SaPKo 2009–2010

  • 113 438
  • 250

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Jonkinasteinen yksinkertaistus

Mielestäni ainoa asia, mikä ratkaisee, käykö yleisöä vai ei, on kilpailumenestys. On sitten rahaa tai ei.

No jonkinasteinen yksinkertaistus tuokin on. Hiukan vähemmän mutkia suoristaen sanoisin, että kilpailumenestys on useimmiten välttämätön, mutta harvoin kuitenkaan riittävä ehto.

Muita vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi taloussuhdanteet, lajien välinen kilpailu paikkakunnalla, medianäkyvyys ja julkisen keskustelun määrä ja laatu ts. mm. se, millaisessa valossa kilpailumenestys näyttäytyy ja mihin se mediassa ja julkisessa keskustelussa suhteutetaan.

Sivumennen sanoen, onko kukaan pannut merkille, että SaPKon tähänastiset vastustajat ovat sarjataulukon kolme ensimmäistä joukkuetta? Toki SaPKolla on kolmanneksen osuus noihin sijoituksiin, mutta kyllä Hokki, D-Team ja TuTo voittivat kaksi muutakin peliään.

Onko kukaan pannut merkille sitäkään, että kaikki kolme joukkuetta ovat voittaneet viittä vaille liigajoukkue Sportin?

Tämmöisiäkin kolmen kierroksen spekulaatiot voivat olla. Tietenkin olisi tärkeää voittaa ensimmäiset pelit. Ja viimeiset. Ja keskimmäiset.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Ei tässä minun mielestä ainakaan SaPKo-leirissä ole syytä painella vielä mitään paniikkinappuloita. Huonoa onnea tässä on enemmän että SaPKon pistetili ei ole vielä auki.

SaPKon nuoret kaverit kasvavat vielä syksyn aikana rooleihinsa. Mikäli tilanne alkaa vaikuttaa jossain vaiheessa tukalalta on seuralla varmasti sekä rahaa että suhteita hommata pari kovaa pelimannia pelastamaan Mestispaikan.

Itse olen myös sitä mieltä että annetaan nuorekkaille pässipaidoille aikaa hioa hommaa kuntoon, ei nuoria poikia ole syytä vielä teilata. Kyllä se pistetili sieltä avautuu, ehkä jo keskiviikkona Jokipoikia vastaan aina niin tylyssä ja kolkossa Talvisalossa.
 

Ma-kE-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
KiVa
Ei tässä minun mielestä ainakaan SaPKo-leirissä ole syytä painella vielä mitään paniikkinappuloita. Huonoa onnea tässä on enemmän että SaPKon pistetili ei ole vielä auki.


Makopide, kyllä siellä Savonlinnassa nyt kannattaa painaa sitä samaa paniikkinappulaa kuin painoit silloin, kun RedArmyn pojat muistivat sinua Talvisalon jäähallin parkkipaikalla. Rosteri on kuin Rokilla, mutta ei huolta huomisesta?
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Makopide, kyllä siellä Savonlinnassa nyt kannattaa painaa sitä samaa paniikkinappulaa kuin painoit silloin, kun RedArmyn pojat muistivat sinua Talvisalon jäähallin parkkipaikalla. Rosteri on kuin Rokilla, mutta ei huolta huomisesta?
Silloin eräänä pimeänä syysyönä olivat vastakkain miehet vs redarmyn pojat, nyt on vastakkain miehet vs SaPKon pojat. Kummassakaan ei tarvitse painaa paniikkinappulaa vaan ehkä mieluummin nauraa noille väitteille.

Outoa että Lohen fani muistuttaa asiasta josta ei mitään tiedä? Tervetuloa juttelemaan asiasta lauantaina.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Tietojeni mukaan SaPKo lainaa lisää pelaajia HPK:sta. Aikaisemmin jo uutisoitu Joona Karevaara siis pelaa ainakin tämän viikon ottelut. Lisäksi Sami Lähteenmäki sekä viime kaudella SaPKo:ssa pelannut J-M Järvinen tulee hakemaan peliaikaa. Lähteenmäen ja Järvisen laina-ajasta ei ole tietoa. Veikkaisin ottelukohtaista sopimusta, eli ainakin huominen peli Jokipoikia vastaan.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Tietojeni mukaan SaPKo lainaa lisää pelaajia HPK:sta. Aikaisemmin jo uutisoitu Joona Karevaara siis pelaa ainakin tämän viikon ottelut. Lisäksi Sami Lähteenmäki sekä viime kaudella SaPKo:ssa pelannut J-M Järvinen tulee hakemaan peliaikaa. Lähteenmäen ja Järvisen laina-ajasta ei ole tietoa. Veikkaisin ottelukohtaista sopimusta, eli ainakin huominen peli Jokipoikia vastaan.
Kun HPK sai nyt Tony Virrankin tuonne hyökkäykseen niin itselle juolahti heti mieleen että Karevaaraa, Järvistä ja jopa Lähteenmäkeä olisi kummankin joukkueen kannalta hyödyllistä peluuttaa SaPKossa.

Ilolla olen pannut merkille että pallokerhot tekevät tiivistä yhteistyötä. Olisihan tuossa saumaa peluuttaa meillä esimerkiksi pari ukkoa ihan joulutaukoon asti ja katsoa siitä loppukausi. Riippuen tietysti HPK:n miehistötilanteesta. Viime kauden esityksillä J-M Järvinen olisi ainakin pelaaja joka osaa tehdä maaleja Mestistasolla. Eikä Karevaara ja Lähteenmäki ole yhtään huonompia, meille vaan koko tripla. Jos vaikka saataisiin jossain pelissä tehtyä se 5 maalia!

Tätä samaa ne harrastaa muutkin, antaa mennä vaan.

EDIT: Järvinen ja Lähteenmäki pelaa keskiviikkona pässipaidassa. Asiasta tiedotti paikallinen aviisi.
 
Viimeksi muokattu:

Harley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks
Huomenna sitten näemme, kumpi joukkue SaPKo vai Jokipojat on ottanut opiksi taapertamisestaan. Oma veikkaukseni on Jokipojat. Perustelutkin ovat varsin yksinkertaiset – kokemus ja asenne ratkaisevat.

En usko, että nuorten SaPKo-poikien puhti riittää joensuulaisten vauhdissa. Jokipojilla on paljon pelissä ja tuntuu hieman siltä kuin heillä olisi vielä viime kauden ”menestysrapula” päällä. SaPKolla sen sijaan taas on vanha taakka kannettavanaan eli liian monta tappiota muistissa.

Kyllä jääkiekossa ratkaisee vain ja ainoastaan voitto, eikä ”melkein voitto” tai se, että ”olimme melkein yhtä hyviä kuin vastustaja” jne. Tulosurheilussa johon Mestis kuuluu, ei ole mitään sijaa ”melkein voitoille”. Vain oikeat voitot ja niistä saadut pisteet ruokkivat menestystä sekä sitä kautta myös täyttävät kolean ja kalsean Savonlinnan jäähallin tai ainakin saavat sen pari sataa katsojaa tulemaan lisää peleihin.

Toki realiteettina voidaan pitää budjetteja, mutta kuten aiemmin sanoin, jos ei rahkeet riitä niin sarjatasoa on mietittävä. Satsauksia ja oikeanlaisia pelaajavalintoja tehdessä ei aina raha näyttele kaikkea.

On myös mietittävä yleisöä ja sitä mitä heille tarjotaan! Haluaako tavallinen katsoja nähdä SaPKon riveissä pelkkiä junioreita taikka keskinkertaisuuksia vaiko hyvän sekoituksen edellämainittuja marinoituna parilla todellisella vetonaulalla? Nykyisellä menolla on lippujen hintojen oltava A-nuorten tasoa, kun kerta pelitasokin sitä tällä hetkellä on.

Odottelen mielenkiinnolla keskiviikon koitosta SaPKon ja Jokipoikien välillä. Oma tulosvekkaukseni pelistä on vierasvoitto lukemin 2-7, mutta toivon sydämeni pohjasta olevani sen suhteen väärässä.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Viime kauden esityksillä J-M Järvinen olisi ainakin pelaaja joka osaa tehdä maaleja Mestistasolla. Eikä Karevaara ja Lähteenmäki ole yhtään huonompia, meille vaan koko tripla. Jos vaikka saataisiin jossain pelissä tehtyä se 5 maalia!

Tätä samaa ne harrastaa muutkin, antaa mennä vaan.

EDIT: Järvinen ja Lähteenmäki pelaa keskiviikkona pässipaidassa. Asiasta tiedotti paikallinen aviisi.

Tätä samaa Rokilla on näköjään mahdoton harrastaa, kun tuo Kärppäyhteistyö on tumpussa. Jos teilläpäin näkyy sellaisia mieshenkilöitä, joilla on vielä ulkomaalaistausta, vaikkapa virolainen, slovenialainen tai israelilainen, joka on luistimet nähnyt, niin eikö tänne vaan osoitelappu käteen. On teillä kovat tavoitteet yhdessä pelissä 5 maalia. Meille olisi kyllä jo saavutus kunhan 5 pelissä saataisiin keskimäärin yksi maali.

Pidän peukkuja ja varpaita pystyssä keskiviikkona, että jättäisitte nollakerhon pelaamisen meille ja Jokipojille.
 
Viimeksi muokattu:

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Tätä samaa Rokilla on näköjään mahdoton harrastaa, kun tuo Kärppäyhteistyö on tumpussa.

Roki onkin niitä harvoja seuroja, joille tämä huoraaminen ei maistu. Näin ainakin tahtoisin uskoa. Savonlinnassahan on jo miltei perinteenä se, että ovet käyvät kuin Stockmannin joulualessa, kun liigalainoja tulee ja menee. Se on sääli, että sama tendenssi on levinnyt enemmän tai vähemmän miltei koko Mestikseen. Jokikisen tämän kauden Jokipoikien ottelun alla vastustaja on saanut murusia jonkun liigaseuran pöydältä. Tämä ei toki selitä Jokipoikien vaisuutta, mutta kyllähän tässä mieleen hiipii ajatus siitä, että tätäkö tämä nyt on?

Kirjoitin ennen kautta, että Mestis tulee yhä selvemmin jakautumaan niihin jotka yrittävät ylöspäin omillaan, farmiporukoihin ja niihin jotka eivät kestä kyydissä. Hattua jaksan nostaa näistä ryhmistä ensimmäiselle ja viimeiselle.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kirjoitin ennen kautta, että Mestis tulee yhä selvemmin jakautumaan niihin jotka yrittävät ylöspäin omillaan, farmiporukoihin ja niihin jotka eivät kestä kyydissä. Hattua jaksan nostaa näistä ryhmistä ensimmäiselle ja viimeiselle.

Sapkokin on sitten samaa porukkaa LeKin, HeKin, Hokin, D Teamin, Ki-Van ja TuTon kanssa. Eikös se tarkoita, että jo yli puolet Mestis-seuroista on luopunut omista urheilullisista tavoitteista ja pyrkii vain toimimaan peliajan antajana niille pelaajille, jotka eivät vielä mahdu liigajoukkueiden kokoonpanoon?
Kehitys on kieltämättä surullista, mutta on ymmärrettävää, ettei esim Savonlinnassa tai Lempäälässä ole muuta mahdollisuutta ylläpitää Mestisjoukkuetta. Ja on mainittava, että kyllä itsellekin on tullut mieleen, että jonkinlainen yhteistyö johonkin liigaseuraan takaisi perusmenestymisen. Komeampaa olisi tietenkin pärjätä itsenäisenä, mutta se syö rahaa.

Itsenäisiä joukkueita ovat siis enään Sport, KooKoo, Jokipojat, Jukurit ja RoKi?
 

Laiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Nyslott Devils
Eikös Jukurit ole Saipan ja Jokipojat Kalpan yhteistyö (ent.Farmi)- seuroja.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mites se sananlasku meni? Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Kyllähän Jukurit nykyään farmiseuraksi luokitellaan ei sille pekutti kuule mitään voi...

Jaa, no se on sun mielipide. Olen sen verran viisastunut vuosien varrella Jatkoajan suhteen, että KooKoo-fanien kanssa on turha ruveta kinaamaan mistään. Ne kun ovat aina oikeassa. Tämä ei kuulu tähän ketjuun mitenkään, joten tämä jää tähän.
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
SaPKon tilanne nyt vain on tällä hetkellä tämä että rahaa säästetään, sitä myötä HPK-pelaajia lainataan. Tämän hetkisessä tilanteessa tämä palvelee sekä SaPKoa että HPK:ta. Sen vuoksi hyväksyn tämän pelaajien siirtelyn SaPKon ja HPK:n välillä.

Mestiksessä on tällä kaudella niin paljon tätä "pelaajien siirtelyä" että ei taida olla kuin Sport, KooKoo ja ehkä RoKi joiden kannattajat voivat älähtää, muiden on parempi olla hiljaa.

Edit: Lisätään vielä tuohon älähtävien listalle Jokipojat joka nyt sentään menee aikalailla omillaan.
 
Viimeksi muokattu:

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Puurot ja vellit sekaisin

Tämän hetkisessä tilanteessa ... hyväksyn tämän pelaajien siirtelyn SaPKon ja HPK:n välillä.

Mestiksessä on tällä kaudella niin paljon tätä "pelaajien siirtelyä"...[/I]

Makopide kirjoittaa asiaa. Tässä on mennyt puurot ja vellit sekaisin.

Ensinnäkin SaPKolla on kahdeksan oman juniorikoulun tuotetta. Miten ovat muilla asiat?

SaPKo pelasi kaksi niukkaa tappiopeliä (D-Team ja Hokki) vakiokokoonpanolla, jossa on kaksi KOKO KAUDEN LAINAA HPK:lta. Seppäsellä oli maaliraudat ja paljon muutakin tuuria puolellaan.

Koko kauden lainalla ja tavallisella sopimuksella ei ole tämän farmiväittelyn kannalta mitään todellista eroa.

TuTo-peliin tuli Karevaara ja nyt lisäksi Järvinen ja Lähteenmäki. Vakiokokoonpanosta on Laakkonen pitkäaikaispotilas, Vento ja Tenovaara yo-kirjoituksissa. Puoli tusinaa omaa kasvattia pelaa myös osan A:n peleistä.
Kauhea synti lainata miehiä tilalle yhdeltä ja samalta seuralta?

Todellinen uhka tälle sarjalle on, että entistä useammalla isolla liigapaikkakunnilla aletaan pelata farmisopimusten avulla tai muuten vain lainamiesten avulla sekä liigaa että Mestistä.

Helsingin, Jyväskylän, Tampereen (Lempäälä on lähiö), osittain Turunkin seuraan tulee kaiketi pyrkimään Oulu. Onko Kuopio seuraava?

Totisesti näkisi Kärppäjunnuja mieluummin RoKissa kuin Kiekko-Laserissa. Totisesti näkisi - jos Kuopio tulee perässä kuten epäilen - Kalpajunnuja mieluummin pässipaidassa tai vaikka ketun värisen suden paidassa kuin jossakin Siilinjärven kaltaisessa lähiössä.

Jos liigakaupungit valtaavat Mestiksenkin, silloin kärsii koko Suomen jääkiekkoilu. Sen alueellinen pohja näivettyy.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Onko pelit nähty?

Huomenna sitten näemme, kumpi joukkue SaPKo vai Jokipojat on ottanut opiksi taapertamisestaan. Oma veikkaukseni on Jokipojat.

Miten aiot nähdä pelin? Televisioidaanko se? Oletko nähnyt kolme ensimmäistä peliä, joiden tasosta syvällä rintaäänellä puhut? Minä näin kaksi kolmesta.

Toivot sydämesi pohjasta olevasi väärässä.

Ei läpäise tuo. Niin sojottavat valitsemasi "faktat" 180 astetta toiseen suuntaan.

Niiden savonlinnalaisten, jotka eivät nähneet ensimmäistä kotipeliä, on hyvä tietää, että siinä riitti kosolti näkemistä ja jännittämistä. Moni liigajoukkue on pelannut monta huonompaa erää kuin SaPKon ensimmäinen erä.

Se oli kaukana A-junnutasosta. Moisen väitteen tarkoitus on vain pitää niin monta katsojaa poissa Talvisalon hornankattilasta kuin suinkin.
 

Lead Fossil

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Se oli kaukana A-junnutasosta. Moisen väitteen tarkoitus on vain pitää niin monta katsojaa poissa Talvisalon hornankattilasta kuin suinkin.

Tiedä kenellä mitä tarkoitusperiä lienee, mutta jos tuntee historiaa ja lueskelee hiukan "SaPKolainen" -foorumia/sivustoa niin siellä on (ja on ollut) eräänlainen henki. Julkinen tietohan on kuka sen domainin omistaa:
http://www.louhi.fi/whois/?address=sapkolainen.net

Olen hiukan odotellut, että milloin Savonlinnassa alkaisi näkymään "TPS-henki". Suikkanen sai aneemisen Turun nosteeseen viime keväänä ja ainakin pelillisesti ote jatkuu samana ainakin kauden alussa. Tirkkoselta odottaisin samaa. Kyllähän tuon nollatilin puhkaiseminen olisi henkisesti tärkeää - vaikka päitä en ole pölkylle vaatimassakaan.

En ota kantaa tapahtumiin otteluiden sisällä koska en ole otteluakaan nähnyt, mutta jos SaPKo on ollut voitossa kiinni tai lähellä voittoa, niin uskoisin että se ei vielä itseluottamusta nakerra vaan uskotaan omaan tekemiseen. Mutta kuitenkin, varmasti turhautumista saattaa alkaa tulla piakkoin jos pistesaldo on nolla.

Kauanko meni muuten viime kaudella SaPKolta nollan (pisteet) rikkomisessa?
 

ventos

Jäsen
Todellinen uhka tälle sarjalle on, että entistä useammalla isolla liigapaikkakunnilla aletaan pelata farmisopimusten avulla tai muuten vain lainamiesten avulla sekä liigaa että Mestistä.

Jos liigakaupungit valtaavat Mestiksenkin, silloin kärsii koko Suomen jääkiekkoilu. Sen alueellinen pohja näivettyy.

Olen samaa mieltä kanssasi. Mestis tulee kuihtumaan mitä enemmän näitä farmisopimuksia tulee ja mielenkiinto sarjaa kohtaan vähenee. Viime vuonna K-Vantaassa kävi 57 eri pelaajaa kyykkimässä, jos oikein muistan. Jonkinlainen katto voisi olla kuinka monta pelaajaa voi kauden aikana käydä huoraamassa. Eikä tässä ole kysymys mistään ryssä kommunismista.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Siitäkin alhosta pojat nousivat

...milloin Savonlinnassa alkaisi näkymään "TPS-henki".

... ei vielä itseluottamusta nakerra vaan uskotaan omaan tekemiseen.

Kauanko meni muuten viime kaudella SaPKolta nollan (pisteet) rikkomisessa?

Sieltä se SaPKo-henki vielä tulee. Konstin hanat aukesivat jo, ja se on aina hyvä merkki. Huomenna tekevät tulosta muutkin. Tulee kisa ainakin kolmen ketjun kesken.

En muista, milloin tuli ensimmäinen piste. Sen olen muistavinani, että kekrinä, marraskuun alussa, pisteitä oli viisi. Silloin joukkue surffaili Hippoksella niin mollissa, että. Satuin silloin olemaan Jyväskylässä. Se oli viimeinen peli ennen Tirkkosen tuloa. Ja siitä alhosta pojat kuitenkin lopulta nousivat ja pelasivat todella hyvät karsinnat.

Tuma Vänttinen oli silloin D-Teamissä toipumassa, oli siellä JyPistä muitakin. Tuma leikitteli jonkun kanssa (olisko ollut Virpiö) kiekon pois Korhoselta joka sähläsi maalin takana. Tyhjä reppu edessä. Ei ihme että Vänttistä nauratti.

Huomenna kaikki on toisin. Kaikki katsomoon.
 

Harley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks
On hienoa huomata, että keskustelu SaPKon osiossakin alkaa pikkuhiljaa lämmetä. Edellä on varsin hienoja kommentteja noihin farmiseurajuttuihin liittyen.

On se vaan kumma, että kauteen lähdettäessä hehkutettiin SaPKon joukkueen nuoruutta sekä omia junnuja ja nyt, kun alkaa olla ns. ”tavara housussa”, niin aletaan katsastaa kokeneita pelimiehiä! Etukäteishehkutus taisi sittenkin olla vain taitamattomuutta tai liiallista optimistisuutta omiin kasvatteihin. Taitaa enemmänkin taustajoukot olla kohta kriisissä, kuin keskustelijat täällä palstalla.

Peliä ajattelin katsoa jäähallin lehtereiltä, niin kuin edellisiäkin. Kyllä pelaamisesta voidaan olla montaa mieltä sekä näkemyksiä on yhtä monta kuin meitä kirjoittajia/katsojiakin. Minä vain kerron oman näkemykseni asioista sekä niissä pysyn. Ei tuo taapertaminen toisiaan kenellekään voinut olla yllätys, joka hiukankin seuraa pelejä ja seurojen toimintaa.

Se, että otetaan omia junnuja rinkiin ja sitä vielä hehkutetaan etukäteen, niin sen takana on seistävä vaikka tulos ei olisikaan hyvä. Mitähän nämä nuoret mahtavat ajatella, kun ns. ”vierastyöläinen” vie pelipaikan? Onko heillä sittenkään mitään tulevaisuutta joukkueessa (SaPKo), kun johdolla ei näemmä ole uskoa heihin vai ovatko he vain budjetintasaajia, jotta päästään lähelle nollatulosta taloudellisesti?

Riski on aina olemassa, kun nuoria otetaan mukaan joukkueeseen, mutta siihen pitää myös uskoa eikä heti hädän tullen potkia heitä penkille. Edelleen olen sitä mieltä, että sarjatason kovuus tulee miettiä etukäteen tarkkaan ja, kun näin tehdään pitää olla myös valmis ottamaan se riski, että jopa pudotaan tasoa alemmas.

Monet liigaseuratkin ovat näin tehneet sekä tasanneet maata omille nuorille junnuille menestyksen uhalla ja vieläpä hyvin tuloksin, eikä niitä liigaseuroja/seuraa tarvitse kovin kaukaa hakea, sillä yksi esimerkki taitaa löytyä Savosta.

Ikävä kyllä usein vaan on niin, että seuran takana olevat omistajat haluavat pönkittää vain itseään eivätkä todellisuudessa elä joukkueen mukana täysillä ja sitoutuneesti.

Siis edelleen tulosveikkauseni huomiseen otteluun on SaPKo-Jokipojat 2-7.
 

Master

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Siis eikö nuo vierastyöläiset ole nimen omaan sitä varten kun parilla omalla junnulla on yo kirjoitukset?? Eikös se juuri ollut pointtina tähän kauteen lähdettäessä että mahdollisimman vähän vaihtuvuutta joukkueessa. Toki Järvisen voisin pitää loppukauden joukkueessa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös