Slovan Bratislava 2013–2014 – kohti taivaansinistä unelmaa

  • 15 982
  • 53

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Kausi 2012-13 jäi perinteikkään slovakialaisseuran historiaan. Joukkue pelasi ensimmäisen kautensa KHL:ssä ja lunasti totisesti paikkansa. Epäilijöitä löytyi, mutta 'taivaansiniset' - Belasí - löi luun kurkkuun pelaamalla itsensä pudotuspeleihin, sijoittuen läntisen konferenssin kuudenneksi ja Bobrovin divisioonan kolmanneksi. Tuleva mestari Dynamo Moskova kuitenkin nitisti Slovanin heti ensimmäisellä kierroksella. Slovakeille ei jäänyt sanan sijaa, vaan ottelusarja meni ansaitusti Dynamolle peräti 4-0. Kausi oli joka tapauksessa varsin positiivissävytteinen, kun Ondreja Nepelu, toiselta nimeltään Slovnaft Aréna, oli jokaisessa ottelussa loppuunmyyty ja kotiyleisö piti valtavaa meteliä pitäen vierasjoukkueet varpaisillaan. Hallin katsojakapasiteetti on 10 055 katsojaa.

Slovakian Extraligassa pelatessaan Slovan voitti mestaruuden kahdeksasti, ja tätä ennen se voitti myös kerran Tshekkoslovakian mestaruuden. Joukkueen värit ovat sininen, punainen ja valkoinen. Seura on perustettu vuonna 1921, ja joukkueen päävalmentajana toimii tällä hetkellä tshekkiläinen Rostislav Čada. Slovakian liigassa pelaava HK 36 Skalica toimii Slovanin farmijoukkueena.

Ensi kauteen Slovan lähtee taas hakemaan pudotuspelipaikkaa. Todennäköisesti kotihalli on ensi kaudellakin täpöten täynnä, joten kannattajista tuskin mikään jää kiinni. Uskon ja toivon, että Slovan pitää Slovakian lipun jälleen korkealla ja venyy loistaviin suorituksiin. KHL:n ainoana slovakialaisjoukkueena sillä on suorastaan velvollisuus näyttää muille, mistä puusta slovakit ovat veistetty. Slovan on ehdottomasti yksi viihdyttävimmistä KHL-seuroista ja suosittelen vilpittömästi seuraamaan joukkueen otteita. Mihin ne sitten riittävät, jää nähtäväksi, mutta mikä tahansa on mahdollista hienosti sujuneen debyyttikauden jälkeen - edes totaalisulaminen ei olisi yllätys, mutta vuoden kokeneempana Slovan saattaa jälleen yllättää ja venyä nyt myös ensimmäistä pudotuspelikierrosta pidemmälle.

Joukkueen sopimustilanne ja pelaajatiedot, tilanne 29. toukokuuta:

Maalivahdit:
#32 Jaroslav Janus (13/14) 23v, 183/87, L
#42 Branislav Konrád (14/15) 25v, 188/87, R

Puolustajat:
#?? Ján Brejčák (14/15) 23v, 194/86, L
#48 Ivan Ďatelinka (13/14) 30v, 196/100, L
#4 Patrik Luža (14/15) 18v, 185/87, R
#56 Vladimír Mihálik (14/15) 26v, 202/111, L
#6 Tomáš Mojžíš (13/14) 31v, 184/186, L [CZE]
#88 Michal Sersen (14/15) 27v, 186/101, L
#3 Martin Štajnoch (14/15) 22v, 183/92, R
#80 Ján Tabaček (13/14) 33v, 182/90, L

Hyökkääjät:
#83 Martin Bakoš (14/15) 23v, 188/90, R
#61 Milan Bartovič (13/14) 32v, 182/88, L
#55 Mário Bližňák (13/14) 26v, 183/89, L
#68 Marko Daňo (13/14) 18v, 181/83, L
#90 Libor Hudáček (14/15) 22v, 175/77, R
#16 Roman Kukumberg (13/14) 33v, 184/90, R
#89 Milan Kytnár (14/15) 24v, 183/83, L
#19 Michel Miklík (13/14) 30v, 184/90, R
#71 Juraj Mikúš (13/14) 26v, 187/91, R
#13 Tomáš Mikúš (13/14) 19v, 183/80, L
#25 Bruno Mráz (14/15) 20v, 180/80, R
#28 Miroslav Preisinger (15/16) 22v, 183/78, L
#59 Andrej Šťastný (13/14) 22v, 193/97, L
#85 Peter Ölvecký (13/14) 27v, 188/88, L

Myöhemmin, ehkä huomenissa, tulossa pientä pelaajaesittelyä ja viime kauden pisteitä ynnä muuta. Nyt ei valitettavasti ehdi.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Eikös Slovan hankkinut tshekkivahti Miroslav Koprivan Slavia Prahasta? Siinä on Jaroslav Janusin tutkapari tulevalle kaudelle. Lisäksi Martin Skoula pelaa Slovanin puolustuksessa tulevalla kaudella. Michal Vondrkalla näyttää myös olevan sopimus tulevasta kaudesta.

Hyvä avaus ja ite toivon kyllä Slovanille menestystä jo ihan noiden erinomaisten fanien puolesta. Tulevalla kaudella kahdeksan sakkiin pääseminen lienee kuitenkin entistä vaikeampaa.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Eikös Slovan hankkinut tshekkivahti Miroslav Koprivan Slavia Prahasta? Siinä on Jaroslav Janusin tutkapari tulevalle kaudelle. Lisäksi Martin Skoula pelaa Slovanin puolustuksessa tulevalla kaudella. Michal Vondrkalla näyttää myös olevan sopimus tulevasta kaudesta.

Todella, unohdin Kopřivan kokonaan. Konrádia on lisäksi huhuiltu muihin joukkueisiin peliajan pienuuden takia, joten en usko että pelaa ensi kaudella Slovanissa. Škoulan sopimus on jostain käsittämättömästä syystä mennyt minulta kokonaan ohi, tai sitten olen vain unohtanut. Vondrkaa en tietoisesti laittanut listaan, sillä minä olen ainakin saanut ristiriitaista tietoa Vondrkasta. Joidenkin lähteiden mukaan sopimusta ei ensi kaudelle ole, joten mistä olet saanut tiedon ensi kauden sopparista?
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Vondrkaa en tietoisesti laittanut listaan, sillä minä olen ainakin saanut ristiriitaista tietoa Vondrkasta. Joidenkin lähteiden mukaan sopimusta ei ensi kaudelle ole, joten mistä olet saanut tiedon ensi kauden sopparista?
Tuo on tullut Eliteprospectiin 2-3 viimeisen päivän sisällä. Viimeksi, kun katoin Slovanin rosteria, niin Vondrkan nimeä ei siellä ollut. Nyt se löytyy tulevan kauden joukkueesta, joten Slovanille tärkeä hyökkääjä saa ilmeisesti jatkoa. Itellä ei Vondrkasta ole hyviä muistoja, kun mies pelasi Kärpissä, mutta syttyi sitten Slovanissa uudelleen.

Slovanilla on tasainen tuo hyökkäys nimilistan perusteella, eikä sieltä oikein nouse kenenkään nimi esiin. Mikähän on Miroslav Satanin tilanne? Olisi hyvä liideri tuohon joukkueeseen.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Tuo on tullut Eliteprospectiin 2-3 viimeisen päivän sisällä.

Näköjään nimi on listassa, hieno juttu. Vondrka on tärkeä pelaaja. Samalla Konrádin nimeä ei ole tuossa listassa, tiedä sitten miksi jätetty pois mutta virallisesti ei tietääkseni ole vielä muiden joukkueiden miehiä. Škoula löytyy.

Mikähän on Miroslav Satanin tilanne? Olisi hyvä liideri tuohon joukkueeseen.

Šatan oli Cháran käsittelyn myötä pitkään loukkaantuneena, mutta pelasi sitten MM-kisoissa. Saapa nähdä, että onko konkarilla kiinnostusta vielä jatkaa. Uskon, että on, koska Sotshin kisat lähestyvät. Viime vuonna 38-vuotias nuorimies pelasi 21 ottelua tehden 12 pistettä, joten on sanomatta selvää että Miro on edelleen tärkeä joukkueelle, eikä vähiten sen takia että on kapteeni.

Viime kaudella varakapteenin virkaa hoitanut samoin 38-vuotias Ján Lipiansky on myös sopimuksineen katkolla. Hänen kohdallaan en usko uran jatkumiseen, sillä luistin alkaa jo painaa eikä hänestä liene hirveän paljon pelillistä hyötyä. Lisäksi joukkuetta on nuorennettava, ja kaikella kunnioituksella Lipiansky tuskin on niitä ykkösprioriteetteja pohdittaessa ensi kauden sopimuksia.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Slovanin Facebook-sivujen mukaan tshekkiläinen Tomáš Netík, 31, siirtyy joukkueen riveihin.

Loistohankinta, pelasi viime kaudella Neftekhimikissä 38 ottelua tehoin 13+8. Aiemmin pelannut KHL:ssä mm. Lev Popradissa, ja hieno kuva jäänyt pelaajasta. Pienikokoinen, mutta intensiivinen. Taas yksi lisäys Slovanin pieneen tshekkikatraaseen.

Näköjään uutinen myös Slovanin kotisivuilla.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Slovanin Facebook-sivujen mukaan tshekkiläinen Tomáš Netík, 31, siirtyy joukkueen riveihin.
Netik on mielenkiintoinen hankinta Slovanilta. Oli ensimmäisellä KHL-kaudellaan TsSKA Moskovan riveissä kaudella 2010-11 täysi turisti, eikä meinannut päästä KHL-kiekkoon sisään. Toisella kaudella sitten Lev Popradissa lähenneltiin jo 20 maalin rajaa, joka on aina kova tulos KHL:ssä. Netik iski tuolla 17 maalia ja pelasi muutenkin aivan eri tasolla kuin mitä esitti Moskovassa. Sai tuolla myös itseluottamuksensa takaisin, joka mureni aika pahasti Moskovassa. Viime kausi Neftehimikissä oli tosiaan myös ihan hyvä. Pari hyvää kautta nyt takana KHL:ssä, joten lähtökohtaisesti tsekki kyllä vahvistaa Slovania.

Seuraavasti kirjoitin Netikista kauden 2011-12 KHL-ennakossani.

Vasempaan laitaan koittaisin TsSKA Moskovassa käsittömästi flopannutta Netikia. Ite odotin taitavalta ja nopealta hyökkääjältä paljon enemmän, kun vastuutakin tuli. Hukkasi liukuhihnalta maalipaikkoja ja mikään ei tuntunut onnistuvan TsSKA:ssa. Teki kuitenkin toissa kaudella Tsekin Extraliigassa pelanneessa Sparta Prahassa pisteitä piste per peli -tahtia ja iski 22 maalia, joten hieman ihmetyttää miehen mahalasku Moskovassa. Netikin pelikin näytti usein flegmaattiselta ja se terävyys puuttui mitä Sparta Prahassa mieheltä nähtiin. Suuri kysymysmerkki tulevalla kaudella, mutta ite uskon miehen onnistumiseen.
Netik tekikin sitten Popradissa 42 peliin mukavat 28 pistettä, joista 17 maalia.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Laitetaan tulos tännekkin. Kyseessä lienee Slovanin harjoituskauden avausottelu.

Slavia Praha - Slovan Bratislava 1-2 (1:0, 0:2, 0-0)

20. Bednář – 34. Mihálik (Ölvecký), 37. Sersen (Bartovič, Netík)

Yleisöä 1124
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Slovan pelaa ihan lähipäivinä Spartakia vastaan harjoitusottelun. Lippuja kyseiseen matsiin on enää noin tuhat jäljellä. Hurjaa on tuo Slovanin touhu kieltämättä.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Kiitokset Magnille liveseurannasta, kun en kyennyt Slovanin matsia itse katsomaan TPS:n päällekkäisen matsin johdosta.

En tiedä kiinnititkö huomiota, mutta miltä näytti uusien naamojen peli Slovan-paidassa?
Seurasin tarkasti noita Torpedon kolmea hyökkäysketjua, joten jäi muiden pelaajien seuraaminen vähemmälle. Netik tosin jäi mieleen nopeudestaan, mutta tosiaan en sen tarkemmin Slovanin pelaajia seurannut.

Jos kiinnostaa tarkemmin katella, niin pelinhän voi katsoa kokonaisuudessaan Torpedon youtube-kanavalta tästä.

Tuolla on myös tuo Medvescak Zagrebin ja Torpedon välinen peli NHL-kaukalossa, jos jotain kiinnostaa.
 

Heatley15

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers
17.8. Slovan Bratislava pelaa ET ottelunsa Wienissä Vienna Capitalssia vastaan ja aion itse mennä paikan päälle seuraamaan millaiset maalijuhlat nähdään, kun KHL joukkue kohtaa "Wienin ylpeyden".
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
17.8. Slovan Bratislava pelaa ET ottelunsa Wienissä Vienna Capitalssia vastaan ja aion itse mennä paikan päälle seuraamaan millaiset maalijuhlat nähdään, kun KHL joukkue kohtaa "Wienin ylpeyden".

Kohtasivat jo kertaalleen treenimatsissa, ko. ottelussa Slovan läpsytteli helppoon voittoon lukemin 6-2.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kohtasivat jo kertaalleen treenimatsissa, ko. ottelussa Slovan läpsytteli helppoon voittoon lukemin 6-2.

Jawsille sen verran, että kuinka suurena ennakkosuosikkina pidät Slovan Bratislavaa huomenna Sparta Prahaa vastaan? Lähinnä vedonlyönnin kannalta. ;)
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Jawsille sen verran, että kuinka suurena ennakkosuosikkina pidät Slovan Bratislavaa huomenna Sparta Prahaa vastaan? Lähinnä vedonlyönnin kannalta. ;)

Slovan on pelannut harjoituskaudella jo kertaalleen myös Sparta Prahaa vastaan. Tuolloin tuli voitto, maalit 2-0. Nyt pelataan loppuunmyydyllä kotiareenalla, kotiyleisön tuki lienee huomattava. Spartalla on hyvä nippu kasassa, Pöpperle maalissa on varsin luotettava, pakistossa pari hyvää nimeä ja hyökkäyksessäkin ihan nimekkäitä kavereita Rolinekin ja Kumstatin johdolla.

Noistakin seikoista huolimatta pidän Slovania aika selkeänä suosikkina - materiaali on nähdäkseni muutaman pykälän parempi, vaikken tunne Spartan joukkuetta kovinkaan tarkasti paria ensimmäistä ketjua lukuun ottamatta. Kotijää ja hurmiossa oleva yleisö viimeistään siivittävät Slovanin voittoon.

Olen pahoillani, mikäli annoin huonot vihjeet ja prahalaiset poistuvat voittajina Slovnaftilta. En ole mikään ekspertti vedonlyönnissä. Usko on kuitenkin kova Slovaniin.

Edit: toki kannattaa odottaa, mikäli mahdollista, kokoonpanojen julkistusta. Luulisin kuitenkin, että Slovan on liikkeellä ainakin miltei parhaalla kokoonpanollaan.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Olen pahoillani, mikäli annoin huonot vihjeet ja prahalaiset poistuvat voittajina Slovnaftilta. En ole mikään ekspertti vedonlyönnissä. Usko on kuitenkin kova Slovaniin.

Näillä mennään eikä se niin justiinsa. :) Hirveää ylikerrointa vaan tuntuu löytyvän, joten luotetaan Slovaan!
 

vieko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Washington, Venäjä, Kalpa
Slovan on pelannut harjoituskaudella jo kertaalleen myös Sparta Prahaa vastaan.

Pakko sen verran korjata, ettei Slovan ole pelannut tänä vuonna vielä Sparta Prahaa vastaan. Slovan on voittanut ainakin Slavia Prahan 2:1 ja Moskovan Spartakin 2:0. Muuten KHL-seuroilla on tällä kaudella todella surkea tilasto Extraligan seuroja vastaan. Voitot 4-1 tsekkiläisille.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Pakko sen verran korjata, ettei Slovan ole pelannut tänä vuonna vielä Sparta Prahaa vastaan. Slovan on voittanut ainakin Slavia Prahan 2:1 ja Moskovan Spartakin 2:0. Muuten KHL-seuroilla on tällä kaudella todella surkea tilasto Extraligan seuroja vastaan. Voitot 4-1 tsekkiläisille.

Perkele, tuli muisteltua väärin, Slaviahan se oli. Loppulukematkin muistin väärin. Otin varmaan tuosta Spartak-voitosta. Sen siitä saa, kun jättää pari matsia katsomatta. Inhimillisistä syistä toki.

Tshekkijengit ovat hyviä, ei käy kiistäminen. Slovan kuitenkin kaunistelee tuota KHL-jengien rekordia, luotan taivaansinisiin.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Slovanin maalikimara 2012-13

Tuossa lukee, että olisi kaikki Slovanin maalit viime kaudelta, mutta ei siinä nyt taida kuitenkaan ihan kaikkia olla.

Mitenköhän tuonne Slovanin peleihin saa lippuja, jos lähtisi kauden aikana paikan päälle? Reilu 10 000 katsojaa vetävä hallihan oli jatkuvasti loppuunmyyty. Veikkaan, että jopa 20 000 katsojaa vetävä halli olisi Bratislavassa illasta toiseen täynnä. Sen verran kiekkohullua kansaa slovakit ovat ja nyt maassa on vihdoin mahdollista nähdä kunnon lätkää. Tunnetusti Slovakian Extraliigan taso on heikko.

Olisihan tuo mahtava kokemus päästä juuri Slovanin peliä kattomaan ja mielellään vastassa pitäisi olla silloin verivihollinen Lev Praha.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Olisihan tuo mahtava kokemus päästä juuri Slovanin peliä kattomaan ja mielellään vastassa pitäisi olla silloin verivihollinen Lev Praha.

Olisi todella mahtavaa! Varsinkin se fiilis tuollaisessa 10K vetävässä hallissa, kiekkohullussa maassa ja kaupungissa. Lev tuo jokaiseen matsiin oman ekstralatauksensa, KHL:n kannattajakulttuuriketjussa tms. voi käydä kurkkaamassa, sinne taisin aikanaan pari videota linkittää. Tosiaan Slovnaft on jokaiseen kotiotteluun käytännössä loppuunmyyty ja todella nopeasti, eli Slovanin kotimatseja ajatellen pitää olla todella ajoissa liikkeellä, jos mielii paikalle.

Kiitokset maalikimarasta.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Tosiaan Slovnaft on jokaiseen kotiotteluun käytännössä loppuunmyyty ja todella nopeasti, eli Slovanin kotimatseja ajatellen pitää olla todella ajoissa liikkeellä, jos mielii paikalle.
Slovan kuuluu tosiaan niihin KHL-joukkueisiin, joilla on liian pieni halli, vaikka tuo vetääkin hieman päälle 10 000 katsojaa. Osalle KHL-joukkueista riittää joku alle 5000 katsojaa vetävä latokin, mutta joillakin taas saisi olla tuollainen Minskin tapainen 15 000 katsojaa vetävä areena.

Pitääpä katella, josko pääsisi ensi kauden aikana Slovakiassa käymään.

Muutama klippi vielä mitä löysin Slovanin viime kautta koskien.

HC Slovan Bratislava - Slovakian mahti (two steps from hell)

HC Slovan Bratislava - KHL 2012-2013

HC Slovan Bratislava - Yleisö on peleissä mukana

Oma suosikki tuosta Slovanin tulevan kauden nipusta on ehdottomasti erittäin nopea luistelija Libor Hudacek, joka teki suuren vaikutuksen toissa kevään MM-kisoissa, joissa Slovakia eteni aina hopealle asti.
 
Viimeksi muokattu:

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Do FÃ*nska aj s Jurajom Mikúšom | Správy | HC Slovan

Slovanin sivuilla uutinen (slovakiksi), jossa kerrotaan joukkueen matkaavan European Trophyn peleihin huomenna. Slovan kohtaa ensin JYPin perjantaina ja tämän jälkeen KalPan lauantaina.

Sivussa on varmuudella Andrej Šťastný, mutta on silti joukkueen mukana Suomessa.

"Po marcovej operácii už naplno trénujem a som pripravený odohrať vo Fínsku svoje prvé zápasy v novej sezóne"

Suomennettuna: Juraj Mikúš alkaa (omien sanojensa mukaan) olla pelikuntoinen polvivammansa jäljiltä, oli leikkauksessa ja nyt pitäisi pystyä pelaamaan. Kertoo odottavansa peliä JYPiä vastaan, tuo ottelu avaa miehen kauden mikäli kaikki menee suunnitellusti. Toivottavasti miehen polvi kestää.

JYPin ja KalPan kannattajat ovat varmasti kiinnostuneita miehistöstä, jolla Slovan on Suomessa. Tässäpä nämä:

Zoznam hráčov na dvojzápas vo Fínsku: Janus, Kopřiva - Sersen Škoula, Sigalet Mojžíš, Mihalik Štajnoch, Brejčák, Ďatelinka, Luža - Bakoš, Bartovič, Bližňák, Daňo, Hudáček, Kolena, Kukumberg, Miklík, Mikúš J., Mikúš T., Mráz R., Netík, Ölvecký, Vondrka.

Uutisessa ei muuta ihmeellisempää, todetaan vain, että kaksi tiukkaa ottelua on luvassa ja JYP on vielä tappioitta.
 

vieko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Washington, Venäjä, Kalpa
hn.hnonline.sk sivuston mukaan Slovan on tehnyt 300000 euron nettovoitot viime kaudella. Tuotot olivat 10 milj., mikä on tuplasti enemmän kuin edelliskaudella. Täksi kaudeksi tavoitellaan 2 milj. voittoa, sillä kausikorttien ja lippujen hinnat nostettu jopa 80%. Tässä vaiheessa on ilmeisesti myyty jo 5000 kausikorttia.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL

Sveitsin pääsarjan pienimpiin seuroihin kuuluvaa Ambri-Piottaa viime kaudella edustanut 33-vuotias monipuolinen puolustaja saapuu vahvistamaan Slovanin puolustusta.

Slovanin joukkueessa Kutlak on viides tshekki ja loput pelaajat ovat kanadalaispuolustaja Jonathan Sigaletia lukuunottamatta slovakkeja.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Zdeněk Kutlák on varmasti hyvä hankinta, tullut nähtyä miehen pelejä Tshekin maajoukkuepaidassa ja vaikuttanut ihan kelpo pelimieheltä. Ajattelin laittaa ketjukoostumuksia, jotka arvelisin näkeväni kauden avauksessa + ylimääräiset pelaajat päälle. Tietysti päävalmentaja Čada tekee sitten omat päätöksensä, mutta nyt näyttäisi hierarkia hiukan tältä (ei ole depth chart!):


Michal Vondrka - Mário Bližňák - Michel Miklík
Milan Bartovič - Juraj Mikúš - Tomáš Netík
Libor Hudáček - Roman Kukumberg - Marko Daňo
Richard Mráz - Peter Ölvecký - Tomáš Mikúš
Martin Bakoš - Andrej Šťastný - Milan Kolena
Miroslav Preisinger - Andrej Kudrna

Michal Sersen - Martin Škoula
Jonathan Sigalet - Tomáš Mojžíš
Zdeněk Kutlák - Martin Štajnoch
Ján Brejčák - Vladimír Mihálik
Patrik Luža - Ivan Ďatelinka
Tomáš Rusina

Jaroslav Janus
Miroslav Kopřiva
Denis Godla

Jatkaessaan Miroslav Šatan nousee ilman muuta kahden kärkiketjun mieheksi, mutta koska ei ole tehnyt vielä ratkaisevaa päätöstä niin jätin pois rosterista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös