palle fontän
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- RDS
Tällaista palkintoahan ei toki kotoisessa liigassamme jaeta, mutta keskustella sen mahdollisesta saajasta voidaan aina. Kuka siis on joukkueelleen tärkein pelaaja koko liigassa? Perinteisesti NHL-ympyröissä tämä palkinto ei ole mennyt peräpään joukkueille, joten kriteerinä on ollut myös joukkueen avittaminen menestyksen tielle. Itse asetan tähän osastoon kaksi kandidaattia.
Kandidaatti no 1: Ville Peltonen
Vaikka loukkaantui juuri, niin miestä ei tässä kilvassa voi sivuuttaa. Jo joukkueen sisäinen pistepörssi osoittaa, mistä on kysymys. Pudotetaan Nemirovsky pois, niin taulukko on melkoista Peltosen ylivaltaa. Ollut mukana yhdeksän voittomaalin järjestämisessä, ja ratkaissut yksilösuorituksilla useita Jokerien vähämaalisia kamppailuja. Varsinkin, jos Jokerien peli notkahtaa Villen loukkaantumisen myötä ja vastaavasti taas tapahtuu päinvastainen liike miehen palatessa kaukaloon, niin tässä on voittajakandidaatti vailla vertaa.
Kandidaatti no 2: Marko Tuulola
HPK:n puolustus on hieman liian kapea varsinkin, jos sitä vertaa hyökkäykseen. HPK:n puolustus oli todella kapea kauden alussa, silloin ei edes auttanut hyvä hyökkäys voittojen tielle. Tuulola pelaa aivan uskomattoman kovia minuutteja uskomattoman pienillä virhemäärillä kerhon alakerrassa, ja mies kannatteli joukkueen peräpäätä lähes yksinään syykaudella. Lisäksi Tuulola johtaa puolustajien pistepörssiä sekä keikkuu kärkipäässä +- -tilastossa. HPK:n pakisto on saanut vahvistusta, ja Tuulolan vastuu ei ehkä enää ole aivan alkukauden suuruinen, mutta mestaruushaaveet ilman tätä miestä ovat tuulesta temmattuja.