Stereotypiat faneista

  • 49 758
  • 141

Luoto

Jäsen
Tampereella oli aikanaan kaksi hyvää TUL:n jääkiekkojoukkuetta, Tampereen Pallo-Veikot TP-V ja Tampereen Kilpa-Veljet TK-V, kaudesta 1967‑68 alkaen Koo-Vee. Siinä oli jotain kikkailua jonka olen kuullut, mutta en tarkemmin muista, jotta TK-V:n kiekkoilijat pääsivät pelaamaan Mestaruussarjaa. Ilmeisesti juuri -59 kuten Tarinankertoja kirjoitti. TP-V:n jääkiekon junnutoiminta myös loppui jossain vaiheessa ja he siirtyivät Kilpa-Veljiin. Koo-Veen mestaruusjoukkueessa -68 oli paljon Pallo-Veikkojen kasvatteja, Kuusisto, Savolainen, Uitus, Keinonen jne.

Tampere on ollut vahva ruotsinkielen saareke, ja lähes kaikki merkittävä Tampereella on aikanaan ollut ruotsinkielisten perustamia. Tammerfors Bollklubb eli TBK perustettiin Svenska Samskolan i Tammerforsin urheiluseuraksi. Sen jääkiekkoilijat sitten erosivat omaksi seurakseen ja syntyi Tappara.

Muotialalla, Nekalalla ja Viinikalla oli yhteinen koulu ja kirkko. Muotiala oli TP-V:n pesäpaikka, Nekalassa oli kummankin TUL:n seuran porukkaa ja Viiniokassa Ilveksen kavereita. Ilves oli puhdas porvariseura, Hakaset ja Uotila yrittäjäsukua ja Oksanenkin tiukka yrittäjä. Raja kulki Viinikanpuistossa.
Tarinan mukaan Nekalassa on ollut yksi Tapparalainen. En tiedä varmasti ketä tarkoitetaan, mutta tiedän että superjunnu Aaltosen isä on asunut Nekalassa ja oli Tapparalainen.

Mulle Ilves oli suomenkielinen porvariseura, Tappara ruotsinkielisten ja Länsi-Tampereen seura ja Koo-Vee työväenluokan seura. Ilveksen ja Koo-Veen liitto oli aika epäpyhä, mutta Koo-Veen tila alkoi olla aika heikko.
Nykyään ei seurojen kannattajissa ja taustoissa taida olla muuta kuin hakemalla haettuja mielikuvaeroja. Viholliskuvia pitää olla.
 
Viimeksi muokattu:

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Lukon "poterovartio 2020" ketju on niin hienoa luettavaa, että omat stereotypiat Lukon kannattajista on muuttunut täysin. Pakko arvostaa. Suosittelen kaikille käymässä lukemassa, mitä muutakaan tekemistä näinä aikoina muka on.

Lupaan ensi kaudella antaa pienet aplodit kisapuistossa jos ja kun Lukko tekee SaiPaa vastaan maalin. Olette sen ansainneet.
 

krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
Lukon "poterovartio 2020" ketju on niin hienoa luettavaa, että omat stereotypiat Lukon kannattajista on muuttunut täysin. Pakko arvostaa. Suosittelen kaikille käymässä lukemassa, mitä muutakaan tekemistä näinä aikoina muka on.

Lupaan ensi kaudella antaa pienet aplodit kisapuistossa jos ja kun Lukko tekee SaiPaa vastaan maalin. Olette sen ansainneet.

Täällä lähinnä päinvastoin! Ei viimeisessä Rauman pelissä kaikille riittänyt pelkkä 8-0 voitto kentällä, kun piti vielä vieraskatsomoon tulla kiskomaan lippuja kädestä. Järjestyksenvalvontakin tasoa Turku. Melkoisen ala-arvoista toimintaa, kun murskavoitto itsessään ei ollut tarpeeksi.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Itselläni ei juurikaan ole pahempaa kammoa muodostunut liigajoukkueiden faneja kohtaan. Silloin aikoinaan kun siirryttiin 50+km Helsingistä tiedostettiin yleisesti, että Syvä Joki ei ehkä ole mielikuvituksen tuotetta.
Pari Ilves fania sanoivat kyllä viime kesänä, että Tapparan kannattajat ovat kusipäitä kaikki. <- toisen käden tietoa/ kuulopuhetta, ei voi käyttää yleisesti todisteena.
 

Tervaskanto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pari Ilves fania sanoivat kyllä viime kesänä, että Tapparan kannattajat ovat kusipäitä kaikki. <- toisen käden tietoa/ kuulopuhetta, ei voi käyttää yleisesti todisteena.
Näitä samoja lausuntoja saa varmaan molemmista kannattajakunnista. Kielenkäyttö kertoo jo että kyseessä on lieveilmiö. Kyllä meillä Tampereella osataan vastustajaa kunnioittaa, sitä sanotaan tamperelaiseksi kiakkokulttuuriksi. Kahvipöytäkeskusteluissa kisa on oikeastaan siinä, kuka keksii päivän parhaimman alistuksen naapurista, seuraavana päivänä on jo uudet voittajat. Aivan alkuperäinen ja aito kiekkokulttuuri löytyy silloin kun aletaan puolustaan tamperelaista kiakkokulttuuria, se yhdistää... paitti ne Jonnet jotka ei ymmärrä asian ydintä.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Näitä samoja lausuntoja saa varmaan molemmista kannattajakunnista. Kielenkäyttö kertoo jo että kyseessä on lieveilmiö. Kyllä meillä Tampereella osataan vastustajaa kunnioittaa, sitä sanotaan tamperelaiseksi kiakkokulttuuriksi. Kahvipöytäkeskusteluissa kisa on oikeastaan siinä, kuka keksii päivän parhaimman alistuksen naapurista, seuraavana päivänä on jo uudet voittajat. Aivan alkuperäinen ja aito kiekkokulttuuri löytyy silloin kun aletaan puolustaan tamperelaista kiakkokulttuuria, se yhdistää... paitti ne Jonnet jotka ei ymmärrä asian ydintä.
Se on SE hieno tunne, kun saa kävellä kadun aurinkoista puolta takki auki. Seuraavaan matsiin.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Näitä samoja lausuntoja saa varmaan molemmista kannattajakunnista. Kielenkäyttö kertoo jo että kyseessä on lieveilmiö. Kyllä meillä Tampereella osataan vastustajaa kunnioittaa, sitä sanotaan tamperelaiseksi kiakkokulttuuriksi. Kahvipöytäkeskusteluissa kisa on oikeastaan siinä, kuka keksii päivän parhaimman alistuksen naapurista, seuraavana päivänä on jo uudet voittajat. Aivan alkuperäinen ja aito kiekkokulttuuri löytyy silloin kun aletaan puolustaan tamperelaista kiakkokulttuuria, se yhdistää... paitti ne Jonnet jotka ei ymmärrä asian ydintä.

Tästä kommentista voin olla kyllä hyvin samaa mieltä. Itse otin mielellään naapuriseuran nousun takaisin uskottavaksi joukkueeksi. Pieni naljailu on aina kuulunut Tampereella asiaan, mutta aina se on ollut huumorisävytteistä.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Laitetaas omia stereotypioita maailmalle, ei tietenkään liian vakavalla naamalla.

• HIFK - Vittuilevat meille maalaisille, kun ollaan susirajan(kehä-3) tuolla puolen. Onneksi saavat nyt hetken olla rauhassa keskenään

• HPK - Leppoisia tavantallaajia. Tottakai myös perusnegatiivisuuteen ajautuvia. Mutta kaikki on A. Karjalaisen syytä!

• Ilves - Tosifaneja ja oikein kannattajia!

• Jukurit - Perusnegatiivisia janareita, pohjimmiltaan Savolaisia isolla ässällä.

• JYP - Maajussit ja heidän jälkeläiset, ketkä ovat keksineet opiskella. Valtrahenki kuitenkin elää heissäkin isosti!

• KalPa - Suattaapi olla että on, vuan suattaapi olla, että ei ookkaan. Faneja siis.

• KooKoo - Ah, betonihelvetistä kotoisin olevat paremmat ihmiset, jotka ovat todistetusti kerran voittaneet jotain. Mutta se olikin paremmin ja tärkeämmin kuin muilla.

• Kärpät - Yli-ihmisiä. Ovat aina oikeassa, muut väärässä. Liigan kannattajamaailman nainen?

• Lukko - Mukavaa porukkaa ja kovia juomaan. Tämä siis Tommim Boja vs. Lukko -pelin aikana saatu kokemus.

• Pelicans - Ne on Lahest.

• SaiPa - Heillä on faniporukassa maailman kovin yksilö. @FASlapsi. Muut ovatkin normaaleita perusjamppoja.

• Sport - Väkivaltaisia ja jyrkkien mielipiteiden omaavia haahuilijoita. Välillä kuitenkin heiltäkin kuulee ihan järjen ääntä.

• Tappara - Jollainhan sen Tapolan on tiliä tehtävä.

• TPS - Nakkikattilassa parempaan huomiseen toivovia. Ensi kaudella itkevät taas nakkimuikeihinsa, kun kausi ei lähde toivottuun suuntaan.

• Ässät - Kovia duunareita Porista.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
• HPK - Leppoisia tavantallaajia. Tottakai myös perusnegatiivisuuteen ajautuvia. Mutta kaikki on A. Karjalaisen syytä!
Voi se olla Jere Myllyniemenkin syytä!
 

Ränse

Jäsen
• HIFK - Rikkaita suomenruotsalaisia tai rasisistisia stadilaisia, joiden kotona seiniä komistavat HIFK-lippujen lisäksi Etelä-Valtioiden liput. Selvästi parempia ihmisiä kuin muut kannattajakunnat. Lisäksi alkoholistifaija.

• HPK - Valtaosa asuu Turengissa.

• Ilves - Ns. oikeita manselaisia. Tosifanit asuvat Pispalassa.

• Jukurit - Eivät välitä missä sarjassa pelaavat. Ovat ostaneet kohtalonsa.

• JYP - Opiskelijoita ja/tai muusikoita, jotka ovat kuitenkin melko lepposta sakkia vaikka seura on todella vastenmielinen. Vähiten valittavaa sakkia jatkoajan perusteella.

• KalPa - Leppoisia savolaisia. Eivät odota juuri menestystä vaikka joskus sitäkin saattaa tipahdella.

• KooKoo - Viime aikojen saavutusten valossa heränneet kunnolla Liigakartalle. Kirjavaa porukkaa.

• Kärpät - Läskejä lestoja ja/tai työttömiä insinöörejä jotka ovat levittäytyneet ympäri Suomea. Usein tai lähes aina oikeassa kaikesta.

• Lukko - Energistä sakkia jotka eivät usko koskaan voittavan mestaruutta enää.

• Pelicans - Vihaisia lahtelaisia. Konfliktin haluista sakkia.

• SaiPa - Nuorekasta ja leppoista sakkia. Iso osa varmasti opiskelijoita.

• Sport - Vihaisia, väkivaltaisia ja alkukantaisia hulluja. Muut ovat aina väärässä, eteenkin Ässäkannattajat. Klamydia.

• Tappara - Menestyksestä huolimatta jalat maassa. Mansen juntimpi osasto, lisäksi porkkanaa on levittäynyt ympäri maakuntiakin. Timo Jutila, Jukka Rautakorpi, Kummeli.

• TPS - Tepsiä kannattaa enää vain todella kovat tosifanit. Käy sääliksi.

• Ässät - Työttömät hitsarit Porista. Ainoita jotka kannattavat oikein.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos Jeren isä ja Antin äiti tekisivät lapsen, meillä olisi tulevaisuuden 8-kertainen Vezina-voittaja kypsymässä. Vai pitäisikö Sarokselle tehdä ensin DNA-testi...
Lapsen nimeksi Jere Karjalainen? Baduuumtsshh.
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
• Tappara - Kummeli.

Tämä ei todellisuudessa osu ihan maaliinsa, sillä ainakin Heikit Silvennoinen ja Vihinen ovat vahvasti Ilvekseen päin kallellaan ja ovatpa siinä ohessa Kummeli-hahmoina esimerkiksi kuvailleet vaasalaisia divariapinoiksi merenkurkusta ja puoliruotsalaisiksi sekopäiksi.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
(1)
  • Tykkää
Reactions: VTS
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Hifk Vintage valtakunnan stadin slangia vääntävät heput vastaavat mielikuvaa Hifk faneista.
Turha mennä haastamaan Hifk;n faneja verbaalisti, siinä jää aina toiseksi. Sutkautuksillaan saavat tuntemaan oloni juntiksi.
Sanavalmiita. Parasta viihdettä jatkoajan keskustelupalstalla Hifk osio. Kärpät voiton jälkeen ollaan, niin Elvistä. Seuraavalla viikolla Jukurit tappion jälkeen. Pikkaraiselle potkut.

Hpk Pienen kaupungin pieni seura. Yrittää rymistellä aika ajoin. Joskus onnistuu. Sikakatsomo muisto vain.
Viime kevään finaali vastustaja. Faneista jäi asiallinen kuva. Kalja maistui.

Ilves Jäänyt Tapparan varjoon. Elää menneisyydessä. Nuorempaa ja astetta kiihkeämpää porukkaa kuin naapurissa. Hakametsässä hyvää kannustusta fani katsomossa. Tavis katsojat hiljaista porukkaa.

Jukurit Anteeksi, jos oon syntynyt, sori jos oon olemassa. Me ollaan liigassa, miten täällä pitää olla.

Jyp Päässyt maistamaan menestystä, viime vuodet vaikeita. Kateellisia etenkin Kärpille, joiden menestystä on vaikea kestää. Me, niin haluttaisi olla iso ja paha.

Kalpa Hajuton ja mauton. Missä on savolainen oveluus ja kierous. Fanit muistuttaa seuraansa. Alistuneita kohtaloonsa.

Kookoo Jossain kaukana oleva betoni lähiö. Jäänyt vieraaksi.

Kärpät Juntteja lapista. Poronmunan purijoita. Eivät osaa maamme laulusta kuin yhden sanan. Voiton hetkellä riisuvat paitansa ja näyttävät läskiä mahaa. Kusi noussut päähän. Ylimielisiä oikeassa olijoita. Eivät osaa kannustaa, kuin läpsyjä hakkaamalla. Muuten istutaan hiljaa kuin kirkossa.

Lukko Rauma Rooma ja Pariisi niiden läpi virtaa ganaali. Vaikea sanoa mitään, kun niiden mongerrusta ei ymmärrä. Onko ne edes suomalaisia. Kevään pettyjiä.

Pelicans Vieraissa ollaan niin kovia, että. Seisoo, kaikki meitä pelkää, me ollaan Chicagosta.
Lahessa pidetään matalempaa profiilia. Ei seiso

Saipa Ikuisia optimisteja. Tää on meidän kausi. Viiden kierroksen jälkeen kausi peruttu. Mie oon sitä mieltä, mitä mieltä sie oot. Myö halutaan tänne uus jäähalli, hyökin halluu



Sport Sarjan paras kotikatsomo. Ruotsin läheisyys näkyy. Sieltä seurattu Ruotsin sarjoja, josta otettu oppia.
Oppia on otettu myös Ruotsin ultrista. Me ollaan kovia poikia ja käydään varastaa naapurin kannatuslippu.
Sadana Vaasan veri ei vapise, eikä kauhavan rauta ruostu. Turpiin vaan.
Vanhempi kannattaja kunta rauhallisempaa sakkia. Sportin fani paita tai lippis päällä kaljaa juovia tavis faneja.

Tappara Oranssi peruukki ja Tappara paita päällä. Enimmäkseen leppoisaa porukkaa. Se on sitten hauskaa kuultavaa tuo Tampereen murre. Pari jatkoaika Tappiota on opettanut nöyryyttä. Tämä muistetaan voiton hetkelläkin. Kulttuuria.
Sarjan ikävin maalilaulu.

Tps Onko niitä faneja paljonkin. Suurseura joka hukannut identiteettinsä. Tälle joukkueelle minä olin kateellinen koko 90-luvun.

Ässät Rumasti sanottuna sisäsiittoisia faneja. Faniksi kelpuutetaan vain aito porilainen. Kovia viduilemaan voiton hetkellä.
Kuinka minä unohtaisin vuoden 1984. Ei tuntunut hyvältä , kun koko Isomäki huusi Millerin Bobille "huume huume"
Sitten vielä, kun Ismo Villa teki jatkoajalla voittomaalin. Koskaan ei siinä paskamyrskyssä ole tuntunut matka katsomosta linja-autoon, niin pitkältä kuin silloin. Trauma jäi.
Toisaalta ei vaimokaan saanut seuraavalla viikolla ravintola illan jälkeen lupaa ostaa nakkarilta porilaista.
Se oli silloin My way or the highway.

Jokerit Aidosti ikävä tätä koplaa. Vanhan liiton Jokerifanit leppoisaa porukkaa. Kaljan ottokin onnistui fanien kesken. Työväen henkistä lähiöiden porukkaa. Nuorempi kaarti häiriköivää ja riidanhaluista. Työllistivät poliisia ja järkkäreitä. Lööpeissä oltiin. Jääkiekkofanit häiriköi jne.
Oliko aikanaan parempaa viihdettä viikonloppuna kuin Kärpät-Jokerit.
 
Viimeksi muokattu:

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä ei todellisuudessa osu ihan maaliinsa, sillä ainakin Heikit Silvennoinen ja Vihinen ovat vahvasti Ilvekseen päin kallellaan ja ovatpa siinä ohessa Kummeli-hahmoina esimerkiksi kuvailleet vaasalaisia divariapinoiksi merenkurkusta ja puoliruotsalaisiksi sekopäiksi.
Ja lappeenrantalaisia työttömiksi miesprostituoiduiksi.

Mutta juu, kummeli kyllä ainakin näin paikallisella tasolla kytkeytyy tiukemmin Ilvekseen.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Lukko: Rtk kuittaa. Kopsataan chantit Vaasasta kun siellä osataan.
Kerho: Tanssitytöt kannattajakatsomon edessä.
Ässät: Hitsareilla yx huuto - Ässät, Ässät...
Tappara: Peruukit ja Seinäjoki.
Ilves: Eikös ne jostain osastolta ole.
Kärpät: Etäkärpät vastaa läskitifosta Oulussakin.
TPS: Ei kannattajia.
Jukurit: Juntit, keski-ikäisiä Toivakan kavereita.
Pelicans: Joskus oli jotakin, nykyisin ei sitäkään.
Hifk: Toinen puoli huutakaa meille, eikö muuta löydy? Ei vain löydy. Piripäitä.
KalPa: Yx äänekäs kannattaja.
JYP: Rummuilla rytmiä.
KooKoo: Vaasalle aina kateelliset.
SaiPa: Idän ihmeet. Mitäänsanomattomia.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä tästä "lauseesta" tulee mieleen otteluseurantaketjun viestit Lukon tekemän maalin jälkeen. En ymmärrä niistä mitään, enkä kyllä yllä lainaamastanikaan sanajonosta. Eli Tapparafanit ovat varmaan sitten niitä juntteja.

Lol, cringee! Budjaatsä jossai skutsissa???
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös