Sukututkimus

[HABS #11]

Jonkin aikaa on mielessäni ollut tehdä sukututkimusta. Nyt kun itsellä ikää +35 niin on alkanut kiinnostaa minkälaisia ihmisiä ovat olleet oman mummon ja vaarin vanhemmat ja heidän vanhempansa. Äitini puolelta sukupuuta on tutkittu muiden toimesta tehty, mutta isän puolelta olisi kiintoisaa tutkia ketä sieltä sukupuusta löytyy. Ehkä se miljonääri amerikan enokin sieltä jostain tulisi esiin. Isän puolelta on oma mummo vielä elossa joten häneltä pitäisi kysellä ensin.

Onko jatkoaikalaisista kukaan tehnyt sukututkimusta? Kuinka kauas olette onnistuneet löytämään sukulaisia? Mistä homma pitäisi aloittaa? Siis kun "mummonmuisti" loppuu niin mitäs sitten?

 

[ms.qvist]

Onko jatkoaikalaisista kukaan tehnyt sukututkimusta? Kuinka kauas olette onnistuneet löytämään sukulaisia? Mistä homma pitäisi aloittaa? Siis kun "mummonmuisti" loppuu niin mitäs sitten?

Muutamia vinkkejä juohtui mieleeni.

Ensinnä kannattaa varmasti tutustua netin tarjontaan, eli sopiva aloituspaikka lienee Suomen Sukututkimusseuran kotisivut:

http://www.genealogia.fi/

josta varmasti löytyy vinkkejä myös vasta-alkajille.

Sitten kannattanee myös tutustua kirjastojen tarjontaan, niistä löytynee sukututkimusoppaita ja -kirjasia, eli kirjastotätin puheille jollei kirjasia löydy suoraan hyllystä.

Ei myöskään pidä unohtaa kirkonkirjoja, en tiedä kuinka helposti niihin pääsee tutustumaan mutta kysymällähän sekin selviää.

Sitten kannattanee kysellä vinkkejä myös siltä henkilöltä joka on äitisi puolelta tutkinut hänen sukupuuta - olettaen, että kyseinen henkilö on vielä itse elävien kirjoissa. Kokeneempi henkilö osaa ainakin antaa vinkkejä sen suhteen mitä virheitä ei kannata tehdä työhön ryhtyessä.

Itse en ole sukututkimusta tehnyt, lähinnä tutustunut sukuuni aiemmin tehtyjen tutkimusten pohjalta. Setäni tutki isänsä sukupuuta ja pääsi pitkälle 1800-luvun puolelle mutta sitten ongelmia alkoi ilmetä vaillinaisten tietojen tähden joten sukututkimus tyssäsi siihen. Mielenkiintoisia seikkoja sieltä kuitenkin on tullut esille, erityisen mielenkiintoista on ollut omien isovanhempien ohella heidän vanhempiensa toimia esim. Kansalaissodan aikoihin ja sen jälkimainingeissa, lisäksi mielenkiintoista on ollut seurata kuinka suku on levittäytynyt osin aatteiden ja osin taloudellisten syiden tähden Suomesta niin itään kuin länteenkin - molempien "haarautumien" jälkiä on koetettu seurata mutta tehtävä on osoittautunut toivottomaksi. Lienee kuitenkin selvää, että itään aatteen perässä suunnistaneet kokivat tylyn kohtalon viimeistään 30-luvun puolella.

vlad.

 

[juudas]

Onko jatkoaikalaisista kukaan tehnyt sukututkimusta? Kuinka kauas olette onnistuneet löytämään sukulaisia?

Siellä on nuijasotilaita rivissä. Ja vähän vielä kauemmas.

 

[Ted Raikas]

Mielenkiintoinen aihe, sillä ketäpä ei oma suku ja sen juuret kiehtoisi? Minua ainakin, mutta en ole silti saanut mitään tutkimusta aikaiseksi, aina silti mielellään lueskelen ja kuuntelen, jos jotain suvusta on tietoa saatavilla.

Äidin isän puoleisesta suvusta on tutkimusta tehty ja taitaa ulottua lähes 1700-luvulle. Mitään suuria yllätyksiä ei ole putkahdellut, esim. mitään tunnettuja henkilöitä tai selkeitä sukusiteitä. Tosin tuokin on vain tietty haara, josta on saatu selvyyttä, kiehtovaa sinällään.

Erityisesti kiehtoisi isänpuolelta tietää suvusta enemmän, koska on jäänyt aika mysteeriksi. Ongelma sieltä puolelta on vaan se, että kummatkin haarat ovat Karjalasta tai kauempaa, isän äidin puoleinen suku mitä todennäköisimmin venäläisiä. Kirkonkirjoja voi olla Venäjältä hankala saalistaa, karjalasta etenkin, kun käsittääkseni niitä tuhoutui aika tavalla.

Ehkä joku päivä voisi ryhtyä selvittämään asiaan, ehkä hyvinkin...

 

[Sammeri2]

Omakohtaista kokemusta sukututkimuksesta ei ole. Isäni puolelta on tehty hyvinkin perusteellinen tutkimus, vuosisataa en muista miten pitkälle se johtaa. Mielenkiintoista on ollut lukea keitä sukuuni kuuluu.

 

[Sonny Burnett]

Vanhat valokuvat ovat todella mielenkiintoisia. Mummojen luona vieraillessani tulee tällaisia välillä katsottua. Ja onneksi mummot muistavat vielä vanhat asiat ja juttelevatkin niistä mielellään. Vanhat lehtileikkeet ym. ovat myös hyvää dokumenttia jälkipolville. Millaisiahan valokuvia tämä digi-aika jättää jälkipolville?

Varsinaista tutkimusta on tehty varsinkin äitini puolelta hyvinkin perusteellisesti. Jopa sukuaiheinen lehtikin ilmestyy n. kerran vuodessa. Sukukokouksiakin järjestetään muutaman vuoden välein.

Faijani suku onkin sitten pienempi joka sekin levittäytyi osittain ympäri pohjois-amerikkaa jo 30-luvun alussa. Mielenkiintoisia tarinoita menneiltä ajoilta.

Ikää itsellä myös kolkytjarisat, ja kyllähän tällaiset alkavat vähitellen kiinnostaa eri lailla kuin aikaisemmin. Kuulemma ihan luonnollista, sanovat..

 

[sampio]

Serkkupojan kanssa rykäisimme jollain lukiokurssilla vaatimattoman sukututkimuksen. Tarkoituksemme oli edetä isistämme suoraan ylöspäin, mutta ongelmaksi muodostui jo pappamme, joka oli huutolaispoika. Hänen isästään ei ollut pienintäkään mainintaa, kuka lie kulkuri käynyt sutaisemassa.

Pappamme äidin puolelta pääsimme kuitenkin etenemään 1700-luvun loppupuolelle. Mielenkiintoisia mainintoja oli kirkonkirjoissa sukulaisistamme. Joku oli tavattu saunasta "yhtenä myttynä" naapurin kanssa ja suurin osa esi-isistämme oli sivistykseltään varsin vaatimatonta väkeä. Lukemista ja muita taitoja kuvattiin kirkonkirjoissa muistaakseni neljällä merkinnällä, paras oli nelisakarainen merkki (x), seuraavaksi paras kolmisakarainen (y), sen jälkeen poikkiviiva ja viimeisenä puolikas poikkiviiva. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta suurin osa merkinnöistä oli poikkiviivaa ja sen puolikasta.

Mitään merkittävää emme löytäneet, mutta hyvin mielenkiintoista tuo tutkimus oli. Itse asiassa olen tässä puolitosissani miettinyt, josko syventyisin aiheeseen paremmin tulevaisuudessa. Varsinkin pappani taustat kiinnostaisivat. Harmi, kun olen kai hävittänyt tuon työmme tai sitten se jäi serkulleni.

Yleisesti ottaen sukuani on tutkittu melko paljon. Sukunimikaimojani muutti Keski-Ruotsiin viitisensataa vuotta sitten ja sieltä niitä lappoi joitakin aina nykyisen New Yorkin tietämille suomalaisenemmistöisen ruotsalaissiirtokunnan asukeiksi. Yksi näiden siirtolaisten jälkeläisistä näytteli myöhemmin kohtalaista roolia Yhdysvaltojen irtautumisessa Englannista. Sukukirjaa en ole vielä tilannut, mutta ajatuksissa on ollut. Ja toisaalta, kiinnostukseni kohdistuu nimenomaan omiin juuriini, ei niinkään koko suvun historiaan.

 

[L4E]

Onko jatkoaikalaisista kukaan tehnyt sukututkimusta? Kuinka kauas olette onnistuneet löytämään sukulaisia? Mistä homma pitäisi aloittaa? Siis kun "mummonmuisti" loppuu niin mitäs sitten?

1500- luvulta löytyy tietoa, mutta nuo on tietysti jo pikkaisen siinä ja siinä.

Homma kannattaa aloittaa tilaamalla kirkkoherranvirastosta esim. pappan/mummon vanhempien tiedot. Operaatio maksaa pikkuisen, mutta silloin on varmat lähtötiedot hallussa. Sitten vaan kirjastoon tsekkailemaan mikrofilmejä.

Geneologian sivustoissa on se ongelma, että niiden tiedot ihmisvoimin tsekkailtu ja kyseinen tarkastelija on ne sitten järjestelmään kirjannut miltä itsestä on "tuntunun". Inhimillisen erehdyksen vaara on suuri, koska osa aineistosta todella vaikeasti tulkittavaa ja en kyllä jaksa uskoa että vapaaehtoinen ilmaistyöläinen viitsii samalla tarmolla tutkiskella tietoja kuin itse viitsii omiaan. Pappien kiemurat ovat välillä todella vaikeaselkoisia.

Periaate on oikeastaan se, että kaikki tiedot mitä jostain sähköisessä muodossa saa pitäisi tarkistaa itse manuaalisesti. Ainakin jos haluaa olla mahdollisimman varma sukujuuriensa oikeellisuudesta.

Käsittääkseni noita mikrofilmejä on eräs yhdistys alkanut skannailemaan ja niitä on tarjolla netissäkin.

Mutta ehdottomasti kannattaa aloittaa homma. Saa tietoa suvustaan ja samalla avartuu väistämättömästi myös tieto Suomen/paikkakunnan(kuntien) historiasta.

 

[Erkenholt]

Ketju, joka minunkin on monesti pitänyt avata, mutta aina on jäänyt.

Ketjun avaajalle aloitusneuvoja:

1. Mieti mitä haluat tietää. Esimerkiksi haluatko tutkia omia esivanhempiasi tai vaikka sitä, ketkä kuuluvat johonkin tiettyyn sukuun.
2. Haastattele mummosi ja muut iäkkäät sukulaisesi. Tämä kannattaa tehdä nopeasti, sillä ikävä kyllä pirteätkään vanhukset eivät elä ikuisesti. Yritä saada syntymäaika- ja paikka vuotta 1900 edeltävältä ajalta.
3. Hae kirjastosta opas, jossa kerrotaan miten tutkimusta tehdään käytännössä. Suosittelen mahdollisimman tuoreita, sillä viime vuosina ATK ja internet ovat jonkin verran muuttaneet tutkimuskäytäntöjä.Toinen vaihtoehto on, että hakeudut työväenopiston yms. kurssille. Katso myös Suomen sukututkimusseuran sivu www.genealogia.fi
4. Kun tiedät mitä ovat kirkonkirjat (olettaen, että polveudut suomalaisista ev. lut. kirkon jäsenistä) ja miten niitä käytetään niin sitten arkistoon.
5. Mikäli asut paikkakunnalla, johon ensimmäinen suosikkiseurasi viittaa, niin tutkimuspaikka on Turun maakunta-arkisto.

Lisäksi kaikenlainen historiaan perehtyminen auttaa ymmärtämään asioita, joihin voit tutkimuksessasi törmätä.

Sukututkimus on kiehtova harrastus, jonka etuna on se, että siihen voi upottaa loputtomasti aikaa, mutta rahaa se ei juuri vie. Itse olen kerännyt noin 1200 esivanhemman kokoelman, joista vanhimmat sijoittuvat 1500-luvulle. Eräästä kirjassta löysin jopa 1400-luvulle ulottuvan sukujohdon, mutta enpä tiedä uskonko sitä.

EDIT: Kysele myös sukulaisiltasi, onko joku muu mahdollisesti tutkinut samaa sukua.

 

[L4E]

Niin tuli tuossa mieleen, että kirkkoherranvirastossa asioidessa kannattaa sopia maksimi kustannuksista kyseisen haun suhteen. Sitten vielä virkatodistukseen pyyntö sukututkimusta varten.

Tälläiseltähän nuo vanhat kiemurat näyttävät: http://sushi.dna.fi/sshy/kirjat/rauma/rippikirja_1783-1788_jk285/100.htm .

Tältä sivustolta saa myös hyviä vinkkejä http://vaskivakka.net/ .

 

[Yläpesä]

Aloitin joskus seitsemisen vuotta sitten. Lasten lisääntyessä homma on saanut jäädä odottelemaan seesteisempää elämänvaihetta. Silti kokemus on ollut erittäin positiivinen ja addiktiivinen - kuin Eastside Hockey Managerin pelaaminen, tässä vain "kerätään" nimiä ja niihin liittyviä tarinoita.

Hyviä kommentteja onkin jo tullut. Helpoimminhan itse tutkimiseen pääsee käsiksi, kun ensin saa valmiina isovanhempien (iso)vanhempien tiedot. Näillä päästäneen tuonne v. 1850 paikkeille. Siitä taaksepäin onkin sitten "kaikki" periaatteessa kuvattu mormonien taholta 50-luvulla mikrofilmeille. Näitä filmejä voi tilata pääkirjastoon jos siellä on puuhaan soveltuva käsikirjasto mikrofilmin lukulaitteineen.

Genealogia.fi:n massiivinen projekti, jossa filmien tiedot siirretään tekstitietokannaksi (olenpa ollut vapaaehtoisena itsekin mukana), tarjoaa vain etsintävälineen. Sen avulla löytynyt vinkki tai tieto pitää aina varmistaa alkuperäisestä dokumentista! Nimittäin, nuo nettitiedot pohjautuvat mormonien jo kertaalleen suorittamiin puhtaaksikirjoitettuihin tietoihin. Eli vasta alkuperäiset rippikirjat, kuolleiden, syntyneiden ja vihittyjen luettelot tarjoavat sen takuuvarman tiedon. Mormonit ovat oikolukeneet näitä vanhoja tekstejä yleensä varsin hyvin kielirajat huomioiden, mutta virheitä on tullut omallakin kohdalla vastaan. Sitäpaitsi juuri ne alkuperäiset dokumentit tuovat asiaan todellisuuden tuntua ja jännitystä, koska niissä on usein muitakin (luonnehtivia, laadullisia) merkintöjä ihmisistä, kuten yllä jo mainittiin.

Vinkkinä sanoisin lisäksi, että kannattaa ottaa mukaan digikamera ja ottaa niistä mikrofilmeistä itselleen koko ajan kuvia, koska laina-aika on lyhyt ja samoihin pitää palata uudestaan ja uudestaan tutkimusken edetessä. Ainakin kyläkohtainen, jollei aluekohtainen "oma arkisto" on kätevä. Muuten joutuu asumaan kirjastossa.

Kirkonkirjat eivät ole ainoa, josta tietoa löytyy, vaikkakin ne tarjoavat kattavimmat tiedot lähes kaikista. Lisää löytyy miespuolisista tietenkin sotilasmateriaalista, maanomistuksesta (tilojen maat ja niiden perintäkuviot), ja oikeuden pöytäkirjoista (varsinkin rikoskertomukset ovat välistä hienoja kuvauksia ihmisistä). Ja tietenkin aatelistaulukoista, jos on sattunut käymään hyvä säkä.

Varsin pian harrastuksen alettua, huomaa että dataa kertyy järkyttävän paljon. Laskepa huviksesi kahden potensseja niin näet kuinka paljon esivanhempia sinulla on jo 10 sukupolvea sitten, mikä toteutuu vielä keveästi kenen hyvänsä kohdalla. Siispä on pakko ryhtyä tekemään valintoja: selvitän tämän oksan tai juuren mutta jätän muut vähemmälle huomiolle. Isättöminä syntyneet toki pienentävät tehtävää, mutta aktiivista karsintaakin tarvitaan silti.

Omassa projektissani olen päässyt 1700-luvun alkupuolelle ja viitteitä on seuraavaan vuosisataankin yltämisestä. Vaimoni puolella sattuman keikauksen vuoksi yksi haara yltää 1100-luvulle. Ihan tavallisia talonpoikia ja sotilaita koko suku täynnä, ei ensimmäistäkään hevosvarasta.

 

[Erkenholt]

Genealogia.fi:n massiivinen projekti, jossa filmien tiedot siirretään tekstitietokannaksi (olenpa ollut vapaaehtoisena itsekin mukana), tarjoaa vain etsintävälineen. Sen avulla löytynyt vinkki tai tieto pitää aina varmistaa alkuperäisestä dokumentista! Nimittäin, nuo nettitiedot pohjautuvat mormonien jo kertaalleen suorittamiin puhtaaksikirjoitettuihin tietoihin.

Historiakirjojen puhtaaksikirjoitustyön suoritti Suomen sukututkimusseura. Mormonikirkko kustansi kirkonkirjojen mikrofilmauksen. Muuten olen nimimerkin kanssa samaa mieltä siitä, että HISKIn antamat tiedot kannattaa tarkastaa alkuperäiset kirjat sisältäviltä filmeiltä.

 

[avatar]

Siellä on nuijasotilaita rivissä. Ja vähän vielä kauemmas.

Toivottavasti et pistä pahaksesi näin muutaman sadan vuoden jälkeen, että oma sukulainen oli se paskiainen joka niitä nuijasotilaita teloitutti ;)

Isän puolelta on tehty tutkimus joskus vuosia sitten ja juuret johti Flemingin Klasuun saakka.

 

[Suomi-Salama]

Mielenkiintoinen ketju. Itsellänikään ei ole omakohtaista kokemusta, mutta isän puolen suvustamme on tutkimus tehty. Siinä päästiin 1700-luvun alkupuolelle. Sitä varhaisempiakin viitteitä on olemassa, muttei tietääkseni ainakaan toistaiseksi luotettavaa aineistoa ole.

Tuossa meidän sukukirjassa on hyvää se, ettei se rajoitu pelkästään menneisiin aikoihin vaan ihan elävistä ihmisistä on tarinoita. Harvahan tuntee läheskään kaikkia sukulaisiaan, joten ihan mielenkiinnolla kirjaa lukee siltäkin kantilta. Että jos ketjun avaajan tarkoituksena on ihan kirja suvustaan joskus tehdä niin tuossa mielestäni hyvä vinkki.

 

[ms.qvist]

Mielenkiintoista huomata kuinka kauas historiaan osalla sukututkimuksen kautta on päästy, kuten oman isäni suvun puolelta mainitsin, setäni tekemät tutkimustyöt tyssäsivät monilta kohdin siihen, että kemin seudulla oli tuhoutunut tärkeitä asia- ja kirkonkirjoja tulipalossa mikä sitten vaikeutti olennaisella tapaa tutkimuksen ulottamista 1800-luvun alkupuolelle ja sitä varhaisempiin aikoihin.

Toisaalta setäni päätarkoitus tutkimustyössä oli koota kirjaksi veljeskatraan isän ja äidin sukuhaarojen tärkeimmät henkilöt (eli vanhemmat, sisärukset ja isovanhemmat tms.) omien vanhempiensa ja isovanhempiensa muistojen kautta. Jo tämäkin muutaman sukupolven tarkempi tarkastelu tuotti esille kiintoisia persoonia, kuten palavasieluisen saarnamiehen joka kiersi saarnamatkoilla pohjois- ja keskisessä Suomessa. Puhumattakaan vaarini isästä joka istui niin eduskunnassa kuin kahdesti vankilassa mielipiteidensä tähden - toisella kertaa (muistaakseni) Tammisaaren työsiirtolassa, työsiirtolasta vapautui sitten murrettu ja piinattu mies joka jätti politiikan taakseen kaikella tapaa. Eikä sovi unohtaa näitä muutamaa henkilöä jotka aatteensa pakottamina pakenivat Suomesta työläisten sankarivaltioon ja katosivat sille tielleen - kukaan heistä tuskin selvisi hengissä Stalinin kauden vainoista. Ja, kuten niin monesta suvusta niin isänikin suvusta löytyy useampikin henkilö joka haki unelmiensa täyttymystä Yhdysvalloista ja Kanadasta. Eikä heidänkään kohtalosta ole 30- ja 40-lukujen jälkeen tarkkaa tietoa, yhden tiedetään palanneen takaisin ja muuttaneen Ruotsiin ja perustaneen perheen sinne ja saavuttaneen miehensä kautta kohtuullisen yhteiskunnallisen aseman mutta tämäkin sukuhaara häipyi hitaasti 1900-luvulla unholaan, heidän lapsistaan tiedetään jotain mutta tämän jälkeen kaikki tuntuvat kadonneen kuin maannieleminä.

Omalla kohdallani olen tässä viimeaikoina hivenen kysellyt tietoja äitini suvun taustoista mutta näillä näkymin aikomuksenani ei ole ryhtyä tarkempaan sukututkimukseen, osaltaan tätä vaikeuttaa se, että isovanhemmat ovat jo kuolleet jolloin konkreettista ensikäden tietoa suvun vaihaista ei ole enää saatavilla. Toisaalta suku on niin eripurainen ja rikkinäinen mikä kenties osaltaan vaikeuttaisi tutkimustyön tekemistä, haastatteluihin olisi ilmeisen vaikeaa saada tiettyjä henkilöitä joilla kenties olisi tarkempia muistikuvia vanhemmistaan ja heidän tekemisistä. Nämä vähäisetkin kyselyt joita olen tehnyt ovat paljastaneen erilaisia henkilökuvia 1900-luvun vaiheilta, kuinka Kansalaissodassa löytyi niin valkoisten tukijoita kuin punaistenkin, valkoisten puolelta eräs nousi ilmeisen merkittäväänkin rooliin Viipurin suunnalla.

Pitänee pistää ajatus hautumaan, josko joku päivä tarttuisin härkää sarvista ja ryhtyisin omalta osaltani kartoittamaan äitini suvun taustoja ja penkomaan kaiken uhallakin luurankoja kaapeista.

vlad.

 

[Yläpesä]

Historiakirjojen puhtaaksikirjoitustyön suoritti Suomen sukututkimusseura. Mormonikirkko kustansi kirkonkirjojen mikrofilmauksen.

Kiitos oikaisusta, olen ollut koko ajan siinä luulossa että mormonit vastasivat myös puhtaaksikirjoituksesta! Siis he vain kuvasivat ne sillä ehdolla, että luovuttivat kopiot valtiolle?

Jos joku ihmettelee, miten mormonit liittyvät asiaan, niin tiedoksi että kyseiseen kirkkoon kuuluu opinkappaleena sukututkimuksen tekeminen omista taustoistaan (ja sitten näin löytyneiden "vääräuskoisten" kastaminen ja "pelastaminen" jälkikäteen).

Jännittävin kokemus sukututkimukseen liittyen oli löytää internetin kautta amerikkalainen henkilö, jolla oli yhteinen esi-isä vaimoni kanssa - 1600-luvulla! Heppu pistäytyi Suomessa pari vuotta sitten ja tapasimme asian tiimoilta. Todettiin siinä yksissä tuumin kuinka paljon veri on vettä sakeampaa...

 

[Erkenholt]

Kiitos oikaisusta, olen ollut koko ajan siinä luulossa että mormonit vastasivat myös puhtaaksikirjoituksesta! Siis he vain kuvasivat ne sillä ehdolla, että luovuttivat kopiot valtiolle?

Periaatteessa asia oli kai näin, joskin kuvattavat kirkonkirjat olivat pääasiassa seurakuntien omaisuutta.

 

[pikkukatti]

Äidin puolelta on tehty sukututkimusta. Ulottuu ainakin 1500-luvulle. Kirjoihin on päässyt esim. eräs Lauri joka sai sakkoja luvattomasta maakaupasta vuonna 1549. Paavo sai taas sakkoja kun oli lyönyt toista miestä päähän. Mielenkiintoista oli kuulla että sukua asui tuolloin täällä nykyisessä Mikkelissä. Vaikka alkuaan ilmeisesti jostain laatokan karjalasta on suku lähtöisin. Netistä näkyi löytyvän aika mukava sivusto mistä sukumme historiaa löytyy. Isän puolen suvusta ei sitten niin suurta tietoa ole. Mutta kaipa sinnekin pari huligaania mahtuu.

 

[Target]

Sota tuli ja vei, perkele. Tällöin tilallinen merkittiin veronmaksukyvyttömäksi. Valtiot olivat Ruotsi ja Venäjä, vuosiluku 1570. Ensimmäiset maksumerkinnät valtiolle ja kyynärämäärät löytyivät vuodelta 1551. Isäntä syntynyt n. 1500 tästä taaksepäin tämä sukuhaara vaikenee, mutta onhan siinäkin.

 

[kovalev]

Olen vakavissani harkinnut sukututkimuksen aloittamista.
Äidin puolelta ei kannata, koska eno on hoitanut sen osaston ansiokkaasti. Isän puoli kiinnostaa muutenkin enemmän, koska isän vanhemmat ovat lähtökohtaisesti hyvinkin erilaisista oloista - isäni isä aivan puhtaasta työläisperheestä ja isäni äiti taas - kuulemani mukaan ja mummun tyttönimestäkin päätellen - hieman "paremmasta" suvusta. Molemmat ovat elossakin, joten heitä haastattelemalla homma pitäisi kai aloittaa.

Tuo mikrofilmiosasto ei vain etukäteen oikein kiehdo. Olen joskus kirjastossa seurannut sukututkijoiden touhuja, ja täytyy sanoa, että hyvin epäselviltä töherryksiltä minun silmiini nuo kirkonkirjat ja mikrofilmit, sun muut ovat näyttäneet.

Ja kuitenkin kiinnostaisi pirusti tutkia juuriaan.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Mielenkiintoinen harrastus. Isäni serkku on harrastanut sukututkimusta pitkään. Joskus vuosia sitten hän antoi isälleni sukumme selvitystä paperille printattuna noin 1600-luvulle asti.

Oli hyvin mielenkiintoista nähdä minkälaista sakkia ylenevä polvi isän puolelta onkaan. Oppineimmasta päästä löytyi mm. lääketieteen tohtoria ja kirkkoherraa, mutta talonpoikaisammatit olivat toki tavallisimpia. Usemmankin kaverin titteli oli joskus 1700-1800 -lukujen tietämillä vähemmän juhlavasti "loinen". 1800-luvun puolenvälin maissa sukumme loisista alkoi kehkeytyä torppareita ja oikeita talollisiakin.

Satakuntalaisen tarinan mukaan muuan isäntä teetti joskus takavuosina asiantuntijalla selvityksen omasta suvustaan. Työn hinnaksi sovittiin 20 000 silloista markkaa. Jonkin ajan kuluttua tulokset olivat nähtävillä. Isäntä päätti maksaa asiantuntijalle toiset 20 000 markkaa, jotta tämä pitäisi visusti suunsa kiinni siitä mitä oli saanut selville...

 

[Yläpesä]

Tuo mikrofilmiosasto ei vain etukäteen oikein kiehdo. Olen joskus kirjastossa seurannut sukututkijoiden touhuja, ja täytyy sanoa, että hyvin epäselviltä töherryksiltä minun silmiini nuo kirkonkirjat ja mikrofilmit, sun muut ovat näyttäneet.

Sitten viime kommentoinnin saralla on tapahtunut paljonkin. Nykyään varsin suuri osa alkuperäisistäkin dokumenteista on jo digitoitu joten mikrofilmeille on enää vain vähän jonotettavaa.

Täältä löydät biteiksi siirretyt paperit, joilta voit itse todeta käsinkirjoitettujen asiakirjojen lukemisen haasteen:

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/index.htm

 

[Turder]

Isän puolelta on melko tarkat tiedot (nimet, elinajat, puolisot, lapset, ammatit) vuodesta 1634. Vieläkin on samat maat suvun käytössä kuin tuolloin aikoinaan. Mielenkiintoisia seikkoja kyllä löytyy kun alkaa noita kaivelemaan. Olisipa aikakone ja pääsisi katsomaan touhua vaikka tuonne 1600-luvulle.

 

[Yläpesä]

Hiukan rauhallisempi elämänjakso mahdollisti pariviikkoisen tutkimuskipinän, joka tuotti todella paljon uusia tietoja. Kiitos nykäyksenomaisesti harpanneesta työstä kuuluu kyllä SSHY:n uutteralle harrastajaväelle joka oli saanut digitoitua etsimäni kunnan rippikirjoja. Uusi haara ulottui parhaimmillaan 1500-luvun loppupuolelle, tosin vain yhden maanomistajan kautta.

Uutisia on herunut seurakuntien suunnalta. On nimittäin mahdollista, että evlut-kirkko käynnistää kaiken arkistomateriaalinsa uudelleen kuvaamisen. Tämä mullistaisi todennäköisesti todella monen harrastajan työn, sillä nykyiset valokopiot ovat paikka paikoin täysin lukukelvottomia sen aikaisesta kehnosta tekniikasta johtuen. Ja arvatenkin suurimpia puuteita on juuri niiden vanhimpien dokumenttien kanssa. Sanomattakin on selvää, että tällainen prosessi on megalomaaninen ja vienee aikaa vuositolkulla. Enkä tiedä onko ihan salettia, että lopputulokset olisivat vapasti julkisesti käytettävissä, luultavasti kuitenkin.

Toinen sukututkijaa kiinnostava uutisalue on ollut DNA-tutkimuksen merkityksen kasvu. CSI:stä tutut menetelmät tarjoavat siis jo nyt apuvälineitä umpikujaan joutuneille juurten metsästäjille. Enemmän menetelmästä tässä mielessä taitaa olla apua siirtolaisten jälkeläisille, varsinkin USA:ssa. Itse tilasin Y-Dna-analyysin tietääkseni mihin suurempaan geeniheimoon kuulun isälinjalla. Eikä mikään yllätys ollut se, että ponnistelen samoilla eväillä mitä n.70% muistakin suomalaisista miehistä: N1c-klaani, (wikipedia-linkki) joka elää nykyään vahvana Suomessa ja Venäjän pohjoisosissa ja jonka alkuperä on n. 10 000 vuoden takana pohjois-Kiinan alueella.

edit: Kuka tunnistaa käsialasta, kenen esi-isästä tässä lienee kyse?

 

[-RVL-]

Nostellaan vanhaa aihetta ylöspäin, ei kuitenkaan turhaan. Mielestäni jokaisella pitäisi riittää mielenkiintoa sukuunsa sen verran, että ottaisi selvää edes isovanhemmistaan ja heidän sisaruksistaan, sekä mahdollisesti vielä isoisovanhemmistaan. Kaikesta ei ole pakko hyötyä, mitä tekee, mutta sukua tutkimalla saa hienoa ja mielenkiintoista tietoa suvustaan.

Itse aloitinkin väsäämään jonkinnäköistä tutkimusta äidin puolen suvusta. Ehkä enemmän voisi sanoa jonkinlaiseksi sukupuuksi. Tietoa on löytynyt netin syövereistä kuin myös isoisän veljen tekemistä papereista. Näistä papereista löytyy tietoja 1700 luvulle saakka, joka minua ei ainakaan ihan vielä kiinnosta, jonkin verran katselin näitä vanhempia sukulaisia, siellä saakka nimet olivat pitkälti venäläisiä, sekä ruotsalaisia. Ammatit olivat aika kapealla rintamalla. Silmään pistänyt myös 1900 luvun aivan alun ja tästä taaksenpäin mentäessä lasten erittäin suuri kuolleisuus. Mm. ennen isoisäni syntymää oli heidän perheeseen syntynyt seitsemän lasta, joista neljä oli kuollut melkein samantien, heistä kolmelle oli tarjottu samaa nimeä. Lisäksi lapsia on tunnuttu tekevän n. 20 vuoden iästä aina lähemmäs 50 vuotisjuhliin. En tiedä oliko sukuvika, vai ehkäisyn puute.

Tämä sukupuu, jota rakennan koostuu vasta isoisoisovanhempiin saakka, heidän kaikkien sisaruksistaan, puolisoista, sekä lapsistaan jne, ehkä vähän menee jo suvusta ohikin. Ajassa noinkin lähelle sukua katsoessa oppii nopeasti useimpien nimet jne. Olen merkannut eri lähteistä saamien tietojen mukaan henkilöstä aina syntymä- ja kuolinpäivän, kastepäivän, ammatin/työn ja tällaisia perustietoja. Kuvia löytyy myös paljon, vanhimmat 1840 luvulla syntyneistä, näitä kuvia lisäilen aina mahdollisuuksien ja tietojen mukaan henkilön kohdalle.

Lapsien kuolemat ja perkeleen valkoiset ovat verottaneet sukua, mutta riittää tässäkin työtä ehkä liikaakin.