Selviytyjät Suomi

  • 442 540
  • 2 170

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noran reaktio oli aika huvittava kieltämättä tuon heimoneuvoston jälkeen. Kyllä lähti vauhdilla tuolta ja selvästi meni tunteisiin. Tuo pelin henki ei selvästi vain useille osallistujille tunnu aukeavan ja ottavat homman ihan liian henkilökohtaisesti.

Nora on ollut kuin puudeli Kain valvovan silmän alla ja totellut mestariaan kaikessa. Nyt, kun huomasi että kuningas onkin uhrannut oman liittolaisensa, suuttui. Onhan se Nora selvä, että jos peesaat kuningasta niin lopuksi se uhraa sinutkin, kuten olet ehkä arvannutkin. Noralle tuli vaan yllärinä, että ei menty kaikki sopuisasti 4 joukkoon odottamaan sijoja 3-4, vaan tiputtiinkin jo nyt. 4 sija sen sijaan olisi ollut Noralle varmaan "ok", kun "Kai se vaan ansaitsee voiton".

Kaudella 1. Sampo ja Janni liittoutui alussa ja menivät päätyyn asti, kukaan ei kyseenalaistanut silloinkaan kuningas Sampoa ja hänen valitsemiaan pudotettavia, vaan menivät Vehviläisen tapaan kohti sijoja 3-5. Nyt on sama menossa, Kai-Viivi dominoi ja muut menevät kiltisti teuraalle. Jos Viivi ja Nora nyt lopultakin tajuavat, että Kai voittaa tällä pelillä ja lähtevät haistelemaan Anu-Juhani-Taina akselilta apuja, niin Kai putoaa. Tätä ennakoi ehkä etukäteen näytetty klippi ensi jaksosta, jossa Kai uhoaa "Olen ihan varma että olen finaalissa"? Muttaa saako Viivi esim Tainan+ Juhanin mukaansa Kaita vastaan, Taina on uusi Kain fani 100% uskollisuudella ja haistaa paikan finaalissa mestarin rinnalla. Juhanikin haistaa saman, Kaitsu on lupaillut Anullekin tätä. Kai haluaa finaaliin inhotun hahmon, joten Anu sopisi paremmin Kaille kuin Taina tai Juhani. Siksi Juhanin ja Tainan olisi päästävä lumouksestaan ja tajuttava, että Kai pelaa heidät sijalle 3-5.

Hienoa olisi jos Kai putoaisi, koska loppupakka menisi TÄYSIN sekaisin. Siellä olisi 5 asukasta, joilla ei ole oikein mitään liittoja (ainoa Viivi-Nora) ja kaikki uudet kombinaatiot olisi mahdollisia. Jos Kai putoaa, Viivi-Nora akseli on vahvoilla finaaliin, kaipa he itsekin sen nyt lopulta tajuaa, ettei Kaita voi kumartaa loputtomiin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Mutta tietääkseni tuonne haetaan, formaatti pitäisi olla suht tuttu, niin joka ainut kerta jollekkin tulee yllätyksenä pelin luonne.

Jos olisin osallistujien valintaraadissa, valitsisin mukaan sellaisia, jotka ovat katsoneet ohjelmaa mahdollisimman vähän.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Lolahan olikin oikein hyvä, mutta keskimäärin parempaa viihdettä tulee silloin, jos osallistujat ovat formaatin suhteen neitseellisiä.
Samaa mieltä. Pointti vaan, että vaikka valinnoissa olisi ummikko, niin saarelle lähtiessä tilanne voi olla eri.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kai pelasi sitten voittonsa ulos. Vaikutti fiksulta pelaajalta, mutta ei riitä enää.

Mielestäni Kai on pelannut voiton pois jo ajat sitten. Ehkä dominoivin kilpailija ikinä ja selvä pomo tuolla, mutta siinä se ongelma juuri onkin. Kaikki pudonneet Juryn jäsenet pitävät Kaita syynä pudotukseensa, koska Kai tuota hommaa ohjailee, mutta toisaalta peiliin saa katsoa muut kun Kai tuohon asemaan on nostettu, mutta perus suomalaiseen tyyliin näin ei tule käymään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Anu, Sara ja Kasperi saattavat antaa äänensä Kaj:lle, koska Kaj on pelannut parhaiten. Muut antavat äänensä sitten jollekin seuraajaseinäruusulle, kuka siellä finaalissa nyt onkaan. Joka tapauksessa jos voittaja on joku muu kuin Kaj, niin se voitto ei ole mielestäni kyllä hirveän ansaittua, mutta tällä mennään. Perusteena se, että jäljellä olevista pelureista Kaj on ainoa, joka on tehnyt tai edes yrittänyt jotain peliliikkeitä.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni Kai on pelannut voiton pois jo ajat sitten. Ehkä dominoivin kilpailija ikinä ja selvä pomo tuolla, mutta siinä se ongelma juuri onkin. Kaikki pudonneet Juryn jäsenet pitävät Kaita syynä pudotukseensa, koska Kai tuota hommaa ohjailee, mutta toisaalta peiliin saa katsoa muut kun Kai tuohon asemaan on nostettu, mutta perus suomalaiseen tyyliin näin ei tule käymään.
Juuri näin. Juryn eteen kun mennään niin Kai häviää kaikille. Anua vastaan olisi voinut pärjätä. Lisäksi nyt voi nousta tie pystyyn jo ennen finaaliakin.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Anun pois äänestäminen oli taas kovin tylsä ratkaisu - joskin eipä tuolla varmaan realistisesti ajatellen hirveästi edes muita vaihtoehtoja ollut muiden mielestä kun Kai jälleen kerran vei koskemattomuuden. Vähän riippuen jäljellä olevien koskemattomuuskilpailujen luonteesta Kai on myös jatkossa melko kovalla prosentilla kiinni koskemattomuudessa.

Pelin mielenkiinnon kannalta Kai olisi ehdottomasti pitänyt äänestää pois edellisellä kierroksella kun koskemattomuus oli Viivillä. Nyt voi olla ettei sitä mahdollisuutta enää tule. Montakos tuonne finaaliin nyt meneekään, kaksi vaiko kolme? Jenkki-versiossahan on taidettu siirtyä siihen kolmen koplaan finaalissa.

Viivin voisi kuvitella olevan liipaisimella seuraavaksi jos ei koskemattomuutta voita.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viivin ihastuminen ja seksuaalinen vetovoima Kaita kohtaan on paitsi kovin läpinäkyvää, myös äärimmäisen typerää. Katsokaapa, kun tämä pariskunta esimerkiksi halaa, miten Viivi suorastaan imee Kaita sieraimiinsa.

Nyt, jos koskaan olisi kannattanut äänestää Kai ulos. Nora, Anu ja Taina tosin olisivat voineet tehdä tämän ihan kolmistaankin. Taina olisi luultavasti saanut Juhaninkin tuohon mukaan. Mutta ei...

Kaista muuten näkee niin selvästi, kun hän valehtelee. Hänellähän on vähän sellaista ”räpytteleongelmaa” silmien kanssa ja tämä korostuu, kun valehtelee. Loistavaa viihdettä tämänkin seuraaminen.
 
Kai voitti koskemattomuuden, joten häntä ei olisi voinut äänestää.

Räpyttely on kyllä totta. Ollaan samalle naurettu vaimon kanssa.
 
Ruutu8

Jäsen
Sara Siepin "olen juuri syönyt pussillisen sitruunaa" -olemus ja ilmeet tuomaristossa on viime jaksoissa naurattanut kovasti meidän sohvalla. Luulisi että somebimbo nauttisi nyt olostaan täysin (silikoni)rinnoin, eikä tarvitsisi näyttää edelleen noin loukkaantunutta. - Toki eiköhän tuo myös ole ohjeistettu, että tuomariston jäsenenä pitää näyttää juuri tuollaista hapannaamaa.

Muuten itse viime jaksoihin. Täälläkään ei voida käsittää, miksi lapaset ei ole tiputtaneet Viiviä tai Tarzania silloinkuin siihen olisi ollut mahdollisuus.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kai voitti koskemattomuuden, joten häntä ei olisi voinut äänestää.

Räpyttely on kyllä totta. Ollaan samalle naurettu vaimon kanssa.

Totta turiset. Meni jaksot sekaisin, kun katsoin muutaman jakson putkeen.
 
Stigu

Jäsen
Viivin ihastuminen ja seksuaalinen vetovoima Kaita kohtaan on paitsi kovin läpinäkyvää, myös äärimmäisen typerää. Katsokaapa, kun tämä pariskunta esimerkiksi halaa, miten Viivi suorastaan imee Kaita sieraimiinsa.
Eilen oli hyvä kontrasti kun tämä ihastunut höpsö mietiskeli itsekseen että kyllä mä siihen Kaihin niin haluaisin uskoa mutta kun se on niin vaikeaa. Samaan aikaan tämä ronski jalat maassa-lyyli päivitteli vieressä että vittu en luota siihen lieroon pätkääkään.

Kai ei tuota kisaa tule voittamaan, sillä hän ei tajua, että tuomariston ääniä olisi pitänyt ryhtyä kalastelemaan jo pari jaksoa aiemmin. Nythän hän yrittää kalastella tuomariston ääniä näissä äänestystilanteissa aika läpinäkyvästi puhumalla omantunnontuskista ja kuinka sattuu kun joku pitää äänestää ulos. Liero mikä liero, mutta silti mielenkiintoisin hahmo. Toisin kuin tämä turkulainen sohvaperuna, joka on "hieman" väärässä paikassa tuolla saarella.

ja itse olen pannut merkille että Kailla alkaa nykiä aina kun hän hermostuu. Meillä on duunissa samanlainen tyyppi. Tai sitten sekin vaan valehtelee koko ajan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
ja itse olen pannut merkille että Kailla alkaa nykiä aina kun hän hermostuu. Meillä on duunissa samanlainen tyyppi. Tai sitten sekin vaan valehtelee koko ajan.
Tälle on vissiinkin olemassa ihan joku diagnoosikin? Minun parhaalla työkaverilla on kanssa tämmöinen, että sen naama rupeaa nykimään ilmeisesti aina, kun on jotenkin hermostunut tai stressin alla. Ja tiedän vastaavia muutenkin elämästä. Joillain se on silmien tai niskan nykimistä.

Tuossa eilisessä jaksossa vähän ehdin jo naureskella, että olisi Kailta ollut aika peliliike pistää tuosta vielä Nora vilttiketjuun. Jos se Kasperin ulostaminen oli porsastelua, niin se olisi ollut jo ihan karjumaista sikailua. Mutta ei nyt sentään.
 
Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Luulisi että somebimbo nauttisi nyt olostaan täysin (silikoni)rinnoin, eikä tarvitsisi näyttää edelleen noin loukkaantunutta. -

Nyt nyt nyt. Ei kait Sieppi silikoneja ole sentään ottanut, ihan luonnolliseltahan tuo näyttää. Ilmeet ovat tosiaan hänellä hyviä ja varsinkin viime jakson äänetön vuorovaikutus Kasperin kanssa lauteilla pään pyörittelyineen oli aika hauska. Juhania on täällä lytätty mutta jotenkin tuota tulee ehkä kannatettua näistä jäljellä olevista. Kai on pelannut hyvin mutta tuo imelyys ja jatkuva tekopyhä lässytys ärsyttää. Ja miten tuo menee Viiville läpi? Nora vaikutti ihan sympaattiselta taas välillä, se kusetusyritys toissa viikon kisassa oli vähän nolo homma. Tainasta ei osaa sanoa oikein mitään, jotenkin outo muija ja pelaa ihan miten sattuu. Punaista lankaa ei löydy telkkarin välityksellä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No onhan sillä ihan selvästi silarit.

Mutta kausi on ollut raivostuttava, en muista milloin olisi telkkarin ääressä mennyt hermot kuin nyt (urheilun ulkopuolella). Pelaaminen on ihan naurattavan heikkoa ja täysin ulapalla olevia on ollut karsea määrä: Nora, Juhani, Taina, Petra jne
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Pelaaminen on ihan naurattavan heikkoa ja täysin ulapalla olevia on ollut karsea määrä

Tämä. Ainakin itselleni tämä kausi on tylsin näistä kaikista kolmesta mitkä on nyt Nelosella nähty. Jossain oli juttua että pitäisi ottaa vieläkin enemmän porukkaa mukaan joilla ei ole formaatista syvällisempää tietoa ennakkoon mutta itse toimisin nimenomaan päinvastoin.

Tähän mennessä oikeastaan Kasperi on ollut todellinen peluri mutta tämäkin kävi isommin ilmi vasta jälkikäteen tuossa Selviytyjät Extra -ohjelmassa. En voi uskoa etteikö noita juonitteluita olisi osittain saatu nauhallekin tallennettua joten tuotannolta huonoa tekemistä jos/kun kaikki on päätetty jättää leikkaamon lattialle.

Sara toki yritti kanssa peliliikkeitä lähtemällä Kaita vastaan mutta sekin lento loppui lyhyeen. Liian turvallisella ja "kaikki pelaa" meiningillä on porukka tuolla liikkeellä ja isot käänteet jäävät puuttumaan. Katsojan näkökulmasta tämä luonnollisesti on tylsää.
 
Olihan tuo aika mielenkiintoinen peliliike Kai:lta tiputtaa Kasperi pois. Oliko aikaisemmilla kausilla tällaista pelailua? Muistaakseni siellä mentiin aika pitkälti loppuun asti tiettyjen liittojen kanssa.

Tällä kaudella toki ongelmana on se, että kaikki Kaita, Kasperia, Anua ja Saraa lukuunottamatta ovat tuollaisia seuraajia ja perässä raahattavia. Sitten kun joku on peliliikkeitä yrittänyt, niin ne on äänestetty pois kostoksi. Eiköhän finaalissa ole joku Juhani ja Taina kaksikko, joista kumpikaan ei ole tehnyt kisan aikana oikeastaan mitään. Mihin muuten perustuu se, että Tainaa on koko pelin aikana pidetty kovana kilpailijana? Ei ole tainnut loistaa missään kisassa. Tuo Nora taasen on henkisesti ihan liian lapsi tuonne.

Enitenhän tuossa tosiaan pää hajoaa sen takia kun nuo kilpailijat ovat vaan pääasiassa ihan älyttömän tyhmiä ja Kai vie koko hommaa 10-0. Ehkä se on sitten hänen hyvyyttään. Toivottavasti edes voittaisi, mutta voittajaksi valitaan se kuka ärsyttää vähiten, eli kuka on tehnyt vähiten.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en yhtään osaa sanoa, onko Taina lintu vai kala. Mä en toisaalta mitenkään jaksa uskoa, että hän olisi oikeasti noin mitäänsanomaton tyyppi. Mutta, toisaalta voisi hyvin ollakin.

Joku mun päässä sanoo, että Taina ei lipsauttele noita suuria salaisuuksia täysin sattumalta, vaan kokeilee, miten jengi niihin suhtautuu ja miten kannattaa jatkossa pelata ja kenen kanssa. Uskon myös, että kuuluu ihan Tainan taktiikkaan alisuorittaa kisoissa ja antaa muutenkin vaaraton kuva itsestään. Taina on kuitenkin entinen Olympia-tason ammattiurheilija, joka on siviiliammatiltaan poliisi, missä pään ja fysiikan pitää toimia, joten tuntuisi oudolta, että olisi lähtenyt noille saarille vain kuin sieniretkelle ilman eväitä.
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kai menee finaaliin. Perusteluina on se, että kukaan porukasta ei vaan uskalla nousta Kaita vastaan ja ruveta keräämään joukkoja. Ainoa joka voisi on Nora, muttei tule saamaan ketään mukaansa kelkkaan. Nora jo hieman yritti Viiviäkin, mutta Viivi on jo palannut Kain hoviin.

Taina näkee itsensä finaalissa Kain kanssa, tie finaaliin menee Kain peesissä. Urheilijana haluaa kaveerata atleettisen tyypin kanssa, jolle voitto urheilijan mielestä kuuluukin. Kain uskollisin koiranpentu tässä vaiheessa kisaa.

Viivillä on Noran kanssa liitto, mutta silti tekee kuten Kai käskee. Jos jälkellä on Nora-Kai-Viivi, saattaa totella Kaita.

Juhani ei tee mitään, mutta Juhanikin peesaa loppuun asti Kaita. Pieni mahis Noran kanssa mennä Kaita vastaan, mutta se ei riitä.

Nora on ainoa, jota Kai ei voi enää täysin hallita - lähtee siis pihalle ensi jaksossa Juhanin ja Tainan avulla.

Tällöin Kai on varma finalisti ja taitaa voittaa. Aiemmillakin kausilla neuvostossa on ollut "mukavihaisia" tyyppejä, mutta silti ovat äänestäneet itseäkin vastaan juonitelleita kisaajia, tyyliin kasperi äänestää Kaita, vaikka Kai masinoi Kasperin lähdön. Ja jos vastassa on vaikka laiska-Juhani, niin veikkaan että Kaita äänestää melkein kaikki.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan se nyt selviö että Kai on finaalissa. Mutta Kai myös pelasi voittonsa viime äänestyksessä ulos. Joten oma veikkaus on myös että Taina tai Juhani voittaa. Tietysti Kai voi ottaa Viivin finaaliin, hävitä ja sitten voittaa sängyssä.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Kausi on mielestäni ollut jokseenkin tylsä, kun mukana on ollut sekä julkkiksia että taviksia. Joko pelkkiä julkkiksia, jolloin kautta on mielenkiintoista seurata ennakkoasenteiden siivittämänä tai sitten pelkkiä taviksia jolloin taas pääsee muodostamaan käsitykset tyhjältä pöydältä. Tämä yhdistelmäratkaisu teki kaudesta ehkä vähän vaikeaselkoisen alusta lähtien.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös