Oho, täällähän oli mielenkiintoista keskustelua pakkauskokoihin liittyen. Meinasin kirjoitella kommentteja aiemmin jo Jatkiksen Kallista-ketjuun, mutta myöhästyin siitä sen verran, etten ehtinyt mukaan. Täällä mä vielä ehdin.
Minä otan Taffelin megapussien katoamisen vastaan suurella surulla. Meillä sipsit kuuluvat noin kymmenhenkisen kaveriporukan illanviettoon. Jo aiemmin on tullut huomattua, miten moni sipsivalmistaja on pienentänyt vaivihkaa pusseja ja nykyään niitä saa varata tuplaten mitä vaikkapa kolme vuotta sitten.
Myös meidän kahden hengen taloudessa olemme suuria jätti/perhepakkausten ystäviä. Syy näiden suosimiselle on simppeli, nimittäin raha. Kilohinnat ja muut jäävät maltilliseksi kun suosii suuria kokoja. Kaikki tuotteet kahvipaketeista pesuaineisiin tulee hankittua jättimegafamilykingsizena. Harmillisesti näitä on syystä tai toisesta vähennetty viime vuosina. Oi aikoja, kun jotain riisinuudeliakin myytiin Prismassa muistaakseni 40 annoksen "heinäpaalina". Näitä kun osti kerran niin pärjäsi seuraavat puoli vuotta.
Oikeastaan ainoa paikka, missä meillä suositaan pieniä pakkauskokoja on limonadit. Niissä tulee ostettua 24 pack 0,33 limuja, koska 1,5 litraa on vähän turhan paljon, jos ei ole vieraita kylässä.
Meillä on ihan arkipäivää, että tuotteita ostetaan kerralla isoja eriä ja kaapit täyteen. Oleellisena osana tähän lajiin kuuluu sekin, että pitää olla itsehillintää, eikä niitä kaikkia ostettuja tuotteita nautita heti. Tokmannilta lähtee usein kampanjasta matkaan 5 kpl Fazerin levyjä kympillä ja molemmat rouvan kanssa hyödyntävät tarjouksen. Myös Fiksuruualla on ollut monesti kampanjoita, missä saa 10 Marabouta hintaan 20 euroa. Meillä oli tuossa kesällä tilanne, että karkkikaapissa oli parhaimmillaan peräti 22 suklaalevyä. Niitä syötiin sitten reilu puoli vuotta eli suunnilleen yksi levy per viikonloppu. Onko se sitten paljon vai vähän, se on jokaisen oma näkökulma.
Se mikä tuossa muutoksessa harmittaa eniten on tietenkin raha. Pienemmät pakkauskoot tarkoittavat suurempia kilohintoja, ja monesti sen karkkipäivän hinta menee ainakin meillä yli kipurajan. Suklaapatukasta en suostu maksamaan euroa, suklaalevyn kanssa ehdoton kipuraja menee 2,5 eurossa (mieluummin 2 eurossa), kahvipaketista en maksa yli 4 euroa ja sipseissä suosin alle 7 euron kilohintaa (tässä tosin joustan usein sosiaalisen paineen vuoksi).
Karkkien ALV:n nousemisen otan vastaan jossain määrin jopa ilolla, koska se pakottaa meilläkin vähentämään makean syöntiä. Herkut eivät ole mikään ihmisoikeus ja hyvä vaan, että herkuttelua rajoitetaan hinnoittelulla. Vähän on hurjaa kuulla palstaveljien tarinoita siitä, että aikuisten itsehillintä ei kestä katsomaan suklaalevyä kaapissa, mutta tämä on jälleen kerran muistutus siitä, että ihmiset ovat näköjään erilaisia.