Mainos

Sote – karkki vai kepponen

  • 29 529
  • 279

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän tämä hieman oudolta tuntuu, jos tuo julkisen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotus menisi läpi, samalla kun yksityisille lääkäripalveluille ohjataan lisää rahaa Kela-korvauksia nostolla.

Jotenkinhan sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta tulee rahoittaa, mutta itse en ole vakuuttunut tämänkään hallituksen mallista (en ollut edellisenkään)
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Juttelin hetki sitten yhden neurologista kuntoutusta tekevän fysioterapeutin kanssa. Hän sanoi, että nyt hyvinvointialueet ovat alkaneet muuttaa fysioterapiaa "kuntouttavaksi hoitotyöksi". Esimerkiksi lievän selkäydinvamman saaneelta asiakkaalta oli juuri kävelyn uudelleen aloittamisen mahdollistaneen kuntoutuksen päätteeksi lopetettu terapiat seinään ja kävely- yms. harjoitukset siirretty asumisyksikön hoitajien ja henkilökohtaisten avustajien tehtäväksi. Hänen ennustus oli, että alle vuoden sisällä nämä asiakkaat palaavat heille takaisin taas alkutilanteessa pyörätuolissa istuen. Vai mitäpä mieltä keskustelualueen hoitajat ja avustajat ovat tästä säästötoimesta, riittääkö töissä aika tunnin mittaisiin kävelylenkkeihin asiakkaiden kanssa ja osaaminen neurologiseen kuntoutukseen niin sanotusti luppoajalla oman toimen ohessa?
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen

Tätä ehdin miettiä jo omallakin kohdalla, että mitäs ihmettä. Itsellä odottaa "aloituskäynti" hieman vastaavassa kuntoutuksessa uudelleen. Vanhalla systeemillä olisi riittänyt yliopistollisen sairaalan neurologian fyssan lausunto ja jatko ostopalveluille. Tällaista keskustelin erään yksityisyrittäjänkin kanssa, eikä oltu kovin toiveikkaita monien kuntoutujien tulevaisuuden suhteen.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tällaista keskustelin erään yksityisyrittäjänkin kanssa, eikä oltu kovin toiveikkaita monien kuntoutujien tulevaisuuden suhteen.
Se on katsos hyvää säästöä, kun 120 euron hintaisen fysioterapiakäynnin voi korvata kympin tunnissa tienaavalla henkilökohtaisella avustajalla, joka tekee saman homman vaikkapa siivoojan koulutuksellaan.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Se on katsos hyvää säästöä, kun 120 euron hintaisen fysioterapiakäynnin voi korvata kympin tunnissa tienaavalla henkilökohtaisella avustajalla, joka tekee saman homman vaikkapa siivoojan koulutuksellaan.

Tätä tuolla pari sivua aiemmin pohdin, että olisi edes Kela-korvaukset tajuttu ottaa takaisin myös yksityisille fysioterapeuteille. Mutta ei. Katson, päteekö itsellä kuitenkin se, mitä alkujaan aloitettiin yliopistollisen toimesta, eli saisin samalla maksusitoumuksella saman paikan edelleen. Kovasti noin neurologialla lupasivat ylilääkärin toimesta. Ehkä onneni kaikessa, että pahin tilanteeni oli reilusti ennen nykysotea, sain yliopistollisen lähetteillä akuuteimman kuntoutuksen.

Mutta fysioterapeutit tarpeen niin monessa, heitä tulisi asettaa hieman parempiin näkyvyyksiin tällaisissa päätöksissä.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jaahas. Ennen sotea piti hakemukset toimittaa asuinpaikkakunnan virastoon sähköpostilla vapaamuotoisella hakemuksella pdf:ksi muunnettuna. Päätös tuli päivässä tai parissa. Nyt pitää ensin hakea Pirhan sivuilta lomakepohja (sillä yhdellä ja samalla yleislomakkeella haetaan kaikkea mahdollista ja se on sen takia älyttömän epäselvä), täytellään, tulostetaan viisi(!) sivua paperille, allekirjoitetaan, skannataan, lähetetään Pirhaan ja tulostetut paperit heitetään kierrätykseen. Päätös kestää ja kestää, välillä korjataan lomaketta kun tiedot ovat väärässä laatikossa ja niin edelleen. Kyllä tämä muutos on vienyt asiat melko lailla perineuvostoliittolaiseen suuntaan. Näillä muutoksillako ne säästöt tulee?
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Lancetissa maaliskuussa julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan yksityistäminen johtaa laadullisesti huonompaan palveluun. Julkaisussa siis käytiin läpi 13 OECD-maissa tehtyä tutkimusta ja niiden tuloksia läpi. Linkki Oxfordin yliopiston artikkeliin, jossa hyvä tiivistelmä Lancetin julkaisun sisällöstä, jonka silmäilin myös läpi.

Ongelmia mm. valikoiva asiakkaiden sisäänotto, valikoiva palveluiden tarjoaminen, korkeampi määrä tarpeettomia kuolemia, sekä korkeampi riski saada infektio sairaalassa yksityisen siivouspalvelun myötä.

Tässä taas yksi esimerkki siitä miten terveydenhuollon yksityistäminen toimii.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Juttelin hetki sitten yhden neurologista kuntoutusta tekevän fysioterapeutin kanssa. Hän sanoi, että nyt hyvinvointialueet ovat alkaneet muuttaa fysioterapiaa "kuntouttavaksi hoitotyöksi". Esimerkiksi lievän selkäydinvamman saaneelta asiakkaalta oli juuri kävelyn uudelleen aloittamisen mahdollistaneen kuntoutuksen päätteeksi lopetettu terapiat seinään ja kävely- yms. harjoitukset siirretty asumisyksikön hoitajien ja henkilökohtaisten avustajien tehtäväksi. Hänen ennustus oli, että alle vuoden sisällä nämä asiakkaat palaavat heille takaisin taas alkutilanteessa pyörätuolissa istuen. Vai mitäpä mieltä keskustelualueen hoitajat ja avustajat ovat tästä säästötoimesta, riittääkö töissä aika tunnin mittaisiin kävelylenkkeihin asiakkaiden kanssa ja osaaminen neurologiseen kuntoutukseen niin sanotusti luppoajalla oman toimen ohessa?
Tämä on toki karua totuutta, mutta ... fysioterapeutti harjoituttaa sitä kuntoutujaa siihen saakka, että nämä hoitajat pystyisivät kävelytyksiä toteuttamaan. Mikäli mitotukset ovat kunnossa ja johto hommansa hallitsee, niin näiden tulisi, huom. TULISI, kyetä kuntouttavaa hoitotyötä toteuttamaan.

Tässä valitettavasti siivotaan 25 vuoden päättämättömyyttä, joka nyt väkisinkin tulee muuttumaan. Meillä oli vuosituhannen vaihteen jälkeen pyrkimystä kouluttaa selkeästi kuntoutukseen erikoistuneita hoitajia. En tiedä tarkasti, miksi se ajettiin hiljalleen alas. Yksi syy oli hoitoala itsessään, jonka vastaanotto oli suorastaan nuivanlaista.

Nyt se on vaan pakko ajaa toimimaan. Olen itse sitä mieltä, että hoitoalan murros tulee tapahtumaan, koska sen on pikku pakko tapahtua.

Ongelmia eri kuntoutukseen pääsyissä alkoi tulemaan ilmi 2005-2010 välillä. Kela kiristi ja koetti päätöksillään muuttaa pyörän vauhtia ja nyt se on sitten pyörähtänyt jo melkein nurinkuriseksi.

Se on valitettava tosiasia, että jotain oli pakko tehdä. Sote tulee olemaan vielä sen 4-5 vuotta aikamoisessa murroksessa, mutta läheltä katsottuna muutos on jo - varsinkin johtamisessa - menossa parempaan suuntaan.

Kyllä se tästä, kun ollaan vaan kärsivällisiä.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä on toki karua totuutta, mutta ... fysioterapeutti harjoituttaa sitä kuntoutujaa siihen saakka, että nämä hoitajat pystyisivät kävelytyksiä toteuttamaan. Mikäli mitotukset ovat kunnossa ja johto hommansa hallitsee, niin näiden tulisi, huom. TULISI, kyetä kuntouttavaa hoitotyötä toteuttamaan.
Tämä kävelytys ei ollut siis mitään perusterveen vanhuksen lenkittämiseen verrattavaa toimintaa, vaan ihan puhdasta neurologista kuntoutusta. Siinä pitää pystyä aktivoimaan niitä tapaturmassa tai sairaudessa kärsineitä hermotuksia. Meinaatko oikeasti, että tähän kouluttamattomilta rivihoitajilta pitäisi onnistua tällainen erikoiskuntoutus?

Itse en ole nähnyt sotessa vielä yhtään mitään hyvää. Luvatut säästötkin tunnutaan hakevan leikkaamalla kaikesta mahdollisesta ja nekin hukkuu lisääntyneisiin hallintohimmeleihin.
 
En meinaa, vaan juuri niin kuin kirjoitin, että kun fysioterapeutti on saavuttanut kuntoutujan kanssa riittävän tason, on jatkossa "tavallisten" hoitajien mahdollista viedä arkikuntoutusta eteenpäin.

Soten ongelmat ovat vuosikymmenten mittaiset ja tekemättömyys ja päättämättömyys tältä ajalta heijastuu suurella voimalla tällä hetkellä. Muutos tapahtuu viimeistään silloin, kun sen on pakko tapahtua. Paras-hankkeesta on ainakin se 20 vuotta aikaa ja kun asialle ei ole mitään tehty, niin nyt sitten tapahtuu.

Leikkaukset ovat ihan järkyttävän suuria ja valtion rahoitus liian pientä. Ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea joko säästöjä tai valtion täytyy nostaa rahoitustaan. Se taas tarkoittaa enempi veroja. Ja sille ei löydy suuresta massasta kannatusta. Itse voisin olla isomman rahoituksen kannalla... se taas on tässä talouden tilanteessa suht mahdoton ajatus hallituksen riveissä. Olen sen jo maininnut monesti, mutta esim. tämä yksityisten lri-asemien kelakorvausten korotusten peruutus oli todella hyvä lähtökohta, koska sillä ei ole Soteen isommallakin kattauksella katsottuna juuri mitään hyötyä.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En meinaa, vaan juuri niin kuin kirjoitin, että kun fysioterapeutti on saavuttanut kuntoutujan kanssa riittävän tason, on jatkossa "tavallisten" hoitajien mahdollista viedä arkikuntoutusta eteenpäin.
Hoitajat ovat hoitajia ja fysioterapeutit fysioterapeutteja. Hoitajamitoitukset ovat tällä hetkellä kaikkialla sellaiset, että heillä ei ole mitään mahdollisuutta paneutua asiakkaiden kuntoutukseen. Hyvä jos edes siihen hoitotyöhön riittää kädet ja kuormitus on todella rankkaa. Ei hoitajamitoituksia ole laadittu sen mukaan, että hoitotyön lisäksi tehdään hoidetaan myös kuntoutustoimet perinpohjaisesti. Nykyisellään esimerkiksi tavallinen ulkoilutus tarkoittaa syömään menoa ulkokautta, enempään ei ole aikaa ja tämäkin on vähän siinä ja rajoilla.

Neurologisessa kuntoutuksessa tarvitaan myös ylläpitävää kuntoutusta. Kyseessä ei ole mikään tietyn aikaa annettava apu, jonka jälkeen kuntoutettava on taas täysin toimintakykyinen. Kuntoutusta tarvitaan monesti läpi loppuelämän, sillä hyvästä tilanteesta on helppo taantua taas kävelykyvyttömäksi harjoitteiden loputtua. Olen edelleen sitä mieltä, ettei perushoitajilla ole riittävää kykyä toimia vaativissa kuntoutustehtävissä. He ovat kouluttautuneet hoitajiksi, ei kuntoutuspuolelle. Hoitaja ei kuntouta, hoitaja hoitaa. Ei jääkiekossakaan valmentaja hoida joukkueen lihashuoltoa.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Täällä suomenmaassa taitaa paperittomilla ja laittomasti maassaolevilla olla hyvät oltavat. Itse en ainakaan täällä espoossa asuvana kantasuomalaisena pääse edes lääkäriin ellen mene yksityiselle puolelle. 50 vuotta veroja maksaneena olisin pari kertaa tarvinnut lääkärin apua mutta kunnallisella puolella ei mitään toivoa päästä lääkäriin. Soittopyynnön jälkeen sairaanhoitaja saattaa viikon päästä soittaa ja kehottaa ottamaan buranaa kolmesti päivässä kipuun. Laittaisivat ensin perusPertin palvelut kuntoon ja sen jälkeen vasta muualta tulleet.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool

Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Haaveilu järkevästä sotesta jatkuu. Sellainen sote, mihin Suomella olisi varaa ei kelvannut kepulle eikä demareille. Nyt on aika syytellä kaikkia muita.
Ja samaan haastatteluun liittyvä seuraava artikkeli:
Kun puhutaan ainoasta järkevästä ratkaisusta eli alueiden määrän vähentämisestä, ei yllätä mistä suunnasta kuuluu vastustusta:

Oppositiopuolue keskusta vastustaa hyvinvointialueiden määrän karsimista. Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi pitää vähentämistä lyhytnäköisenä.

Melkein pääsi spontaanit naurut. En tiedä mikä olisi lyhytnäköisempää kuin tämän järjettömän hillotolppahuijauksen pitäminen nykyisellään samalla kun valtio vuotaa miljardeja joka vuosi.

Politiikka on kyllä upea juttu. Niin ylevästi kansanvallaksi nimetty, ja edustajat ovat siellä vastuussa jokaiselle meistä. Ainoa ongelma että ovat siellä ainoastaan rikastuttamassa itseään ja lähipiiriään.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Unohdit Kokoomuksen jostain syystä?
Kokoomus oli oppositiossa vastustamassa kun tämä yli 20 alueen malli hyväksyttiin.

Tokihan Kokoomus olisi vastaavan hyväksynyt ollessaan itse hallituksessa kepun kanssa, mutta kun ei hyväksynyt. Alueiden määrä kiinnostaa vain Keskustaa, jolle tärkeää on saada työpaikkoja ja kokouspalkkioita puolueaktiiveille. Muille puolueille se on lähes yhdentekevää kun ei vaikuta kannatukseen.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Haaveilu järkevästä sotesta jatkuu. Sellainen sote, mihin Suomella olisi varaa ei kelvannut kepulle eikä demareille. Nyt on aika syytellä kaikkia muita.
Ihmettelin jo alunperin sitä, että nyt kun hyvinvointialueista tehtiin Uuttamaata lukuunottamatta samat mitä maakunnat ovat, niin eihän se levennä hartioita lainkaan tarpeeksi. Koska juuri niitä "leveämpiä hartioita" haettiin palvelun järjestämisen näkökulmasta. Pirhan johtajan idea aluemäärän puolittamisesta olisi fiksunoloinen ratkaisu, ja sellainen mitä itsekin omassa pienessä päässäni mietin kun soteuudistusta väännettiin. Käytännössä vain Ahvenanmaa ja Helsinki ovat sellaiset paikat joiden on pakko olla omat alueensa, ja sitten Pirkanmaa luultavasti voisi jäädä yksin koska siellä on jo nyt pitkälle yli puoli miljoonaa asukasta. Mutta muutoin näin se määrä putoaisi puoleen

Länsi-Uusimaa + Keski-Uusimaa
Vantaa ja Kerava + Itä-Uusimaa
Varsinais-Suomi + Satakunta
Kanta-Häme + Päijät-Häme
Keski-Suomi + Etelä-Savo + Pohjois-Savo
Kymenlaakso + Etelä-Karjala + Pohjois-Karjala
Etelä-Pohjanmaa + Pohjanmaa + Keski-Pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaa + Kainuu + (Lappi)

Tuon jälkeen olisi 11 aluetta, tai sitten 12 jos Lappi olisi pakko jättää erityistapauksena omaksi alueekseen, vaikka väkeä siellä onkin vähän. Joka tapauksessa tuossa olisi nähdäkseni luonteva tapa naittaa alueita yhteen, menemättä nyt siis yhtään asian mihinkään poliittisiin ongelmiin, kuten esimerkiksi riittäisikö maantieteellisesti hyvin suurten alueiden jokaiselta kolkalta tasaisesti edustajia aluevaltuustoihin (etenkin listan viimeksi mainitussa ongelma olisi järkälemäinen). Tai miten valtuustot ainakaan fyysisesti edes kokoontuisivat ilman kohtuuttomia ponnisteluja, vai pitäisikö mennä pääasiassa etäkokouksilla. Käytännössä näin yhdistelemällä olisi kaksi ongelma-aluetta eli Keski-Suomi ja Kymenlaakso, jotka olisi vain pakko tunkea jonnekin mihin ne sopivat ja joissa alueiden väkimäärät pysyisivät kaikkein tasaisimpina (esimerkiksi Pirkanmaa + Keski-Suomi olisi liian suuri). Tällä tavalla jokaisen yhdistetyn alueen väkimäärä olisi vähintään siellä 400 000 asukkaan tasolla..

Kepu nyt sitten on käytännössä ainoa, jolla on poliittiset syyt vastustaa alueiden yhdistämistä, koska maakuntien puolue..
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tokihan Kokoomus olisi vastaavan hyväksynyt ollessaan itse hallituksessa kepun kanssa, mutta kun ei hyväksynyt. .
Hmm, siis todellakin ihan kybällä hyväksyi? Kova yritys vain torpedoitui ihan viime metreillä. Mistä epäonnesta on sittemmin tullut onni. Hymiö.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hmm, siis todellakin ihan kybällä hyväksyi? Kova yritys vain torpedoitui ihan viime metreillä. Mistä epäonnesta on sittemmin tullut onni. Hymiö.
Et nyt lukenut viestiäni tarpeeksi tarkasti, tai muistisi pettää. Kiinnitä huomiota mitä kirjoitin alueiden määrästä. Perskekon mallissa oli alle 20 aluetta.

Toki ainoa oikea määrä olisi se määrä mitä Suomessa on yliopistollisia sairaaloitakin, eli 5.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Viisi sotealuetta perustuen yliopistollisiin sairaaloihin omalla verotusoikeudella (lue vastuulla), 60-80 kuntaa. Tässä ihan oikeasti on nyt todella iso hätä, todella pahalta näyttää nyt.
 
Noin 20 vuotta myöhässä tehtiin menoleikkaukset, joten veikkaan Suomen siirtyvän 5 sotealueeseen 2040-luvulla. Työperäistä maahanmuuttoa helpotetaan ja eläkkeistä leikataan sitten 2060-luvulla. Ellei EU käske ensin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Et nyt lukenut viestiäni tarpeeksi tarkasti, tai muistisi pettää. Kiinnitä huomiota mitä kirjoitin alueiden määrästä. Perskekon mallissa oli alle 20 aluetta.
Oletko ehkä lakimies... Aika luontevasti taitaisi pyöristyä 20:een. Anyways, takavuosien Kepun märkä uni: ensin häikäilemättömän menestynyt iltalypsy (Sipilän ultimaatumi kävellä presidentinlinnaan eroamaan primetime-puheessa kansakunnalle), mitä seurasi vieläkin menestyneempi iltalypsy, kun uutta hallitusta ei olisi syntynyt ilman marginaalisesti vieläkin järjettömämpää sotea.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Meillähän on pitkään ollut erva-alueet yliopistollisten mukaan. Lähtisin itse vähän jäljittelemään noita. Yliopistollisten hallusta luulisi löytyvän asiantuntemusta ja näkemystä näihin. Alla pitäisi perustason pyöriä sitten vankkana pohjana, tuo omalääkäri-malli olisi kieltämättä toivottava. Toimiihan se monilla erikoisaloilla yliopistollisissakin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oletko ehkä lakimies... Aika luontevasti taitaisi pyöristyä 20:een. Anyways, takavuosien Kepun märkä uni: ensin häikäilemättömän menestynyt iltalypsy (Sipilän ultimaatumi kävellä presidentinlinnaan eroamaan primetime-puheessa kansakunnalle), mitä seurasi vieläkin menestyneempi iltalypsy, kun uutta hallitusta ei olisi syntynyt ilman marginaalisesti vieläkin järjettömämpää sotea.
Keskusta on paras ja taitavin puolue Suomessa tekemään politiikkaa. Harmillisesti se heidän politiikkansa vaan on haitallista valtaosalle suomalaisista.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Meillä ollaan luotettu konsensukseen, kompromisseihin ja vähittäisiin muutoksiin. Mutta ihan oikeasti en näe että tässä kysymyksessä enää olisi varaa tälläiseen ylellisyyteen, siis ihan kirjaimellisesti, ei ole varaa. Tarvitaan uusi, radikaali ja nopea soteratkaisu. Ja varmasti myös erittäin kipeä, mutta jos rahaa ei ole niin sitä ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös