Savonlinnan Pallokerho 2012–2013

  • 81 580
  • 120
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mika Mörsky tulee SaPKoon HCK:sta. Tänään päivätty liiton vahvistamattomiin siirtoihin. Mikäs siinä, maalejahan tuo on osannut tehdä, jopa ilmaveivillä...
Tsekkasin tuota MM:n tilastoa kun alkoi hieman itseäkin ihmettää hänen pois päästäminen... 14.11 eli ekan maajoukkuetauon jälkeen ei kaverin pelaaminen ole enää ollut uomissaan. Tauon jälkeen on sarjassa pelattu 21 matsia, joista kymmenessä on Mika mahtunut kokoonpanoon, tehot vaatimattomat 3+2 4 min rangaistuksia ja -3 ja pistekeskiarvo 0,5 pist/ott. Sanoin tehoista vaatimattomat, sillä noista kolmesta maalista on kaksi tehty voittomaalikisassa ja kun vielä vertaa että ennen maajoukkuetaukoa oli 18 ottelussa tehot 6+6 eli 0,67 pist/ott

Alkukaudesta tosiaan kaveri oli aika huikea, mutta en tiedä miksi kaverin ote heikkeni marraskuun puolen välin jälkeen.

Tsemppiä Mikalle ja kiitos HCK:n ajastasi. Hienoja maaleja tuli nähtyä, toivottavasti peli-ilo löytyy ympäristön vaihtumisen myötä.
 

Laiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Nyslott Devils
Mikäli SaPKo selviää play offeihin, mielestäni Martikainen on suoriutunut OK. Mikäli ei selviydy, on hän epäonnistunut. Jos SaPKo menisi neljän joukkoon, pitäisin sitä nappisuorituksena Martikaiselta. Puhun vain Sakusta, koska hän loppupeleissä vastaa joukkueen valmennuksesta, ei Hietaniemi.

Tällä hetkellä näyttää hyvälle, siltä että joukkue on vihdoin sisäistänyt pelitavan. Jos näin on, harmittaa Martikaisen mahdollinen lähtö. Ensi kaudella olisi voinut tulla kovaa jälkeä heti alusta lähtien. Mikäli joukkue pysyisi edes lähestulkoon kasassa.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Lappalaisen Lasun kausi on ohi ja leikkauspöytä odottelee. Eli toteamme, että voihan sian vitura.
Etsiikö SaPKo nyt jostain uutta pakkia? Pakko kait se on, vaikka rahaa ei varmasti liioin ole, ei ainakaan tuon tason jätkään mitä tuskin on edes saatavillakaan.
Väittäisin että Lappalaisen tasoisten pakkien perässä on tällä hetkellä monet liigaseuratkin.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Lappalaisen Lasun kausi on ohi ja leikkauspöytä odottelee. Eli toteamme, että voihan sian vitura.
Etsiikö SaPKo nyt jostain uutta pakkia? Pakko kait se on, vaikka rahaa ei varmasti liioin ole, ei ainakaan tuon tason jätkään mitä tuskin on edes saatavillakaan.
Väittäisin että Lappalaisen tasoisten pakkien perässä on tällä hetkellä monet liigaseuratkin.
Voi helkkari tätä SaPKon säkää, se on joka saatanan kausi sama homma että joku tärkeä pelaaja hajoaa palasiksi kauden tärkeimmillä hetkillä. Tätä ei todellakaan olisi enää tarvittu!

Kannattaisiko kysyä Rauman Lukolta että voitaisiinko saada se Roni Viirlas loppukaudeksi tänne. Ei ehkä Lasua paikkaa mutta lähelle menee, Viirlas oli mielestäni hyvä pakki.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Lappalaisen puuttuminen tekee ison loven sinne pakistoon. Hänhän on ollut melko paljon poissa.

Tuossa harmiteltiin SaPKon huonoa tuuria tämän loppukauden poissaolon yhteydessä.

SaPKoakin on tullut jonkun verran seurattua, mutta kysynkin että onko SaPKolla ollut loukkaantumiseten kanssa teidän mielestänne huonoa tuuria muutenkin tällä kaudella? Jotenkin itselläni on sellainen kuva ettei SaPKolla aivan hirveästi loukkaantumisia ole ollut. Olenko väärässä?
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Lappalaisen puuttuminen tekee ison loven sinne pakistoon. Hänhän on ollut melko paljon poissa.

Tuossa harmiteltiin SaPKon huonoa tuuria tämän loppukauden poissaolon yhteydessä.

SaPKoakin on tullut jonkun verran seurattua, mutta kysynkin että onko SaPKolla ollut loukkaantumiseten kanssa teidän mielestänne huonoa tuuria muutenkin tällä kaudella? Jotenkin itselläni on sellainen kuva ettei SaPKolla aivan hirveästi loukkaantumisia ole ollut. Olenko väärässä?
Et ole ihan väärässä. Tällä kaudella loukkaantumisia on sattunut aiempia vuosia vähemmän mutta ikävästi ne napsuu meillä yleensä aina näihin "avainpelaajiin" Lappalainen, Virkki, Laakkonen..siinä kauden pahimmat.

Esimerkiksi pakistosta Anssi Virkki on kyllä esimerkki huono-onnisesta kaverista loukkaantumisten suhteen. Aina sattuu jotain. Nytkin oli kajaanissa törmäillyt päin laitaa, tiedä onko huomenna rosterissa. Nyt tämä Lappalaisen risaksi mennyt olkapää on kyllä isku vasten kasvoja..Pakkia huutaa rosteri kipeästi.

Eli lyhyesti sanottuna vähemmän tilttiä kun viime kausina mutta tärkeämpiin pelaajiin.

Edit: Niin Essen taisi olla kanssa risana aika pitkään..sekin oli paha nakki.

Edit 2: Hymyä tähän. Kun Murkulan juttuja joskus lukee näyttää ne siltä ku olisin ne ite kirjotellut. Joskus ollaan 100% samoilla linjoilla.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jotenkin itselläni on sellainen kuva ettei SaPKolla aivan hirveästi loukkaantumisia ole ollut. Olenko väärässä?

Noh, Lappalainen oli siis edellisen kerran loukaantuneena pyssymiehen taklauksen jäljiltä.
Virkki loukkaantui harjoituskaudella ja oli alkukauden poissa, seuraavan kerran meni polvi TUTO pelissä. Jalka on edelleen tohjona ja vain tuollaisella Virkkimäisellä asenteella sillä pystyy pelaamaan.
Essen huilasi muistaakseni 9 matsia loukkaantumisen vuoksi, Laakkonen taisi olla viisi matsia sivussa. Ja Halme 5-10 ottelua, en muista tarkkaa määrää.

En nyt tiedä onko tämä poikkeuksellisen paljoa, mutta kun tietää SaPKon rosterin leveyden ja sieltä on järjestään puuttunut tuollaisia miehiä kuin Essen,Virkki,Lappalainen ja Laakkonen niin eipä tuo ole hirveasti naurattanut.

Tässä vielä noiden meidän "ykköskorin" miesten ottelumäärät.

Virkki 24/40
Lappalainen 27/40
Laakkonen 35/40
Essen 31/40

E: vähän hidas
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Toivottavasti Essen ei eilen loukkaantunut Rämön älyvapaasta huitaisusta. Se olisi vähän pirun kova isku palyoffpaikkaa tavoitellessa.
Nyt sinne on siis matkaa kolme pinnaa, mutta yksi ottelu on edessä olevaa LeKiä enemmän pelattu ja maalieroa tuskin enää saadaan kiinni, ellei LeKi ala häviämään rumasti ja SaPKo voittamaan isosti joista molemmat skenaariot ovat lähes utopistisia, etenkin tuo jälkimmäinen.
Karsijan paikalle on se kaksi pinnaa, eli ei ole paljon syytä tuuletteluun.

Eilinen peli oli siitä erikoinen, että näin ensimmäistä kertaa koskaan paikanpäällä kun sama laukoja vetää kolme rankkaria perätysten häkkiin. Ja upeita nuo suorituksen olivatkin.
Ylipäätään kerran aiemmin olen katsomosta (tai mistään) nähnyt samalta mieheltä kolme yritystä. Se oli '09 Sveitsin MM kisoissa ja laukoja oli Jarkko Ruutu. Kolmas vaan ei uponnut.

E: asiasisältö korjattu
 
Viimeksi muokattu:

Tippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko
Eilinen peli oli siitä erikoinen, että näin ensimmäistä kertaa koskaan paikanpäällä kun sama laukoja vetää kolme rankkaria perätysten häkkiin. Ja upeita nuo suorituksen olivatkin.
Ylipäätään kerran aiemmin olen katsomosta (tai mistään) nähnyt samalta mieheltä kolme peräkkäistä yritystä. Se oli '98 Sveitsin MM kisoissa ja laukoja oli Jarkko Ruutu. Kolmas vaan ei uponnut.

Eikös tuo vuosi ollut 2009 jatkosarjan ottelu Kanadaa vastaan? Ruutu kyllä kävi laukomassa kolme kertaa, mutta ei peräkkäin. Jarkko Immonen kävi vetämässä yhden välissä. Anteeksi pilkun viilaaminen, ja samalla mentiin aika pahasti ohi aiheen.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Eikös tuo vuosi ollut 2009 jatkosarjan ottelu Kanadaa vastaan? Ruutu kyllä kävi laukomassa kolme kertaa, mutta ei peräkkäin. Jarkko Immonen kävi vetämässä yhden välissä.

Vastaan kyllä,kyllä ja kyllä. Hyvin korjattu. Jännä juttu, että noinkin "hyvin" muistin kun satuin istumaan kaarteessa keskellä Kanadalaiskatsomon osaa.
Samalla tapahtui henkilökohtaisesti suurin yksittäinen provokaation kun hankasin ärsyttävän Kanadalaisjannun naaman kaulahuivillani Ruudun toisen onnistumisen jälkeen...

Ja joo, meni ohi aiheesta, mutta tämä siis pursusi Vehman eilisistä kolmesta upeasta rankkarista ja Tippo korjasi hyvin omat tunarointini siihen liittyvästä sivujuonteesta.
 

pertteli

Jäsen
Semmoista rupesin kyselemään, että miksi David Stach ei ole enää teidän mukana. Eikö ollut valmennuksen mukaan tarpeeksi hyvä vai eikö lukko antanut miestä pidemmäksi aikaa? Näin häneltä yhden pelin sapkon paidassa ja oli siinä ihan erottuvakin pelaaja. A-nuorten sarja näyttäisi olevan Davidille kyllä väärä sarja.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Antti Leskinen.

Tulin ottaneeksi tuolla Jokipoikien ketjussa kantaa vähän maalivahtien peluuttamiseen, siellä kun tuntuu olevan paljon samanlaista tunnelmaa kuin täällä.

Näin kirjoitin tuonne:
"SaPKossa kukaan ei luottanut omaan junnuun niin kauan ennenkuin oli pakko. Tämä siitäkin huolimatta, että jannu pelasi hyvät harjoitusottelut."

Olkoonkin, että torjuntatyöskentelyssä on vielä paljon kehitettävää, mutta siitä huolimatta jannun torjuntaprosentti on tällä hetkellä 91,7% jos vilkaisemani tilasto pitää paikkaansa. Voittoon Antin pelatuista matseista on päättynyt 61,5% eli 8 ja tappioon 5.
Hävityistä peleistä jatkoille on mennyt 2 ja voitetuista kolme. Eli pisteitä on saatu kasattua 10:ssä pelissä 13:sta. Kaikkiaan niitä on tullut 23 eli keskimäärin 1,76/ottelu. Huomautettakoon, että tällä keskiarvolla kauden alusta oltaisiin runkosarjassa sijalla 3.

Otetaanpa malliksi ne pelit (28) joissa Leskinen ei ole pelannut.
Kaulio 82,7% ja Pesonen 88,8% + Toivonen (96,1%) ja Nielsen (86,1%)
Voitettu on 9 eli 32,1% ja hävitty loput 19. Voitoista kaksi on päättynyt varsinaisen peliajan jälkeen ja tappioista 3.
Pisteitä näistä on kertynyt 28 eli keskimäärin 1/ottelu. Mikäli matka olisi jatkunut tähän asti samalla tahdilla oltaisiin sarjassa edelleen viimeisenä.
Ja vielä pienenä lisähuomiona noista 28 pinnasta kuusi on torjunut Toivosen Juha, eikä yhdessäkään Juhan matsissa jääty pisteittä.

Ei tietenkään pelkästään maalivahtipeli selitä näitä lukemia, mutta on niissä huomioitavaa faktaa mukana. Ja helppohan näitä on tietysti tässä vaiheessa viisastella, mutta ihmetellä täytyy, kuinka kauan Leskisen piti vuoroaan odotella yhtä ottelua lukuunottamatta hyvin pelatun harjoituskauden päälle.
 

ToobHanns

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Bruins
Viikonlopun aikana Lammassaari pelasi kaksi peliä ja iski näissä kolme maalia. +- on kuitenkin pakkasella yhden verran, eli -1. Onko Lammassaaren otteista jotakin kerrottavaa, yleisesti miltä miehen meno näytti?
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Viikonlopun aikana Lammassaari pelasi kaksi peliä ja iski näissä kolme maalia. +- on kuitenkin pakkasella yhden verran, eli -1. Onko Lammassaaren otteista jotakin kerrottavaa, yleisesti miltä miehen meno näytti?

Lauantaina Joensuun matsissa kaksi maalia. Ilman Lammassaarta SaPKo olisi jäänyt varmaan nollille. Molemmat vielä ylivoimalla, toinen oikein hyvä laukaus, toinen hakattu maalin edestä. Mestiksessä pysyi ainakin vauhdissa mukana, mutta ei muuten mitään mainittavaa oikeastaan.

Juuso Oinonen palasi SaPKoon Kiekkokoplasta, kevään maalivahdit lienee Savonlinnassa siinä?
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Juuso Oinonen palasi SaPKoon Kiekkokoplasta, kevään maalivahdit lienee Savonlinnassa siinä?

Juu, ja mikäli mitkään todennäköisyyslaskennat pitävät paikkaansa niin se kevät ei ole erityisen pitkä.
Ei tietystikään ole vielä heitetty kirvestä kaivoon, mutta viimeisestä neljästä ottelusta on voitettava kolme. Kahdella tappiolla tarvittaisiin enemmän kuin äärimmäistä onnea, että pelit jatkuisivat. Karsintaan putoamista en suuremmin pelkää vaikka mahdollistahan sekin on.
 

Laiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Nyslott Devils
Jaahans, mitä tuohon nyt sanois. Kai se niin on, näin kannattajankin kohdalla, "vaikkei tule kultaa tai hopeaa silti Savonlinnan pallokerhoa rakastaa".
No ensi vuonna jysähtää, yllätetään kaikki JaSin johdolla. Lopetetaan sekä anteeksipyytely että "huippuolosuhteiden perään haikailu". Keskitytään olennaiseen.
Raimo Ilardo Wathen:ia siteeraten "Hyvä tästä tulee".
 

Leaderi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Ensi kauden pelaajisto

Nyt tässä voisi alkaa jo tehdä pelaaja spekulaatioita ensi kaudesta. Itselläni olisi tälläinen näkökulma pelaajistosta:

Oskar Essen - ''Ville Eskelinen'' - Tuomas Muhonen
Mikko Nuutinen - Kristian Ruisma - Niko Laakkonen/T.Tallberg
''Vahvistus''/M.Mörsky - Joonas Toivanen - ''Vahvistus''/T.Tallberg
''Joku junnu'' - Santeri Halme/''Joku junnu'' - Toni Henttonen/M.Hyvärinen

Lasse Lappalainen - ''Vahvistus''
''Vahvistus'' - Iiro Vehmanen
Ville Hyvärinen - ''Joku junnu''

Antti Leskinen (mv)
Juuso Oinonen (mv)

Heittäkääs muutkin tälläista ketjulottoa ensikaudesta!

Edit. Ei hitto laitoin tän väärään ketjuun, olisi pitänyt laittaa toho 2013/2014 SaPKon ketjuun. Olisiko Moderaattorit ystävällisiä ja siirtäisivät tämän viestin tohon yllä mainittuun 2013/2014 SaPKon ketjuun kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös