Sipilän hallituksen "maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet" - Sanoista tekoihin?

  • 1 576
  • 5
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus on neuvotellut Euroopassa käynnissä olevasta siirtolaistilanteesta viime perjantaina.

Neuvottelujen tuloksena hallitus on hyväksynyt "maahanmuuttopoliittisten toimenpiteiden" listan, jonka saateosassa tunnustetaan, että "Eurooppaan suuntautuva muuttoliike on tällä hetkellä hallitsematonta", minkä vuoksi hallitus on linjannut erinäisiä toimenpiteitä kansallisella, kansainvälisellä ja EU-tasolla. Toimenpidelistauksessa esitetään mm. Schengen-alueen rajatarkastusten palauttamista, palautussopimusten solmimista valtiotasolla, ihmiskaupan vastaisia yhteiseurooppalaisia toimia sekä heikennyksiä maahantulijoiden vastikkeettomaan sosiaaliturvaan.

Hallituksen mukaan "hallitsematon muuttoliike on saatava hallintaan ja ihmiset on ohjattava laillisille ja turvallisille reiteille. Lisäksi tarvitaan laajoja toimenpiteitä lähtö- ja kauttakulkumaissa, EU-tasolla sekä kotimaassa. Tarvitaan sekä käytännön nopeita toimenpiteitä ihmishenkien pelastamiseksi ja muuttoliikkeen hallitsemiseksi että pitkävaikutteisia toimia, joilla tilanne saadaan kestävällä tavalla hallintaan."

Keskusteltakoon tässä ketjussa hallituksen linjaamista toimenpiteistä sekä siitä, miten, millä laajuudella ja millaisella aikataululla hallitus tosiasiassa saattaa - jos yleensäkään saattaa - toimenpiteet käytäntöön, ja millaisin seurauksin.

Hallituksen maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet listattu - Artikkeli - Valtioneuvosto

EU-ministerivaliokunnan kokous 11.9.2015 - Artikkeli - Valtioneuvosto
 
Viimeksi muokattu:
Neuvottelujen tuloksena hallitus on hyväksynyt "maahanmuuttopoliittisten toimenpiteiden" listan, jonka saateosassa tunnustetaan, että "Eurooppaan suuntautuva muuttoliike on tällä hetkellä hallitsematonta"
En vain ihan ymmärrä, mitä tällä hallitsemattomalla muuttoliikkeellä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Ilmeisesti sitä, että tullaan veneillä rannalle tai virallisten rajanylityspaikkojen ohi, koska aina kun hallitsematon muuttoliike mainitaan, puhutaan seuraavassa virkkeessä laillisista ja turvallisista reiteistä.

Eli jos menen Haaparannan tullikopin ohi, on se hallittua muuttoliikettä, mutta jos ajan Norjaan valvomattoman rajan yli, on se hallitsematonta?

Pääpiirteittäin kuitenkin ihan hyvä paperi, kannatan neuvotteluasemien hakemista sillä, että alkuun vastustetaan pysyvää tasapuolista taakanjakoa ja yritetään pitää paine Etelä-Euroopassa. Siitä on parempi sitten lähteä tinkimään, verrattuna, että avattaisiin peli sanomalla, että kaikki tänne vaan juu.
 
Eikö sekä hallitukselle että pakolaispolitiikalle ole jo omat ketjut? Mikäli tässä ketjussa on tarkoituksena käsitellä maahanmuuttoa muutenkin kuin pakolaisteeman osalta (avausviestin perusteella ei ole) niin itseäni kiinnostaisi miten hallitus tarttuu sanoista tekoihin työperäisen maahanmuuton edistämisessä? Nopeutetaanko työlupaprosesseja kuten hallitusohjelmassa on luvattu?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikö sekä hallitukselle että pakolaispolitiikalle ole jo omat ketjut? Mikäli tässä ketjussa on tarkoituksena käsitellä maahanmuuttoa muutenkin kuin pakolaisteeman osalta (avausviestin perusteella ei ole) niin itseäni kiinnostaisi miten hallitus tarttuu sanoista tekoihin työperäisen maahanmuuton edistämisessä? Nopeutetaanko työlupaprosesseja kuten hallitusohjelmassa on luvattu?

Kertoisitko, että mille aloille tällä hetkellä tarvitaan työvoimaa ulkomailta? Vaikka top-5 alaa riittää.
 
Kertoisitko, että mille aloille tällä hetkellä tarvitaan työvoimaa ulkomailta? Vaikka top-5 alaa riittää.
Pidemmän päälle kaikille koska ikääntyminen. Toisekseen; jos lisätyövoimalle ei ole tarvetta niin silloinhan ei varsinkaan tarvita nykyisiä rajoituksia koska yrityksille riittää väkeä lähempääkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös