SM-liigajoukkueiden talous retuperällä

  • 68 711
  • 293

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yleisradio uutisoi tekstitv:ssä siitä, kuinka valtaosalla sm-liigan joukkueista 2000-luku on mennyt taloudellisesti päin persettä. Lisää infoa tulee yhdeksän urheiluruudussa.

Ainakin nämä oli jo mainittu, että Kärpät on tehnyt 2001-2006 vuosina 5miljoonaa voittoa, kun samaan aikaan Blues on jäänyt pakkaselle 8,5 miljoonaa euroa.

No eipä tuossa mitään uutta ole, mutta tuleepahan kunnolla esiin julkisuudessakin.
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
macnevis kirjoitti:
No eipä tuossa mitään uutta ole, mutta tuleepahan kunnolla esiin julkisuudessakin.

Kyllä. Suljetun liigan piti olla seurojen mahdollisuus hoitaa taloutensa kuntoon, mutta iso osa seuroista on koko ajan elänyt yli varojensa. Ei tämä kyllä hyvältä näytä. Sitten ollaan vielä nostamassa 15. joukkue liigaan, HUH!

No, kohta Urkkaruutu alkaa, mielenkiintoista nähdä mitkä ovat "madon luvut".
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Olipa Bluesilla karmeat luvut ja aivan omassa kastissaan. Ilmeisesti luvut on jo tajuttu pari viikkoa sitten kun valmentaja- ja pelaajasopimuksia alettiin tehdä uudelta pohjalta.
 

Tibexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No olipas turha pätkä, ei mitään uutta auringon alla. Kärpät tahkoaa voittoa, muilla sitten hiljasempaa. Nuo Bluesin tappiot ovat kyllä aika jäätäviä yksityisen päärahoittajan taskusta vedettäviksi.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Siniviiva kirjoitti:
Olipa Bluesilla karmeat luvut ja aivan omassa kastissaan. Ilmeisesti luvut on jo tajuttu pari viikkoa sitten kun valmentaja- ja pelaajasopimuksia alettiin tehdä uudelta pohjalta.
Kyllä nuo luvut on tajuttu jo pari vuotta sitten. Summanen sai tosin huonoin seurauksin jatkaa tuota tuhlaamisprojektia. Luojan kiitos ensi kaudella Bluesia ei enää näistä Ramin ja edeltäjien sekoiluista muistuta kuin Rajamäen sopimus.

Ja vaikka nuo luvut ovat karmeita niin ne ovat Salonojalle pisara meressä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Onneksi tuo pelleily on pikkuhiljaa loppumassa.

Varaukseton hymy HPK:n luvuille jotka perustuivat "omaan arvioon". Tarjoilija, saisinko tuopin veroilla, kiitos. Olipas muuten turha insertti, eipä tuossa mitään uutta tainnut olla.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Tibexe kirjoitti:
No olipas turha pätkä, ei mitään uutta auringon alla. Kärpät tahkoaa voittoa, muilla sitten hiljasempaa. Nuo Bluesin tappiot ovat kyllä aika jäätäviä yksityisen päärahoittajan taskusta vedettäviksi.
Olihan siellä Ry positiivisilla tilinpäätöksillä.

Ja Jokeritkin "vain" kaksi miljoonaa pitkänä, HIFK paljon vähemmän, vaikka noiden toiminnan tappiollisuudesta on eräs espoolainen meuhkannut varsin kiitettävästi.

EDIT Lukemat täällä
 
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Aika järjettömiä lukuja kyllä Bluesilla ja Lukolla.

Vanha viidakon sananlasku: "onneksi on RTK"
 

Tuoppi

Jäsen
Ainoastaan 4 jengiä plussalla!!

Eiköhän olisi aika pikkasen katella sinne peiliin että mitä me oikein tehdään vääriin. Sen sijaan että puhallellaan vain muniin niin otettaisiin mallia vaikka ruottin puolelta. Melko huolestuttavia lukuja!! Vaikka en missään luolassa olekaan asunut niin silti aika puskista tuli nuo luvut.

Siitä mitä jokereiden puolella voitaisiin tehdä jotta organisaatio saataisiin pyörimään paremmin, on puhuttu jo maailman tappiin asti joten ei siitä mitään tähän ketjuun. Pitää vain ihmetellä miksi seisotaan tumput suorina kun tulee satojatonneja kaudessa tappiota. Ei tuollaisista luvuista ei voi täysin pelaajien palkkojakaan syyttää. Ollaanko täällä pohjoisen perukoilla yhtä tyhmiä kuin amerikassa ja tarvitaan liigan valvontaa (=palkkakatto) omien raha-asioiden hoidossa.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oisin luullut IFK:n tappiot suuremmiksi, mutta lopulta ne olivat aika maltillisia. NHL:n työsulun aikaan taisi tulla takkiin reilusti yli puoli miljoonaa (mutu), joten siinä mielessä miinuslukema oli pieni.

Eikös viime vuonna narreilla palanut 1milj. enemmän mitä oli tuloja? Joten -2.2milj tulos vuosituhannen aikana niin älyttömän hirveältä kuullosta 6vuodessa. Tai siis onhan se paljon tavalliselle tallaajalle! Suurin halli, hyvä näkyvyys ja hyvät oheistoiminnot eli potentiaalia hyvään liikevaihtoon, mutta kulut tulisi saada karsittua, tässäkö ratkaisu lyhykäisyydessään? Ei luulisi olevan vaikeaa...?

Mutta Bluessin lukuja ei voi kuin ihmetellä!!
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Nikke kirjoitti:
Ja vaikka nuo luvut ovat karmeita niin ne ovat Salonojalle pisara meressä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Onneksi tuo pelleily on pikkuhiljaa loppumassa.

Ei tuo 50 miljoonaa mummon markkaa nyt ihan pisara ole Salonojankaan tuloissa.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Propsit Ouluun, jotenkin sellainen kutina että kuluva kausi poikkeaa hieman noista luvuista?

Ry se vaan porskuttaa esimerkillisesti, odotamme Cobolin lausuntoja ja tietoja, joita ei voi kertoa, aiheesta.

Mulle suurin yllätys oli nuo Lukon luvut. Ei ymmarra!
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
mixu kirjoitti:
Ei tuo 50 miljoonaa mummon markkaa nyt ihan pisara ole Salonojankaan tuloissa.
Kyllä se on. Se on kuin tonni normaalille kengänkuluttajalle. Kyllä noi luvut silti koruttomia ovat kaikkien muiden paitsi Kärppien ja tamperelaisten osalta. Kerho on vielä kuivilla, muut sitten enemmän tai vähemmän pahasti kuralla. Eipä tässä sinällään mitään uutta ole, minä lähinnä tulkitsen tämän tilaustyöksi palkkakattokeskustelun aloittamiseksi.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
expertti kirjoitti:
Ry se vaan porskuttaa esimerkillisesti, odotamme Cobolin lausuntoja ja tietoja, joita ei voi kertoa, aiheesta.
Kertsin lukujen kohdalla oli maininta "oma ilmoitus".
Muiden kohdalta luvut lienevät PRH:lta poimittuja.
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
expertti kirjoitti:
Propsit Ouluun, jotenkin sellainen kutina että kuluva kausi poikkeaa hieman noista luvuista?

Tuskin kovinkaan paljoa. Liikevaihto nousee kyllä taas uudelle miljoonalle, eli yli 7.
Tässä edesauttavat NHL-korvaukset. Viimekauteen verrattuna katsojia on käynyt 200 vähemmän per peli. Yritysmyynnistä onkin sitten paha mennä sanomaan, mutuna voisin olettaa että on noussut, kiitos mainos(media)kuution.

Pietarin rahoja ei tänä vuonna saatu.

Kulut nousseet. Pelaajiin on panostettu budjetoitua enemmän. Bumen tulon aikoihin näin puheltiin. Sen jälkeen tosin palkoista pois Tribu + verohyöty.

Joka tapauksessa, reilusti plussalle. Playoffs menestyksellä ei niin suurta vaikutusta, nostaa toki liikevaihtoa ja tulosta.

Ja seuraavalle tilikaudelle onkin sitten niitä investointeja, jos ei jotain jo tällekin, eli harjoitushalli ja toimisto.

edellinen tilikausi
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Gags kirjoitti:
Kyllä se on. Se on kuin tonni normaalille kengänkuluttajalle.

Salonoja peri muistaakseni noin miljardin markan omaisuuden jonka sitten laittoi lihoiksi eli ei viiden prosentin osuus omaisuudesta nyt ihan pieni juttu ole.
 
Kyllähän nuo luvut kertovat ikävää kieltä.. myös meille. Mielestäni on selvää, että meilläkin on nuo miinusmerkkiset jossain vaiheessa edessä ellei saada koko laivan kelkkaa käännettyä. Meillä on kuitenkin vielä kuherruskuukausi menossa uudessa liigarynnistyksessä, kun muut ovat olleet pitkän juoksun jo. Jos imago ja katukuva pysyy samana niin pitkään tehdään plus-tulosta ellei aleta liikaa hulmuttamaan.. uskon kuitenkin pessimistinä, että jossain vaiheessa hommaa pidetään itsestään selvyytenä (katsojien kannalta) ja se alkaa näkymään tuloissa. Jos saataisiin jotenkin sm-liigan koko pottia isommaksi ilman, että kasvatetaan menoja älyttömästi, voisi meilläkin kestää plus-tulos pitempään.

Sitä en tietenkään osaa sanoa kauanko menee siihen, että täälläkin palataan todellisuuteen, mutta ei varmasti mene niin, että yksi tekee tulosta ja muut ei. Toki.. paras buumi ja huuma on täälläkin taittunut ja silti katsojia sekä sponsoreita riittää.

P.S. Tästä asiasta olen vallan mielelläni väärässä ja kirjoitus on muutenkin suuntaa antava entä kuin suuri totuus.
 

Peeveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lukosta ja Jokereista tulee muistaa, että kyseiset joukkueet ovat osa konsernia. Yksittäisten konsernin osien tulos ei pakosti tarkoita vielä yhtään mitään.

HPK nyt oli ihan turha ottaa mukaan edes vertailuun. Raakojen lukujen rinnalla "oma arvio" on aivan turha.
 

scholl

Jäsen
Kimmo_Ahteri kirjoitti:
Oisin luullut IFK:n tappiot suuremmiksi, mutta lopulta ne olivat aika maltillisia. NHL:n työsulun aikaan taisi tulla takkiin reilusti yli puoli miljoonaa (mutu), joten siinä mielessä miinuslukema oli pieni.

800ke, mutta toisaalta viime tilikausi tuotti 500ke voittoa.
Kyllä tuo 300ke kumulatiiviset tappiot IFK:llakin kertovat, että 2000-luku on mennyt päinpersettä. Siinä oli kaksi melko suuren tappion kautta.
 

Jarschka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pula-ajan Tretjak kirjoitti:
Kyllähän nuo luvut kertovat ikävää kieltä.. myös meille. Mielestäni on selvää, että meilläkin on nuo miinusmerkkiset jossain vaiheessa edessä ellei saada koko laivan kelkkaa käännettyä. Meillä on kuitenkin vielä kuherruskuukausi menossa uudessa liigarynnistyksessä, kun muut ovat olleet pitkän juoksun jo.

Kyllähän tuossa Teksti-TV:n jutussa mainitaan jo, että aivan viime aikoina tulokset ovat paranemaan päin. Lisäksi lupaavaa signaalia kuuluu sieltä täältä, että järki on voittamassa...Jos tajusin pointtisi?

Ja haukkukaa vaikka miksi, mutta pakko tässä on vähän retostella ja örveltää. Jumalauta, Kärppien voitolla maksaisi viiden vähiten tappiota tehneen miinukset pois ja senkin jälkeen olis paras tulos! Pyytäkää nätisti...
 
Viimeksi muokattu:

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Peeveli kirjoitti:
Lukosta ja Jokereista tulee muistaa, että kyseiset joukkueet ovat osa konsernia. Yksittäisten konsernin osien tulos ei pakosti tarkoita vielä yhtään mitään.

HPK nyt oli ihan turha ottaa mukaan edes vertailuun. Raakojen lukujen rinnalla "oma arvio" on aivan turha.

Ei se kyllä näinkään mene. Konsernin jokaisen osasen pitää tehdä positiivinen tulos. Muutoin ei konsernissa ole mitään järkeä. Tämä on bisneksen teon logiikka ja "strategia". Kaiketi "jääkiekkobisnekseen" soveltuvat samat lait mitä muuhunkin bisneksen tekoon. Ellei, silloin kyse on harrastustoiminnasta, jossa pätevät ihan muut arvot, jotka voivat olla kunnioitettavia, mutta silloin on riski, että rahahanat pannaankin jonain päivänä jonkun toimesta, joka ei halua harrastaa, kiinni.

Tosiasiassa tänä päivänä vain Kärpät toimivat terveellä talodellisella pohjalla, ja varauksin HPK. Ei siis hyvältä näytä Suomen jääkiekon taloudellinen tulevaisuus. Kun lama taas iskee, mitä tapahtuu ?
 
Suosikkijoukkue
I-HK, Motor City Mechanics
Miinuksilla - entäs sitten

Harmittaa tuollainen sinänsä kai arvostetun Balance Consultantsien käyttö tämmöiseen ala-arvoiseen toimintaan.

SM-Liigasta ei yksikään joukkue ole ikinä joutunut konkurssiin. Eikä joudu.

Aina on jotain isomahaisia pikkuliikemiehiä jotka uskoo olevansa jotain kun pääsee samaan tilaisuuteen liigajoukkueen sisäpiiriläisten kanssa. Ja niiltä voi aina nyhtää lisää rahaa joilla palkataan jopa vielä viime kautta parempia kanadalaisia tai slovakkeja.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
expertti kirjoitti:
odotamme Cobolin lausuntoja ja tietoja

HPK talous oli perseellään silloin 2000-luvun alussa kun siitä kirjoitin. Lähteenä oli mm. Korpela, joka totesi HPK:n taseen ja talouden olevan siinä kunnossa, että Oy:ksi muuttumista ei voi vielä harkita.

Nykyään itseäni ei kiinnosta tippaakaan se, vaikka HPK hankkisi rahaa myymällä kaupungin hallin jäävuoroja edelleen tai saamalla erilaisia ikäkausijoukkueiden avustuksia, jotka kierrätetään mutkan kautta ry:lle.

Ihan sama. Kiekkoasiat HPK on hoitanut erinomaisesti. Talouden sitten sen mukaan kuin se on HPK-kylässä mahdollista :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös