Sotši Leopardy 2014–2015 – palmujen varjoissa

  • 10 341
  • 20

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
KHL:ään tulee tulevaksi kaudeksi uusina joukkueina Jokerit, Lada Toljatti (pelasi kaksi ensimmäistä kautta KHL:ssä) ja Sotshin Leopardit. Norjalaisen Vålerengan mahdollinen osallistuminen siirtyi ainakin vuodella, vaikka Norjan jääkiekkoliitto siirtoon jo luvan antoikin.

Pitihän Venäjän lomaparatiisiinkin saada KHL-joukkue, sillä rakennettiinhan kaupunkiin upea areena Sotshin olympialaisia varten ja lukuisia muitakin hienoja urheilupyhättöjä.

Seura sai lopulta nimekseen Sotshi Leopard, vaikka ensin seuran nimen loppuosaksi kaavailtiin vahvasti Dolphinsia. Leopardeja KHL:ssä riittää ennestäänkin Kazanin ja Barysin muodossa, joten nyt saatiin yksi leopardilauma lisää. Aika näyttää onko Sotshin leopardeilla kynsiä ollenkaan.

Sotshin KHL-joukkue on kokenut pieniä takaiskuja jo ennen seuran historian ensimmäisen kauden alkua. Seuran GM:n pestiin oli vahvasti ehdolla Naganon olympialaisissa vuonna 1998 Suomen verkkoon viisi maalia tehnyt venäläislegenda Pavel Bure. Bure kuitenkin tuskastui Sotshin projektissa tiettyihin asioihin ja jätti sen kortin käyttämättä. Resurssit eivät taineet olla sellaisia kuin piti. Voidaan olettaa, että ainakaan budjetin koko ei ollut sitä, mitä se monissa huhuissa oli vielä joitakin kuukausia aiemmin.

Sotshin joukkueesta on näillä näkymin tulossa resursseiltaan yksi KHL:n pikkuseuroista. Toisaalta Sotshin valtti mm. siperialaisiin kylmiin kaupunkeihin verrattuna voi olla sen täysin erilainen ilmasto, joka saattaa olla yksi houkutin joillekkin pelaajille. Kaupunki on kuitenkin Venäjän lomaparatiisi, kuten kaikki olympialaisia seuranneet tietävät.

Leopardien riveihin on tullut tähän mennessä seitsemän pelaajaa, joista viisi on hyökkääjiä, yksi puolustaja ja maalivahti. Ensimmäiset pelaajahankinnat kertovat jo hieman suuntaa sille, minkä tasoiseksi joukkue on muodostumassa.

Maalille joukkue hankki 34-vuotiaan konkarivahti Aleksei Volkovin, joka pelasi menneellä kaudella suurseura Ufan kakkosvahtina. Kausi oli hänelle varsin vaikea. Volkov oli Aleksander Jeremenkon takana kakkosvahti kaudella 2011-12, kun Dynamo Moskova voitti KHL:n mestaruuden ensimmäisen kerran. Runkosarjassa hän sai pelata tuolloin 24 peliä 91.9% torjuntaprosentilla. Jeremenko pelasi kuitenkin kaikki pelit playoffeissa. Volkov voi olla Sotshissa jopa se ykkösvahti.

Puolustukseen on tullut vasta yksi hankinta, kun palmujen varjoihin saapui Sibir Novosibirskista puukäsillä varustettu peruspakki Andrei Plehanov. 27-vuotias Plehanov ei ole koskaan tehnyt KHL:ssä yli viittä pistettä kauteen, joskaan ei ole myöskään pelannut yli 42 peliä kauteen. Hän on kärsinyt urallaan melko paljon loukkaantumisista.

Hyökkääjiä Sotshiin on hankittu viisi kappaletta. Amurista tuli kaksi isokokoista fyysiseen peliin kykenevää hyökkääjää, kun Timofei Shishkanov ja Artem Krykov liittyivät seuraan. Krykov on härkämäinen, hyvä kiekonsuojaaja ja pelasi Amurissa yli 16 minuuttia ottelua kohden. Tehot hänellä 23 pelissä olivat vaatimattomat 1+4. Urallaan 22 peliä NHL:ää St. Louisin riveissä pelannut Shiskanov pelasi viime kaudella 49 peliä tehoin 9+5=14. Nämä kaverit ovat valitettavan tehottomia pelaajia, mutta tuovat kokoa ja taklausvoimaa.

Muut hyökkääjät ovat Roman Ljuduchin, Aleksander Shtsherbina ja Kirill Lebedev. 26-vuotias Ljuduchin aloitti menneen kauden Neftehimikissä pelaamalla 26 peliä 0.5 pisteen keskiarvolla, josta siirtyi kesken kauden Torpedoon. Nizhni Novgorodissa hänestä ei ollut käytännössä mitään hyötyä. Hän on tämän joukkueen taitavin hyökkääjä, mutta samalla kyseessä on myös asennevammainen pelaaja, jolla olisi eväitä olla paljon parempi pelaaja. Taiteilijasielu on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisistakin. Eväitä olisi olla yli 30 pisteen pelaaja Sotshissa, jos kaikki palasevat loksahtavat kohdilleen.

SKA Pietarin kasvatti Shtsherbina on pelannut vain 40 peliä urallaan KHL:ssä ja pääosa 25-vuotiaan hyökkääjän viime vuosista on kulunut alemmalla sarjatasolla VHL:ssä. Hän ei ole mikään tankki, mutta on varsin kovaotteinen pelaaja. 22-vuotias Lebedev on Metallurg Magnitogorskin kasvatti ja pelasikin seuran riveissä KHL:ää kolme peliä kaudella 2010-11. Hän on pääosin pelannut Shtsherbinan tavoin alemmilla sarjatasoilla viime kaudet, eikä nuori hyökkääjä ole saanut vielä kunnon mahdollisuutta KHL:ssä.

Ei tämänkaltaisilla nimillä vielä kuuhun mennä, mutta varsin isokokoisia pelaajia on Sotshiin hankittu. Ulkomaalaishankinnat puuttuvat vielä kokonaan ja kyllä seura saa varmasti vielä kovempia venäläispelaajiakin. Joka tapauksessa peli on Sotshin osaltakin avattu.

Vaikea on kuitenkaan nähdä joukkuetta ensimmäisellä kaudella pudotuspeleissä, lähempänä lienee se KHL:n jumbosija. Odotellaan kuitenkin sitä, minkälaiseksi joukkue lopulta muodostuu ennen kuin tuomitaan se kadotukseen.
 
Viimeksi muokattu:

Keeperscout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit, NHL, KHL, Toronto, Dallas
Ja heti tuli uusi pelaaja Sotsiin, kun puolustaja Nikita Shchitov liittyi remmiin. Hän pelasi Neftehimikissä ja Ufassa yhteensä 50 peliä 1+7 tehoin sekä pleijareissa 7 peliä ja yksi syöttöpiste. Varmasti tulee olemaan Leopardeissa vähintään kakkosparissa.

Onko muuten tietoa, että tuleeko Sotsille laajennusdraftia, niin kuin Vladivostokille viime kaudella ja jos ei ,niin miksi? Ainakin Vladivostok sai hyvän rungon muodostettua noista draftatuista pelaajista ja Sotsin joukkue on samalla tavalla tyhjästä luotu kuin Vladivostok.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Unohtui draftista mainita, vaikka siitäkin jo KHL:n sivuilla asiaa. Olennainen osa kuitenkin Leopardien tulevaa kautta.

Sotshilla saa olla seitsemän ulkomaalaisvahvistusta ensimmäisellä kaudella, kun esimerkiksi jo kaksi kautta KHL:ssä aiemmin pelannut Lada saa vain ne viisi ulkkaria, mitä muutkin venäläisseurat.

Ja heti tuli uusi pelaaja Sotsiin, kun puolustaja Nikita Shchitov liittyi remmiin. Hän pelasi Neftehimikissä ja Ufassa yhteensä 50 peliä 1+7 tehoin sekä pleijareissa 7 peliä ja yksi syöttöpiste. Varmasti tulee olemaan Leopardeissa vähintään kakkosparissa.
Shchitov on kyllä jo luokkaa hyvä KHL-pakki. Tulee olemaan varmasti Sotshissa TOP4 -pakki.
 

Keeperscout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit, NHL, KHL, Toronto, Dallas
Höh ei ollut tarttunut silmään tuo drafti uutinen KHL:n sivuilta. Ladakin on mukana, mutta se saa varata vain 5 pelaajaa kun, Sotsi saa 20. Eli kierroksia on viisi ja joka kierroksella Sotsi varaa ensin neljä ja Lada tämän jälkeen yhden. Ja ainoastaan venäläisten joukkueiden pelaajia voidaan hankkia.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Sotshiin saatiin ensimmäinen ulkomaalaishankinta, kun seura hankki JYP:stä Max Wärnin. Wärnilla on alla uran paras kausi pisteiden valossa, kun hän iski 60 peliin 35 pistettä. Silti voidaan kysyä, että eikö Sotshin resursseilla saada parempia pelaajia ulkomaalaispaikoille.

Leopardien puolustukseen tämä päivä toi laatua, kun suurseura TsSKA Moskovasta saapui Andrei Pervyshin. Hän on pelannut aiemmin vain KHL:n suurissa seuroissa, kun miehen KHL-uralle mahtuu Kazan, Omsk, SKA ja TsSKA. Pomminvarma TOP4 -pakki Sotshissa, jopa TOP2. Toki miehen viime kaudet ovat olleet vaikeita, eikä hän ole ollut ensimmäisten KHL-vuosiensa vedossa.

Edit: Sotshin rosteri
 
Viimeksi muokattu:

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Onko Leopardien logo jo julkaistu?
Käsittääkseni ei.

Sotshi on julkaissut tänään kaksi uutta hyökkääjää, kun riveihin liittyivät Sibiristä 30-vuotias Igor Ignatushkin ja Amurista saapuu samanikäinen Ilja Krikunov. Molemmat kaverit ovat syntyneet Elektrostalissa. Kumpikaan ei tarjoa vielä mitään ihmeellistä Leopardeille. Hyviä puurtajia, mutta ei paljon sen enempää.

Puolustukseen Sotshi sai jo pari kunnon kalaa Pervyshinin ja Shchitovin muodossa. Hyökkäys on edelleen todella nimetön.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Sotshi tehnyt Max Wärnin lisäksi toisenkin sopparin ulkomaalaisvahvistuksen kanssa, kun Detroit Red Wingsin riveissä kolmen viime kauden aikana 155 NHL-ottelua pelannut Cory Emmerton siirtyy Sotshiin. Vähän nimekkäämpi hankinta kuin Wärn.

Uusi hankinta: Cory Emmerton
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onko Magnilla tai muilla tietoa, että millaisella pelaajabudjetilla Sotshi on kauteen lähdössä?
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Onko Magnilla tai muilla tietoa, että millaisella pelaajabudjetilla Sotshi on kauteen lähdössä?

Alkuperäiset suunnitelmat eivät tainneet ihan toteutua ja jonkinasteista rahoitusongelmaa ollut. Kukaan ei taida vielä tietää mihin tuo budjetti lopulta asettuu. Toistaiseksi näyttää hyvin heikolta, mutta joukkueen saavat ainakin kasaan.
 
Kuka muuten vastaa joukkueen kokoamista nyt kun tehtävään jo nimetty Pavel Bure perääntyi hankkeesta ilmeisesti luvattujen resurssien puuttuessa?
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Onko Magnilla tai muilla tietoa, että millaisella pelaajabudjetilla Sotshi on kauteen lähdössä?
Ei ole tarkkaa tietoa, mutta jossain vaiheessa kauden aikana oli venäläismediassa juttua, että Sotshi saisi ihan keskitasoa olevan pelaajabudjetin kasaan, mutta ilmeisesti tuo jää kuitenkin siihen heikoimpaan 25% prosenttiin, kun puhutaan pelaajabudjettien koosta KHL-seurojen osalta. Mitään varmaa tietoa asiasta ei ole tullut vastaan.

Alla lainaus Suomikiekon jutusta, jossa KHL-pomo Medvedev puhuu ongelmaseuroista:

Ja riskiseurat ovat:

- Spartak ja Atlant sekä uusi seura Sotshista, jolla on meneillään ymmärtääkseni joitain byrokraattisia prosesseja. Mutta kuten näette, Sotshin joukkue hankkii jo pelaajia.

KHL:n ongelmaseurat

Näistä lähinnä Spartakin tilanne on todella tukala ja he tuskin ainakaan ensi kaudella osallistuvat KHL:ään. Donbassin tilanne on taas ongelmallinen Ukrainan kriisin takia ja se voi uhata joukkueen osallistumista kauteen.

Sotshi kyllä saa ensi kaudeksi joukkueen kasaan, mutta eri asia kuinka kilpailukykyisen. Joukkueella on seitsemän ulkomaalaispaikkaa ensimmäiselle kaudelle, joista Wärn ja Emmerton vievät kaksi. Vielä olisi tilaa viidelle ulkomaalaishankinnalle.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Sotshi hankki Donbassissa menneellä kaudella jäätävän hyvin pelanneen Michael Leightonin. Nyt on Sotshilla heittää maalille sitten sellainen kaveri, jonka avulla voitaisi taistella KHL:n mestaruudesta. Leighton sai viime kaudella uralleen aivan uutta nostetta Donbassissa.

Ei muuten ole yhtään hullumpi maalivahtikaksikko Sotshilla: Leighton - Aleksei Volkov. Monella tulee olemaan heikompi maalivahtitandemi. Maalivahtiosasto on Sotshissa ainakin kunnossa.

Olisiko sittenkin niin, että Sotshilla on rahaa kasata materiaalilta keskikastin porukka KHL:ään.
 
Viimeksi muokattu:

Keeperscout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit, NHL, KHL, Toronto, Dallas
Kyllä Emerton ja varsinkin Leighton ovat hyviä ulkomaalaisvahvistuksia KHL:n. Ja varsinkin kun vielä Sotsi tulee saamaan sen 20 pelaajaa tuosta laajennus draftista, niin voi se parhaimmillaan tehdä samanlaisen tempun kuin Vladivostok eli pääsee playoffeihin.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Sotshin uusin hankinta on kanadalaishyökkääjä Mark Olver. 26-vuotias Olver pelasi viime kaudella vahvasti Lake Erie Monstersissa AHL:ää tekemällä 65 ottelussa tehot 15+34. Sekä sentterinä että laiturina pelaava hyökkääjä on pelannut myös NHL:ssä 74 ottelua pisteillä 10+12. Pienikokoinen, erittäin taitava ja hyvin liikkuva Olver on monipuolinen pelaaja, jolta voidaan odottaa ensi kaudella paljon.

Mark Olver EP:ssä
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Sotshi on tehnyt neljännen puolustajahankintansa, kun haaviin tarttui Atlant Mytishin 31-vuotias kapteeni Aleksei Petrov. Hän on hyvä KHL-pakki, joka tuo kovuutta takalinjoille.

Sotshilla alkaa olemaan muuten jo ihan pätevää kalustoa puolustuksessa. Petrovin lisäksi on KHL:n suurseuroja kolunnut hyvä kiekollinen puolustaja Andrei Pervyshin, myös kiekollisesta osaamisestaan tunnettu Nikita Shchitov ja peruspakki Andrei Plekhanov, joka on näistä heikoin puolustaja.

Pieni hahmottelu nykyisillä pelaajilla:

Mark Olver (AHL) - Cory Emmerton (NHL, AHL) - Roman Ljuduchin (Torpedo)
Timofei Shiskanov (Amur) - Igor Ignatushkin (Sibir) - Max Wärn (JYP)
Aleksander Shtsherbina (VHL) - Artem Krykov (Amur) - Ilja Krikunov (Amur)
Kirill Lebedev (VHL) - XXX - XXX

Aleksei Petrov (Atlant) - Andrei Pervyshin (TsSKA)
Nikita Shchitov (Ufa) - Andrei Plekhanov (Sibir)
XXX - XXX

Michael Leighton (Donbass)
Aleksei Volkov (Ufa)

Ljuduchinilla on kaikki eväät olla KHL:ssä kärkiketjujen laatuhyökkääjä.

Hyökkäys näyttää kyllä vielä heikolta. Puolustuksessa on jo laatuakin ja ykkösvahtina on Donbassissa viime kaudella loistanut Leighton.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Suomikiekosta bongasin, että Binghampton Senatorsin laitahyökkääjä Andre Petersson siirtyy Leopardien riveihin. Petersson pelasi viime kaudella myös Norfolk Admiralsissa. Pelejä kertyi yhteensä 63, ja niissä tehopisteitä hienot 58. Saa nähdä miten pärjää kivenkovassa KHL:ssä.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Leopardit voidaan unohtaa sillä joukkueen nimi on vain HK Sotshi. Helpottava tieto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös