystä. Maanteillä se lienee hiukan kyseenalaista.
 
roottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Edelleen ihmetyttää autoilijoiden suojatiekäyttäytyminen lasten suhteen: kahden alle kouluikäisen kanssa lähestyessä suojatietä kaupunkialueella pimeällä ja heidän pysähdyttyä odottamaan (on opetettu, ettei suojatietä saa ylittää ennen kuin autot ovat pysähtyneet), että autoilijat antaisivat tietä niin tuota ei tapahdu.

Lapsilla vaatteissa kiinteitä heijastimia joka suuntaan ja lisäksi vielä päällä olevat taskulamput mukana mutta tietä löytyy vasta sitten kun itse astun muutaman metrin takamatkalta ajoradalle.

Näin Espoossa.
 
Undrafted

Jäsen
Lapsilla vaatteissa kiinteitä heijastimia joka suuntaan ja lisäksi vielä päällä olevat taskulamput mukana mutta tietä löytyy vasta sitten kun itse astun muutaman metrin takamatkalta ajoradalle.
Osa saattaa olettaa lapsien odottavan sinua. Itse olen yleensä seurannut lasten etenemistä 50-100 metrin päästä. Osan autoilijoiden kohdalla tuntuu suojatien eteen pysähtyminen olevan ylitsepääsemätön juttu riippumatta kuka suojatielle olisi astumassa tai kuka siellä jo olisi.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tänään töihin tullessa oli henkilö pysäyttänyt autonsa kokonaan jalkakäytävälle puhuakseen puhelimessa. Auto oli aivan jalkakäytävän reunassa ja etupää juuri siinä linjassa, mistä risteystä edeltävä suojatie alkaa. Ei siis ollut pysähtynyt suojatien eteen vaan samalle kohdalle.
Pysähdyin suojatien eteen katsoakseni onko sieltä joku polvenkorkuinen tulossanokan takaa, kuten järkikin kehottaa pysähtymään. Mutta mitä mahtaa tieliikennelaki sanoa tilanteesta, olisiko se ollut sakon paikka, jos olisin ajanut ohi pysähtymättä? Entä se puhelimeen höpöttävä henkilö, rikkoiko hän lakia?
 
Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05

Käsittääkseni ei olisi ollut sakon paikka, ainakaan perusteella suojatien eteen pysähtymättä jättäminen. En nyt muista, ottaako uusi laki miten kantaa pysäköityihin autoihin. Kun se vastapuoli oli siellä jalkakäytävällä, niin sehän ei silloin ole varsinaisesti sen suojatien edessä, koska se suojatiehän alkaa ajoradan reunasta.

Vastapuolelle taas kuuluu sakko, ellei jalkakäytävälle pysäköintiä ole erikseen sallittu esim. tällaisella merkkikombolla.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

" Uuden lain mukaan ajoneuvon on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä, jos näkyvyys suojatielle on rajoittunut. – Laki ei määrittele, miten näkyvyyden tulee olla rajoittunut, eli käytännössä on samantekevää, millainen olosuhde liikennetilanteessa on "

Eli riippuu miten tulkitaan estikö kävelytielle pysäköity auto näkyvyyttä suojatielle, ilmeisesti ei tuki näkyvyyttä. Kummasti tuo on määritelty.
 
Suojatie oli kokonaisuudessaan näkyvissä, mutta jos sieltä auton nokan takaa olisi joku lapsi tulla pölähtänyt, kun olin kohdalla, niin ei siinä olisi reagointiaikaa jäänyt saati pystynyt autoa pysäyttämään.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Sinänsä fiksua että tämä kirjoitetaan näin. Syy voi olla mikä tahansa, näkyvyyttä voi heikentää sumu taikka rankkasade. Tyhmää luoda ajatusmaailma että tuijotetaan vain sitä autoa joka parkittu siihen suojatien eteen 1-5m päähän.

Pahimpia tilanteita itsellä lähipäiviltä on sporasta pois hyppäävät jotka lähtevät heti juoksemaan tien yli sieltä takaalta oli suojatietä tai ei. Kaupungissa on sellainen kulttuuri että tien voi ylittää mistä vain jos on kapea tie. Kuten vaikkapa Pikku-Huopalahdessa. Viitaten seuraavaan viestiini niin aistit hereillä ja järki mukana, ei sporan vierestä ajeta näissä tilanteissa sallittua maksimia. En ainakaan minä.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Suojatie oli kokonaisuudessaan näkyvissä, mutta jos sieltä auton nokan takaa olisi joku lapsi tulla pölähtänyt, kun olin kohdalla, niin ei siinä olisi reagointiaikaa jäänyt saati pystynyt autoa pysäyttämään.
Nämä on näitä että voihan sinne tielle juosta pallon perässä se pikkulapsikin. Hyvä olla aistit terävinä kun liikkuu ihmisten ilmoilla, ehkä vähän rennommin sitten isommilla teillä.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Tässä hyvä juttu nykyisestä liikennekäyttäytymisestä. Puskaradioihin yms. viitsitään ottaa kuvia, mutta moniko näistä tarkastaa tilannetta ja sen perusteella soittaa hätänumeroon? Silläkin kun on eronsa, ajaako toinen humalassa ja tarvitsee lähinnä poliisin käsittelemään asiaa, vai onko kyse sairauskohtauksesta.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Onneksi teillä liikkuu vielä ammattilaisia, jotka ottavat liikenteen huomioon kokonaisuutena.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
" Uuden lain mukaan ajoneuvon on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä, jos näkyvyys suojatielle on rajoittunut. – Laki ei määrittele, miten näkyvyyden tulee olla rajoittunut, eli käytännössä on samantekevää, millainen olosuhde liikennetilanteessa on "
Tuli mieleeni, vaikuttaako tilanteeseen jos risteys on valo-ohjattu? Käytännössä tietenkin vaikuttaa (et pysähdy jos sinulla on vihreä vaikka toinen auto olisi pysähtynyt suojatien eteen), mutta perustuuko tuo johonkin pykälään ja mistä tietää että se menee tuon "käytännössä on samantekevää, millainen olosuhde liikennetilanteessa on" edelle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan

Vaikuttaa. Tieliikennelakia koskevassa hallituksen esityksessä todetaan:
Pysähtymispakko ei kuitenkaan ole täysin ehdoton. Se ei koske sellaista tilannetta, joissa ohitettavan ja oman ajoneuvon väliin jää suojakoroke tai vapaa ajokaista, eikä tilanteita, joissa liikennevalo-opastin osoittaa vihreää valoa ohittavan suunnassa.

Vihreästä valosta huolimatta on kuitenkin annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on astunut tai astumassa suojatielle.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuli mieleeni, vaikuttaako tilanteeseen jos risteys on valo-ohjattu? Käytännössä tietenkin vaikuttaa (et pysähdy jos sinulla on vihreä vaikka toinen auto olisi pysähtynyt suojatien eteen), mutta perustuuko tuo johonkin pykälään ja mistä tietää että se menee tuon "käytännössä on samantekevää, millainen olosuhde liikennetilanteessa on" edelle.
Tähän en osaa vastata. Toivottavasti joku muu osaa.

Pari huomiota kun on tullut ajeltua nelostietä Helsinkiin ja takaisin useasti:
  • Joillain on pakonomainen tarve ajaa perseessä kiinni. Jos moottoritiellä on ruuhkaa ja edessä on kymmenen muutakin autoa, niin en mä pääse tai aio ajaa yhtään nopeampaa vaikka joku ihan perseessä kiinni ajaisikin. Useasti se takana 5 metrin päässä ajava on muuten pakettiauto.
  • Kalasatamassa Redin edessä oleva liikenneratkaisu on kyllä perberistä. Eli jos haluaa Sörnäisten rantatieltä ajaa Hermannin rantatielle ja 4-tielle opasteiden mukaan. Varmaan paikallisille tuttu. Sen lisäksi, että liikenneratkaisu on paska, niin autoilijoilla on kyllä ylitsepääsemättömiä ongelmia noudattaa tässä liikennesääntöjä. Ties kuinka monta kertaa olen nähnyt henkilöauton ajavan bussipysäkin/-kaistan läpi tai pyöräilykaistaa käyttäen ohi jonottavista autoista.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Vaikuttaa. Tieliikennelakia koskevassa hallituksen esityksessä todetaan:
Jees kiitos. Eli vihreän risteyksen suojatien saa ylittää vasta kun on varmistunut ettei suojatielle ole astunut jalankulkijaa. Muistaakseni joskus ajatuksissani olen näin tehnytkin, eli ikäänkuin kuvitellut risteyksen ilman valoja, ja torvi soi aika nopeasti.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari huomiota kun on tullut ajeltua nelostietä Helsinkiin ja takaisin useasti:
  • Joillain on pakonomainen tarve ajaa perseessä kiinni. Jos moottoritiellä on ruuhkaa ja edessä on kymmenen muutakin autoa, niin en mä pääse tai aio ajaa yhtään nopeampaa vaikka joku ihan perseessä kiinni ajaisikin. Useasti se takana 5 metrin päässä ajava on muuten pakettiauto.
  • Kalasatamassa Redin edessä oleva liikenneratkaisu on kyllä perberistä. Eli jos haluaa Sörnäisten rantatieltä ajaa Hermannin rantatielle ja 4-tielle opasteiden mukaan. Varmaan paikallisille tuttu. Sen lisäksi, että liikenneratkaisu on paska, niin autoilijoilla on kyllä ylitsepääsemättömiä ongelmia noudattaa tässä liikennesääntöjä. Ties kuinka monta kertaa olen nähnyt henkilöauton ajavan bussipysäkin/-kaistan läpi tai pyöräilykaistaa käyttäen ohi jonottavista autoista.

Ensimmäiseen sen verran, että pakulla ajoasento on henkilöautoa korkeammalla jolloin näkee paremmin eteen ja matalien autojen yli. Ei toki ole syy liian lähellä ajamiselle.

Tuo Kalasataman risteys on kuin jonkun turkulaisen suunnittelema. Kerran ajoin itsekin vahingossa pyöräkaistan kautta kun edellä ajava auto kääntyi edeltä enkä huomannut pyöräkaistan merkkiä. Toisaalta ajoin tuolloin laina-autolla, jossa oli keulassa vanhaa lentokoneen potkuria muistuttava etuajo-oikeusmerkki.
 
Tulit varmaan sieltä Redin pohjoisesta sisäänkäynnistä ulos ja käännyit valoista oikealle, eli rantatielle? Siinä yhden ajokerran perusteella, on kyllä aika mahdotonta huomata minne kaistalle pitäisi ajaa, jos ei tiedä etukäteen.

Jos täytyy kantakaupungista ajaa Lahtea kohti, niin nykyisin on nopeampaa ajaa Itäkeskuksen kautta, koska tuosta Redin edustasta tehtiin uskomaton sumppu.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Minua on aina harmittanut yksi asia suomalaistyylisessä kiertoliittymäajossa:
Kun kiertoliittymään on tulossa paljon autoja eri suunnista, niin toistensa perseessä kiinni oleva pitkä jono tunkee vauhdilla kiertoliittymään antamatta mitään mahdollisuuksia muista suunnasta tuleville, joista ensimmäiset ovat odottaneet vuoroaan paljon ennen kuin jonon viimeiset autot tulevat liittymään. Joskus viitsin kuolemaa halveksuen tunkea johonkin vähänkin pitempään rakoon, jos ja kun autostani on taatusti puolikas ympyrässä ennen kuin edes jonossa ajavan etupuskuri. Vetoketjuperiaatteesta ei tietoakaan.
Turvavälit ovat hyödyllisiä muuallakin kuin valtaväylillä.
 
Jotasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

No justiinsa joo taas. Jonossa ympyrään tulevat tekevät täysin oikein. Se joka tulee ympyrään, väistää ”vasemmalta” tulevaa. Ympyrässä jo oleva ei väistä yhtään ainoaa ympyrään tulevaa. Et sinä voi tunkea sinne väliin jollain omalla oikeudellasi. Sitten kun joku on joutunut siellä vasemmalla päin olevassa liittymässä jäädä odottamaan tai joku poistuu sinne suuntaan mistä olet tulossa, voit mennä. Mitään odotusaikaperiaatetta ei ole. Kaistan päättymisen vetoketju on aivan eri asia.

Tässä ja kaikissa muissakin liikenneasioissa olisi parasta vaan mennä sääntöjen mukaan eikä koittaa soveltaa omiaan. Silloin liikenne olisi arvattavaa ja sujuvaa! Vituttaa joka päivä idiootit liikenteessä jotka kuvittelevat olevansa kohteliaita tai että heillä on oikeus tehdä niin ja näin, mutta todellisuudessa juuri heidän arvaamattomuutensa on helvetin vaarallista ja aiheuttaa lisäksi toisille hermojen kiristymistä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
@Jotasa Luulen, ettet nyt täysin ymmärtänyt edellisen kirjoittajan ajatusta.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Sitten kun joku on joutunut siellä vasemmalla päin olevassa liittymässä jäädä odottamaan tai joku poistuu sinne suuntaan mistä olet tulossa, voit mennä. Mitään odotusaikaperiaatetta ei ole. Kaistan päättymisen vetoketju on aivan eri asia.
Sinun mielestäsi siis en saisi ajaa ympyrään ennen vasemmalta tulevassa letkassa olevia, vaikka joku olisikin jätttänyt sen verran rakoa, että ehdin kokonaan ympyrään ennen kuin jonossa ajavan auton mikään osa on ympyrässä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös