Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 404 703
  • 11 216

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Edelleen kyllä Sipilä sai jotain vaikeitakin päätöksiä aikaan. Se ei tarkoita, että niistä läheskään kaikki oli hyviä, mutta päätöksiä kuitenkin joista tiesi, että massat ei tule niistä pitämään ja uutisointi on negatiivista.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Oma analyysi:

Demareiden uskottavuus on kohonnut ropisten. Heikko Rinne vaihdettiin lupaavaan Mariniin ja hallitusneuvotteluissa saatiin iso siivu valtaa. Kuluneen vuoden aikana on kirkastunut imago valtionhoitaja- ja yleispuolueena, mikä vetoaa etenkin liikkuviin äänestäjiin.

Samaan aikaan kilpailijat ovat, jos ei nyt hunningolla, niin vähintään käymistilassa. Kepu on jatkuvasti negatiivisen uutisoinnin kohteena, persuilla menee kaikki energia möläyttelyyn ja kokoomus opettelee uutta roolia oppositiossa.

Yksinkertaisin selitys on mielestäni tässä tilanteessa se, että sdp:n osakkeet ovat nousseet muiden kompuroidessa. Kun ympärillä on kaikenlaista räpellystä, vakaa ja pragmaattinen yleispuolue menestyy.

Minusta tuskin saa demareiden äänestäjää, mutta ihan vain somen käyttäjänä nautin siitä, että demareilta ei tule jatkuvasti jotain keskenkasvuista urpoilua. Etenkin kokoomus on hätyytellyt tätä osastoa entistä enemmän; joka päivä saa lukea jostain jihadismitutkijasta, joka haukkuu ihmisiä terroristien hyysääjiksi.

Aina voi myös vedota demareiden kahteen "perisyntiin": eläkeläisten suosimiseen ja vasemmistolaisuuteen. Mutta eivätkö nämä olleet tiedossa jo vuosi sitten, kun puolueen kannatus oli 15%? Eläkeläisetkö ovat vastanneet lähes 10 prosentin kasvusta?

On myös hyvä huomioida, että demareiden talouspolitiikka ei ole mitenkään kovin radikaalia. Toki se on siitä ongelmallista, että uudistuksia tulee heikonlaisesti. Jos kuitenkin ajatellaan keskivertoäänestäjää, niin suhtautumisessa veropolitiikkaan ei ole kummoista eroa; ihmiset ovat Suomessa melko vasemmistolaisia ja sosiaaliliberaaleja. Niinpä ei pitäisi tulla yllätyksenä, että kriisin hetkellä pyritään elvyttämiseen ja veropohjan turvaamiseen.

Tässäkin on todettava, että demareiden linja vaikuttaa johdonmukaisemmalta kuin esim. kokoomuksella, joka ensin kampanjoi "saastuttaja maksaa" -sloganilla ja sitten mesoaa pitkin twitteriä, kun verotuloja haetaan tuloverotuksen sijaan haittaveroista. Minulle on ainakin syntynyt kuva, että kokoomus ajaa sekä velkaantumisen leikkaamista että verotuksen keventämistä - eikä tietenkään edes haittaverot käy. Uskon monien kansalaisten aistivan, että tällä hetkellä sekä kokoomuksen että kepun politiikassa vaikuttaa vahva intressipolitikointi. Se puolestaan parantaa sdp:n suhteellista asemaa.
Kokoomuksen talouslinja ei muutenkaan ole ihan "rehellisellä" pohjalla. Korupuheissa he haluavat katkaista velkaantumisen, alentaa verotusta, mutta säilyttää silti hyvinvointivaltion palveluineen. Tämä yhtälö ei oikeasti ole ihan niin yksinkertainen, että verojen alennuksella "taloudellinen toimeliaisuus" lisääntyy ja verovaje katetaan. Tutkimusten mukaan näin ei yleensä käy. Ja jo ajatuksena tuo on älytön, kokonaisveroasteelle on tietenkin optimiarvonsa, jolla suurin verotuotto saadaan, ja sen alle verotusta ei kannata laskea. Mieluummin kuitenkin vähän sen alle kuin yli. Julkisia palveluita arvostavat ymmärtävät Kokoomuksen oikeasti haluavan näitä leikata, mikä näkyy kannatuksessa.

Edit: Tuossa vähän yksinkertaistin, ei tietenkään pelkkä kokonaisveroaste ratkaise, vaan myös erilaisilla kohdennuksilla voidaan tehdä eroa. Pointti siis kuitenkin se, ettei alhaisin veroaste tietenkään ole aina tehokkain.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos verotuksen painotusta halutaan siirtää ansiotulojen verotuksesta kulutuksen verottamiseen, niin kyllä silloin pitää tehdä molemmat. Muutoin kyse on vain veroasteen nostosta ja kansalaisten ostovoiman leikkauksesta. Sama kuin jos puolue haluaa siirtyä vasemmanpuoleiseen liikenteeseen niin silloin kaikkien pitää siihen siirtyä eikä niin että pelkästään raskas liikkeelle siirtyy, mutta muut eivät.
Realismia on, että Suomi velkaantuu rippumatta hallituksen väristä riippumatta. Näin etenkin korona-olosuhteissa.

Realismia on sekin, että Suomen velkaantumisaste tai asema rahoitusmarkkinoilla ei ole kovin heikko. Oikeastaan päinvastoin.

Minusta on jokseenkin huvittavaa seurata nykymuotoista velkapopulismia, jossa valtiontaloutta käsitellään kotitalouden parametreillä. Siis aina silloin, kun se itselle sopii; hallituksessa ollaan toki vastuullisia taloudenhoitajia.

Ehdotin YLE-ketjussa, että reilun 500 miljoonan vuosibudjettia voisi leikata. Vastustustahan se herätti saman tien. Sitten kun ehdotetaan parin sadan miljoonan bensaveroa, niin se tuhoaakin työssäkäyvän, rehdin suomalaisen ostovoiman - vaikka siis se sama 200m voitaisiin kerätä esim. sitä YLEn budjettia leikaten.

Valintojahan nämä aina ovat. Minusta on oletettavaa, että terveydenhuollon ja opetussektorin ollessa aliresursoituja pyritään tiivistämään veropohjaa ja ehkä lisäämään yksittäisiä fiskaalisia tulonlähteitä. Jos veropohjaisesta sopeuttamisesta luovuttaisiin kokonaan, olisi aikamoinen duuni ehkäistä sitä velkaantumismörköä. Ei ne dynaamiset vaikutukset mikään taikasauva ole.

Kaikella tällä pyrin pointtaamaan sitä, että hallituksessa oleminen on viime aikoina ollut aika epäkiitollinen duuni. Demareiden heikkous on siinä, että he eivät toistaiseksi ole uskaltaneet/halunneet koskea keskituloisten työttömyys- ja eläke-etuuksiin - ja tuskin tulevat jatkossakaan. Mutta eivät ne vaihtoehdotkaan ole ongelmattomia, ja ehkä juuri sen takia uskon äänestäjien olevan tällä hetkellä suht luottavaisia demareiden suhteen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minusta on jokseenkin huvittavaa seurata nykymuotoista velkapopulismia, jossa valtiontaloutta käsitellään kotitalouden parametreillä. Siis aina silloin, kun se itselle sopii; hallituksessa ollaan toki vastuullisia taloudenhoitajia.

Valintojahan nämä aina ovat. Minusta on oletettavaa, että terveydenhuollon ja opetussektorin ollessa aliresursoituja pyritään tiivistämään veropohjaa ja ehkä lisäämään yksittäisiä fiskaalisia tulonlähteitä. Jos veropohjaisesta sopeuttamisesta luovuttaisiin kokonaan, olisi aikamoinen duuni ehkäistä sitä velkaantumismörköä. Ei ne dynaamiset vaikutukset mikään taikasauva ole.
Olen samaa mieltä, että puoluepolitiikassa talouspolitiikasta keskustelu on populistista, mutta onko se nyt sitten puolueiden vika vai kuulijoiden eli äänestäjien vika? Jos ihmisistä 1-2% ymmärtää kansantaloustieteestä, niin onko järkevää keskittyä niihin vain selittää asiat niille 98%:lle kuin Sanna Marin puhuu kansalaisille koronasta?

Verotuksen painopisteen siirtämisen ansiotuloista kulutukseen pointti ei ole siinä, että näin kerätään nollasummamaisesti fiskaalisesti enemmän rahaa, vaan siinä että a) kannustetaan työntekoon ja b) kannustetaan tekniseen kehitykseen, jolla saastuttaminen vähenee. Vaikka rahaa ei kerättäisi senttiäkään enemmän, niin tuo olisi järkevää politiikkaa.

Minusta ei olisi tarvetta leiktata Ylestä eikä tinkiä haittaverotuksesta. Ehdotin pari päivää sitten, että lopetaan koko kultuuriministeriö. Säästöä puolisen miljardia. Tosin en tätä kannata ellei samalla lasketa veroprosenttia eli paranneta kansalaisten ostovoimaa, jotta he voivat itse hankkia ja kustantaa haluamaansa kulttuuria ilman valtion täysin tarpeetonta interventiota. Tai no, voidaan Ylestä se 100-200 miljoonaa leikatakin.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onko niitä tahtonut tehdä kukaan koskaan? Kokoomuksellakin on taustalla vahva osallisuus hallituksissa, mutta eipä se ole pystynyt runnomaan sujonaan läpi omia tavoitteitaan, eikä se myöskään ole epäröinyt jakaa julkista rahaa omille aateveljilleen. Sipilän oikeistohallituksen terveydenhuoltokoplaus olisi saattanut onnistuessaan muodostua veronmaksajille pirun kalliiksi.

Ei ole Kokoomus tuloksilla mitattuna ollut sen parempi. Oli Sipilän hallituksessa alkuun tiukasti esimerkiksi työmarkkinauudistusta ajamassa, mutta taipui. Ay-liikkeen uhkailu oli liikaa Sipilälle ja Sinisille, joten se siitä asiasta.

Kokoomuksen pitäisi päättää, onko se yhteisen Euroopan rahoittamisen vai kovan talouskurin puolesta. Tällä hetkellä kokoomus vaikuttaa pelkältä opportunistilta, joka tahtoo säästää tai lahjoittaa riippuen kohteesta. Periaatteellista kantaa sillä ei näytä olevan.

Totta. Oikeiston ongelma Euroopassa on se, että oikeisto ei tiedä mitä tehdä. Tilanne on sillekin uusi. Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo on myös europarlamentin suurimman EPP-ryhmän varapuheenjohtaja. Ei ole hänen ja Kokoomuksen vika, että EPP ei ole saanut Unkarin Viktor Orbanin johtamaa puoluetta edes ulos EPP-ryhmästä. Kokoomus on sentään yrittänyt useamman kerran. Orban juhli kuin voittoa EU:n uusinta rahanjakopäätöstä. Ei siinä hänen mukaan todellisuudessa mitään oikeusvaltioperiaatteiden noudattamisia tarvita.

Sekavaa siis on, ja sama pätee SDP:n politiikkaan. Olihan oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen rahanjakoon ainakin Mykkäsen mukaan yksi Marinin hallituksen suurimpia hehkutuksia, vaikka näin ei tainnut oikeasti käydä. Juhlalliset periaatteet sitten erikseen, mutta rahaa tulee Unkariinkin tekivät mitä tahansa.

Itse kaipailen yhä enemmän ns. vihreää kaupunkilaishallitusta, jossa olisivat SDP, Vihreät ja Kokoomus tai sitten kokonaan uusia liikkeitä politiikan kärkeen. En ole oikein vakuuttunut, että SDP tai Kokoomus kykenevät muuttumaan.

SDP:n tulevaisuudesta voi sanoa enemmän Rinteen jälkeen, mutta paljon pitää Marinin tehdä muutoksia puolueen talouspolitiikkaan, jos mielii luovia Suomea esimerkiksi seuraavat 4-8 vuotta.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan tuo kannatuslukema vahva suoritus. Marin onnistu jopa myymään kansalle saavutuksena ja voittona tuon valtavan EU:n elvytysrahaston. En tiedä eikö kansa ymmärrä, että veronmaksajien rahoilla rahoitetaan Etelä-Euroopan maita, jotka ovat itse hoitaneet talouttaan löysästi. Italia taisi jo ilmoitella, että veroja alennetaan, kun piikki on saatu EU:sta auki.

Ihmeen vähän tuosta on ainakaan minusta mitään kritiikkiä tullut, vaikka päätöksen suuruusluokkaa on valtava.
 
Onhan tuo kannatuslukema vahva suoritus. Marin onnistu jopa myymään kansalle saavutuksena ja voittona tuon valtavan EU:n elvytysrahaston. En tiedä eikö kansa ymmärrä, että veronmaksajien rahoilla rahoitetaan Etelä-Euroopan maita, jotka ovat itse hoitaneet talouttaan löysästi. Italia taisi jo ilmoitella, että veroja alennetaan, kun piikki on saatu EU:sta auki.

Ihmeen vähän tuosta on ainakaan minusta mitään kritiikkiä tullut, vaikka päätöksen suuruusluokkaa on valtava.

Italiassa siis heinäkuussa säädettiin, että yrityksen voivat jättää veroja tilittämättä, tax credit, aivan samoin kuin Suomessakin, loppuvuoden ajalta Coronan takia. Näin vältytään konkursseilta ja vielä suuremmalta katastrofilta.

Ylipäänsäkin kriisiaikana verotusta tulee höllätä, ettei lypsäviä lehmiä tapeta.

Ymmärtääkseni kaikki markkinataloudessa toimivat maat tekevät niin.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En tiedä eikö kansa ymmärrä,

Sanoisin tähän, että pitää ymmärtää ensin, mitä itse ymmärtää ja mitä muut eivät. Otetaas tähän pieni vertaus.

Me täällä jatkoajan politiikkaketjuissa usein syyttelemme naapurileiriläisiä omassa kuplassa olemisesta. Laajennetaan kuplaa hieman ja kerätään sen alle kaikki eri puolueiden kuplalaiset ja saadaan aikaiseksi "Jatkoajan politiikkakupla". Mitäpä veikkaisitte minkälainen prosenttiosuus aktiivisista nimimerkeistä tähän meidän kuplaan kuuluu? Itse arvaan tilastoja tutkimatta, että alle 5% lukee tämän aihepiirin viestiketjuja suht säännöllisesti ja alle prosentti osallistuu keskusteluun. Hätäisesti katsoin, että täällä on vajaa 18 tuhatta rekisteröitynyttä käyttäjää, osa tietty ei aktiivisia. Tällaisesta massasta siis 500-1000 käyttäjää kiinnostaa edes sen verran vähän, että avaa jonkun politiikkaan liittyvän ketjun vaikka kerran viikkoon. Niitä loppuja 17 tuhatta ei sit kiinnosta.

Prosentit yllä ovat sillain hatusta suuntaa antavia, mutta vastaavanlainen läpileikkaus saadaan varmaan koko kansasta tilastoitua. Onhan näitä joskus ollut, että kadulla vastaantulijoilta kysytään vaikka että kuka on Suomen pääministeri eikä tarvi ees kymmenenteen uhriin ehtiä, kun tulee väärä vastaus.

Meidän siis pitää ymmärtää, että me jatkiksen politiikkakuplassa olemme näistä asioista kiinnostuneita ja seuraamme ja tiedämme niistä paljon ja olemme yleensä myös niistä äänekkäästi eri mieltä. Sen sijaan me olemme sokeita sille ympäröivälle massalle, joista osa ei ehkä tunnista maamme eturivin päättäjiä tai ainakaan osaa selittää, mitä sana "valtioneuvosto" oikein tarkoittaa. Valtion velan määrää tuskin tiedetään edes 50 miljardin haarukalla kohdalleen. Ympärillämme on siis paljon äänioikeutettuja joita kiinnostaa korkeintaan ministerin uusi kampaus tai uutinen jonkun puoluejohtajan kosteasta ravintolaillasta. Näistä eväistä se eduskunta saadaan aina neljän vuoden välein kasaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Valtion velan määrää tuskin tiedetään edes 50 miljardin haarukalla kohdalleen. Ympärillämme on siis paljon äänioikeutettuja joita kiinnostaa korkeintaan ministerin uusi kampaus tai uutinen jonkun puoluejohtajan kosteasta ravintolaillasta. Näistä eväistä se eduskunta saadaan aina neljän vuoden välein kasaan.

En ihan usko. Peruskoulun jälkeisen tutkinnon suorittaneista uskoakseni valtaosa tietää velan suuruuden 50 miljardin tarkkuudella. Korkeakoulututkinnon suorittaneet tietävät jopa tarkemminkin. Ja jos puolueittain katsoo, uskoakseni Kokoomuksen ja Vihreiden kannattajista selvä enemmistö tietää velan suuruuden edes 50 miljardin tarkkuudella.

Kokoomuksen osalta luku voi olla aika korkea, sillä Kokoomuksen kannattajat eli hyvätuloiset, ylemmät toimihenkilöt, johtajat ja yrittäjät ovat muita enemmän huolissaan velan kasvusta. Koko kansastakin 75 prosenttia on huolissaan ja Perussuomalaiset ovat samaa luokkaa eli tuonkin yli Kokoomuksen kanssa. Poikkeus on vasemmisto, joka ei pidän samalla tavalla tilannetta huolestuttavana.

Todettakoon, että koronakriisin takia enemmistö eli 54 prosenttia olisi mieluiten ilman lisävelkaa, mutta ymmärtää velanoton olevan välttämätöntä kriisistä selviämiseksi. 16 prosentin mielestä koronakriisikään ei ole perusteltu syy ottaa lisävelkaa.

Luulisin, että suomalaiset tuntevat pääosin varsin hyvin velkamäärää ja ymmärtävät sen vaikutuksia.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Italiassa siis heinäkuussa säädettiin, että yrityksen voivat jättää veroja tilittämättä, tax credit, aivan samoin kuin Suomessakin, loppuvuoden ajalta Coronan takia. Näin vältytään konkursseilta ja vielä suuremmalta katastrofilta.

Ylipäänsäkin kriisiaikana verotusta tulee höllätä, ettei lypsäviä lehmiä tapeta.

Ymmärtääkseni kaikki markkinataloudessa toimivat maat tekevät niin.

Miten verotus Suomessa?


Ainakin minusta on erittäin kyseenalaista suoltaa valtava summa veronmaksajien rahaa esim. juuri Italiaan. Siksi ihmettelen, miten Marin sai tuon käännettyä saavutukseksi ja Suomen voitoksi? Kuitenkin suomalainen keskiluokka maksaa tuota selkänahastaan ja Italiassa tuskin stressiä otetaan, nyt kun tiedetään piikin olevan auki.
 
Miten verotus Suomessa?


Ainakin minusta on erittäin kyseenalaista suoltaa valtava summa veronmaksajien rahaa esim. juuri Italiaan. Siksi ihmettelen, miten Marin sai tuon käännettyä saavutukseksi ja Suomen voitoksi? Kuitenkin suomalainen keskiluokka maksaa tuota selkänahastaan ja Italiassa tuskin stressiä otetaan, nyt kun tiedetään piikin olevan auki.

Jaa....ei se elvytyspaketti tarkoita, että hommat jatkuu ennallaan:

Linkki Bloombergin uutiseen, Italiassa lainsäädäntö kiristyi huomattavasti, ja EU:n pakottamana taloudellinen valvonta ja rikosoikeudelliset seuraamukset päivitettiin samalla:

 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Meidän siis pitää ymmärtää, että me jatkiksen politiikkakuplassa olemme näistä asioista kiinnostuneita ja seuraamme ja tiedämme niistä paljon ja olemme yleensä myös niistä äänekkäästi eri mieltä.
Tämä lienee paras viesti, jonka kukaan Z-kirjaimella alkava nimimerkki on tämän palstan historiassa kirjoittanut!
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaa....ei se elvytyspaketti tarkoita, että hommat jatkuu ennallaan:

Linkki Bloombergin uutiseen, Italiassa lainsäädäntö kiristyi huomattavasti, ja EU:n pakottamana taloudellinen valvonta ja rikosoikeudelliset seuraamukset päivitettiin samalla:


Meinaatko, että tuo tehoaa Italian mafiaan? Kyllä siellä löytyy keinot saada paketin rahat omaan käyttöön sopiviin kohteisiin. EU:n keinot loppuvat tuossa kesken, eikä Italiaa haluta EU:sta ulos, vaikka Italiassa taitaa jo suurin osa kansasta haluta pois EU:sta.

Tukipakettia perusteltiin myös viennin turvaamisella, Suomella ei taida kyllä miljardiluokan kauppaa olla Italian suuntaan?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tukipakettia perusteltiin myös viennin turvaamisella, Suomella ei taida kyllä miljardiluokan kauppaa olla Italian suuntaan?

Perustelut olivat aivan oikeat. Mutta ei kyse ole Italian viennistä. Saksan ja Ranskan pankeilla on valtavat saatavat Italiasta ja jos ne joutuvat ongelmiin, Saksa ja Ranska joutuvat myös. Se olisi myrkkyä Suomen viennille, onhan Saksa ykköskumppani.

Olisi ollut parempi, jos jokaisen EU-maan velkaa olisi leikattu Vihriälän esittämällä tavalla. Tällöin ne olisivat voineet ottaa kukin itse lisää markkinoilta rahoitusta tarpeensa mukaan. Mutta se ei käynyt EU:n suurille maille.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan tuo kannatuslukema vahva suoritus. Marin onnistu jopa myymään kansalle saavutuksena ja voittona tuon valtavan EU:n elvytysrahaston. En tiedä eikö kansa ymmärrä, että veronmaksajien rahoilla rahoitetaan Etelä-Euroopan maita, jotka ovat itse hoitaneet talouttaan löysästi. Italia taisi jo ilmoitella, että veroja alennetaan, kun piikki on saatu EU:sta auki.

Ihmeen vähän tuosta on ainakaan minusta mitään kritiikkiä tullut, vaikka päätöksen suuruusluokkaa on valtava.

Suomi olisi voinut liittyä siihen johonkin nelikkoon. Tosin silloinhan se ei olisi ollut enää nelikko. Joten ei kai tuossa ollut vaihtoehtoja.

Vakavasti puhuen, perussuomalaiset taitaa olla ainoa iso puolue joiden kannattajajoukoissa EU:sta eroamisen kannatus elää vahvana. Muut haluaa pysyä. Johonkin pelastusrahastoon rahan syytäminen ei tietysti hymyä huulille saa varmaan missään joukoissa, mutta kun nyt joku 80 % suomalaisista suhtautuu unioniin myönteisesti, niin Marin varmaan onnistui myymään kansalle ajatuksen, että tähän nyt pitää osallistua, jotta meille kaikille rakas EU ei nyt vain hajoa. Ja että neuvotteluissa saavutettiin kuitenkin sellainen tulos kuin oli odotettavissakin. Suomalaisethan on aika hyvin sisäistänyt sen ajatuksen, että ollaan pieni ja vähäpätöinen kansa joka on tyytyväinen kunhan saa olla omissa oloissaan. Rikkauksista unelmoidaan vain lauantaisin lottoarvonnan aikaan.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Oma näkemys on, että kyseessä on edelleen Marin-ilmiö.
Ottamatta kantaa demarien (tai minkään muunkaan puolueen) harjoittamaan politiikkaan, niin sanonpahan vaan että puolueiden kannatukset ovat hyvin usein heijastuneet kansan mieltymyksestä puheenjohtajaan ja hänen toiminnasta. Tästä aiheesta voisi kaivella vanhoja vaalimenestyksiä, mutta ainakin oma muistini kyllä löytää suurista voitoista aina vahvan ja/tai miellyttävän puheenjohtajan. Tämä spekulaationi olkoon irrallinen puolueiden arkitoiminnasta, mutta tuskin tämä sattumaakaan on.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ottamatta kantaa demarien (tai minkään muunkaan puolueen) harjoittamaan politiikkaan, niin sanonpahan vaan että puolueiden kannatukset ovat hyvin usein heijastuneet kansan mieltymyksestä puheenjohtajaan ja hänen toiminnasta. Tästä aiheesta voisi kaivella vanhoja vaalimenestyksiä, mutta ainakin oma muistini kyllä löytää suurista voitoista aina vahvan ja/tai miellyttävän puheenjohtajan. Tämä spekulaationi olkoon irrallinen puolueiden arkitoiminnasta, mutta tuskin tämä sattumaakaan on.

Totta. Puolueiden kannatus kulkee usein eritytyisesti puheenjohtajansa siivittämänä alas tai ylös. Viime vuosilta esim Halla-aho, Aalto ja Marin.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
niin sanonpahan vaan että puolueiden kannatukset ovat hyvin usein heijastuneet kansan mieltymyksestä puheenjohtajaan ja hänen toiminnasta. Tästä aiheesta voisi kaivella vanhoja vaalimenestyksiä, mutta ainakin oma muistini kyllä löytää suurista voitoista aina vahvan ja/tai miellyttävän puheenjohtajan.
Kyllä, omat näkemykseni ja kokemukseni vahvistavat tuon. Melkein aivan sama puolueohjelmille yms. Äänestäjät liikkuvat puolueiden puheenjohtajien mukaan.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta. Puolueiden kannatus kulkee usein eritytyisesti puheenjohtajansa siivittämänä alas tai ylös. Viime vuosilta esim Halla-aho, Aalto ja Marin.
Marin ei ole puolueensa puheenjohtaja.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siis samaan aikaan kun korona-epidemian räjähtäminen. Oli pakko.
Sanna tuskin tuohon mennessä rajoittaa eläkeläis- ja senioritapahtumia, niin varmaan demmareiden puoluekokous pidetään.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä minä seuraan suurella mielenkiinnolla Marinin demmareiden suuntaa lähikuukausina ja -vuosina. Demmareiden kannatukseen tulevaisuudessa tulee vaikuttamaan paljon se, että kuinka hallitus Marinin johdolla tulee hoitamaan koronan toisen aallon. Onko kevään virheistä opittu todellisuudessa mitään? Lisäksi toki myös talouspolitiikkaan liittyvät asiat näyttävät suuntaa. Voihan se olla, että puolen vuoden päästä Marin-ilmiö nähdään kuplana, joka puhkesi syksyn ja talven 2020-2021 aikana, ja demmareiden kannatus alkaa tippumaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös