Sebastian Aho – professori

  • 676 601
  • 1 760
Ajatella, että Ahoa verrattiin ihan aktiivisesti vielä 3 vuotta sitten Ville Peltoseen. Kyllähän silloin oli jo selvää, että Aho tulee olemaan aivan eri luokan pelaaja, kuin Peltonen koskaan oli. Enkä muutenkaan koskaan oikein ymmärtänyt sitä vertausta, koska ovat muutenkin minusta kovasti erilaisia pelaajia.
Aho on kuin paranneltu versio vanhemmasta Koivusta. Liikkuu kuin Saku ennen loukkaantumisia ja tekee jatkuvasti oikeita asioita.

Vaikka Ahoa pidettiin todella lahjakkaana jo kolme vuotta sitten, niin on kyllä poikkeuksellisen huimaksi pelaajaksi kehittynyt. Tulevalla kaudella sitten taistelemaan pistepörssin kärkisijoista.
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Itse olen ollut ns tahtomattani vegaaniruokavaliolla useamman kuukauden, söin todella terveellisesti ja eettisesti, mutta oloni ei muuttunut suuntaan tai toiseen niin fyysisesti, kuin myöskään ei henkisesti. Valmistin itse ruokaa ja silloin tällöin jopa kävin vöönerillä tai pizzalla. Toki sinä saatat kärsiä henkisesti, jos jokin lapsuuden rakas raaka-aine jää lautaselta pitkäksi aikaa, mutta motivoitunut ihminen ei menetä yöuniaan, jos asia on tärkeä tai muuten kiinnostava. Terveellisestä ruoasta saa myös todella hyvää todella helposti.
Väittäisin kyllä että sinullakin on motivaatio ainakin ripauksen kovempi jos syöt jotain omasta mielestä herkullista ruokaa vs hyvää ruokaa.
Terveellisestä ruoasta voi saada todella hyvää (ehkä jopa todella helpostikkin) mutta väittäisin kyllä että helpompi on tehdä todella hyvää ruokaa ilman rajoituksia kuin rajoituksilla. Yksinkertaistettuna, kumpi on helpompaa, tehdä ruokaa mistä tahansa raaka-aineista vai jos et saa käyttää tiettyjä raaka-aineita?
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Väittäisin kyllä että sinullakin on motivaatio ainakin ripauksen kovempi jos syöt jotain omasta mielestä herkullista ruokaa vs hyvää ruokaa.
Terveellisestä ruoasta voi saada todella hyvää (ehkä jopa todella helpostikkin) mutta väittäisin kyllä että helpompi on tehdä todella hyvää ruokaa ilman rajoituksia kuin rajoituksilla. Yksinkertaistettuna, kumpi on helpompaa, tehdä ruokaa mistä tahansa raaka-aineista vai jos et saa käyttää tiettyjä raaka-aineita?
Sulle ei nyt tunnu avautuvan, että jonkun mielestä esim. vegaaniruoka voi olla herkullista ja tällaista ruokavaliota noudattava ei kaipaa mitä tahansa raaka-aineita vaan on tyytyväinen niihin, joita ruokavalioon kuuluu. Jos Aho tykkää syödä luomuruokaa ja kokee sen itselleen hyväksi, niin tuskin häntä haittaa etsiä luomua lautaselleen ja jättää prosessoidut pizzat syömättä.
 
Suosikkijoukkue
KK
Väittäisin kyllä että sinullakin on motivaatio ainakin ripauksen kovempi jos syöt jotain omasta mielestä herkullista ruokaa vs hyvää ruokaa.
Terveellisestä ruoasta voi saada todella hyvää (ehkä jopa todella helpostikkin) mutta väittäisin kyllä että helpompi on tehdä todella hyvää ruokaa ilman rajoituksia kuin rajoituksilla. Yksinkertaistettuna, kumpi on helpompaa, tehdä ruokaa mistä tahansa raaka-aineista vai jos et saa käyttää tiettyjä raaka-aineita?
Menee aika offtopiciksi, mutta mitä sinä tiedät mikä tuntuu kenestäkin hyvältä pupeltaa? Itselleni tulee nykyään paha olo esim hyvin rasvaisesta ruoasta. Se on aika paljon tottumis kysymys. En usko, että Aho tuntee pahaa oloa syödessään terveellisesti eikä se sen vaikeampaa ruan laittoa ole, kuin mikään muukaan.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Oma ymmärrykseni on se, että karkeasti ruokavaliolla varmistetaan seuraavia asioita.

- Sinulta ei mitään puutu. Eri ravintoaineiden tarve toki vaihtelee riippuen urheilijan ohjelmasta.
- Palautuminen. Mitä syödään kuormituksen jälkeen ja kuinka nopeasti?
- Juominen on myös tärkeää. Osassa tutkimuksista on mm. todettu, että junioriurheilijoista suurin osa tuli harjoituksiin nestehukassa. Tätä ei pysty harjoituksissa juomalla kuromaan kiinni, ja nestehukka tuo merkittävän pudotuksen jaksamiseen. Pieni, mutta usein laiminlyöty asia.

Sitten mennäänkin jo eri ruoka-aineiden sopivuuteen. Aika moni urheilija on luopunut esim. punaisesta lihasta, kun on todennut sen aiheuttavan väsymystä. Tätä nyt voi viedä vaikka kuinka pitkälle, ja osa urheilijoista tosiaan tekee erilaisia testejä ruoka-aineiden yksilökohtaisesta sopivuudesta. Ovatko nämä sitten huuhaata vai ei, en osaa sanoa? Jos tilaa pihvin ja ranskalaiset huonepalvelusta kovinkaan usein, niin varmasti antaa tasoitusta muille.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Joutuuko tässä jo huolestumaan "professorin" otteista?
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joutuuko tässä jo huolestumaan "professorin" otteista?

Ollos huoleton. Carolinalla on kausi alkanut hyvin ja homma toimii. Kyllä se Aho sieltä vielä tulee. Täytyy muistaa, että nyt sitten näköjään totutellaan jo "Barkovmaiseen" vastuuseen kaikkine erikoistilannevastuineen. Kaveri pelannut eniten alivoimaakin hyökkääjistä jne.

Eiköhän tuossa hetki mene, ennen kuin ketsuppipullon korkki aukeaa.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ollos huoleton. Carolinalla on kausi alkanut hyvin ja homma toimii. Kyllä se Aho sieltä vielä tulee. Täytyy muistaa, että nyt sitten näköjään totutellaan jo "Barkovmaiseen" vastuuseen kaikkine erikoistilannevastuineen. Kaveri pelannut eniten alivoimaakin hyökkääjistä jne.

Eiköhän tuossa hetki mene, ennen kuin ketsuppipullon korkki aukeaa.

Joo nou hätä mutta kyllä seuraavaan pariin peliin pitää alkaa tapahtumaan tai voi gorilla alkaa kurkkimaan.

Mutta niinkuin sanoit nii luotto on kova täälläkin.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Kyllä voidaan alkaa sylkykuppia asettelemaan tänne. Lainekin teki viime yönä maalin ja Kakkoa ei vielä oikein voi haukkua niin Ahosta se on nyt leivottava.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Kyllä voidaan alkaa sylkykuppia asettelemaan tänne. Lainekin teki viime yönä maalin ja Kakkoa ei vielä oikein voi haukkua niin Ahosta se on nyt leivottava.

Eihän tässä kukaan Seposta mitään sylkykuppia ole tekemässä. Pisteiden valossa vaan odottaisi enemmän heti kauden alkuun.

Varmasti moni muukin Carolinassa.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Mites tuo Niederreiter on pelannut? Itseäni ainakin harmittaa, että Svechnikovia ei laitettu Ahon ketjuun. Näyttää homma tosin pelittävän muidenkin kanssa. No Aho on tehnyt ketjukavereistaan perinteisesti parempia, tarvisiko Aho nyt vähän selästä työntäjää, mitä pisteisiin tulee. Hyvin tuo kaiketi on noin muuten pelannut.

Ei sillä ettenkö uskoisi niiden pisteiden tulevan ilman työntöapuakin.
 
Viimeksi muokattu:

Banjo

Jäsen
Hyvin tuo kaiketi on noin muuten pelannut.

Ei sillä ettenkö uskoisi niiden pisteiden tulevan ilman työntöapuakin.

Pisteitä kyllä alkaa tulemaan varmasti, muuten onkin ollut itselleni yllätys tuo pelaaminen. Ekoihin peleihin jo monta merkittävää pelillistä virhettä ja sama trendi jatkui nyt yölläkin. Harhasyöttöjä ja Stamkosin maalin mahdollisti käytännössä yksin kun ensin ei sählyvippi noussut alueelta ja heti perään rystyheitosta ränniin henkinen syöttöpiste vastustajan maaliin.

Mutta pitääkö huolestua.. Ei kai sentään vielä, uusiomiljonäärin hapuilua sanon minä.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Eikö Sepolla ole ollut joka kauden alussa tukkoista?
Eikös tuo viime kauden alkuun paukutellut pisteitä 12 ensimmäisessä ottelussa putkeen, mikä taisi olla seurahistorian uusi ennätys.

Ensimmäisellä kaudellaan Aho laittoi ensimmäisessä viidessä pelissä tehot 0+5, mitä seurasi sitten seitsemän pelin tehoton putki. Toisella kaudella viidessä ensimmäisessä pelissä syntyi tehot 0+2, jotka tulivat kauden avausottelussa. Seuraavissa kymmenessä ottelussa syntyi 0+6 tehot aika tasaisesti ennen ketsuppipullon avautumista. Ja tosiaankin viime kaudella syntyi tehot 4+13 ensimmäisessä 12 ottelussa. Viime kausi oli varmaan vähän poikkeus, mutta maalienteossa Aho ei ole ollut se räiskyvin kaudenaloittaja, joskin ei ole hirveästi vertailukohtia. Vasta kolme peliä takana niin vaikea vielä tehdä merkittäviä johtopäätöksiä.

Eiköhän kohta ala tulosta syntymään.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Miksi pitäisi huolestua? Aho kyllä missasi eilen maalipaikkoja, mutta entä sitten? Ainakin pääsi niille maalipaikoille ja kyllä se alkaa tuosta uppoamaan. Sai myös luotua pari hyvää paikkaa ketjukavereille, jotka eivät laittaneet myöskään sisään, eli jäi syötöt saamatta.
 
Kiikarit? Ei niitä maalipaikkoja passaa missailla tuolla palkalla kovin kauvaa. Kyllä ne pisteet vaan ruokkii itseluottamusta.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Taisi pari aivan loistavaa paikkaa järkätä Ninollekin, mutta ei maistunut. Toki sekin on varmaan Sebastianin vika, kun ei niistä tullut maaleja.

Niinkuin ylempänä sanoin nii ei täällä ketään olla kölin alta vielä vetämässä. Aho tarvii sen onnistumisen vaan nyt.

Ja tuosta Ninosta nii miksi Aho ei laita ite? Tulee joku Patrik Laineen ketju mieleen kun aletaan syyttelemään muita.
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Aho on ollut vaisu, mutta pääsee niin paljon paikoille, että kohta alkaa pisteitä taas tulla tuttuun tahtiin. Jonkinlainen pieni sentterin sophmore-slump tullut vain tähän alkuun, selvästi näkee Ahon hieman keräilevän voimiaan koventuneen puolustustaakan alla.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
49, 65, 83.
24, 29, 30.
-1, +4, +25.

En olisi ihan hirveän huolissani pelaajasta jonka ura on koko ajan ollut nosteessa väsyneiden numeroidenkin valossa. Taisi vastikään pudotuspeleissäkin takoa ihan asiallisesti pisteitä kun oli panoksellaan joukkueen sinne johdattanut. Luulen että koko organisaatio toivoo proffan nimenomaan kiihdyttävän vauhtia ennemmin loppua kohti kuin liekehtivän heti alussa. Toki molempia saa nyky-Aholta vaatia, mutta en faksaisi Sebastian Ahon tilannetta Pääskysaaren, Nousiaisen, Kyrön ja Hotakaisen pohdittavaksi POHiin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Aho on ollut vaisu, mutta pääsee niin paljon paikoille, että kohta alkaa pisteitä taas tulla tuttuun tahtiin. Jonkinlainen pieni sentterin sophmore-slump tullut vain tähän alkuun, selvästi näkee Ahon hieman keräilevän voimiaan koventuneen puolustustaakan alla.

Samaa mieltä, ei tässä huolissaan osaa olla vielä yhtään. Aho tulee vielä, ei tänä vaisuus kauan kestä. Tosin tuota viimeistä virkettä en ymmärtänyt, että mitä keräilee voimia? Tuskin se nyt jo tässä vaiheessa kautta on puhki vaikka puolustustaakka saattaisikin olla koventunut. Toisaalta onko se edes koventunut (muuten kuin alivoimalla) kun ainakin Tampaa vastaan se oli Staalin ketju joka joutui ottamaan vastaan tuon Tampan ykkösketjun?
 
Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Toisaalta onko se edes koventunut (muuten kuin alivoimalla) kun ainakin Tampaa vastaan se oli Staalin ketju joka joutui ottamaan vastaan tuon Tampan ykkösketjun?

Kuten on ollut jo useamman kauden, niin Staalin ketju ottaa vastaan vastustajan ykkösen aina kuin vain mahdollista. Se tuskin tulee muuttumaan tälläkään kaudella. Mikä on vain hyvä asia, eikä mitään pois Aholta. Tuosta alivoimasta sen verran, että toki Aholla on kolmen ottelun jälkeen eniten av-aikaa hyökkääjistä. Mutta kannattaa huomioida varsinkin tuo KOLME ottelua. Lisäksi esim. Staal ja Martinook ovat istuneet molemmat 4 minuuttia boxissa, joten muille on tullut enemmän jääaikaa. Oikeastaan ainoa muutos edelliseen kauteen on ollut Haulan tulo yhdeksi av-hyökkääjäksi. Staal-McGinn on se edelleen se ykkösmiehistö, Aho-Teräväinen ja Haula-Martinook (myös Wallmark-Foegele) ne seuraavat. Senttereiden aloitukset (voitot-häviöt) av:llä muuten tähän mennessä...Aho 0-3, Haula 3-3, Staal 8-2. Yksi vahvuus onkin heittää suomalaiskaksikko kentälle vastustajan 2.yv:tä vastaan tai kun 1.yv on tahkonnut sen minuutin verran.

Aho on päässyt ihan hyvin maalipaikoille, joten siltä osin ei tarvitse olla huolissaan. Eikä tämä ole ensimmäinen, eikä viimeinen kerta, kun tuntuu ettei millään uppoa. Sama kuin tuossa av-peliajassa, niin takana kuitenkin vasta kolme ottelua. Tietysti Aholta odotetaan maaleja ja joukkueen pistepörssin selkeää ykköstilaa. Ja niin pitää ollakin. Minusta yksi hieno ominaisuus Aholla on ollut se, ettei aiempien kausien "vaikeammilla" hetkilläkään ole näkynyt turhautuminen, vaan enemmänkin sieltä paistaa se suuri halu olla ratkaisija ja auttaa joukkuetta voittoon.
 
TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Tänään oli jo tulossa mahalasku nro 4, kun Aholla näytti 1-5 tilanteessa edelleen 0+0 ja -1...kunnes sai vihdoin onnistumisen ja sinetöi tyhjiin Carolinan voiton 3-6. Jokohan helpottais?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös