Kuulo on täälläkin tallella vaikka vähän korvissa tuntuu.
Megadeth oli hyvä, ei huono eikä mahtava vaan tosiaan hyvä. Soundit olivat alkuun puuroa, mutta kyllä ne siitä rupesivat korjaantumaan ja vasta Head Crusherin kohdalla homma alkoi oikeasti toimimaan. En tiedä oliko Dave vielä toipilaana, mutta vähän sellainen vaisu kuva jostain tilanteista miehestä jäi. No eipä Mustonen (oikealta nimeltään, heh) yleensä olekaan mikään räiskyvä show-mies lavalla ollutkaan. Vuodet tekevät tehtävänsä ja Davelta meinasi ääni loppua tietyissä kohdissa, kun olisi pitänyt korkealta vetää. Tornado Of Souls oli mm. sellainen, jossa Daven piti taistella, että ääntä lähti. Tutut biisit Megadeth veti ja keikka tosiaan parani loppua kohden, ehkä vielä muutaman biisin sinne olisi saanut mahduteuttua. Yleisön kiittelyt ja sitten pois, hienoa, mutta silti jäi tunne, että ns. pääesiintyjä on vielä tuloillaan lavalle.
Ja niinhän olikin. Slayerin lavalla olevat Marshall-kaapit kertovat jo tulevasta kaiken oleellisen. Kun World Painted Blood tärähti käyntiin niin sitä jokainen tiesi, että se on menoa nyt. Kovaa ja voimakkaasti, näin Slayer keikoilla vetää. Araya oli hyväntuulinen, Holt oli ihan oivallinen stuntti Hannemanille ja King nyt ravisti red neckiään sen minkä kerkesi. Lombardo on pelimies rumpujen takana ja se tuplabasson töminä jytisi oikeasti takakatsomossa asti. Slayerkin paranti koko ajan loppuun, vaikka minäkin olisin hittien sekaan mm. Christ Illusionilta jonkun raidan halunnut kuulla, Noh, kaikkea ei voi saada.
Raining Blood, Black Magic ja Angel Of Death oli kova trio loppuun ja potki kyllä nivusiin lujaa. Pöytä oli selkesti katettu Slayerille, sen pystyi jo huomaamaan Lombardon rumpu-soundeista verrattuna `Dethin Droverin vastaavaan.
Joka tapauksessa kiitos Megadeth & Slayer. Seuraavaksi sitten Anthrax ja Metallica voisivat heittää yhteiskiertueen irrotettuna Big Fourista, heh.
