Seurajoukkueiden logot

  • 14 589
  • 57

Apheu

Jäsen
Mieleen tuli pistää tällainen ketju tulille, nyt kun mm. Pelicans ja Espoo United hiljattain ovat uudet logot julkaisseet. Ketjussa voisi myös logopäivitysten lisäksi keskustella hienoimmista / epäonnistuneimmistä logoista, mahdollisista tarinoista niiden takana jne.

Mielestäni paras logo jääkiekkojoukkueelle on sopivan yksinkertainen, mutta silti mieleenpainuva. Mikäli ajaa asiansa ilman tekstiä, sitä parempi. Mikäli sisältää sekä liitoksen joukkueen nimeen, että kaupunkiin, sitä parempi. Mikäli sisältää "piiloviestin", sitä nokkelampi ja tätä kautta mielestäni parempi.

Liigan puolella itse pidän eniten Ässien sekä Tapparan logoista. Molemmat ovat mieleenpainuvia, selkeitä, mutta samalla näyttävät niin sanotusti uljailta, sekä hienoilta paidoissa. Myös Ilveksen logo on mielestäni hieno ja onnistunut. Sanoisin, että myös JYP omistaa hyvän logon, kun tekstikin on poistettu. Logo alkaa hieman olemaan siinä rajoilla, onko jopa liian yksinkertainen, mutta mielestäni toimii hyvin. Myös Lukolla on melko onnistunut logo. Sanoisin myös, että Jukureiden sarvipää on onnistunut hahmo, mutta paremmin näkee sitten, miten toimii pelipaidassa.

TPS:n logo on kovin tylsä niin värimaailmaltaan, kuin yleisilmeeltään. Mikäli logossa olisi lehväkset reunoilla (niinkuin joskus oli), olisi logo mielestäni selvästi parempi ja heti mielenkiintoisempi. Nykyinen on yksinkertaisesti heikko logo.

IFK:n, KalPan, HPK:n ja KooKoon voisi TPS:n mukaan vähän niputtaa yhteen, sillä kaikissa ideana on vaakuna/pallo, jonka sisällä on kirjaimet. Näistä KalPa ja IFK ovat ihan OK, vaikka omaan silmään näissäkään ei ole tarpeeksi omaperäisyyttä. KooKoo ei näytä ollenkaan "uljaalta", vaan ns. sarjakuvamaiselta, ja HPK saa plussaa vähän erilaisesta väristään ja HPK -fontista, mutta en itse nyt syty erityisesti tällekkään.

Kärppien logo on mielestäni keskinkertainen, ei se huono ole, mutta ei mikään erityisen hyväkään. Samaan kastiin voisi heittää Sportin ja SaiPan.

Pelicansin uusi logo on mielestäni heikko. En henkilökohtaisesti pidä oikein kirjaimet+hahmo -kombinaatiosta. Pelkkänä pelikaanina eläinhahmo on mielestäni keskinkertainen. Omaperäisen näköinen, mutta hieman oudon näköinen ja oranssi nokka on vähän liioitellun suuri. Itse olisin logouudistuksessa pitänyt vanhasta logosta lintuhahmon, jota olisi muokattu hieman modernimpaan suuntaan (sarjakuvamaiset silmät esimerkiksi olisivat saaneet päivityksen). Mielestäni Pelicansin nykyajan brändiinkin olisi sopinut jotenkin hienommin tuo virnistelevä pelikaani, kuin tuollaisen ärsyyntyneen oloinen. Vanha logo toi mielestäni hienoa särmää Pelicansin pelityyliin, nykyinen yrittää liikaa ja näin ollen mielestäni epäonnistuu tehtävässään luoda kuva "kovasta ja ärhäkästä" pelikaanista.

NHL:n uusista logoista Floridan pantteri on hieno, mutta en pidä siitä, että eläinhahmoon on sotkettu tekstiä. Joko pelkkää tekstiä vaakunassa/pallossa tms. (esim. Rangers, Oilers) tai sitten se pelkkä eläinhahmo. Floridan tapauksessa asia ei kuitenkaan ole niin häiritsevä kuin Pelicansin, sillä teksti ja eläin ovat molemmat vaakunan sisällä. Pelicansissa hahmo ja teksti ovat irrallisia.

Toronto Maple Leafsin logovaihdos on omaan silmääni aika yhdentekevä. Vanha logo oli aika "terävä" ja selkeä, nykyinen vähän monimutkaisempi. Vanha logo oli ihan ok ja nykyinenkin on ok.

NHL:ssa ylipäänsä mielestäni onnistuneimmat logot ovat Devils, Bruins, Flames, Red Wings, Blackhawks, Blues ja ehkä Oilers ja Flyers. Epäonnistuneita logoja ei NHL:ssä juurikaan ole, mutta Blue Jacketsin on vähän tylsä eikä oikein omaperäinen. Sama myös Capitalsin kanssa. Ducksin logo on kuitenkin ehkä kaikista epäonnistunein. Todella tylsä niin yleisilmeeltään kuin väritykseltään. Vastaavanlainen pelkkä kirjain löytyy myös mm. Flamesilta, joka sitten onkin taas yksi NHL:n hienoimmista. Siinä on vahvat värit ja selkeä sanoma niin joukkueen nimestä, kuin kaupungista.

Hurricanesinkaan logo ei mikään erikoisen hieno ole, mutta jostain syystä jää mieleen ja on omaperäisen näköinen.

Näitä voisi joskus suuremman ajan kanssa käydä läpi tarkemminkin ja katsella vaikka vähän AHL:n, KHL:n ja Mestiksen logoja.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Omat suosikkini kotoisesta liigasta: 1. Ässät, 2. Tappara, 3. HIFK
Ässien logo on lähes täydellinen kaikessa yksinkertaisuudessaan, selkeä ja kaksivärinen. NHL-seurojen logoista ykkönen on Black Hawksien intiaanipää vaikka ei taida mustahaukka olla vaan on vissiin sioux. Toisena Detroitin Punasiivet ja hyvänä kolmosena Toronton vaahteralehti. Vaikka intiaanipää onkin melko monimutkainen ja monivärinen on se mielestäni erittäin onnistunut, nuo kaksi muuta taas ovat hyvinkin selkeitä ja yksinkertaisia. Original sixin ulkopuolelta pidän Bluesin nuottilogoa erittäin onnistuneena ja tyylikkäänä.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Siis Ässien mustavalkoinen patatunnus on sinusta todella cool, mutta sitten Tepsin mustavalkoinen pallologo on jotenkin huono..? Logiikkaa en löydä.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Todella moni kehuu aina Blackhawksien logoa, mutta omaan silmään se on yksi huonoimmista NHL:ssä. Liikaa yksityiskohtia, liikaa värejä ja ihmisnaama nyt aina logoissa on huono vaihtoehto omasta mielestäni. Toki se on vanha ja legendaarinen, mutta silti en tykkää.

Islanderseilla on aina ollut järkyttävät logot, huippuna se kalastajaukko.
 

Isaa

Jäsen
Harvoinpa näissä makuasioissa mitään varsinaista logiikkaa on.
Kyllähän niissä sellainen sisäinen logiikka on tai ainakin pitäisi olla. Kaksi hyvin paljon toisiaan ominaisuuksiltaan muistuttavaa kohdetta ei pitäisi saman henkilön mielessä olla listan ääripäissä.

Tässä tapauksessa tosin Ässien ja TPS:n logolla on ihan selvästi eroa sen suhteen, että kun Ässillä on logona yksi selkeä yleismaailmallinen kuvio, niin TPS:llä on ihmeellisellä fontilla rantapallon päälle heitetty teksti. Lopputulos näyttää enemmän luonnokselta kuin valmiilta logolta.
 
Omassa luokassaan ovat Flyers, Devils, Ässät. Kakkoskoriin pääsevät logot tyyliin Mighty Ducksin se legendaarinen, Sharks, Ilves, Sport. Eivät modernisoidut kilpilogotkaan (Kalpa, edesmennyt Blues, KooKoo) ainakaan niin rumia ole kuin alkuperäiset esim. Tapparalla ja IFK:lla. Myös SaiPan logo on hieno, vaikka pienenä luulinkin sputnikia merimiinaksi.

Rumin logomuoti se AHL:ssä vallitseva, missä tekstiä tyylitellään sarjakuvamaisesti jonkun maskottihahmon ympärille. Sopii tietysti noihin farmi- yms. harrastesarjoihin missä seurabrändi ei ole kaikki kaikessa. Perinteistä logoa kunnioitan aina aina vaikka olisi kuinka ruma (Blackhawks, Lukko, Tappara).

Jukureiden logo on kuitenkin kaikista paskin, aina.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Liigasta olen aina pitänyt Ässien logoa yhtenä hienoimmista, ihan vain koska on yksinkertaisen tyylikäs ja istuu hyvin punaiseen paitaan. Hienoja löytyy muiltakin jengeiltä, mielestäni Lukon tuo muutama vuosi sitten takaisin ottama lehväslukko on jotenkin tyylikkään vanhan näköinen.

NHL-logoista puheen ollen Blackhawksin ja Flyersin logot ovat omaan silmään tyylikkäimpiä. Hawksin logossa on paljon yksityiskohtia joo, mutta ei se siitä yhtään rumempaa tee. Tavallaan kaikki nuo Original Six -logot ovat hienoja.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Liiga-logoihin oma ranking kolmeen ryhmään. (Ryhmien sisällä ei paremmuusjärjestystä)

Kärki:
- Ässät
- Kärpät
- Ilves
- Jukurit
- Sport

Keskiryhmä:
- IFK
- Lukko
- Tappara
- SaiPa
- KalPa

Pohjalla:
- JYP
- TPS
- HPK
- KooKoo
- Pelicans
 

Luxray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Telian Liiga-lähetysten laatu
Kyllähän niissä sellainen sisäinen logiikka on tai ainakin pitäisi olla. Kaksi hyvin paljon toisiaan ominaisuuksiltaan muistuttavaa kohdetta ei pitäisi saman henkilön mielessä olla listan ääripäissä.

Miksei? Jos henkilön mielestä Ässien logo on hieno ja TPS:n ei, niin ei siinä pitäisi olla mitään ongelmaa.

Liigasta mielestäni komeimmat logot löytyvät Rauman ja Helsingin suunnalta. Lukon klassinen lehväslukko on mielestäni suht elegantti ja onnistunut tekele. HIFKin logossa miellyttää... en osaa sen tarkemmin eritellä, mutta jotenkin nuo värit sopivat hyvin yhteen ja lopputuloksena on upea tulos. Myös Ilveksellä, JYPillä, Ässillä ja KalPalla ovat mielestäni simppelin komeat logot, sellaista keskikastia. Rumimmiksi nostaisin ehdottomasti KooKoon kaamean mustaoranssin kilpitunnuksen, vaikka eivät ne edellisetkään sen komeampia olleet. Jukureiden logo on itselleni vähän ristiriitainen - toisaalta ihan komea toteutus, mutta loppujen lopuksi aika muovinen ja hämmentävä tunnus.

NHL:stä on pakko nostaa esille Blackhawksin upea intiaanilogo. Mielestäni perinteinen inkkarilogo on selkeästi NHL:n komein toteutukseltaan ja itseäni ei ainakaan yksityiskohtaisuus haittaa pätkääkään ja miksi haittaisikaan. Jollain tapaa tykkään myös Senatorsin logosta, vaikka aiemmin on tullut naureskeltua seuran nimelle ja logolle. Myös Dallasin uusi logo on mielestäni hieno, aiemmasta en pitänyt yhtään. Komeita logoja löytyisi lisää läjäpäin, muutamia mainitakseni Predators, Bruins, Flyers ja Sharks. Jetsin, Maple Leafsin, Canucksin ja Hurricanesin logoille en ole koskaan syttynyt enkä tule varmaan syttymäänkään. Capitalsin logo on vähän hassu, kun siinä ei itse logoa meinaa olla ollenkaan. Washington ja Capitals toki ihan komeasti kirjoitettuna, siihen päälle parit tähdet ja maila. Vähän köykäistä.

Liigan ja NHL:n ulkopuolelta Jokereiden logolle on pakko antaa tunnustusta. Upea.
 
Mun mielestä vanha JYPin logo oli hieno, siis se ysäriltä tuttu ht. Nykyinen hurrikaani on aika mitäänsanomaton, soisin siinä edes lukevan selkein kirjaimin "JYP". Muita hienoja logoja ovat sitten liigasta SaiPa, IFK, TPS, HPK ja Tappara. Mestiksestä ja muualta alempaa tulee mieleen ihan siisteinä SaPKon pässi, Koo-Veen K & V ja Hermes.

Rapakon tapaa arvostan edelleen Ducksin mahtiankkalogoa, Islandersin Long Island-pyörylää, Bostonin beetä ja edesmenneen Nordiquesin modernistista viritelmää.

Ja ai niin, Lake Erien monsteri on huisin hauska.
 
Viimeksi muokattu:

Apheu

Jäsen
Ajattelin tässä kesän aikana projektina aina silloin tällöin arvioida tähän ketjuun omia näkemyksiä Liiga (ja myöhemmin NHL:n tai miksei muidenkin jääkiekkosarjojen) logoista. Olen aina pitänyt logoa yhtenä tärkeimmistä organisaation identiteetin ja kulttuurin luojista. Nykymaailmassa on yhä tärkeämpää erottua muista, ja logohan se yrityksen tärkein muistuttaja kuluttajille on. Tekstissä olevat linkit vievät kaikki sivustolle SportsLogos.Net - The News and History of Sports Logos and Uniforms.

Logo on sitä parempi, mitä mieleenpainuvampi se on, ja mitä enemmän se herättää positiivisia mielikuvia ja yhteisöllisyyttä kuluttajan mielessä - tämä nimenomaan urheiluorganisaatioissa on tärkeää. Vahvan yhteisöllisyyden perusteella urheiluorganisaatiot saattavat seistä vanhalla logollaan moniakin vuosia, eikä logoihin välttämättä kosketa. Olen sitä mieltä, että mikäli logo sitä vaatii, sen modernisointi on pienillä viilauksilla hyvä veto, kunhan logon yleisilme säilyisi. Hyvänä esimerkkinä toimii Nashville Predatorsin logon modernisointi 2011-2012 -kaudelle. Logo säilytti muotonsa ja samanhenkisyytensä, mutta sitä onnistuttiin modernisoimaan nykyaikaan sopivaksi.

Vastaavasti monet organisaatiot haluavat myös brändätä tuotteensa täysin uudelleen, ja tällöin saattaa muuttua organisaation logo rajumminkin, jopa värimaailmaa myöten. Florida Panthers on tästä esimerkki. Kyseessä ei ollut logon hienoinen modernisointi, vaan uudenlainen logo kokonaisuudessaan, sillä jopa pantteri näyttää itsessään hyvin erilaiselta. Saatte myöhemmin kuulla mielipiteeni Floridan logon modernisoinnista, kunhan sinne asti pääsen.

Yleisesti, pelkkänä subjektiivisena mielipiteenä pidän suhteellisen yksinkertaisista logoista, jotka esittävät heti vahvaa sanomaa ja jäävät mieleen esimerkiksi värimaailmaltaan tai muodoltaan. Tästä esimerkkinä Philadelphia Flyersin nykyinen logo. Se, että Flyers ei ole joutunut logoonsa koskemaan pientä värimuutosta lukuunottamatta koko olemansa olon aikana, kertoo erittäin vahvasta logosta, joka on onnistuttu alusta asti toteuttamaan hyvin. Logo toimii sellaisenaan läpi vuosien eli on ajaton. Mielestäni sellaiseen logoon tulisi lähtökohtaisesti organisaatioiden pyrkiäkin. Toinen preferenssi itselläni on se, että logo on sitä parempi, mitä vähemmän tekstiä siihen on "tarvinnut" laittaa. En useimmiten välitä kombinaatiosta hahmo+teksti, esimerkkinä Pelicansin logot, joihin pureudun tänään tarkemmin. Tästä "vähemmän tekstiä, sitä parempi" -mielipiteestä poikkeuksina on tietysti vaakuna -tyylinsuunnan logot, joissa teksti näyttelee usein suurta roolia. Kolmantena vieroksun yleensä liian sarjakuvamaisesti tehtyjä logoja ja erityisesti piirroshahmoja. Ne näyttävät usein halvoilta ja kestävät yleensä heikosti aikaa.

No, mennään itse asiaan. Ensimmäisenä on vuorossa siis Lahden Pelicans.

1996 - 2016 logo
Pelikaani on eläimenä yksi haastavimmista siirtää logoksi. Mielestäni tässä logossa on onnistuttu siinä vähintään kohtuullisesti. Kokonaisuus toimii kaukaa katsoessa yllättävän hyvin, vaikka logossa onkin kaksi hieman heikosti toisiinsa sointuvaa elementtiä - tekstiosuus ja itse lintu ympyräpohjalla. Mitä lähempää logoa kuitenkin katsoo, sitä heikommin se toimii. Hahmo on erityisesti silmien kohdalta turhan sarjakuvamainen, joskin virnistys toimii hyvin ja se tuokin pelikaanihahmoon persoonallisuutta. Haluaisin melkein kokeilla logoa ilman tekstiä, eli toimisiko pelkkä hahmo, vai viekö suuri oranssi nokka liiaksi huomion siinä tapauksessa. Tässä päästään taas siihen, että pelikaanin tekeminen logoon ei ole helppo tehtävä.

Logon värimaailma on omaperäinen ja kohtuullisen toimiva. Turkoosi ja musta toimii hienosti, mutta oranssi ja turkoosi ei puolestaan omaan silmään ole paras mahdollinen kombinaatio. Se on kuitenkin ihan kelvollinen ja ainakin omaperäinen, josta pisteitä toki lisää. Teksti toimii hyvin niin väritykseltä, kuin malliltaankin, toki se ei ole fontiltaan mitenkään erityisen omaperäinen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pelkistetty fontti toimii tässä logossa, sillä katsojan mielenkiinto on saatava osumaan pelikaaniin, jolloin teksti on tässä logossa käytännössä tasapainottamassa hahmon valtavaa oranssia nokkaa.

Kokonaisilme on kelvollinen. Logo on tasapainoinen ja värimaailmaltaan omaperäinen, jossa pelikaaniin on virnistyksen ja hatun vuoksi saatu persoonallisuutta luotua. Logo ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta ei myöskään sellainen, johon ei ollenkaan kiinnittäisi huomiota. Heikkouksina on hahmon ja tekstin irrallisuus toisistaan yhdistettynä vielä hahmon takana olevaan ympyrään. Haluaisin parantaa vielä hahmon silmiä niin, että se näyttäisi omaperäisemmältä ja vähemmän sarjakuvamaiselta. 7+

2017 -> logo

Logouudistuksen taustalla oli muistaakseni halu tuoda pelikaaniin lisää rosoisuutta ja täten se kuvastaisi organisaatiota paremmin. Mielestäni logouudistuksessa onnistuttiin heikosti. Teksti on siirretty logon yläpuolelle puolikaaren muotoon, mutta itse lintu ei kuitenkaan aivan täsmällisesti noudattele tätä puolikaarta, joka ehkä hieman häiritsee kokonaisuutta. Mielestäni itse teksti on kuitenkin tässä jykevämpi ja vahvempi, kuin aiemmassa logossa.

Pelikaani on kuitenkin epäonnistunut. Virnistävän, persoonallisen pelikaanin tilalle on tullut vihaisen ja hieman tylsistyneen näköinen lintu. Mielestäni tässä kadotettiin persoonallisuutta hahmosta, sekä itse pelikaanin rajaus on jotenkin erikoinen, sillä hahmon pää näyttää loppuvan kesken. Nokka on suuri ja osuu hyvin yhteen ylläolevan tekstin kanssa, sillä teksti ja pelikaani ovat linjassa siinä määrin, että ääriviivoja piirtämällä saataisiin logon ympärille vaakunamuoto. Pidän sinänsä ylimitoitetusta nokasta, mutta se jättää varjoonsa itse pelikaanin naaman, eli käytännössä sen, mikä pitäisi olla syvin ja persoonallisin osa logoa.

Värimaailma on sama, kuin aikaisemmassakin logossa. On hyvä, ettei sitä lähdetty muuttamaan, mutta turkoosin määrä logossa on pienentynyt, sillä sitä on enää tekstissä. Mielestäni tämä on taas huono asia, sillä turkoosi yleisilme toi aiemmalle logolle omaperäisyyttä ja toisaalta joukkue pelaakin turkoosissa peliasussa. Nyt tätä väriä on vain tekstissä.

Kokonaisuus on heikohko. Teksti ja hahmo ovat melko irrallisia osia toisistaan, ja pelikaani on persoonattoman oloinen. Logo täyttää sinänsä tehtävänsä, sillä suuri oranssi nokka on mieleenpainuva elementti, mutta tästä krediitit voi antaa enemmän itse organisaation nimivalinnalle, kuin logolle. Pelikaanista olisi otettavissa mielestäni paljon enemmän irti, kuin mitä nyt saatiin. Lisäksi en pidä ollenkaan siitä, että organisaation logona reilut 20 vuotta toiminut pelikaani niin sanotusti vaihdetaan toiseen kaveriin. Olisin itse modernisoinut sitä aiempaa hahmoa, en luonut uutta vihaisempaa lintua tilalle. 6+

Alternate logo

Vaihtoehtoinen logo ei juurikaan eroa nykyisestä, sillä siinä on rajattu vaakunan muoto logon alaosasta niin, että lintu jää vaakunan sisään. Tämä kuitenkin luo logoon yhteinäisyyttä, sekä lisää aiemmin mainitsemani turkoosin roolia logossa. Tässä on positiiviset puolensa, mutta jotenkin vaakuna on muuten hieman tönkön näköinen. Alareunaan oikealle jää iso turkoosin värinen tyhjä kohta, joka ei ole toivottua ainakaan omaan silmään. Se ei tee logon symmetrialle hyvää.

Kokonaisuudessaan hyvät ja huonot puolet ovat siis hieman kuin +/- 0 verrattuna tuohon nykyiseen päälogoon. Kokonaisuus toimi ehkä kuitenkin paremmin tuossa päälogossa, vaikka turkoosin lisääminen ja tietynlainen logon kokonaisuuden yhteenkietominen olikin tässä logossa se positiivinen puoli. 6

Minkä logon valitsisin Pelicansille?

Valitsisin tietysti vanhan 1992-2016 logon. Pelikaanin silmiä korjaisin vähemmän sarjakuvamaisiksi ja samalla tekisin hymystä vielä hieman enemmän virnistävän. Paras olisi, jos homma toimisi ilman tekstiä. Mutta mikäli kokonaisuuden kannalta teksti tarvitaan, ottaisin uudesta logosta tekstielementin, joka oli ryhdikkäämpi ja yrittäisin sovittaa sen vanhaan logoon.

Ensi kerralla sitten pääsee jokin toinen liigajoukkue logoineen estradille.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Oma rankingi logoista tässä. Perinteisyys tai mikään muukaan ei paina. Ainoastaan logon esteettisyys. Jukureiden logon fani en esimerkiksi ole, mutta kun järjellä ajattelee ja kuvaa katsoo niin onhan se ihan hieno. Sitten toisaalta KooKoon logo kuuluu omiin suosikkeihini, mutta kun sitä logona ajattelee niin ei ehkä valitettavasti ole ihan kärkipäätä. Vähissä on siis hienot liigalogot ja yhden käden sormilla laskettavissa ne oikeasti hienot teokset.

1. Pelicans
2. Kärpät
3. Jukurit
4. Lukko
5. Sport
6. Ässät
7. Tappara
8. KooKoo
9. JYP
10. Ilves
11. HIFK
12. HPK
13. KalPa
14. SaiPa
15. TPS
 

Knap

Jäsen
Jaa itse sanoisin, että Suomessa on jopa Euroopan hienoimmat logot määrällisesti. Myös Mestiksestä löytyy monia kultakimpaleita, kuten SaPKon tyylikäs pässilogo.
 

Apheu

Jäsen
Jatketaan logojen arviontia. Linkit vievät taas sportslogos.net -sivustolle.

Rauman Lukko

2001-2012 logo

Pitkään Lukolla käytössä ollut kettulogo on hyvin kaksijakoinen tapaus. Itse logo nimittäin toimii itselleni ihan kelvollisesti. Viekas kettu, joka on piirteissään selkeä ja yksinkertainen. Väritys on aito, oranssinruskea-valkoinen. Tämä ei tietysti ole kovinkaan omaperäistä, mutta logossa sointuu ihan hyvin nämä värit yhteen. Hahmo on omaan silmään hivenen turhan sarjakuvamainen, mutta kokonaisuus virnistävine ilmeineen on toimiva.

On kuitenkin kaksi merkittävää seikkaa, josta en tämän luomuksen kohdalla niin välitä - logo ei sovi organisaation nimeen eikä logo ei kuvasta organisaation värimaailmaa; se tuntuu ihan irralliselta kokonaisuudelta muuhun organisaatioon verrattuna. Minulle on kohtuullisen tärkeää, että logo esimerkiksi heijastelee vähintään jonkin verran organisaation värejä tai historiaa.

Kokonaisuutena siis sanottakoon, että jos organisaation nimi olisi Rauman Ketut ja pääväreinä olisi valkoinen ja oranssinruskea, pitäisin tätä ihan hyvänä logona ja arvosanakin lienisi kahdeksikon paikkeilla. Koska logo tuntuu mielestäni organisaatiosta irralliselta kiiltokuvalta, vähennän tästä syystä puolitoista pistettä.

2012 -> logo
Rauman Lukon uusvanha lukkologo on looginen ja toimiva kokonaisuus. Pidän logon simppelistä värimaailmasta. Rauhallinen sinisensävy ainoana värinä kuvastaa ylpeyttä ja kokemusta. Lehväkset korostavat näitä ominaisuuksia ja tekevät logosta arvokkaan näköisen. Tämä on mielestäni todella hieno asia, sillä pelkästään lukko -logona voisi helposti olla päinvastaisen oloinen; arkinen, tylsähkö. Tähän on kuitenkin lehväs -elementillä saatu nostettua logo ihan toiselle tasolle.

Logosta on vaikea löytää varsinaisia heikkouksia. Tämä logo kuvastaa organisaatiota ja sisältää yhden pääväreistä. Ei ehkä kaikkein mieleenpainuvin logo, mutta nostaisin silti nimenomaan arvokkuuden tässä tärkeäksi elementiksi, jossa on onnistuttu erinomaisesti. Lukon keskiosa vaikuttaa ehkä hieman ahdetulta. En tiedä, toimisiko se paremmin pelkkien vuosilukujen tai pelkkien RL -kirjainten kanssa. En ole mikään erityinen vuosiluvut-logoissa -teeman fanittaja, joten itse ehkä ottaisin vuosiluvut pois ja antaisin hieman enemmän kirjaimille tilaa. Toisaalta vuosiluvut tuovat myös sitä aiemmin mainitsemaani arvokkuutta, ja jotenkin toimivat luontaisesti nimenomaan lukossa.

Kokonaisuutena logo on oikein onnistunut. Ylväs, selkeä ja kuvastaa organisaatiota. Ei mieleenpainuvin tai kekseliäin, mutta rauhallinen ja varmasti yksi parhaista versioista, joissa urheiluorganisaation logo rakennetaan lukon ympärille.

Alternate logo

Tämä on samanlainen kuin ylläoleva lukko -logo, mutta väritykseen on lisätty keltainen sinisen tilalle, ja sininen valkoisen tilalle. Vaikka keltainen toinen Lukon tärkeistä pääväreistä onkin, on kuitenkin hyvä, ettei tätä logoa valittu päälogoksi. Mielestäni tässä versiossa logosta katoaa ylpeyttä, se ei ole yhtä hienovarainen kuin päälogo ja näin ei ole samalla tavalla näyttävä. Tässä keltaisessa versiossa myös korostuu se ahtaus, josta päälogon kohdalla hieman mainitsin. Tässä nimittäin palaset ovat liian lähellä toisiaan, ja se tekee logosta hieman ahtaan oloisen. Olisin siirtänyt seppeleen hieman alemmas, jotta se ei ole lukossa kiinni, niin kuin ei ole pääversiossakaan.

Tässä ehkä huomaa sen, kuinka pienestä saattaa jonkin logon toimivuus olla kiinni; vähän värivaihdoksia ja paksumpaa reunaviivaa, niin homma ei toimikaan enää samalla tavalla. Ihan kelvollinen viritys tämäkin on, mutta pidin aiemman logon hienovaraisuudesta ja ylväästä hengestä, jota tässä versiossa ei samaan tapaan löydy.

Minkä logon valitsisin Lukolle?

Ehdottomasti nykyinen logo! Parempaa on vaikea lukosta objektina saada logoon irti, ja on vain hyvä, että kettuviritys on jätetty taakse. Sanoisin myös, että tuo nykyinen päälogo tulee kestämään hyvin aikaa, ja onhan se sitä kestänytkin. Lisäksi yksivärisenä virityksenä homma toimii hyvin niinkin, että logon väritys sinisestä vaihdetaan vain keltaiseksi, niin kuin pelipaidoissa on tehty - ei siis tavallaan haittaa, että logossa itsessään ei ole samaan aikaan molempia värejä. En toisaalta ehkä itse pidä optimaalisimpana, että logosta on kaksi versiota, joita käytetään sen mukaan, millainen taustaväri kulloinkin on. Ei se nyt mikään iso ongelma ole, ja onhan se omaperäistä.

Seuraavaksi taas jokin toinen jengi syyniin.
 

Rocco

Jäsen
LIIGA:

Top-3

Ässät - Todella simppeli ja mieleenpainuva. Ei mitään ylimääräisiä tekstivirityksiä tai muutakaan.
Sport - Tyylikäs ja moderni logo. Graafisesti hyvin suunniteltu.
Ilves - Klassikko. Saisi ehkä paremman, kun poistaisi ja tasapainottaisi joitakin asioita. Liian yksityiskohtainen joissakin jutuissa, mutta mihinkäs klassikkoa muuttamaan.

Bottom-3

TPS - Yleisseuran pallo. Ei oikein kuvaa jääkiekkoa mitenkään.
JYP - Ei oikein mitään identiteettiä kyseisessä luomuksessa.
HIFK - Kun lähes kaikkien eri lajien IFK:t kantavat samanlaista vaakunaa, ei oikein voi puhua onnistuneesta logosta, vaikka seuran identiteetti on kunnossa.

MESTIS:

Top-3

SaPKo - Yksinkertainen ja tyylikäs.
Kiekko-Vantaa - Vaikken suuresti pidä logoista, missä on tekstiä, niin tuo "kala nimeltä Vanda" on hieno. Tästä voisi vähän jalostamalla saada paremman logon.
Kiekko-Espoo - Riittivän simppeli ja yksinkertainen.
*Kiekko-Pojat voisi vaihtaa takaisin sen Jokipoikien susi-logon. Se olisi ehdottomasti tässä listassa muuten.

Bottom-3

KeuPa - Aivan liian sekava. On tekstiä, on viivoja, on vuosilukuja, on silhuetti pelaajasta. Ehkä laakeriseppele vielä päälle, niin olisi sekavuuden riemuvoitto.
FPS - Vastavärit punainen ja vihreä ei iske silmään, ja koko logo kaipaisi uudistusta.
IPK - Tästä saisi pienellä tuunauksella kärkitason logon, kunhan poistettaisiin tuo rengas ja tekstit karhun ympäriltä. Nyt kokonaisuus vaan on aika ruma.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Oma rankingi logoista tässä.
Oma ranking (Kerho ei mukana):

1. Tappara: Taiteilijan suunnittelema, heraldisestikin upea tunnus. Ja nimenomaan tunnus, ei logo. Aito taideteos.
.
2. Ässät: Todella vaikuttava ja tyylikäs logo, varsinkin puna-musta-valkoisessa värimaailmassa.
-
3. HIFK: Perinteikäs tunnus, ajattoman vahva.
4. SaiPa
5. Ilves
6. Lukko
7. TPS
8. Jukurit
9. Kärpät
10. JYP
11. KalPa
12. Sport: Paintilla piirretyn oloinen.
13. Pelicans: Muovinen, epätasapainoinen.
14. KooKoo: Keinotekoinen, mitäänsanomaton.
 
Ajan kuluksi liigajoukkueiden logot järjestykseen, ilman perusteluita tottakai eli tylsä lista tulee ja katsotaan mikä tulee olemaan järjestys. Muutama logo varmasti ansaitsisi ehkä olla hieman korkeammalla ja päinvastoin. Mutta niinhän se on että näillä me mennään just tällä hetkellä.

1. Ilves
2. Kärpät
3. Ässät
4. Sport
5. Pelicans
6. Tappara
7. Jukurit
8. JYP
9. SaiPa
10. HPK
11. KooKoo
12. KalPa
13. HIFK
14. Lukko
15. TPS
 
SHL-logot järjestyy näin:

1. Frölunda
2. Växjö
3. Linköping
4. Malmö
5. Rögle
6. Luleå
7. Färjestad
8. Oskarshamn
9. Skellefteå
10. Brynäs
11. Leksand
12. Djurgården
13. HV71
14. Örebro

Hetki kului aikaa SHL:n sivujen sekä googlen kuvahaun parissa. Enpä tiedä, todella vaikea järjestellä noita sijoja 7-14. Kuitenkin kärkipäässä on ihan selvä ero verrattuna muihin alempiin sijoituksiin. Sijat 2-5 menisi melkeinpä jotenkin toisellakin järjestyksellä ihan täydestä. Intiaanit kuitenkin ansaitsee paikkansa ykkösenä, vaikka erot siis ovatkin todella pieniä näissä.

Mitäs te tykkäätte SHL:n logoista? Olenko ihan hakoteillä vai onko kärkipäässä suht hyvä järjestys? Mites SHL:n logot verrattuna Liigan logoihin, kummalla menee paremmin? Mielestäni Liigan logoillakaan ei niin surkeasti mene sitten kuitenkaan. Sijoja 1-5 kun vertailen Liigan ja SHL:n välillä, niin kokonaisuutena SHL voittaa mutta toki äärimmäisen niukasti. Ja makuasioita toki nämä. Kummastakin liigasta löytyy muutama suorastaan silmiä hivelevä logo. Tylsiä logoja on kuitenkin suurin osa, ei mahda minkään.
 

mr hat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo-Veikot
Laitetaan nyt ajankuluksi jonkinnäköinen ranking Liigasta:

1. HIFK - perinteet kunnossa. Petologokaan ei ihan karmea, vaikkei alkuperäiselle pärjääkään, mutta soveltuu hyvin olkapäälogoksi.
2. Ässät - kun hyvää on turhaa muuttaa.
3. Ilves - onhan tämäkin nyt hieno.
4. Lukko - kiitos kun vaihdoitte "vihdoin" takaisin. Kettukin toki toimisi olkapään kohdalla hyvin.
5. Jukurit
6. KalPa - onneksi vaihtoivat sen päälleliimatun tarran taas tähän hyvään perinteiseen kilpilogoon.
7. Tappara - ei ole koskaan ollut erityisen hieno mielestäni, mutta perinteiden kunnioituksesta aina plussaa.
8. HPK - oikeastaan sama pätee myös tähän. Onneksi palasivat vanhaan.
9. Sport
10. TPS - kultalehvälogosta tykkäsin enemmän.
11. SaiPa
12. KooKoo
13. Kärpät - palaisivat takaisin siihen yksinkertaisempaan kärppälogoon niin nousisivat heti pudotuspelikahinoihin.
14. Pelicans - eipä näillä ole koskaan ollut logoissa juuri kehuttavaa.
15. JYP - ei vaan pysty.
 

Randalf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
10. TPS - kultalehvälogosta tykkäsin enemmän.

Ainakin jossain määrin samaa mieltä tästä! Ymmärrän vanhan logon imago- ja klassikkoarvon ja ylipäätään perinteiden kunnioittamisen kulttuuri on ihan positiivinen asia, mutta itsellekin tuo kultalehväversio (ehkä siitä voisi jonkun päivitetyn version kehitellä?) osui aina hyvällä tapaa silmään. Kontrasti mustan kanssa toimi nätisti ja sopi ainakin TPS:n kiekkojoukkueille mainiosti, kun taas tuo riisutumpi ja klassisempi versio on toki sekin esteettisesti ihan toimiva, mutta korostetun "yleislogo palloiluseuralle." Toki sama pätee tuohon lehväviritelmäänkin, mutta jotain viehätystä siinä oli.

Toisaalta ihan vaan pelkkä mustavalkoisuus on tosi vahva värit(tömyyst)eema! Erisävyisiä mustakeltaisuuksia, johon tuon kultaisen voi jossain määrin kuitenkin rinnastaa, kun löytyy Liigasta todella paljon.

2010-luku näytti ylipäätään olevan klassikkologojen paluu Liigaan 2000-luvun alun ja ysärin lopun graafisten seikkailujen jälkeen; IFK:n petologo, se KalPan punakeltainen logo ja vaikkapa Lukon kettu edustivat selvästi sellaista vahvojen värien, kontrastien, ilmeikkyyden, "brändättävyyden" ja näyttävyyden kulttuuria, joihin tavalllaan myös Kärppien, Jukureiden, ja Sportin nykyiset logot istuvat mainiosti ja toki "ajattomasti moderni" Jokerit-logo. Vanhojen seurojen kilvet ja pallot mallia KalPa, IFK ja HPK tulivatkin sitten ryminällä takaisin. Ehkä Suomessa perinteinen seurakulttuuri on jääkiekonkin puolella keskimääräistä vahvempi, eikä noita "graafisempia" viritelmiä sitten koettu omaksi? Ihan puhtaasti jääkiekkojoukkueiden logoina ja osana visuaalista kokonaisuutta väreineen kaikkineen pidin esimerkiksi tuosta HIFK:n petologosta kovasti. Toisaalta kaikenlaiset petoeläimet ovat toki aika käytetty ja geneerinen logoaihe maailmalla, mutta kyllähän se toimii. Lukon tapauksessa pidän wanhaa logoa ihan yleisen iskevyydenkin osalta kettulogoa hienompana, vaikka tyylikäshän sekin on, mutta ehkä tosiaan turhan geneerinen. Ilveksen logo puolestaan on pirun tyylikäs ja siinä on sellaista harmoniaa graafisen iskevyyden ja tyylikkyyden sekä perinteikkyyden välillä.
 
Viimeksi muokattu:

Rene Saari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hamilton Mustangs
1. Tappara
2. Ilves (pää edestä)

3. Lukko
4. Ässät

5. HIFK
6. TPS (mustavalko pallo)

Muut logot ei oikein sytytä. Jokerit pääsisi sijalle seitsemän, jos eivät olisi loikanneet.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
1. Tappara
2. Ilves (pää edestä)

3. Lukko
4. Ässät

5. HIFK
6. TPS (mustavalko pallo)

Muut logot ei oikein sytytä. Jokerit pääsisi sijalle seitsemän, jos eivät olisi loikanneet.

Miten loikkaaminen vaikutti logon ulkonäköön?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös