Sport-pelaajat maajoukkueissa

  • 12 989
  • 26

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Avataan tällainen ketju, kun Sportin pelaajia on alkanut pääsemään koko ajan enemmän eri maiden maajoukkueisiin niin aikuisissa kuin nuorissakin.

Tänään siis Salo onnistui hienosti maalinteossa U20-maajoukkueessa ja toivottavasti itseluottamus nousee nyt niin paljon, että Liigassakin alkaa verkko heilua. Keräsi myös eilisessä pelissä yhden plussan, kun oli jäällä Suomen voittomaalin aikana.

Laakso pelasi U18-joukkueen maalilla eilisessä Sveitsi pelissä ja torjui 17 kertaa Suomen voittaessa ottelun 8-3. Vaihdettiin myös tänään maalille toisen erän alussa, kun USA oli siirtynyt 5-1 johtoon. Laakso onnistuikin pitämään maalinsa puhtaana loppupelin, joten hieno suoritus.

Bertrand pelasi eilen Ranskan kakkosketjussa ilman tehopisteitä, mutta tänään ei ollut kokoonpanossa. Kunhan nyt ei olisi loukkaantunut.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Salo ei päässyt lopulliseen U20-joukkueeseen, mutta jatkoi matkaansa U18-joukkueen turnaukseen Sveitsiin, jossa hän on pelannut nyt kolmessa ottelussa Suomen ykkösparissa toimien myös joukkueen kapteenina. Tänään syntyi myös ensimmäinen tehopiste, kun teki maalin Sveitsin verkkoon.

Leevi Laakso on pelannut Suomen maalilla kahdessa ottelussa ja niistä irtosi 4-1 ja 6-2 voitot.
 

1939

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat
Robin Salo varakapteenina alle 18-vuotiaiden mm-kisoissa.

Alle 18-vuotiaiden poikien MM-turnaus käynnistyy torstaina 14. huhtikuuta USA:n Grand Forksissa. Pikkuleijonien lopullista MM-joukkuetta ei vielä ole julkistettu, mutta kapteenisto on jo selvillä.

MM-joukkueen kapteenina toimii puolustaja Juuso Välimäki. Varakapteenin A-kirjainta pelipaidoissaan kantavat puolustaja Robin Salo ja hyökkääjä Juha Jääskä.

Lähde: Leijonat.fi
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Laakso toimii Suomen ykkösvahtina 18-vuotiaiden MM-kisoissa ja on torjunut kahdesta ensimmäisestä ottelusta voitot, vaikka tilastot eivät järisyttävän hyviltä näytäkään. Salo ei ole toistaiseksi päässyt tehopisteille.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tänään 23:40 pikkuleijonien peli Kanadaa vastaan YLEltä. Laakso tuttuun tapaan maalissa ja Salo kakkosparissa Niemeläisen kanssa.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Hyvin pelasi nuoret kotkat eilen. Laaksolta ehkä pieni imaisu toisessa maalissa, mutta sen jälkeen pelasi todella varmasti. Salo oli mielestäni Suomen paras pakki eilen. Ainoa joka ei roiskinut kiekkoa sinne tänne, ja järjesti vielä viivakudillaan hienosti Suomen 2-1 kavennuksen (joku Tuulola sai vissiin vähän lapaa väliin, niin ei merkitty maalia Robinille). Vähän ihmettelen, miksei Robinia käytetty enemmän ratkaisuhetkillä.

EDIT: Tuo maali on kuin onkin korjattu Robinille. Hienoa!
 
Viimeksi muokattu:

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Onnittelut tosiaan! Hyvin oli kotkapaidat edustettuna maailmanmestarijoukkueessa.

Jotenkin ihmeen vähän hehkutusta saanut tämä kultamitali. Jäikö vähän U20-kullan varjoon? Kuitenkin hurjan kova suoritus tämäkin. Mestaruus on aina iso juttu. Monet eivät voita sitä koskaan, vaikka kuinka yrittävät.
 

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Ei mennyt kui 7 vuotta kun tätä sai nostella. Toki kyse junnuista, mutta Sportin junioreissa pelaava Bruno Petrovics Latvian paidassa tänään Suomea vastaan U18 kisoissa.

Palkittiin juuri keskiviikkona eniten kehittyneimmäksi junioriksi meidän organisaatiossa.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ei mennyt kui 7 vuotta kun tätä sai nostella. Toki kyse junnuista, mutta Sportin junioreissa pelaava Bruno Petrovics Latvian paidassa tänään Suomea vastaan U18 kisoissa.

Palkittiin juuri keskiviikkona eniten kehittyneimmäksi junioriksi meidän organisaatiossa.
Ja kohta saadaan muutaman vuoden tauon jälkeen myös aikuisten MM-pelaaja, kun Masic on 99 % varmuudella mukana Slovenian lopullisessa joukkueessa. Harjoitusotteluissa pelannut isoja minuutteja.
 

Rairama

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL & Vaasan Sport
Ex-Sport Marcin Kolusz tehnyt tällä hetkellä 1. Divarin MM-kisoissa neljään peliin 1+2 tehot. Kaipa tämän tänne voi laittaa, vaikka entisille pelureille on toki oma ketjunsa.
 

viktor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS, Frölunda
Masic Slovenian joukkueessa. Erittäin mielenkiintoista kuinka tulee pärjäämään. Jos onnistuu hyvin niin varmaan pärjää myös liigassa.
 

Rocco

Jäsen
Alexander Polozov oli taas Uuden-Seelannin maajoukkueessa, oli joukkueen paras pistemies tehoilla 0+7. Belgialaiset sekä Arabiemiraattien venäläispelaajat olivat selkeässä kärjessä pistepörssissä.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

flanderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Voi varmaan lisätä tänne. Leppänen ei yllättäen (vähemmän yllättäen) ole mukana Karjala-turnauksessa. Näytöt eivät selkeästi merkkaa valmennukselle.

Hyvä asia kuitenkin Sportin kannalta, ettei tuu loukkaantumisia tms.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Voi varmaan lisätä tänne. Leppänen ei yllättäen (vähemmän yllättäen) ole mukana Karjala-turnauksessa. Näytöt eivät selkeästi merkkaa valmennukselle.

Hyvä asia kuitenkin Sportin kannalta, ettei tuu loukkaantumisia tms.
Niku ja Leskinen menivät leftin kiekollisina puolustajina edelle, eikä tuota nyt suurena vääryytenä voi pitää. Jos Atro jatkaa samaan malliin niin tulee olemaan mukana jossain toisessa EHT-turnauksessa. Nyt sinne valittiin hyökkäykseen monta ensikertalaista.
 

Rocco

Jäsen
Voi varmaan lisätä tänne. Leppänen ei yllättäen (vähemmän yllättäen) ole mukana Karjala-turnauksessa. Näytöt eivät selkeästi merkkaa valmennukselle.

Hyvä asia kuitenkin Sportin kannalta, ettei tuu loukkaantumisia tms.
Meinaatko että Atron pelityyli sopisi Jukka Jalosen roolituksiin? Yhtä hyvin kun tukka Dufvalle.

En olisi yllättynyt jos Atro olisi valittu mukaan, mutta kuitenkin vasta ensimmäisen liigakauden pelaaja, ja vielä Sportissa. Pelillisesti olisi voinut ihan hyvin ottaa mukaan, sen verran mainiot näytöt on antanut.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hult pelasi eilen Suomen U20 haastajajoukkueen ykkössentterinä ja nappasi pari syöttöpistettä 4-5 voitossa Saksasta. Samat joukkueet kohtaavat myös tänään ja lauantaina.


Mainittaakoon myös, että U20-joukkueesta Dumčius, Seniut ja Potsinokin veljekset ovat maajoukkueidensa mukana tällä viikolla. Näissä ei toki mitään ihmeellistä, kun kuuluvat ikäluokkansa kärkipelaajiin ja ovat tehneet jo aikuisten maajoukkuedebyytitkin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vaasan sport
Kaikkiaan 6 pelaajaa eri ikäryhmistä sportista nyt maajoukkuekäytössä. Mielenkiinnolla odotan mitä ns. Kiekkoasiantuntija kolumnistit nyt sanovat. Viittaan sellaisiin "toimittajiin" jotka ovat vain löytäneet sportista huonoa syksyn mittaan. Olisi kiva saada joskus positiivinenkin juttu meistä
 

Rocco

Jäsen
Kaikkiaan 6 pelaajaa eri ikäryhmistä sportista nyt maajoukkuekäytössä. Mielenkiinnolla odotan mitä ns. Kiekkoasiantuntija kolumnistit nyt sanovat. Viittaan sellaisiin "toimittajiin" jotka ovat vain löytäneet sportista huonoa syksyn mittaan. Olisi kiva saada joskus positiivinenkin juttu meistä
Eikös tuossa just viime viikolla ollut Pohjalaisessa ja Vaasa-lehdessä paljon positiivista?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös