Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 1 968 365
  • 12 128

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Se, että ohituskaistoilla yleensä kaikki kiihdyttävät, johtunee kahdesta syystä. Esimerkiksi nelostiellä ohituskaistoilla välillä Lusi-Jyväskylä on nopeusrajoitus yleensä 100 km/h, kun muualla se on 80 tai 60 km/h.
No ei ainakaan minun esimerkissäni, joka siis on kasitieltä (se toinen siis oli ykköstiellä kehäII paikkeilla). Siinä oli 100 km/h rajoitus aika pitkällä matkalla ennen ja jälkeen ohituskaistaa. Kuvaavaa oli, kun nuo kaksi peräkkäin körötellyttä pakettiautoa saapuivat ohituskaistan alkuun, niiden keskinäinen välimatka oli korkeintaan 50 m. Kun pääsin etummaisesta ohi ohituskaistan päässä, taaempi oli n. 200 m päässä.

PS. Kaikki Turkuun päin ajavat törttöilijät ovat oletuksena turkulaisia. Ei mitään henkilökohtaista. Paitsi sille Volvo-papalle.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Itseäni häiritsee aina liikenteessä tietynlainen pelisilmän puute ja se, ettei osata hahmottaa tilannetta sitä seuraavaa ohitusta pidemmälle.
<klips>
Joutsasta Lusin kohdalle, jossa motari alkaa, on matkaa ~50km. Tuon matkan jos taittaa vaikka keskinopeudella 90km/h, niin aikaa kuluu 33,3 min. Keskinopeuden nostaminen vaikkapa 110 km/h pudottaa matka-aikaa peräti 6 minuuttia, joten kyllä sen takia kannattaa vaarantaa oma ja muiden tiellä liikkuvien terveys. (*)

Aina jaksaa ihmetyttää, kuinka lyhyt pinna jengillä on liikenteessä ja muutaman kymmenen sekunnin menetetty aika saa monella kuskilla sulakkeet palamaan täysin.
Olet hyvin oikeassa tuossa, mitä kerroit. Juuri usein kulkemallani kasitiellä ohittaminen on melko turhaa, mitä lähemmäs Turkua (tai siis tähtäimessäni olevaa ohitustietä, kuka nyt Turkuun haluaisi) tullaan. Jos pääset yhdestä letkasta ohi, toinen yleensä odottaa seuraavan mutkan takana. Joskus kuitenkin letka ajaa niin epäsäännöllistä vauhtia, että turvavälin pitäminen on melko vaikeaa. Sellaisessa haitarissa ajaminen on aika stressaavaa, kun joutuu uhraamaan ylimääräistä tarkkaavaisuutta letkan liikkeitä varten. Jonossa ajaminen voi olla leppoisaakin. Haitariletkan haluan mieluummin ohittaa. Kyse ei ole siis menetetystä ajasta, vaan pienemmän riskin valinnasta.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ilmeisesti et ole koskaan rikkonut mitään liikennesääntöä, joten voit heittää ensimmäisen kiven. Aika syväluotaava analyysi yhden virkkeen perusteella btw.

Olenko jossain sanonut, etten itse koskaan riko liikennesääntöjä? Minä vain en kuvittele olevani se loistava ja taidokas kuski, jolle ei koskaan satu mitään.

Itsehän tarjosit linkin, jossa kompataan tuota omaan keskivertoa parempaan ajotaitoon uskovaa asennetta. Kuten itsekin sanoit, linkin takana on hyvää luettavaa splittaamisesta. Esimerkkinä vaikkapa tämä:

". Vuoden harjoittelun jälkeen kaistojen välissä ajelu ei enää eronnut mitenkään tiellä ajelusta, ajatteli niitä näitä ja autojen seuraaminen oli muuttunut rutiiniksi. Tämän huomasi kun kyydissä oli joku tottumaton, niin takaa alkoi kuulua jotain ääntelyä kun suhautti kahden rekan väliin sopivalla nopeuserolla.. :)
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Olenko jossain sanonut, etten itse koskaan riko liikennesääntöjä? Minä vain en kuvittele olevani se loistava ja taidokas kuski, jolle ei koskaan satu mitään.

Itsehän tarjosit linkin, jossa kompataan tuota omaan keskivertoa parempaan ajotaitoon uskovaa asennetta. Kuten itsekin sanoit, linkin takana on hyvää luettavaa splittaamisesta. Esimerkkinä vaikkapa tämä:

Jep, eli kuulut myös tuohon omia sääntöjään noudattavien kuskien joukkoon.
Minä en myöskään ole sanonut olevani saati kuvittelevani olevan se loistava ja taidokas kuski, jolle ei koskaan satu mitään. On jopa sattunutkin, ja niistä pyrin oppimaan parhaani mukaan. Olen vain sanonut splittaavani työmatkallani. Työmatkani on lähes pelkästään kehä ykköstä, ja siellä splittaamiseen osataan suhtautua, eikä siitä aiheudu vaaratilanteita sen enempää kuin kehän normaaliliikenteessä. Tai ainakaan minulle ei ole aiheutunut, äkkiseltään en muista yhtään pahaa tilannetta.

Ja jos otat vielä silmän käteen niin huomaat minun sanoneeni että linkissä on "hyvää asiaa mm. liikennesääntöjen suhtautumisesta splittaamiseen", lähinnä siinä tekstin alussa. Mutta tietenkin sieltä piti poimia ne typerimmät jutut. Tunnustus kuitenkin siitä että jaksoit lukea alkua pitemmälle.
 

RaitisAna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oma näkemykseni splittaamisesta on se, että jos autojono seisoo / on paikallaan, on se ok. Kuitenkin jos jono liikkuu edes hieman, ei sitä mielestäni pitäisi tehdä.

Ainakin itse "luotan" siihen, että omalla kaistallani ei ole muita ja joskus jonossakin saattaa tulla pientä sivuliikettä kaistalla. Jos liikenne etenee jonossa ja edessä sekä takanani on auto, en osaa odottaa että yhtäkkiä omalla kaistalla oman auton kohdalla onkin joku muu. Tarkoitan tässä lähinnä tietöiden aiheuttamia jonoja, joissa edetään max 20-30 km tunnissa. Sitten kun mennään vauhdikkaammin ja eroja autojen välille alkaa syntyä, muuttuu luonnollisesti myös tarkkaavaisuuteni.
 

1900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal ja Lahden Reipas
Kyllä Dennis kirjoittaa täyttä asiaa tuossa viestissään.

Ilmeisesti iän myötä on oma ajotyylini muuttunut täysin ja kaiken maailman vitkastelijat ei jaksa enää paljoakaan hetkauttaa. Jos on rauhallinen liikenne ilman jonoja, voin pitää nopeutta sen 10-15km/h rajoitusten päälle mutta muuten ajellaan jonoissa hyvillä turvaetäisyyksillä. Mennään sitten vaikka sen 10km/h alinopeutta.

Tosin omat taipaleet on pääasiassa mökkimatkoja 75km suuntaansa, siinä ei paljoa voita vaikka kuinka päästelee. Yleensä hymyilyttää kun jengi ohittelee niin perkeleesti ja loppujen lopuksi seisotaan Lahdessa viereisissä valoissa vartin päästä.

Tullut vain huomattua, että aikavoitot noilla matkoilla (ja miksei pitemmilläkin) ovat sitä luokkaa että paljoa ei pienistä alinopuksista kannata stressata.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Tullut vain huomattua, että aikavoitot noilla matkoilla (ja miksei pitemmilläkin) ovat sitä luokkaa että paljoa ei pienistä alinopuksista kannata stressata.

Totta, mutta kaikki eivät myöskään jaksa kyntää sen 10-20km/h alinopeutta ajavan takana, vaikkei olisi kiire minnekään.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilmeisesti iän myötä on oma ajotyylini muuttunut täysin ja kaiken maailman vitkastelijat ei jaksa enää paljoakaan hetkauttaa. Jos on rauhallinen liikenne ilman jonoja, voin pitää nopeutta sen 10-15km/h rajoitusten päälle mutta muuten ajellaan jonoissa hyvillä turvaetäisyyksillä. Mennään sitten vaikka sen 10km/h alinopeutta.

"Kaiken maailman vitkastelija" osoittaa lievää suurempaa putkinäköisyyttä:

- 50 km matkalla ajansäästö ei ole ehkä suuri, mutta entäs jos matkaa on 800 km?

- jos pääsee turvallisesti ohi, niin miksei voisi sitä tehdä? Ettei leimautuisi "kaiken maailman vitkastelijaksi" jonkun Primera-kuskin toimesta?

- vaikka monet sitä selvästi rakastavatkin, niin letkassa ajaminen on monien mielestä rasittavaa. Etenkin jos se letka ei mene tasaista vauhtia, kuten yleensä on tapana. Minulla ei ole mitään vastaan, jos joku ajaa lievää "alinopeutta" (alle suurimman sallitun), parempi vaan että kukin ajaa mihin omat kyvyt ja uskallus riittävät. Mutta jos tekee näin, niin tekisi sen edes loogisesti, eli tasaista nopeutta. Ja miksi alinopeutta ajavat ovat lähes poikkeuksetta ajaradan vasemmassa reunassa? (Taajamassa alueilla, jossa on kadunvarteen pysäköityjä autoja, on kyllä helppo tunnistaa nämä torspot kaukaa. Ajetaan niin keskellä, että vastaantulevien kanssa sivupeilit hipovat toisiaan, kun parkkeerattuihin autoihin oikealla pitää jättää 3 m väliä.)

- jos tykkää ajaa letkassa, niin sitten on toki syytä tehdä niin kuten itse kerroit tekeväsi, eli reilu turvaväli edelläolevaan. Valittevasti todella moni ei näin tee, hankaloittaen näin myös ohittajien toimintaa.

- argumentti "lopuksi seisotaan samoissa valoissa" on kyllä vähän liian kulunut ja oli äärimmäisen typerä jo 1954, kun sitä ensimmäisen kerran käytettiin
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- jos pääsee turvallisesti ohi, niin miksei voisi sitä tehdä? Ettei leimautuisi "kaiken maailman vitkastelijaksi" jonkun Primera-kuskin toimesta?
Pointti tässä olikin se, että monin paikoin tuo ohittaminen tehdään kaikkea muuta kuin turvallisesti. Tai sitten tehdään niitä ohituksia juhannusruuhkassa, jolloin niistä ei varmasti ole mitään iloa. Esim. juuri Lusi - Heinola välillä todistin eräs vuosi sankaria, joka teki varmasti yli toistakymmentä ohitusta tuolla 50km matkalla ja oli silti minusta näköetäisyydeällä, kun tultiin Joutsan kohdalle.

Moni sen tässä jo myönsikin, että joitain kuskeja vaan nyppii ajaa letkassa tai sitten halutaan matkantekoon "ajamisen tunnetta" ohituksilla.
 

Baldrick

Jäsen
Kyllä tuo itseäni ainakin rasittaa ihan huolella, jos jono kulkee edes sen 10 km/h alinopeutta. Posotan samantien ohi kun kerkiän. Miksei sitä nopeutta, mikä kyltissä annetaan, voi ajaa? Liikenteen sujuvuus nousee huomattavasti, kun ei sitten kaikkien tarvitse kokoajan ohi olla menossa ja jotkut pääsee määränpäähänsäkin joskus. Ja letkassa ajaminen vasta vituttaakin... Ihmiset venkslaavat mitä ihmeellisimpiä temppuja ja siinä saa sitten kiroilla, että mitähän vittua tollakin kaverilla nyt on mielessä.

Alinopeuden ymmärrän silloin jos sää todellakin on huono, ja tällä en meinaa pelkästään pilvistä.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Annetaanpa vähän näistä meidän liikenteenvalvojistamme palautetta.

Eilen ajelin maantiellä 80Km/h alueella 80km/h. Huomasin edessäni omalla kaistallani prätkäpoliisin olevan juuri pysäyttämässä ajoneuvoa levikkeelle, josta sitten maijan pojat hoitavat sakottamisen.

Enää ei paljoa matkaa levikkeelle ollut, kun tämä prätkäpoliisi päättää vetäistä U-käännöksen taakseen tai peileihin (?) katsomatta. Jopa tuosta kasikympin vauhdista jouduin tekemään tavallista rajumman jarrutuksen ettei kolissut. Idiootti.

Lisäksi kaupunkiin tullessani näin poliisin puhuvan puhelimeen samalla kuin ajoi.
Tämä nyt ei sikäli minua häiritse, mutta silti loistavia esimerkkejä meille tavallisille suhareille.

PS: Sitten se saatanan Toyota-kuski tänään joka ajeli rauhallisella tiellä alinopeutta. Perkelettäkö sytytät niitä pitkiä valoja jos sinusta ohi menen.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä tuo itseäni ainakin rasittaa ihan huolella, jos jono kulkee edes sen 10 km/h alinopeutta. Posotan samantien ohi kun kerkiän. Miksei sitä nopeutta, mikä kyltissä annetaan, voi ajaa? Liikenteen sujuvuus nousee huomattavasti, kun ei sitten kaikkien tarvitse kokoajan ohi olla menossa ja jotkut pääsee määränpäähänsäkin joskus. Ja letkassa ajaminen vasta vituttaakin... Ihmiset venkslaavat mitä ihmeellisimpiä temppuja ja siinä saa sitten kiroilla, että mitähän vittua tollakin kaverilla nyt on mielessä.
Siihen letkan alinopeuteen voi olla moniakin syitä ja juuri tuo "posotan samantien ohi kun kerkiän" on sitä ajattelumallia, jossa ei välttämättä hirveästi ajatella kokonaisuutta ja varsinkin tuolla "pääsee joskus määränpäähänkin" on todella typerä peruste. Kuten todettu, pitää ajaa todella pitkä matka, ennen kuin saavuttaa vaikkapa niinkin ruhtinaallisen ajansäästön kuin 10 minuuttia.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
- jos tykkää ajaa letkassa, niin sitten on toki syytä tehdä niin kuten itse kerroit tekeväsi, eli reilu turvaväli edelläolevaan. Valittevasti todella moni ei näin tee, hankaloittaen näin myös ohittajien toimintaa.


Niinpä. Voi suoraan mutulla heittää, että turvavälin laiminlyöminen on yksi suurimmista vaaratilanteiden aiheuttajista maanteillä. Sieltä takaa joku lähtee ohittamaan yhtä autoa ja huomaa rinnalla että tässähän täytyisi vetää koko letkan ohi kun tietä ei ole/anneta. Mikä siinä perseessä ajamisessa viehättää, jos kuitenkaan ei olla edelläolevaa ohittamassa. Monet ei vaan tajua mitä tekevät, mutta näitä 48-vuotiaita silmälasipäisiä elämäänsä vittuuntuneita maanteiden kingejäkin löytyy, jotka vetävät tahallaan ihan kiinni edelläajavaan kun huomaavat että joku lähtee ohittamaan. Kyseinen autoilijatyyppi painaa myös kaasun pohjaan ohituskaistan alkaessa yrittäessään estää ohituksia. Erinomaisen hienoja miehiä!
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itseäni häiritsee aina liikenteessä tietynlainen pelisilmän puute ja se, ettei osata hahmottaa tilannetta sitä seuraavaa ohitusta pidemmälle. Esim. juuri tuolla mainitsemallasi nelostiellä näkee jos jonkinnäköistä Teuvo maanteiden kuningasta välillä Lusi - Joutsa. Suurin osa matkaa on satasen aluetta ja matkan varrella on jokunen ohituskaista. Varsinkin ennen ohituskaistojen tuloa tuolla pätkällä nähtiin jos jonkinnäköisiä kamikaze-ohituksia ja ei niistä vieläkään ole päästy eroon. Ja alinopeutta ajavathan ovat nimenomaan aivan hirvittävä vitsaus tuolla pätkällä. Joutsasta Lusin kohdalle, jossa motari alkaa, on matkaa ~50km. Tuon matkan jos taittaa vaikka keskinopeudella 90km/h, niin aikaa kuluu 33,3 min. Keskinopeuden nostaminen vaikkapa 110 km/h pudottaa matka-aikaa peräti 6 minuuttia, joten kyllä sen takia kannattaa vaarantaa oma ja muiden tiellä liikkuvien terveys.
Ohituksia tuolla välillä voi toki tehdä turvallisesti muuallakin kuin ohituskaistoilla, mutta aina se on silti aina riskialttiimpaa kuin ohituskaistalla. Isoja letkoja ei ole järkevää ohittaa, mutta jos edessä on alinopeutta ajava rekka ja sen perässä muutama auto, niin kyllä niistä mielellään menee ohi. Varsinkin kun rekan edessä on kilometritolkulla tyhjää tietä. Aikasäästö lyhyellä välillä on pieni, mutta kokonaismatkan ollessa noin 1000 km ajaa mielellään sallittua nopeutta tai pari km/h yli.

Motarilla meno onkin sitten villimpää ja ihme, ettei enempää kolareita tule. Oikeanpuoleisella kaistalla ajavat rekat ja asuntoautot, joiden nopeus on 100 km/ paikkeilla. Vasemman kaistan jono vetää mittarin mukaan 140 km/h ja turvavälit vaihtelevat 15-30 metrin välillä. Jos ajat hetkeksi oikealle, niin takaisin on vaikea päästä. Paitsi tietenkin jos tekee kuten yksi skodakuski, joka veti oikealta ehkä neljän auton ohi ja sitten kiilasi vasemmalle kaistalle, kun rekka tuli eteen. Nämä kaverit eivät varmasti voita kahta minuuttia kauempaa, koska ruuhkaa on niin paljon.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tarkoittavatkohan muutamat palstaveljet jonoista puhuessaan vähän eri asioita? Juhlapyhien silmänkantamattomissa jonoissa ohittelu on kyllä mielestäni itsekästä etuilua; aiheuttaa haitariliikettä ja entisestään lisää epätasaista vauhtia sekä hidastaa jonon jälkipäätä. Turvavälien laiminlyönti on näissä (Heinola-Lusi-)jonoissa oikeastaan välttämätöntä.

Sensijaan, ns. normaaliliikenteessä turvavälistä huolehtiminen on tietenkin suotavaa.

Koska ajelen nykyään lähes pelkästään moottoriteillä ja muualla vältän viikonloppuja, ovat omat liikennehuolet toisentyyppisiä, mutta mahtuu sinne Turun motarille ja Mannerheimintiellekin kaikenlaista viheltäjää...

Sekin muuten tuntuu edelleen jakavan autoilijat kahteen leiriin, että mitä oikein tarkoittaa liikenteessä sana "kiilaaminen". Osa on vakaasti sitä mieltä, että sitä tekevät juuri ohittelijat ja kaistapujottelijat. Osa taas tarkoittaa sillä nimenomaan niitä, jotka eivät tajua antaa ohittelijoille ja kaistapujottelijoille tilaa tai estävät näitä tahallaan.
 

kissankarva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ajan työmatkaani Tampere-Pori- tietä, ja liian usein matkalla näkyy sen tason ajosuorituksia, että kyseisten kuskien olisi parempi matkustaa vaikka junalla. (Matkustaisin itse työmatkat junalla, jos se olisi mahdollista, valitettavasti ei ole...)
Ohituskaistan tukkijat / ohituskaistalla kaahaavat ja sen jälkeen hidastelevat jurpot on jo käsitelty, joten ei siitä enempää. Sekin on näköjään tullut mainittua, että jos ei uskalla lähteä hidastelijasta ohi, ei kannattaisi roikkua tuon hidastelijan persuksissa kiinni.
Olen ihmetellyt, miksi niin monille käsite "turvaväli" tuntuu olevan täysin tuntematon. Asia selvisi, kun eräässä nerokkaassa yleisönosastokirjoituksessa kerrottiin, että edellä ajavan jarruvalot eivät näy, jos ajaa liian kaukana.
Selvä. Olen ymmärryksestä mykkä.
Sunnuntaina ajelin taas kerran töihin, vastaan tuli traktori jonka perässä oli muutaman auton jono. Mitä tekevät nämä teiden ritarit? Lähtevät puskemaan traktorista ohi, niin että vastaantulijat joutuvat väistämään pientareelle. Ilmeisesti Hölmölän Autokoulussa opetetaan, että ohittaminen keltaisilla viivoilla ja päin vastaantulijoita on sallittua, jos ohitettava on traktori?
Perinteinen kysymys "mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa?" ei liene riittävä, ihan Pirkanmaan alueella tässä on liikuttu.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Eilen kuuden aikaan illalla oli joku tehnyt harvinaisen onnistuneen pysäköinnin Kangasalantien varressa Tampereen Kaukajärvellä. Tilaa oli auton edessä ja takana tien varressa satakuntametriä suuntaansa, mutta niin vaan oli tämä neropatti pysäköinyt suoraan suojatien eteen. Hyvin näytti kebab tai joku muu vastaava eväs maistuvan pojalle, joka ratin takana istui. Mahtoiko edes tajuta, miksi elehdin hänelle viereen pysähtyessäni melko voimakkaasti, mutten törkeästi.

Takanani tulleen pakettiauton kuskillekin näytti tulevan yllätyksenä se, etten aja hiljentämättä suojatien eteen pysäköidyn auton ohi, vaan pysähdyn sen rinnalle ennen matkan jatkamista. Yllättyi, vaikkei jarrutus ollut edes voimakas. Voimakkaita, ja osin törkeitä, eleitä viittoiltiin sieltäkin, muttei pysäköidyn auton suuntaan.

Oletettavaa on, että noiden kahden kuskin mielestä minä olin se tilanteen idiootti, ja he viattomia sivustakärsijöitä.
 
Jokseenkin huvittavakin tapaus tuli todistettua tänään kaupungilla. Kotiin päin olin töistä menossa. Valoissa odottelin letkan kolmantena kääntymistä vasemmalle. Valon vaihduttua letkan ensimmäinen auto meinaa koukata jakajan väärältä puolelta. Huomaa viimetipassa kuitenkin erheensä ja pysähtyy. Perässä tullut auto (eli auto minun edelläni) ilmeisesti seurasi pelkästään edellä ajavaa autoa ja myöskin oli menossa tuonne vastakkaiselle puolen. Onneksi itse olin hereillä ja menin sieltä oikealta puolelta jakajaa nämä kaksi autoa sivuuttaen. Sinne jäivät peruuttelemaan. En tiedä kumman autoilijan suoritus oli sitten nolompi..

Tuli tosin itsekin ajettua töissä tänään jakajan väärältä puolelta, mutta ihan tarkoituksella. Piti kiertää junaradan edessä ollut puomi. Ja ei, en tehnyt mitään kamikazehyökkäystä junan editse, vaan tuo puomi oli jostain syystä siltä puolen jäänyt alas. Juna oli ilmeisesti jo aikaa sitten mennyt. (missään en sellaista enää nähnyt) Myöskin liikennevalot oli pimeänä. Kiitos muuten sille vastakkaisella puolen olevalle kuskille, joka päästi minut tulemaan sieltä. Vaikka hänellä tietenkin olisi ollut oikeus tulla sieltä ensin. Pikkuautot mahtuikin sitten sieltä puomin oikealta puolenkin kulkemaan, itse en viitsinyt sieltä edes yrittää.
 

Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli tosin itsekin ajettua töissä tänään jakajan väärältä puolelta, mutta ihan tarkoituksella. Piti kiertää junaradan edessä ollut puomi. Ja ei, en tehnyt mitään kamikazehyökkäystä junan editse, vaan tuo puomi oli jostain syystä siltä puolen jäänyt alas. Juna oli ilmeisesti jo aikaa sitten mennyt. (missään en sellaista enää nähnyt) Myöskin liikennevalot oli pimeänä. Kiitos muuten sille vastakkaisella puolen olevalle kuskille, joka päästi minut tulemaan sieltä. Vaikka hänellä tietenkin olisi ollut oikeus tulla sieltä ensin. Pikkuautot mahtuikin sitten sieltä puomin oikealta puolenkin kulkemaan, itse en viitsinyt sieltä edes yrittää.

Tästä on jo aikaa, mutta muistaakseni jokunen vuosi sitten uutisoitiin vastaavanlaisesta tilanteesta, joka sitten oli päättynyt hieman ikävämmin. Eli juna oli mennyt jo useita minuutteja sitten, mutta puomit "jöpöttivät" silti paikallaan. No, joku neropattihan lähti kiertämään näitä puomeja (eli vastaantulevien kaistalle ensin, sitten vaihtaa puolta radan päällä ja sitten pois välistä (eli puomit ylsivät vain puoleen väliin tietä)) tietämättä, että puomit olivat tarkoituksella jääneet alas. Ensimmäisen junan jälkeen oli nimittäin tulossa toinen juna, joskin aikaväli tosiaan oli useita minuutteja. No, arvatahan sen saattoi miten siinä kävi, toinen juna tulla pamautti suoraan auton kyljestä sisään ja autokuskilta henki pois. No onneksi ei sinulle käynyt niin.. =)

Kyseinen tilanne on muutenkin mielestäni melko ristiriitainen. Toisaalta autokuski rikkoi liikennesääntöjä ohittamalla puomit, eli perjaatteessa ihan oma moka. Kuski varmastikkin luuli, että puomit ovat jumittuneet ja siksi lähti niitä kiertämään. Siksi onkin aiheellista kysyä, onko oikeutettua pitää puomeja noin pitkiä välejä putkeen alhaalla, jolloin juuri esimerkkitapauksen kaltaisia onnettomuuksia sattuu huomattavasti herkemmin. Koko tien peittävien puomien kohdalla asia luonnolisesti on eri.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tästä on jo aikaa, mutta muistaakseni jokunen vuosi sitten uutisoitiin vastaavanlaisesta tilanteesta, joka sitten oli päättynyt hieman ikävämmin. Eli juna oli mennyt jo useita minuutteja sitten, mutta puomit "jöpöttivät" silti paikallaan. No, joku neropattihan lähti kiertämään näitä puomeja (eli vastaantulevien kaistalle ensin, sitten vaihtaa puolta radan päällä ja sitten pois välistä (eli puomit ylsivät vain puoleen väliin tietä)) tietämättä, että puomit olivat tarkoituksella jääneet alas.

Eihän siitä ole kahtakaan kuukautta kun rytisi: http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/182579.shtml
Täytyy olla kyllä jonkinlainen death wish, että lähtee pujottelemaan ilman 110% varmuutta (esteetön näkyvyys, hanttimies tiedustelemassa tms) siitä, että junaa ei tule. Muistaakseni tuosta uutisesta keskusteltiin tässä ketjussakin.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Eihän siitä ole kahtakaan kuukautta kun rytisi: http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/182579.shtml
Täytyy olla kyllä jonkinlainen death wish, että lähtee pujottelemaan ilman 110% varmuutta (esteetön näkyvyys, hanttimies tiedustelemassa tms) siitä, että junaa ei tule. Muistaakseni tuosta uutisesta keskusteltiin tässä ketjussakin.
Veikkaan että nimimerkki Cjyyl tarkoitti tapausta joka tosiaan sattui tuommoiset kolme-neljä vuotta sitten. Siinä taisi mennä useampikin kylmäksi, ei pelkästään kuljettaja. Miten mä muistelisin että kuolleita olisi ollut jopa neljä? Ja jossain Oulun seudulla?
 

Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veikkaan että nimimerkki Cjyyl tarkoitti tapausta joka tosiaan sattui tuommoiset kolme-neljä vuotta sitten. Siinä taisi mennä useampikin kylmäksi, ei pelkästään kuljettaja. Miten mä muistelisin että kuolleita olisi ollut jopa neljä? Ja jossain Oulun seudulla?

Juu tarkkaa mielikuvaa itselläkään ei ole, muuta kuin että joku sentyyppinen on tapahtunut muutama vuosi sitten. Ja tuo uudempi tapaus mennyt allekirjoittaneelta täysin ohi.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viisi kuoli auton ja rekan kolarissa Joensuussa

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2236962

Voi kuljettajan omaatuntoa hieman kolottaa jälkikäteen. Kaikki kyydissä olleet 5 kaveria kuolivat oman ajovirheen (kolmion takaa rekan eteen) seurauksena ja itse selviää hengissä. Elämä on aika raadollista.

Luultavasti ajateltu, että eihän lauantaiaamuna 08:30 ole mitään muuta liikennettä, joten mitäpä sitä jarruttelemaan.
 

Kaivanto

Jäsen
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2236962

Voi kuljettajan omaatuntoa hieman kolottaa jälkikäteen. Kaikki kyydissä olleet 5 kaveria kuolivat oman ajovirheen (kolmion takaa rekan eteen) seurauksena ja itse selviää hengissä. Elämä on aika raadollista.

Luultavasti ajateltu, että eihän lauantaiaamuna 08:30 ole mitään muuta liikennettä, joten mitäpä sitä jarruttelemaan.

Jos on oltu selvin päin niin aika ihmeellinen onnettomuus. Risteyksestä on varsin hyvä näkyvyys rekan tulosuuntaan ja aurinkokin on paistanut suunnilleen suunnasta, johon kyltti "Uimaharju" osoittaa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos on oltu selvin päin niin aika ihmeellinen onnettomuus. Risteyksestä on varsin hyvä näkyvyys rekan tulosuuntaan ja aurinkokin on paistanut suunnilleen suunnasta, johon kyltti "Uimaharju" osoittaa.

Kieltämättä. Monta kertaa on tullut ko. risteyksestä ajettua ja näkyvyys on kyllä sen verran hyvä että periaatteessa ei pitäisi rekan näkyvistä hävitä. Mutta niin se vaan on että joskus se tarkkaavaisuus herpaantuu juuri väärällä hetkellä väärään aikaan vaikka olisi ihan selvin päinkin. Vittumaista taakkaa joutuu kyllä kaveri kantamaan lopun elämäänsä mikäli vaan itse selviää tuosta.


EDIT: Nythän tuosta on ollut uutisissa että huonoa näkyvyyttä epäillään onnettomuuden syyksi. En ole tänä kesänä tuosta ajanut että en tiedä minkälaiset pusikot siinä tällä hetkellä on mutta yleensä tuosta risteyksestä on kyllä minusta ihan hyvä näkyvyys joka suuntaan ja kaiken järjen mukaan pitäisi kyllä huomata jos sieltä on rekka tulossa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös