SaPKo 2009–2010

  • 113 441
  • 250

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Potkittiin minne?

Riski on aina olemassa, kun nuoria otetaan mukaan joukkueeseen, mutta siihen pitää myös uskoa eikä heti hädän tullen potkia heitä penkille.

Siis Laakkonen potkittiin sairaspenkille verenmyrkytyksen vuoksi ja Vento ja Tenovaara koulunpenkille yo-kirjoituksiin istumaan!

Tämä kolmen kierroksen spekulointi lämpenee nyt Harleylla todella kuumaksi. Eihän tuommoisessa argumentoinnissa ole enää järjen häivää.

Kyllä Harley näki yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, että materiaali on niukin mahdollinen, ja sitä joudutaan paikkaamaan aina kun miehiä joutuu pois rivistä.

Tuletko muuten Hämeenlinnasta saakka katsomaan kaikki pelit ja kannustamaan SaPKoa? Sille annamme varmasti omasta puolestamme kaiken henkisen ja moraalisen tukemme ja kunnioituksemme.
 

Lead Fossil

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Eikös se juuri ollut pointtina tähän kauteen lähdettäessä että mahdollisimman vähän vaihtuvuutta joukkueessa. Toki Järvisen voisin pitää loppukauden joukkueessa.
Näin minä olen käsittänyt, koska viime kauden tappio (juhlaottelusta huolimatta) kommentoitiin juuri sillä että joukkueessa oli paljon vaihtuvuutta.

Toki täytyisi olla myös plan b), c) ja d) jos jotain menee vikaan niin voidaan reagoida.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On se vaan kumma, että kauteen lähdettäessä hehkutettiin SaPKon joukkueen nuoruutta sekä omia junnuja ja nyt, kun alkaa olla ns. ”tavara housussa”, niin aletaan katsastaa kokeneita pelimiehiä!

Tässä pitäisi varmaankin määritellä, että kuka on "kokenut pelimies"? Jos tällä Kerhosta tulleella viisikolla Siren, Viinamäki, Karevaara, Lähteenmäki ja Järvinen tarkoitetaan kokeneita pelimiehiä, niin joudun itse tarkistamaan käsityksiäni näiden asioiden suhteen.

Viinamäki, 19, Siren ja Lähteenmäki, 20, Järvinen, 21, Karevaara, 22, eivät oman käsitykseni mukaan ole kokeneita pelimiehiä kukaan. Karevaaralla on kyllä jo ihan kivasti liigapelejä tilastoissa, mutta oikeesti rooli on todella pieni ja tästä kertoo ehkä jo sekin, ettei mies pelaa liigassa vaan Mestiksessä.

Pitäisikö muuten niitä liigajengejä dissata oikein urakalla, jotka hankkivat kesken kauden vahvistuksia, jotka sitten vievät ne vähätkin minuutit omilta junnuilta?

Ja tosiaan molemmat tässä hyötyy ja tietenkin myös pelaajat itse.

SaPKo ei välttämättä Jokipoikia voita, mutta toivotaan onnistumisia kaikille SaPKon pelureille, olivat he sitten omia junnuja tai liigasta lainalle tulleita.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
No niin! Menihän se teillä suunilleen, niin kuin pitikin, mutta ei aivan. Annoitte Jokipojille pisteen. Eihän se näin meillä onnistu tämä nollakerhon pelaaminen, koska jäimme nyt yksin. Onnittelut kuitenkin pisteavauksesta.
 

Laiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Nyslott Devils
Niimpä ja ainakin pisteiden valossa Liiga- lainat olivat ratkaisuosassa, epäilyksistäni huolimatta. Eikun sarvet kohti lauantaita...
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Ponneton, ajatukseton ja kevyt

Ponneton, ajatukseton ja kevyt SaPKo

Oikeasti tietenkin tarkoitit taistelunhaluinen, älykäs, taitava, hyvin harjoitellut ja erittäin hyväkuntoinen SaPKo.

Kuulin, kun räjähdit riemusta jatkoajalla. Toiveesi toteutui melkein täydellisesti. Hävinneen joukkueen maalimäärän ennustit oikein.
 

minarc

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Boston Bruins
Hienoa! Pitäähän se pisteputki jollain aloittaa.

Tänään oli pelissä paljon hyvää, jota toivottavasti nähdään jatkossakin.

- Simon Nielsen pelasi jälleen huippupelin ja torjui tänään pisteet kotiin.
- Erikoistilanteet toimi jo kohtalaisesti

Se pieni turha sählääminen pitää saada vähenemään.

- alin mies (hyökkääjä) menettää kiekon ja siitä ilmainen maali
- 2 turhaa jäähyä, kun kiekko katsomoon ja kolmas oli tosi lähellä pelin lopussa. Jäi vissiin 2 senttiä varaa.

Tästä on erittäin hyvä jatkaa.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Lähteenmäki pelaili eilen HPK-paidassa Pelicansia vastaan. Karevaaraa ja Järvistä ei näkynyt.

Tarkoittaisiko tämä sitä että Joona Karevaara ja J-M Järvinen jatkaisivat pässipaidassa?
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Lähteenmäki pelaili eilen HPK-paidassa Pelicansia vastaan. Karevaaraa ja Järvistä ei näkynyt.

Tarkoittaisiko tämä sitä että Joona Karevaara ja J-M Järvinen jatkaisivat pässipaidassa?

Itä-Savon mukaan varmasti vain Karevaara pelaa huomenna KiVa:a vastaan. Järvinen loukkaantui tuossa Jokipojat pelissä, että tuskin pelaa. Eiköhän mies suunnannut takaisin Hämeenlinnaan. Veikkaan kuitenkin, että joko Karevaara tai Järvinen tulee pelaamaan Sapkossa enemmänkin tämän kauden aikana.
 

minarc

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Boston Bruins
Joona Karevaara pelasi tänäänkin varsin mainiosti. Toivottavasti pelaa jatkossakin SaPKossa, eikä haittaisi jos muitakin HPK-apuja saadaan käyttöön.

Kaikki kolme kotipeliä nähneenä näyttäisi suurin ongelma olevan, että vastustaja pääsee turhan usein liian vapaaseen maalintekopaikkaan ja kyllähän niistä tällä tasolla pitääkin maaleja tehdä.

Olen kuitenkin tyytyväinen näkemääni ja mukavia pelejä on ollut kaikki katsella. Ei täältä kukaan helpolla tule pisteitä viemään jatkossakaan.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Hyvä siitä vielä tulee

Ei tarvitse heittää kirvestä kaivoon.

Tässä pelissä virheitä taisi olla enemmän kuin edellisissä, ja taitava kärkijoukkue rankaisi niistä murhaavalla prosentilla.

Toisaalta: nuori SaPKo pystyy panemaan pitkiä jaksoja kovaa painetta mitä tahansa joukkuetta vastaan tässä sarjassa, jonka taso on kova.

Olen nähnyt neljä peliä viidestä, ja kaikissa SaPKo on kestänyt kyydissä. Mitään romahduksen tapaistakaan ei ole ollut lähelläkään.

Kahdessa eka pelissä yksi maali, kolmannessa kaksi, neljännessä ja viidennessä kolme...

Kyllä siitä vielä hyvä tulee.

Yleisön ja SaPKon kassan kannalta päivä oli liian kaunis ja lämmin mökkeily-, marjastus-, sienestys-, metsästys-, lenkkeily-, ja puutarhatyöpäivä.

Neljänä alkusyksyn lauantaina peräkkäin on kotipeli, ja viidentenä viikonloppuna vielä sunnuntaipeli. Se tekee lovea kassaan ja hallin tunnelmaan. Miksiköhän se on näin?
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Saunailta

Mielestäni ainoa asia, mikä ratkaisee, käykö yleisöä vai ei, on kilpailumenestys. On sitten rahaa tai ei.

Edellisen puheenvuoroni jatkeeksi: eilisilta jos mikä todisti, että tänä päivänä nämä yhden muuttujan analyysit eivät riitä.

SaPKo pelasi keskiviikkona hyvin, taisteli ensin jatkoajalle ja sitten voittoon. Yhden muuttujan logiikalla joukkueen olisi pitänyt saada siitä palkinto. Eilen olisi pitänyt olla katsomossa vähintään tuhat ihmistä, mutta oli 740. Ei niitä joensuulaisia niin paljon keskiviikkona ollut.

Ihmisillä on nykyään maailmassa niin paljon muutakin. Monet ovat myös laiskistuneet, medioituneet ja nirsoutuneet. Sen lisäksi, mitä edellisessä viestissä kirjoitin, eilen oli tietenkin saunailta. Sen merkitys ainakin Talvisalossa on iso.

Niille katsojille, joiden kanssa eilen keskustelin, yleisömäärä oli yllätys ja pettymys. Saattoipa olla sitä myös pelimiehille ja vaikuttaa esitykseenkin. Korvienvälitapahtumat voivat olla paljon pienemmistäkin asioista kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Pullon henki

Sportin kannattaja Rocco otteluseurantaketjussa:

"Mutta, pakko myöntää että tänään nähty SaPKo oli paras mitä olen nähnyt Vaasassa Mestis-aikana. Perkeleen hyvin liikkuva porukka, pelasi kurinalaisesti ja hyödynsi kaikki asiat mitä pystyi hyödyntämään."

SaPKo toi pisteen viidensadan kilometrin päästä kuusi kertaa kalliimman joukkeen kotihallista 2420 katsojan todistaessa ja oli aivan hilkulla tuoda kolme!

Kuutamoyönä olivat varmasti päällimmäisinä kaksi menetettyä pistettä, mutta jo viimeistään huomenna yksi voitettu piste.

Nyt ainakin puolet valmennuksesta on pään valmennusta, mutta mehän luotamme Pekkaan ja Markoon tässä täysin.

Ykkösketjun hanat ovat apposen auki, ja joka mies pystyy ratkaisuihin. Kunhan Viinamäen miehet saavat korkin auki, sieltä poksahtaa pitelemätön henki jota ei helpolla tungeta takaisin pulloon.

Toivottavasti Viinamäki ei loukkaantunut pahemmin.

Puolustuspaketti nähtävästi pysyi Vaasassa hyvin koossa. Näkisimmepä saman lauantaina Talvisalossa.

Ei toki haittaisi, jos Rautakorvelta heltiäisi pari kolme miestä.

Mutta jo on ihme, jollei väki malta lykätä saunomistaan parilla tunnilla tai jättää jonkin saunavuoron väliin! Vastassa on rakas vihollinen, kova KooKoo melkein naapurikylästä.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Jos ruvetaan spekuloimaan pelaajista joita SaPKo voisi saada HPK:sta nyt vaikka alkuun joulutaukoon asti niin sanoisin että Joona Karevaara ja Jan- Mikael Järvinen ovat todennäköisimmät. Ehkä Aki Seitsonen tai Sami Lähteenmäki ovat myös siinä rajalla kolmanneksi.

Katselin myös HPK:n pakkeja, siellä Pasi Järvinen(tosin try-out sopimus) ei tahdo nyt saada peliaikaa. SaPKoon vaan luutimaan, olisi meidän pakistossa kova vahvistus vaikka vähän hidas onkin mutta laukaushan sillä on erinomainen. Kova pelote ylivoimassa.

Hienoa että SaPKon ja HPK:n yhteistyö on alkanut. Molemmat tästä loppupeleissä hyötyy, mitä järkeä HPK:lla olisi istuuttaa miehiään viltissä tai katsomossa. Kun meillä on sitten tuo oma A-juniori ketju niin he voivat pelata SaPKo A:ssa pelejään jos ja kun HPK:sta saataisiin hyökkäysduo/trio vaikka pitemmäksikin aikaa.
 

minarc

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Boston Bruins
Hienoo pojat! Oli kyllä kova yllätys tuoda piste pelistä, mistä kukaan ei sitä odottanut.
Kannattaa ehdottomasti katsoa pelistä hieno kooste:
http://www.vaasansport.fi/webtv_mq.php?id=269

Nyt on seuraavana mukava kolmen pelin siivu, mitkä mukavasti kaikki vielä näkee livenä, kun maanantaina on tv-peli.

Aiemmat pelit on näyttänyt niin hyviltä, että ehdottomasti pisteistä tapellaan jokaisessa pelissä.

Toivottavasti saadaan joku tai useampi HPK-apu, niin meillä on eriomainen mahdollisuus olla se kauden yllättäjä, johon toki kaikki omat uskoi ennen kautta, mutta muista leireistä aika harvat.
 

Master

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Mikäs tuolla Virkillä on? ei pää kestä? Ilmeisesti miehen kehitys on pysähtynyt ja liigapelaajaa hänestä on turha odottaa.. en ole hänen pelejään nähnyt joten mikä mättää?
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Mikäs tuolla Virkillä on? ei pää kestä? Ilmeisesti miehen kehitys on pysähtynyt ja liigapelaajaa hänestä on turha odottaa.. en ole hänen pelejään nähnyt joten mikä mättää?
Samaa olen miettinyt itsekin. Jokunen kausi sitten pelasi jo edustuksen pelejä häkkikypärä päässä ja keräsi kovasti kehuja.

Nyt on Anssilla itsetutkiskelun paikka. Eväitä kaverilla on vaikka mihin. Uskon että Virkki kokoaa itsensä ja alkaa pelata hyvää kiekkoa.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pari vuotta sitten ajattelin Virkin pelaavan tällä kaudella jo SM-Liigaa Espoossa, mutta jostain syystä homma ei ole mennyt lainkaan eteenpäin. Toivottavasti nousee vielä jossain vaiheessa uudelle tasolle.
 

Harley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks
Sori vaan...

Anteeksi hiljaiseloni palstalla, mutta olin tuossa pitkällä työreissulla ja jäi hiukan vähälle tuo kirjoittelu SaPKon tilanteesta. Ei näytä paljon muutkaan olevan innostuneita SaPKosta taikka joukkueen otteista kaukalossa. Harmillista, sillä mielestäni näin perinteinen seura ansaitsee olla puheenaiheena tälläkin palstalla.

Kuulin tuossa tänään lounaalla, että SaPKon johtoportaan miehet ovat tapansa mukaan taas kerran tukkanuottasilla. Joku lyö luuria korvaan toiselle ja kaikkea muuta kivaa kärhämää on ilmassa jne. On se vaan uskomatonta, kun he eivät anna niiden hoitaa asioita, jotka taitavat jääkiekkomaailman niksit ja osaavat niitä asioita oikeasti hoitaa.

Hupaisinta on ollut kuulla, että kun ilolientä hiukan maistellaan, niin sen jälkeen haukutaan koko poppoo välittämättä seurauksista. Sitten jälkikäteen annetaan ymmärtää, että en se haukkuja ollutkaan minä vaan joku ihan muu.

Taitaa koko Savonlinna tietää kuka on se kaikkein pöllöin tyyppi siellä seuran taustalla. Tämä tyyppi tuntuu olevan iso mies ainakin ulospäin, mut taitaa sieltä pääkopan sisältä kuitenkin löytyä loppupeleissä varsin pienet aivot. Joskohan kyseisen kaverin pitäisi katsoa pikkuhiljaa itse siihen peiliin (jos on tarpeeksi iso peili), eikä aina kaataa likasankoa muiden niskaan?

Kyllä joukkue ilmeisesti yrittää täysillä joka pelissä, mutta taustajoukot tuntuvat laskevan housuunsa ja tämä lähtee vielä sieltä isoimmasta päästä. Kyllä vaan tuntuu yksi mies saavan koko lafkan täysin sekaisin. Noh… eipähän nyt saa kenenkään muun päätä tämän kauden aikana pölkylle, tai äläs sano, joulukuussa kielletään varmasti kaikki mitä on sanottu ja etsitään syntipukkia muualta. Tämä tietysti siksi, että kyseisellä kaverilla ei ole sitä isoa peiliä, mikä paljaisi kaiken.

ps. Huomenna lähden taas ulkomaille työmatkalle, joten palaillaan tuonnempana asiaan SaPKon suhteen!
 
Suosikkijoukkue
SaPKo...ja lappilainen suomi-sarja kiekko...
Kuulin tuossa tänään lounaalla, että SaPKon johtoportaan miehet ovat tapansa mukaan taas kerran tukkanuottasilla. Joku lyö luuria korvaan toiselle ja kaikkea muuta kivaa kärhämää on ilmassa jne. On se vaan uskomatonta, kun he eivät anna niiden hoitaa asioita, jotka taitavat jääkiekkomaailman niksit ja osaavat niitä asioita oikeasti hoitaa.

ps. Huomenna lähden taas ulkomaille työmatkalle, joten palaillaan tuonnempana asiaan SaPKon suhteen!

Niin... Kohta kymmenen vuotta savonlinnassa on syyllistetty mm. yleisöä siitä, että ei ole varaa hankintoihin. Ite pitää saada olla "framilla" ja mielummin muiden piikkiin... "Käsiä sidotaan" mutta toisaalta tuloksiakaan ei kovin hanakasti vaadita.

(ps. mee sie töihin... mie varasin lentoliput Brasiliaan...hähää...)
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Jan-Mikael Järvinen siirtyy loppukauden kattavalla laina-sopimuksella SaPKoon. Järvinen on kuitenkin loukkaantunut ja varmaa on, että hän ei ainakaan Jukurit pelissä vielä pelaa.
Hyvä uutinen joka tapauksessa. Nyt on sitten 3 pelaajaa koko kauden kattavilla laina-sopimuksilla HPK:sta + Karevaara joka näyttäisi pelaavan mukavan paljon SaPKon paita päällä ja pelaa vielä hyvin.

Eskelinen on kunnossa lauantain peliin, Viinamäestä ei ole vielä tietoa. Näin siis uutisoi SaPKon nettisivut
 

minarc

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Boston Bruins
On kyllä ihana uutinen tuo Järvisen sopimus. On meille kova vahvistus ja tuo reilusti lisää sitä kaivattua leveyttä hyökkäykseen.

Toivottavasti myös Karevaara saadaan jatkossakin lainaan, on pelannut tosi hyvin.
Eskelisen loukkaantuminen ei tainnut onneksi olla pahempi, joten ykkösketju kunnossa.

Mahtavaa, että SaPKon tekeminen näyttää oikein hyvältä! Onhan se kuitenkin fakta, että meillä on niin pieni talousalue, joten raha on kyllä varmasti tiukassa.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Järvisen sopparia odottelinkin ja on loistava uutinen. Järvinen on todella taitava pelaaja Mestistasolle ja tuo SaPKon hyökkäykseen uusia tuulia.

Joona Karevaaran pelityylistä ja taidoista pidän myös, toivoisin hänelle samanlaista sopparia myös pässipaitaan.

Erinomaista että HPK-SaPKo akseli toimii hyvin.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
SaPKon parantuneen pelin lisäksi vielä lisää hyviä uutisia!

Joona Karevaara jatkaa näillä näkymin SaPKossa 7 ottelun verran lisää lokakuun loppuun. HPK voi kutsua Karevaaran takaisin rosteriinsa mikäli HPK:n terveystilanne vaatii miehen palveluksia.

HPK-SaPKo yhteistyö jatkaa hyvin toimivaa kulkuaan.
 

minarc

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Boston Bruins
Oli kova uutinen tämä Karevaaran jatko. Mies pelannut mahtavasti meillä.
Luulisi, että pelaajalle itsekkin parempi olla joukkueen parhaita mestiksessä, kun lähes pelaamatta liigassa.

Mahtavaa, että seurajohto on hereillä.
Tirkkonen ja kumppanit on nostanut SaPKon tasoa huomattavan paljon pieneen hetkeen.

Toivottavasti HPK-miehet pysyy terveenä, että ei jouduta miestä heti palauttamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös