SaPKo 2014–2015

  • 74 591
  • 113

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Suhkot pienikokoinen taitosentteri, joka on viime vuosina kehittänyt kahdensuunnan peliään ja ainakin mestiksessä on kuulunut myös alivoimamiehitykseen. Pystyy pelaamaan myös laidassa, mutta ainakin jkl:n vuosinaan pystyi käyttämään parhaita avujaan eli pelisilmää ja syöttötaitoa parhainten keskellä pelatessaan. Ainakin aiemmin miehen liiganousua on hidastanut ja estänyt kaksinkamppailupelaamisen arkuus ja kun pienikokoinen on niin tuo vaan on korostunut. Ylivoimille liigassakin voi olla erittäinkin käyttökelpoinen pelaaja, ja miksei myös oikealla roolituksella tasakentällisin, itse en vaan jyväskylän aikojen Roinetta seuranneena saa hänestä liigaan mitään 3/4-ketjun pelaajaa, vaan roolin pitää olla tulosyksikössä ylivoimaminuutein. Voi toki olla että Roine on ottanut kokonaisvaltaisessa pelaamisessa SaPKo aikana suuria harppauksia eteenpäin.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Roine nyt oli Tero Koposen jälkeen ehkä paras kokonaisvaltainen pelaaja SaPKom lähihistoriassa. Otti myös kultapottana hemmetin paljon kiekkoja kroppaansa. Parhaiten Roine erottui joukkueessa siitä, että hyvin harvoin teki kiekon kanssa tyhmää ratkaisua.
Riippuu nyt ihan siitä mihin rooliin on Pelsuihin kaavailtu, niin voisin heittämällä luetella useammankin heikomman pelaajan nimen tämän hetken Pelicansista.

Saa nähdä, toivottavasti onnistuu Pelsuissa. Aika kova homma SaPKolle, mutta näin se menee, ei joukkuejaan voi yhtä miestä kaivata....niin, jos nyt lähtijät jää yhteen mieheen.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Onpahan ollut melkoista itkuvirttä paikallisessa kiekko-mediassa tuon Roineen siirtymisen jälkeen. (ei siis median toimesta, vaan ihan kirjoittelijoiden) Kyllä tuo kuvastaa hyvin montaakin seikkaa ihmismielistä. Totta hemmetissä Roine lähtee liigaan jos saa paikan ja se on sopimusteknisesti mahdollista. Niin sinne lähtee Nuutinen tai Lehtinenkin jos paikka tulee. Itseasiassa en keksi montaakaan ihmistä joka ei suostuisi ottamaan urallaan kehitysaskelta ja mukavampaa korvausta työstään. Tai oikeastaan tuosta kiekosta tulee työ vasta kun Mestiksestä siirtyy ammattimaisempaan sarjaan, eikä automaattisesti silloinkaan.

Toinen mikä pistää tuossa kirjoittelussa silmään on se ihmettely miten Roine on voinut "näytöillään" vaatia liigapykälää sopimukseen. Mitähän ihmeen näyttöjä tuo porukka on ollut näkevinään.

Itse kirjoitin toukokuussa näin "Roine on varmasti hyvä ja oletan pelipaikan löytyvän kahdesta ensimmäisestä kentästä. En oikeastaan keksi muuta syytä, kuin ison roolin lupaaminen, miksi olisi SaPKoon siirtynyt."

Hahaa, olinko saanut privaattinäyttöjä Roineen pelistä vai voisiko olla kuitenkin niin, että vähän seurailenkin tätä lätkää oman kylän rajojen ulkopuolellakin. EIkä tuossa aika selvästi käynyt niin, että jätkä pääsi hemmetin isoon rooliin, onnistui ja sitä kautta aukesi paikka liigajäille. Sitähän se mies tuli SaPKosta hakemaankin, ja kun sitä kerran tuli hakemaan niin miksi ihmeessä ei olisi halunnut liigapykälää soppariinsa vääntää.

Ainoa mieltä kaiveleva asia tässä on se, että seura ilmoitti ettei aktiivisesti etsi korvaavaa pelaaja. Jaa, paras pelaaja lähti, mutta sitäkö ei kannata yrittääkään korvata? Pitäisiköhän kuitenkin ehkä yrittää?
 
Varmasti joku kauteensa kyllästynyt "wanna-be-star", jonka kausi on mennyt vituralleen sysi-paskassa jengissä, olisi tulollaankin mutta kun tarkastelee SaPKo:n taloustilannetta ja kuluvan kauden kotiotteluiden katsojamääriä niin kirsutussa ei lienee muuta kuin puuhöylän päreitä. Kaikilla joukkueilla on kuitenkin vielä mahdollisuus POF:in ja sen takia ei mikään joukkue, kuten TPS Liigassa, ole ainakaan vielä lähtenyt parantamaan kassaansa. Liiga-statuksen omaavat pelaajat ovat kuitenkin aivan eri palkkaluokassa ja heitä ei Pässi-aitaukseen saada. Mutta jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus; muut nostaa tasoaan ja kausi vain tyylikkäästi tappiin asti.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Minusta sen korvaavan pelaajan etsiminen ei maksaisi kovinkaan paljoa. Sitäpaitsi SaPKo voisi olla jollekin jopa houkutteleva vaihtoehto kun tietää, että joukkue voi hyvällä onnistumisella pelata jopa mitaleista.
Eilen Jyp-Akatemiaa vastaan syntyi kaksi maalia ylivoimalla, mutta Roineen loukkaannuttua ja sittemmin poistuttua, on ylivoima ollut välistä todella surkeaa. Sitä se muuten oli pääasiassa eilenkin. 5min ylivoimalla ei tannut syntyä edes yhtään ainoaa maalipaikkaa.
Erikoistilannepelaaminen ja viisikkopuolustus kun nimenomaan pitää olla kunnossa palyoffien alkaessa. Nyt viisikkopuolustus on, mutta erikoistilannepelaaminen ei todellakaan ole.
 

NatKingCole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoin kilpailu
Herätellään tämäkin osio henkiin uutisella, että Jasi Sinkkonen ei sitten jatka ensi kaudella SaPKossa. Säästötalkoita tarjosi SaPKo, Sinkkonen valitsi ulkomaan, jota ei vielä paljastanut. Saas nähä miten ensi kausi menee. Yleensä valmentajan vaihtuessa päin honkia ja ensi kaudella karsinnat tekevät paluun.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jasi on kyllä ollut varsin kelvollinen valmentaja ja tehnyt SaPKon pelistä miehekästä. Itsepä olen kuitenkin sitä mieltä, että Leinonen+Sane pystyy jatkamaan hyvällä raiteella olevan joukkueen perässä.
 
Murkulan kanssa hyvin samoilla linjoilla. Jos Sane ja Leinonen ottavat valmennusvastuun, niin sillä pärjättäisiin varmasti ensi kaudella. Jotenkin tuntuu, että nimenomaan tuo duo, jos jompikumpi ei jatka, niin sitten onkin hieman vaikeampaa.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
SaPKolle kiitos tästä kaudesta. Oli hienoa seurata kuinka rajallisilla resursseilla kootaan UPEA JOUKKUE! Jokainen savonlinnalainen on teistä ylpeä. KIITOS!
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hieno ja taisteleva joukkue oli. Toivottavasti ensi kaudella sama ilme säilyy vaikka Sinkkonen lähteekin. Hyvää jatkoa SaPKon kannattajille!
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Kiitos Sinkkoselle ja SaPKolle etenkin siitä, että pakotiltte Mattilan oppimaan reagoimaan vastustajaan ja muuttamaan KooKoon peliä mielestäni parempaan ja voittavampaan suuntaan kuin myös yleisölle viihdyttävämpään.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kausi paketissa. Oli kaikinpuolin parempi kausi kuin edeltäjänsä ja monta mukavaa iltaa tuli taas joukkueen edesottamuksia seuraten vietettyä. Talvisalon hallissa vähän vähemmän, mutta kaikkiaan taisi tulla joku 45 peliä katsottua halleissa tai netissä.
Onnistuin jotain ennustamaan oikein, kuten vaikean alkukauden ja puolustajien suuren roolin pistetehtailussa. Jos ihan totta puhutaan niin koko kauden käänsi Mikko Nuutisen saapuminen pässipaitaan. Siitä hetkestä lähtien heräsi myös Roine kovaan iskuun ja sitten myöhemmin Forsström.

Mahtava läpimurto Sami Jekuselta, ilahdutti tietty myös Tiilikaisen Lassen, Jarkko Kainulaisen, sekä Rasmus Hämäläisen taso.

On katsomoonkin ilo nähdä, että pelaajat menevät kiekontielle aina kuin mahdollista. Jasin muutamat erittäin hyvin ajoitetut aikalisät jäivät myös muistiin.

EIpä mitään, etiäpäin sano mummo lumessa. Sitten vaan uutte kautta kohti ja joukkuetta kasaamaan. Jatketaan tätä ensi vuoden ketjussa.
 
Laitetaan nyt tänne Janne Sinkkosen uusi työpaikka. SaPKoa kaksi viime kautta valmentanut Janne Sinkkonen siirtyy ensi kaudeksi Itävaltaan EHC Lustenaun päävalmentajaksi, kertoo perjantain Etelä-Saimaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös