Aliens vs. Predator
Kolme ulkomaalaisen näköistä miestä nousee ylös penkeiltään kesken Moskovan lennon ja yksi heistä ilmoittaa heidän aikovan kaapata koneen. Sanojensa lisäpainoksi he ilmoittavat mukanaan olevan pommi. Tyrmistyksen keskellä matkustajat tottelevat hiljaa miesten käskiessä jokaista istumaan ja kiinnittämään vyönsä.
Ennen kuin paniikki ehtii levitä matkustajien keskuudessa, jostakin lentokoneen vessan suunnasta alkaa kuulua voimakasta kiroilua. Oven karmit vääntyvät lähes kolmimetrisen synkän hahmon vääntäytyessä ulos kopista toisessa kädessään käymälän seinästä repäisty kaiteenpätkä, toisessa pari vuotta vanha repaleinen Aku Ankka -lehti.
- Perkele, pojat. Nyt sitten perseet penkkiin ja papatit tänne, murahtaa synkkä hahmo rypistäen kulmiaan. Kasvot eivät juuri liiku, mutta silti pelkkä tuijotuksensa saa näkemään uurteisilla kasvoilla helvetin koirien piirteet, välkkyvät muljuhampaat jossakin parransängen keskellä. Silmänsä ovat yhtä palavan punaiset kuin päällään oleva paita. Kaappari ei ymmärrä, mitä paitaan on kirjoitettu, mutta uskoo sanan Koff tarkoittavan jotakin kuolemaan tai helvettiin liittyvää pahaa.
Ensimmäinen kaappari vajoaa kuin valaan paska takaisin istuimeensa, ja alkaa hermostuneena kiinnittää turvavyötään, kukaan ei tiedä miksi. Toinen ojentaa kantamansa pommikassin vieressään istuvalle mummolle - tämä sopertaa jotakin, joka kuulostaa tukahdutetulta kiitokselta. Hitaasti tuo ulkomaalaisen näköinen, hetki sitten määrätietoinen kaappari lähtee vetäytymään käytävää pitkin kohden koneen etuosaa. Hänen seuraansa liittyy se kolmas, hänkin yhtä varuillaan perääntyen, hetkeksikään kääntämättä selkäänsä tummanpuhuvalle pimeyden matkamiehelle.
Kukaan ei sano sanaakaan. En tiedä onko kulunut sekunti, kaksi vai kymmenen, ennen kuin seisovan hetken hiljaisuus räjähtää uudeksi myrskyksi toisen kaappareista päästessä koneen ovelle asti. Epätoivoinen ilme kasvoillaan tämä repäisee oven kahvasta ja siinä hetkessä kumpaakaan juuri äsken käytävällä seisseistä kaappareista ei enää näy. Kaikki irtonainen tavara kabiinissa nousee lentoon hapen karatessa matkustamosta. Myrsky repeää voimaansa naamareiden pudotessa katossa olevien luukkujen piiloista. Happea, täytyy saada happea; kunnes vapauttava tunne voida imeä keuhkonsa täyteen voittaa jopa kaiken pelon ja kylmyyden, joka ryntäsi ja täytti matkustamon samassa hetkessä, kun ovi aukesi.
Ne, jotka saivat maskin naamalleen nopeasti, saattoivat ehtiä näkemään, kuinka kolmas kaappari kieppui penkistään irrottuaan halki matkustamon, yli kanssamatkustajien päiden ilmassa pyörien. Pehmeän mätkähdyksen, joka syntyy holtittomasti halki ilman lentävän miehen osuessa seinään matkalla ovesta ulos saattoi aistia, vaikka korvat olivatkin lukkiutuneet, ja adrenaliinin ryöpyn saattoi tajuta kohinana pään sisällä, joka peitti alleen suihkumoottorien äänen, vihmovan tuulen ja avunhuudot.
Ja se mies. Se synkkä mies käveli pitkin käytävää ovelle, ohi istuimien väliin kyyristyneiden kanssamatkustajien, roinasateen keskellä, ja veti oven kiinni - aivan kuin empien, katsellen miesten perään hetken varmistaakseen, että painovoima todella on olemassa. Kymmenen kilometrin korkeudessa, pilvien yläpuolella, tähtitaivaan epätodellisen täydellisyyden alla sellainenkin asia voi unohtua.
Ovi sulkeutuu. Ihmiset tärisevät yhä pelosta ja kylmästä. Se mies kääntyy, kävelee takaisin koneen käymälän ovelle, kiroaa itsekseen oven karmien vääntyessä. Korvat avautuvat kuulemaan saranoiden itkun, oven lukon kääntyvän kiinni. Aku Ankan kansilehti laskeutuu hitaasti jostakin koneen katon rajasta.