Su 6.5.2018 Otteluseuranta (3. kisapäivä)

  • 106 047
  • 1 140
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Sunnuntain puolella ollaan, joten avataanpa saman tien otteluseurantaketju kolmannellekin kisapäivälle, joka jatkuu kuuden ottelun voimin. Illan kohokohtana tietysti Suomen ottelu Latviaa vastaan.

Näin siis pelataan:

klo 13:15 Itävalta - Venäjä
klo 13:15 Etelä-Korea - Kanada
klo 17:15 Ruotsi - Tshekki
klo 17:15 Saksa - Norja
klo 21:15 Latvia - Suomi
klo 21:15 Slovakia - Sveitsi

Ruotsin ja Tshekin kohtaaminen on toki myös kiintoisa kärkimaiden matsi, lisäksi B-lohkon keskikastin maiden vääntö Saksa vs. Norja antaa paljon suuntaa siihen, mihin näiden maiden turnaus on etenemässä.

Latvia väänsi riemukkaan jatkoaikavoiton Norjasta ja käytännössä sillä varmisti MM-kisapaikkansa ensi vuodellekin (sillä vahvalla oletuksella, että se voittaa E-Korean), Norjalle voi sen sijaan käydä ohraisemmin jos se ottaa Saksalta köniin ja jos E-Korea ryhdistäytyy.

Suomi pelasi kaksi nollapeliä harjoitusotteluissa Latviaa vastaan, mutta varsin eri joukkueet ovat nyt kummallakin kaukalossa. Suomi on vahva ennakkosuosikki selkeään voittoon, mutta älyttömiä jäähyjä ei silti kannata eikä saa ottaa, ei Suomi otteluita voi alivoimamaalien varaan laskea.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Sunnuntain puolella ollaan, joten avataanpa saman tien otteluseurantaketju kolmannellekin kisapäivälle, joka jatkuu kuuden ottelun voimin. Illan kohokohtana tietysti Suomen ottelu Latviaa vastaan.

No kyllä itselleni kohokohta on tuo Ruotsi-Tsekki. Mitä kukakin pitää kohokohtana.. Vaan taitaa mennä osittan päällekäin Pool-matsin kanssa. No, aina ei voi voittaa..
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tänään sitten Kanada hakee pistepörssin voittoa :) väsynyt e-k vastassa. Saattaa tulla todella rumat lukemat.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
No kyllä itselleni kohokohta on tuo Ruotsi-Tsekki. Mitä kukakin pitää kohokohtana.. Vaan taitaa mennä osittan päällekäin Pool-matsin kanssa. No, aina ei voi voittaa..

Epäonnistuneen turnausformaatin ja liian isojen alkulohkojen takia en jaksa kiinnostua tai innostua oikeastaan ollenkaan muun kuin Suomen lohkon otteluista, koska on ihan mahdollista, ettei Suomi kohtaa puolivälierässä (tai myöhemminkään) kumpaakaan mainittua joukkuetta koko turnauksessa, ei Ruotsia eikä Tshekkiä. Mitäpä niitä seuraamaan ennen kuin mahdollisesti eteen tulevat.

Vaihtaisin turnausformaatin saman tien parempaan jos saisin päättää. Nyt pelataan kaksi viikkoa alkulohkopelejä Etelä-Koreoita vastaan ja sitten tulee yksi kerrasta poikki -matsi, joka ratkaisee koko turnauksen. Jos se hävitään on kyse fiaskosta ja skandaalista, jos se voitetaan turnaus on plusvoittoinen ja pelataan mitaleista ja mestaruudesta.

Näkisin paljon parempana alkulohko+jatkolohko-systeemin, joka takaisi sen, että jääkiekon "suuret" kohtaisivat toisiaan tasaisemmin ja näiden pelien perusteella määrittyisivät jatkosijoitukset. Nyt on vähän sattumasta ja tuurista kiinni, mitkä joukkueet pelaavat missäkin jättimäisessä alkulohkossa. Vaikka on tämä silti vähän parempi systeemi kuin olympialaisten turnausformaatti, joka on täysin paska kaikilla mittapuilla. Alkulohkon pelit ovat merkityksettömiä koska kaikki jatkavat kuitenkin ja joukkueet voisi yhtä hyvin arpoa nopalla vastakkain pudotuspelikierroksille.

Yksi onnistuneimpia turnausformaatteja oli minusta Suomen kotikisoissa 1997. Kaksi kuuden joukkueen alkulohkoa. Alkulohkossa kaikki pelasivat kaikkia vastaan, jonka jälkeen alkulohkon kolme parasta jatkoivat jatkolohkoon ja pelasivat siellä toisen alkulohkon kolmea parasta vastaan. Näin kaikki kovat maat pelasivat toisiaan vastaan.

Tämän jälkeen kuuden joukkueen jatkolohkosta kaksi parasta pelasivat paras kolmesta -finaalisarjan ja sijoille 3-4 sijoittuneet pelasivat pronssipelin. Finaalin olisi tuolloin ehkä voinut pelata kerrasta poikki kuten yleensä, mutta muuten kyseisellä systeemillä kohtasivat mitalipeleissä ehdottomasti tuon turnauksen parhaat joukkueet eikä yksittäisen sattumapelin voitto/häviö ratkaissut koko turnausta kuten nyt puolivälieräsysteemissä. Paljon kiinnostavampaa kuin nykymalli, jossa voivat Ruotsit ja Tshekit jäädä kohtaamatta ja sen sijaan pelataan raskasta ja ylipitkää alkulohkoa E-Korean tapaisia vastaan.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Aurinko paistaa, linnut laulaa ja sunnuntain pelipäivä. Kolme peliä pitäisi tänään vahdata. Kanadan ja Korean kohtaamista olen odottanut mielenkiinnolla siitä asti, kun otteluohjelma julkaistiin. Tänään mennään toiselle kymmenelle maalien määrässä. McDavid tehnee sen seitsemän pistettä. Pelillisesti kovimmat odotukset on Ruotsin ja Tshekin mittelöstä. Takatukat olivat eilen hätää kärsimässä Slovakiaa vastaan, kunnes veivät jatkoilla voiton kotiin. Illan kruunaa tietenkin Leijonien ja aina niin sympaattisen Latvian kohtaaminen. Paljon kovempi vastus kyseessä kuin eilen, mutta kaikki muu kuin voitto olisi valtava pettymys. Minsk ja avausottelun tappio Latviaa vastaan on edelleen hyvässä muistia.
 

scholl

Jäsen
Epäonnistuneen turnausformaatin ja liian isojen alkulohkojen takia en jaksa kiinnostua tai innostua oikeastaan ollenkaan muun kuin Suomen lohkon otteluista, koska on ihan mahdollista, ettei Suomi kohtaa puolivälierässä (tai myöhemminkään) kumpaakaan mainittua joukkuetta koko turnauksessa, ei Ruotsia eikä Tshekkiä. Mitäpä niitä seuraamaan ennen kuin mahdollisesti eteen tulevat.

Pitää ottaa huomioon sekin, että jotkut katsovat kisoja muutenkin kuin jurrissa Mertarantaa kuunnellen. Kyllä minäkin Ruotsi-Tsekki -pelin katsoisin, jos se näkyisi. Se on ennakolta selvästi kiinnostavampi kuin Suomen peli johtuen siitä, että Latvian pelitapa on ollut aina jotenkin masentava. Suomen peli on vain venailua, aukeaako ketsuppipullo vai onko se jonkinlainen hikinen iltapuhde. Kummassakin tapauksessa aika yhtä maalia. Tuo Ruotsi-Tsekki voi olla oikeasti hyvä ottelu.
 
Tulosveikkaus:

klo 13:15 Itävalta - Venäjä 1-9
klo 13:15 Etelä-Korea - Kanada 0-11
klo 17:15 Ruotsi - Tshekki 6-2
klo 17:15 Saksa - Norja 4-3
klo 21:15 Latvia - Suomi 2-4
klo 21:15 Slovakia - Sveitsi 5-3
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tänään McDavidilla on mahdollisuus sitä legacya jättää seuraaville, kukaan muista miten ne pisteet on hommattu.

Alle 10 on pettymys.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Jees nyt lähtee. Itselle päivän mielenkiintoisin peli on juurikin tämä Canada - Korea. Paljonko Korean kerroin oli veikkauksella tänään?
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Jees nyt lähtee. Itselle päivän mielenkiintoisin peli on juurikin tämä Canada - Korea. Paljonko Korean kerroin oli veikkauksella tänään?

Ei ollut enää mitään kertoimia EK:lle veikalla.

Live-vedossa tällä hetkellä 100 kerroin EK:lle. Itse vedin Unibetillä -7 Kanadalle.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Alle 10 kaappia Korean verkkoon on iso pettymys. Tuonne raahataan vittu kaikenlaisia Rantaloita.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Paek muuten vei aurinkokuninkaan paikan päävalmentajana. Olisihan tuo hienoa jos tuossa olisi itse Don Tami kuvissa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Muutama lippu jäänyt myymättä.
 

roctum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Markus Hännikäinen
Kyllä minäkin Ruotsi-Tsekki -pelin katsoisin, jos se näkyisi.

Itse majailen tällä hetkellä Englannin maaperällä, ja kaikki matsit näkyvät suorana Youtubesta jenkkiselostuksella. Lataa Freedome (ilmainen parin päivän kokeilu) ja vaihda sijainniksi esim. juurikin Iso-Britannia, niin saat striimattua kaikki matsit suorana Youtubesta hyvällä laadulla ja hyvällä selostuksella.

Tämä varmasti mainittu aiemminkin, mutta viestintuojaa ei kuitenkaan tarvitse ampua.
 

Nick Neim

Jäsen
Mikähän vittu siinä on, että C Moren appin kautta tuo Sport 2 kanava ei toimi? Kuva pyörii hetken kunnes tökkää kokonaan, selostus jatkuu vaikka 10 minuuttia tarvittaessa. Tuolla Sport 1 kanavalla ei mitään ongelmaa, ei kuvan, eikä äänen kanssa.

Menee perkele hermo, jo pari päivää ollut tämä täysin sama vika.
 

meetvursti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Ducks, Jets, Suomalaiset
Mikähän vittu siinä on, että C Moren appin kautta tuo Sport 2 kanava ei toimi? Kuva pyörii hetken kunnes tökkää kokonaan, selostus jatkuu vaikka 10 minuuttia tarvittaessa. Tuolla Sport 1 kanavalla ei mitään ongelmaa, ei kuvan, eikä äänen kanssa.

Menee perkele hermo, jo pari päivää ollut tämä täysin sama vika.

Itellä oli eilen sama ongelma päivän ekas peli, että Sport1 pätki pirusti, mutta Sport2 toimi moitteitta. Suomen pelissä Sport1 myös toimi jo moitteitta. Nyt toimii molemmat..
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Parayko jäähylle. Korea ylivoimalle.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Ei mene kymppi rikki tänään. Mielenkiintoisempaa olisi kun Korealla ei olisi Daltonia maalissa. Joko voitto Korealle tai yli 10 maalia Canadalle. Muuten olen todella pettynyt
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
EK olisi saanut tehdä tuosta maalin. Melkoista kävelyä on tämä peli tähän mennessä ollut.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Kanada herrasmiesmäisesti jäähdyttelee alun. Olisihan se kova, jos Korea vaikka avausmaalin onnistuisi tekemään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös