Selviytyjät Suomi Ruutu+ –tahtiin (ei köyhille)

  • 163 505
  • 874
Suosikkijoukkue
Pelicans
Paul ollut käytännössä 11 kertaa pudotusuhan alla hylättyjen saarelle siirtymisen jälkeen ja jokaisesta selviytynyt. Napsinut 8 pakkovoittoa ja kolmesti pelastautunut kolikoilla.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mäkin ajattelin analysoida Even toimintaa, kun se näyttäytyy niin ärsyttävänä. Ensin olin kirjoittamassa kiusaajan logiikasta, jonka mukaan vika on oikeastaan enemmän uhreissa kuin tässä kiusaajassa itsessään. Evehän oli liitossa aluksi myös Paulin kanssa, mutta perusteli tämän pudottamista sillä, että Paul ei halunnut pelata silloin (lue: juonitella Even kanssa).

Kiusaajan logiikka on väistämättä ristiriitaista, jolloin loogisuudesta tulee epäloogista. Tällöin kiusaaja suuttuu sille, joka osoittaa tietoisesti tai aidosti loogisella toiminnalla tämän asian. Tämä tapahtui ihan selvästi Even ja Paulin keskusteluissa. Oikeastaan Eve syytti Paulia siitä, että toimimalla loogisesti tämä paljasti Even oman epävarmuuden.

Tuo kirjoitettuna, en nyt loppujen lopuksi pidä Eveä kuitenkaan kiusaajana, vaan äärimmäisen kilpailuhenkisenä tyyppinä vain. Kun taidot eivät riitä kisoissa ja epävarmuus iskee pintaan sosiaalisessa puolessa, niin otetaan kaikki keinot käyttöön.

Silloin hämmennetään, rottaillaan, näytellään, uhriudutaan, syyllistetään ja kaikkea mahdollista miettimättä lainkaan muiden fiiliksiä. Kyllä niin saa tehdä, mutta takavuosien jääkiekkokaukalossa tuttu piilolasien mukamas etsiminen ja vastustajan hämääminen tällä tavalla on nyt vain tökeröä ja tyylitöntä käytöstä. Uhriutumisen esittäminen on ihan sama asia tässä "pelissä".

Oikeastaan sanoisinkin siis, että Eve on Selviytyjien Jarkko Ruutu.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Paul pelasi kyllä viisaasti, kun käytti järkeä eikä tunnetta.
Jos olisi käyttänyt tunnetta, niin narsistimaisesti käyttäytyvä Eveliina olisi saanut Paulin äänen, mutta nyt kun Paul käytti järkeä ja äänesti Heikin pois, niin sillä tasoitti oman tiensä finaaliin.
Oliko näin, vai oliko vain, että Heikki ei suostunut äänestämään vieläkään Eveä, jota itse vähän epäilen. Eli Paul ei saanut jees-miestä ylipuhuttua äänestämään omaksi parhaakseen, joten vahtoehdoiksi jäi joko Shirley tai Heikki.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Heikki on ollut koskemattomuuskilpailuissa heti Paulin jälkeen toiseksi vahvin, joten järki vei tosiaankin tunteesta voiton. Oli tuo finaalikilpailu mikä tahansa niin Paul lähtee siihen aivan ylivoimaisena suosikkina ja olisi todella suuri yllätys, jos Paul ei tuota voita.

Näillä uusilla Suomi-kausilla joka toinen kausi finaalikaksikko on määräytynyt kilpailun kautta (kaudella 3 Herold ja Miska, kaudella 5 Krisu ja Marianne) ja joka toinen kausi kilpailun voittaja on saanut valita (kaudella 2 Janni Hussi valitsi Sampo Kaulasen, kaudella 4 Viivi valitsi Tarzanin). Tämä on kuudes kausi, joten samalla jatkumolla edessä on finaalikilpailu, jonka voittaja päättää toisen finalistin. Myös jakson kuvaus viittaisi vahvasti tähän, kuten aikaisemmin oli puhetta.

Neloskaudella viimeisenä "tippunut" Nora sai kaksi ääntä finaaliin, kakkoskauden tapahtumia en enää muista, että oliko siinä sama, että viimeisenä tippunut olisi saanut myös kaksi ääntä finaaliin. Tällä kaudella tuomaristossa tulee olemaan kahdeksan jäsentä, joten todennäköisesti viimeisenä tippunut saa sitten kaksi ääntä ellei sitten tässä käy samoin kuin viime kaudella, jolloin finaalikilpailun voittaja sai päättää, että kenelle tuomariston jäsenelle antaa ylimääräisen äänen.

Tuo karma-viittaus jakson kuvauksessa voisi toki viitata myös siihen, että Paul ei voittaisi finaalikilpailua vaan viimeisenä putoajana Paul saisi kaksi ääntä käyttöönsä. Paulin kaksi ääntä Shirlylle, Shirlylle voitto äänin 5-4 ja karma on tällä tapaa puhunut Even kohdalla.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tuo karma-viittaus jakson kuvauksessa voisi toki viitata myös siihen, että Paul ei voittaisi finaalikilpailua vaan viimeisenä putoajana Paul saisi kaksi ääntä käyttöönsä. Paulin kaksi ääntä Shirlylle, Shirlylle voitto äänin 5-4 ja karma on tällä tapaa puhunut Even kohdalla.
Hyvä spekulaatio sinänsä, mutta onko se kuka lopulta antaa äänen kenellekin, ollut finaalissakaan kovin isossa osassa ohjelmaa? Äänet vaan luetellaan ja sitten joku voittaa. Näytetäänko sitä edes kuka äänesti mitenkin, ennen kuin lopputeksteissä. Eli onko tästä jakson nimeksi asti draamaa kuitenkaan?
Itse veikkaan (ja toivon) että "karma" tulee siitä että Paul ei valitse Eveä finaaliin koska on petti luottamuksen -> karma.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Tuotantoyhtiölle hattua päästä miten vastenmielisen ihmisen on Evestä saanut rakennettua. Juonittelua, syyttelyä ja surkeaa kilpailumenestystä.
Samalla kun koko Suomen Paul rellestää voitosta toiseen, saaden kaikki toivomaan tämän voittoa.

Go Paul!
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Hyvä spekulaatio sinänsä, mutta onko se kuka lopulta antaa äänen kenellekin, ollut finaalissakaan kovin isossa osassa ohjelmaa? Äänet vaan luetellaan ja sitten joku voittaa. Näytetäänko sitä edes kuka äänesti mitenkin, ennen kuin lopputeksteissä. Eli onko tästä jakson nimeksi asti draamaa kuitenkaan?
Itse veikkaan (ja toivon) että "karma" tulee siitä että Paul ei valitse Eveä finaaliin koska on petti luottamuksen -> karma.

Tavallaan se lisä-äänen hallitsija voi kääntää äänestyksen toisen eduksi. Tarzan sai viideltä tuomariston jäseneltä äänen, Viivi sai kolmelta, mutta Noralla oli lisä-ääni, joten lopputulos oli 5-4. Se lisä-ääni ei ole siis kai vielä ratkaissut yhtään finaaliäänestystä, mutta tämän kauden tuomaristosta on paha sanoa mitään. Voisin kuvitella, että Paul saa ainakin Eijalta, Jon-Jonilta ja Tuulilta äänet, mutta sitten on aika iso joukko tuomariston jäseniä, jotka ovat yrittäneet saada Paulia pilalle heti yksilövaiheen alusta lähtien.

Voisin uskoa, että Helmeri kovana kilpailijana arvostaa varmasti Paulin menestymistä kilpailuissa, ja kun mies sai puukkoa Even/Shirlyn suunnalta selkään niin Helmerin ääni menee myös melko varmasti Paulille. Vikin äänen uskoisin menevän myös Paulille, Sanna vaikuttaa myös aika fiksulta ihmiseltä, joka osaa varmasti arvostaa Paulin menestymistä kilpailuissa + Sannalla tuli lopussa vähän kitkaa Even ja Shirlyn kanssa. Heikillä oli niin vahva liitto Even ja Shirlyn kanssa, joten Heikin ääntä Paul tuskin tulee saamaan.

Jos finaalissa on Shirly ja Paul niin on vaikea nähdä, että miten Shirly saisi perusteltua muille sen, että hän olisi ansainnut kilpailussa voiton. Panos leirissä on ollut aika nolla, kilpailuissa Shirly on ollut aika lapanen ja finaaliin Shirly pääsi pitkälti Even siivellä. No, katsotaan mitä finaalijakso tuo eteen. Uskon myös, että se karma tulee tosiaankin tuosta, että Paul valitsee Shirlyn Even sijaan finaaliin, josta Eve saa taas yhden loistavan syyn uhriutua ja tylyttää Paulia sitten tuomarineuvoston grillatessa finaalisteja.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harvinaisen tyhmää sakkia noi tämän vuoden kisaajat. Aika turhaan tuolla kisattiin, kun ei niillä lopulta ollut mitään merkitystä.

Mä olen jotenkin vieläkin ihan sanaton tosta Evestä. Että hän on siis itkenyt siellä leirissä ja Heikki pistää Paulin koville Even tunteilla pelaamisesta? Joko ohjelman leikkaus on todella epäonnistunut tai sitten Evellä on jotain isompaa häikkää korvien välissä. Ja Heikki uskoo kaiken, koska Eve itkee? Mitä helvettiä?
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helmeri ja etenkin Viki todistivat sitten lopussa, että he eivät olekaan mitään kunnon pelaajia. Todella hölmösti äänestetty.

Mä koen, että Paul-”viha” oli niin syvää ja kokivat oman uunoutensa niin nöyryyttävänä, että se oli pakko nyt kostaa tai nokittaa. Pääsivät sanomaan viimeisen sanan nyt näin. ”Mehän sanottiin, et me ei haluta sun voittavan. Etkä voittanut, koska me päätettiin niin”.

Ei kovin kypsää. Eikä varsinkaan miehekästä.
 

Konrad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kammottava päätös. Jotenkin olisin kuvitellut, että Helmeri olisi arvostanut Mr.Selviytyjää kisaajana. Viki taas olisi nostanut hattua ja laittanut uurnaan Paulin nimen pelkästään sen oman pudotuksensa takia.

Toki täytyy sanoa, että tuotanto on siinä mielessä onnistunut kun sai sohvalle tunteita aikaiseksi. Tässä tapauksessa se vaan on lievä vitutus.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Paulilla, tai oikeastaan kenelläkään muullakaan ei ollut lopulta edes mahdollisuutta voittaa, koska se seitsemän tms liitto äänesti keskuudestaan voittajan, täysin riippumatta siitä, kuka voiton ns ansaitsee.
Jotenkin ohjelmasta minusta häviää aika iso teho, jos tuomaristo ei toimi moraalisesti, vaan äänestää kaveriaan, riippumatta siitä mitä pelissä on tapahtunut. En tiedä liittyykö julkkiksiin tai siis siihen että osa kilpailijoista tuntee toisensa ja kaikki tietävät toisensa.
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Paulilla, tai oikeastaan kenelläkään muullakaan ei ollut lopulta edes mahdollisuutta voittaa, koska se seitsemän tms liitto äänesti keskuudestaan voittajan, täysin riippumatta siitä, kuka voiton ns ansaitsee.
Jotenkin ohjelmasta minusta häviää aika iso teho, jos tuomaristo ei toimi moraalisesti, vaan äänestää kaveriaan, riippumatta siitä mitä pelissä on tapahtunut. En tiedä liittyykö julkkiksiin tai siis siihen että osa kilpailijoista tuntee toisensa ja kaikki tietävät toisensa.

Eikös tuo Shirly ole nelosen omistamalla radiokanavalla töissä? Well played sanoma again.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös tuo Shirly ole nelosen omistamalla radiokanavalla töissä? Well played sanoma again.

Ei ole Sanoman omistama Basso Radio, vaan Bauer Median.
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Ei ole Sanoman omistama Basso Radio, vaan Bauer Median.

Asia kunnossa. Sitten asia on eri, hyvä että korjasit. Silti moraalinen tämän kauden selviytyjä oli kyllä Paul. Siitä ei ole kahta sanaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

emz1

Jäsen
Kammottava päätös. Jotenkin olisin kuvitellut, että Helmeri olisi arvostanut Mr.Selviytyjää kisaajana. Viki taas olisi nostanut hattua ja laittanut uurnaan Paulin nimen pelkästään sen oman pudotuksensa takia.
Tänä aamuna radiossa Viki perusteli tuota omaa ääntään sanomalla, että painotti Shirlyn sosiaalista peliä ja sitä että hänellä ei ollut käytettävissä äänestyksissä yhtään kolikkoa koko kauden aikana. Samalla sanoi myös, että jos painoarvoa annettaisiin vain kisojen voittamiselle/fysiikalle niin hänen itsensä ei olisi kannattanut osallistua koko kaudelle koska ei ole fyysisesti niin vahva eikä osaa esimerkiksi kunnolla uida.

Viki mainitsi myös tuossa yhteydessä että äänestyspäätös syntyi sen perusteella mitä hän oli itse saarella nähnyt ja sitä mukaan kun kilpailijoita putosi niin heiltä kuultujen tietojen perusteella. Eli uskoisin, että tuolla on porukassa ollut aika vahvaa Kolikko-Paul ei ansaitse voittoa -asennetta joka on myyty valtaosalle porukasta. Sitäpä ei sitten tiedä, että onko jopa Viki ollut aloitteellisesti puhumassa tätä ideaa muille eteenpäin koska hänellä tuntui menevän niin vahvasti ihon alle Paulin kolikot. Even saapuminen tähän putoajien porukkaan lienee ollut sitten viimeinen niitti jossa hän on käyttänyt kaikki keinot Paulin mustamaalaamisen koska hän reagoi niin vahvasti tuohon, että Paul pudotti hänet pois finaalista.

Sikäli tilanne on vähän mutkikas, että kilpailijoilla ei ole samanlaista kokonaisinformaatiota käytössä kuin katsojilla, mutta ainakaan Vikistä ei ollut myöntämään että olisi äänestänyt tv:stä nähdyn perusteella eri tavalla kuin nyt teki. Juontajapari Köpi esimerkiksi oli voittajasta vahvasti eri mieltä ja selvästi oli aistittavissa, että Viki oli aika vaivautunut koko keskustelusta, mutta kun he olivat koko kauden jokaisen jakson käsitelleet ohjelmassaan maanantaina niin vähän pakkopullana tämäkin vedettiin läpi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös