Suomalainen liikennekäyttäytyminen

  • 1 953 628
  • 11 995

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Eli kameran tallenne oli näyttänyt kuskin totaaliperseilyn ja henkesi vaarantamisen lahjomattomasti, johon firma päätti reagoida vaikenemalla asian unholaan. Ei haittaisi ollenkaan, vaikka melkein vahingossa kertoisit firman nimen.
No en nyt tätä Soinin vuoden 2023 yrityksen nimeä tähän viitsi kuitenkaan laittaa. Kieltämättä samat tuntemukset jäi itsellekin tuossa viestistä ja sen verran konsultoin lakia tuntevaa poliisituttuaa että joka tapauksessa olisi ollut sen rekan vika jos perääni olisi ajanut tuossa kohtaa. Eri asia jos olisin itse "kiusannut" sitä kuskia jarruttelemalla ja hidastelemalla tahallaan.

Tästä oppi matkaan ja seuraavan kerran yhteys virkavaltaan jos kaveri hiillostaa puskurissa. Toki yleensä pysyn hyvin kaukana raskaasta liikenteestä varsinkin moottoritiellä, mutta nyt oli sen verran spesiaalit olosuhteet että tällainen tilanne tuli eteen.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Heh.
Tuossahan on pari vaihtoehtoa kun alaa jonkun verran tunnen.
Kuljettajan vikahan tuo loppukädessä on tietenkin ja virkavalta tuohon olisi ollut hyvä soittaa.

Mutta osalla firmoista on niin kireät aikataulut nykyään kilpailutuksen takia että kuljettajat joutuvat suunnilleen vaarantamaan liikenteen että pysyvät aikatauluissa.
Siihen vielä prässäävä ajojärjestelijä päälle joka soittelee että miksi et ole jo siellä sun täällä.
Tai sitten vain halusi näyttää kuka tuolla tien päällä "määrää", on noita itsellekin tullut vastaan jotka eivät paljon hidastele vaikka nopeusrajoitukset vaihtelee&keli on mikä on.
Silti vedetään puskurissa kiinni.
Mutta eihän jono kulje yhtään kovempaa jos roikkuu jonkun puskurissa kun ei se kaveri siinä keskellä jonoa jonon vauhtin voi vaikuttaa. Että sen suhteen aikatauluihin tämmöinen ei vaikuta.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ajoin tänään aamupäivällä väliä Lahti-Mikkeli (ja siitä eteenpäin). Ajokeli oli ihan ok. Ajokaistat oli ihan hyviä, ohituskaistoilla ajoittain sohjoa. En vain voi ymmärtää että jos on munaa lähteä ohittamaan autoa joka ajaa lähes yhdeksääkymppiä (80km/h alueella) niin ei ole munaa ohittaa kunnolla vaan pitää leikata nopeasti eteen ja roiskuttaa loskat päälle. Mikä teitä vaivaa kun pitää tulla eteen vaikka ohituskaistaa olisi riittänyt kunnolla ohittaa...?
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Mutta eihän jono kulje yhtään kovempaa jos roikkuu jonkun puskurissa kun ei se kaveri siinä keskellä jonoa jonon vauhtin voi vaikuttaa. Että sen suhteen aikatauluihin tämmöinen ei vaikuta.
Matematiikkaa:
Matkaa 150 km, satasen rajotus. Mä ajan satasta ja naapurin Stinde 120 km/h. Stinde on perillä 10(!) minsaa aiemmin. Olettaen, että tie on tyhjä. 15 kilsalla tuo on 1 minuutti.
Mutta kiire on kiire, tapas jo Uuno Turhapuro sanoa.
Ainakin jos sen ”kiireen” on itse itselleen päähän lyöny.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matematiikkaa:
Matkaa 150 km, satasen rajotus. Mä ajan satasta ja naapurin Stinde 120 km/h. Stinde on perillä 10(!) minsaa aiemmin.
Stindellä lienee jotain rakko-ongelmia, mutta vaikka joutuu pitämään 5 min kusitauon, on silti 10 min aiemmin perillä ja on ehtinyt juoda ekan kaljan kun köröttelet pihaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta eihän jono kulje yhtään kovempaa jos roikkuu jonkun puskurissa kun ei se kaveri siinä keskellä jonoa jonon vauhtin voi vaikuttaa. Että sen suhteen aikatauluihin tämmöinen ei vaikuta.
Ihan normaalia vaikka Lahdenväylän aamuruuhkassa.

Molemmat kaistat kulkevat jotain 80-110 km/h ja molemmilla kaistoilla on jono. Yhtään nopeammin ei pääse ajamaan. Silti aina välillä jonkun on pakko tulla kuumottelemaan ihan perberiin ja hakemaan ohituspaikkaa. Sitten kohta tekee oikean kautta koukkauksen ohi vasemmalle kaistalle ja pääsee eteeni, minuutin päästä vaihtaa takaisin oikealle kaistalle kääntyen kehä kolmoselle. Voitti ajallisesti ehkä 5 sekuntia? Kyllä kannatti!

Poliisit saisivat ratsata turvavälejä, mutta eihön siellä resurssit riitä.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mutta eihän jono kulje yhtään kovempaa jos roikkuu jonkun puskurissa kun ei se kaveri siinä keskellä jonoa jonon vauhtin voi vaikuttaa. Että sen suhteen aikatauluihin tämmöinen ei vaikuta.

Itsellä tapana ajaa melkein kaikkialla, missä on vähänkin pidempään sama nopeusrajoitus, vakionopeudensäädin päällä. Esim. kun Espoossa Mankkaanlaaksontiellä on tietöiden vuoksi 30 nopeusrajoitus ja ajan mittarin mukaan 35, niin en rupea ajamaan ylinopeutta, vaikka joku paku roikkuisi perseessä. (Sama pätee moottoritiellä, jos ohitan hitaampia vasemmalla kaistalla vakionopeudensäädin 125:ssä.)
 
Kims85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muistakaa, että tuo
Matematiikkaa:
Matkaa 150 km, satasen rajotus. Mä ajan satasta ja naapurin Stinde 120 km/h. Stinde on perillä 10(!) minsaa aiemmin. Olettaen, että tie on tyhjä. 15 kilsalla tuo on 1 minuutti.
Mutta kiire on kiire, tapas jo Uuno Turhapuro sanoa.
Ainakin jos sen ”kiireen” on itse itselleen päähän lyöny.
Ei se, että joku haluaa ajaa sitä 120 km/h kun sinä ajat 100 km/h johdu välttämättä siitä, että on kiire tai on iskostanut päähänsä kiireen. Itselleni tulee 70-80tkm kilsoja ja se on vaan keskimääräistä mukavampaa ajaa sitä omalle itselleen sopivaa kyytiä aina kun se muu liikenne huomioituna on mahdollista. Perseessä roikkujia en puolustele, mutta noin muutoin meillä jokaisella on se oma mieltymys edetä tien päällä.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Muistakaa, että tuo

Ei se, että joku haluaa ajaa sitä 120 km/h kun sinä ajat 100 km/h johdu välttämättä siitä, että on kiire tai on iskostanut päähänsä kiireen. Itselleni tulee 70-80tkm kilsoja ja se on vaan keskimääräistä mukavampaa ajaa sitä omalle itselleen sopivaa kyytiä aina kun se muu liikenne huomioituna on mahdollista. Perseessä roikkujia en puolustele, mutta noin muutoin meillä jokaisella on se oma mieltymys edetä tien päällä.
Niin. Se oma mieltymyshän on juuri kaiken perseilyn alku liikenteessä.
Säännöillä, rajoituksilla ja vaiks ihan arkijärjellä koitetaan saada sitä gäppiä tolkulliseen toleranssiin.
Mutta kai se sitten on parempi, et ajelee miten itelle sattuu just sillä hetkellä sopivan. Lopputulos on varmasti erinomainen. Täältä aiheesta tähän.
 
Se oma mieltymys on kaiken perseilyn alku liikenteessä vain siinä tapauksessa, että et tiedä mitä teet tai teet ratkaisuja tunnekuohujen vallassa. Siellä on myös joukossa keskimääräistä havainnointikykyisempiä kuskeja, vaikkei se ehkä aina siltä tunnukkaan. Usko pois.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis

Jep, ja onneksi keskimääräistä parempia kuskeja on 80 % teillä liikkujista. Muuten voisi tulla rumaa jälkeä.
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Oli taas oikein teiden ritari liikenteessä eilen kehä kolmosella Vantaalla. Ajelin mittarin mukaan vajaata yhdeksääkymppiä ja pitäen sopivan turvavälin edellä menevään niin eiköhän joku virolainen rekkaspede vedä väkisin ohi ja tunkee siihen mun eteen. Tämä vielä siinä kohtaa kun kohta saavutaan Espoon puolelle ja nopeusrajoitus nousee sataseen.
 
Masculine

Eli siis rekka vaihtoi pois vasemmalta kaistalta 100 alueen alkaessa, koska ei vehkeellä ei noin kovaa pääse?
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Eli siis rekka vaihtoi pois vasemmalta kaistalta 100 alueen alkaessa, koska ei vehkeellä ei noin kovaa pääse?
Kyllä se ihan mun perässä ajoi mutta ohi oli pakko päästä. En tiedä minkälaiset rajoittimet noissa virolaisissa rekoissa on vai onkohan ollenkaan?
 
89 km/h on EU:n alueella rajoitettu, joillakin sitten rengastuksella pelataan se muutama km/h siihen päälle. Jos sinä olet ajanut vaikka 88km/h mittarin mukaan, niin rekan mittari on ollut jotain 82-83 km/h, koska siinä ei ole samanlaista mittariheittoa kuin henkilöautoissa. Eli jos se ajaa ns. tappia vasten (89 km/h), niin se on henkilöauton mittarissa jotain 93-95 km/h. Ihan lakien mukaan on siis menty, lähinnä vaan typerää touhua rekan kuljettajalta.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers

Ei, rekalla ajaminen rajoitinta vasten ei mene lakien mukaan.
 
Onko joku niin väittänyt? Lue uudestaan ajatuksella mitä kirjoitin.

Edit. Jos nyt saivarrellaan ihan kunnolla, niin jos se virolainen on ajanut sen 85 km/h vakkarilla, niin onhan sillä ollut 5 km/h ylinopeutta. Eli olet oikeassa, ei mene lakien mukaan. Eikä mene sekään että henkilöauto ajaa mittarin mukaan 88 km/h, rikollisia molemmat.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Alkaa olla lounasaikaan kauppakeskus Kaaressa käyminen melkoisen hermoja raastavaa hommaa. On nimittäin niin, että siellä on aivan loputtoman paljon vanhuksia etsimässä parkkiruutua, poispääsyä parkkiruudustaan tai autoaan parkkihallista. Siis oikeasti, sitä harhailun, säätämisen ja verso-Toyotojen rattien yli tihrustamisen määrää ei voi uskoa todeksi.

Meni 10 minuuttia siitä kiertoliittymältä parkkiruutuun. Ja totta kai ovat myös Prismassa tukkimassa joka toista sivukäytävää poikittain jätetyillä ostoskärryillään. Ai saatana, että mun korvat savuavat just nyt.
 
hk65

Ja siitä ABC:n kohdalta kun ajat pihaparkista ulos liikenneympyrään, niin kellonaikaan katsomatta siellä ei kyllä jengi ymmärrä sitä saatanan kärkikolmiota, kun ajavat parkkihallin tunnelista ylös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös