Su 30.3 2008 Tappara-Kärpät (4. Semifinaali)

  • 25 057
  • 136
Tila
Viestiketju on suljettu.

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Kyllä se olisi balanssissa jos kaikki olisivat terveenä (tai korkeintaan pari loukkaantumista eikä yhtään vankilassa). Nyt sieltä puuttuu kolme kaveria joten tiukkaa tekee, mutta selvittänee. Lähteneet nimet olivat kovia, mutta kyllä varsinkin Jaakola ja Korpikarikin ovat parantaneet taas viime kaudesta. Oskari vaan on kärsinyt 3 loukkaantumista kauden aikana, joista viimeisin päätti kauden. Yksi huippupakkihan sieltä puuttui siirtoajan kynnyksellä. No Haakana saatiin, ei ole huippu, mutta on rauhallinen ja tuo jonkin verran kovuutta, ei vaan pysy terveenä.
Topi Jaakola on kyllä kehittynyt jatkuvasti. Katsoin keskiviikkona että oli Kärppien paras pakki, ohi Lehtosen ja Mikkolan. Olen oppinut luottamaan Jaakolaan. Miehestä on kehittynyt kovan luokan allround-pakki: kohtuullisen hyvä fyysisesti ja kiekollisesti, kiekollinen peruspuolustaja. Toivottavasti jatkaa Kärpissä.

Mielipiteeni kanssa on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan! Toisaalta tiedän, että loukkaantumiset esim. tällä kaudella ovat heikentäneet puolustusta tuntuvasti, mutta toisaalta ajattelen, että puolustus on rakennettu väärin ja hyökkäys on rakennettu puolustuksen kustannuksella. Nykytila on seuraus jo pitkään jatkuneesta trendistä: Kärppien pakisto heikkenee vuosi vuodelta. Kärpät joutuu joka vuosi paikkailemaan pakistoa kesken kauden ja tietty jatkuvuus puuttuu. Itse toivoisin, että tähän asiaan panostettaisiin Kärpissä. Minun ajatusmaailmassa peli lähtee puolustuksen kautta ja se on koko paletin kivijalka. Nyt meidän kivijalka on ollut jatkuvasti horjutettavissa.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Pääasia on tänään että Tappara taistelee niin että se näkyy E-katsomon ylimmille penkkiriveille asti. Lopputulos sinänsä on toisarvoinen seikka, mutta nyt pitää näyttää että rakastaa tätä joukkuetta ja antaa itsensä täydellisesti pelille. Kyllä Tappara pystyy yhden kerran Kärpät voittamaan ja tänään olisi (yllättäen) sen paikka. Toivotaan lisää noita kolmosketjun viime pelissä tekemän maalin kaltaisia huippusuorituksia.

Pakkaa voisi tiivistää nyt selvästi ja pelata vaikka 4-5 pakilla. Turha yrittää enää mitään rotaatiota kun Halme on selvästi sekaisin ja Pikkarainen on myös ollut melkoisessa tärinäkunnossa. Rajua kuormaa vain Aallolle, Benoitille, Salmelalle ja Retelle. Samoin hyökkäyspäätä voisi edelleen tiivistää tai ainakin antaa enemmän peliaikaa niille jotka ovat kuumana, eli Kinun vitjalle.

Kärpät on selkeästi SM-Liigan paras joukkue ja tulee voittamaan mestaruuden täysin suvereenisti. Se ei ole kenellekään mikään uutinen. Olisi se silti hienoa jos joutuisivat lähtemään tästä sarjasta mustelmien kanssa, kyllä ne niitä ehtivät parannella kun Jokerit ja Blues tahkoavat varmaan aika pitkään. Ihmettelen miksi Kärppä-fanit aina yrittävät keksiä tekosyitä sille miksi Kärpät ei olisikaan ylivoimainen. Ehkä he haluavat vaikuttaa vaatimattomilta tai nöyriltä, mutta ei siihen ole aihetta. Olkaa nyt ylpeitä kun teillä on tuollainen joukkue jota kannustaa.

Varmasti Kärpät aiheuttaa kateutta ja "vihaa" menestyksensä myötä, mutta se ei ole olennaista. Ajatelkaa nyt, pelataan välieriä ja Kärpillä on edelleen varaa vain tehdä tasan se mitä tarvitsee ja lähellekään parasta ei olla edes vielä nähty!

Tapparan kannalta täytyy olla iloinen tästä kaudesta jo tähän asti. Itse niittasin joukkueen sijoille 7-9 ennen kautta ja ajattelin ettei ole mitään saumaa menestykseen. Mutta onkin nähty loistavaa kiekkoa ja pitkästä aikaa myös todella persoonallisia pelaajia joukkueessa. Anssi, Jori, Benoit, Stevie, Janne, Tillu, Enlund jne. ovat sellaisia jannuja että Tapparassa ei viime vuosina ole samanlaisia poikkeuksellisia pelaajia ole ollut. Jannekin on tuossa siksi että, kuten kaikki kirvesrinnat tietävät niin nyky-Janne on eri mies kuin vaikka toissa kauden Ojanen. Nautitaan vielä kun voidaan, pajatso ilmeisesti räjähtää käsiin kauden jälkeen.
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
toisaalta ajattelen, että puolustus on rakennettu väärin ja hyökkäys on rakennettu puolustuksen kustannuksella. Nykytila on seuraus jo pitkään jatkuneesta trendistä: Kärppien pakisto heikkenee vuosi vuodelta. Kärpät joutuu joka vuosi paikkailemaan pakistoa kesken kauden ja tietty jatkuvuus puuttuu. Itse toivoisin, että tähän asiaan panostettaisiin Kärpissä. Minun ajatusmaailmassa peli lähtee puolustuksen kautta ja se on koko paletin kivijalka. Nyt meidän kivijalka on ollut jatkuvasti horjutettavissa.

Jalosen ajatusmaailmassa peli lähtee aika pitkälti viisikkopuolustuksen kautta. Silloin sillä nimellisellä pakistolla ei ole niin suurta merkitystä. Nythän siellä on aika paljon, ellei jopa kaikki, all-round pakkeja.

Toki ylivoimaa ajatellen olisi hyvä jos sieltä löytyisi muitakin laukaisuihin pystyviä kuin Lehtonen, no Lampulla on hyvä ranne toki. Ja ainahan voidaan Hyvönen heittää viivaan mutta vain 5-3 tilanteissa.

Omassa päässä sitten riittää että paineenkin alla päästään omista pois ja että maalinedusta siivotaan irtokiekoista/miehistä.

Oikeastaan on hyvin mielenkiintoista seurata, miten nämä herrat tänään selviävät:

Lehtonen-Kiren
Ylönen-Laamanen
Jaakola-Jokinen
Ohtamaa
 
Huoh.. ensimmäinen vieraspeli mentiin ilman tärkeitä hyökkääjiä. Nyt mennään ilman tärkeitä puolustajia. Onhan siellä toki Lehtonen, Laamanen, Jaakola, ketkä ovat pelanneet hyvin, eikä voi olla mainitsematta kovasti tasoaan nostanutta Antti Ylöstä. Noilla on vain kahdella pelimiehellä sellainen vika, ettei ennen peliä voi tietää suoritustasoa. Se voi olla mitä tahansa loistavasta omituiseen.

Hyökkäys on kuitenkin kasassa ja heidän pitää kantaa puolustukseen asti. Voittoon on täydet mahdollisuudet, mutta katkaisupeli on aina vaikein. Ei olisi ihme, vaikka tästä turpaan tulisikin (maalin pelejä) vaan voittoa odotan. Sarja on käytännössä taputeltu, sillä niin harvinaista on 3 ottelun takaa vaikea enää nousta.

EDIT: Ylönen-Laamanen.. ehkä pienin pakkipari SM-liigassa.. odotettavissa rytmihäiriöitä pelin aikana..
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Toivottavasti Kärppien pelifilosofia tänään on "hyökkäys on paras puolustus". Mitä kauempana ja kauemmin kiekko pidetään Kärppien maalilta sen parempi. Onneksi ei ole Ilves vastassa. Se käyttäisi armottomasti Kärppien heikkoudet hyväkseen.
 

torni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muikisteleva rightin kanukkipakki
Tänään on oikeastaan WIN-WIN tilanne. Jos voitto tulee, niin ollaan finaalissa. Häviöllä saadaan ainakin yks peli lisää jännättäväksi ja silti ollaan finaalissa..

Saas nährä nyt miten Tappara onnistuu horjuuttamaan vajavaista Kärppäpuolustusta, sitä se ei vielä tässä sarjassa ole pystynyt tekemään, Ilves teki sitä jatkuvasti. Pidin kyllä ennakkoon Tapparaa kovempana. Mutta sarjahan on vielä kesken.

Tuntuisi kyllä järkevältä tänään hyökätä ja pitää kiekko vastapuolen alueella, joka tapauksessa kaukana omalta maalilta.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Jotenkin on sellainen tunne, että Kärpät varmistaa CHL-paikkansa jo tänään. Tappara voi tulla peliin vähän flegmaattisesti, sillä ketä tahansa neljän peräkkäisen pakkovoiton otto Kärppien tasoisesta joukkueesta voi hieman painaa alitajunnassa. Toisaalta sellainen tilanne voi antaa myös piristysruiskeen kirvesrintojen peliin, kuka tietää:D

2-3, Kärpät vie varsinaisella peliajalla.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Paljonko veikkaatte olevan porukkaa tänään hallissa? Keskiviikkona oli 4967 henkeä ja se on vähän. Tänään mennään alle. Veikkaan 4856 henkeä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Ihmettelen miksi Kärppä-fanit aina yrittävät keksiä tekosyitä sille miksi Kärpät ei olisikaan ylivoimainen. Ehkä he haluavat vaikuttaa vaatimattomilta tai nöyriltä, mutta ei siihen ole aihetta. Olkaa nyt ylpeitä kun teillä on tuollainen joukkue jota kannustaa.

Tottakai sitä ollaan ylpeitä omista, mutta jos sitä alkaa täällä liikaa hehkuttelemaan niin ylimielisyys- sekä kusipäisyys-kortit vedetään hyvin nopeasti esille ja sen jälkeen ketjut täyttyy niistä vieteistä ja kellään ei ole enää kivaa.

Tänään tosiaan paikka pistää homma salettiin. Tapparalla on varmasti halua näyttää että pystyvät parempaan ja luulen että jotain taktista muutosta on lähdetty hakemaan. Esimerkiksi vaikka yltiöagressiivista karvausta kahdella miehellä. Mitään hävittäväähän ei heillä ole.

Se on varmaa että kova hinta täytyy tänään jokatapauksessa voitosta maksaa, toivottavasti ei kuitenkaan liian kovaa.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja ehkä kuitenkin voisin ottaa Pentikäisen tasapainottamaan jompaa kumpaa paria. Grönvall-Pikkarainen ja Pentikäinen-Salmela voisivat toimia, jos molemmissa pareissa isommat kaverit pysyttelevät vain omalla tontillaan.

Halme oli Jyppiä vastaan mielestäni paikoin jopa todella hyvä. Kärppiä vastaan mies on ollut aivain yössä ja ottanut Pikkaraisen mukaansa kakkosparista. Myös Grönvall pyörii välillä, kun miestä menee ohi molemmilta puolilta. Toisessa pelissä Hyvönen sai maalintekopaikan ainoastaan Reten ollessa jäällä.

Paljonkos Pentikäinen on näissä pudotuspeleissä pelannut? Miehellä taitaa olla enemmän minuutteja jäähyaitiossa (ihan itse otettuja jäähyjä) kuin kentällä oltuja minuutteja. Atte olisi ihan ok pakki jos siellä oman maalin edessä olisi tosiaan vain makuupaikkoja. Ikävä kyllä Pentikäisen ilkeän miehen maine on yksi suurimmista Tapparakuplista tällä kaudella, miehet Porista sen tietävät.
 

Grohl

Jäsen
Kapea on kyllä pakisto ja Ohtamaan Atte pääsi vaihteeksi kokoonpanoon asti. Nyt kyllä vähän mietityttää taipale jossain välissä kautta, jolloin Atte pääsi pelaamaan ja pelasi muuten sata kertaa paremmin kuin tämän hetkinen Jokinen, että olisikohan pojalle pitänyt antaa hiukkasen enemmän vastuuta, kun peli kulki. Itse ainakin toivoisin, mikäli Jokisen koomailu jatkuu, että hänen tilalleen nostettaisiin Ohtamaa, mikäli pelaisi yhtä vakuuttavasti kuin kaudella ne harvat pelit. Kirenistä sitten voi mitään sanoakkaan, kun Tonia en ole kaukalossa aikoihin nähnyt. Mutta eihän Jalosen aikaan ole pahemmin hyviä suorituksia palkittukaan, jos kyseessä on tulokas/nuori pelaaja.
 

mkm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Uskon, että tänään nähdään vielä parempi Tappara kuin viime Raksilan pelissä. Niin hyvä, että Nokan ryhmäläiset mutisevat pelin jälkeen vielä Pirkkalan terminaalissakin toisilleen, että "mitä vittua Tapparalle on tapahtunut".

Kun vertaa keskiviikon kotipelin ja perjantain Raksilan pelejä niin kyllä meikäläinen oli paljon tyytyväisempi siihen liikenopeuteen mitä Tappara esitti. Samoin se kiekon siirtely siellä puolustuspäässä oli huomattavan paljon rauhallisempaa. Miinuspuolella toki nuo karmaisevat omiin nimiin menevät jäähyminuutit, joita ei toivottavasti enää tule.

JYP-sarjassakin Tappara paransi peliään sitä enemmän mitä pidemmälle ottelusarja meni, näin käy nytkin.

Kutina on kova, että täältä vielä noustaan. On se sitten realistista tai ei, unelma elää. Tappara vei mestaruuden 2003 runkiksen 5. sijalta, siihen ei ole muut pystynyt. Jälleen olisi tarjolla historian tekemistä.

Nyt hallille. 5,6,7 - 1,2,3 tulosvetoon ;=)
 

RolleX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja muut urheilua harjoittavat seurat.
Kutina on kova, että täältä vielä noustaan. On se sitten realistista tai ei, unelma elää. Tappara vei mestaruuden 2003 runkiksen 5. sijalta, siihen ei ole muut pystynyt. Jälleen olisi tarjolla historian tekemistä.

Nyt hallille. 5,6,7 - 1,2,3 tulosvetoon ;=)

Tarttee selailla historian lehtiä lisää.
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
Onneksi olkoon kärpille ja onnea finaaleihin. Todella fiksusti pelattu kolmas erä, ei voi muuta sanoa.

Kiitokset myös Tapparalle kaudesta, toivottavasti pronssipeli kiinnostaa. Itse kyllä ihan pikkuisen epäilen, että ei taida pahemmin kiinnostaa. Noh, sen näkee sitten.

Viuhkola on selvästi laihtunut ja oli tänään hitaudesta huolimatta hyvä. :-)


NA
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hahaa!! Kärpät näytti kuinka mestarit hoitaa tällaiset pelit alta pois. Ei auttanut taaskaan pelaajien telominen eikä muutkaan koiruudet ja itkut. Vain pelaamalla voit voittaa. Saattaa "binbom-hinduviiksi"-Reijoa ottaa jopa hieman pattiin. Aina et vaan voi asioihin vaikuttaa vaikka haluaisitkin.
Mitä mieltä Viuhkolan mollaajat miehen tämänpäiväisestä esityksestä? Northen Axe? (hidas olin minäkin. Joo aika hitaasti Kipu otti sen reboundin ja lähes liioitellun h-i-t-a-a-s-t-i kahvitti Tappara pelaajan lausuen samalla nuo kuolemattomat sanat: -vittu älä lähre shinne-)


Hys hys Osku Grönman! Ei saa puhua faktoja telkkarissa julki ;)
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viuhkola on selvästi laihtunut ja oli tänään hitaudesta huolimatta hyvä. :-)
No, Viuhkola nyt ei ikinä mikään raketti ole ollutkaan, mutta näyttää nuo harhautukset silti purevan.

Aika peruspeli Kärpiltä kuitenkin, nyt tuli pari maalia johtoasemassa, jolloin lopussa vastustajaltakin meni usko. Toivottavasti saadaan edes joku pakki ruotuun, Ylönenkin taisi loukkaantua. Jokinen ja Kiren oli alussa ihan hukassa, mutta petrasivat kovasti ottelun edetessä ja muutenkin puolustukselta paras peli tähän mennessä.

Mutta voi p*rkele noita selostajia. Mitähän se Pesonen oikein filmasi kun otti taklauksen vastaan? Katseli vähän aikaa ihmeissään ja nousi ylös, mitä siinä oikein olisi pitänyt tehdä? No, ainakaan Tapparan miähet ei voi väittää, että tuomarit ratkaisi tällä kertaa..

Se on sanottava, että vaikka ekan ottelun jälkeen arvostelin Tapparaa kiekottoman miehen estämisestä, niin se kyllä jäikin siihen otteluun. Ja Urama vaikuttaa oikein fiksulta kaverilta, sääli että menee pilaamaan itsensä Raumalle (joka näyttää olevan valmentajien hautausmaa). Erittäin fiksuja kommentteja eikä valita joka asiasta.
 

Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Kärppien nuoret pakit kantoi saamansa vastuun todella mallikkaasti. Toivon kuitenkin ettei Mikkolan kausi ole paketissa, koska finaaleissa kokemus on kultaakin arvokkaampaa, ja sitä Ilulla riittää vaikka muille jakaa. Tapparan pelasi ehkä alle tasonsa näissä välierissä, tai sitten se oli vaan Kärppien hyvyyttä, että ottelusarja meni suoraan poikki neljässä pelissä. Yrityksen puuttesta Tapparaa ei kuitenkaan voi syyttää. Kiitos Tapparalle välillä tiukoistakin peleistä ja menestystä tylevaan pronssipeliin. Katseet suunnataan huomiseen Blues - Jokerit peliin, ja jännätään, joko saadaan selville Kärppien tuleva finaalivastus.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat Hokille
Kiitos Kärpät!

Olipahan suorastaan dominoiva näytös! Kertakaikkiaan upea suoritus koko joukkueelta ja varsinkin TUOLTA pakistolta. Tappara pelasi kolmannen kohtaamisen ohella sarjan parhaan pelinsä, mutta se ei vaan riitä. Ensikaudella sitten Euroopan kentille.

Ja sitten itkupotku-raivari-tilitys: Harvoin tämän näin näen, mutta tänään tuomarit oli aivan perseestä. Täysin aiheettomat jäähyt ainakin Anderssonille, Sahlstedille, Laamaselle, Pesoselle... Vittu mitä kotipuluja! Oliko jonkun mielestä jäähyt oikein edes suuruusluokassa?! Kärpille 8kpl/16min ja Tapparalle 5kpl/10min. Samoin tamperelainen kiekkoyleisö on telkkarikuvasta nähtynä/kuultuna ihan suolesta. Koko pelin ajan kuului vain kannatusta Kärpille ja välissä vihellykset Pesoselle. Ja jos joku väittää, että Pessi sukelsi (tässäkään) pelissä, niin laittaa sitten videota tulemaan. Mies taisteli ja raastoi. Kaatui koko pelin aikana kahdesti: Kerran Tappara ajoi vastapalloon ja toisella kertaa Koskelo kaivoi mailalla Pesosen kurkusta aamupalaa.

Loppuun vielä havainto 2. erätauolta: Nelonen näytti kuvaa Tapparan pukukopista, jossa iso kasi oli ilman yläosan varusteita. Luojan kiitos oli kuitenkin paita päällä! Mies on meinaan aika tukevassa kunnossa. Ja joku kehtaa vielä huudella Jari "pullukka" Viuhkolasta (tänäänkin muuten 1+1)...

+++Aaltonen
++Pakit
+Ykkösketju

Kiitos Tapparalle kuitenkin sarjasta, hoitakaa pronssi kotiin jne...
 

Aleksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Teppo Numminen
Onnittelut Kärpille ja tsemppiä finaaleihin!

Tappara yritti minkä osasi, mutta se ei vaan tänäänkään riittänyt. Kyllähän siinä usko on koetuksella, kun täysiä vedät ja kaveri peesaa silti perässä ja sopivassa paikassa iskee rinnalle ja ohi. Eipä Tapparalta löytynyt enää kolmanteen erään tarvittavaa rutistusta ja lopulta Hannes iski viimeisen niitin arkkuun. 5-3 maalin jälkeen saatiin tuomaritkin meidän puolelle, muttei riittänyt sekään. Yv ei vaan toiminut.

Välieräpaikka oli Tapparan joukkueelta todella hyvä suoritus. Ilmeisesti masut täyttyivät kuitenkin siitä, eikä välierissä enää jaksettu venyä riittävästi haastamaan Kärppiä. Tosin tuskin sekään olisi riittänyt.

Joka tapauksessa joukkue on mennyt eteenpäin parin viime vuoden aikana hienolla tavalla. Harmi että Uraman projekti jää ikäänkuin kesken. Toivottavasti vaihtuvuus joukkueessa saadaan kuitenkin pidettyä siedettävissä rajoissa ja Saarinen kumppaneineen jatkaa Uraman aloittaman työn päätökseen.

Ai niin, pelataanhan tässä vielä pronssista, joten yhteenvedot sikseen ja hoidetaan kausi pois alta.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nokan totaalikiekko puree. Kertoo toki jotain siinä missä Kärppien hyökkäyksestä, niin SM-Liigan tasostakin, kun tuollaisella pakistolla voi voittaa (Ohtamaa, Ylönen, Kiren...). Paljonkohan pelasi Lehtonen tänään.

Enlundin kenttä olisi tarvinut Ojasen kentän kaveriksi, jotta tulosta tässä sarjassa olisi syntynyt. Kärppien Brosin porukka sai tarvittavaa apua Andersson-Sahlsted-Aaltonen kolmikolta, varsinkin tänään. Pakko laittaa peukut Enlundille ja Lehterälle, pelaavat kuin aikamiehet ja pelissä ei ole poikamaista hätäilyä ollenkaan.

Tarkki on näemmä kasannut itsensä siihen malliin, että aloittaa finaalissa maalissa. Tässä sarjassa kumpikaan maalivahti ei ollut maagisia, mutta sanoisin homman kääntyvän Tarkille, koska pelasi heikomman puolustuksen takana. Ratkaisevalla hetkellä Lehto ei pystynyt venymään esim. Aaltosen vedon tielle.

Pari kummallista vihellystä oli illan pelissä. Lopussa tuntui, että Tapparalle tarjottiin tosissaan sitä kavennusta. Läpin pelin meni muuten läpi Tapparan tapa tarttua kädellä kulmapelissä hyökkääjiä käsivarresta. Toki nuo on vähän vaikea viheltää, jos tuomari ei ole hyvin sijoittunut.

Hieroikohan Jalosen Nokka jonkun alivoimapeli-myrkyn, koska Tapparan yv ei ollut niin tappavaa, ja viimeisessä pelissä lähinnä surkeaa. Oliko Kärppien valmentajalla myös osansa yv:n tukkimisessa? Bros ja varsinkin Viuhkola on kyllä loistavia yksilöitä siihen touhuun.

Oli kyllä hieno Sahlstedin maali. Andersson tekee keskialueella ison työn, ettei joudu heittämään kiekkoa päätyyn vaan jakaa keskelle Aaltoselle. Aaltosen väkevä luistelu ja Kalle vetää vaikeasta asennosta suoraan syötöstä ylös. Kalle on kyllä mainio tuossa hommassa.

Jaakola on kyllä ottanut ison harppauksen pleijaripeleissä. Näyttää ihan aikamiehen peliltä varsinkin Jokisen räpellyksen rinnalla. Antoi maistuvan syötön Lehtosen läpiajomaaliin, malttoi kääntyä ja odottaa hetken.

Hakametsässä kaikui Kärppäfaniporukan huudot ja Tampesterin väki keskittyi viheltämään Pesoselle, kun ei osannut kiekottomana väistää "Tillun" lapaa, joka tärähti rintalastaan.

Lähtisin siitä, että Viuhkolalta hienoa peliä ja Hyvösellä on järkyttävä kuti.
 
Viimeksi muokattu:

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huhhuh tosiaan noita tuomioita .Koskelan keihästyksestä (selvä 5+20), Ylöseen päähän kohdistunut laitataklaus (ainakin2+10) n.10-20 kpl estämisiä, kiinnipitämisiä/erä.
Näiden ulkopuolelta Laamanen lähtee alivoimalla maalinedusruuhkasta tönimisestä istumaan :) Pesonen taas sai jäähyn koska yleisö vihelsi hänelle, ja Reijokaan ei ymmärtänyt miksi ne sitä tekee. Tapparalle 2 kertaa 5-3yv. Tiesi jo ennalta että kohta tulee toinenkin.
Kiitos mursu näistä vuosista. Jää eläkkeelle!
Onneksi Kärpät pystyy näyttämään hauista moisille vellihousuille.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huhhuh tosiaan noita tuomioita .Koskelan keihästyksestä (selvä 5+20), Ylöseen päähän kohdistunut laitataklaus (ainakin2+10) n.10-20 kpl estämisiä, kiinnipitämisiä/erä.

Noh noh... Ylönen kääpiöihmisenä kompuroi/hävisi luistellessa kulmaan väännön ja jäi laidan väliin. Siinä mitään ollut. Ylösen nuppi heilui laidan pykälän korkeudella. Ei se muutenkaan paljon sen yläpuolella mene.

Tillun huitominen oli perinteinen reaktio pelaajalta, joka pelkää taklauksia ja kontaktia. Maila ja kädet korkealla jos joku menee vierestä.
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noh noh... Ylönen kääpiöihmisenä kompuroi/hävisi luistellessa kulmaan väännön ja jäi laidan väliin. Siinä mitään ollut.

Riippuu taikalaseista tietty. Jos toisella puolella vastaavassa tilanteessa olisi ollut jopa Ylöstäkin pienempi kääpiö esim. Saviano, niin ulosajo olisi ollut selviö. Jatkoseuraamuksiakin tulisi. Näin vaan tälläkertaa..
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Tapparalta loppu nyt ne eväät mitä mister Saukkonen meinas jo 2003. Ei vaan jaksanu enää kukaan kolmannessa erässä, varsinkaan kun Kärpät iski ne tappo maalit taas ilkeesti, nyt toka erän loppuun. Yv mun mielestä kaatu tänään lopulta siihen ettei vaan jaksanu kukaan. Vedotkin kyllä puuttu ja Kärpät pelas hienoa av:tä. Tillu Koskelan olis saanu siirtää ylivoimasta pois jo Jyp sarjassa, vihdoin se tänään tapahtu, kolmannessa erässä kun peli oli menetetty. Ottelu numero kahdessakin se hukkas niin monta kertaa yv:n että oksetti. Hyvä runkosarja peluri muttei näköjään mitään tekoa playoffissa.

Koko ykkösketju oli kyllä yössä, eli aivan puhki. Harmittaa vain se että Kärpät pääsi lopulta turhan helpolla. Siis tässä pelissä. Lehto vähän avitti väärässä paikassa nyt.

Lehterä pysty taas kääntään suut korviin kun ensin taklasi manne Pesosen pystyyn ja pudisteli vielä olkapäänsä puhtaaks teon jälkeen. Ihan helmi.

Pesosesta sen verran että on se ihme kun ei muita kiekollisia pelureita satu aina kuolettavasti joka pelissä paria kertaa. Vai heittäytyykö teidän muistin mukaan muutaman kerran joka pelissä tyyliin "nyt multa irtos pää" esim. nämä seuraavat herrat: Immoset, Lehterä Jori, Saarela Pasi, Bishai Mike, Keller Ryan, Kuhta Kimmo, Leino Ville jne? Ei heitä satu joka tilanteessa, vaikka varmasti joku heitäkin muistaa ottaa. Mistähän se johtuu?

Ei ollu saumaa, mutta pronssi otetaan. Onnea Ouluun, sinne jääkylmään kylään jossa palelin 2 vuotta minäkin.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Sellainen sarja. Hieman masentunu olo vaikkei suuremmin vitutakaan. Loistokausi tapparalta mutta eväät vain loppuivat tänään, kertakaikkiaan. Oikea joukkue meni finaaliin ja aivan fantastisella vierasesityksellä. Tapparaa rokotettiin käytännössä aina kun tuli paikka.

Kärpät oli kaikessa parempi tänään joten siinä kaikki. Aaltonen tais olla paras koko pelissä. Tapparan fanit onnistuivat järkyttään J. Pesosta siihen malliin (P. Kääriäinen esitteli kärppähyökkääjän molemmissa Tampereen peleissä Jussi Pesoseksi) ettei kultakypärän touhuista tullut oikein mitään vaikka tehoille pääsikin, pelin ratkaisi aivan muut miehet.

Tapparasta plussan saa Lehterä, Piispanen ja Lehtonen. Mika Lehto ei ollu voittava vahti ja ei oikeastaan tule ikävä vaikkei jatkaisi tapparassa enään.

Tuomarityöskentely oli tänään kauden heikointa. Ringbom-Kruus oli erittäin yössä, kertakaikkiaan. En ole ikinä aiemmin playoff-peleissä nähnyt että miestä pistetään istunnolle noin helposti ja kumma kyllä kaikki helpoty jäähyt tuomittiin tänään Kärpille. En ole aikaisemmin nähnyt moista että tappara olis saanu noin paljon apuja tuomareiden suunnalta. Jokainen tapparajäähy sensijaan oli päivänselvä.

Onnea Ouluun ja pinnat fanilaumalle joka oli erinomainen. Toivottavasti tapparan jannuilla riittää huumoria pronssipeliin. Palataan asiaan ensi kaudellla tapparakiekkoilun merkeissä. Ja kiitoksia myös Tapparalle positiivisesta kaudesta jo nyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös